Kesäraati 2021

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Nevski
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2488
Liittynyt: 14 Maalis 2009, 15:32

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja Nevski »

:aurinko: Tuttavalla on ihosyöpä kahdeksatta vuotta ja yksi hoitokerta maksaa kymmeniätuhansia euroja. :mulk:

Mutta ei siinä, kohta taas työt jatkuu ja pääsee veroja makselemaan! :uujee:

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4092
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

^Läheiseltäni leikattiin melanooma 21 vuotta sitten. Onneksi löydettiin ajoissa eikä tarvittu muuta hoitoa, mutta kontrolleissa käy edelleen. Opiskelukaverini ei ollut yhtä onnekas ja menehtyi pari vuotta sitten. Sattuuhan sitä ihmisille tietysti kaikenlaista muutenkin jo tähän ikään mennessä, mutta tuo on sellainen asia, johon voi itse ainakin jonkin verran vaikuttaa, kun nykyään auringon riskit jo tunnetaan. Meille muksuna aina hoettiin että olkaa auringossa mahdollisimman paljon, ja ihon palamista pidettiin ihan normaaliin kesänviettoon kuuluvana asiana :roll:
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16945
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja Happy »

^ & ^^ Eräs tuttuni on myös sairastanut melanooman mut jatkaa yhä auringonottoa entiseen tapaan, itse en ehkä noin hurja olisi..
Toki tiedän muutaman jotka sairastaneet myös ihosyövän olematta koskaan auringon alla väen väkisin.

Muutun kesäisin aina todella tummaksi: enkä itseruskettavaa haluaisi koskaan käyttää sillä tuskin saisi mitään luonnollista aikaan, ja siinä missä joku saa saunomisesta ääretöntä mielihyvää niin mulla se on tuo auringon palvominen :ihana:
Ja samalla voi luurilla kätevästi tehdä vaikka mitä juttuja, kuten raadin houstaaminen :heh:


Toki tiedostan riskit, ehkä näin parikymppisenä vielä uskaltaa tätä tehdä.

Itse kesäratiin: alkupuolisko vaikutti ainakin potentiaaliselta mitä tänään kuuntelin :surrur:
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4092
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

^Ja siinä vaiheessa kun nykyiset parikymppiset mahdollisesti saavat ihosyövän, lääketiedekin on todennäköisesti kehittynyt taas huimasti. Mutta se ikävistä asioista, iloitkaamme kesäraadista! :tuuletus:
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12832
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Eikös Karencittan pitäisi olla Australian ohella Filippiinien lipun alla? :mitvit:

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16645
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Eräs (tavallaan) serkkuni oli ammatiltaan malli, ja hän kuoli ihosyöpään. Sain pitkäaikaiset traumat auringonotosta, joista olen nyttemmin suurelta osin toipunut.

Avatar
Taikahuilu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2039
Liittynyt: 27 Helmi 2018, 20:22

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja Taikahuilu »

UFOPOLI kirjoitti: 18 Kesä 2021, 10:54 Eräs (tavallaan) serkkuni oli ammatiltaan malli, ja hän kuoli ihosyöpään.
Hän varmaan vannoi solariumin nimeen :roll:

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5321
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Kesäraati kahlattu läpi. Tasosta täytyy sanoa, että tähän uima-altaaseen oli kyllä aika moni virtsannut ja joku näemmä ulostanutkin, mutta onneksi vesi oli edes paikoitellen hyvin kirkasta.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33143
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja Pete »

^ :heh:

Minä alan kahlaamaan näitä läpi nyt.
Riskinä seniorilaumat

Avatar
jdjj22
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2968
Liittynyt: 29 Maalis 2014, 20:58

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja jdjj22 »

Kummallisen siedettävä kesäraati tänä vuonna. Tosin tunnelmaan on helppo päästä kun on näin hiton lämmin sekä sisällä että ulkona :draamaa: Lopullinen ykköseni päihittää jopa ihqun "Rachulin" viime vuodelta, jota en uskonut ylitettävän ihan hetkeen :ihana:
Pieni ripaus örgyn pörgöniä parantaa viisua kuin viisua - Terveisiä kielipuolueesta :kaunis:
Kaikesta pitäisi olla jotain mieltä ja jos et ole, olet kuukauden joka toinen lauantai Putinin tukija,
joka syö makkarakeittoa suoraan saappaasta.

Avatar
jiiii
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 05 Helmi 2019, 21:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja jiiii »

Tähän mennessä 19 pisteet vastaanotettu :tapu:
Vielä viisi vuorokautta aikaa äänestää!
:kaunis:

Avatar
jiiii
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 05 Helmi 2019, 21:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja jiiii »

Vähän alle kolme vuorokautta aikaa pisteyttää! Pisteytysmuistutukset laitan tämän päivän aikana :peukku:
:kaunis:

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41946
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Kesä, tuo renkutusten kulta-aika. Arvasin, että raadista "kepeine" kappaleineen tulee rankka kokemus, mutta että näin paha!
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30492
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

^ Olin tulossa sanomaan, että raati on kovempitasoinen kuin samaan aikaan käytävä äijjjäraati. Mieluummin olisin antanut tässä pisteitä 18:lle ja miesraadissa 15:lle, jos olisin saanut valita.

Raadissa kilpailee toisaalta myös kappale, joka olisi kamppaillut täysistä pisteistäni Huonoushulabaloossa, mutta eihän sitä tarvinnut kuunnella kuin kerran.

Yhdeksän pisteytettävää on löytynyt ja kaksitoista ehdokasta kuudelle jäljelläolevalle pistesijalle. Rajatapaukset lähtivät kolmannelle kuuntelukierrokselle juuri. Toivottavasti kaikki eivät kestä näin montaa kuuntelukertaa.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
jiiii
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 05 Helmi 2019, 21:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja jiiii »

Pisteytysmuistukset lähetetty. Vielä vuorokausi aikaa pisteyttää! Tulosshow'ta päästään seuraamaan ylihuomenna kello 20 alkaen! :cool:
:kaunis:

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41946
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Timoteus kirjoitti: 28 Kesä 2021, 19:44 Raadissa kilpailee toisaalta myös kappale, joka olisi kamppaillut täysistä pisteistäni Huonoushulabaloossa
Raadissa oli kappale, jota luonnehdin sanoin "geneerisin ikinä sävelletty biisi".

Onko jokin laki, että kesäbiisissä on oltava haitari?
Timoteus kirjoitti: 28 Kesä 2021, 19:44Yhdeksän pisteytettävää on löytynyt ja kaksitoista ehdokasta kuudelle jäljelläolevalle pistesijalle.
Tuoko on hyvä taso?

Löysin kahdeksan biisiä, joille halusin antaa pisteitä. Loput oli vain jotenkin puristettava n. 12 biisistä, jotka eivät aktiivisesti ärsyttäneetkään, mutta joille en myöskään kokenut mitään tarvetta antaa pisteitä.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30492
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Rousku kirjoitti: 30 Kesä 2021, 01:01 Raadissa oli kappale, jota luonnehdin sanoin "geneerisin ikinä sävelletty biisi".
Yksikö vain? :heh:
Rousku kirjoitti: 30 Kesä 2021, 01:01 Tuoko on hyvä taso?
Riittävän hyvä. Pidän kaikista kappaleista, joille annoin pisteitä.

Jos pisteharkintaan päässeiden lukuun ynnätään kappaleet, joihin suhtauduin neutraalisti, päästään yli 30:n. Huonojakin oli, mutta en tuhlannut niihin enempää aikaani kuin oli pakko.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
jiiii
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 05 Helmi 2019, 21:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja jiiii »

Pisteiden lähetysaika on päättynyt. Lähes kaikki pisteyttivät ja tuloksia saadaan tänään kello 20 alkaen!

Kappaleiden lähettäjä -arvauksia ja voittajaveikkauksia saa myös heittää tulemaan :peukku:

Tässä vielä osallistujat:

1. UFOPOLI
2. Viiksivallu
3. Spartan kuningas
4. jiiii
5. Serduchka
6. MIH96
7. Nevski
8. Pete
9. jdjj22
10. Unihiekkamyrsky
11. WildDance
12. klaus-12
13. Happy
14. akuankka13
15. Olivia1903
16. Erakkorapu
17. ratamo1
18. Taikahuilu
19. TomppaJr
20. Hanhis
21. sziget
22. Jufo
23. S-Tyyppi
24. Snude
25. Koirankuonolainen
26. CottonJoel
27. BronZe
28. inomu
29. granaattiomena
30. Muisto
31. GuoZu8
32. TomBoi
33. Timoteus
34. Elukka
35. teemuus
36. Eveveve
37. Rousku
38. Hazard
39. Queen
40. wigwam
41. Huilumies
42. antsa798
43. Fabian
:kaunis:

Avatar
Unihiekkamyrsky
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2127
Liittynyt: 27 Tammi 2021, 19:26
Paikkakunta: Oulu

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja Unihiekkamyrsky »

Kokeillaas arvata:
Timoteij - Het - jiiii

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4092
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

Jostain päin on lähdettävä haarukoimaan, joten alle muutama villi veikkaus:

🇫🇷 Les Négresses Vertes - Voilà l'été: sziget
🇧🇬 Kottarashky & The Rain Dogs - Folksong: akuankka13
🇺🇸 Queens of the Stone Age - Feel Good Hit of the Summer: Timoteus
🇫🇮 Ultrasub - Lennä huuhkaja lennä: CottonJoel
🇫🇮 Anki - Niin aikaisin: Rousku
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16645
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Unihiekkamyrsky kirjoitti: 30 Kesä 2021, 09:16 Kokeillaas arvata:
Timoteij - Het - jiiii
Väittäisin sen olevan Hazard. Harkitsin ohimennen itsekin, mutten pitänyt tarpeeksi kesäisenä.

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20448
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

UFOPOLI kirjoitti: 30 Kesä 2021, 10:32
Unihiekkamyrsky kirjoitti: 30 Kesä 2021, 09:16 Kokeillaas arvata:
Timoteij - Het - jiiii
Väittäisin sen olevan Hazard.
🤐
Got a fire and a country heart 🔥

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12832
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Now United on WildDance. Megdat Adilbekov on Nevski. Ja tämä on kaikista varmin: Mc Olkku = Olivia1903.

Avatar
jiiii
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 05 Helmi 2019, 21:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja jiiii »

Koirankuonolainen kirjoitti: 30 Kesä 2021, 09:29 Jostain päin on lähdettävä haarukoimaan, joten alle muutama villi veikkaus:

🇫🇷 Les Négresses Vertes - Voilà l'été: sziget
🇧🇬 Kottarashky & The Rain Dogs - Folksong: akuankka13
🇺🇸 Queens of the Stone Age - Feel Good Hit of the Summer: Timoteus
🇫🇮 Ultrasub - Lennä huuhkaja lennä: CottonJoel
🇫🇮 Anki - Niin aikaisin: Rousku
Näistä mikään ei oikein :(
UFOPOLI kirjoitti: 30 Kesä 2021, 10:32
Unihiekkamyrsky kirjoitti: 30 Kesä 2021, 09:16 Kokeillaas arvata:
Timoteij - Het - jiiii
Väittäisin sen olevan Hazard. Harkitsin ohimennen itsekin, mutten pitänyt tarpeeksi kesäisenä.
UFOPOLIn veikkaus oikein :peukku:
:kaunis:

Avatar
jiiii
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 05 Helmi 2019, 21:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja jiiii »

MIH96 kirjoitti: 30 Kesä 2021, 13:05 Now United on WildDance. Megdat Adilbekov on Nevski. Ja tämä on kaikista varmin: Mc Olkku = Olivia1903.
Kaikki näistä oikein :peukku:

Päivitän biisilistan yhteyteen jo arvatut.
:kaunis:

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

38. 🇬🇧 Reflekt - Need to Feel Loved // Jufo ?

Avatar
jiiii
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 05 Helmi 2019, 21:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja jiiii »

S-Tyyppi kirjoitti: 30 Kesä 2021, 13:21 38. 🇬🇧 Reflekt - Need to Feel Loved // Jufo ?
:peukku:
:kaunis:

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4612
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Lol olinpas taas helppo :heh:

2. 🇷🇴 Edward Maya feat. Vika Jigulina - Stereo Love - UFOPOLI
4. 🇺🇸 Night - Hot Summer Nights - Koirankuonolainen
5. 🇸🇪 E-Type - Ding Ding Song - S-Tyyppi
7. 🇩🇰 Rasmus Seebach - Sandstorm - jddjj22
12. 🇫🇮 Erika Vikman & Arttu Wiskari - Tääl on niin kuuma - antsa798
14. 🇧🇬 Kottarashky & The Rain Dogs - Folksong - Cottonjoel
15. 🇫🇮 Bile-Dani feat. Katya - Lomaseksiä - Unihiekkamyrsky
25. 🇻🇳 K-ICM x JACK - EM GÌ ƠI - Granaattiomena
37. 🇬🇧 Baddiel, Skinner & Lightning Seeds - Three Lions (Football's Coming Home) - Taikahuilu
39. 🇫🇮 Ultrasub - Lennä huuhkaja lennä - Guozu8

Avatar
CottonJoel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5192
Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja CottonJoel »

🇮🇹 Amedeo Preziosi - Liberty City: Spartan kuningas
🇫🇮 Erika Vikman & Arttu Wiskari - Tääl on niin kuuma: antsa798
🇫🇷 Lewis OfMan - Las Bañistas: akuankka13

Avatar
jiiii
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 05 Helmi 2019, 21:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2021

Viesti Kirjoittaja jiiii »

CottonJoel kirjoitti: 30 Kesä 2021, 13:32 🇮🇹 Amedeo Preziosi - Liberty City: Spartan kuningas
🇫🇮 Erika Vikman & Arttu Wiskari - Tääl on niin kuuma: antsa798
🇫🇷 Lewis OfMan - Las Bañistas: akuankka13
:eiei:
Jufo kirjoitti: 30 Kesä 2021, 13:30


5. 🇸🇪 E-Type - Ding Ding Song - S-Tyyppi
7. 🇩🇰 Rasmus Seebach - Sandstorm - jddjj22
25. 🇻🇳 K-ICM x JACK - EM GÌ ƠI - Granaattiomena
:peukku:
:kaunis:

Vastaa Viestiin