Viisukuppila

Hehe.. nyt tais kyllä tulla pohjat..?

Viisupremiäärini ulottuu nimittäin niinkin kauas menneisyyteen kuin 1963 (4-v.). Vaikka työläisperhe oltiinkin niin upouusi Asavisio takasi perheemme sivistyksen tason ja sen että viisujen seuraaminen ylipäätään oli mahdollista. Meillä ei koskaan rajoitettu lasten TV:n katsomista, joten jopa tämä 4-vuotias naperokin sai nauttia elämänsä ensimmäiset Eurovisio-fanfaarit jo tuolloin. Ihme kyllä jaksoin katsoa kilpailua Italiaan, Suomeen ja Tanskaankin asti, mutta sitten taisi pimetä.. Sunnuntaiaamuna sitten pelleiltiin kerrostalomme pihalla naapurin pojan kanssa (kuukausi ikäeroa) ja apinoitiin Italian Emiliota tämän kerskuessaan naisvalloituksistaan.

No, taitaa tulla tämä viisufanius kuitenkin pikkuhiljaa ja aalloissa..

Katselin toki kisat ahkerasti seuraavinakin vuosina. Toisinaan nukahdin ennen äänestystä ja sain kuulla tulokset kun oli sänkyynmenon aika (esim. ”No se Itävallan pianonpimputtaja..!”) Päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin Suomen huono menestys, josta jo varmaan silloin sain ihan trauman sisimpääni.

Seuraava kolaus olikin sitten jo magnumin kokoinen. Vuosi oli 1973 ja Suomen karsinnat. Sen jälkeen ei mikään ollut enää entisellään. Hurahdin Marionin charmiin niin syvälle, että en ole siitä vieläkään selvinnyt. Kun sitten vielä valloittava esitys ja menestyskin seurasivat toisiaan olin aivan myytyä murkkua. Nyt vihdoin meillä oli maailmanluokan artisti, joka menestyi myös ulkomailla! Voi sitä onnea!
Salvaa jo kymmenisen vuotta kirvelleille sielunhaavoille!

Koko 70-luku olikin meikälle mitä ihaninta viisukautta, josta mahtavat sävellykset ja koko TV-tekniikan ja viihdekulttuurin kehittyminen pitivät hyvän huolen. Suomikin pääsi menestyksessään jopa keskikastiin. Silloin naurettiin Norjalle (eipä enää)! Vuosilta 1973 – 77 tein joululahjaksi saadun radionauhurin avustuksella käsityönä viisuvihkoset, joissa maat esiteltiin esiintymisjärjestyksessä perustietoineen ja laulunsanoineen! Harmi ettei niitä ole enää jäljellä sillä teini-ikäisen ranskan, serbokroatian ym. tavaustaito oli surkuhupaisaa ja tuottaisi vieläkin herskyvät naurut..!

80-luvun alun huonon menestyksen (ja yleisen opiskelevan elämäntilanteeni) johdosta viisukiinnostukseni alkoi sitten hieman laantua. Viisut kyllä katsoin ja tilannetta seurasin, mutten enää taltioinut aina edes C-kasetille. 1985 kisojen aikana olin palaamassa Mallorcalta ja Ruotsin lentäjälakon takia sain nauttia vain radioselostuksesta bussimatkalla CPH-STO. No, kotona odottaisi ekaa kertaa VHS-taltiointi, ajattelin. Ja pettymys oli mitä katkerin, kun huomasin että nauhoitus oli kyllä toiminut mutta väärältä kanavalta!

Tuon vuoden kisat ja ihanan ’Eläköön Elämä con Sonja Lumme’ sain ekaa kertaa nähdä vasta runsaat kymmenen vuotta myöhemmin kun MrMemory järjesti minulle mainion videokopion.

Vuodesta 1988 siirryin kuitenkin jo omatoimisesti videoaikaan ja mikä buumi viisuinnostukseeni siitä olikaan seurauksena! Tämän jälkeen ei sitten muuta ole ollutkaan kuin yhtä soittoa. 90-luvun puolivälissä MrMemoryn viisusivusto avasi taas uuden ulottuvuuden: muut viisufanit. En luullut toisia näin hurahtaneita olevankaan, mutta mitäs tiesin! Samoihin aikoihin otin myös yhteyttä Ruotsin TV:stä tutuksi tulleeseen idolihahmoon Mathias Holmgreniin ja sain häneltä videokopioitua vuodet 1958-1987, joten elin kuin ikuista jouluaattoa monet kuukaudet.

2000 kisat oli kotikaupungissa Tukholmassa ja Suomestakin tuli kivaa viisuporukkaa juhlistamaan tilaisuutta. ESC-Statsin kautta tutuksi tullut MrMemory ja AntSakin olivat muiden muassa kyläilemässä . Rasti taas seinään, sillä nyt olin edennyt viisuilussani jo siihen kaikkein pyhimpään ja melkein tavoittamattomaan: istuin katsomossa seuraamassa Euroopan finaalia! Kuuna päivänä en lapsuudessani voinut kuvitellakaan moista mahdollisuutta ja onnea!

Sitten onkin kiitos fanijärjestöjen tullut näitä ”finaaliesiintymisiä” tasaiseen tahtiin. Huippuna tietty 2006 kun Lordi räjäytti synttäripäivänäni koko pankin ja Eurovisio myös halusi ikuistaa tunnelmamme TV-nauhalle!
En kai ole vieläkään oikein toipunut tuosta päivästä..?

Ei kai tästä enää viisufanimmaksi voi muuttua.. Suomen karsinnat 2010 ja Oslo edessä häämöttävät. Ihanaa että niin moni viisufani on valinnut saman hostellin (Anker Hostel) asuinpaikakseen. Täältä Tukholmasta käsin kun normaalisti on vain rajoitetut mahikset pitää henkilökohtaista yhteyttä suomalaisiin viisufaneihin.

Pidetään siis hauskaa, toivottavasti mainioiden viisujen parissa!

Tervetuloa minunkin puolestani "Piggybank" viisukuppilaan jakamaan mielipiteitä lähes maailman tärkeimmästä asiasta. Sulla oli ihan mielenkiintoinen avausviesti. Koskapa olen paljon sinua vanhempi (jo 45 ), niin minun vastaava tarinani oli vähän toisenlainen, mutta se on luettavissa tässä ketjussa.
Innokasta viisusyksyä:-)

Niin, unohtui tosiaan omia sepustellessa:
Lämpimästi tervetuloa Viisukuppilaan: "Piggybank"

Mohnolle. Kamalan koskettavaa lukea, että on vaikuttanut jotenkin toisen viisufaniuteen.

Mohno kirjoitti:--- tämä 4-vuotias naperokin sai nauttia elämänsä ensimmäiset Eurovisio-fanfaarit jo tuolloin.

Se muuten just toi fanfaari, joka vie sekunneissa fiilikset niihin omiin ala-asteikäisen muistoihin. Se kun tuli telkkarista, niin tiesi, että "hys kaikki läsnäolijat...nyt se alkaa".

Mohno kirjoitti: Vuosi oli 1973 ja Suomen karsinnat. Sen jälkeen ei mikään ollut enää entisellään. Hurahdin Marionin charmiin niin syvälle, että en ole siitä vieläkään selvinnyt.

Samoin kokemuksin olin minäkin, tuolloin pari-kolme-vuotias. Tiettävästi en yhteen aikaan muuta hoeskellut kuin "Tom-tom-tom"ia.

Mohno kirjoitti: No, kotona odottaisi ekaa kertaa VHS-taltiointi, ajattelin. Ja pettymys oli mitä katkerin, kun huomasin että nauhoitus oli kyllä toiminut mutta väärältä kanavalta!

Viisusydämeni itkee verta puolestasi vaikka tuosta jo vuosia onkin. Hui, miten kokemus.




Ihanat tarinoinnit Sinulla !

MrMemory kirjoitti:Mohnolle. Kamalan koskettavaa lukea, että on vaikuttanut jotenkin toisen viisufaniuteen.

Juuri tärkeillä hetkillä..

Kollega kirjoitti:Ihanat tarinoinnit Sinulla !

Kuin myös! "Nuoruus on seikkailu suunnaton.." (Katri-Helenan äänellä)

Minulla on muuten ongelma, mitä äänestäisin tuossa äänestyksessä? Viisufaniuduin nimittäin ala-asteen ja yläasteen välisellä kesälomalla eli niin lapsuus- ja nuoruusvuosien välisenä aikana kuin olla voi. Eli esitinkö viisuja ala-asteen kevätjuhlissa vai retkahdinko teininä euroviisuihin?

Muistan vielä elävästi kevään 1991, kun 6 vuotiaana vanhempien kanssa katsottiin Rooman kisoja sukulaisten luona. Nukahdin kesken pisteidenlaskun (musta se oli tylsää ) ja voittajan kuulin vasta seuraavana päivänä. Serkkuni nauhoitti ko. kisat ja niitähän sitten katsottiin ja paljon, ja mun suosikki oli Jugoslavian Brazil, tosin mieli on nyt muuttunut. Siitä lähtien olen ottanut Euroviisut joka kevät nauhalle, ja Youtube aikana suosikkibiisejä on tullut kuunneltua paljon menneiltä vuosilta. Euroviisut on jotain elämää suurempaa, keväänkohokohta.

En oikein tiedä miten faniuduin..Ensimmäinen muisto kyllä liittyy 1994 vuoden kisoihin kun olin 6-vuotias..En kyllä muista muuta kuin, et katoin sitä CatCatin esitystä mutta silti! Mutta sitten toinen selkeämpi muisto ja se mistä tää kaikki pohjimmiltaan alkoi nii on vuodelta 1998 kun Dana International voitti. Niistä kisoista en muista muuta kuin tuon esityksen. Mä olin niin tykästyny siihen biisiin ja katoin sitä nauhalta kokoajan uudestaan ja uudestaan..Enää sitä nauhaa ei oo tallessa, ja oon siitä äitille motkottanutkin monta kertaa! Mutta siis Diva on edelleen aivan mahtava biisi! Kuitenkin tuosta 1998 alkaen multa on jotenkin jäänyt näkemättä 2001 viisut, enkä edelleen tiedä, ettää minkä takia!? Mun viisu-urani alkoi sitten todellisesti varmaan 2000, et mulla on ny sitte oikeestaan 10-vuotisjuhla. ehkä. Olipa sekavaa.

Nukahdin sohvalle vähänennenkuin euroviisut alkoivat, sitten kun Lordin esitys alkoi, kuulin hirveää ''jörinää'' sit pomppasin pystyyn ja rupesin katsomaan innolla.

Tämä harrastus on peritty geeneissä molemmilta vanhemmiltani, eli olin fani jo ennen kuin synnyin - sain kuulla koko lapsuuteni ajan isin C-kasetille taltioituja viisuja ajalta ennen syntymääni. Lisäksi meidän perheellä oli tapana laittaa siskonpeti olkkarin lattialle ja laittaa kuva telkkarista ja ääni radiosta (ja nauhoitus päälle tietenkin). Nyt tämä on tietenkin onneksi siirtynyt (huolimatta ei-niin-innokkaasta-viisufanimiehestäni) jälkikasvulleni , joista nuorempi oli 1kk ikäinen, kun Lordi voitti - oli muuten aika isot juhlat nimittäin

Ai niin piti mainita vielä sellainen asia, että koska satuin syntymään ABBAn voittovuonna tuli minusta samalla rytinällä myös ABBA-fani. (Juniorimme on osittanut kiinnostustaan heavyyn päin...)

Diva_La_Viva_74 kirjoitti:Lisäksi meidän perheellä oli tapana laittaa siskonpeti olkkarin lattialle ja laittaa kuva telkkarista ja ääni radiosta (ja nauhoitus päälle tietenkin).

Meillä oli ilman siskonpetiä (kun ei ollut vielä silloin sisaruksiakaan) hyvinkin samanlainen traditio. Eli lähes aina kuunneltiin äänet radiosta ja huudatettiin isoista kaiuttimista. Etenkin orkesteriaikaan siitä sai upeat sävärit!

Diva_La_Viva_74 kirjoitti:(huolimatta ei-niin-innokkaasta-viisufanimiehestäni)

Etkö hänestä ole saanut viisufania? No okei, tunnen itsekin paljon sellaisia, jotka eivät erityisemmin viisuista pidä. Olen usein säälinyt ei-viisufaneja siitä, miten paljon hyvääv musiikkia he menettävät, koska eivät kuuntele euroviisuja.

jee euroviisut kirjoitti:

Diva_La_Viva_74 kirjoitti:(huolimatta ei-niin-innokkaasta-viisufanimiehestäni)

Etkö hänestä ole saanut viisufania? No okei, tunnen itsekin paljon sellaisia, jotka eivät erityisemmin viisuista pidä. Olen usein säälinyt ei-viisufaneja siitä, miten paljon hyvääv musiikkia he menettävät, koska eivät kuuntele euroviisuja.

No, yritys on 17 vuoden ajan ollut aika kova, mutta hkä hän sen verran fani on, ettei jätä katsomatta euroviisuohjelmia, kun ne tulevat Lisäksi hänellä oli näissä viisuissa henk. koht jännättävääkin Suomen karsinnoissa

kasari kirjoitti: mun suosikki oli Jugoslavian Brazil, tosin mieli on nyt muuttunut.

Oli mun suosikki kanssa. Ja mieli on muuttunut jälkikäteen, täälläkin.

Lukaisin sitten koko ketjun... ihanaa viisunostalgiaa!

Haluan poimi yhden pienen muiston monien joukosta:

romualdo kirjoitti: sähkölakko sinä keväänä kuumensi tunteita, ja osui juuri kun piti alkaa eka esikatselu, voi sitä murkkuikäisen itkua ja ovenpauketta...!  :'

Hauskoja oli kanssa ne muistot, joissa viisufanius on kulkenut perheessä.

Itse kuulun 80-lukulaisiin. Ensimmäiset viisuni äänitin c-kasetille vuonna 1984.

Olin jo aikaisempinakin vuosina katsonut viisut. 1982 suosikkini oli Kyproksen viisu, Mono i agapi, ja olin erittäin otettu, kun Etelä-Suomen Sanomat julkaisi lyhyen viisu-uutisen yhteydessä nimenoman Kyproksen laulajan kuvan. Moraalinen voittaja! Seuraavan vuoden voittolaulun, Luxemburgin, muistan kirjoittaneeni Ystäväni-kirjaan suosikkilaulukseni.

Kesällä viisuista julkaistiin suomalaiset käännösiskelmät Finnhits-kasetilla ja niitä kuunneltiin paremman puutteessa. Kunnes löysin Uskon Löytötorilta Grand Prix -nimisiä kasetteja. Euroviisut kasetilla alkuperäisinä studioversioina!

Vuonna 1984 olin saanut siskoni kanssa syntymäpäivälahjaksi mankan. Esikatselujen tullessa tajusin olla mankan kanssa valmiina. Mankka kiinni televisioon ja äänitysnappula päälle. Spiikkasin itse jokaisen maan. Vaikein spiikattava oli tämä: "Ranska. Annick Thoumazeau esittää Autant d'amoureux que d'étoiles." Äänitys sujui muuten hyvin. Äitikin pääsi nauhoitukselle, kun paukkasi navetalta sisään kesken lähetyksen.

Koulussa keskustelimme koko kevään viisuista. Tanjan suosikki oli Belle and the Devotions, josta Tanja piirteli taitavia kuvia. Jugoslavian videolla lempivästä parista vaihdoimme vain muutaman punastuneen katseen. Oma suosikkini oli Luxembourgin Sophie Carle ja 100% amoroux. Lauleskelin sitä Sophien kanssa duettona useat kerrat. Ottedi fön, jää di sofii. Ruotsi voitti ja muutamasta meidän luokan tytöstä tuli Herreys-fani. Päivi kävi jopa niiden keikalla pääkaupungissa asti.

Vuodesta 1984 Euroviisut olivat kevään merkki. Niitä odotettiin kuin pääskysiä, sinivuokkoja tai jäiden lähtöä järvestä. Huhtikuussa alettiin kyttäämään Etelä-Suomen Sanomien televisio-ohjelmien listausta, joka ilmestyi lehdessä kerran viikossa ja ulottui viikon päähän. Voi niitä aikoja, silloin elettiin varsinaisten tiedonmurusten varassa. Aina ne esikarsinnat kuitenkin tulivat aikanaan, vaikka joskus pelko oli voittaa: mitä jos ei sittenkään tänä vuonna!

Viisuiltana tärkeintä oli äänittää kasetille lähetys radiosta ja toisaalta kerätä pisteet valmiiksi tehtyyn kaavioon, mitä saattoi sitten seuraavana aamuna herättyyään laskeskella. Etelä-Suomen Sanomat eivät nimittäin julkaisseet aina tarkkaa järjestystä.


Sonja Lumpeen Eläköön elämään liittyy harvinaisen paljon muistoja. Muistan käsityötunnilla kehaisseeni osaavani laulun sanat. Isäni taas muistaa, kuinka olen laulanut Eläköön elämää huoneeni ikkunasta. Kotini sijaitsee mäen päälle ja huoneeni sen paraatipäädyssä, toisessa kerroksessa. Siitä oli hyvä laulaa edessä aukeavalle järven ulapalle! (Myönnän myös käyttäneeni hyväksi ketjussa muidenkin mainitsemia kaivonrenkaita. )

Muistan myös kuunnelleeni paljon Ninan Nacieda para amaria kesänä 89. "Syntynyt rakastamaan" iski herkkään teinisieluun... Kirjoittelin lausetta useisiin paperinkulmiin ja koulukirjojen sivuille.


Vuosi 1990 oli tietynlainen huipennus viisufaniurallani. Olin kerännyt rohkeuteni alkukeväästä ja soittanut Yleisradioon, ihan johtajalle (Eero Pohjanheimo). Toukokuun viides päivä istuin sitten Suomen tuomaristossa ja yövyin YLE:n laskuun Hotelli Pasilassa. Muistan olleeni hieman järkyttynyt, kun muut tuomarit eivät olleetkaan kovin kiinnostuneista viisuista, harva oli edes katsonut esikatselut. Muu raatikin äänesti mielestäni väärin.

Elän ilmeisesti viisufaniuteni ehtoopuolta, koska enää en ole muutamaan vuoteen tallentanut viisuja. En edes muista, koska perinne loppui. Viisunauhat ovat toki tallessa, siskoni kellarissa kaiken muun roinan alla. Tosin nykyään on internet, missä keskustella viisuista ja siten pitää kisakuumetta yllä. Tuntuu hassulta, että joskus on ollut sellainen aikakausi, jona on voinut luulla olevansa maailman ainoa viisuista pitävä ihminen...

Aivan ihana kertomus, UsvaAuer! Näitä teidän "hurahtamisia" on niin mukavaa lueskella.

UsvaAuer kirjoitti:Lukaisin sitten koko ketjun... ihanaa viisunostalgiaa!
----
Vuonna 1984 olin saanut siskoni kanssa syntymäpäivälahjaksi mankan. Esikatselujen tullessa tajusin olla mankan kanssa valmiina. Mankka kiinni televisioon ja äänitysnappula päälle. Spiikkasin itse jokaisen maan. Vaikein spiikattava oli tämä: "Ranska. Annick Thoumazeau esittää Autant d'amoureux que d'étoiles." Äänitys sujui muuten hyvin. Äitikin pääsi nauhoitukselle, kun paukkasi navetalta sisään kesken lähetyksen.

Aivan ihana ja jotain tutunkuuloista...

Rupesin kaivelemaan vanhoja ketjuja ja repesin aivan täysin tämän ketjun äänestyksen Eikö tämä olekaan Akuutin "Reumailta"-keskustelu? -vaihtoehdolle.

Pete kirjoitti: ↑19 Maalis 2005, 11:58 Ihan ensimmäinen muisto taitaa olla se kun Kikka lauloi todella seksikkäässä asussa Suomen karsinnassa. [Vai oliko se sittenkin Syksyn Sävel?] Joku varmaan muistaa vuoden.
Catcat:ien esitys taitaa olla ensimmäinen kansainvälisen finaalin muisto.
Lopullinen hairahdus tapahtui vuonna -98 Edsilia Rombleyn, Imaanin ja Danijelan ansiosta.

Kyllä ensimmäiset muistoni ovat vuodelta 1992, kun Kikan Suomen karsinnoista olin poiminut ja Islannin Heart 2 Heart -duo jäi mieleen. Olin tuolloin 7-vuotias. Vuoden 1998 hurahduksen mahdollistivat VHS-kasetit, joiden avulla pääsi paremmin sisään koko harrastukseen. Sekä Suomen karsinta että kansainvälinen finaali melkein kokonaan oli tallennettu. Vuonna 1999 muistan jo kuunnelleeni valittuja kappaleita netistä Real Playerilla ja seuraavana vuonna myös joitakin tyrkkyjä.

Mitenkäs uusimpien kuppilalaisten kiinnostus viisuja kohtaan alkoi?

Apua, ihana keskustelu! Ja ihanaakin ihanampi äänestys!

Varhaisin viisumuistoni on Lapponia (1977). Yksi katkeria arpia aiheuttanut tapahtuma oli kun Ranska 1991 hävisi Ruotsille, joka vei kisan voiton tasapisteillä. Sen jälkeen viisuinnostukseni oli vaihtelevaa. Ympärivuotinen kiinnostus viisuja kohtaan heräsi näiden netin foorumeiden myötä. Sen tarkemmin en osaa eritellä (ki)innostukseni syntyä...

AntSa kirjoitti: ↑08 Touko 2010, 08:10 Aivan ihana kertomus, UsvaAuer! Näitä teidän "hurahtamisia" on niin mukavaa lueskella.

(navettatakin kahina ja kumisaappaiden narinakin lienevät päässeet mukaan säestykseen...?)
aivan hulvattoman mahtavan hauskan hienon monivivahteinen kertomus, ehkä paras kaikista näistä, ja aiku meikäläistäkin siteerattiin..., en edes muistanut tälläistä... mutta sain hyvät naurut taas muutamaan kertaan... myös Mohnon varsin kauaus luotaavat muistelot yllättivät, ed. mainituista syistä... luen SIIS liian harvoin EDES näitä rakkaimpia ja tärkeimpiä nostalgiantihkuisia ketjuja!

MuzaMaza kirjoitti: ↑06 Helmi 2007, 20:04

AntSa kirjoitti: Tää Ei Niiku Kestäis... Onx joku muukin leikkiny "nosteluita"!??!??    Terkkuja nimimerkki ZEI!!!      Niitähän leikittiin paitsi viisuilla - myöskin misseillä! 

Terkkuja myöskin nimimerkille WILBERTTI ja veljellensä! Samat leikit!    Games people play. 

Ihanat "Nostelut!!". Niitä leikki meikäläinenkin keväisin poikasena. 
Tällä oli vaan pelivälineenä korttipakka jossa Suomi oli PATA-ÄSSÄ.
Sitten vaan korttipakasta nostin jonkun Ranskan antamat pisteet huolella
tehtyyn pistetaulukkoon joita vertasin aina sit niihin virallisiin pisteisiin kisan jälkeen. Oiskohan 15-kesäiseksi asti tullut leikittyä tuota
leikkiä.  :puna:

oih, näitähän oli waikka minkälaisia virityksiä... tuossa kahtelin erästä valokuva albumia jossa olin itse tekemäni Dublinin kisailuista tutut Reggae-ok-housut päälläni... eikö niistä ole muita kuvia kuin tuo yksi pikkuserkkuni epäterävästi ottama..., heittelen siinä kuvassa tikkaa, ja tikkataulun eri tuloksilla ratkoin lukemattomat ev-kilpailut... siinähän tuo taito kehittyi... ja tuossa ed. mainitsemassani otoksessa toinen serkkuni eli Annika on jostain lakanasta rustaamani emlystar-kaapu päällään. Sama villitys levisi toki Kujakissan ja hänen serkkunsa luokse ja niihin heidän esc-pressi-fotoihin, oi niitä keväisiä Ounasjoen varrella tehtyjä hupailuja.

jk. hitto kun sai niin monet makeat naurut näitä muisteloita lukiessa, 2. tai 3. sivulla on se erikoisen pitkä vuodatus joltain... ah, pitää sekin vielä lukea sitten sopivammalla hetkellä... Ja mm. nm. Antsan Kuusankoskelta keväisen keltakuoriset iloittelut ym. hitto että te ootte IHANIA!

Itse muistan katsoneeni Euroviisuja ensimmäisen kerran silloin, kun Jasmine edusti Suomea 1996. Olin silloin 11-vuotias. Muistan, keskustelen sisarusteni ja äidin kanssa, että voiko Suomi voittaa silti, vaikka Jasmine lauloi väärin. Tuntui tosi hienolta, kun Suomi sai kuitenkin pisteitä.

1999-2001 katsoin myös viisut. Muistan vain sen, että harmitti, että Suomi ei ollut mukana kuin joka toinen vuosi. Jäi myös mieleen Dana International ja Diva, johon ihastuin täysin. Myös Ruotsin viisuun take me to your heaven ihastuin ja se oli myös radiosoitossa Suomessa siihen aikaan.

Viisufani minusta tuli vuonna 2002. (17-vuotias) Oma suosikki oli aika:n Stay. Inhosin lauraa, Mutta myöhemmin Ihastuin Lauran euroviisun täysin. Olin ihan varma, että Suomi voittaa vihdoinkin. Sitten tuli esikatselut televisiosta ja kuulin ja näin Ruotsin euroviisun. Sen jälkeen olin varma, että Ruotsi voittaa sittenkin. Pettymys oli valtava, kun Suomi ei menestynytkään. Ja vielä isompi pettymys oli, kun taas seuraava vuosi oli välivuosi Suomelle.

Sitten tuli odotettu vuosi 2004 ja ihastuin ensikuulemalta Jari Sillanpään hyvin euroviisumaiseen take 2 to tangoon. Siihen aikaan asuin vielä vanhempieni luona ja meillä ei ollut nettiä. Tai siis oli, mutta sitä ei saanut käyttää tuntitolkulla. Joten luin lehdistä kaikki euroviisuihin liittyvät uutiset ja jutut. Eihän niitä nyt paljon ollut, mutta kuitenkin. Muistan, lehtijutun, jonka otsikko oli "Suomella on kerrankin paketti kasassa euroviisuja varten". (tjsp.) Siinä kirjoitettiin, miten Suomella on kerrankin hyvä laulaja, hyvä biisi ja show.

Viisukuppila sivuston löysin muistaakseni joskus Suomen euroviisujen aikaan. Ja kävin lukemassa kuppilaa hyvinkin usein. Rekisteröidyin vuonna 2009 kuppilaan nimimerkillä "toivo". Toivo sen takia, koska se on aina ollut nimi, jonka olisin halunnut itselleni. Nykyään käyn päivittäin lukemassa kuppilassa. Viisukuppilan livekommentointia seuraan myös aina, kun katson Euroviisuja tai muiden maiden karsintoja tai umk:ta.

En edes tiedä, minkä takia olen niin ihastunut viisuihin. Rakastan vaan kaikkea mitä siihen liittyy. Se on aina vuoden yksi tärkeimmistä viikoista, kun on viisuviikko.

Omalla kohdallani euroviisusaaga alkaa viidentoista vuoden takaa. Muistan nähneeni vuoden 2005 äänestysgrafiikkaa ja ihmetelleeni sitä, kun oli Ukrainan vuoro äänestää, ja äänestäjämaalla olikin yhtäkkiä sama sinikeltainen lippu kuin juontajilla. Veljeni selitti sitten, mistä on kyse. Olin siis kuvitellut sen sinikeltaisen lipun olleen osa Euroviisujen tunnusta - siis ikään kuin kisojen tunnusvärit, kisalippu. Sen vahvempia muistikuvia ei siitä ole.

Vuoden 2006 kilpailut tallennettiin VHS-kaseteille, ja niitä katsottiin isompien sisarusten kanssa lukuisia kertoja sen kesän aikana. Helsingin kisojakin olin vielä liian pieni katsomaan suorina, mutta jälkikäteen niitäkin katsottiin kaseteilta. Niistä kaseteista innostukseni pikku hiljaa lähti kasvamaan, sillä sinä vuonna sain synttärilahjaksi virallisen CD:n, ja Belgradin kisat muistan jo katsoneeni innoissani suorina, vaikka toisessa semifinaalissa nukahdinkin väliaikashow'n kohdalla. Muistan myös vannoneeni ääntenluvun aikana, etten katso kisoja seuraavana vuonna, jos Kreikka voittaa taas ja vieläpä niin vähäpätöisellä kappaleella. Itse kannatin Armeniaa. Belgardin kisojen aikaan VHS-nauhurimme oli jo lakannut nauhoittamasta. Veljeni sai jollain ohjelmalla tallennettua ne koneelleen, mutta koska finaali oli niin pitkä, ettei sitä saanut mitenkään mahtumaan yhdelle DVD-levylle, poistettiin ne jossain vaiheessa tilaa viemästä. Muutamaan kertaan katsoin kuitenkin kilpailut veljeni koneelta ennen niiden poistamista.

Belgradista lähtien viisut ovat olleet vuosittainen perinne. Ala-asteikäisenä elin kisoja vielä ympärivuotisesti. Tallentavan digiboksin saavuttua talouteemme kisoja pystyi taas tallentamaan ja katsomaan ympäri vuoden. Kirjoitin ala-asteella myös johonkin aineeseen tekstin viisuista, ja järjestin jonkinlaisen "Euroviisuteemapäivän" luokalleni kouluaikana. Keräsin yhden luokkalaiseni kanssa kaikkea viisutriviaa, ja teimme niistä postereita. Lisäksi järjestimme viisulevyraadin vuoden 2005 kisoista valitsemistani kappaleista. Kotona leikin useasti isoveljeni lippukorteilla viisuäänestyksiä. Veljeni oli tehnyt tuloksia paperille jalkapallokisoista ja Euroviisuista. Niistä sain pisteet, joita lukea, ja simuloin niin viisuja kerta toisensa jälkeen. Nimenomaan grafiikat ja liput kiehtoivat minua innostuksen alkuvaiheissa. Pisteenlasku oli siksi kilpailujen paras osio.

Yläasteelle tultaessa tasoituin ja viisukuume alkoi nousemaan enää lähinnä viisuviikon tuntumassa. Myös vanhojen kisojen katsominen käytännössä jäi. Viisut pysyivät kuitenkin soittolistoillani aina viime vuoteen. Nyt viisut ovat hävinneet myös sieltä, joten arkipäivässäni viisut eivät enää juuri näy. Silti olen täällä - vieläpä verrattain lähiaikoina tunnuksen tehneenä. Lisäksi pyöritän Excelillä massiivisia viisutilastoja. Viisut eivät siis ole hävinneet mihinkään sydämestäni. Kilpailuna ja konseptina pidän niistä edelleen, vaikka musiikillisesti en ehkä niistä enää niin paljoa viehätykään.

Tänä keväänä olen huomannut, että olen ehdollistunut viisuille jo niin paljon, että kisakuume ei katso sitä, onko kisoja, vaan nousee kevään tullessa joka tapauksessa. Olen viime päivinä nostalgisoinut vanhoja kilpailuja. Olen kaivanut niitä kilpailuja esiin YouTubesta, joita katsellessa olen viisuille oppinut, ja katsonut ne nyt uudestaan. Harmittaa kovasti, että vuosien 2008-14 kilpailujen tallenteet on kaikki jossain vaiheessa tuhottu, enkä enää saa kuulla niistä niitä selostuksia, joilla ne olen aikanaan monesti katsonut. (Jos joltain niitä löytyy, olisin kiinnostunut ) Vanhat VHS:t 2005-07 kisoista ovat tallessa, ja ne aion käydä digitoimassa heti, kun kirjasto taas aukeaa. Myös vanhimmat viisuveikkauslaput olen joutunut toteamaan kadonneiksi. Olen järjestänyt viisuveikkauskilpailun itselleni, veljelleni ja isälläni vuodesta 2010 asti, mutta laput ovat tallessa vain vuodesta 2015 asti. En tiedä, mihin ensimmäiset ovat kadonneet. Luulin niidenkin olevan samassa paikassa, mutteivät ne enää ole.

Mutta joo. Viisuista olen oppinut yhteenlaskua, lippu- ja kieli-innostuksen sekä tilastointia. Toisin sanottuna aika suuri osa identiteettiäni on muodostunut (tai vain tullut esille) enemmän tai vähemmän viisujen vaikutuksesta. En silti pidä itseäni ainakaan nykyään mitenkään hc-viisufanina. Täällä viimeistään olen oppinut, että on ihmisiä, jotka elävät viisuja vielä minuakin paljon vahvemmin ja vieläpä ympärivuotisesti. Itselläni tämä on vain kevään ja alkukesän ilmiö, ja vaikka olenkin tutkinut ja tilastoinut myös viisujen alkuvuodet sekä kuunnellut joka vuoden voittobiisit, Suomen kappaleet ja muut legendaarisimmat viisut, en osaa olla täysin rinnoin innostunut ennen omaa viisuinnostukseni alkua olleista viisuista, koska ne eivät tunnu itselle niin henkilökohtaisilta. En myöskään elä karsintakautta, vaan aloitan viisukevään vasta esikatseluista. Olen siis ehkä jonkinlainen keskitien kulkija, mitä faniuteen tulee.

Paljon samaa kuin edellisellä kirjoittajalla. Pyörittelen itsekin tilastoja lähinnä vedonlyöntimielessä. Viisut toimivat ala-ja yläasteikäisinä loistavina maantieto ja kieliharjoitteina. Lähestulkoon viisujen ansiosta osasin 8-vuotiaana ulkoa Euroopan kaikki maat, pääkaupungit ja liput.
Viisujen seuraaminen on vähentynyt itselläkin, tai kiima on aina kova keväällä, mutta tuntuu, että ohimenneen kisan unohtaa helpommin nykyään ja johtuu myös siitä, että viime vuosina ei oikein ole jäänyt päähän pyörimään hirveän monta kappaletta per vuosi versus 2000-luvun alku jolloin itse aloin seuraamaan aktiivisesti.
Muistan 5-vuotiaana hämärästi Dana Internationalin esityksen, 99-vuodelta Charlotte Nilssonin ja 2000-vuodelta tottakai Olsen Brothersien ja Roger Pontaren!
2002-2003 taitaa olla niitä vuosia kun tuli katsottua viisut ja mentyä nukkumaan pistelaskun aikana (2003 ) Koulussa seuraavana maanantaina laulettiin Sertabia ja Tatua jatkuvalla syötöllä.
Laura Voutilaisen piti voittaa silloin 2002 ja muistan kun aamulla avasin teksti-tv:n ja katoin, että Suomi ihan pohjilla ja ykkösenä on Latvia, mikä ihmeen Latvia? Eikö Tanskan pitänytkään voittaa taas?
2004 vuodesta eteenpäin on tullut seurattua koko rumba semifinaaleista loppuhuipennukseen asti ja noilta vuosilta on noussut joka vuosi legendaarisia kappaleita, joita tulee silloin tällöin kuunneltua.
Toisaalta tuosta 2004-2009 erasta ei ole ikävä jatkuvaa diasporaäänestämistä, jossa oli vähän kestettävää siihen aikaan, tuntui, että mikään länsimaa/kääpiövaltio ei voi voittaa enää viisuja. Onneksi tuo murtui viime vuosikymmenellä ja viisut ovat saaneet sen myötä uutta kukoistusta. Sävellykset ovat monipuolistuneet, kaikilla on mahdollisuus pärjätä, semifinaalit ovat aivan mahtava asia ja uusi pistelaskujärjestelmä vielä parempi Jos jotain saisi toivoa, niin maat voisivat laulaa omalla kielellä enemmän ja toisaalta toivoisi hieman enemmän pop-biisien paluuta.

Haksis kirjoitti: ↑20 Huhti 2020, 11:10 Sävellykset ovat monipuolistuneet, kaikilla on mahdollisuus pärjätä, semifinaalit ovat aivan mahtava asia ja uusi pistelaskujärjestelmä vielä parempi

Seuraa melko epäsuosittu mielipide: viisujen yleistaso oli 2010-luvulla huonompi verrattuna 2000-luvun ensimmäiseen vuosikymmeneen.

Minäkin vähän kummeksuin väitettä, että sävellykset ovat monipuolistuneet. Minusta se on pikemminkin päinvastoin, ei nykyään enää löydy vuoden 2008:n Pokusaj:n tai Romancan kaltaisia etnoisia suosikkeja...

^ Raatien paluun myötä esim. vitsiviisujakaan ei ole juuri nähty.

Viisufaniuduin neljä vuotta sitten, kun hyvä ystäväni (täälläkin kirjoitteleva, hei vaan!) esitteli minulle Saara Aallon No Fearin. Kiinnostuin oikeastaan vain ensimmäiseksi UMK:sta, sillä olen pitkäaikainen Saara-fani. Saara jäi pian taka-alalle (siis UMK:ssa, ei muuten, koska en hänen fanitustaan ole lopettanut), kun tutustuin herra Mikael Saaren helmeen. Seurasin monena yönä Kuppilan keskusteluja, mutten uskaltanut heti tehdä tunnareita. No aika pian ne sitten piti tehdä, kun paloin halusta saada osallistua. Tästä tykästymisestä On it goesiin ja kirjautumisesta tänne lähti entistä lujempaa viisupyörä pyörimään. Päädyin vetämään Mikaelin somekampanjaa. Se oli jotenkin ihanaa kylpeä siinä huumassa, jännittää oman suosikin puolesta ja kuunnella yhä uudestaan ja uudestaan biisejä ja arvioida niitä. Rakastuin siihen ympärillä olevaan hullunkuriseen, avoimeen ja lämpimään tunnelmaan. Tutustuin Mikaeliin ja muihin mahtaviin tyyppeihin, joista monista on tullut minulle hyviä ystäviä. He tutustuttivat minut silloin viisujen maailmaan yhä syvemmin. Kuuntelin ekaa kertaa kaikki viisut läpi ajatuksen kanssa vuonna 2016. Yllätyin tarjonnan monipuolisuudesta ja moderniudesta. Tykästyin moniin biiseihin ja esityksiin. Myöhemmin aloin seurata myös karsintoja tarkemmin ja totesin, että siellä on monesti parempia biisejä kuin itse viisuissa. Mutta en aina vain ehdi tai jaksa seurata kaikkia niitä, vaikka haluaisinkin. Aloin käydä myös viisutapahtumissa, mistä monista mulle on jäänyt ihania, pitkälle kantavia muistoja. Viisut oli ennen mulle neutraali asia ja tyyliin yhtä kuin se kerran vuodessa tuleva finaali enkä edes tiennyt, että siihen liittyy näin paljon kaikkea muutakin. En ota viisuilusta kuitenkaan paineita ja etenen tässä omaan tahtiini oppien koko ajan uutta ja löytäen vanhoista viisuista mulle uusia suosikkeja. Tärkeintä on, että viisuilu tuo mulle iloa ja energiaa, vaikka joskus saatan uhotakin lopettavani katsomisen, kun oma suosikkini ei pärjääkään.

Oikeastaan mä vähän ihmettelen, että miten en ole aiemmin löytänyt viisuja tällä tavoin, koska viisuthan on ihan mulle tehty juttu! Ehkä jonkun (tai joidenkin) vain piti herättää mut siihen maailmaan. Viisuista on myöhemmin tullut minulle myös keino jaksaa eteenpäin. On jotain mitä odottaa, mistä innostua ja mistä hakea voimaa. Jotain, joka yhdistää meitä kaikkia tässä ajoittain niin julmassa ja epävarmalta tuntuvassa maailmassa. On kappaleita, joihin voi palata aina uudelleen ja uudelleen. Lissabonin reissua (se oli muuten eka kerta, kun kävin etelässä ja paikan päällä viisuissa:D) muistelen edelleen hymyillen ja lämmöllä, joka toi paljon piristystä vaikeaan elämäntilanteeseen. Tarinani viisufaniksi on monen asian summa, että täällä edelleen ollaan. Ja loppua ei näy, vaikka korona nyt veikin tämän vuoden viisut. Vuosien päästä minulla on varmasti vielä enemmän kerrottavaa ja kokemuksia takana.