All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6516
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

Täällä on jo tuloksia. :shock: :surrur:

Pääsin finaaliin! Do You Remember koki aikoinaan tympeän karsiutumisen, ja koska kyseessä on yksi tämän vuoden lempikappaleitani, tahdoin antaa sille uuden tilaisuuden raadeissa. Hienoa että pisteet riittivät tällä kertaa finaalipaikkaan! Harkitsin raatiin myös pikaraadin kappalettani I Don't Speak The Language, mutta se pärjäsi hyvin jo omassa raadissaan, joten mielummin lähdin leikkiin mukaan altavastaajana. :mrgreen:

Mukavaa myös, että sain nostettua Koirankuonolaiselta musiikki raatiin! Ahead by a Century tosin pärjäsi vielä heikommin kuin homoleffa-raadissa, jossa kappale sijoittui toiseksi viimeiseksi. Tällä kertaa tuli viimeinen sija. Mikä siinä on, ettei sopusointuisen, pakottoman ja musiikillisesti antavan kappaleen päälle tahdota ymmärtää. :draamaa: Itse kuitenkin pidän ja paljon (ja ehkä se on näin itsekkäänä oliona tärkeintä :heh:)!

Olin melko varma, ettei Blinded by the Lights vaikuttavampaa kappaletta raadista löydy, mutta finaalikierroksella Bello Brutto alkoi härnämään toden teolla. Iskevää ajankieltä, rikas sovitus ja läpitungevan koukuttavaa menoa. Ai että! Pakko oli antaa Isadoralle lopulta täydet pisteet, vaikka onhan Blinded by the Lights yksi edellisen raatikierron muistettavampia teoksia. Harkitsin sen lähettämistä tähän raatiin myös itse.

Olisin toki toivonut suosikkini voittoa, mutta omalla tavallaan hauskaa, että juuri huonousraadissa debytoinnut kappale voitti tämän kierroksen. Ei tuo punainen on mielenkiinnon herättävä kokonaisuus, mutta sen kutkuttavin anti liittyy performanssisiin ja näyttämöllisiin ulottuvuuksiin. Raadeissa kuitenkin arvioin musiikkikappaleita. jollaisena punabiisiä ei ole edes kovin mielekästä arvioida. J.K. Ihalainen vaikuttaa kuitenkin tutustumisen arvoiselta kirjoittajalta. :joojoo:
Jufo kirjoitti: 11 Syys 2021, 23:51 No höps löps. Parempi vain tunnustaa ettet ymmärrä todellisen taiteen päälle :roll:
Epätodellinen taide onkin yleensä kiehtovampaa. 🌠 :heh:
Viimeksi muokannut Hanhis, 12 Syys 2021, 01:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
akuankka13
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8844
Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
Paikkakunta: Vanajan taka

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja akuankka13 »

Timoteus kirjoitti: 11 Syys 2021, 23:22
Serduchka kirjoitti: 11 Syys 2021, 19:13 Voi hyvää päivää mikä voittaja! :eiei: :rofl:
Ulkoapäin katsottuna tulos näyttää lähinnä käsistä karanneelta sisäpiirin vitsiltä. Muutama taiteilijasielu tykkäsi oikeasti, muut meemisyistä mukana. Onpa hassua, kun setä lausuu outoa runoa aneemisesti melkein yhtä yksitoikkoisen syntikkataustan päälle ja joku vielä raatiuttaa tuollaista. Hehheh, läpällä täydet, hihhihhii.

Kännissä ja läpällä äänestämällä on ennenkin saatu vähän outoja tuloksia aikaiseksi. On vaikea kuvitella, että vaikkapa makkaranrakastamis-Salkkari-vitsi olisi musiikillisista syistä äänestetty kärkikymmenikköön raadissa 46. Vitsi kerrottiin ketjussa ilmoittautumisaikana ilman teknojytkettä. Vitsi raatiutettiin teknojytkeen kanssa ja jo kerrotun vitsin toistaminen oli niin hahhahhaa hauskaa, että hehhehhee sitä ei voinut vastustaa vaan hohhohhoo yhdeksäs sija irtosi. Ei sentään voittoa. Sillä kertaa.

En valita tuloksesta. Enhän ollut missään roolissa kisassa mukana eikä minulla niin ollen ole valitusoikeutta. Piti vain hipsterileiriin ajoittain kuuluvana äänestäjänä tulla toteamaan, että tässä tapauksessa keisarilla ei ole vaatteita.
Saatan olla jäävi kommentoimaan, mutta mielestäni on aavistuksen tahditonta verrata salkkariremixiä ammattilaisten tekemään musiikkikappaleeseen (saatika sitten esittää, että suurelle osalle raateilijoista nämä olisivat vain yhtä samaa "meemiä"), varsinkin, kun et esitä väitteellesi mitään evidenssiä.

Mainitsemiesi kappaleiden äänestäjäkunnissa on eroja. Laskujeni mukaan Ei tuo punaiselle antoi täydet pisteet yhteensä viisi käyttäjää (ESC Addict 98, Jufo, TomppaJr, Tegu, CottonJoel). Voitko hyvällä tahdolla väittää yhdenkään heistä antaneen pisteensä meemiarvon takia "kännissä ja läpällä"? :raaps: Salkkariremixin ja Ei tuo punaisen äänestyskuntien korrelaatiosta voi varmaan tehdä syvempääkin analyysiä tämän kisan taulukoiden excelöidyttyä, mutta jo pikaisen vilkaisun perusteella voin todeta, että ainakin täydet pisteet tulivat aivan eri henkilöiltä.

Joskus kappaleesta vain tykkää tarpeeksi moni, ja silloin keisarin vaatteet on vain hyväksyttävä, vaikka totutusta poikkeava voittaja saattaakin aiheuttaa intuitiivisia hämmennysreaktioita. Näitähän on raatien historiassa aiemminkin nähty.
Qaj.

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja sziget »

Erittäin mieluisa voittaja. :tapu: Ei aivan puskista, koska teos vetoaa sekä huumorintajuun että älyyn ja uskoin sen saavan täydet muutamalta äänestäjältä. Olisin voinut antaa itse enemmän, mutta finaalissa oli paljon eri tavoin hyviä kappaleita. Erityiskiitos wigwamille loistavista All-Stars-valinnoista (Ricobertalle täydet) ja lainakappaleestani. Institutionalized oli laskelmoimaton eli ns. sydämellä tehty valinta, odotin karsiutumista ja olinkin finaalin kymmenes. :p

Huonousraadissa jätin Punaisen pisteittä. Arvelin, että oletettu huonous liittyi dirty old man -asetelmaan eli taustatanssivideon vähäpukeisiin naisiin enkä halunnut tukea moralisoivaa huonouskäsitystä. Näin siinä vähän aitoakin huonoutta, tallenne ei ollut huippulaadukas, jutun juoni herätti ensin myötähäpeää, aikooko se tosiaan käydä läpi kaikki värit? Plussaa oli kuitenkin riittämiin. Timoteuksen reaktio yllätti suhteessa edellisen päivän Erika-kommenttiin:
Timoteus kirjoitti: 10 Syys 2021, 15:18 Noin muuten en ymmärrä, miksi kukaan haluaa lähettää Syntisten pöytää levyraatiin, saati sitten ainakin kolme eri ihmistä. Kuka ei ole kuullut kappaletta aiemmin? Kenelle sen mukanaolo levyraadissa antaa jotakin? Raadeissa voisi esitellä sellaistakin musiikkia, jota kaikki eivät tunne valmiiksi.
Punainen jos mikä antoi jotakin, spoken wordia ei kuule soittolistakanavilla, sen musiikkina arviointi on haastavaa ja herättää jatkokysymyksiä. Mitä on musiikki ja pitääkö raatibiisin olla ensisijaisesti musiikkia? Vaikka runoilija luki paperista ja fiilis oli osin ristiriitainen, väreihin liittyvät assosiaatiot ovat inspiroiva teema. Samaan aikaan teos nauratti. Enkä antanut mainitulle Salkkarit-meemille aikoinaan pisteitä enkä tiedä miksi se huvitti niitä joita huvitti.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Toivoinkin, että täkyyn tartuttaisiin. :surrur:
akuankka13 kirjoitti: 12 Syys 2021, 01:00Saatan olla jäävi kommentoimaan, mutta mielestäni on aavistuksen tahditonta verrata salkkariremixiä ammattilaisten tekemään musiikkikappaleeseen (saatika sitten esittää, että suurelle osalle raateilijoista nämä olisivat vain yhtä samaa "meemiä"), varsinkin, kun et esitä väitteellesi mitään evidenssiä.
Mille väitteelle? En esittänyt väitteitä, elleivät sitten "jokin näyttää joltakin" -sisältöiset lauseet ole väitteitä. Jos oma sanani ei riitä, en voi esittää todisteita sille, että jokin asia näyttää minusta joltakin.

Varsinkaan en väittänyt, että mainitut kappaleet olisivat yhtä ja samaa meemiä. Makkaran rakastamisen koettu hauskuus ja Ei tuon punaisen koettu upeus ovat kaksi täysin erillistä meemiä.

En silti vetänyt vertausta hatusta, hupusta, en NWO-blogista tai MV-lehden jutusta. Kanavoin tietoon perustuvaa tiedonmurusta Levyraatiwikistä, sinullekin tutusta.
akuankka13 kirjoitti: 12 Syys 2021, 01:00Mainitsemiesi kappaleiden äänestäjäkunnissa on eroja.
Olisikin hämmentävää, jos ne olisivat identtiset.

Kappaleet ovat päällisin puolin niin erilaisia, että johdonmukaisesti äänestävässä raatiyhteisössä niiden kannatuksella luulisi olevan havaittava negatiivinen korrelaatio. Ulkokuori pettää. Näiden kappaleiden saamilla pisteillä on positiivinen korrelaatio, jonka suuruus on 0,15:n ja 0,31:n välillä laskentavalinnoista riippuen.

Voimakkain korrelaatio saadaan, jos jätetään kappaleen alkuperäinen löytäjä Jufo jääviyssyistä korrelaatiolaskelmasta ulos (tietenkin hän äänesti omaa löytöään) mutta sisällytetään sinut siihen mukaan (et voinut antaa tässä raadissa itsellesi pisteitä, mutta tiedämme, mitä olisit antanut, jos olisit voinut). Heikoin, jos Jufo pidetään laskelmassa mukana ja sinut jätetään ulos.

Laskelma:
ihalainen-rakastaa-makkaraa.ods
(15.93 KiB) Tiedosto ladattu 13 kertaa

Jufoa lukuun ottamatta muut Ei tuolle punaiselle täydet pisteet antaneet rakastivat myös makkaraa. Roosa ja Jaana saivat 21 nollaa ja 15 pistesijaa. Satunnaisesti valikoidun äänestäjän pitäisi olla todennäköisemmin nollapuolella kuin pisteitä antaneiden puolella... paitsi jos kappaleissa onkin jotakin samaa. Mitä se sama olisi? Samuuden ei tietenkään tarvitse tarkoittaa sitä, että molemmat ovat vitsejä. Ehkä Roosa ja Jaana Techno Remixissä oli piilevää neroutta, jota me taidetta ymmärtämättömät moukat emme tajunneet.

Annoit itse Roosalle ja Jaanalle kahdeksan pistettä, mikä asettaa kommenttisi erityisen outoon valoon. On vain kaksi vaihtoehtoa.

1. Roosa ja Jaana Techno Remix on tai ainakin raadin 46 aikaan oli sinusta hyvä biisi. Miksi siinä tapauksessa pahastut kahden hyvän biisin vertaamisesta?

2. Roosa ja Jaana Techno Remix ei ollut sinusta hyvä biisi, vaan äänestit sitä jostakin muusta syystä ("kännissä ja läpällä"). Miksi siinä tapauksessa pidät tahdittomana arvella, että joku muu on jossakin muussa raadissa voinut äänestää jotakin muuta kappaletta jostakin muusta kuin musiikillisesta syystä?
akuankka13 kirjoitti: 12 Syys 2021, 01:00Laskujeni mukaan Ei tuo punaiselle antoi täydet pisteet yhteensä viisi käyttäjää (ESC Addict 98, Jufo, TomppaJr, Tegu, CottonJoel). Voitko hyvällä tahdolla väittää yhdenkään heistä antaneen pisteensä meemiarvon takia "kännissä ja läpällä"? :raaps:
En pääse kenenkään pään sisälle kurkkaamaan, miten mielipide raatikappaleista tai äänestyspäätös on muodostunut. Siksi en aio väittää mitään kenenkään yksittäisen äänestäjän äänestysperusteista. Luotan siihen, että kaikki äänestävät haluamillaan kriteerein niin hyvin kuin osaavat, ja niin ollen jokainen äänestyspäätös on oikea.

En pidä yksilötason ilmiöitä äänestyksissä muutenkaan kovin mielenkiintoisina. Yksittäisellä äänestäjällä on aina ääniinsä jokin syy. Koska äänestyskriteerit ovat vapaasti valittavissa, mikä tahansa tapa muodostaa pisteet on käypä.

Olen kiinnostuneempi ryhmätason ilmiöistä. Ihminen on yhteisöllinen olento. Ihmisryhmien mielipiteenmuodostuksessa ja päätöksenteossa on aina sosiaalinen tekijä mukana. Se korostuu All-Starsin kaltaisessa kilpailussa, jonka kappaleita on vuoden verran kypsytelty. Raadin anonymiteetti on vain puolittaista; kappaleet ovat jo kertaalleen äänestystuloksen saaneet ja niistä on julkisesti keskusteltu.

Tällaisen julkisen arvioinnin kautta syntyy meemejä (sanan alkuperäisessä merkityksessä). Ei tuon punaisen All-Stars-voiton pohjustus alkoi jo Huonoushulabaloon keskusteluista, joissa muutama aktiivinen nimimerkki kehui sitä vuolaasti. Kuuntelin silloin itsekin biisin uudestaan tarkistaakseni, olinko missannut jotakin oleellista. En mielestäni ollut, mutta tuskin olin ainoa kappaleelle uuden mahdollisuuden antanut. Joku muu saattoi päätyä eri lopputulokseen – tai jopa luukuttaa kappaletta, kunnes "tajusi", mistä sitä kehutaan. Hienouttahan löytää halutessaan kirjaimellisesti kaikesta, mihin päättää paneutua tarpeeksi syvällisesti.

Hypoteesini, jota en osaa tarkistaa on, että mitä kiinteämpi osa raatien sosiaalista verkostoa äänestäjä on, sitä todennäköisemmin hän on antanut Ei tuolle punaiselle pisteitä.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

sziget kirjoitti: 12 Syys 2021, 04:32 Huonousraadissa jätin Punaisen pisteittä. Arvelin, että oletettu huonous liittyi dirty old man -asetelmaan eli taustatanssivideon vähäpukeisiin naisiin enkä halunnut tukea moralisoivaa huonouskäsitystä.
Ajattelin oletetun huonouden olevan genreperusteista. Äijä lausuu eikä laula → epämusiikkia. Tällaiseen musiikkikäsitykseen en halunnut yhtyä, joten enpä antanut huonouspisteitä minäkään.

Lausuntaesitykset kelpaavat kyllä, mutta eivät tietenkään kaikki ehdoitta, vaan jokin rima niidenkin pitää ylittää. Tässä tulkinta oli liian flegmaattista ja musiikillinen paketointi liian köykäinen.
sziget kirjoitti: 12 Syys 2021, 04:32Timoteuksen reaktio yllätti suhteessa edellisen päivän Erika-kommenttiin:
Tykkään yllättää. Nimimerkki ta1jan kanssa väännettiin hittiasiasta jonkin raadin yhteydessä, ja silloinkin keskustelussa tuli esiin tämä sama omituinen väärä dikotomia. Ikään kuin ainoa vaihtoehto hitille olisi sännätä täyttä vauhtia vastakkaiseen päätyyn. Välimaastossa on valtava kirjo mahdollisuuksia.

En halua raateihin hittejä. En liioin halua äänestää erilaisuutta erilaisuuden itsensä vuoksi. Se on aivan yhtä tympeää tai jopa tympeämpää. Hittiydellä on sentään jokin raja; sillä, kuinka epähittimäinen tekele on mahdollista luoda, välttämättä ei.

Tässä ketjussa esittämäni näkemykset kytkeytyvät lähemmin Levyraadin 80 ketjun pohdintoihini.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4520
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Sziget oli jyvällä siitä miksi laitoin kappaleen alunperin huonousraatiin eli vanha mies jorinoimassa ja screenillä vähäpukeisia naisia heiluttamassa tissejään. Ajattelin, että tällaista asetelmaa pidettäisiin mauttomana. Mutta itse en pitänyt sitä mauttomana. Lähestymistapani huonousraatiin oli sama kuin yhdessä videon kommentissa: "Mahtavinta paskaa koskaan!"

Olen yllättynyt Timoteuksen reaktiosta koska erityisesti hänen luulisin pitävän tämän tyyppisestä erikoisuudesta. Sziget taas toi parhaiten esiin kappaleen vetoavat puolet. Joka tapauksessa, oli kappaleesta mitä mieltä tahansa, niin sen valinta raatiin oli menestys jo sen vuoksi, että se herättää näin paljon keskustelua :peukku:

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4520
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Kiitokset vielä akuankka13:lle ja Teräsbekonille raatikappaleeni valitsemisesta <3

Omista valinnoistani vielä sananen:

Reflekt - Need to Feel Loved

Menestyksen kannalta ei ehkä ole kaikkein fiksuinta laittaa All-Starsiin kappaletta joka sijoittui alkuperäisessä raadissaan sijalle 37/43. Halusin kuitenkin juuri tämän, koska tästä tuli vastaan paljon parempi versio kuin mikä minulla oli kesäraadissa. Eri raativersio ei olisi luultavimmin mennyt järjestäjältä läpi mutta onnekseni Kesäraadin versio oli poistettu Youtubesta niin järjestäjä taipui sallimaan kappaleesta vähän erilaisen version (eikä pystynyt tarkistamaan kuinka paljon versiot poikkesivat :heh: )

Tässä kappaleen versiossa kolahtivat nuo ihanat jouset, jotka aiheuttavat suorastaan kylmät väreet :draamaa: Pidän tätä aika samantyyppisenä teoksena kuin Battleshipsiä raadista 36 ja siinä mielessä totaalisen päinvastainen menestys hieman yllätti. Rousku antoi kesäraadissa täydet 20p ja nyt vaivaisen 1p semifinaalissa :mitvit: Ehkä hän sitten vain piti kesäraadin versiosta enemmän.

Ainoa huono puoli kappaleessa on kornit sanat. Näin upea biisi ansaitsisi paremmat lyriikat kuin "Come and touch me beibii".

Glass Animals - It's all so incredibly loud

Tämä kappale oli minulle koko kauden vaikuttavin biisi, enkä edes harkinnut laittavani All-Starsiin mitään muuta. Erityisesti tässä kappaleessa viehättää karmiva ja synkkä tunnelma, joka pureutuu jopa alitajuntaan asti. Musiikkivdeon nähtyäni luulin, että kappale kertoo itsemurhasta ja rohkeuden keräämisestä sen tekemiseen (videon lopun hyppy altaaseen), ja kun tällainen teko oli tuttavapiirissäni tapahtunut vähän aiemmin niin ehkä siksikin tämä biisi teki niin voimakkaan vaikutuksen. No, kappale ei oikeasti sentään ihan näin raffista aiheesta kerro, vaan niistä sekunneista kun kerrot toiselle jättäväsi hänet ja näet hänen reaktionsa kun tieto pureutuu hänen tajuntaansa. Erittäin kiinnostava biisin aihe tämäkin! Toivottavasti uudella raatikaudella tulee vastaan jotain yhtä vaikuttavaa! :uujee:

// Korjailtu typoja
Viimeksi muokannut Jufo, 12 Syys 2021, 15:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
jdjj22
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2960
Liittynyt: 29 Maalis 2014, 20:58

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja jdjj22 »

Yllättävämppöö voittajaa :mrgreen: Itse annoin sille neljä pistettä, hypnoottinen toisteisuus alkoi lopulta rippusen purra. Hassua sinänsä että huonoushulabaloon biisi voitti, tosin ei siitä syystä miksi luulette. Jo edellisessä all-starsissa valitsin oman biisini uudelleen sellaisesta raadista, mistä ajattelin ettei muuten saada kappaletta. Silloin vanhusraadin kohdalla taktiikka toimi mainiosti, nyt tosiaan en ollutkaan ainut lähettäjä epäsuosituksi luulemastani raadista ja se toinen meni vieläpä voittamaan :surrur: kaunista :heh: Kiitän Zyn Zynin äänestäjiä finaalipaikasta, ehdottomasti ajanjakson korvamato tuo hupsu upeus :hali:
Pieni ripaus örgyn pörgöniä parantaa viisua kuin viisua - Terveisiä kielipuolueesta :kaunis:
Kaikesta pitäisi olla jotain mieltä ja jos et ole, olet kuukauden joka toinen lauantai Putinin tukija,
joka syö makkarakeittoa suoraan saappaasta.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Voisihan sitä omistakin kappalevalinnoista kertoa jotain. :miettii:

Pojat tanssimaan oli suhteellisen selvä valinta tähän skabaan. Mietin jälkikäteen kyllä, että Pod osłoną nocy olisi ollut myös kiva nähdä All Starsissa. Jotenkin silti koin, että Pojat tanssimaan ansaitsi vielä uuden mahdollisuuden loistaa. No, eipä sitä täällä edelleenkään kovin moni ymmärtänyt. Ei sinänsä yllätä. :)

Muiden kappoja raatikaudelta 51–75 selatessani en paneutunut edes itselleni tuntemattomiin kappaleisiin. Tiesin, että tutuista löytyisi vähintäänkin muutama ehdokki. Ei niitä sitten montaa lopulta ollut ja Mera pyar taisi nousta suht selkeäksi ykkösvalinnaksi. Jos olisin tajunnut, että studioversioitakin saa lähettää, vaikka kappa olisi aiemmin kisannut live-versiona, niin olisin varmaan harkinnut vakavasti myös sitä yhtä Aviciin kappaletta. Ehkä silti hyvä, etten harkinnut, kun huomasin, miten kylmää kyytiä David Guettakin täällä sai. :draamaa:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Happy kirjoitti: 11 Syys 2021, 21:39 Maria Josen biisin studioversiota en ole koskaan pitänyt suuressa arvossa mut ainakin biisi sai uutta näkökulmaa, livevedolle silti sykin edelleeen. Mut hienoa että Maria Jose nähtiin All-Starissa ja että kaikista käyttäjistä juuri UFOPOLI laittoi sen :peukku:
Se oli tosin vasta kakkosvaihtoehtoni. Ykkösenä tarjosin Rave Lovea, vaikka arvasinkin (oikein) sen olevan jo mennyt isäntäkapaksi.

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4079
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

Hanhis kirjoitti: 12 Syys 2021, 00:59 Mikä siinä on, ettei sopusointuisen, pakottoman ja musiikillisesti antavan kappaleen päälle tahdota ymmärtää. :draamaa:
No sanos muuta! :draamaa:
Hanhis kirjoitti: 12 Syys 2021, 00:59Itse kuitenkin pidän ja paljon (ja ehkä se on näin itsekkäänä oliona tärkeintä :heh:)!
Minulle Ahead by a Century on omista raatikappaleistani mieluisimpien joukossa ja mukava kuulla, että joku muukin tykkää. Kiitos kappaleen esiin nostamisesta :stara: - itselläni meni tämä raati vähän ohi muutamastakin syystä.
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
akuankka13
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8844
Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
Paikkakunta: Vanajan taka

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja akuankka13 »

Timoteus kirjoitti: 12 Syys 2021, 09:19
akuankka13 kirjoitti: 12 Syys 2021, 01:00Saatan olla jäävi kommentoimaan, mutta mielestäni on aavistuksen tahditonta verrata salkkariremixiä ammattilaisten tekemään musiikkikappaleeseen (saatika sitten esittää, että suurelle osalle raateilijoista nämä olisivat vain yhtä samaa "meemiä"), varsinkin, kun et esitä väitteellesi mitään evidenssiä.
Mille väitteelle? En esittänyt väitteitä, elleivät sitten "jokin näyttää joltakin" -sisältöiset lauseet ole väitteitä. Jos oma sanani ei riitä, en voi esittää todisteita sille, että jokin asia näyttää minusta joltakin.
Omiin silmiini hypoteesisi muuttui väitteeksi viimeisen virkkeen kohdalla. Ehkä se oli sitten provosoivaa retoriikkaa, jota en vain tajunnut.
Timoteus kirjoitti: 12 Syys 2021, 09:19Varsinkaan en väittänyt, että mainitut kappaleet olisivat yhtä ja samaa meemiä. Makkaran rakastamisen koettu hauskuus ja Ei tuon punaisen koettu upeus ovat kaksi täysin erillistä meemiä.
Samaa mieltä jälkimmäisestä. Viestisi ei kuitenkaan tätä antanut olettaa vaan oli kovin helposti tulkittavissa siten, että yleisö olisi äänestänyt kumpaakin kappaletta samalla vitsimentaliteetilla ("hahhahhaa" ja "hihhihhii").
Timoteus kirjoitti: 12 Syys 2021, 09:19 Annoit itse Roosalle ja Jaanalle kahdeksan pistettä, mikä asettaa kommenttisi erityisen outoon valoon. On vain kaksi vaihtoehtoa.

1. Roosa ja Jaana Techno Remix on tai ainakin raadin 46 aikaan oli sinusta hyvä biisi. Miksi siinä tapauksessa pahastut kahden hyvän biisin vertaamisesta?

2. Roosa ja Jaana Techno Remix ei ollut sinusta hyvä biisi, vaan äänestit sitä jostakin muusta syystä ("kännissä ja läpällä"). Miksi siinä tapauksessa pidät tahdittomana arvella, että joku muu on jossakin muussa raadissa voinut äänestää jotakin muuta kappaletta jostakin muusta kuin musiikillisesta syystä?
Olen toki tietoinen omista pisteistäni. Molemmat ovat hyviä raatibiisejä, Ei tuo punainen toki noin valovuoden verran parempi.

Salkkariremixille olisi ollut vaikea antaa pisteitä, ellei sitä olisi ollut nautinnollista kuunnella. Pisteeni eivät kuitenkaan synny tyhjiössä vaan riippuvat aina kulloisestakin raatikontekstista. Silloin mukaan tulee väistämättä myös muita pisteytyskriteerejä; tuppaan esim. usein arvioimaan käsitteellisesti oivaltavia valintoja korkeammalle kuin mitä ne ns. "puhtaana musiikkina" olisivat. Mahdollinen hittiboikotti tähän toki lisäksi.

Sillä ei ole väliä, mitä mieltä itse olen vertaamistasi kappaleista, sillä kyse on makuasioista. Minua ihmetytti se, kuinka kärkkäästi oletit yleisön äänestäneen kahta täysin eri lähtökohdista luotua kappaletta samoin, ulkomusiikillisin perustein. Tulkitsin kuitenkin ilmeisesti väärin (ks. yllä). Viestistäsi sai sellaisen kuvan, että koska ajoittaisena hipsterileiriläisenä et pitänyt hipsterivoittajasta, olisi tuloksissa oltava jotain mätää. (Tokikaan en usko näin oikeasti olleen, ja henkilökohtaisesti muutenkin karsastan raateilijoiden tai raatibiisien luokittelua "hipstereihin" ja "mainstreameihin".)

Tiedostan mainitsemasi ryhmäilmiön olemassaolon levyraadeissa, vaikken sitäkään tässä kohtaa aivan purematta niele. Mikä tekee Ei tuo punaisesta erityisen verrattuna johonkin toiseen avoimesti hehkutettuun raatibiisiin? Biisi on saanut Kuppilassa nauttia suhteellisen kokonaisvaltaisesta hiljaiselosta huonoustulosten jälkeen. Jos sisäpiirissä ruokittua meemiarvoa onkin ollut, on se jäänyt minulta melko hyvin huomaamatta.
Qaj.

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4520
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Pidin ETP:n vertausta Salkkarit-remixiin hävyttömänä (ensimmäinen nyt sentään on ihan oikea kappale eikä vain jokin halpa vitsi) mutta Timoteuksen sisäpiiri-meemiväitteestä tuli mieleen UFOPOLIn tuloslähetyksen loppupuolella livechatissa sanoma kommentti: "Kärjessä on kaksi hyvää kappaletta ja yksi meemi" (viitaten Bello Bruttoon, ETP:hen ja Nyt!:iin). Ihmettelin vähän tuota ilmausta, koska mielestäni kaikki kolme ovat hyviä kappaleita.

ETP ei ole tietääkseni mikään yleisesti tunnettu meemi, joten UFOPOLIn maininta meemistä viitaa jonkinlaiseen sisäpiiriin, jonka keskuudessa siitä on tullut meemi. Ja tällöin herää kysymys, että masinoiko tämä sisäpiiri kappaleen tarkoituksella voittoon just for the laughs.

ETP:lle korkeita pisteitä antaneista plus sen lähettäjästä ainakin TomppaJr, akuankka13 ja wigwam kehuivat kappaletta jo heti huonoushulabaloon päätyttyä ja TomppaJr hulabaloon pisteytyksen aikanakin. He siis pitivät siitä jo ennen kuin siitä oli tullut sisäpiirissä meemiä. Muita korkeita pisteitä antaneita (esim. Tegu, Cottonjoel) taas pidän suht itsenäisinä agentteina, jotka eivät lähde meemihössötyksiin mukaan (en toki voi tietää varmasti). ESC Addict on vähän kysymysmerkki, toisaalla raateilevana hän ehkä kuuluu meemisisäpiiriin, toisaalta näkisin että hän on myös pitänyt kappaleesta aidosti. Pienemmissä pistemäärissä sen sijaan on pari nimimerkkiä, joista tulee tunne että he ovat antaneet pisteensä "läpällä" koska en voi kuvitella, että pitäisivät kappaleesta sellaisenaan. Jonkinlainen meemipistevaikutus siis varmasti on ollut olemassa. Kuitenkin tämä:
Timoteus kirjoitti: 11 Syys 2021, 23:22 Ulkoapäin katsottuna tulos näyttää lähinnä käsistä karanneelta sisäpiirin vitsiltä. Muutama taiteilijasielu tykkäsi oikeasti, muut meemisyistä mukana. Onpa hassua, kun setä lausuu outoa runoa aneemisesti melkein yhtä yksitoikkoisen syntikkataustan päälle ja joku vielä raatiuttaa tuollaista. Hehheh, läpällä täydet, hihhihhii.
on minusta aika paljon liioittelua.

Avatar
Taikahuilu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2015
Liittynyt: 27 Helmi 2018, 20:22

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja Taikahuilu »

Onpa hyvä etten osallistunut tähän kisaan. Meinaan tätä ketjua on kyllä nautinto lukea, mutta tästä kuultaa läpi jonkinlainen politikointi josta en pidä.

Ja onhan toi voittaja aivan kauhea.... :rofl:

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Vai että politikointia. :heihaloo:
Meow cat, please meow back.

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Hazard, jonka tiedän olevan yleensä melko mainstream äänestäjänä, sanoi olevansa todella onnellinen Ei tuon punaisen voitosta. :shock:

Avatar
Aleksi
Press
Press
Viestit: 20384
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Ei mitään meemiarvoa. Puhdasta, hypnotisoivaa ja uniikkia. En ole esimerkiksi akuankan kaltainen taidesielu, mutta osaan yllättää.

#notmyred?
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
inomu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2677
Liittynyt: 31 Joulu 2010, 01:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja inomu »

Kiitos viisujänölle ja ESC Addict 98:lle kappaleideni valitsemisesta tähän raatiin :uujee: Kävin törkeästi äänestämässä kappaleet finaaliin, mutta finaalin jätin kiireiden takia pisteyttämättä. Täydet pisteeni olisi menneet Isadoralle, olisipa tullut jännempi finaali :suutukkoon:
Dancing to electropop like a robot from 1984

Avatar
ESC Addict 98
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4244
Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja ESC Addict 98 »

^ Niin tosiaan, ole hyvä vaan! :hali: Kiitos itsellesi biisin tuomisesta elämääni!

Ja niin aivan, enpä tosiaan muistanutkaan ollenkaan pohjustaa valintojani. Itse asiassa molemmat ykkösvaihtoehtoni olivat jo menneet muille, ja vieläpä niille nimimerkeille, joiden oletinkin ne todennäköisimmin lähettävän. :heh: Nämä olisivat siis olleet itseltäni Mera pyar ja akuankalta Écoute, yksi viimeisimmän neljänneksen kiistatta upeimmista raatikappaleista.

Olin onneksi kuitenkin viime hetkellä ilmoittautuessani laittanut mukaan myös kakkosvaihtoehdot. Niistä omani, Anachronism päätyi mukaan siksi, että sen alkuperäisessä raadissa osa loppupistemäärästä määräytyi ulkomusiikillisten tekijöiden mukaan, mikä vei biisiltä sijoituksen kymmenen kärjessä. Ja toki myös siksi, että biisin keskinkertainen menestys kisoissa sekä täällä että toisaalla ei tunnu mitenkään käyvän järkeen. Heart to Break sen sijaan on vähän hämmentävästikin nostanut Kim Petrasin yhdeksi lempiartisteistani popmusiikin saralla. Paljon palkitsevampaa kuunneltavaa kuin kaiken maailman dulapeepit ja aavamaksit! Mm. Future Starts Now -uutuus häneltä on mainio esimerkki siitä, miten paljon pari lisäminuuttia voi tuoda popkappaleeseen. :draamaa:
🇪🇸 Eaea 🇱🇹 Sentimentai 🇺🇦 Shum 🇺🇦 Solovey 🇸🇮 Sebi 🇨🇾 Fuego 🇱🇻 Line 🇲🇪 The Real Thing 🇬🇪 Warrior 🇦🇿 Start a Fire 🇲🇪 Igranka
🇦🇱 Suus 🇮🇹 Madness of Love 🇷🇺 Lost and Forgotten 🇱🇻 Probka 🇵🇹 Senhora do mar 🇷🇺 Song #1 🇹🇷 Süper Star 🇹🇷 Rimi rimi ley 🇪🇪 Tii

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja sziget »

Timoteus kirjoitti: 12 Syys 2021, 09:19
akuankka13 kirjoitti: 12 Syys 2021, 01:00varsinkin, kun et esitä väitteellesi mitään evidenssiä.
Mille väitteelle? En esittänyt väitteitä, elleivät sitten "jokin näyttää joltakin" -sisältöiset lauseet ole väitteitä. Jos oma sanani ei riitä, en voi esittää todisteita sille, että jokin asia näyttää minusta joltakin.
Tulit ajoittaisena hipsterileirin äänestäjänä toteamaan, että tässä tapauksessa keisarilla ei ole vaatteita. Melko provosoivaa. Kyseisessä sadussa sosiaalinen paine saa kansan teeskentelemään, että keisarilla on hienot vaatteet. Lahjomaton lapsi paljastaa, ettei ole. Lapsesta ei vain näytä siltä, keisarihan on faktuaalisesti munasillaan.
Timoteus kirjoitti: 12 Syys 2021, 09:49
sziget kirjoitti: 12 Syys 2021, 04:32Timoteuksen reaktio yllätti suhteessa edellisen päivän Erika-kommenttiin:
Tykkään yllättää. Nimimerkki ta1jan kanssa väännettiin hittiasiasta jonkin raadin yhteydessä, ja silloinkin keskustelussa tuli esiin tämä sama omituinen väärä dikotomia. Ikään kuin ainoa vaihtoehto hitille olisi sännätä täyttä vauhtia vastakkaiseen päätyyn. Välimaastossa on valtava kirjo mahdollisuuksia.
Yllätys ei ollut, ettet pitänyt voittajasta. Erika-kommentissa kysyit, antaako kaikkien tunteman kappaleen mukanaolo mitään kenellekään. Yllättäen nyt olikin yhdentekevää, mitä Ei tuo punainen mahdollisesti antoi äänestäjilleen. (Sehän sentään toi levyraateihin uuden genren, ja All-Starsissa teos asettui taas uuteen valoon, kun ei enää arvioitu huonoutta.) Äänestäjien näkemykset ovat vain "yksilötason ilmiöitä", joita et pidä kiinnostavina. Oma "kännissä ja läpällä" -maalailusi riitti. Osallisten perusteluthan voivat olla paitsi epäkiinnostavia myös valheellisia (keisarin uudet vaatteet).

Pisteytys on sosiaalista puuhaa, tietysti. Ensinnäkin äänestäjä rakentaa pisteillä kuvaa itsestään. Äänestäjäprofiilini heijastaa todellista makuani, se ei ole mikään random sketsihahmo. Toiseksi äänestäjä vaikuttaa raatien tuloksiin: on hauskaa, jos omat suosikit menestyvät. Tulokset voivat myös vaikuttaa tulevien raatien tarjontaan. En siis anna puhtaita arvosanoja kappaleiden tasosta (tuskin osaisinkaan) vaan painotan eri kriteerejä vaihtelevasti. All-Stars ei poikkea muista raadeista oleellisesti.
Jufo kirjoitti: 12 Syys 2021, 10:59 Sziget oli jyvällä siitä miksi laitoin kappaleen alunperin huonousraatiin eli vanha mies jorinoimassa ja screenillä vähäpukeisia naisia heiluttamassa tissejään. Ajattelin, että tällaista asetelmaa pidettäisiin mauttomana. Mutta itse en pitänyt sitä mauttomana. Lähestymistapani huonousraatiin oli sama kuin yhdessä videon kommentissa: "Mahtavinta paskaa koskaan!"
Nolousraadissa (12) se olisikin ollut kotonaan. Voi kuvitella, ettei sitä kannata mainostaa missä tahansa seurassa. Kannatan raadeissa tietoisesti sekä "laatua" että "roskaa". Punainen oli mutkikas arvioitava, koska sillä on yksi raaja nolouden, toinen kreisiyden puolella ja loput silkkaa neroutta. Timoteus suhtautuu "roskaan" eri tavalla päätellen esim. hänen kommentistaan Sharknado-leffoihin huonousraadissa, vrt. vastaukseni.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

sziget kirjoitti: 14 Syys 2021, 02:00 Kyseisessä sadussa sosiaalinen paine saa kansan teeskentelemään, että keisarilla on hienot vaatteet. Lahjomaton lapsi paljastaa, ettei ole. Lapsesta ei vain näytä siltä, keisarihan on faktuaalisesti munasillaan.
akuankka13 kirjoitti: 13 Syys 2021, 01:31 Omiin silmiini hypoteesisi muuttui väitteeksi viimeisen virkkeen kohdalla. Ehkä se oli sitten provosoivaa retoriikkaa, jota en vain tajunnut.
Nyt ymmärrän yskän. Ajatuksenani oli, että kommentin ensimmäinen virke määrittäisi koko loppuosaa. Eihän siitä mikään edes voinut olla muuta kuin mielipide. Viimeinen virke olisi tosiaan pitänyt muotoilla toisin tai jättää pois. Sovitaan, että perun sen jälkijättöisesti. Mea culpa.
akuankka13 kirjoitti: 13 Syys 2021, 01:31Viestisi ei kuitenkaan tätä antanut olettaa vaan oli kovin helposti tulkittavissa siten, että yleisö olisi äänestänyt kumpaakin kappaletta samalla vitsimentaliteetilla ("hahhahhaa" ja "hihhihhii").
Muotoilin kommenttini siten kuin muotoilin kahdesta syystä. Ensinnä halusin kirvoittaa kappaleen kannattajilta jonkin vastineen, mikä odotetusti onnistui. Toiseksi erikoiset tulokset ansaitsevat erikoisia reaktioita. Tavalliset tulokset voi kuitata tavallisesti. Tätä olisi ollut tylsää kuitata toteamalla "En tykkää biisistä mutta onnea ankalle".

Hassuttelut sikseen. Puhun nyt niin suoraan kuin osaan. Pidän voittoteosta kotikutoisena kyhäelmänä, jonka taiteelliset arvot ovat vähäiset ja musiikilliset arvot lähes olemattomat. Tahatonta (?) komiikkaa paketista voi löytää helpommin. Ei se sattumalta kaikista raadeista juuri huonousraatiin päätynyt. Kappaleen ensisijainen ansio näyttää olevan olla "niin huono, että se on jo hyvä". Useastakin eri syystä en pidä tällaista ansiota kannatettavana äänestysperusteena.

Muistelin, onko mikään raatikappale koskaan ennen sijoittunut näin paljon korkeammalle kuin teoksen ominaisuuksiin nähden tuntuisi perustellulta. Vain Roosa ja Jaana Techno Remix tuli mieleen. Toki se on mielestäni paljon yksiulotteisempi ja ontompi teos kuin Ei tuo punainen, mutta koska se myös menestyi selvästi heikommin (yhdeksäs yksittäisessä raadissa vs. voittaja All-Starsissa), tulosten absurdiustaso oli samaa luokkaa.

Tarkistin jo tuossa vaiheessa, ketkä Roosan ja Jaanan menestyksen takana olivatkaan. Yllätyin äänestäjäkuntien päällekkäisyydestä. Ei tuon punaisen kuudesta ylimmästä ystävästä viisi oli äänestänyt Roosaa ja Jaanaa – ja se kuudes oli siis alun perin ilmoittanut kappaleen huonousraatiin. Näytti entistä enemmän siltä, että All-Stars-tuloksen takana on merkittäviltä osin jotakin muuta kuin taiteellisia ja musiikillisia arvoja. Lennokas kärjistys kirjoitti itsensä.

Korrelaatio ei toki todista mitään mistään. Korrelaatio korkeintaan iskee silmää ja viittilöi, että tuossa saattaa olla yhteys. Vaikea sitä on kokonaan sivuuttaakaan, kun aiemminkin hassutellut jengi jyrää voittoon jotakin, joka on helpommin tunnistettavissa koomiseksi kuin (tavanomaisessa merkityksessä) laadukkaaksi.
akuankka13 kirjoitti: 13 Syys 2021, 01:31Silloin mukaan tulee väistämättä myös muita pisteytyskriteerejä; tuppaan esim. usein arvioimaan käsitteellisesti oivaltavia valintoja korkeammalle kuin mitä ne ns. "puhtaana musiikkina" olisivat.
Mitä tarkoitat käsitteellisesti oivaltavalla valinnalla, ja oliko Roosa ja Jaana Techno Remix siis sellainen? Oliko käsitteellisesti oivaltavaa toistaa ketjussa jo kerrottu vitsi musiikillistettuna? Juuri kerrotun vitsin toistaminen teki valinnasta minusta vielä banaalimman kuin se muuten olisi ollut. Oman vitsin keksiminen olisi oivaltavaa, jonkun muun apinointi oivaltavuuden vastakohta.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

sziget kirjoitti: 14 Syys 2021, 02:00 Erika-kommentissa kysyit, antaako kaikkien tunteman kappaleen mukanaolo mitään kenellekään. Yllättäen nyt olikin yhdentekevää, mitä Ei tuo punainen mahdollisesti antoi äänestäjilleen. Äänestäjien näkemykset ovat vain "yksilötason ilmiöitä", joita et pidä kiinnostavina. Osallisten perusteluthan voivat olla paitsi epäkiinnostavia myös valheellisia (keisarin uudet vaatteet).
"Yksilötason ilmiöt" -kommentti pitää lukea kontekstissaan. Akuankka13 pyysi minua arvioimaan yksittäisten äänestäjien yksittäisiä äänestyssuoritteita, mistä kieltäydyin. Yksittäisen äänestäjän yksittäinen äänestyssuorite ei ole edes tilasto vaan vasta yksi havaintoyksikkö.

Jos äänestäjät itse avaavat äänestysperusteitaan, kyllä se kiinnostaa. En usko kenenkään valehtelevan äänestysperusteistaan. Toisaalta en usko kenenkään meistä tuntevan ja tunnistavan jokaista äänestyskäyttäytymisemme vaikutinta täydellisesti, joten kyllä, pienellä varauksella suhtaudun osallisten perusteluihinkin.

Erika-kommentin kysymykset olivat tietenkin retorisia. En odottanut niihin vastausta enkä sellaista saanut.
sziget kirjoitti: 14 Syys 2021, 02:00(Sehän sentään toi levyraateihin uuden genren, ja All-Starsissa teos asettui taas uuteen valoon, kun ei enää arvioitu huonoutta.)
Jos genre on spoken word, niin ei tuonut uutta genreä. Kilpailin Recoilin Breath Controlilla kolme raatia aiemmin. Tuskin sekään oli lajinsa ensimmäinen. Ainakaan Recoilia valitessani en etäisestikään ajatellut tuovani raateihin jotakin uutta ja täysin ennenkokematonta. Genrenimi esiintyi raatialueella ensimmäisen kerran omassa kommentissani räppiteeman rajoja etsivässä keskustelussa.

Voittokappaletta pystynee kehumaan keksimättä sille sellaisia meriittejä, joita sillä todistettavasti ei ole.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Ihmettelin, mihin tämä puntari oli kadonnut, mutta täällähän se oli työkoneen uumenissa. :heh: Huikea taso. <3

⭐⭐⭐⭐⭐

1. Kuva Kuva J. K. Ihalainen & Sándor Vály - Ei tuo punainen (5,0)
2. Kuva Kuva W&W x AXMO feat. SONJA - Rave Love (5,0)
3. Kuva M - Kaarina (4,8)
4. Kuva Giorgio Moroder - 74 Is the New 24 (4,8)
5. Kuva Body Count - Institunionalized (4,7)
6. Kuva Zhonti feat. NN-Beka - ZYN ZYN (4,7)
7. Kuva María José - Prefiero Ser Su Amante (4,7)
8. Kuva Sagi Abitbul - Mariko (4,6)
9. Kuva Kratae Rsiam - Mera pyar (4,6)
10. Kuva Isadora Juice - Bello Brutto (4,4)
11. Kuva Zhou Shen - Big Fish (大鱼) (4,4)

⭐⭐⭐⭐

12. Kuva BEHM - Päästä varpaisiin (4,1)
13. Kuva Ricoberta Bandini - In Spain We Call It Soledad (3,9)
14. Kuva Danny L Harle - Do You Remember (3,9)
15. Kuva Pendulum - Nothing for Free (3,9)
16. Kuva Kuva David Guetta feat. Sam Martin - Lovers on the Sun (3,9)
17. Kuva Glass Animals - It's All So Incredibly Loud (3,8)
18. Kuva Aynur Aydin - Gel Güzelim (3,8)
19. Kuva Serebro - Otpusti menya (3,8)
20. Kuva Modern Talking - Atlantis Is Calling (3,5)
21. Kuva Black Velvet - Võidusõit (3,4)
22. Kuva Thegiornalisti - Riccione (3,4)
23. Kuva Aksuli - Nyt! (3,4)

⭐⭐⭐

24. Kuva Gabrielius Vagelis - Véjai (3,2)
25. Kuva ZOO - Avant (3,1)
26. Kuva ALI feat. AKLO - Lost in Paradise (3,1)
27. Kuva Kim Petras - Heart to Break (2,6)

⭐⭐

28. Kuva Warsaw Village Band feat. Mercedes Péon - Fly My Dub (2,2)
29. Kuva Gaho - Start (1,9)
30. Kuva GusGus - Over (1,9)
31. Kuva JEREMIAS - hdl (1,7)

⭐

32. Kuva The Streets - Blinded by the Lights (0,5)


*odottaa ESC Addict 98:n paheksuvaa kommenttia*
Meow cat, please meow back.

Avatar
Unihiekkamyrsky
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2109
Liittynyt: 27 Tammi 2021, 19:26
Paikkakunta: Oulu

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja Unihiekkamyrsky »

^ mielenkiinnosta, miten saat arvosteltua noin tarkasti että joku biisi on 1.7 ja toinen 1.9 ?

Onko sulla joku tieteellinen tapa arviointiin? :heh:

Mulla tuottaa joskus haastetta erottaa 2/5 ja 3/5 biisitkin toisistaan, jos vaikka tuotantoteknisesti paska biisi on ideana aivan mahtava, ja taas sit ammattimaisesti hyvin tuotettu biisi on jotain tylsää tajunnanvirtaa.

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Unihiekkamyrsky kirjoitti: 14 Syys 2021, 09:15 ^ mielenkiinnosta, miten saat arvosteltua noin tarkasti että joku biisi on 1.7 ja toinen 1.9 ?

Onko sulla joku tieteellinen tapa arviointiin? :heh:
Pitkä tarina lyhyesti: Päätin vuonna 2011, että on ärsyttävää, kun ei voi mitenkään osoittaa, onko joku kappale vahva vai heikko arvosanansa edustaja. Kouluarvosanojen survominen tähdiksi tai puolikkaiden, plussien ja miinusten käyttö tuntui epäluontevalta, joten keksin oman systeemin. :heh: Alun perin jokainen tähtiarvosana oli jaettu kymmeneen osaan (paitsi 1 tähti 11:een), eli arvosanan sisällä heikoin arvosana oli n,1 ja vahvoin n+1,0 (esim. viisitähtisiä olivat 4,1 - 5,0 -arvosanaiset kappaleet).

Pikkuhiljaa tästä viisikymmenportaisesta asteikosta on tullut käytännössä automaatio. Joku kappale (tai esim. tulivuorenpurkaus) vaan tuntuu 3,7:ltä ja joku 2,9:ltä. Nykyään sanallistan näitä kuitenkin esim. heikoiksi kakkosiksi, keskikolmosiksi tai vahvoiksi nelosiksi, koska ne on viisufaniuniversaalisti helpompia ymmärtää.

Vuosien varrella muutosta arvosanojen tunnuissa kuitenkin tapahtui, eikä tähtiarvosanojen sisällä heikoimpien arvosanojen edustajat eivät enää tuntuneet kyseisiltä arvosanoilta. Esimerkiksi 4,1 ja 4,2 olivat oikeastaan aika laimeita, ja viisitähtisen on edes jollain tavalla syytä säväyttää eikä olla vain "tosi hyvä biisi". Niinpä järjestelmää piti hieman rukata. Aluksi rukasin liikaa, mutta sitten rukattiin taaksepäin, ja nyt on hyvä. :joojoo:

1 tähti: 0,0 - 1,2
2 tähteä: 1,3 - 2,2
3 tähteä: 2,3 - 3,2
4 tähteä: 3,3 - 4,2
5 tähteä: 4,2 - 5,0

Kirjoitin kunkin 50 arvosanan tarkemmat kuvaukset tänne, jos ne haluaa lukea. Yllättävän paikkansa pitäviltä kuulostavat edelleen nuo 2017 kirjoittamani asiat. :joojoo: Tuon kirjoittamisen aikana näemmä pohdin em. liikaa rukaamista, jota myöhemmin rukasin taaksepäin.

Joo tosi lyhyesti kirjoitinkin... :hiips:
Meow cat, please meow back.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

ESC Addict 98 kirjoitti: 14 Syys 2021, 01:09 Itse asiassa molemmat ykkösvaihtoehtoni olivat jo menneet muille, ja vieläpä niille nimimerkeille, joiden oletinkin ne todennäköisimmin lähettävän. :heh: Nämä olisivat siis olleet itseltäni Mera pyar
Oi, hauskaa! :uujee: Huikea Kratae-jumalatar! :kups: :rakkaus:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: All-Stars 2021 ☆ The 3rd Quarter Quell ☆ Finaali

Viesti Kirjoittaja sziget »

:tosion: Täs on teille yksi juttu, ehkä outo homma täällä: spoken word! - Nevöhööd. :mitvit:
Timoteus kirjoitti: 14 Syys 2021, 06:16 Jos genre on spoken word, niin ei tuonut uutta genreä. Kilpailin Recoilin Breath Controlilla kolme raatia aiemmin.
Totta. Pidin Breath Controlia automaattisesti biisinä enkä ajatellutkaan genreä. Ei tuo punainen on mielessäni monitaiteellinen luentaesitys ja "jotain ihan muuta". Edellä puhuin teoksesta, kun biisi tai kappale tuntui väkinäiseltä. Livetilanne ja alkuperäinen huonouskonteksti selittävät mielikuvan vain osittain.
Timoteus kirjoitti: 14 Syys 2021, 06:16 Voittokappaletta pystynee kehumaan keksimättä sille sellaisia meriittejä, joita sillä todistettavasti ei ole.
Erkki Pystynen. :joojoo:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Vastaa Viestiin