Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Snude
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1558
Liittynyt: 25 Syys 2016, 11:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja Snude »

Toista kertaa normiraatien mitaleilla ja taas jumbosijan jälkeen! :pronssi: :tuuletus: Kiitos kaikille äänestäjilleni!

Vähän kyllä ärsyttää, että taas menestyin jollain tylsemmällä valinnalla, kun artisti on kuitenkin aiemminkin ollut mitaleilla. Tiesin kyllä tämän kappaleen jo ennen kuin tämän raadin järjestäjä otti artistilla hopeaa cover-raadissa ja olisin todennäköisesti muuten lähettänytkin sen jo aiemmin. Nyt joka tapauksessa ajattelin, että on hyvä aika lähettää se, kun en oikein löytänyt listoiltani sopivaa kappaletta muuten.

Voittaja oli ihan mukavanoloinen kappale, mutta ei iskenyt mitenkään suuresti. Sen sijaan edelläni hopeaa otti todella hyvä kappale. :peukku: Suurin epäkohta tuloksissa oli Freddie Mercuryn sijoitus häntäpäässä. :draamaa:
Lähden kyllä taas kellariin dokaamaan. Siellä ei ainakaan uskota, että Suomi valitsi oikein Euroviisuihin 2024.

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33084
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja Pete »

Onnea Ufopolille ja muillekin (isommin tai pienemmin) menestyneille! :peukku: Kiitos kaikille Kristianin biisiä muistaneille. :hali: Biisi on minulle rakas useamman vuoden ajalta, joten menestys tuntuu erityisen kivalta.
Riskinä seniorilaumat

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Ikivoittajalle meni voitto taas. :rullaati: Biisi tuntui minulta ihan sievältä ja kauniilta, mutta ei mitään maata mullistavaa kuin monen muun mielestä. Heikon neljän tähden voittaja, joka ei päässyt pisteilleni. Oma sijoitus ei ollut häävi, mutta en kuitenkaan jäänyt aivan viimeiseksi, ja kukistin sentään inhokkini, Rouskun Hangover (BaBaBa):n. ;) Exit Edenistä tuli neljäs raatiartisti, joka on saanut sekä hopeaa että pronssia (edelliset ovat Adele, Delta Goodrem ja Sergey Lazarev). Alla on puntarini.

:stara: :stara: :stara: :stara: :stara:
1. 🇧🇪🇪🇸 Belle Perez - Que Viva La Vida (Queen)

:stara: :stara: :stara: :stara:
2. 🇺🇸🇫🇷🇧🇷🇩🇪 Exit Eden - Impossible (Snude)
3. 🇷🇺🇬🇪 Valery Meladze - Chego ty hochesh' ot menya? (Nevski)
4. 🇺🇸🇬🇧 In This Moment feat. Rob Halford - Black Wedding (Serduchka)
X 🇩🇰🇺🇸 Lukas Graham feat. G-Eazy - Share That Love (MIH96)
5. 🇰🇷🇨🇳 EXO-M - Mama (GuoZu8)
6. 🇮🇱🇫🇷 TAL - Rien N'est Parfait (jiiii)
7. 🇳🇱🇩🇪 W&W x AXMO ft. SONJA - Rave Love (S-Tyyppi)
8. 🇫🇷🇨🇭 Arcadian - Bonjour Merci (jdjj22)
9. 🇧🇧🇺🇸 Rihanna - Only Girl (In The World) (Mymmeli)
10. 🇳🇴🇧🇾 Alexander Rybak - Roll With The Wind (wigwam)
11. 🇬🇧🇨🇾 Kristian Leontiou - Shining (Pete)
12. 🇨🇦🇫🇷 Mylène Farmer - Tu ne le dis pas (Teräsbekoni)
13. 🇸🇪🇮🇷 Mahan Moin - Azizami (Hazard)
14. 🇺🇸🇬🇧 Beyoncé - Ring The Alarm (Freemasons Club Mix Radio Edit) (inomu)
15. 🇩🇪🇺🇸 Mythos N' DJ Cosmo - Send Me an Angel (Jufo81)
16. 🇲🇩🇺🇸 Dan Bălan ft. Marley Waters - Numa Numa 2 (TomppaJr)
17. 🇬🇧🇹🇿 Freddie Mercury - In My Defence (teemuus)
18. 🇺🇸🇯🇲🇨🇱 Major Lazer & Paloma Mami - QueLoQue (Spartan kuningas)
19. 🇮🇷🇮🇱🇹🇷🇫🇷 Light in Babylon - Canım Benim (Happy)
20. 🇧🇭🇦🇪 Hala feat. Julian - Ok Habibi (ratamo1)
21. 🇩🇪🇷🇺🇺🇸 Zedd, Katy Perry - 365 (Viisuilija_110)
22. 🇮🇪🇬🇧 Róisin Murphy - Jealousy (Maalaispoju)
23. 🇬🇧🇺🇸 Blackmore's Night - Ghost of a Rose (UFOPOLI)
24. 🇩🇰🇷🇺 Brothers Moving & Leonid Agutin - Hop hey la la ley (Timoteus)
25. 🇸🇪🇦🇺 Boy In Space - 7UP (BronZe)

:stara: :stara: :stara:
26. 🇬🇲🇬🇧 Sona Jobarteh - Gambia (sziget)
27. 🇦🇺🇺🇸 Saygrace feat. G-Eazy - You Don’t Own Me (WildDance)
28. 🇫🇷🇮🇱 Amir feat. Indila - Carrousel (Samiasd)
29. 🇷🇺🇮🇱 Miréle - Jesli by Ljubov (TomBoi)
30. 🇫🇮🇺🇸 Smack - Run Rabbit Run (ta1ja)
31. 🇯🇵🇬🇧 Rina Sawayama - STFU! (Hanhis)
32. 🇩🇰🇩🇪🇳🇴 Heilung - Krigsgaldr (CottonJoel)
33. 🇨🇭🇦🇱 Gjon's Tears - Babi (granaattiomena)
34. 🇯🇵🇫🇮 Pinky! Noora & Petra - Kiertokulku (akuankka13)
35. 🇳🇱🇺🇸 Armin van Buuren & Fatum - Punisher (ESC93)
36. 🇩🇪🇯🇵 CAN - Vitamin C (Erakkorapu)
37. 🇫🇮🇸🇪🇳🇴🇩🇰🇮🇸 Nordjazz Quintet - Nordjazz Suite, pt. 1 (Palikka)

:stara: :stara:
38. 🇮🇪🇨🇿 Glen Hansard & Markéta Irglová - Falling Slowly (Koirankuonolainen)
39. 🇸🇪🇬🇧🇳🇬 Seinabo Sey ft. Jacob Banks - Remember (antsa798)
40. 🇵🇹🇦🇴🇧🇷 Buraka Som Sistema - Hangover (BaBaBa) (Rousku)

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4079
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

Koirankuonolainen kirjoitti: 11 Marras 2020, 07:37 Omien kappaleideni kohdalla aika turvallisia veikkauksia ovat "puolivälin vaiheilla" ja "keskimmäisen kolmanneksen jälkipuoliskolla".
Ja tasan puoliväliinhän sitä päädyttiin :heh:
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

granaattiomena kirjoitti: 11 Marras 2020, 19:15
Jufo81 kirjoitti: 11 Marras 2020, 10:29 Kun veikkasin viime raadissa Happyn voittobiisin oikein niin kokeillaan taas onnea ja veikataan voittajaksi:

0️⃣6️⃣ Gjon's Tears - Babi 🌐➖🇨🇭➖🇦🇱➖🌐
Haastan sinut sitten oikeuteen turhien toiveiden nostattamisesta, kun olen oikeasti joku 36. :joojoo: :heh:
No ei tuo paljon paremmin mennyt. :heh: Muutenkaan näissä tuloksissa ei ollut kauheasti kehumista, mutta eipä se aina voi mennä putkeen. Onnittelut kumminkin UFOPOLI:lle! :mrgreen: Ja kiitokset tietysti myös Queenille loistavista järjestelyistä! :tapu:
Viimeksi muokannut granaattiomena, 11 Marras 2020, 21:28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Snude kirjoitti: 11 Marras 2020, 21:23 Toista kertaa normiraatien mitaleilla ja taas jumbosijan jälkeen! :pronssi: :tuuletus: Kiitos kaikille äänestäjilleni!
Erittäin paljon onnea kakkossuosikilleni pronssista! :tapu:

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Kiitoksia tosiaan kaikille ruusuhaamua pistein muistaneille :hali: Kappale oli istunut listalla pitkään, ja olin välissä myös käynyt ko. esittäjän eri kappaleella floppaamassa toisaalla, mistä syntyi halu antaa uusi mahdollisuus ja katsoa, olisiko tyylilaji täällä otollisempi. Vielä kun suosikkini tuli toiseksi, ja sitäkin vielä seurasi pari erinomaista, ei voi olla tulokseen tyytyväisempi.

Teematakki on sattuneesta syystä tyhjähkö juuri nyt. Yksi valmis konsepti siellä on, josta täytyy miettiä, onko se tarpeeksi kiinnostava. Tilanteen sivuvaikutuksena alan vähitellen nähdä, että perimysjärjestyksen lykkäämisen top 5 -malli, josta toisaalla keskusteltiin, voisi oikeastaan olla ihan toimivakin, sillä juuri nyt jos olisi tilaisuus heittää pallo halukkaalle ensikertalaiselle, harkitsisin vakavasti.

Avatar
Aleksi
Press
Press
Viestit: 20384
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Ihan pidän voittajasta, mutta on tuo omaan korvaani sellaisen kuuloinen, jota ei voittotaisteluun osannut odottaa. Ei sitten millään. No, onnea silti ihan kukkakimpun kanssa.

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
1. Kuva Kuva Mahan Moin - Azizami
2. Kuva Kuva W&W x AXMO feat. SONJA - Rave Love

Kuva Kuva Kuva Kuva
3. Kuva Kuva Kuva Kuva Light in Babylon - Canım Benim
4. Kuva Kuva Dan Bălan feat. Marley Waters - Numa Numa 2
5. Kuva Kuva Belle Perez - Que Viva La Vida
6. Kuva Kuva Saygrace feat. G-Eazy - You Don’t Own Me
7. Kuva Kuva Kuva Heilung - Krigsgaldr
8. Kuva Kuva Hala feat. Julian - Ok Habibi
9. Kuva Kuva Blackmore's Night - Ghost of a Rose
10. Kuva Kuva TAL - Rien n'est parfait
11. Kuva Kuva Brothers Moving & Leonid Agutin - Hop hey la la ley
12. Kuva Kuva Sona Jobarteh - Gambia

Kuva Kuva Kuva
13. Kuva Kuva Alexander Rybak - Roll With The Wind
14. Kuva Kuva Kuva Kuva Exit Eden - Impossible
15. Kuva Kuva Arcadian - Bonjour Merci
16. Kuva Kuva Kuva Zedd, Katy Perry - 365
17. Kuva Kuva Rihanna - Only Girl (In The World)
18. Kuva Kuva Glen Hansard & Markéta Irglová - Falling Slowly
19. Kuva Kuva Freddie Mercury - In My Defence
20. Kuva Kuva Boy In Space - 7UP
21. Kuva Kuva EXO-M - Mama (Chinese ver.)
22. Kuva Kuva In This Moment feat. Rob Halford - Black Wedding
23. Kuva Kuva Amir feat. Indila - Carrousel
24. Kuva Kuva Beyoncé - Ring The Alarm (Freemasons Club Mix Radio Edit)
25. Kuva Kuva Kuva Major Lazer & Paloma Mami - QueLoQue

Kuva Kuva
26. Kuva Kuva Valery Meladze - Chego ty hochesh' ot menya?
27. Kuva Kuva Mythos N' DJ Cosmo - Send Me an Angel
28. Kuva Kuva Róisin Murphy - Jealousy
29. Kuva Kuva Lukas Graham feat. G-Eazy - Share That Love
30. Kuva Kuva Kristian Leontiou - Shining
31. Kuva Kuva Miréle - Jesli by Ljubov
32. Kuva Kuva Mylène Farmer - Tu ne le dis pas
33. Kuva Kuva Pinky! Noora & Petra - Kiertokulku
34. Kuva Kuva Kuva Seinabo Sey feat. Jacob Banks - Remember
35. Kuva Kuva Gjon's Tears - Babi
36. Kuva Kuva Armin van Buuren & Fatum - Punisher
37. Kuva Kuva CAN - Vitamin C
38. Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Nordjazz Quintet - Nordjazz Suite, pt. 1

Kuva
39. Kuva Kuva Rina Sawayama - STFU!
40. Kuva Kuva Kuva Buraka Som Sistema - Hangover (BaBaBa)
41. Kuva Kuva Smack - Run Rabbit Run
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
jiiii
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1054
Liittynyt: 05 Helmi 2019, 21:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja jiiii »

*****:
1. Rihanna - Only Girl (In The World) 🌐➖🇧🇧➖🇺🇸➖🌐
2. TAL - Rien N'est Parfait 🌐➖🇮🇱➖🇫🇷➖🌐
3. Exit Eden - Impossible 🌐➖🇺🇸➖🇫🇷➖🇧🇷➖🇩🇪➖🌐
4. Beyoncé - Ring The Alarm (Freemasons Club Mix Radio Edit) 🌐➖🇺🇸➖🇬🇧➖🌐
5. Freddie Mercury - In My Defence 🌐➖🇬🇧➖🇹🇿➖🌐
6. In This Moment feat. Rob Halford - Black Wedding 🌐➖🇺🇸➖🇬🇧➖🌐
7. Belle Perez - Que Viva La Vida 🌐➖🇧🇪➖🇪🇸➖🌐

****:
8. Glen Hansard & Markéta Irglová - Falling Slowly 🌐➖🇮🇪➖🇨🇿➖🌐
9. Blackmore's Night - Ghost of a Rose 🌐➖🇬🇧➖🇺🇸➖🌐
10. Mahan Moin - Azizami 🌐➖🇸🇪➖🇮🇷➖🌐
11. Kristian Leontiou - Shining 🌐➖🇬🇧➖🇨🇾➖🌐
12. Zedd, Katy Perry - 365 🌐➖🇩🇪➖🇷🇺➖🇺🇸➖🌐
13. Arcadian - Bonjour Merci 🌐➖🇫🇷➖🇨🇭➖🌐


***:
14. Lukas Graham feat. G-Eazy - Share That Love 🌐➖🇩🇰➖🇺🇸➖🌐
15. EXO-M - Mama (Chinese ver.) 🌐➖🇰🇷➖🇨🇳➖🌐
16. Dan Bălan ft. Marley Waters - Numa Numa 2 🌐➖🇲🇩➖🇺🇸➖🌐
17. Amir feat. Indila - Carrousel 🌐➖🇫🇷➖🇮🇱➖🌐
18. Mythos N' DJ Cosmo - Send Me an Angel 🌐➖🇩🇪➖🇺🇸➖🌐
19. Valery Meladze - Chego ty hochesh' ot menya? 🌐➖🇷🇺➖🇬🇪➖🌐 (
20. Hala feat. Julian - Ok Habibi 🌐➖🇧🇭➖🇦🇪➖🌐
21. Major Lazer & Paloma Mami - QueLoQue 🌐➖🇺🇸➖🇯🇲➖🇨🇱➖🌐
22. Brothers Moving & Leonid Agutin - Hop hey la la ley 🌐➖🇩🇰➖🇷🇺➖🌐
23. Saygrace feat. G-Eazy - You Don’t Own Me 🌐➖🇦🇺➖🇺🇸➖🌐
24. Boy In Space - 7UP 🌐➖🇸🇪➖🇦🇺➖🌐

**:
25. Róisin Murphy - Jealousy 🌐➖🇮🇪➖🇬🇧➖🌐
26. Alexander Rybak - Roll With The Wind 🌐➖🇳🇴➖🇧🇾➖🌐
27. W&W x AXMO ft. SONJA - Rave Love 🌐➖🇳🇱➖🇩🇪➖🌐
28. Smack - Run Rabbit Run 🌐➖🇫🇮➖🇺🇸➖🌐
29. Seinabo Sey ft. Jacob Banks - Remember 🌐➖🇸🇪➖🇬🇧➖🇳🇬➖🌐
30. Rina Sawayama - STFU! 🌐➖🇯🇵➖🇬🇧➖🌐
31. Sona Jobarteh - Gambia 🌐➖🇬🇲➖🇬🇧➖🌐

*:
32. Light in Babylon - Canım Benim 🌐➖🇮🇷➖🇮🇱➖🇹🇷➖🇫🇷➖🌐
33. Armin van Buuren & Fatum - Punisher 🌐➖🇳🇱➖🇺🇸➖🌐
34. Buraka Som Sistema - Hangover (BaBaBa) 🌐➖🇵🇹➖🇦🇴➖🇧🇷➖🌐
35. Mylène Farmer - Tu ne le dis pas 🌐➖🇨🇦➖🇫🇷➖🌐
36. Miréle - Jesli by Ljubov 🌐➖🇷🇺➖🇮🇱➖🌐
37. Nordjazz Quintet - Nordjazz Suite, pt. 1 🌐➖🇫🇮➖🇸🇪➖🇳🇴➖🇩🇰➖🇮🇸➖🌐
38. Gjon's Tears - Babi 🌐➖🇨🇭➖🇦🇱➖🌐
39. CAN - Vitamin C 🌐➖🇩🇪➖🇯🇵➖🌐
40. Pinky! Noora & Petra - Kiertokulku 🌐➖🇯🇵➖🇫🇮➖🌐
41. Heilung - Krigsgaldr 🌐➖🇩🇰➖🇩🇪➖🇳🇴➖🌐


Onnittelut UFOPOLIlle voitosta! :peukku:
"Suomi voi lähettää joko Paskana tai paskan"
-TomBoi

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6516
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

Hämmentävä voittaja. Potentiaalisesti olisin voinut pitää Ghost of a Rosesta, onhan se sinänsä nätti kappale, mutta siinä sen ongelma piileekin: se on vain nätti. Liian sliipattu, että veisi mennessään. Turistikaupasta ostettu magneetti-ikoni.

Mutta sen voitto oli yllättävää ja yllätysvoittajat ovat itsessään hauskoja: onnea siis UFOPOLIlle! :surrur:

Raadin kakkonen Rave Love on melko täydellistä vesipuistomusaa. Jos sen rakenne olisi vähän konstikkaampi, olisin voinut antaa vielä enemmän pisteitä. Täydet pisteeni napannut Gambia selvitti tiensä viidenneksi! Pakotonta, eloisaa ja puhdasta musiikkia! :rakkaus:

Falling Slowlyn olisin odottanut olevan korkeammalla, onhan se tuleva klassikko ja rakkauslauluna onnistunut. Jätin sen omissa pisteissä uusien kiinnostavien tuttavuuksien perään, vaikka sinänsä olisin voinut antaa Falling Slowlylle jopa täydet pisteet. Jippu & Samuli Edelman ovat tehneet kappaleesta myös onnistuneen suomenkielisen version Hiljaa vaivun.

STFU! jäi lopulta kolmenkympin puolelle. Olisin otaksunut olevani muutaman sijan korkeammalla, mutta monesti olen saanut yllättyä lopputuloksesta positiivisesti, joten joskus näinkin päin. :mrgreen:

Kiitos tästä raadista Queenille! :tapu: Loppuviikosta jälleen tuloksien äärelle. :uujee:

Avatar
Requel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7490
Liittynyt: 29 Syys 2016, 13:32

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja Requel »

Taulukkojulkaisujen kanssa olen kelvoton. Jos tästä kuvataulukosta on mitään hyötyä, niin se löytyy täältä:
https://i.imgur.com/x6lfNn3.png

Tai tästä Kuppilan maksimikoossa.
kuva
👼 Definitely not an angel 👼
:twisted: but I'm not that evil, ya know? :twisted:

Avatar
jdjj22
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2960
Liittynyt: 29 Maalis 2014, 20:58

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja jdjj22 »

Antaakseni heti kärkeen palaa voittajabiisiä en muista, kakkosta en haluaisi muistaa ja kolmonen oli vaan ärsyttävä :surrur: Että ei ollut minun mieleiseni tulokset tänään :mrgreen: Mutta joo, lämpimät onnittelut Ufopolille, ei tarvitse mennä kenenkään korkeimpaan oikeuteen kun voitto on niin selvä :heh: Itse olen erittäin tyytyväinen sijoitukseeni, 11 sija on historiaani suhteutettuna todella mainio, vaikka toki sinne kymppikärkeenkin olisi ollut kiva ponkaista vaihteeksi. Kiitokset myös Queenille kauttaaltaan erinomaisista järjestelyistä :peukku:
Pieni ripaus örgyn pörgöniä parantaa viisua kuin viisua - Terveisiä kielipuolueesta :kaunis:
Kaikesta pitäisi olla jotain mieltä ja jos et ole, olet kuukauden joka toinen lauantai Putinin tukija,
joka syö makkarakeittoa suoraan saappaasta.

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Muutama raativoittaja on tehnyt tämän ennenkin, mutta Ghost of a Rose teki "Keke Rosbergit" eli sai ainoastaan yhdet täydet pisteet! :eeek: Ne tulivat wigwamilta.

Edit: Korjattu Queenin huomautuksesta. Tuo pisteyttäjien nimet näyttävä rivi on niin tumma, ettei näe kunnolla. :puna:
Viimeksi muokannut MIH96, 11 Marras 2020, 22:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Requel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7490
Liittynyt: 29 Syys 2016, 13:32

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja Requel »

MIH96 kirjoitti: 11 Marras 2020, 21:53 Muutama raativoittaja on tehnyt tämän ennenkin, mutta Ghost of a Rose teki "Keke Rosbergit" eli sai ainoastaan yhdet täydet pisteet! :eeek: Ne tulivat antsalta.
wigwamilta tulivat, katsoit varmaan vierestä. :joojoo: Pistin tämän myös merkille, kun wigwam oli ihan viimeisiä pisteyttäjiä eikä voittokappaleella ollut pitkään aikaan yhtään täysiä pisteitä.
👼 Definitely not an angel 👼
:twisted: but I'm not that evil, ya know? :twisted:

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Rave Love on parasta ikinä, ja varastin sen heti toisaalle. :heh:

🛣🛣🛣🛣🛣

1.W&W x AXMO ft. SONJA - Rave Love 🌐➖🇳🇱➖🇩🇪➖🌐 (5,0)

🛣🛣🛣🛣

2. Dan Bălan ft. Marley Waters - Numa Numa 2 🌐➖🇲🇩➖🇺🇸➖🌐 (4,4)
3. Blackmore's Night - Ghost of a Rose 🌐➖🇬🇧➖🇺🇸➖🌐 (4,4)
4. Mythos N' DJ Cosmo - Send Me an Angel 🌐➖🇩🇪➖🇺🇸➖🌐 (4,4)
5. Rihanna - Only Girl (In The World) 🌐➖🇧🇧➖🇺🇸➖🌐 (4,4)
6. TAL - Rien N'est Parfait 🌐➖🇮🇱➖🇫🇷➖🌐 (4,2)
7. Heilung - Krigsgaldr 🌐➖🇩🇰➖🇩🇪➖🇳🇴➖🌐 (4,1)
8. Beyoncé - Ring The Alarm (Freemasons Club Mix Radio Edit) 🌐➖🇺🇸➖🇬🇧➖🌐 (4,1)
9. Arcadian - Bonjour Merci 🌐➖🇫🇷➖🇨🇭➖🌐 (4,1)
10. Major Lazer & Paloma Mami - QueLoQue 🌐➖🇺🇸➖🇯🇲➖🇨🇱➖🌐 (4,1)
11. Buraka Som Sistema - Hangover (BaBaBa) 🌐➖🇵🇹➖🇦🇴➖🇧🇷➖🌐 (4,0)
12. Exit Eden - Impossible 🌐➖🇺🇸➖🇫🇷➖🇧🇷➖🇩🇪➖🌐 (3,9)
13. Hala feat. Julian - Ok Habibi 🌐➖🇧🇭➖🇦🇪➖🌐 (3,9)
14. Mahan Moin - Azizami 🌐➖🇸🇪➖🇮🇷➖🌐 (3,7)
15. Armin van Buuren & Fatum - Punisher 🌐➖🇳🇱➖🇺🇸➖🌐 (3,7)
16. Valery Meladze - Chego ty hochesh' ot menya? 🌐➖🇷🇺➖🇬🇪➖🌐 (3,6)
17. Alexander Rybak - Roll With The Wind 🌐➖🇳🇴➖🇧🇾➖🌐 (3,6)
18. In This Moment feat. Rob Halford - Black Wedding 🌐➖🇺🇸➖🇬🇧➖🌐 (3,5)
19. Belle Perez - Que Viva La Vida 🌐➖🇧🇪➖🇪🇸➖🌐 (3,5)

🛣🛣🛣

20. Róisin Murphy - Jealousy 🌐➖🇮🇪➖🇬🇧➖🌐 (3,3)
21. Lukas Graham feat. G-Eazy - Share That Love 🌐➖🇩🇰➖🇺🇸➖🌐 (3,2)
22. Amir feat. Indila - Carrousel 🌐➖🇫🇷➖🇮🇱➖🌐 (3,2)
23. Pinky! Noora & Petra - Kiertokulku 🌐➖🇯🇵➖🇫🇮➖🌐 (3,2)
24. Light in Babylon - Canım Benim 🌐➖🇮🇷➖🇮🇱➖🇹🇷➖🇫🇷➖🌐 (3,1)
25. Gjon's Tears - Babi 🌐➖🇨🇭➖🇦🇱➖🌐 (3,1)
26. Rina Sawayama - STFU! 🌐➖🇯🇵➖🇬🇧➖🌐 (3,0)
27. Brothers Moving & Leonid Agutin - Hop hey la la ley 🌐➖🇩🇰➖🇷🇺➖🌐 (3,0)
28. Sona Jobarteh - Gambia 🌐➖🇬🇲➖🇬🇧➖🌐 (2,9)
29. Mylène Farmer - Tu ne le dis pas 🌐➖🇨🇦➖🇫🇷➖🌐 (2,9)
30. Saygrace feat. G-Eazy - You Don’t Own Me 🌐➖🇦🇺➖🇺🇸➖🌐 (2,9)
31. Zedd, Katy Perry - 365 🌐➖🇩🇪➖🇷🇺➖🇺🇸➖🌐 (2,8)
32. EXO-M - Mama (Chinese ver.) 🌐➖🇰🇷➖🇨🇳➖🌐 (2,7)
33. Kristian Leontiou - Shining 🌐➖🇬🇧➖🇨🇾➖🌐 (2,5)

🛣🛣

34. Nordjazz Quintet - Nordjazz Suite, pt. 1 🌐➖🇫🇮➖🇸🇪➖🇳🇴➖🇩🇰➖🇮🇸➖🌐 (2,3)
35. Boy In Space - 7UP 🌐➖🇸🇪➖🇦🇺➖🌐 (2,3)
36. Miréle - Jesli by Ljubov 🌐➖🇷🇺➖🇮🇱➖🌐 (2,1)
37. Seinabo Sey ft. Jacob Banks - Remember 🌐➖🇸🇪➖🇬🇧➖🇳🇬➖🌐 (1,6)
38. Glen Hansard & Markéta Irglová - Falling Slowly 🌐➖🇮🇪➖🇨🇿➖🌐 (1,5)

🛣

39. Freddie Mercury - In My Defence 🌐➖🇬🇧➖🇹🇿➖🌐 (1,4)
40. CAN - Vitamin C 🌐➖🇩🇪➖🇯🇵➖🌐 (1,2)
41. Smack - Run Rabbit Run 🌐➖🇫🇮➖🇺🇸➖🌐 (0,9)
Meow cat, please meow back.

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

UFOPOLIn viime aikojen vire on varsin huima. Viimeisestä kymmenestä raadista peräti puolet tuotti hänelle mitalisijoituksen!

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

Tämä oli hyvä raati! :tapu: En muista onko näin aiemmin tullut laajempaa pisteskaalaakaan juuri pidettyä mieleisenä, usein on viimeisille tai vikalle pisteelle joutunut nostamaan jotain joka ei kovin mieluusti itsellä olis pisteillä, nyt nekin olivat ihan kelpoja.

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16821
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja Happy »

Alunperin osallistuin Helly Luvin (raati 58 biisil)mut päätin vaihtaa viimehetkellä sen Light in Babyloniin..
Tää biisi oli 2019 kesäraadissa varavaihtobiisini Lejn Acrobatesin kanssa :joojoo:
Sijoitukseni oli odotettu, mitalistikolmikko myös odotettu: kaks suurinhokkiahan siellä komeilee pronssilla ja hopealla mut makuasioita toki nää :mrgreen:
Onnittelut Ufopolille, ihan jees voittobiisi, toivottavasti hän nyt keskittyy minun raatini sijaan ihan oman tulevan raatinsa sääntöpykäliin :peukku:
Viimeksi muokannut Happy, 11 Marras 2020, 22:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
CottonJoel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5192
Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja CottonJoel »

Onnittelut UFOPOLIlle :peukku:

*****
-

****½
-

****
1. 🇫🇮🇸🇪🇳🇴🇩🇰🇮🇸 Nordjazz Quintet - Nordjazz Suite, Pt. 1
2. 🇩🇪🇯🇵 CAN - Vitamin C
3. 🇩🇰🇩🇪🇳🇴 Heilung - Krigsgaldr
4. 🇯🇵🇫🇮 Pinky! Noora & Petra - Kiertokulku
5. 🇷🇺🇮🇱 Mirèle - Yesli by Lyubov
6. 🇹🇷🇮🇷🇮🇱🇫🇷 Light in Babylon - Canım Benim
7. 🇮🇪🇬🇧 Róisin Murphy - Jealousy

***½
8. 🇬🇧🇯🇵 Rina Sawayama - STFU!
9. 🇫🇮🇺🇸 Smack - Run Rabbit Run
10. 🇳🇱🇺🇸 Armin van Buuren & Fatum - Punisher
11. 🇩🇰🇷🇺 Brothers Moving & Leonid Agutin - Hop hey la la ley
12. 🇬🇲🇬🇧 Sona Jobarteh - Gambia
13. 🇮🇪🇨🇿 Glen Hansard & Markéta Irglová - Falling Slowly
14. 🇳🇱🇩🇪 W&W x AXMO ft. SONJA - Rave Love
15. 🇬🇧🇹🇿 Freddie Mercury - In My Defence
16. 🇬🇧🇺🇸 Blackmore's Night - Ghost of a Rose
17. 🇨🇭🇦🇱 Gjon's Tears - Babi
18. 🇵🇹🇦🇴🇧🇷 Buraka Som Sistema - Hangover (BaBaBa)
19. 🇺🇸🇫🇷🇧🇷🇩🇪 Exit Eden - Impossible
20. 🇺🇸🇬🇧 In This Moment feat. Rob Halford - Black Wedding
21. 🇫🇷🇨🇦 Mylène Farmer - Tu ne le dis pas
22. 🇫🇷🇮🇱 Amir feat. Indila - Carrousel
23. 🇸🇪🇬🇧🇳🇬 Seinabo Sey ft. Jacob Banks - Remember
24. 🇳🇴🇧🇾 Alexander Rybak - Roll With The Wind
25. 🇧🇭🇦🇪 Hala feat. Julian - Ok Habibi
26. 🇩🇪🇺🇸 Mythos N' DJ Cosmo - Send Me an Angel
27. 🇺🇸🇬🇧 Beyoncé - Ring The Alarm (Freemasons Club Mix Radio Edit)
28. 🇰🇷🇨🇳 EXO-M - Mama (Chinese ver.)
29. 🇫🇷🇨🇭 Arcadian - Bonjour Merci
30. 🇷🇺🇬🇪 Valery Meladze - Chego ty hochesh' ot menya?
31. 🇸🇪🇮🇷 Mahan Moin - Azizami
32. 🇧🇪🇪🇸 Belle Perez - Que Viva La Vida
33. 🇩🇰🇺🇸 Lukas Graham feat. G-Eazy - Share That Love

***
34. 🇩🇪🇷🇺🇺🇸 Zedd, Katy Perry - 365
35. 🇬🇧🇨🇾 Kristian Leontiou - Shining
36. 🇦🇺🇺🇸 Saygrace feat. G-Eazy - You Don't Own Me
37. 🇺🇸🇯🇲🇨🇱 Major Lazer & Paloma Mami - QueLoQue
38. 🇮🇱🇫🇷 TAL - Rien N'est Parfait
39. 🇸🇪🇦🇺 Boy In Space - 7UP
40. 🇧🇧🇺🇸 Rihanna - Only Girl (In The World)
41. 🇲🇩🇺🇸 Dan Bălan ft. Marley Waters - Numa Numa 2

**½
-

**
-


-

*
-

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4520
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja Jufo »

EDIT: Tuhosin vahingossa viestini

Sellainen hauska sattuma vielä, että tämän biisin ollessa raadissa elämääni on ilmestynyt ihminen joka vaikuttaa ihan täysin enkeliltä. :ihana: Eli kannatti näköjään vaatia sitä enkeliä ja sassiin kun sellainen nyt ilmaantui.
Viimeksi muokannut Jufo, 22 Marras 2020, 12:24. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja sziget »

Mahtava voittaja, vakavin uhka Canım Benimin täysille pisteille. :surrur: - Veikkasin WildDancen valinnaksi, mutta UFOPOLIkin käy järkeen. Kolmas huippu oli CAN, jonka suosio yllätti. Ohitin sen rasittavana, vasta kolmannella yrityksellä osui. Elokuvaa en ole nähnyt, se onkin paljon tuoreempi (2014).

Rave Lovea en tajunnut suosikiksi mutta pidän genrestä joskus, nyt irtosi pisteitäkin. Exit Eden oli paljon kelvollisempi kuin ensi visiitillään, sitä bonnietyleria suorastaan inhosin. Venäjän tv:n uudenvuoden show't ovat komeita, Brothers Movingin tausta kiinnosti, edelle kiilasi silti mm. persoonallinen Miréle. Mainitaan vielä Rihanna: hyvä hitti ja pisteharkinnassa, teeman kannalta pidin häntä turhan ilmiselvänä ja laiskana valintana.

🇬🇲🇬🇧 Maalla asuva lähisukulainen kuuli kerran livenä senegalilaista musiikkia ja kuvaili kora-nimistä soitinta. Ajattelin tuoda sen johonkin raatiin ja törmäsin Sona Jobartehiin. Hän on tienraivaaja sikäli että kora on ollut perinteisesti miesten soitin, taito siirtyy perheessä sukupolvelta toiselle, yleensä siis isältä pojalle. Palasin artistiin nyt kun Gambia oli yhä ilman edustusta raadeissa. Kappale Gambia oli hienompi kuin muistinkaan, toiset ehdokkaat tuntuivat haastavilta näihin kisoihin, muuten suositeltavia kyllä. Sanoitukseen löytyy käännös. Artistista löytyy haastatteluja.

Laskelmoimattomuus kannattaa (joskus). Viides sija on kolmanneksi parhaani normiraadeissa, vaikka tarkoitus oli vain rikastuttaa kilpailun musiikillista antia. Kun kommentitkin olivat laimeita, odotin lähinnä sympatiaa ja tavallista häntäpään paikkaa.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16170
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

Jälleen kerran nukahdin show'n puolivälin kohdilla ja voi (ehkä) sanoa että onneksi, sillä nämä tulokset ovat aika meh. :niinpa:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
Erakkorapu
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 296
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Erakkorapu: CAN - Vitamin C (🇩🇪➕🇯🇵)
Tämä biisi on ollut jonotuslistallani suunnilleen yhtä kauan kuin olen raateihin osallistunut, ja nyt osuikin viimein luonteva teema tälle yhdelle 70-luvun kiehtovimmista kulttibändeistä. Saksalaisen yhtyeen tunnetuimmilla (ja parhailla) levyillä laulajana toiminut japanilainen Damo Suzuki löydettiin sattumalta bändin solistiksi kun tämä oli esiintymässä katumuusikkona erään Müncheniläisen kahvilan ulkopuolella. Suzuki lauloi ensimmäisen keikkansa bändin kanssa vielä samana iltana, ja legendan mukaan miehen performanssi oli niin eloisa, että osa kuulijoista juoksi kauhuissaan kohti uloskäyntiä. Suzukin laulutyyli oli hyvin mielenkiintoinen: periaatteessa CANin tekstit ovat englanninkielisiä, mutta suurimman osan ajasta japanilaisen mumina kuulostaa siltä, että mies laulaa jollakin muulle maailmalle tuntemattomalla kielellä. Harvat selkeästi artikuloidut kohdat luovatkin aika veikeän kontrastin muuhun lauluun nähden. Parasta CANissa ei silti ollut persoonallinen laulaja: Rumpali Jaki Liebezeit ja basisti Holger Czukay muodostivat rytmisektion, jonka veroista en ole edelleenkään kuullut. Onneksi myös bändin tuottajat tajusivat missä yhtyeen todellinen vahvuus piilee, ja monissa CANin kappaleissa rummut ja basso ovatkin huomattavasti selkeämmin esillä kuin rock-yhtyeillä keskimäärin.

Avatar
wigwam
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2922
Liittynyt: 27 Tammi 2006, 14:42
Paikkakunta: Kouvola

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja wigwam »

Oonkohan mä raatiloman tarpeessa kun ensimmäistä kertaa nukahdin täysin kesken tulosshown. :heh:

Onnea UFOPOLIlle voitosta. Oli erittäin hyvä biisi. Hieman ajattelinkin, että voipi olla sellainen joka napsii pisteitä tasaisesti vähän hipsterimmästä porukasta sekä valtavirtaisemmasta porukasta.

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Pohdiskelin yön yli ja totesin, että pitkään pohdiskelemani teema on riittävän kiinnostava, kun siihen lisää pari twistiä, vaikka onkin kokonaisuutena helpompi kuin mitä yleensä olen suosinut. Yksityiskohtia pitää vielä hioa. Kirjain on P.

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

^ UFOPOLI ei koskaan petä alkusointuineen. :heh:

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

granaattiomena kirjoitti: 27 Loka 2020, 14:08 Oho! Mukana on omani lisäksi kaksi biisiä, joita olen joskus harkinnut raatiin. :eeek: :uujee:
Nämä kaksi kappaletta olivat muuten STFU! ja Remember. Molemmat jäivät kyllä harmillisen alas tuloslistalla. No mutta ainakaan kukaan ei vienyt minulta mitään menestysbiisiä. :heh:
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41811
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Tulosten ilmoittamiset formaatti oli kyllä aika miellyttävä, ts. tuo että on kunkin äänestäjän kohdalla erikseen ensin äänet ja sitten kuvallinen tulostaulu, johon vielä on merkattu, mihin ne äänet menivät. Minun ainakin siitä oli helppo hahmottaa, mitä tapahtuu. Ja vaikka kuvat joskus katoaisivat, äänet jäävät ketjuun näkyviin.

Taustakuva ehkä teki tulostaulusta vähän levottoman, mutta kyllä sitä silti lukemaan pystyi.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
teemuus
Hörppijä
Hörppijä
Viestit: 230
Liittynyt: 05 Syys 2014, 22:14

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja teemuus »

Jufo81 kirjoitti: 06 Marras 2020, 02:25 1️⃣8️⃣ Freddie Mercury - In My Defence (🇬🇧➕🇹🇿(*1))
Ehkä plot twist on että teemuus ei lähettänyt tätä vaan joku muu
Yllätyspotentiaali ei välttämättä tarkoita sitä, että yllättäisin. :D

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 57: ➕ Crossroads ➕

Viesti Kirjoittaja sziget »

UFOPOLI kirjoitti: 12 Marras 2020, 13:58 Yksityiskohtia pitää vielä hioa. Kirjain on P.
Duospesiaali tai professionaalista pianismia. :miettii:

Paripopparien paraati
Perkussionismin perusteet
Pianopassioiden periferia
Pölyt pois puhaltimista
Pannaan peppu pyörimään
Päivänpaisteinen polkkapaneeli
Poliittiset protestipärinät
Pirteiden pappojen progepiiri
Plagiaattien planeetta
Paukkuvien pierujen portaali
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Vastaa Viestiin