Yleisurheilu

Just nu! - keskustelua tv-ohjelmista ja ajankohtaisista asioista
Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33139
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja Pete »

Camilla Richardsson tuli 10 000 metrillä yhdeksänneksi. :peukku: Aika oli hänen ennätyksensä!
Riskinä seniorilaumat

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41934
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja Rousku »

^ Kymppitonnin kisa oli omituisesti selostettu. Siinä vaiheessa (pari kilometriä?), kun joukko näkyvästi jakautui kahtia (joista Richardsson jälkijoukossa), selostajat turisivat pitkät tovit Liz McColganista, siis ei itse kisasta. Sitten siirryttiin selostamaan kuulan viimeinen kierros. Kun palattiin juoksuun, edelliset kaksi ryhmää olivat kumpikin hajonneet pienemmiksi, eikä sijoituksista saanut tietoa muuta kuin kärkikuusikon osalta, kohta vain kärkinelikon. Richardssonin kunkinhetkistä sijoitusta ei mainittu kertaakaan kisan aikana, eikä myöskään sitä, keitä hänen ja kärjen välissä on. Ehkä selostajatkaan eivät saaneet koppiinsa mitään välituloksia? En myöskään nähnyt lähetyksen maaliintulossa kuvaruudussa tietoja, kuka kulloinkin maaliin tuleva juoksija on, millä ajalla ja mikä sijoitus. Kilpailua oli siis todella vaikea seurata muuten kuin kärjen osalta.

Sinänsä kyllä mielenkiintoista, että sitä kuulafinaaliakin näytettiin, kun yleensä kenttälajit ovat ihan paitsiossa. Enkä muuten valita kuin siltä osin, että juoksun tilannekuva katosi kokonaan.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33139
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja Pete »

Joo, selostajilla tuntuu usein olevan vaikeuksia kokonaistilannekuvan välittämisessä. En tiedä, onko vika heissä vai tulospalvelussa. Ainakin kuvaruudussa näkyi esimerkiksi 400 metrin juoksuissa sijoitukset reaaliaikaisesti koko ajan. Selostajat eivät näe sitä? :mitvit:
Riskinä seniorilaumat

Avatar
Jonttu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5322
Liittynyt: 22 Joulu 2012, 22:44

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja Jonttu »

Elmo Lakka on kyllä alisuorittajien kuningas.. viime vuoden SE:n jälkeen on ollut pelkkää tahmeaa räpeltämistä.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36776
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

^ Krista Tervo on varmaan sitten se kuningatar. :mrgreen:
Meow cat, please meow back.

Avatar
Jonttu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5322
Liittynyt: 22 Joulu 2012, 22:44

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja Jonttu »

No katsotaan miten Krista tänään pärjää... toivottavasti ei häkki taas rämise.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy

Avatar
-kaitsu87-
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7168
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
Paikkakunta: Pori

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja -kaitsu87- »

Kyllä sai jännittää moukarissa, mutta Silja & Krista loppukilpailuun!! :tapu:. Puolan kokenut Malwina Kopron on yleensä tosi kova tekijä, mutta isoja ongelmia on naisella nyt tekniikkansa kanssa. Jäi ilman tulosta. Sara Killisen arvokisadebyytti ei tuottanut ollenkaan tulosta.

Topi Raitanen oli 3000 metrin esteiden alkuerässä viides & selvitti tiensä finaaliin!

On kyllä Elmo Lakka ollut tosi heikko tänä vuonna.. Santeri Kuusiniemi hienosti välieriin
Nyt lähden tanssimaan
Niinku cha cha cha
Enkä pelkääkään tätä maailmaa
Niinku cha cha cha
Kun mä kaadan päälleni samppanjaa

Avatar
Jonttu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5322
Liittynyt: 22 Joulu 2012, 22:44

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja Jonttu »

Toivottavasti saa nyt Krista ja Silja uuden vaihteen päälle finaalissa!
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12828
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Ei ihan paras mahdollinen karsinta tulosten suhteen Silja Kososelta ja Krista Tervolta, mutta molempien tulokset riittivät kuitenkin finaaliin! :tapu: Aika pitkään sai heidän puolestaan jännittää. Onneksi toinen karsintaryhmä ei ollut niin kovatasoinen kuin eka.

Avatar
-kaitsu87-
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7168
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
Paikkakunta: Pori

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja -kaitsu87- »

35 kilometrin kävelyissä naisten osalta juhli Kreikan Antigoni Ntrismpioti ylivoimaisesti. Hopea Espanjan Gonzalezille & pronssi Unkarin Madaraszille. Elisa Neuvonen kymmenes. Miehissä Espanjan Miguel Angel Lopez myös varsin ylivoimainen. Saksaan hopea & Italiaan pronssia. Aleksi Ojala kahdestoista.

Illalla ei nähdä suomalaisia, mutta huomenna taas kilpailee moni. Kymmenottelussa keihäs ratkaisee paljon. Simon Ehammer edelleen kärjessä, mutta mies ei ole mikään vahvin keihäässä joten katsotaan kuinka käy
Nyt lähden tanssimaan
Niinku cha cha cha
Enkä pelkääkään tätä maailmaa
Niinku cha cha cha
Kun mä kaadan päälleni samppanjaa

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12828
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Niklas Kaul voitti kymmenottelun hurjalla 1500 metrin vedolla jättäen Sveitsin Ehammerin hopealle! :eeek:

Avatar
-kaitsu87-
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7168
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
Paikkakunta: Pori

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja -kaitsu87- »

Kymmenottelu huipentui 1500 metrillä Niklas Kaulin Euroopan mestaruuteen jäätävällä juoksulla! Kaul loisti keihäässä heittäen peräti 76 metriä. Sveitsin Simon Ehammer hyytyi kauas päätösmatkalla, mutta ottaa lopulta hopeaa. Miehen kohtaloksi koitui heittolajit! Viron Janek Öiglane otti pronssia. Ruotsin Marcus Nilsson juoksi 1500 metrillä komeasti & sijoittui neljänneksi jääden niukasti pronssista.

Jakob Ingebrigtsen otti odotetusti omansa 5000 metrillä! Mohamed Katir hopeaa & Yemaneberhan Crippa pronssia. Ruotsin Andreas Almgren komeasti neljäs.

Pituudessa Miltiadis Tentoglou aivan ylivoimainen voittaen uudella kisaennätyksellä 8.52. Muista mitaleista tasainen taisto, kun kolme miestä 8.06! Hopea Jacob Fincham-Dukesille & pronssi Thobias Montlerille. Eipä vaadittu mitään ihmeitä mitaleille Münchenissä.
Nyt lähden tanssimaan
Niinku cha cha cha
Enkä pelkääkään tätä maailmaa
Niinku cha cha cha
Kun mä kaadan päälleni samppanjaa

Avatar
-kaitsu87-
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7168
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
Paikkakunta: Pori

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja -kaitsu87- »

Jaa draamaa pituudessa, kun tarkastellaan hopealle yltäneen britin parasta hyppyä! :mitvit:.

Kiekonheitossa oli senttipeliä, mutta Sandra Perkovic juhlii jälleen kerran Euroopan mestaruutta. Kuudes peräkkäinen voitto! Hopeaa Kristin Pudenz & pronssia Claudine Vita molemmat saksalaisia. Erittäin kokenut Melina Robert-Michon kisaa vielä 43-vuotiaana ollen kahdeksas!
Nyt lähden tanssimaan
Niinku cha cha cha
Enkä pelkääkään tätä maailmaa
Niinku cha cha cha
Kun mä kaadan päälleni samppanjaa

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12828
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Ei kohdannut Perkovic vieläkään voittajaansa kiekossa. Jo kuudes mestaruus putkeen! :jupinaa: Parin vuoden päästä Roomassa hänet toivottavasti syrjäytetään viimein valtaistuimelta (ellei lopeta uraansa sitä ennen). :pliis:

En varsinaisesti suuttunut Jakob Ingebrigtsenin 5000 metrin kullasta toisin kuin Eugenen MM-kisoissa, mutta tämä oli kuitenkin yksi näiden kisojen ennalta-arvattavimmista voitoista. :niinpa:

Viisuilija_110
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3388
Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja Viisuilija_110 »

Olipa muuten huikea 10-ottelu. Ottelut on muutenkin aina parhaat lajit arvokisoissa, mutta näissä kisoissa se oli ihan todella upea nähtiin paljon draamaa, iloa, surua ja onnistumisia! Lisäksi yleisölle tuntui ottelun olevan päivän päälaji, jota harvoin näkee! :peukku:
Mielenkiintona Piña Colada ja rata

Avatar
-kaitsu87-
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7168
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
Paikkakunta: Pori

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja -kaitsu87- »

100 metrin kisat päätti tämän hienon päivän!

Italian Lamont Marcel Jacobs on uusi Euroopan mestari ajalla 9,95. Hopea Zharnel Hughes & pronssi maanmiehelleen Jeremiah Azu.

Naisissa Saksan Gina Lückenkemper juoksi yllätysvoittajaksi ajalla 10.99! Sveitsin Mujinga Kambundji samalla ajalla hopeaa & pronssia Iso-Britannian Daryll Neita. Tiukkaa oli kolmikon välillä! Dina Asher-Smithille tapahtui jotain kesken matkan
Nyt lähden tanssimaan
Niinku cha cha cha
Enkä pelkääkään tätä maailmaa
Niinku cha cha cha
Kun mä kaadan päälleni samppanjaa

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20441
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Vähemmän näissä kisoissa ovat suosikkini menestyneet, mutta voihan Lückenkemper. :uujee: Ensimmäinen kulta aikuisten kisoissa. Fanitin jo vuonna 2015 Beijingissä. Ihana nainen.
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
-kaitsu87-
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7168
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
Paikkakunta: Pori

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja -kaitsu87- »

Pituudessa tulokset uusiksi kreikkalaisen takana! Thobias Montler nyt hopeaa & Ranskan Jules Pommery pronssia.

Britannian Fincham-Dukesin avaushyppy hylättiin kisan jälkeen yliastuttuna! Että näin. Ei onnistunut tämä uusi tekniikka nyt ihan täysin..
Nyt lähden tanssimaan
Niinku cha cha cha
Enkä pelkääkään tätä maailmaa
Niinku cha cha cha
Kun mä kaadan päälleni samppanjaa

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12828
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Karsten Warholm ja Kristian Mägi ovat näköjään jättäneet nämä EM-kisat väliin. Miesten 400 metrin aitojen alkuerät ovat nimittäin ohi ja he loistivat poissaolollaan.

Suomalainen (en viitsi mainita nimeä) oli koko välierien hitain ja hävisi jopa San Marinon Voltalle. :niinpa:

Edit: Eiku hemmetti, en olekaan huomannut että tilastoissa parhaat pääsevätkin suoraan välieriin! :shock: Näinhän ei ole ollenkaan MM-kisoissa tai olympialaisissa, missä kaikki juoksijat joutuvat starttaamaan alkueristä. Ja kenttälajeissakin kaikkien pitää osallistua karsintoihin päästäkseen finaaliin.
Viimeksi muokannut MIH96, 17 Elo 2022, 13:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
-kaitsu87-
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7168
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
Paikkakunta: Pori

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja -kaitsu87- »

Moukarimiehet jäivät kaikki karsintaan! Että näin. Aaron Kankaalla tekeminen ollut todella vaikeaa sen komean ennätysheittonsa jälkeen.

Pakko se on myöntää, että moni suomalainen on kyllä ihan väärissä kisoissa mukana! :joojoo:. Sitten on näitä alisuorittajia, joita toistaiseksi ollut liikaa
Nyt lähden tanssimaan
Niinku cha cha cha
Enkä pelkääkään tätä maailmaa
Niinku cha cha cha
Kun mä kaadan päälleni samppanjaa

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36776
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

^^ Hyvä San Marino! :tuuletus:
Meow cat, please meow back.

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12828
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Uskallan sanoa, että Nafissatou Thiamia ei taaskaan pysäytä seitsenottelussa mikään. :niinpa: Kaksi lajia on toki vasta takana, mutta hän veti nyt todella kovan tuloksen korkeudessa. Onneksi en seurannut urheilua kunnolla Carolina Klüftin valtakauden aikana, olin vielä sen verran pieni.

Senni Salmiselle kolmas kerta sanoi toden - vihdoinkin hän selvisi finaaliin ulkoratojen arvokisoissa, vaikka tuloksellisesti tämä olikin häneltä Tokion ja Eugenen karsintoja heikompi. :peukku: Kristiina Mäkelä luonnollisesti finaaliin myös.

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33139
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja Pete »

MIH96 kirjoitti: 17 Elo 2022, 12:33 Edit: Eiku hemmetti, en olekaan huomannut että tilastoissa parhaat pääsevätkin suoraan välieriin! :shock: Näinhän ei ole ollenkaan MM-kisoissa tai olympialaisissa, missä kaikki juoksijat joutuvat starttaamaan alkueristä. Ja kenttälajeissakin kaikkien pitää osallistua karsintoihin päästäkseen finaaliin.
Tämä käytäntö on käsittääkseni käytössä vain niissä EM-kisoissa, jotka pidetään samana kesänä toisten arvokilpailujen kanssa.
Riskinä seniorilaumat

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12828
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

^ Ahaa. Berliinissäkin 2018 näytti tosin lajikohtaisten Wikipedia-sivujen mukaan olleen sama käytäntö, vaikkei muita arvokisoja sinä vuonna ollutkaan.

Avatar
Jonttu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5322
Liittynyt: 22 Joulu 2012, 22:44

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja Jonttu »

Missäs on Ylen illan suomifinaalien suorat streamit? En löydä.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy

Avatar
Jonttu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5322
Liittynyt: 22 Joulu 2012, 22:44

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja Jonttu »

Jo on helkutin typerää, kaksi suomalaista kahdessa finaalissa eikä suoraa streamia, vaikka karsintoja kyllä näytetään. Mitä järkeä?
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy

Avatar
-kaitsu87-
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7168
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
Paikkakunta: Pori

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja -kaitsu87- »

Saga Vanninen ottelun kuulassa uusi komea ennätys 15,08! Katsotaan kuinka 200 metrillä käy. Nafi Thiam menee menojaan! Ollut jäätävä alku häneltä

Wilma yli 440!
Nyt lähden tanssimaan
Niinku cha cha cha
Enkä pelkääkään tätä maailmaa
Niinku cha cha cha
Kun mä kaadan päälleni samppanjaa

Avatar
-kaitsu87-
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7168
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
Paikkakunta: Pori

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja -kaitsu87- »

Mitali on varmistunut! :tuuletus: :tapu: <3

Ensimmäinen suomalaisnaisen voittama mitali sitten Heli Koivulan hopean Münchenista 2002!
Nyt lähden tanssimaan
Niinku cha cha cha
Enkä pelkääkään tätä maailmaa
Niinku cha cha cha
Kun mä kaadan päälleni samppanjaa

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12828
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Pedro Pichardolle ja Portugaliin kolmiloikkakulta, kuinka ennalta-arvattavaa. :rullaati: Edellinenkin Euroopan-mestaruus silloin neljä vuotta sitten oli mennyt samaan maahan, Nelson Évoralle.

Britannian Molly Cauderyn läpijuoksu yrittäessä 460:tä varmisti Wilma Murrolle EM-mitalin! :tapu: :tuuletus:
-kaitsu87- kirjoitti: 17 Elo 2022, 22:44 Ensimmäinen suomalaisnaisen voittama mitali sitten Heli Koivulan hopean Münchenista 2002!
Juuri näin! :peukku: Myöskin kuuden vuoden kuiva kausi ylipäätään yleisurheilun arvokisamitalien osalta on ohi. Ja muuten, edellisiä arvokisamitaleita muista lajeista kuin miesten keihäästä pitää hakea peräti 16 vuoden takaa. Jukka Keskisalo ja Olli-Pekka Karjalainen olivat Euroopan-mestareita Göteborgissa 3000 metrin esteissä ja moukarissa.

Avatar
-kaitsu87-
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7168
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
Paikkakunta: Pori

Re: Yleisurheilu

Viesti Kirjoittaja -kaitsu87- »

Matthew Hudson-Smith omaa luokkaansa 400 metrillä ajalla 44,53. Sveitsin Ricky Petrucciani hopeaa & pronssia toiselle britille Alex Haydock-Wilsonille.

Odotin Pablo Pichardon voittavan vielä ylivoimaisemmin, mutta ei se ero kakkoseen ollut kuin 46 senttiä :heh:. Jos Simo Lipsanen olisi siinä kunnossa missä 2017 niin mitali olisi ollut mahdollinen.

Wilma & uusi Suomen ennätys 480! Parantanut sitä nyt kahdeksan senttiä! On tämä hurjaa
Viimeksi muokannut -kaitsu87-, 17 Elo 2022, 22:59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Nyt lähden tanssimaan
Niinku cha cha cha
Enkä pelkääkään tätä maailmaa
Niinku cha cha cha
Kun mä kaadan päälleni samppanjaa

Vastaa Viestiin