Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

kuva

Tervetuloa Tokyo Domelle! Japanin pääkaupungissa sijaitseva urheilustadion on vuosien saatossa toiminut urheilutapahtumien lisäksi tapahtumapaikkana lukuisien tähtiartistien konserteille. Seuraavien viikkojen aikana se toimii pitopaikkana viisukuppilan levyraadille #36.

Raadin teema

Lyhyesti sanottuna raadin teemana ovat live-esitykset. Tervetulleita ovat niin taltioinnit suurista stadionkonserteista kuin studiossa nauhoitetut Unplugged-esiintymiset ja kaikki siltä väliltä. :joojoo:

Konserttitaltiointien osalta en aio puuttua siihen, kuinka paljon artisti laulaa oikeasti livenä. Raatiin voi myös lähettää täyden playback-esityksen, mutta äänestäjillä on luonnollisesti oikeus huomioida tämä asia pisteissään. Sama koskee myös voimakkaasti jälkieditoituja live-esityksiä (esim. Madonnan Youtube-kanavalleen lataama versio viisuesityksestään). En siis lähtökohtaisesti lähde tuon kaltaisia esityksiä kieltämään, mutten myöskään voimakkaasti kannusta lähettämään sellaisia. Laulua ei toki tarvitse olla esityksessä ollenkaan, eli vaikkapa sinfoniaorkesterin livenä soittama kappale kelpaa myös.

Esityksestä on oltava olemassa video. Pelkkä audio live-esityksestä ei kelpaa raatiin. Videon laadulle en kumminkaan aseta vaatimuksia, joten se kännykkäkameralla kuvaamasi video Tauskin esiintymisestä lähikapakassa on ihan käypä.

Kuten raatien luenteeseen kuuluu, kilpailemme kukin vain yhdellä kappaleella. Se suosikkiaristisi 12-minuuttinen potpuri suurimmista hiteistään ei siis valitettavasti kelpaa mukaan. Jos ainut youtubesta löytyvä esitys kappaleestasi on osa kokonaista konserttitaltiontia, voit lähettää kyseisen videon, mutta tällöin on ilmoitettava, mistä kohdasta kappale alkaa ja mihin se loppuu.

Artistirajoitus

Raatiin hyväksytään vain yksi kappale per artisti.

Kielletyt kappaleet

Tuttuun tapaan kieltolistalta löytyvät aiemmin levyraadeissa kilpailleet kappaleet sekä Euroviisujen edustus- ja karsintakappaleet. Näiden kappaleiden kaikki muutkin versiot (esim. coverit) ovat kiellettyjä.

Lisäksi euroviisujen ja kansallisten karsintojen väliaikanumerot ovat kiellettyjä. (Sori, jos halusit lähettää Madonnan esityksen. :draamaa: ) Tämä sääntö koskee kumminkin vain kyseistä taltiointia. Muut live-esitykset näistä kappaleista ovat sallittuja.

Kilpailuformaatti

Raadissa järjestetään pelkkä finaali. Pisteytyskaava riippuu osallistujamäärästä.
  • 11–30 osallistujaa: viisupisteytys 12-10-8-7-6-5-4-3-2-1
  • 31–36 osallistujaa: pisteitä 12 parhaalle kaavalla 15-12-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1
  • 37+ osallistujaa: pisteitä 15 parhaalle kaavalla 20-17-15-13-11-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1
Alustava aikataulu

lauantai 18.1. klo 20:00: ilmoittautuminen avataan
tiistai 28.1. klo 22.00 ilmoittautuminen päättyy, äänestys avataan saman illan aikana
sunnuntai 9.2. klo 23.59: äänestysaika päättyy
maanantai 10.2. klo 20:00: tulokset julkistetaan

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen avautuu huomenna lauantaina 18.1. klo 20:00. Mukaan päästäksesi sinun tulee lähettää minulle seuraavat tiedot kappaleestasi:

Esittäjä:
Kappaleen nimi:
Maa:
Youtube-linkki:


Lopuksi iloisia uutisia kaikille Ralph-faneille. Suosikkiamebamme nähdään juontajan puikoissa myös tässä raadissa.
kuva
Tällä kertaa hän kumminkin lupaa olla pelottelematta kappaleen lähettäneitä surullisella ilmeellään. :heh:

Toivotan kaikille iloa ja onnea mahtavimman live-esityksen metsästykseen! :peukku:
Viimeksi muokannut granaattiomena, 17 Tammi 2020, 20:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

>>Kilpailukappaleet<<

01. 🇺🇸 Madonna - Erotica
02. 🇺🇦 Макс Барских - Моя любовь
03. 🇺🇸 Miley Cyrus - Slide Away
04. 🇬🇧 Sam Smith - Writing's On The Wall
05. 🇺🇸 Carrie Underwood - Church Bells
06. 🇫🇮 Imatran Voima - American Splendor
07. 🇫🇷 The Pirouettes - L'escalier
08. 🇺🇸 Tori Amos - Winter
09. 🇬🇧 Jake Edwards - Second Puberty
10. 🇺🇸 Beyonce - Crazy In Love
11. 🇺🇸 Panic! At the Disco - Say Amen (Saturday Night)
12. 🇩🇪 Max Raabe & Palast Orchester - Ich bin nur gut, wenn keiner guckt
13. 🇺🇦 Michelle Andrade - Hasta La Vista
14. 🇬🇧 Suede - Life is Golden
15. 🇬🇧 Sasha - Battleships
16. 🇫🇮 Teleks - Tyttö joka katsoo merelle
17. 🇳🇱 🇷🇴 André Rieu & Gheorghe Zamfir - The Lonely Shepherd
18. 🇺🇸 A R I Z O N A - Freaking Out
19. 🇺🇸 Talking Heads - Life During Wartime
20. 🇺🇸 Mariah Carey - I'll Be There
21. 🇫🇮 Nightwish - Ghost Love Score
22. 🇺🇸 Cailin Russo & Chrissy Costanza - Phoenix
23. 🇰🇷 CHUNG HA - Gotta Go
24. 🇱🇻 Vitas - Opera 2
25. 🇮🇸 Arnór Dan - Stone By Stone
26. 🇫🇮 Olavi Uusivirta - Elvis istuu oikealla
27. 🇺🇸 Walking On Cars - Pieces Of You
28. 🇩🇪 Rammstein - Ausländer
29. 🇩🇪 Nina Hagen Band - Naturträne
30. 🇺🇸 Leo Pellegrino & Metropole Orkest - Moanin'
31. 🇺🇸 Daughtry - Alive
32. 🇯🇵 Kōji Wada - Butter-Fly
33. 🇬🇧 Adele - Someone like you
34. 🇨🇳 alan - Ashita e no Sanka
35. 🇬🇧 FKA Twigs - home with you (Vain kohta 5:10-9:38)
36. 🇯🇵 fripSide - sister's noise
37. 🇸🇬 Nisa Soraya - Anna rakas raju hetki
38. 🇬🇧 Bastille - Things We Lost in the Fire
39. 🇸🇪 Jan Johansson Quartet - Emigrantvisa
40. 🇩🇪 Nena & Kim Wilde - Anyplace, Anywhere, Anytime
41. 🇬🇧 Queen - Bohemian Rhapsody
42. 🇫🇮 Jaakko Löytty - Kahden maan kansalainen
43. 🇩🇪 Cascada - Everytime We Touch
44. 🇰🇷 Park Jiha - Thunder Shower

>>SOITTOLISTA<<
Viimeksi muokannut granaattiomena, 05 Helmi 2020, 23:26. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Tulokset:

01. André Rieu & Gheorghe Zamfir - The Lonely Shepherd (Badmuts) 245
02. Sasha - Battleships (Jufo81) 229
03. alan - Ashita e no Sanka (Pete) 219
04. Sam Smith - Writing's On The Wall (antsa798) 212
05. Cascada - Everytime We Touch (Hazard) 211
06. Макс Барских - Моя любовь (Nevski) 210
07. The Pirouettes - L'escalier (granaattiomena) 208
08. Adele - Someone like you (jiiii) 205
09. Bastille - Things We Lost in the Fire (Timoteus) 201
10. Arnór Dan - Stone By Stone (Terasbekoni) 194
11. Tori Amos - Winter (Hanhis) 185
12. Nisa Soraya - Anna rakas raju hetki (wigwam) 170
13. Nightwish - Ghost Love Score (UFOPOLI) 166
14. Nena & Kim Wilde - Anyplace, Anywhere, Anytime (Zazpikaleak) 162
15. Panic! At the Disco - Say Amen (Saturday Night) (Queen) 151
16. Kōji Wada - Butter-Fly (TomppaJr) 148
17. Beyonce - Crazy In Love (Mymmeli) 140, 18 äänestäjää
18. Talking Heads - Life During Wartime (Erakkorapu) 140, 15 äänestäjää
19. A R I Z O N A - Freaking Out (viisujänö) 129
20. Cailin Russo & Chrissy Costanza - Phoenix (Elizabeth) 124
21. Park Jiha - Thunder Shower (CottonJoel) 123, 16 äänestäjää
22. Madonna - Erotica (inomu) 123, 15 äänestäjää
23. Vitas - Opera 2 (Happy) 120, 15 äänestäjää
24. Carrie Underwood - Church Bells (WildDance) 120, 13 äänestäjää
25. Queen - Bohemian Rhapsody (klaus-12) 106
26. Nina Hagen Band - Naturträne (akuankka13) 104
27. Daughtry - Alive (Samiasd) 103
28. Imatran Voima - American Splendor (Tegu-) 102
29. Walking On Cars - Pieces Of You (Viisuilija_110) 96
30. Michelle Andrade - Hasta La Vista (Spartan kuningas) 94
31. Jan Johansson Quartet - Emigrantvisa (Koirankuonolainen) 94
32. FKA Twigs - home with you (Maalaispoju) 92
33. Max Raabe & Palast Orchester - Ich bin nur gut, wenn keiner guckt (sziget) 86
34. Miley Cyrus - Slide Away (MIH96) 84
35. Olavi Uusivirta - Elvis istuu oikealla (TomBoi) 78, 11 äänestäjää
36. CHUNG HA - Gotta Go (ratamo1) 78, 7 äänestäjää
37. Mariah Carey - I'll Be There (BronZe) 75
38. fripSide - sister's noise (jdjj22) 74, 11 äänestäjää
39. Leo Pellegrino & Metropole Orkest - Moanin' (Mini3765) 74, 9 äänestäjää
40. Teleks - Tyttö joka katsoo merelle (S-Tyyppi) 70
41. Rammstein - Ausländer (ESC93) 68
42. Jake Edwards - Second Puberty (Nokikolari) 56
43. Jaakko Löytty - Kahden maan kansalainen (ta1ja) 30
44. Suede - Life is Golden (Snude) 25
Viimeksi muokannut granaattiomena, 11 Helmi 2020, 17:43. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36595
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Hyvä teema. :peukku: Ei herätä suuria uujee-ajatuksia, mutta kelpaa.
Meow cat, please meow back.

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

Toivottu teema! :uujee:
Viimeksi muokannut antsa798, 17 Tammi 2020, 22:53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Tarkoitukseni oli jättää tässä kohtaa raati väliin, kun viisukarsintakausi puskee päälle ja muukin elämä haittaa harrastusta. En ehkä voikaan, kun on näin mehukas ja odotettu teema. :draamaa:
granaattiomena kirjoitti: 17 Tammi 2020, 19:40 Raatiin voi myös lähettää täyden playback-esityksen, mutta äänestäjillä on luonnollisesti oikeus huomioida tämä asia pisteissään.
Ilmeisesti saa myös lähettää konemusiikkia, jonka "live"-esitys koostuu siitä, että DJ painaa playtä ja visuaalisella puolella pääosaa näyttelee etukäteen ohjelmoitu lasershow. :heh:
granaattiomena kirjoitti: 17 Tammi 2020, 19:40Se suosikkiaristisi 12-minuuttinen potpuri suurimmista hiteistään ei siis valitettavasti kelpaa mukaan.
Entä jos potpuri on normaalin popkappaleen mittainen? Vrt. Einon ja Aapelin Joulurallit jouluraadeista.
granaattiomena kirjoitti: 17 Tammi 2020, 19:40Lisäksi euroviisujen ja kansallisten karsintojen väliaikanumerot ovat kiellettyjä.
Koskeeko tämä sääntö pelkästään kyseistä taltiointia, vai ovatko saman kappaleen kaikki muutkin live-esitykset kiellettyjä? Kansallisten karsintojen väliaikanumeroita ei ole kootusti listattu minnekään. Voi olla hankala varmistaa, ettei kappaletta ole koskaan sellaisessa kontekstissa esitetty, jos haluaa valita kappaleen karsintoja järjestävästä euroviisumaasta. (edit: Tai artistin / yhtyeen, joka tunnetaan jossakin karsintoja järjestävässä euroviisumaassa. Onhan karsinnoissa kansainvälisiäkin artistivieraita.)
Viimeksi muokannut Timoteus, 17 Tammi 2020, 20:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: x
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Nokikolari
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 347
Liittynyt: 24 Maalis 2015, 21:56

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja Nokikolari »

Ralph! :tuuletus: :rakkaus:
Timoteus kirjoitti: 17 Tammi 2020, 20:20
granaattiomena kirjoitti: 17 Tammi 2020, 19:40Lisäksi euroviisujen ja kansallisten karsintojen väliaikanumerot ovat kiellettyjä.
Koskeeko tämä sääntö pelkästään kyseistä taltiointia, vai ovatko saman kappaleen kaikki muutkin live-esitykset kiellettyjä? Kansallisten karsintojen väliaikanumeroita ei ole kootusti listattu minnekään. Voi olla hankala varmistaa, ettei kappaletta ole koskaan sellaisessa kontekstissa esitetty, jos haluaa valita kappaleen karsintoja järjestävästä euroviisumaasta. (edit: Tai artistin / yhtyeen, joka tunnetaan jossakin karsintoja järjestävässä euroviisumaassa. Onhan karsinnoissa kansainvälisiäkin artistivieraita.)
Mikäli asia on näin, tämä sääntö sopisi kyllä täydellisesti siihen Rouskun ideoimaan raatiin, jossa voisi käräyttää muita sääntöjen rikkomisesta. :mrgreen:

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Timoteus kirjoitti: 17 Tammi 2020, 20:20 Ilmeisesti saa myös lähettää konemusiikkia, jonka "live"-esitys koostuu siitä, että DJ painaa playtä ja visuaalisella puolella pääosaa näyttelee etukäteen ohjelmoitu lasershow. :heh:
Saa. :joojoo:
Timoteus kirjoitti: 17 Tammi 2020, 20:20 Entä jos potpuri on normaalin popkappaleen mittainen? Vrt. Einon ja Aapelin Joulurallit jouluraadeista.
Joulurallin live-vedon hyväksyisin mukaan, koska kappaleesta on olemassa studioversio. :joojoo:
Timoteus kirjoitti: 17 Tammi 2020, 20:20 Koskeeko tämä sääntö pelkästään kyseistä taltiointia, vai ovatko saman kappaleen kaikki muutkin live-esitykset kiellettyjä?
Sääntö koskee vain kyseistä taltiointia. :joojoo:
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4519
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Onko tarkoitus arvostella kyseisen kappaleen live-esityksen tasoa, vai itse kappaletta? Esimerkiksi miten pitää suhtautua, jos kappale on loistava studioversiona mutta se kuulostaa livenä kamalalta? Saako referenssiksi kuunnella kappaleista ei-liveversiot ja saako niillä olla painoarvoa äänestyksessä?

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

^ Jokainen äänestäjä saa itse päättää, paljonko painoarvoa antaa kappaleelle ja paljon esitykselle. :joojoo: Studio-versiot saa halutessaan kuunnella, mutta minä en kumminkaan tee erikseen niistä mitään soittolistaa.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Ensisijaisesti aion arvostella kappaleet itse kappaleina, mutta live-esitykselläkin on euroviisujen tavoin tärkeä merkityksensä.

Avatar
Aleksi
Press
Press
Viestit: 20382
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Koen livejen menevän vähän hukkaan, kun 95% tapauksista pidän musiikkivideota fiksumpana vaihtoehtona. Onneksi on muutama tapaus, joista löydän ehdokkaani.
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6516
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

Odotettu teema. :uujee: Eräs kokonaisuus on ollut tätä raatia varten jo mielessä, mutta saa nähdä päädynkö kuitenkin johonkin muuhun. :miettii:

Itse tulen arvostelemaan kappaleet live-esitys edellä, ja annan vapaasti myös sen mitä näen vaikuttaa pisteisiini. Onhan tässä jo 41 raatia tarvottu yrittäen pitää pelkkä audio arvioinnin kohteena (lukuunottamatta musiikkivideoraadin videopisteitä). :mrgreen:

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

Jufo81 kirjoitti: 17 Tammi 2020, 20:52 miten pitää suhtautua, jos kappale on loistava studioversiona mutta se kuulostaa livenä kamalalta?
Kannattaako sellaista laittaa :mrgreen: toki makunsa kullakin myös liveissä :joojoo:

Zazpikaleak
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1331
Liittynyt: 21 Helmi 2019, 12:11

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja Zazpikaleak »

En nyt ehkä aluksi niin innostunut teemasta, mutta enemmän mietittyäni se alkoi tuntua ihan mielenkiintoiselta. Lisäksi minulta löytyy tähän juuri hyvin sopiva kappale ja saan lyhennettyä odotuslistaa.
Violins playing
Angels crying

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41806
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Timoteus kirjoitti: 17 Tammi 2020, 20:20 Tarkoitukseni oli jättää tässä kohtaa raati väliin, kun viisukarsintakausi puskee päälle ja muukin elämä haittaa harrastusta. En ehkä voikaan, kun on näin mehukas ja odotettu teema. :draamaa:
Painiskelen saman ongelman kanssa. En vielä tiedä, miten teen. Minä kyllä niin arvostan hyviä live-esityksiä; nehän voivat nostaa kappaletta huomattavasti.

Mikäli osallistun niin aion arvioida kilpailuesitykset nimenomaan esityksinä! Huippubiisin raiskaamisesta annan varmaan miinuspisteitä, eli ei auta vaikka biisi olisi kuinka huippu, jos laulaja on minun tasoani. Muutenhan teema menee tavallaan hukkaan.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
jdjj22
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2960
Liittynyt: 29 Maalis 2014, 20:58

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja jdjj22 »

Odotettavissa ollut teema, lapsenomaista innostuneisuutta se ei itsessäni aiheuttanut, joskin eiköhän tästä sangen hyvä kaakku silti putkahda. Suurin ongelma itselläni on, että vähänkään kiinnostavissa live-esityksissä kuvaus on tehty perunalla, joka on kääritty muovipussiin sekä upotettu vettä täynnä olevaan ämpäriin. Joka tapauksessa aion arvioida esityksissä paitsi laulantaa myös itse biisiä sekä esityksen muita elementtejä lavastuksesta, koreografiasta sekä fiiliksestä alkaen :surrur:
Pieni ripaus örgyn pörgöniä parantaa viisua kuin viisua - Terveisiä kielipuolueesta :kaunis:
Kaikesta pitäisi olla jotain mieltä ja jos et ole, olet kuukauden joka toinen lauantai Putinin tukija,
joka syö makkarakeittoa suoraan saappaasta.

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Ensimmäisten tuntien aikana vastaanotettiin 16 live-performanssia. :peukku:
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja romualdo »

mikähän idea tuosa säännönkohdasa piilee siis ettei esc-biisejä, siis karsinnoissa olleita kelpuuteta mukaan... Ne kun eivät ole ainakaan liian tuttuja, (kts. esim. masentava ESC-radio jossa soivat lähes pelkästään ne tutuimmat, soitetuimmat laulut) vai onko vaarana esim. ne ao. biisit äänestettäisiin ns. lukkarinrakkaudesta heti aina listan kärkeen... missäpä noita biisejä enää puntaroitaisi muutenkaan kuin vain joidenkin aniharvojen innokkaimpien toimesta (e sim. nm. Wilson)

anteeks mut mulle ikiaikaisena raivoisana oikeudenmukaisuuden puolustajana jäi syvät traumat aikoinaan Viisula -sarjasta jossa monien, jotka sinne olisivat kuuluneet, niin jätettiin pois jonkun sääntöihin nostaman nk. kuningasidean takia, kts. esim. Hej Clown! (ruotsi-69, jaettu 1. sija Judy min vän -laulun kanssa...)
eli tähän pitkään vaivanneeseen asiaan ja seikkaan kun vielä saisi joskus vastauksen niin voisi sitten meikäläinenkin tosiaan olla haudassa rauhassa (suomalaisen suurin ja hartain toive, saada olla haudassa rauhassa, siis ne harvat jotka enää arkkuhautauksen haluavat, tuskin täälläkään on enää juurikaan niin wanhoillisia... !?)

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

romualdo kirjoitti: 20 Tammi 2020, 13:05 onko vaarana esim. ne ao. biisit äänestettäisiin ns. lukkarinrakkaudesta heti aina listan kärkeen...
On. Jos kaikki viisukarsintakappaleet olisivat sallittuja, helppo tie hyvään sijoitukseen olisi valita jokin toistuvasti Kuppilan viisupuolen äänestyksissä menestynyt karsintakappale. Olisiko kovin hohdokasta, jos raadin voittaisi Mikael Saaren We should be through?

Totta on, että jos mennään Suomen ja Ruotsin ulkopuolelle sekä tarpeeksi kauas historiassa, suurin osa karsintakappaleista on kuppilalaisille vieraita. Miten ja mihin vedettäisiin raja? Kaikkien karsintakappaleiden kielto ei ole ainakaan keinotekoinen rajaus.
romualdo kirjoitti: 20 Tammi 2020, 13:05anteeks mut mulle ikiaikaisena raivoisana oikeudenmukaisuuden puolustajana jäi syvät traumat aikoinaan Viisula -sarjasta jossa monien, jotka sinne olisivat kuuluneet, niin jätettiin pois jonkun sääntöihin nostaman nk. kuningasidean takia, kts. esim. Hej Clown! (ruotsi-69, jaettu 1. sija Judy min vän -laulun kanssa...)
Viisulassa esiteltiin edustuskappaleet. Hej clown! ei ollut Ruotsin edustuskappale vuonna 1969, vaikka lähelle pääsikin. Karsinnan tasatulos on Viisulan esittelytekstissä tuotu asianmukaisesti esiin.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Kerro, kerro ameba, montako biisiä meillä on jo mukana?
Kuva
Kiitos Ralph! Viikko lähetysaikaa vielä jäljellä. :joojoo:
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4519
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja Jufo »

granaattiomena kirjoitti: 21 Tammi 2020, 21:03 Kiitos Ralph! Viikko lähetysaikaa vielä jäljellä. :joojoo:
Kuva

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41806
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Yllätyksekseni huomaan, että joskus on vaikea tietää, onko kysymys liveversiosta. Tulee näitä tapauksia, joissa on kuvattu livekuvaa studiosta, ehkäpä tilanteesta, jossa purkitetaan jotain studioversiota. Mistä sen tietää, onko se kuuluva juttu live?
Rise, angel, shine, love!

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

37 ilmoittautunutta tähän mennessä, vajaa pari vuorokautta aikaa lähetellä live-esityksiä. :joojoo:
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Onkin kiva päästä tämän raadin kimppuun melkein heti, kun Bekonin 10-lukuraati on pulkassa. :surrur:

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja sziget »

Varmasti odotettu teema + Ralph. Kiehtovaa tässä on samoin kuin cover-teemassa, että voi lähteä niin moneen eri suuntaan oman mielen mukaan. Raadissa 20 pidin lisäksi voittajasta ja annoin korkeimmat pisteet kahdelle mitalistille.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
Samiasd
Press
Press
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

Mielenkiintoista nähdä, kuinka moni esityksistä on erilaisista kykykilpailuista. :miettii:
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Soulseek Ilmoittautumisaika on päättynyt. Koetan pukeltaa nämä esille pikimmiten. :joojoo:
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

kuva
kuva
kuva
kuva

Kiitos Ralph! Huomautan tässä välissä, että kappaleen #35 kohdalla on soittolistalla parikymmentäminuuttinen video, jota ei kumminkaan tarvitse katsella kokonaan. Kuunneltava ja arvioitava kohta on merkitty kappalelistaan. :joojoo:
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36595
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 36: I feel (A)LIVE

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

granaattiomena kirjoitti: 28 Tammi 2020, 23:18 kuva
Voi ei, Ralphkaan ei osaa kirjoittaa. :aivanmaassa:
Meow cat, please meow back.

Vastaa Viestiin