Eurovision laulukilpailu 1982

Viisuvuosikerrat 1956–2023
romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11530
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Eurovision laulukilpailu 1982

Viesti Kirjoittaja romualdo »

"Tunnelma lavan takana oli jännittynyt, rennoimpia olivat häviäjäksi jääneet Kojo sekä Pommittajat.
(kuva)

Tappio ei lannistanut pomminvarmaa häviäjää.

-Kun kerran ei voitettu oli paras saada nolla. Se on reilumpaa kuin muutaman pisteen kerääminen. Näin sanoivat 27. Ev:n kilpailujen päätyttyä Suomen Nuku pommiin-kappaleen säveltäjä Jim Pembroke sekä sen esittäjä Kojo.

Harrogate/Eeva Kaarina Holopainen

Pitkin viisuviikkoa oli vinoiltu sitä että kerrankin Suomella saattaa olla mahdollisuudet voittaa Norja nollien keruussa. Tunturimaan viisuthan ovat jääneet nollille kaksikin kertaa. Nyt eivät jääneet. Kunnia oli Suomen. Norja oli nimittäin lähtenyt tekemään edustuskappalettaan tietokonemaisen tarkasti. Oli tutkittu että viisuissa puree rakkaudesta laulaminen ja duon esiintyminen. Resepti toi 12. sijan.

Kojo innoissaan nollastaan.

-Kojoa ei viimeiseksi jääminen näyttänyt todella pännivän. -Kato, nyt mua kuvataan. Nyt minut muistetaan. Kuka olisi jonkun neljän pisteen miehen muistanut. Erityisen hurmaantunut Kojo oli kun hänet kuskattiin samaan kuvaan voittaneen Nicolin kanssa. Monenlaisten kameroiden räpsyessä he onnittelivat, halailivat, vaihtoivat lopulta poskisuukkoja. -Kato, ykkönen ja viimeinen samassa kuvassa, Kojo uhosi. Hän otti samalla sujuvasti vastaan sekä onnittelut että valittelut joita hänelle jakelivat miehet kädenpuristuksin,naiset suukkojen kera.

Edustajamme ei ollut jäänyt pimentoon Harrogatessa. Hänen tyylikkäät nahka-asunsa, välitön suhtautumisensa ihmisiin ja iloisuutensa oli huomattu. -Minusta hän on illan sankari, sanoi Richard McCarthy yksi BBC:n pressitoimiston miehistä. -Hän on todella hyvä häviäjä. Seurasin hänen ilmeitään lavan takana pisteidenjaon aikana. Hän vain hymyili. Hänen huumorissaan on jotain englantilaista.

Edellä lausutusta voi tosin ehkä pudottaa osan pois. Mr. McCarthy oli nimittäin hieman pahassa saumassa suomalaisen lehdistön pistettyä hänet seinää vastaan voittajahaastattelun kehnoista järjestelyistä. Kojo itse sanoi että pisteiden jaossa pakostakin jännitys tarttui häneenkin, sen verran hysteerisen tuntuinen tilanne lavan takana oli. Kukaan ei kuitenkaan puhjennut dramaattiseen itkuun jäätyään ensimmäistä sijaa vaille."

"Taas tuli täysosuma! Säveltäjä Ralph Siegel oli tehnyt Ein biss… laulun nimenomaan Nicolelle. Kappale sai täydet pisteet yhdeksältä maalta, yht. 161 p. (kuva)
Kun muut juhlivat häviötään, voitonhumusta väsynyt Nicole lähti hotelliin. Saattajana oli kapellimestari Norbert Daum, järjestäjiä ei enää kiinnostanut hankkia tytölle edes autokyytiä. (kuva)

...Nicole tekee myös itse lauluja,mutta sanoo niiden olevan vielä julkistamattomia. -Ne ovat samanlaisia kuin tyttö itsekin, isä Hohloch sanoi. Ne kuvastavat hyvin hänen luonnettaan, ovat melodisia, ehkä hieman melankoolisia. -Kun päivästä toiseen on saanut vastata aina samoihin kysymyksiin hän sanoi ja vilkaisi anteeksipyytävän näköisenä jälleen häntä piirittävää toimittajakaartia, joka jälleen teki niitä samoja kysymyksiä.

-Olen iloinen että Saksan biisi voitti, sanoi Jim Pembroke. - Vaikka se musiikillisesti on täyttä roskaa,niin yrittäähän se edes sanoa jotakin. -Meidän nollamme ei minua häiritse. Jos Kojo on tyytyväinen niin minäkin olen. Hän vakuutti.- Ei tämä minulle mitään merkitse. Olen valmis vastakin yrittämään Euroviisun tekemistä jos pyydetään.Mutta silloin sitä olisi laulettava englanniksi. Suomi on liian raskas myllynkivi kannettavaksi.
Mutta jos lähtisin mukaan, lähtisin kyllä edelleenkin omilla ehdoillani. Jim Pembroke korosti masentumatta siitä että jo kaksissa kisoissa hänen ehtonsa on todettu kaikkea muuta kuin euroviisumaisiksi. Viimeisestä tilasta huolimatta - tai Kojon mukaan erityisesti sen takia - Harrogaten matka poikii ainakin Kojolle kansainvälistä mainetta ja myyntiä. Saattaa olla että hän on Bomberseineen jo huomenna matkalla Muncheniin. Sikäläinen tv-mies oli Kojosta ja yhtyeestä niin innostunut, että ryhtyi oitis suunnittelemaan tv-showta heille."

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11530
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Eurovision laulukilpailu 1982

Viesti Kirjoittaja romualdo »

Iltasanomat to. 22.4-82

Kojo sanoo kuulleensa muiden ehdokkaat pariin kertaan kotona videolta. Hänestä Espanjan tangotyyppinen kappale on symppis ja kaunis. - Mutta kun keskiverto tuomaristo valitsee, niin Israel voittaa, hän uskoo. - Oikeastaan olen jäävi sanomaan sitä tai tätä. En koe itseäni sellaiseksi keskivertokuluttajaksi, että osaisin sanoa mitään. Euroviisuthan on tarkoitettu keski-ikäisille merkonomeille Euroopassa.

Opus 5:n jättämisestä rannalle Kojo sanoo että hänen mielestään on tärkeää lähtiessään Ev:n kaltaiseen yritykseen että ympärillä on sellainen soittajien ryhmä joka saa hänet itsensäkin tuntemaan paremmaksi ihmiseksi. Puhuessaan hän selaa kilpailujen ohjelmaa jossa mm. Nuku pommiin on suomalaisena ja englantilaisena sanoituksena. -Kun sais laulaa englanniksi tai vaikkapa ranskaksi. Kuuntele nyt tätäkin: "Nyt tukkaasi raastat vaan." miltä se nyt laulettuna kuulostaa?

Kojo sanoo että yksi syy siihen että hän yleensä pyörii täällä on saada aikaan hämminkiä ulkomaisessa lehdistössä - todennäköisesti kotimaisessakin - tällä yhteistyöhaluillaan.
-Mä koen tämän koko homman sillä tavalla että tää on mulle tärkeää. Mä saan tästä jo puffia lp-levyilleni joita on jo myyty Eurooppaan. Tosin mun täytyy sanoa että tässä piisissä,vaikkei se olekaan mun linjaani, on ajatusta, jonka alle voin pistää nimeni. Ja vaikka tämä on muuten vieras tilanne, en ikinä pistäis tälläistä levylleni enkä soittais tätä."


ai edustuspiisiä vai!!? eiköhän nämä Kojon höpinät ole sitten tässä.

Avatar
Kuolonkurki
Vielä yhdet
Vielä yhdet
Viestit: 983
Liittynyt: 23 Huhti 2015, 23:28
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Eurovision laulukilpailu 1982

Viesti Kirjoittaja Kuolonkurki »

5 (5,0 - 4,6)
1. :flag_de: Saksa: Nicole - Ein bißchen Frieden [4,7]

4 (4,5 - 3,6)
2. :flag_gb: Iso-Britannia: Bardo - One Step Further [4,5]
3. :flag_no: Norja: Jahn Teigen & Anita Skorgan - Adieu [4,1]
4. :flag_dk: Tanska: Brixx - Video, Video [3,8]
5. :flag_fi: Suomi: Kojo - Nuku pommiin [3,7]
6. :flag_pt: Portugali: Doce - Bem bom [3,6]

3 (3,5 - 2,6)
7. :flag_es: Espanja: Lucía - Él [3,5]
8. :flag_lu: Luxemburg: Svetlana - Cours après le temps [3,4]
9. :flag_be: Belgia: Stella - Si tu aimes ma musique [3,3]
10. :flag_tr: Turkki: Neco - Hani? [3,0]
11. :flag_at: Itävalta: Mess - Sonntag [2,9]
12. :flag_il: Israel: Avi Toledano - Hora [2,9]
13. :flag_ie: Irlanti: The Duskeys - Here Today Gone Tomorrow [2,9]
14. :flag_ch: Sveitsi: Arlette Zola - Amour on t'aime [2,8]
15. :flag_nl: Alankomaat: Bill van Dijk - Jij en ik [2,8]
16. :flag_se: Ruotsi: Chips - Dag efter dag [2,7]
17. YU Jugoslavia: Aska - Halo, halo [2,7]

2 (2,5 - 1,6)
18. :flag_cy: Kypros: Anna Vissi - Mono i agapi [2,3]
bye bye fool

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Eurovision laulukilpailu 1982

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

:tyhja: :tyhja: :tyhja: :tyhja: :tyhja:

1. 🇬🇧 Iso-Britannia: Bardo - One Step Further

:tyhja: :tyhja: :tyhja: :tyhja:

2. 🇨🇾 Kypros: Anna Vissi - Mono i agapi
3. 🇮🇪 Irlanti: The Duskeys - Here Today Gone Tomorrow
4. 🇪🇸 Espanja: Lucía - Él
5. Kuva Jugoslavia: Aska - Halo halo
6. 🇮🇱 Israel: Avi Toledano - Hora
7. 🇨🇭 Sveitsi: Arlette Zola - Amour on t'aime
8. 🇩🇪 Saksa: Nicole - Ein bißchen Frieden
9. 🇧🇪 Belgia: Stella - Si tu aimes ma musique

:tyhja: :tyhja: :tyhja:

10. 🇩🇰 Tanska: Brixx - Video video
11. 🇹🇷 Turkki: Neco - Hani?
12. 🇦🇹 Itävalta: Mess - Sonntag
13. 🇳🇴 Norja: Jahn Teigen & Anita Skorgan - Adieu
14. 🇳🇱 Alankomaat: Bill van Dijk - Jij en ik

:tyhja: :tyhja:

15. 🇵🇹 Portugali: Doce - Bem bom
16. 🇸🇪 Ruotsi: Chips - Dag efter dag

:tyhja:

17. 🇫🇮 Suomi: Kojo - Nuku pommiin
18. 🇱🇺 Luxemburg: Svetlana - Cours après le temps
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
MuumiAnkka
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 578
Liittynyt: 12 Tammi 2016, 20:13
Paikkakunta: Tampere

Re: Eurovision laulukilpailu 1982

Viesti Kirjoittaja MuumiAnkka »

:tyhja: :tyhja: :tyhja: :tyhja: :tyhja:
1. :suomi: Kojo - Nuku pommiin

:tyhja: :tyhja: :tyhja: :tyhja:
2. :alankomaat: Bill van Dijk - Jij en ik
3. :israel: Avi Toledano - Hora
4. :tanska: Brixx - Video Video
5. :kypros: Anna Vissi - Mono i agapi
6. :saksa: Nicole - Ein bißchen Frieden

:tyhja: :tyhja: :tyhja:
7. :ruotsi: Chips - Dag efter dag
8. :itavalta: Mess - Sonntag
9. :turkki: Neco - Hani
10. :isobritannia: Bardo - One step further
11. :irlanti: The Duskeys - Here today, gone tomorrow
12. :belgia: Stella - Si tu aimes ma musique
13. :jugoslavia: Aska - Halo Halo
14. :portugali: Doce - Bem bom

:tyhja: :tyhja:
15. :sveitsi: Arlette Zola - Amour on t'aime
16. :norja: Jahn Teigen & Anita Skorgan - Adieu
17. :espanja: Lucia - El
18. :luxemburg: Svetlana - Cours après le temps

:tyhja:
All-time top 3: Era Stupendo 2008, New Tomorrow 2011, Hunter Of Stars 2014

No Rules!

Viisuilija_110
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3392
Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24

Re: Eurovision laulukilpailu 1982

Viesti Kirjoittaja Viisuilija_110 »

:tyhja: :tyhja: :tyhja: :tyhja: :tyhja:
1. 🇩🇪 Nicole - Ein bißchen Frieden (4.9)
2. 🇪🇸 Lucía - Él (4.7)
:tyhja: :tyhja: :tyhja: :tyhja:
3. 🇮🇱 Avi Toledano - Hora (4.3)
4. 🇳🇴 Jahn Teigen & Anita Skorgan - Adieu (4.2)
5. 🇨🇭 Arlette Zola - Amour on t'aime (3.8)
6. 🇬🇧 Bardo - One Step Further (3.7)
7. 🇵🇹 Doce - Bem bom (3.5)
:tyhja: :tyhja: :tyhja:
8. 🇧🇪 Stella - Si tu aimes ma musique (3.4)
9. 🇩🇰 Brixx - Video video (3.2)
10. 🇸🇪 Chips - Dag efter dag (3.0)
11. 🇨🇾 Anna Vissi - Mono i agapi (2.7)
12. 🇳🇱 Bill van Dijk - Jij en ik (2.6)
:tyhja: :tyhja:
13. 🇦🇹 Mess - Sonntag (2.4)
14. 🇱🇺 Svetlana - Cours après le temps (2.2)
15. 🇹🇷 Neco - Hani? (2.0)
16. Kuva Aska - Halo halo (1.8)
17. 🇮🇪 The Duskeys- Here Today Gone Tomorrow (1.7)
:tyhja:
18. 🇫🇮 Kojo - Nuku pommiin (0.9)
Mielenkiintona Piña Colada ja rata

Avatar
jiiii
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 05 Helmi 2019, 21:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Eurovision laulukilpailu 1982

Viesti Kirjoittaja jiiii »

*****:
1. Ruotsi: Chips - Dag efter dag
2. Saksa: Nicole - Ein bißchen Frieden
3. Israel: Avi Toledano - H*ora
4. Irlanti: The Duskeys - Here today, gone tomorrow


****:
5. Itävalta: Mess - Sonntag
6. Kypros: Anna Vissi - Mono i agapi
7. Jugoslavia: Aska - Halo Halo
8. Sveitsi: Arlette Zola - Amour on t'aime
9. Suomi: Kojo - Nuku pommiin
10. Iso-Britannia: Bardo - One step further
11. Turkki: Neco - Hani


***:
12. Belgia: Stella - Si tu aimes ma musique
13. Portugali: Doce - Bem bom
14. Alankomaat: Bill van Dijk - Jij en ik
15. Espanja: Lucia - El


**:
16. Luxemburg: Svetlana - Cours après le temps
17. Norja: Jahn Teigen & Anita Skorgan - Adieu


*:
18. Tanska: Brixx - Video Video
:kaunis:

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5321
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Eurovision laulukilpailu 1982

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

*****
01. Kypros: Anna Vissi - Mono i agapi
02. Tanska: Brixx - Video Video
03. Norja: Jahn Teigen & Anita Skorgan - Adieu

****
04. Luxemburg: Svetlana - Cours après le temps
05. Turkki: Neco - Hani
06. Belgia: Stella - Si tu aimes ma musique
07. Saksa: Nicole - Ein bißchen Frieden
08. Iso-Britannia: Bardo - One step further
09. Israel: Avi Toledano - Hora

***
10. Sveitsi: Arlette Zola - Amour on t'aime
11. Espanja: Lucia - El
12. Suomi: Kojo - Nuku pommiin
13. Portugali: Doce - Bem bom
14. Irlanti: The Duskeys - Here today, gone tomorrow
15. Jugoslavia: Aska - Halo Halo

**
16. Itävalta: Mess - Sonntag
17. Ruotsi: Chips - Dag efter dag
18. Alankomaat: Bill van Dijk - Jij en ik
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11530
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Eurovision laulukilpailu 1982

Viesti Kirjoittaja romualdo »

jaa, no täsä oli vaan n. 5 samaa laulua kymppikärjesä... nor,lux,tur,engl,sveitsi jah... noh israelinko tipautin täsä vaiheessa jo ... noh, mitäs teitte niin paljon koreografioiltaan liian samantapaisia esityksiä, melodiathan nyt olivat niitä uhkeimpia, komeimpia ja näin, solistit myös taitavimpia mahdollsiia mut... liika on liikaa. ehkä? jopa hebrealaisten kohdalla...

no voi pärkele, Espanjan ihanuus vasta 11:nta ja Portugalikin, ...dodiiiiiii........ :mitvit: :raaps: :mums:

Avatar
Hapa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1964
Liittynyt: 02 Tammi 2008, 23:17
Paikkakunta: Pori

Re: Eurovision laulukilpailu 1982

Viesti Kirjoittaja Hapa »

Portugali: Doce - Bem bom 4 p.
Luxemburg: Svetlana - Cours après le temps 8 p.

Norja: Jahn Teigen & Anita Skorgan - Adieu
Iso-Britannia: Bardo - One step further
Turkki: Neco - Hani 7 p.
Suomi: Kojo - Nuku pommiin
Sveitsi: Arlette Zola - Amour on t'aime 3 p.
Kypros: Anna Vishy - Mono i agapi
Ruotsi: Chips - Dag efter dag 2 p.
Itävalta: Mess - Sonntag
Belgia: Stella - Si tu aimes ma musique
Espanja: Lucia - El 10 p.
Tanska: Brixx - Video Video 1 p.
Jugoslavia: Aska - Halo Halo 12 p.
Israel: Avi Toledano - Hora 6 p.

Alankomaat: Bill van Dijk - Jij en ik
Irlanti: The Duskeys - Here today, gone tomorrow
Saksa: Nicole - Ein bißchen Frieden 5 p.

Tähdet ja järjestykset:

*****
1. Luxemburg 2. Espanja 3. Jugoslavia 4. Turkki 5. Israel

****
6. Saksa 7. Portugali 8. Sveitsi 9. Ruotsi 10. Tanska 11. Iso-Britannia

***
12. Belgia 13. Irlanti 14. Kypros 15. Alankomaat

**
16. Norja 17. Itävalta

*
18. Suomi
"Olen huomannut nuorten naislaulajien laulavan pikkutytön äänellä. Heitä ei erota toisistaan eikä lauluista jää mitään mieleen. Minun nuoruudessani artisti ei päässyt levyttämään, jos hän ei osannut tulkita." -Anneli Sari-

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11530
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Eurovision laulukilpailu 1982

Viesti Kirjoittaja romualdo »

Mr. Haba jaksaa yllättää meitä yleisestä linjasta ja makusuuntauksesta poikkeavilla (usein paljonkin) mielareilla. Kahtokaa ny täsäkin, Jugojen Hallo rymistely saa hunajata kun taas toisaalta melodiset helmet, Norja ja ... ai niin, ei mitään, en löytänytkään kaveria tuolle vuonojenmaalle... Eli tuona vuonna oli harvinaisen vähän tunnelmallisia balladeja. ...

suurimmat yllättäjät ovat ehkä tanska ja turkki ..., aatella että joku jaksaa nostaa tanskan jopa kymppikärkeen..., Turkin ymmärrän toki hyvin, ihanan energinen ja kaihoisa vyöryttely.... ja se kieli, ja tuo :Nezon: hymy ...
Ihanaa että portugalin biisi ja sen mmmahtavat rummun iskut löivät sinutkin kanveesiin... :hali:

Avatar
ratamo1
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1113
Liittynyt: 24 Joulu 2012, 00:27
Paikkakunta: Vantaa

Re: Eurovision laulukilpailu 1982

Viesti Kirjoittaja ratamo1 »

Aika mitäänsanomattomia oli iso osa. Saksan voittokappaleen olen kuullut lukuisia kertoja ja välillä se on alkanut kyllästyttää, mutta tänään se vain taas iski ja kovaa. Antaisin melkein tästä syystä jaetun kullan Kyprokselle. Mono i aqapi on upea viisu. :ihana: Suomi oli nyt kolmatta vuotta putkeen minulla jumbona. :tajuton: Nuku pommiin ei ole huonoin viisu Suomelta todellakaan, mutta en vain voi sietää tätäkään.

*****
:voitto: Saksa: Nicole - Ein bißchen Frieden
:hopea: Kypros: Anna Vissi - Mono i agapi
:pronssi: Israel: Avi Toledano - Hora
4. Belgia: Stella - Si tu aimes ma musique
****
5. Espanja: Lucia - El
6. Norja: Jahn Teigen & Anita Skorgan - Adieu
7. Turkki: Neco - Hani
8. Irlanti: The Duskeys - Here today, gone tomorrow
***
9. Tanska: Brixx - Video Video
10. Sveitsi: Arlette Zola - Amour on t'aime
11. Itävalta: Mess - Sonntag
12. Iso-Britannia: Bardo - One step further
13. Ruotsi: Chips - Dag efter dag
14. Portugali: Doce - Bem bom
**
15. Luxemburg: Svetlana - Cours après le temps
16. Alankomaat: Bill van Dijk - Jij en ik
*
17. Jugoslavia: Aska - Halo Halo
18. Suomi: Kojo - Nuku pommiin

Avatar
TomBoi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2212
Liittynyt: 04 Marras 2016, 17:16
Paikkakunta: Vantaa

Re: Eurovision laulukilpailu 1982

Viesti Kirjoittaja TomBoi »

****
1. IRLANTI: The Duskeys - Here Today Gone Tomorrow
2. NORJA: Jahn Teigen & Anita Skorgan - Adieu
3. ESPANJA: Lucia - Él
4. ISRAEL: Avi Toledano - Hora
5. ITÄVALTA: Mess - Sonntag
6. TANSKA: Brixx - Video, video

***
7. ALANKOMAAT: Bill van Dijk - Jij en ik
8. PORTUGALI: Doce - Bem bom
9. KYPROS: Anna Vissi - Mono i agapi
10. SUOMI: Kojo - Nuku pommiin
11. ISO-BRITANNIA: Bardo - One Step Further
12. TURKKI: Neco - Hani?
13. JUGOSLAVIA: Aska - Halo, halo

**
14. BELGIA: Stella Maessen - Si tu aimes ma musique
15. SAKSA: Nicole - Ein bißchen Frieden
16. RUOTSI: Chips - Dag efter dag
17. SVEITSI: Arlette Zola - Amour on t´aime

*
18. LUXEMBURG: Svetlana - Cours après le temps
Viimeksi muokannut TomBoi, 27 Elo 2023, 21:34. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
MKuvau!

Avatar
kapineiti
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3321
Liittynyt: 02 Helmi 2021, 21:53
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Eurovision laulukilpailu 1982

Viesti Kirjoittaja kapineiti »

Pitkästä aikaa näidenkin puntareiden pariin. :peukku: Tämä(kin) vuosi tosin vaikutti kolmitähtisten määrän perusteella jokseenkin, noh, keskinkertaiselta. Muutama helmi sieltä kuitenkin löytyi joukosta. :joojoo:

Nuku pommiin on muuten parhaimpia Suomiviisuja koskaan, piste.

KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
01. SAKSA: Nicole – Ein bißchen Frieden

KuvaKuvaKuvaKuva
02. SUOMI: Kojo – Nuku pommiin
03. PORTUGALI: Doce – Bem bom
04. ISRAEL: Avi Toledano – Hora
05. ESPANJA: Lucia – Él
06. NORJA: Jahn Teigen & Anita Skorgan – Adieu

KuvaKuvaKuva
07. RUOTSI: Chips – Dag efter dag
08. ITÄVALTA: Mess – Sonntag
09. ISO-BRITANNIA: Bardo – One step further
10. TURKKI: Neco – Hani
11. SVEITSI: Arlette Zola – Amour on t'aime
12. ALANKOMAAT: Bill van Dijk – Jij en ik
13. JUGOSLAVIA: Aska – Halo, halo
14. BELGIA: Stella – Si tu aimes ma musique
15. KYPROS: Anna Vissi – Mono i agapi

KuvaKuva
16. TANSKA: Brixx – Video video
17. IRLANTI: The Duskeys – Here today, gone tomorrow

Kuva
18. LUXEMBURG: Svetlana – Cours après le temps
Smash your competition, baby
Show us some good entertainment
Victory's your only payment
Gladiator, gladiator

Vastaa Viestiin