Viisukuppila

Jufo81 kirjoitti: ↑

03 Syys 2020, 00:35

Muutenkin nyt viime aikoina on tullut kuunneltua aika paljon italodiscoa.

Se on oikein

Kun nimimerkit paljastuivat vasta ensimmäisessä pistekortissa, niin en tällä kertaa listannut pois jääneitä ja palanneita nimimerkkejä. Ne on kuitenkin kirjattuna raatiwikiin. Merkittävä asia on kuitenkin se, että nimimerkin inomu pitkä, debyyttiraadistaan 15 alkanut osallistumisputki katkesi edelliseen, 50. raatiin. Elizabeth saatiin takaisin usean raadin tauon jälkeen.

Ai niin, jos joku ihmettelee, miksi Boulevard of Broken Dreams on minulle niinkin tärkeä kappale kuin on, niin tämä video antaa siihen osviittaa.



Tuli teininä "muutamaan" kertaan tuokin läpi koluttua, ja osa BoBD:n kohdista yhdistyy edelleenkin kovin erottamattomasti tuon videon tapahtumiin. Samoin Metallican Whiskey in the Jar (eli videon loppupuolella soiva kappale) on hyvinkin lähellä sydäntäni, vaikka en siitä melodisesti aivan yhtä paljoa pidäkään kuin BoBD:stä. Apua kun tuo Bjørn Einar Romørenin 239 metrin hyppy osuukin tyydyttävästi tuohon WitJ:hin.

Pidän BoBD:tä kaikkien aikojen toiseksi parhaana kliseerockbiisinä. Ainoastaan huikea Kissin I Was Made for Lovin' You on sen yläpuolella.

Omasta biisistä: Sain siis teemaksi lähettää biisin maasta jota en vielä ole käyttänyt, mikä oli sikäli hassua, että minä jos kuka olen skitsoillut maa-käsitteen kanssa ts. milloin biisi on jostakin maasta. Näin ainakin raadeissa 11, 20 ja 34 (privana järjestäjän kanssa), ja kaiken huipuksi sitten raadissa 39 jouduin edustamaan EU:ta, kun se maa vain ei selvinnyt . Nyt kumminkin otin iisisti ja vain selasin raatityrkkyjeni listaa, josta löytyi biisi jota en yhtään muistanut siellä olevan, ja joka on maasta jota en ole käyttänyt. Olisi käynyt hyvin myös Sadness is a Blessing -raatiin, koska biisi ei ole henk.koht. tärkeä. Solisti nyt ei ole kummoinen, mutta viehätyn minimalismista ja etenkin taustalaulajista: toinen luo omaa kudelmaansa, toinen toimii bassona. Pisteet biisille tulivat jokseenkin tasan sieltä mistä arvelinkin.

Jälkijättöiset kommentit pisteille päästämistäni:

20 Shortparis - Tak Zakalyalas' Stal': Ei musiikista pitää tarvitse; riittää, että haluaa kuunnella sen kerta toisensa jälkeen. Vaikka koska se resonoi joidenkin omien fiilisten kanssa. Lisäksi voin arvostaa teknistä taitoa: tässä on napakka kokonaisuus, jossa kaikki pelaa yhteen. Solistin väräjävä ääni kääntää vatsaa oikealla tavalla.
17 Ahn Ye Eun - Trumpet Creeper: Muheva dramaattinen valssi yllättävältä suunnalta; pistää nykimään mukana. Solisti kertoo tarinaa ilmeikkäästi; en tosin tiedä mitä siinä tapahtuu muttei haittaa. Pitäisiköhän tuo videokin joskus katsoa?
15 Aksuli - Nyt!: Ai miten niin muka hävettäisi? Ihana! Nuo värit! Ja svengaa kuin hirvi, sanoitus asettuu herkullisen epärytmisesti. Mittaamaton nostalgia-arvo näin kasarin oikeasti eläneen silmissä ja korvissa. - Siis mistä tuo video oikein on? Tätä varten tehty vai jostain arkistosta kaivettu?
13 Recoil - Breath Control: Tästä jo avauduinkin. Vaikkei minulla mitään naisia vastaan ole, niin kyllähän sello voittaa naisen eroottisuudessa ihan sata - nolla. Eikä se luennoi. Siis tuo oppitunti pilaa muuten kiinnostavaa biisiä aika paljon.
11 Seinabo Sey - Sorry: Biisi kuulosti alkuun riittämättömältä laulajalleen, mutta tarttuipa päähän eikä siellä ärsyttänyt, päinvastoin. Musa vain on niin jykevä ja paljaan yksinäinen kaikessa toisteisuudessaan. En kaipaa edes kiinnostavampaa orkestrointia kun se ei ole tässä se pääpointti.
10 Sia - Soon We'll Be Found: Sian äänenkäytön maneerit rasittavat, mutta pakko antaa anteeksi kun on näin luonteva melodinen kaihovalssi. Siis pop-valssi.
9 Kari Peitsamo - Liityn SKP:hen: Pätevä folk. Ei siihen muuta tarvita kuin kitara ja mies, joka uskoo asiaansa, ja osaa lopettaa ajoissa . Tämänkertaisessa raadissa kaikki eivät osanneet. Törkeän huono sijoitus!
8 Pixies - Monkey Gone to Heaven: Sopivasti vinksahtaneita soundeja.
7 RAYE - Natalie Don't: Normia kuunneltavampi pop kyllä, mutta onko tuo video nyt sitten raatiteeman kannalta niin erityistä? En huomannut panna sille niin paljon painoa kuin teema olisi edellyttänyt.
6 Avatar - A Statue Of The King: Raskaampi rock on niin hupaisaa, että ansaitsee parodiansa. Ja tätä kuuntelee sujuvasti, kun se raskaampi rock on sukupolveni normeinta musaa.
5 Vuono - Passing: Teoriassa minun kuuluisi pitää juuri tällaisesta, mutta nyt jää biisikin vähän teoreettiselle tasolle vielä. Porukka kuin lukee oppikirjaa ja kokeilee, millä keinoin eteerinen indiebiisi rakentuisi. Osa elementeistä toimii, kaikki ei. Etenkin nuo mieskuorot kaiut voisi harkita uusiksi.
4 NIZKIZ - Nebyaspechna: Sopivasti vinksahtaneita soundeja vol. 2, ja maagista monotoniaa. Laulajan lässytys kiristää hermoja. Miksi pitää esittää kuolaavaa kakaraa, miksei voi laulaa ihan normaalisti?
3 Freddie Mercury - I Was Born To Love You: Ei esittäjänsä parhaita kappaleita tämä renkutus, eikä äänikään kuulosta niin briljantilta kuin yleensä. Mutta hervoton video ajaa asiansa hauskuttajana - sitähän nyt oli tarkoitus? Kun on tarpeeksi iso kukko, on varaa heittäytyä hupsutteluun.
2 Amaranthe - 365: Jonkun piti saada nämä kaksi pistettä, ja vaihtoehdoista tämä häiritsee vähiten. Totisempi versio siitä, mistä A Statue of the King on parodia. Naissolistilla liiaksi tuollainen kepeä pop-ääni tähän vain.
1 Weird Genius ft. Sara Fajira - Lathi: Jonkun piti saada viimeinenkin piste . Kai se oli sitten tämä?
Bubbling under: Saarnaavahko Kids Of The Apocalypse - Empire, Swingrowers - No Strings Attached joka alkuun pisti jalan heilumaan mutta pituutta puolet liikaa, ja Mark Kealiʻi Hoʻomalu - He Mele No Lilo, jonka alun a cappella -hoilotus on hyvinkin viehättävä mutta se mitä seuraa ei niinkään (ja kun se vain toistuu ja toistuu).

Timoteus kirjoitti: ↑

01 Syys 2020, 22:02

Recoil on Depeche Modesta (raadit 4 ja 33) eronneen Alan Wilderin kokeellisemman musiikin projekti. Puhuja ei tietenkään ole Wilder itse vaan Nicole Blackman.

Turinoin vielä vähän tämän raadin biisistäni.

Alan Wilder oli lähellä kuolla vuonna 1994, kun Britannian ilmavoimien hävittäjä syöksyi maahan vain parinsadan metrin päässä hänen autostaan. Lentäjät kuolivat. Tapauksen inspiroimana syntyi vuonna 2000 julkaistu albumi Liquid (Wikipedia, Spotify). Suoraan turmaan liittyvät vain ensimmäinen ja viimeinen raita (Black Box, Part 1 & 2), mutta muissakin taiteillaan kuoleman rajoilla.

Albumilla esiintyy useita vokalisteja, mm. Levyraadista 22 tuttu Diamanda Galás. Kolmella raidalla esiintyvä Nicole Blackman jättää minusta kuitenkin muiden suoritukset varjoonsa. Blackman on myös itse sanoittanut biisinsä. Niistä Want on omaan makuuni jopa hieman eroottisempi. Harkitsinkin sitä, mutta suoraa kytköstä seksiin ei ole, ja kappale kaipaa muutenkin hieman enemmän kontekstia tuekseen.

Breath Controlin valinnassa arvelutti, motkottavatko äänestäjät siitä, mitä seksikästä kuolemassa muka on. Äijällehän käy biisissä kalpaten ("It was a minute, then three, then five, then ten / He wasn't coming up again / I held on for twelve / I saw him seize and thrash and twist / And when he was still, I lifted away my wrists"). Pelkäsin kai suotta. Luultavasti ne, jotka yleensä saattoivat pitää kappaleesta, hyväksyvät voimakkaat ja ahdistavatkin aiheet sanoituksissa.

Timoteus kirjoitti: ↑

14 Huhti 2020, 00:09

Harkitsin myös komedialinjaa mutta ajattelin, että vitsejä voi tulla raatiin muutenkin liikaa. Ei niitä kovin paljon tullutkaan. Mitään en kadu. Lopputulos olisi ollut komedialinjalla vielä huonompi. Valintani olisi ollut vaikeammin lähestyttävä kuin Junnun pornorallit.

Paljastan bonuksena komediavaihtoehtoni. Tämän parempaa teemaa sille ei tule, ja kun olen sen sivuuttanut jo kahdesti, tuskin keksin sille raatikäyttöä. Komediavaihtoehto olisi ollut Sonata Erotica (säv. Erwin Schulhoff, es. Loes Luca). VAROITUS! Kuunnelkaa kuulokkeilla, tai kaikki lähistöllä luulevat teidän katsovan pornoa.

Sonata Erotican ongelma on, että taiteenlaji on oikeastaan väärä. Teos on enemmän teatteriesitys kuin sävelmä, vaikka orgasmi onkin nuotinnettu. Performanssi on mielenkiintoinen ja ravistelee käsityksiä klassisesta musiikista. Biisinä en sitä viitsisi kovin montaa kertaa kuunnella. Kummallakin kerralla löysin teemaan jotakin, joka vetosi musiikillisesti enemmän.

^ En löydä tuosta viimeisestä mitään hauskaa edes.

Timoteus kirjoitti: ↑

03 Syys 2020, 20:30

Paljastan bonuksena komediavaihtoehtoni. Tämän parempaa teemaa sille ei tule, ja kun olen sen sivuuttanut jo kahdesti, tuskin keksin sille raatikäyttöä. Komediavaihtoehto olisi ollut Sonata Erotica (säv. Erwin Schulhoff, es. Loes Luca). VAROITUS! Kuunnelkaa kuulokkeilla, tai kaikki lähistöllä luulevat teidän katsovan pornoa.

Tässä olisi kyllä ollut aineksia levyraatiklassikoksi.

Timoteus kirjoitti: ↑

03 Syys 2020, 20:30

Breath Controlin valinnassa arvelutti, motkottavatko äänestäjät siitä, mitä seksikästä kuolemassa muka on. Äijällehän käy biisissä kalpaten ("It was a minute, then three, then five, then ten / He wasn't coming up again / I held on for twelve / I saw him seize and thrash and twist / And when he was still, I lifted away my wrists"). Pelkäsin kai suotta. Luultavasti ne, jotka yleensä saattoivat pitää kappaleesta, hyväksyvät voimakkaat ja ahdistavatkin aiheet sanoituksissa.

Kun tuli käytyä katsomassa viime vuonna elokuva Koirat eivät käytä housuja niin ymmärsin hyvin tuon Autoerotic asphyxiation -idean. Leffassahan päähenkilö toivoo, että häntä tukehdutettaisiin aina yhä pidempään ja pidempään, jopa kuolemiseen asti.

Tuo jälkimmäinen video, ööh...