Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Euroviisut 2021 Alankomaissa
Avatar
Haksis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1923
Liittynyt: 27 Joulu 2007, 18:04
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja Haksis »

klaus-12 kirjoitti: 05 Touko 2021, 08:27 Olen tässä pannut merkille sen tämän vuoden kattausta kuunnellessa, että vaikka viisut olivat joskus 10-15 vuotta sitten melko kämäisiä tekeleitä, niin eittämättä niissä oli sitä jotain, mm. melodiaa. Näistä sitä saa välillä hakemalla hakea. - Ja ei, en väitä että ennen kaikki oli paremmin, sillä vuonna 2031 aivan varmasti voivotellaan miten hyviä viisut olivat vuonna 2021. :heh: Uusi on aina jostain syystä paskaa, niin se vaan menee.

Outoa koska itse pidän tätä parhaana vuotena moneen vuoteen. 2019 oli muutaman biisin osalta huikea ja sen vuoden pelastus. Tänä vuonna vaikea löytää selkeää ykköstä, mutta mielestäni monimuotoisuus on tänä vuonna teema vaikka viisut voidaankin jakaa karkeasti gospel/80-luvun teema/bop-kategorioihin. Jos vertaisin 2010-lukuun, niin tämä taitaa olla kovatasoisin viisuvuosi alun perusteella, katsotaan toki mitä live-esitykset tuovat mukanaan ja ketkä yllättävät ja ketkä sukeltavat.

Avatar
ESC_Hullu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7135
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 17:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja ESC_Hullu »

Tää on paras vuosi ikuisuuteen :peukku:

Avatar
Mattan
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3318
Liittynyt: 20 Huhti 2012, 20:09

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja Mattan »

Keskivahva vuosi tämä kai on, mutta viime vuotta heikompi - etenkin kun vertaa toista kertaa yrittäviä artisteja. Geneeristä massaa on liikaa, ja vaikka hyviä toki on mukana, niin huippuja on vähän. Vastapuolisesti harva maa on lähettänyt pohjanoteerauksen, mutta ehkä ennemmin haluaisin huippuja ja pannukakkuja suuren keskinkertaisuuksien joukon sijaan.

Positiivista on se, että livet voivat aina parantaa vaikutelmaa, ja vallitsevan tilanteen vuoksi niitä on ennen viisuja nähty varsin vähän. Lisäksi positiivista on, että viisut ylipäätään järjestetään. :heh:
Lopuksi haluaisin vielä todeta, että tänä vuonna on Euroviisut.

Avatar
Puutarhuri
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1743
Liittynyt: 10 Helmi 2016, 15:23

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja Puutarhuri »

Haksis kirjoitti: 07 Touko 2021, 09:45 Tänä vuonna vaikea löytää selkeää ykköstä, mutta mielestäni monimuotoisuus on tänä vuonna teema
Joo, itsekin tykkään tänä vuonna juuri tästä monimuotoisuudesta. Näistä voi tulla ikimuistoisen mielenkiintoinen finaali.

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8077
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Viisu-cd:n eka levy kuunneltu taustamusiikkina: biisit soljuvat suuremmin käymättä hermoille tai ärsyttämättä, moni kuulostaa kuitenkin kovasti viisuja varten sävelletyltä liirumlaarumilta. Suomen biisi erottuu joukosta edukseen ja panee edelleenkin kuuntelemaan uudelleen, muut biisit tahtovat hukkua toistensa joukkoon. Hmm, Kreikka soi juuri. Tämähän jammailee aika tymäkästi.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8077
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Kakkoslevyltä löytyykin sitten ärsyttävämpiä biisejä. Kuuntelu parhaillaan kesken, mutta nostetaan nyt esimerkiksi ennakkosuosikin viittaa kantava Italia. Jos Suomeen vertaa, niin Dark Side tuntuu kestoaan huomattavasti lyhyemmältä, mutta tää Italia kestää ikuisuuden ja rassaa hermoja toisteisuudellaan. Olen todella yllättynyt jos voittaa. Maltakin tuli nyt soitettua eka kertaa läpi, aikaisemmat yritykset olivat tyssänneet jo ekan minuutin aikana. En tajua edelleenkään miksi tämä on sellaisessa nosteessa kuin on.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Täältä löytyy nyt vuoden top 20 -viisutyrkkyni. Muutamia nousijoita ja laskijoita listalta löytyy. Kovin yllättäjä on varmaan Kroatian Ella, joka on peräti toisena. :rakkaus: Ihana syntikkapopittelu. <3 Muistaakseni Teräsbekonikin piti hänestä (lue: kapasta). :kaunis:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11303
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

^ Vouden parhaita viisu ehdokas kappoja, kyllä. :joojoo: Blind oli myöskin hyvä samaisista karsinnoista.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
UpeetaMahtavaa
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 525
Liittynyt: 29 Tammi 2020, 13:02

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja UpeetaMahtavaa »

Oliko se jo päätetty, kummassa semissä mitkä "Big Six" -maat saavat äänestää? Onko siitä tietoa?

Avatar
DenEurovise
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1548
Liittynyt: 22 Touko 2019, 19:15
Paikkakunta: Kuopio

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja DenEurovise »

^Saksa, Italia ja Alankomaat ykkösessä ja Ranska, Espanja sekä Britannia kakkosessa.
Jag fattar om du inte orkar med mig / Det är helt okej / Inom kort så vet jag att du kommer bli helt matt och irriterad / För jag är komplicerad

Miss Li: Komplicerad

Avatar
UpeetaMahtavaa
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 525
Liittynyt: 29 Tammi 2020, 13:02

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja UpeetaMahtavaa »

^Kiitos tiedosta. Persus. En saa äänestää Suomea.

murka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2630
Liittynyt: 08 Loka 2008, 16:31

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja murka »

Tässä Ukrainan X-factoriin osallistunut ERIA käy läpi viisukappaleita venäjäksi. Naisoletettu puhuu paljon. Joku venäjää paremmin osaava voisi tehdä yhteenvetoa reaktiosta. Osan voi kyllä tulkita ihan ilmeistä.


Avatar
UpeetaMahtavaa
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 525
Liittynyt: 29 Tammi 2020, 13:02

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja UpeetaMahtavaa »

Toivottavasti jälkikäteen löytyy taas joku linkki, josta voi lukea ihania Ylen käännöksiä viisulaulujen sanoista!

murka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2630
Liittynyt: 08 Loka 2008, 16:31

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja murka »

hra47 kirjoitti: 07 Touko 2021, 19:33 Kakkoslevyltä löytyykin sitten ärsyttävämpiä biisejä. Kuuntelu parhaillaan kesken, mutta nostetaan nyt esimerkiksi ennakkosuosikin viittaa kantava Italia. Jos Suomeen vertaa, niin Dark Side tuntuu kestoaan huomattavasti lyhyemmältä, mutta tää Italia kestää ikuisuuden ja rassaa hermoja toisteisuudellaan. Olen todella yllättynyt jos voittaa. Maltakin tuli nyt soitettua eka kertaa läpi, aikaisemmat yritykset olivat tyssänneet jo ekan minuutin aikana. En tajua edelleenkään miksi tämä on sellaisessa nosteessa kuin on.
Minusta Måneskin ei pysty pitämään jännitettä loppuun saakka vaan ”tamppaa” menemään samaa latua eteenpäin. En ole kuunnellut nyt muutamaan päivään biisiä ja pitänee kokeilla, että pystyykö kappale imaisemaan mukaan.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41813
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Ärsyttää, kun tänä vuonna paljon hyvä-äänisiä karismaattisia laulajia, mutta heillä on korkeintaan keskinkertaiset biisit :niinpa:
Rise, angel, shine, love!

Viisuilija_110
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3384
Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja Viisuilija_110 »

Nyt ei kyl oo mitään havaintoo voittajasta, mikään näistä ei oikein tunnu viisuvoittajalta! :draamaa: Mutta kiva vaihteeks tälleen!
Mielenkiintona Piña Colada ja rata

Avatar
Taikahuilu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2015
Liittynyt: 27 Helmi 2018, 20:22

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja Taikahuilu »

No ei tosiaan ole selvää voittajaa tänä vuonna, mikä tarkoittaa jänittävää kisaviikkoa!
Näin BC:lläkin on hyvät tsänssit finaalin kymmenikköön...ainakin näillä näkymin.
Voittaja selviää varmaan pisteen erolla kuten tällä kuppilan levyraadeissa nykyään on tapana :heh:

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13750
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

Miksi Suomi ja Italia nähdään kansainvälisissä kommenteissa toisensa poissulkevia vaihtoehtoina siten että molemmat eivät voi olla kärjessä finaalissa, mutta samaan aikaan kukaan esitä samaa joko-tai-teoriaa Islannin ja Liettuan tai Maltan, San Marinon ja Kreikan tai Ranskan ja Sveitsin tai Ukrainan ja Venäjän välille, vaan kärjessä voi olla näistä genrepareista molemmat vaikka sijoilla 1. ja 2. Ei mitään ongelmaa muilla, vain rockia voi olla kärjessä vain yksi.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

Zazpikaleak
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1333
Liittynyt: 21 Helmi 2019, 12:11

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja Zazpikaleak »

^
Samaa olen ihmetellyt. Erityisesti Ranskan ja Sveitsin kohdalla minun on vaikea uskoa voittoon, koska tasaisena vuonna nämä syövät toistensa ääniä juuri sen verran, ettei voittoa irtoa kummallekaan. Vaikka biisit eivät edes ole kovin samanlaiset, mutta hitaampina ranskankielisinä erottuvat tänä vuonna silti sen verran samankaltaisina. Ehkä Maltaan voisin tällä perusteella uskoa eniten, sillä ei ole niin suoria kilpailijoita.
Violins playing
Angels crying

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7501
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

Näistä live-on-tape -videoista. Jos nyt pääsisi käymään vaikka skenaario, että jo Rotterdamissa oleva delegaatio (eli käytänössä kaikki miinus Australia) estyy esiintymästä koronatartunnan takia, esitetäänkö heidän paikalla se live-on-tape vai nyt harjoituksista nauhalle otettu esitys?
Žvižej fucked up the solo

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

^ Tietääkseni nauhoitus harjoituksista. Australian live on tape -esitys jää ainoaksi laatuaan.

murka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2630
Liittynyt: 08 Loka 2008, 16:31

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja murka »

ta1ja kirjoitti: 15 Touko 2021, 00:48 Miksi Suomi ja Italia nähdään kansainvälisissä kommenteissa toisensa poissulkevia vaihtoehtoina siten että molemmat eivät voi olla kärjessä finaalissa, mutta samaan aikaan kukaan esitä samaa joko-tai-teoriaa Islannin ja Liettuan tai Maltan, San Marinon ja Kreikan tai Ranskan ja Sveitsin tai Ukrainan ja Venäjän välille, vaan kärjessä voi olla näistä genrepareista molemmat vaikka sijoilla 1. ja 2. Ei mitään ongelmaa muilla, vain rockia voi olla kärjessä vain yksi.
Ilmeisesti ajatellaan, että rockia kuunteleva pohtii finaalissa kahden rock-kappaleen välillä ja tapahtuu ilmiö voittajan vankkureihin hyppääminen eli Italian aiemman hyvän menestyksen tuntien äänestää sitten Italiaa, koska Suomi on ikäänkuin riskisijoitus.

Ennen kuin aletaan ripottelemaan tuhkaa päällemme kannatta muistella Hatarin menestystä. Eihän islantilaisiakaan välttämättä pidetä mitenkään viisujen suurvaltana. Hatari oli tavallaan musta hevonen siinä mielessä, että kaikki äänestäjät eivät olleet luultavasti kiinnostuneita sadomasoleikeistä jne, joita on muilla Hatarin videoilla.

Yleä voi kiittää siitä, että ovat satsanneet nyt Rangan kanssa muuhunkin materiaaliin bändistä kuin musiikkivideoihin ja englanninkielinen tekstitys on valittavana. Bändistä kiinnostuneet pääsevät tavallaan lähemmäksi bändin jäseniä kun saavat seurata heidän tavallisten kuolevaisten touhuaan.

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7501
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

MIH96 kirjoitti: 15 Touko 2021, 12:19 ^ Tietääkseni nauhoitus harjoituksista. Australian live on tape -esitys jää ainoaksi laatuaan.
Okei, alkoi vaan mietityttämään, että mikä järki niitä live-on-tapeja on käyttää, jos on ns. real deal materiaalia Rotterdamistakin olemassa. :mrgreen:
Žvižej fucked up the solo

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16170
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

^ UMK:n ig-storyssa taisivat pojat sanoa että vikaa harkkavetoa käytettäisiin tarvittaessa varamateriaalina.
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Olen entistä varmempi, että kaikki suosikkini karsiutuvat. :violette: Ehkä nyt joku Malta menee finaaliin, mutta muut.
Meow cat, please meow back.

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8077
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Viisulevyiltä on tarttunut korvaan Sveitsi, Kreikka, Ruotsi, mutta selkeästi ylitse muiden Suomi. Suomen suurimmat viholliset ovat live-esityksen onnistuminen (toivottavasti saavat tuhdimman soundin aikaiseksi kuin esikatselu/UMK-videolla) ja kuvaus. Jos noi onnistuvat, niin tiedä mikä kaikki on mahdollista.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

murka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2630
Liittynyt: 08 Loka 2008, 16:31

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja murka »

Suomi kärsii aina noissa täältä lähetettävissä videoissa ja viisulähteyksissä klassikoksi muodostuneesta Ylen äänenlaadusta. Joka vuosi Suomen harjoitusvideoita kommentoidaan ulkomailta käsin, että artistit laulavat paremmin kuin Suomen karsinnoissa.

Ilmeisesti Ylellä ja muulla maailmalla on äänenlaadun suhteen vahva mieleipide-ero?

Ennen nukahtamistani pohdin, että mitkä maat ihan oikeasti nyt innostuisivat antamaan Suomelle semifinaalissa pisteitä? Semifinaalista finaaliin pääsy on kaikista vaikein vaihe Blind Channellin viisumatkalla.

Avatar
iiiduli
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5849
Liittynyt: 30 Touko 2010, 22:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja iiiduli »

^ Juuri tuon surkean Ylen äänenlaadun takia toivoisin, että Suomelta lähetettäisiin mielummin käytettäväksi musiikkivideo. Etenkin tänä vuonna se video oli tosi hieno.
Elämä ajaa ohi kohta
Joten skippaa se kotisohva

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

TomppaJr kirjoitti: 17 Touko 2021, 12:53 Olen entistä varmempi, että kaikki suosikkini karsiutuvat. :violette: Ehkä nyt joku Malta menee finaaliin, mutta muut.
Mä poikkeuksellisesti uskon lähes jokaisen suuremman suosikkini finaalipaikkaan tällä hetkellä paitsi ehkä Moldovan. Australia nyt ei pääse yhtään mihinkään.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Mortville
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 192
Liittynyt: 22 Touko 2012, 17:33

Re: Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista

Viesti Kirjoittaja Mortville »

Tänä vuonna luulin jotenkin olevani ihan hollilla viisuista, kun olen ehtinyt kuunnella niitä jo pitkään. Nyt kuitenkaan huomaan että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta en ole ehtinyt katsella mitään livevetoja tai harjoituksia ja nyt kun hetkeksi istahdi lukemaan niin alkaa vähän hirvittää omien suosikkien puolesta :shock:
Nyt taitaa käydä niin että vedän huomisen raakana...

Lukittu