Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41811
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Rousku »

UFOPOLI kirjoitti: 13 Huhti 2021, 20:27 Minusta ainoa järkevä peruste päättää, mitä maata joku voi edustaa, on, minkä maan musiikkiskenen osa hän ensisijaisesti on.
Millä tavoin sen voi selvittää? Tämä on oikeasti kysymys. En väitä, että se olisi vaikea selvittää, vaan en vain todellakaan usein tiedä, miten se tapahtuu. En seuraa aktiivisesti musaa maittain, vaan YouTubesta vain tupsahtaa esiin biisejä itselleni entuudestaan ihan tuntemattomilta artisteilta. Joskus on ollut helppo selvittää luonteva edustusmaa, usein ei. Artisteilla usein on tapana myös vaikuttaa useammassa maassa.

Kriteeri olisi ehkä vähän epäreilu niitä esim. pakolaisia kohtaan, jotka haluaisivat olla osa ennen muuta kotimaansa musaskeneä, mutta eivät voi. Ilmeisesti Händelkin on sitten brittisäveltäjä. Tapaus Vatikaani taas helpottuisi, sillä on säveltäjiä, joiden keskeinen tuotanto on osa Vatikaanin musiikkiskeneä, vaikka he Italian puolella asuvatkin, tai vielä etäämpänä.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33084
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Pete »

Rousku kirjoitti: 13 Huhti 2021, 20:50 Millä tavoin sen voi selvittää?
Artistin Wikipedia-artikkeli ja esimerkiksi levy-yhtiön sijainti voi kertoa paljon. Löydät levy-yhtiön nimen yleensä Youtube-videon alapuolella olevasta info-osuudesta. Levy-yhtiöiden kotimaan löydät esimerkiksi Wikipediasta.

Nämä ovat kyllä monimutkaisia asioita. Raadin 36 alan on syntyisin tiibettiläinen, kansalaisuudeltaan kiinalainen ja musiikkimarkkoiltaan japanilainen (biisikin oli japaniksi). Mainitsin raadinpitäjälle, että hänet voi merkata joko Japanin tai Kiinan lipun alle.

Pannaan nyt ensireagoiden!

1. 🇸🇪 Smith & Thell - Year of the young
Vähän persoonaton biisi – jää bändin muun tuotannon varjoon. Toivoisin, ettei raateihin lähetettäisi niin usein samoja artisteja.

2. 🇲🇰 FUNK SHUI ft. Vera Ljubanov - Ne vreme
Älykkyysosamääräni ei riitä tähän. Puhelaulu vaatisi poikkeuksellisen kauniin melodian tai hypnoottisen biitin.

3. 🇨🇾 The smallest Creature - Would you blink
Tulee muutamakin ranskalainen bändi mieleen tästä. Jää vähän amatöörien harrasteluksi.

4. 🇮🇱 Nathan Goshen & Eden Ben Zaken - Chayim me'usharim
Taas puhelaulajia. Taustaulinat ovat jonkin verran kiinnostavat, mutta muuten huomaan kyllästyväni.

5. 🇨🇭 Beatrice Egli - Bunt
Erikoisia sointuvaihdoksia tässä. Jäin vaan miettimään, että mitäköhän tuolle Beatricelle oikeasti kuuluu.

6. 🇦🇺 Eskimo Joe - 99 ways
Tuttu bändi – mielenkiintoisia valintoja. Jonkin verran toisteinen.

7. 🇲🇩 Dora Show - Coroana mă-tii
Tämä oikein huutaa molempia Serduchkoja. :heh: Ihan hauska oli katsoa tämä kerran, mutta se riittää.

8. 🇸🇮 NeuroWulf - 1000
Osaakohan tämä ihminen laulaa ollenkaan? Siksiköhän melodiaa ei ole nimeksikään? Soundimaailmakin on tunkkainen.

9. 🇮🇸 Ásgeir - Minning
Melodinen kitarointi kuulostaa kauniilta. Rauhoittaa. Tyyliin sopivan herkkä ääni miehellä.

10. 🇲🇦 Anys ft. Dizzy DROS - Kobe
On tämä ainakin erilaista muihin verrattuna.

11. 🇧🇾 LITESOUND - Belaruskamu lyudu
Bändi on vallanvaihdon puolella – hienoa. Aito.

12. 🇦🇱 Ava Max - Who's laughing now
Kovin yksipuolinen biisi verrattuna hänen hitteihinsä. Erikoinen valinta.

13. 🇱🇹 Jurga - Try me
Onko vähän anouk- ja alanismorissettemainen? Videon lopussa tuotiin yllättävän suoraviivaisesti biisin teema esille.

14. 🇮🇹 Achille Lauro - Bam bam twist
Ihan hauska rallattelu. C-osa oli mielestäni paras kohta.

15. 🇭🇺 Varázslatos Magyarország - Csak egy pillanat
Vaihtuvat laulajat pitävät mielenkiintoa yllä. C-osa olisi saanut olla vahvempi.

16. 🇨🇿 Daniel Landa ft. F. Černý, J. Vojtek, V. Bláha, R. "IZZI" Izaiáš, Protheus - Blanický Manifest
Upeaa, että rokkarit pyrkivät vaikuttamaan demokratian puolesta. Hiljattain EBU julkaisi julkisen lausunnon huolestaan, jonka mukaan maan yleisradioyhtiön riippumattomuus on uhattuna.

17. 🇯🇴 Issam Alnajjar - Hadal ahbek
Olisipa upeaa kuulla tämä kalliisti tuotettuna. Biisissä on ainesta enempäänkin.

18. 🇦🇲 The Bambir - Arev e elel
Vahvasti armenialainen.

19. 🇧🇬 Gery-Nikol & Slatkaristika - Gledai me
Vahvistaa stereotypiaa bulgarialaisesta musiikista ja musiikkivideoista. Olisin mieluummin kirjoittanut jotakin muuta tähän kommenttiin.

20. 🇲🇪 Matija & Katarina - Prazan grad
Yllättävä biisi Montenegrosta. Uuden pop-sukupolven esiinmarssi?

21. 🇮🇪 Wild Youth - Can't say no
Tämä on kova. Monissa kohdissa rikotaan tylsyyden kaavaa. Yksityiskohdat hiottu.
Riskinä seniorilaumat

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41811
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Rousku »

UFOPOLI kirjoitti: 13 Huhti 2021, 20:27 Minusta ainoa järkevä peruste päättää, mitä maata joku voi edustaa, on, minkä maan musiikkiskenen osa hän ensisijaisesti on. Syntymäpaikalla tai sukujuurilla ei pitäisi olla mitään merkitystä.
Entä kansalaisuudella?
Pete kirjoitti: 13 Huhti 2021, 21:13 Artistin Wikipedia-artikkeli ja esimerkiksi levy-yhtiön sijainti voi kertoa paljon. Löydät levy-yhtiön nimen yleensä Youtube-videon alapuolella olevasta info-osuudesta. Levy-yhtiöiden kotimaan löydät esimerkiksi Wikipediasta.
Heti ensimmäisessä tapauksessa jota kokeilin, en löytänyt mitään, minkä osaisin tulkita levy-yhtiöksi :sorivaan:

Wikipediassa taas on ne Greek-American diamandagalasit. Oma esimerkkivaikeuteni voisi olla Rufus Wainwright. Taisi mennä väärin, kun väitin, että kotikaupungistaan Montrealista laulava artisti olisi kanadalainen :draamaa: Yhdysvaltalaisilla levy-yhtiöillä on niin paljon valtaa. Arvatenkin jossakin muualla päin maailmaa vastaava asema voi olla venäläisillä yhtiöillä.
Viimeksi muokannut Rousku, 13 Huhti 2021, 21:38. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Rousku kirjoitti: 13 Huhti 2021, 21:27
UFOPOLI kirjoitti: 13 Huhti 2021, 20:27 Minusta ainoa järkevä peruste päättää, mitä maata joku voi edustaa, on, minkä maan musiikkiskenen osa hän ensisijaisesti on. Syntymäpaikalla tai sukujuurilla ei pitäisi olla mitään merkitystä.
Entä kansalaisuudella?
Vain sillä, missä hän eniten vaikuttaa musiikillisesti.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41811
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Rousku »

UFOPOLI kirjoitti: 13 Huhti 2021, 21:36 Vain sillä, missä hän eniten vaikuttaa musiikillisesti.
Olisiko esimerkiksi Sunrive Avenue lähinnä saksalainen yhtye :miettii: Parhaiten nuo levyt ovat siellä myyneet.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Namedropataanko Marokon biisissä oikeasti Kankkunen? Ei kai mikään arabian sana latinisoidu noin. Torille?

Google Translatesta ei ole apua, kun arabiaa on kirjoitettu latinalaisin kirjaimin, joiden seassa on vielä numeroita.
Videon tekstit kirjoitti:3arf fine ghadi, 3lach ghadi, l7yat rally w ana ghadi saygha b7al Kankkunen
Ilmeisesti sanat on kirjoitettu arabialaisella chat-merkistöllä. Ainakin numeroilla näyttää olevan jokin muu merkitys kuin leetspeak. Valitettavasti konekääntäjät eivät ymmärrä noin epästandardia kirjoitusasua ja tuottavat sotkua.
Google Translate kirjoitti:Arif Vin Gadi, Gadi's cure, for Raley's life, and I am in a formula in the case of Cancun
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

Täs semis on must kolme parast karsintojen voittajaa :ihana:
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja sziget »

Parempi Ava Max kuin Rita Ora & jengi. Kosovo ei ole Albania, Viisuraati ei ole Euroviisut. En haluaisi liechtensteinilaista artistia naapurin edustajaksi, ellei kunnollista maakytkentää löydy. Sillä on jotain väliä, että Ava Maxin vanhemmat ovat Albaniasta eikä Kosovosta. Lisäksi kuvailee itseään sataprosenttisen albanialaiseksi ja puhuu kieltä (Wikipedia). Näin tällä kertaa.
Rousku kirjoitti: 13 Huhti 2021, 21:27 Oma esimerkkivaikeuteni voisi olla Rufus Wainwright. Taisi mennä väärin, kun väitin, että kotikaupungistaan Montrealista laulava artisti olisi kanadalainen :draamaa:
Oikein meni. Annoit järjestäjän päättää. Kahdesta maasta valitsin Kanadan, yhtenä syynä kappaleen aihe. En ole kokenut omia valintaongelmia. Ljupka Dimitrovska syntyi ja varttui Makedoniassa, jonka halusin. Kroatia olisi käynyt yhtä hyvin. Saahan näissä käyttää harkintaa silloin kun maa ei ole ilmiselvä.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41811
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Ukrainalaiset artistit Venäjän markkinoilla + venäläiset artistit Ukrainan markkinoilla voisi kanssa olla yksi ongelmatapaus, jos määritellään maa sen mukaan, "missä musiikillisesti vaikuttaa". Luultavasti moni ukrainalainen artisti tekee Venäjällä isomman tilin ihan vain siksi, kun markkina-alue on isompi. Biisejä on ollut tuottamassa porukkaa kummastakan maasta sekaisin, ja vielä joku naapuristakin (=ex-neukkula). Tekeekö se kaikista venäläisiä?
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

sziget kirjoitti: 14 Huhti 2021, 01:47 Kosovo ei ole Albania, Viisuraati ei ole Euroviisut.
Kosovo ei ole Albania. Vieroksun kuitenkin ajatusta, että osittain tunnustettujen maiden musiikki pitäisi sulkea kokonaan raadeista, joiden maajako perustuu YK:n jäsenluetteloon. Viisuraadin maakelpoisuus perustuu YK:n jäsenluetteloon välillisesti. Viisuraatikelpoisia ovat EBU-maat ja kutsuvierasmaa Australia. EBU:n jäseneksi päästäkseen pitää olla YK:n alaisen ITU:n jäsen, ja siihen kriteeriin Kosovo kompastuu.

Ainoa YK:n jäsenmaa, joka väittää Kosovoa omaksi alueekseen, on Serbia. YK:n maajakoa käyttäessämme laskemme Kosovon osaksi Serbiaa vastoin poliittista todellisuutta, alueen asukkaiden enemmistön mielipidettä ja Suomen hallituksen kantaa. Jos pidämme kiinni YK:n maajaosta mutta emme tunnusta Serbian vaatimusta alueeseen, jota se ei todellisuudessa hallitse, Kosovo on ei-kenenkään-maa, jonka musiikkia ei voi raatiuttaa lainkaan. Huono vaihtoehto sekin. Siksi kannatan mahdollisuutta raatiuttaa kosovolaista musiikkia sopivimman maan kautta, mikä yleensä tarkoittaa Albaniaa.

Neljäskin vaihtoehto on. Voimme irrottaa viisuraadin maaluettelon EBU:n jäsenluettelosta ja hyväksyä Kosovon viisuraatimaaksi ja toki Liechtensteinin samalla. Olen valmis kannattamaan tätäkin vaihtoehtoa, jos kelpoisuusehdot saadaan muotoiltua jollakin ei-mielivaltaisella tavalla. Nykyiseen maavalikoimaan päädyttiin sangen lyhyen keskustelun kautta.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Huilumies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5346
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 15:20
Paikkakunta: Vantaa

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Huilumies »

Timoteus kirjoitti: 14 Huhti 2021, 05:42 Neljäskin vaihtoehto on. Voimme irrottaa viisuraadin maaluettelon EBU:n jäsenluettelosta ja hyväksyä Kosovon viisuraatimaaksi ja toki Liechtensteinin samalla. Olen valmis kannattamaan tätäkin vaihtoehtoa, jos kelpoisuusehdot saadaan muotoiltua jollakin ei-mielivaltaisella tavalla. Nykyiseen maavalikoimaan päädyttiin sangen lyhyen keskustelun kautta.
Tämä tuntuisi kaikkein järkevimmältä vaihtoehdolta. Peruste voisi olla esim. täysin EBU-alueen sisäpuolelle jääminen maantieteellisesti, mikä toteutuu sekä Kosovon että Liechtensteinin tapauksessa. Koska haluamme varmaankin pitää Levyraatien Viisuraadin maaluettelon eurooppalaisenemmistöisenä ja euroviisumaisena, niin näiden kahden pikkumaan mukaan ottaminen ei sitäkään tavoitetta häiritse.

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja sziget »

Ei käy. Kosovo, Liechtenstein ja Abhasia eivät ole tällä hetkellä viisukelpoisia maita, joten niiden paikka ei ole viisuraadissa. Kosovolainen artisti voi edustaa maataan muissa raadeissa. Abhasiaa ei voi edustaa missään raadissa, mutta kuviteltu abhaasiartisti voisi edustaa Georgiaa tai jotain muuta maata, johon hänellä on riittävä sidos.

Viisuissa edustusmaan voi valita vapaammin. Oikeastaan täysin vapaasti, mutta yleensä suositaan omia tai henkisesti läheisiä artisteja. UMK:n Laurakin asuu nykyään puoliksi Suomessa.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
Huilumies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5346
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 15:20
Paikkakunta: Vantaa

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Huilumies »

Timoteus v.2019 kirjoitti: 17 Tammi 2019, 18:05 Mikähän olisi mielekkäin maarajaus?

1. Tämän vuoden (2019) osallistujamaat (42)

2. Nykyiset ja entiset osallistujamaat (50): 42 + Andorra, Bosnia-Hertsegovina, Bulgaria, Luxemburg, Marokko, Monaco, Slovakia, Turkki

3. EBU:n jäsenmaat [ja Australia] (57): 50 + Algeria, Egypti, Jordania, Libanon, Libya, Tunisia, Vatikaanivaltio

4. Euroopan yleisradioalueella sijaitsevat ITU:n jäsenmaat [ja Australia] (61): 57 + Irak, Liechtenstein, Saudi-Arabia, Syyria

5. Hyväksytään myös osittain tunnustetut maat, joilla on oma joukkue esim. olympialaisissa (63): 61 + Kosovo, Palestiina
Kävin katsomassa vuoden 2019 keskusteluanne. Tuo olympialaiset olisi minusta hyvältä kuulostava kriteeri, jolla saataisiin mukaan juuri Liechtenstein, Kosovo (ja Palestiinakin), muttei tarvitsisi sukeltaa Kaukasian pikkualueiden suohon :heh: Ymmärsinkö oikein, että ve 5 tarkoittaa että muuten maat mukaan ve 4:n (EBA-alue) mukaan, plus sillä alueella olevat olympiaedustukselliset maat.
Timoteus v.2019 kirjoitti: 17 Tammi 2019, 18:05 Lähinnä haluaisin varmistaa, ettei mukaan pölähdä puolta tusinaa pohjoisamerikkalaista maailmantähteä sillä perusteella, että heillä on sukujuuria Euroopassa.
Ja juuri tämä tilannehan nyt on käsillä, eli oikein pelätty. :) paitsi onneksi vain 1...

Tuleekin mieleen tilanne vaikkapa jääkiekon MM-kisoissa, joissa esim. Italia oli kova kanadalaissyntyisten mutta italialaissukujuuristen pelaajien käyttäjä jo 80-luvulla... :roll:

Avatar
WildDance
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10648
Liittynyt: 14 Kesä 2012, 20:58

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja WildDance »

Jos pitkästä aikaa heittäisin vähän kommentteja ekan semin biiseistä. :uujee:

1. 🇸🇪 Smith & Thell - Year of the Young
Tämä viisuraati aukeaakin tutulla biisillä Aivan ihana kappale. Rakastan tätä duoa. Kappale soljuu ihanasti eteenpäin ja tykkään kappaleen tunnelmasta. .

2. 🇲🇰 UNK SHUI ft. Vera Ljubanov - Ne vreme
Onpas hakkaava biisi ja varsin ahdistava tunnelma.

3. 🇨🇾 The smallest Creature - Would You Blink
Onpa synkkiä biisejä. Odotin kertsin räjähtävän, mutta vähän jatkuu samanlaisena pötkönä.

4. 🇮🇱 Nathan Goshen & Eden Ben Zaken - Chayim me'usharim
Alku oli kiinnostava, mutta olisin toivonut biisiin kunnon droppia. Kuunneltava tekele silti.

5. 🇨🇭 Beatrice Egli - Bunt
Tarttuvaa ja iloista menoa varsin synkkien biisien jälkeen. Vähän bimbo. Vahvaa retromeininkiä.

6. 🇦🇺 Eskimo Joe - 99 Ways
Osaisinpa näppäillä puhelimen näytön näppäimiä yhtä virheettömästi, kuin videon kaveri. Biisistä ihan tykkään. Kuulosti jotenkin etäisen tutulta.

7. 🇲🇩 Dora Show - Coroana Mă-tii
No tämä ainakin voisi olla joku euroviisubiisi vuosien takaa. :heh: Ei nyt iskenyt minuun.

8. 🇸🇮 NeuroWulf - 1000
No nyt oli aikamoista jumputusta koko biisi alusta loppuun.

9. 🇮🇸 Ásgeir - Minning
Kiva saada vähän herkempää ja rauhallisempaa menoa. Minimaalinen. Ihan mukava kuuntelukokemus.

10. 🇲🇦 Anys ft. Dizzy DROS - Kobe
Tämä ei ole minun pala kakkua. En saa tästä mitään irti ja en kuuntelisi uudestaan.

11. 🇧🇾 LITESOUND - Belaruskamu lyudu
Enpäs odottanut tältä bändiltä noin folkia menoa. Tämä on hieno biisi. Biisissä on useita hienoja elementtejä. En ymmärrä, mistä he laulavat, mutta ehkä se on vain hyvä asia. Pystyi vain nauttimaan kappaleesta.

12. 🇦🇱 Ava Max - Who's Laughing Now
Ja Valko-Venäjän jälkeen tämän viisuraadin oma Valko-Venäjä eli Albania. :heh: En silti pidä tästä valinnasta. Biisi ei myöskään ole Avan parhaimmistoa, vaikka aina Avan biisit ovat vähintään kuunneltavia.

13. 🇱🇹 Junga - Try Me
Ei huono, mutta ehkä hieman itseään toistava.

14. 🇮🇹 Achille Lauro - Bam Bam Twist (feat. Gow Tribe)
Kuulostaa italialaisesta. :heh: Ihan tykkään tästä. Biisissä on kiva rakenne ja onhan kertsi tarttuva.

15. 🇭🇺 Varázslatos Magyarország - Csak egy pillanat
Siis minähän en ole kaivannut Unkaria takaisin viisuihin, koska heillä on minusta aina huonoja biisejä. Tämä ei tosin ole täysin toivoton tapaus, mutta ei tämä nyt kovin ihmeellinenkään ole.

16. 🇨🇿 Daniel Landa ft. F. Černý, J. Vojtek, V. Bláha, R. "IZZI" Izaiáš, Protheus - Blanický Manifest
Kuulostaa vähän liian örinältä minun makuun. Jotenkin saarnaava sävy heidän laulussaan.

17. 🇯🇴 Issam Alnajjar - Hadal ahbek
Tässä on kivaa fiilistä. Biisin koukku olisi voinut olla vähän kiinnostavampi ja tarttuvampi. Mukava rallatus.

18. 🇦🇲 The Bambir - Arev E Elel
Vähän turhan sekava ja ahdistava minulle.

19. 🇧🇬 Gery-Nikol x Slatkaristika - Gledai me
Juuri sellainen biisi, mitä Bulgarialta odottaa. Helppoa musaa.

20. 🇲🇪 Matija x Katarina - Prazan Grad
Jotain samaa tunnelmaa tässä on kuin Slovenian parin vuoden takaisessa euroviisuduetossa. Ihan tykkäsin tästä. Mukava tunnelma.

21. 🇮🇪 Wild Youth - Can't Say No
Tässä taas on samaa kuin Antonin mellobiisissä. Antonin biisi ja Anton vaan sattuu olemaan kiinnostavampi. Ei tämäkään huono ole.
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own

Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"

🦄🌪️

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja sziget »

Huilumies kirjoitti: 14 Huhti 2021, 11:52 Kävin katsomassa vuoden 2019 keskusteluanne. Tuo olympialaiset olisi minusta hyvältä kuulostava kriteeri, jolla saataisiin mukaan juuri Liechtenstein, Kosovo (ja Palestiinakin), muttei tarvitsisi sukeltaa Kaukasian pikkualueiden suohon :heh:
Joillakin saattaa olla intoa keplotella Kosovo mukaan jollain tekosyyllä. Se johtaisi poliittiseen väittelyyn, jossa ei ole voittajia. Olympialaiset ovat urheilun syöpä, joka ei kelpaa mittapuuksi millekään. Viisuraadin nykyinen rajaus on poliittisesti neutraali, pidetään se.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Tämän raadin linjanvedot on tehty. Jatkoin Kosovosta yleiskeskustelussa.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Huilumies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5346
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 15:20
Paikkakunta: Vantaa

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Huilumies »

Kirjoitin tähän viestin vastauksena Szigetille, mutta sitten huomasin Timoteuksen yllä olevan viestin ja siirsin sen Yleiseen keskusteluun. :)

Avatar
Unihiekkamyrsky
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2109
Liittynyt: 27 Tammi 2021, 19:26
Paikkakunta: Oulu

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Unihiekkamyrsky »

Kuuntelen nyt, ja hih onhan täällä toinenkin tuttu artisti Ava Maxin lisäksi :heh:

Issam Alnajjar - Hadal Ahbek oli rotaatiossa Puolan 4fun.tv musavideokanavalla tässä ehkä kuukausi sitten :vonkaus:

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

Muistakaa äänestää viimestää huomenna :peukku:

Recap
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

antsa798 kirjoitti: 24 Huhti 2021, 20:03 Recap
"Recap" on toki tiivis ja eksakti mutta suomen kieleen heikosti istuva käsite. Toisaalla tässä merkityksessä on käytössä pätkäpötkö, jota itse kannatan.

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

^ Minusta simppeli kooste on sopiva suomenkielinen sana. :joojoo:

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6516
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

Kiva semi on tämä semi. Kiva on se toinenkin, eli kakkonen, mutta kivuutta mitattaessa saattaisin kuitenkin ykkösen nostaa kakkosta kivemmaksi. :surrur: Korviini ykkönen soi kokonaisuutena kivemmin, ja joukosta löytyy mahdollisesti koko Viisuraadin kivoin kappale, mutta toisaalta tuli tunne, että ykkösen lopputulos on vähemmän kiva kuin kakkosen. Toivottavasti kuitenkin edes jokunen kiva biisi etenee ykkösestäkin jatkoon. Ja niin kauan kun en tiedä tuloksia, on mahdollista, että finaaliin etenee kaikki kivat biisit ja saamme kivempaakin kivemman finaalin! :uujee:

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

MIH96 kirjoitti: 24 Huhti 2021, 22:58 ^ Minusta simppeli kooste on sopiva suomenkielinen sana. :joojoo:
Se on kuitenkin sikäli harhaanjohtava että "koosteen" kisasta voisi odottaa sisältävän muutakin kuin pieniä pätkiä kappaleista, kuten teeman kuvauksen, tulokset jne.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Eikö recap-käsitteelle ole vakiintunutta käännöstä tässä asiayhteydessä? Recapeja kuitenkin tarvitaan Euroviisujen lisäksi kaikissa muissakin viihdeohjelmissa, joissa on yleisöäänestys. Luulisi, että käsitteellä olisi tällöin nimi.

Googletuksen ja Kuppila-hakujen perusteella useimmin puhutaan kertauspätkistä. Sana ei selvästikään ole termiytynyt, koska kertauspätkien muodostamalle kokonaisuudelle ei kai ole vakiintunutta yksikkömuotoa.

Pätkäpötkö täyttäisi vajeen mutta on tyyliltään niin leikillinen, etten tiedä, pidänkö vai enkö. Recap-sanan voin kuvitella viisujuontajan suuhun. UMK-juontajan suuhun en osaa kuvitella sanaa pätkäpötkö. Toisaalta miksen? :miettii: Ei se ainakaan vähemmän asiatyylinen ole kuin mieskarkki, jota UMK:ssa on käytetty.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4079
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

^"Pikakertaus" ainakin on paljon käytetty ilmaus.
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Pätkäpötkö on ihana. :ihana: Vielä ihanampi kuin majakan missattu mahdollisuus valotalo. :draamaa:
Meow cat, please meow back.

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Koirankuonolainen kirjoitti: 25 Huhti 2021, 17:09 ^"Pikakertaus" ainakin on paljon käytetty ilmaus.
Pikakertaus sopii mainiosti silloin kun pätkät ovat osana lähetystä, jossa on aiemmin esitetty kappaleet kokonaisina, mutta meidän kisoissamme pötköillä on laajempi elämä. Itsekin saatan välillä katsoa pötkön ennen kuin edes lataan kappaleet, jotta saan kisasta yleiskuvan, tai toisaalta vuosia myöhemmin muistellakseni kisaa.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Kertausta tarkoittava merkitys on myös sanan recap alkuosassa, joten kertaus-sana sopii suomennoksenkin osaksi. Sillä, että recap on mahdollista katsoa ensin, ei ole merkitystä. Kertauksesta on kyse, jos se materiaali, josta recap on koostettu, on julkaistu aiemmin ja on erikseen saatavilla.

Pika-alkuosalla on yhdyssanoissa hieman erilaisia merkityksiä. Joissakin sanoissa alkuosa viittaa siihen, että sanan tarkoitteen saa nopeasti. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi pikakirje, pikaruoka ja pikavippi. Odotusaika on lyhyt, käyttöaika voi olla normaali.

Joissakin sanoissa alkuosa tarkoittaa sitä, että sanan tarkoite liikkuu nopeasti tai kestää vähän aikaa. Tällaisia sanoja ovat pikajuna, pikajuoksu ja pikaohjelma. Odotusaika voi olla normaali, käyttöaika on lyhyt.

Tv-lähetyksen yhteydessä nähtävä kertaus on kummassakin mielessä pikainen. Jälkimmäisessä merkityksessä kertaus on pikainen, vaikka sen katsoisi vuosia myöhemmin. Kielikorvani ei vastusta sanaa pikakertaus. Jos nyt katson toissa vuoden viisuraatifinaalin recapin, tulen pikaisesti kerranneeksi, millaisia kappaleita finaalissa olikaan.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4520
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Pikakertaus tai recap kuulostaa hyvältä. Pätkäpötköstä tulee liikaa mieleen vessassa tehtävät toimitukset. Ja mielummin mieskarkki kuin karkkimies.

Avatar
inomu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2673
Liittynyt: 31 Joulu 2010, 01:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viisuraati 2021 - 1. Semifinaali

Viesti Kirjoittaja inomu »

Lopputarkastelussa tämä semi oli parempi, hyviä joutui jättämään pisteittä :draamaa: 2. semissä juuri ja juuri sai 10 kappaletta kasaan pisteille.
Nyt henkisesti valmistautumaan siihen, että tämän semin ylivoimainen suosikkini ei pääse finaaliin :heh:
Dancing to electropop like a robot from 1984

Vastaa Viestiin