Slovenia 2020: Ana Soklič – Voda

Peruttu Eurovision laulukilpailu 2020

Ana Soklič – Voda

*****
10
19%
****
9
17%
***
16
31%
**
14
27%
*
3
6%
 
Ääniä yhteensä: 52

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16170
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Slovenia 2020: Ana Soklič – Voda

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

:slovenia: SLOVENIA :slovenia:

Edustuskappale: Voda
Esittäjä: Ana Soklič
Lauluntekijä(t): Ana Soklič, Bojan Simončič



RTVSLO uudisti EMA-karsintojensa formaattia vuodelle 2020. 4. marraskuuta alkavassa EMA FREŠ -kilpailussa on mukana 18 enintään kolme kappaletta aiemmin julkaissutta, alle 26-vuotiasta artistia. Kolmena peräkkäisenä viikkona käydään kunakin kolme kaksintaistelua, joista yleisö äänestää toisen viikkofinaaliin, jossa yleisö ja tuomaristo sitten valitsevat kumpikin yhden sävelmän EMA FREŠ -finaaliin, yhteensä kuusi. Jäljelle jääneet 12 kappaletta toistavat saman proseduurin, ja kahdessa viikossa selviävät viimeiset neljä finalistia. 18. tammikuuta käytävässä finaalissa yleisö ja tuomaristo valitsevat kumpikin yhden kappaleen, joka pääsee varsinaiseen EMA-kilpailuun.

Avoin sävellyskilpailu kaikille muille artisteille oli käynnissä 18. marraskuuta saakka. Kymmenen artistia julkistettiin 20. joulukuuta.
Finaalissa aluksi tuomaristo valitsee kaksi sävelmää superfinaaliin ja sitten katsojat valitsevat edustuskappaleen.

https://www.rtvslo.si/rtv/za-medije/spo ... res/502756

Finaalin päivämäärä: 22. helmikuuta
Päätösvalta: Superfinaalissa puhelinäänestäjät, finaalissa tuomaristo
TV-yhtiön euroviisusivut: https://www.rtvslo.si/zabava/glasba/evrovizija

Finaalin osallistujat:
Simon Vadnjal – Nisi sam
Saška – Še kar lovim tvoj nasmeh
Gaja Prestor – Verjamem vase
Ana Soklič – Voda
INMATE – The salt
Manca Berlec – Večnost
Tinkara Kovač – Forever
Božidar Wolfand – Wolf – Maybe someday
Parvani Violet – Cupid
Klara Jazbec – Stop the world
Imset – Femme fatale
Lina Kuduzović – Man like u
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

ESC93 kirjoitti: 28 Loka 2019, 13:08 4. marraskuuta alkavassa EMA FREŠ -kilpailussa on mukana 18 enintään kolme kappaletta aiemmin julkaissutta, alle 26-vuotiasta artistia.
Tämäkin alkaa jo ensi viikolla. :eeek: Ensimmäiset viisutyrkyt tulevalle vuodelle kuultavissa jo ensi viikon maanantaina. :mrgreen:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
CottonJoel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5192
Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja CottonJoel »

Ensimmäiset kaksintaistelut:
November 4:
Stella vs Pia Nina

November 5:
Soulution vs Younite

November 6:
Astrid in Avantgarden vs Martina

November 11:
Klarity vs Tilen Lotrič

November 12:
Marko Škof vs Petra Ceglar

November 13:
Parvani Violet vs Sara Peteršič

November 18:
Saška vs Ljudmila Frelih

November 19:
Alfirev vs Nuša Pliberšek

November 20:
Marmoris vs Lana Hrvatin

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41811
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Mitä ne nyt menivät formaattiaan sotkemaan... haluan saada niille kaikille ikityrkyille myös vielä mahdollisuuden, olivat julkaisseet kuinka monta kappaletta tahansa! (Paitsi ei Omaria enää, kiitos!)
Rise, angel, shine, love!

Avatar
CottonJoel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5192
Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja CottonJoel »

^ Kyllä ne ikityrkytkin saa osallistua. :joojoo:
Avoin sävellyskilpailu kaikille muille artisteille on käynnissä 18. marraskuuta saakka.
EMA Frešista kaksi kilpailijaa pääsee varsinaiseen karsintaan.

Avatar
CottonJoel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5192
Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja CottonJoel »

Ensimmäisen kaksintaistelun voitti Stella. Kappaleista kuullaankin minuutin pätkät demoversioina / akustisina versioina.

Tänään kaksintaistelussa ovat Soulution ja Younite

https://www.rtvslo.si/svet-zabave/ema/k ... ite/504024

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Younite kuulostaa tuollaisenaan jo todella lupaavalta. :uujee: Muuten en kyllä meinaa kommentoida kaikkia biisejä tuolta EMA FREŠistä erikseen, koska ei koskaan tiedä, milloin tää Kuppila alkaa taas temppuilla. :roll:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41811
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Siis joko tämä alkoi? Onko livestriimiä, ja meille liveseurantaketjua?

Vuosikymmenpudotuspeliä miettiessäni totesin, että Sloveniahan on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut yllättävänkin hyvätasoinen viisumaa. Valitettavan kaveriton tosin.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16170
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

^ Koko Freš-vaihe käydään nettiäänestyksinä, eikä mitään liveä niistä edes tule.
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Kolmannen kaksintaistelun biisit olivat tähän asti huonoimmat. :eiei: Younite tosiaan ekalta viikolta ainoa, joka herätti kiinnostusta ja se näytti menneenkin jatkoon eilisestä kaksintaistelusta. :uujee:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
CottonJoel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5192
Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja CottonJoel »


Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ Juurikin oikeat kaksi tämän viikon kaksintaisteluvoittajista. :joojoo:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Tällä viikolla finaaliin pääsivät Klarity ja Parvani Violet.

Nyt meni kyllä vähän väärin, kun Petran olisin päästänyt Parvani Violetin sijasta jatkoon.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Viisuvuoden 2020 eka tyrkkypuntari Slovenian pätkillä. :uujee:

Lisään mahdolliset pätkäpuntarit pienemmällä fontilla tästedes. Lisäksi palaan viisuvuoden 2020 tyrkkypuntareissa laittamaan biisit paremmuusjärjestykseen sen sijaan, että laittaisin ne vain tähtien alla aakkosjärjestykseen.

:slovenia: :slovenia: :slovenia: :slovenia: :slovenia:


:slovenia: :slovenia: :slovenia: :slovenia:

1. Younite – The Cure (3,7)

:slovenia: :slovenia: :slovenia:

2. Petra Ceglar – Srce naglas (3,2)
3. Tilen Lotrič – Jaz in ti (2,9)
4. Klarity – Diham (2,9)
5. Ljudmila Frelih – Vztrajaj, ker je vredno (2,8)
6. Lana Hrvatin – Dream (2,8)
7. Soulution – Eno (2,8)
8. Pia Nina – Tukaj in zdaj (2,8)
9. Stella – Ne vem, če sem v redu (2,7)
10. Parvani Violet – Cupid (2,7)
11. Nuša Pliberšek – Življenje je čarovnija (2,6)
12. Alfirev – Črno bela lika (2,5)
13. Saška – Še kar lovim tvoj nasmeh (2,5)

:slovenia: :slovenia:

14. Marko Škof – Hočem da je vse kot prej (2,4)
15. Martina – Pleši (2,4)
16. Astrid in Avantgarden – Sing to Me (2,3)
17. Sara Petešič – Sanjaj / Dream (2,3)
18. Marmoris – Moj pristan (2,3)

:slovenia:


- - -

Nämä nyt olivat melko riittämättömiä, mutta Youniten näkisin EMAn finaalissakin. :surrur: Muiden osalta ei oikein mitään väliä, mikä olisi toinen suosikkini EMA-finaaliin. Ehkä Klarity, kun pääsi suoraan FREŠ-vaiheen finaaliin. :joojoo:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
CottonJoel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5192
Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja CottonJoel »


Avatar
CottonJoel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5192
Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja CottonJoel »

Neljä viimeistä finalistia ovat Alfirev, Pia Nina, Astrid in Avantgarden ja Lana Hrvatin.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Koska se finaali nyt sitten järjestettiin (heti peräänkö ensi viikolla?) ja tuleeko silloin jo biisit kokonaisina kuultaviksemme?
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
CottonJoel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5192
Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja CottonJoel »

EMA:n kilpailijat paljastetaan perjantaina.

EMA Fresin finaali pidetään tammikuussa ja tullaan televisioimaan.

https://eurovoix.com/2019/12/17/sloveni ... on-friday/

Avatar
CottonJoel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5192
Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja CottonJoel »

Kilpailijat:


Avatar
sienimursu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2202
Liittynyt: 28 Huhti 2015, 21:42

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja sienimursu »

^ Tinkara :eeek: <3
This is bread. I mean, heh, this is bread aaand like it's really good it's good bread. :joojoo:
- Viki Gabor, 2019

Avatar
WildDance
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10648
Liittynyt: 14 Kesä 2012, 20:58

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja WildDance »

Lina Kuduzović!? :uujee: :kups: <3 Prva ljubezen on kaikkien aikojen paras Jesc-biisi. :ihana:
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own

Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"

🦄🌪️

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Tinkara ja Lina pistivät täälläkin mieluisimpina silmään. :uujee:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Aleksi
Press
Press
Viestit: 20384
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Mikään nimi ei herätä tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Tuskin Tinkarastakaan on mihinkään. Olen kuitenkin valmis yllättymään.
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Mm. Wiwibloggs tietää kertoa myös biisien nimet. ;)
Wiwibloggsin David Smith kirjoitti:Ana Soklič “Voda”
Božidar Wolfand Wolf “Maybe Someday”
Gaja Prestor “Verjamem vase”
Imset “Femme Fatale”
Inmate “The Salt”
Klara Jazbec “Stop the World”
Lina Kuduzović “Man Like U”
Manca Berlec “Večnost”
Simon Vadnjal “Nisi sam”
Tinkara Kovač “Forever”
Maltan tuskin odottaa tuota Linan biisiä. :uujee: On varmaan balladi. :heh:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Onkohan koskaan aiemmin missään viisukarsinnassa ollut yhtä monta biisiä, joiden nimet on aiemmin käytetty Euroviisuissa? :miettii: Kokonaisina Voda, Femme fatale, Nisi sam junnuviisujen puolelta sekä Forever ja näiden lisäksi vielä biisien osina Maybe Someday, Verjamem vase ja kaiken huippuna Stop the World. :heh:
Meow cat, please meow back.

Avatar
Valtsu
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 274
Liittynyt: 08 Elo 2018, 10:03

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Valtsu »

Lina Kuduzović! Yksi parhaimpia JESC-viisuja <3

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

TomppaJr kirjoitti: 20 Joulu 2019, 20:15 näiden lisäksi vielä biisien osina Maybe Someday
Lisäksi Someday oli Hera Björkin esittämä tyrkky DMGP:ssä 2009.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ Mutta se ei yltänyt Euroviisuihin. :tosion: Olihan myös ainakin Eleanor Cassarilla Maltalla tyrkky Someday juurikin vuonna 2009. :heh:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Elvis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6397
Liittynyt: 01 Marras 2013, 13:06

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Elvis »

Lina! :ihana:
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"

Melovin - Under The Ladder

Avatar
Creeperqueen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1980
Liittynyt: 20 Huhti 2011, 00:34

Re: Slovenia 2020

Viesti Kirjoittaja Creeperqueen »

Ihana Tinkara :surrur:
2023: Cha Cha Cha, 2022: In Corpore Sano, 2021: Shum, 2020: Chains On You, 2019: Hatrið mun sigra, 2018: Viszlát nyár, 2017: Line, 2016: LoveWave

Lukittu