Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), finaalin TULOKSET sivulta 5!

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4519
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Ilmeisesti täällä sai jo tulla kaapista ulos. Hyvä niin, koska tuskin finaalin jälkeen kukaan enää näitä karsiutujia muistaa niin tässä kohtaa kannattaa avata suunsa.

Kävi huono arpaonni enkä saanut yhtäkään toivelistani vuosista vaikka ne olivat kaikki eri vuosikymmeniltä. Toisaalta 1983 on ehkä paras kasarivuosi jolloin musiikki nykyaikaistui huomattavasti, olihan se new wave -suuntauksen kulta-aikaa. Musiikillisesti erittäin hyvä vuosi. Mulla olikin kyseiseltä vuodelta lukuisia vaihtoehtoja lähetettäväksi. Päädyin Holliesiin sodanvastaisen teeman takia, joka tuntui sopivan tähän maailmantilanteeseen.

Ei varmastikaan läheskään paras raatibiisini ja odotin kovasti tilaisuutta päästä vaihtamaan biisi finaaliin, jonne olisi ollut mielessä jo toinen kappale.

The Holliesin versio on ihan asiallinen cover, joka tuo alkuperäiseen uuden näkökulman. Pidän kyllä alkuperäistä The Supremesin versiota vuodelta 1965 parempana.

***

Finaalia ajatellen on kiinnostava tietää raadin top-6 semien perusteella. Koska kannatan underdogeja enkä top dogeja, yritän painottaa pisteitäni tämän top-joukkion ulkopuolelle. Harmi vaan, että alempien sijojen läpimenijöissä ei ollut montaakaan hyvää. Toivonkin siis, että mahdollisimman moni vaihtaisi biisin finaaliin. Lupaan että täältä ropisee pisteitä :tapu:
Viimeksi muokannut Jufo, 24 Maalis 2023, 10:29. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Olisipa tässä ollut pelkkä finaali kuten aiemmassa vuosikymmenraadissa. Silloin biisini olisi taatusti pärjännyt paremmin. Mutta nyt kohtalona oli olla semikierroksen toiseksi viimeinen (C-kasettisemissä joku oli saanut tosin pari pinnaa vähemmän)! :jupinaa: S-Tyypin raadit eivät ole tainneet tuoda minulle mitään muuta kuin voiton ja jumbosijoja.
Viimeksi muokannut MIH96, 24 Maalis 2023, 10:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Taikahuilu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2015
Liittynyt: 27 Helmi 2018, 20:22

Re: Semifinaalitulokset

Viesti Kirjoittaja Taikahuilu »

S-Tyyppi kirjoitti: 12 Maalis 2023, 20:09 C-kasetti

1.
2.
3.
4.
5. 53 p.
6. 42 p.
7. 38 p.
8. 35 p.

CD-levy

1.
2.
3.
4.
5. 48 p.
6. 47 p.
7. 39 p.

Spotify

1.
2.
3.
4.
5. 46 p.
6. 46 p.
7. 37 p.

Miksei kaikkia tuloksia ole ilmoitettu :mitvit:

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36595
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

^ Koska se toisi valtavan edun finaaliin, kun tiedettäisiin, että joku kappale on saanut semissään ylivoimaisen voiton.
Meow cat, please meow back.

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11300
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Jufo kirjoitti: 24 Maalis 2023, 09:54 Holliesin versio on ihan jees cover, joka tuo alkuperäiseen uuden näkökulman. Pidän kyllä alkuperäistä The Supremesin versiota vuodelta 1965 parempana.
Pidin tuon version sovituksesta niin paljon, että pakko sille oli pari pistettä antaa, mutta on tuo alkuperäinen niin puhkisoitettu, että korkeimmat pojot menivät uudemmille tuttavuuksille. :p

Kuluneista biiseistä puheen ollen, itsehän olin se parjattu Sash! Kerran hittiä vaadittiin, niin päätin sitten yleissivistävässä tarkoituksessa laittaa tuon klassikon, jota kuuntelin omassa nuoruudessanikin (ysäri oli 2010-luvun alussa muotia). Huomasin myös, ettei Sashia ollut vielä raatiutettu, joten nyt oli korkea aika. Eteeriset puheosuudet ovat tuossa biisissä parasta, ja aina on ollut fiilis, että niitä voisi olla enemmänkin.

Alkuperäisenä tavoitteenani oli kylläkin löytää vuodelle 1997 jotain kivaa trancea, mutta taitaa olla, että se lempparitrancetyylini sijoittuu enemmän vuosituhannen vaihteeseen. Jo vuodelta 1998 olisi löytynyt vaikka mitä, mutta saamaltani vuodelta ei mitään. :niinpa: Joskus toiste sitten.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Taikahuilu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2015
Liittynyt: 27 Helmi 2018, 20:22

Re: Semifinaalitulokset

Viesti Kirjoittaja Taikahuilu »

S-Tyyppi kirjoitti: 12 Maalis 2023, 20:09 C-kasetti

1.
2.
3.
4.
5. 53 p.
6. 42 p.
7. 38 p.
8. 35 p.
S-Tyyppi kirjoitti: 24 Maalis 2023, 00:47 Lisää kaksintaisteluissa jyränneitä, tämä voitti LUNAXin siellä siinä vähän sekameteliparissa. Ja nyt on meillä Pattin kanssa loistoasemassa semifinaalipisteissä! Sija 1/2:
🇬🇧 Eddy Huntington - May Day ('88)
S-Tyyppi kirjoitti: 24 Maalis 2023, 00:42 Sijoilta 3-5 finaaliin jatkaa myös (ainakin lähettäjänsä), joka punnersi Whitneyn ohi kaksintaisteluissa:
🇫🇮 MelArt - Reilataan ('93)

Miten 7. ja 8. pääsivät finaaliin, kun ne ovat tuloksissa viimeiset :mitvit:

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4519
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Teräsbekoni kirjoitti: 24 Maalis 2023, 10:38 Pidin tuon version sovituksesta niin paljon, että pakko sille oli pari pistettä antaa, mutta on tuo alkuperäinen niin puhkisoitettu, että korkeimmat pojot menivät uudemmille tuttavuuksille. :p
Aijaa. En mä ajatellut että millenniaalit edes tietävät alkuperäistä. Jos tuo todella on puhkisoitettu millenniaalienkin keskuudessa niin sitten taisin itse syyllistyä lähettämään sen kuluneen hitin :draamaa:
Teräsbekoni kirjoitti: 24 Maalis 2023, 10:38 Kuluneista biiseistä puheen ollen, itsehän olin se parjattu Sash! Kerran hittiä vaadittiin, niin päätin sitten yleissivistävässä tarkoituksessa laittaa tuon klassikon, jota kuuntelin omassa nuoruudessanikin (ysäri oli 2010-luvun alussa muotia). Huomasin myös, ettei Sashia ollut vielä raatiutettu, joten nyt oli korkea aika. Eteeriset puheosuudet ovat tuossa biisissä parasta, ja aina on ollut fiilis, että niitä olisi voinut olla enemmänkin.
Minun nuoruudessani... tämä taisi soida suunnilleen joka kerta kun meni yökerhoon bilettämään vuosituhannen vaihteen tienoilla. Tää taas oli mulle puhkisoitettu, en kuitenkaan ollut kuullut vähään aikaan niin oli taas silleen ihan fresh ja annoin semissään 5p.
Viimeksi muokannut Jufo, 24 Maalis 2023, 11:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11300
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

^ Kuinkakohan monta pistettä olisi irronnut Ecuadorille... :heh:

Sashkin oli kyllä parhaimmillaan siinä vuoden 2000 tienoilla:
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4519
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Jufo »

^ Adelante on hyhä, Ecuadoria en taas jaksa yhtään :mrgreen:

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Semifinaalitulokset

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

Taikahuilu kirjoitti: 24 Maalis 2023, 10:44
S-Tyyppi kirjoitti: 12 Maalis 2023, 20:09 C-kasetti

1.
2.
3.
4.
5. 53 p.
6. 42 p.
7. 38 p.
8. 35 p.
S-Tyyppi kirjoitti: 24 Maalis 2023, 00:47 Lisää kaksintaisteluissa jyränneitä, tämä voitti LUNAXin siellä siinä vähän sekameteliparissa. Ja nyt on meillä Pattin kanssa loistoasemassa semifinaalipisteissä! Sija 1/2:
🇬🇧 Eddy Huntington - May Day ('88)
S-Tyyppi kirjoitti: 24 Maalis 2023, 00:42 Sijoilta 3-5 finaaliin jatkaa myös (ainakin lähettäjänsä), joka punnersi Whitneyn ohi kaksintaisteluissa:
🇫🇮 MelArt - Reilataan ('93)

Miten 7. ja 8. pääsivät finaaliin, kun ne ovat tuloksissa viimeiset :mitvit:
Noi ketjun kakkosviestissä olevat on tulosjärjestys. Jatkoon päässeiden pojot piilossa viidettä sijaa lukuunottamatta, jotta ero kuudenteen näkyy. Otyken kyllä siis oli eriittäin lähellä finaalipaikkaa.. Ja Ruotsin Sannakin pisteen päässä.

Avatar
Aleksi
Press
Press
Viestit: 20382
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Jaah, se jäi sitten kiinni nollasta pisteestä ja joutui ratkomaan tasapelin. :tajutkaa: Yyh.
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
Saturnus Psycho
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3084
Liittynyt: 16 Maalis 2022, 15:57
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Saturnus Psycho »

TomppaJr kirjoitti: 24 Maalis 2023, 10:22 ^ Koska se toisi valtavan edun finaaliin, kun tiedettäisiin, että joku kappale on saanut semissään ylivoimaisen voiton.
Edun vai haitan sille oletetulle supermenestyjälle?
So unimpressed but so in awe
Such a saint but such a whore
So self aware so full of shit
So indecisive so adamant

Avatar
Saturnus Psycho
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3084
Liittynyt: 16 Maalis 2022, 15:57
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Saturnus Psycho »

Jufo kirjoitti: 24 Maalis 2023, 10:50 Aijaa. En mä ajatellut että millenniaalit edes tietävät alkuperäistä. Jos tuo todella on puhkisoitettu millenniaalienkin keskuudessa niin sitten taisin itse syyllistyä lähettämään sen kuluneen hitin :draamaa:
Ehdottomasti saat kuluneimman sävellyksen tittelin tässä raadissa! Tai no Whitneyn jälkeen hyvänä kakkosena.
So unimpressed but so in awe
Such a saint but such a whore
So self aware so full of shit
So indecisive so adamant

Avatar
jdjj22
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2960
Liittynyt: 29 Maalis 2014, 20:58

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit

Viesti Kirjoittaja jdjj22 »

Oli kyllä perin harmin...lista etteivät suosikkini The Hollies ja Otyken päässeet jatkoon,
siinä oli kyllä kaksi timanttista kappaletta :tapu: Mitähän tässä kärkeen äänestelisi sitten?
Pieni ripaus örgyn pörgöniä parantaa viisua kuin viisua - Terveisiä kielipuolueesta :kaunis:
Kaikesta pitäisi olla jotain mieltä ja jos et ole, olet kuukauden joka toinen lauantai Putinin tukija,
joka syö makkarakeittoa suoraan saappaasta.

Avatar
Taikahuilu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2015
Liittynyt: 27 Helmi 2018, 20:22

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Taikahuilu »

Teräsbekoni kirjoitti: 24 Maalis 2023, 10:53 ^ Kuinkakohan monta pistettä olisi irronnut Ecuadorille... :heh:

Sashkin oli kyllä parhaimmillaan siinä vuoden 2000 tienoilla:
Siis tää on se todella huippujen huippu....edelleen ja tästä eteenpäin...ikivihreä :voitto:

Kuva

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16821
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Happy »

Semitulokset oli kyl yllättävät ja tosi tiukat
The Holliesin ja Otykenin biiseistä en oikein pitäny (itelleni sellaset 3/5 arvosanal)mut aattelin et ne taistelis tyyliin semivoitoista, toivottavasti ainakaan omat pisteeni ei vaikuttanu ku oli vaikee järjestellä noita kolmitähtisiä.

Ite onnistuin tavoitteessani päästen finaaliin, siitä oon happyy <3 - biisivalinnan hokaamiseen meni pari sekunttii jote onneks se kannatti
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), finaali

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

Finaali on nyt julkaistu, löytyy ketjun kolmannesta viestistä. :kuulokkeet2:
Pisteytysaikaa n. viikon verran, ensi viikon lauantaihin klo 18. Huomatkaa hieman hassu pisteytyskaava. :mrgreen:

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36595
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit/finaali

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

En kutsuisi pistekaavaa hassuksi vaan lähinnä järjettömäksi ja typeräksi.
Meow cat, please meow back.

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit/finaali

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

TomppaJr kirjoitti: 25 Maalis 2023, 02:19 En kutsuisi pistekaavaa hassuksi vaan lähinnä järjettömäksi ja typeräksi.
Mikä siitä tekee järjettömän? :heh: Kärkipisteet erottuvat suurin piirtein kuten muissakin kaavoissa. Mutta joo, käytän tuota koska se on (jostain syystä) Scorewizissä ainoa pidennetty/laajennettu pistekaava normaalista viisupisteytyksestä (ja mieluummin käytän tässä tuota). Edit: muistin sen hieman väärin, tarkistin ja kaava on korjattu nyt..

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit/finaali

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Eikö viisupisteytys riitä, kun kisa on näin pieni?

Yksikö kappale vain vaihtui? Oho ja höh.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Taikahuilu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2015
Liittynyt: 27 Helmi 2018, 20:22

Re: Semifinaalitulokset

Viesti Kirjoittaja Taikahuilu »

S-Tyyppi kirjoitti: 12 Maalis 2023, 20:09 C-kasetti

1.
2.
3.
4.
5. 53 p.
6. Elvis Costello & The Attractions - Beyond Belief 43 p.
7. The Hollies - Stop In the Name of Love 38 p.
8. Alice in Chains - Them Bones 35 p.

CD-levy

1.
2.
3.
4.
5. 48 p.
6. Sanna Nielsen - Nobody Without You 47 p.
7. Sash! feat. La Trec - Stay 39 p.

Spotify

1.
2.
3.
4.
5. 46 p.
6. Otyken - Storm 46 p.
7. Carrie Underwood - Blown Away 37 p.

No nyt näyttää vihdoin järkevältä....tästä on hyvä jatkaa kohti finaalia :tapu:

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36595
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit/finaali

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

S-Tyyppi kirjoitti: 25 Maalis 2023, 02:37 Edit: muistin sen hieman väärin, tarkistin ja kaava on korjattu nyt..
Vielä järjettömämmäksi. Noh, lienee kompromissivoittaja tulossa tässä raadissa.
Meow cat, please meow back.

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4519
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit/finaali

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Ainakin vaihtokappale on 10x parempi kuin alkuperäinen. Onkohan tää Happy jonka masterplan oli säästää se bängeri vasta finaaliin :uujee:

Katsoin, että pisteiden arvoisia olisi 7 kpl. Mukavaa sitten laittaa ne loput viisi yhdentekevää järjestykseen. Ehkä käytän random.orgia.

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6516
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit/finaali

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

Suora finalisti Livin' My Life on muuttunut live-esityksestä studioversioksi. Säännöissä ei tietääkseni tällaisesta vaihtomahdollisuudesta kerrottu. :raaps:

Avatar
Requel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7489
Liittynyt: 29 Syys 2016, 13:32

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit/finaali

Viesti Kirjoittaja Requel »

Pisteytyksen kanssa en näe ongelmaa, jokainen päättäkööt itse miten parhaaksi näkee. Toki pisteytysasioista olisi suotavaa mainita jo raadin alussa jos silloin on eriäviä suunnitelmia normikaavaan.
Hanhis kirjoitti: 25 Maalis 2023, 10:37 Suora finalisti Livin' My Life on muuttunut live-esityksestä studioversioksi. Säännöissä ei tietääkseni tällaisesta vaihtomahdollisuudesta kerrottu. :raaps:
En koe tätäkään niin pahana asiana. En muista, onko live-versiosta koskaan vaihdettu studioversioon, mutta pieniä muutoksia on tehty aiemminkin. Esim. Genregallerian voittajalla oli semifinaalissaan huonolaatuisempi video. En toki oikeuta yksittäistapauksilla asiaa, mutta en silti näe tässä ongelmaa sillä biisi pysyi samana. Päätöksenä tosin mielenkiintoinen, kun pääsi suoraan finaaliin eli oli jo valmiiksi pidetty.. ehkä lähettäjä avaa asiaa raadin päätyttyä. :joojoo:
👼 Definitely not an angel 👼
:twisted: but I'm not that evil, ya know? :twisted:

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6516
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit/finaali

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

Requel kirjoitti: 25 Maalis 2023, 11:10
Hanhis kirjoitti: 25 Maalis 2023, 10:37 Suora finalisti Livin' My Life on muuttunut live-esityksestä studioversioksi. Säännöissä ei tietääkseni tällaisesta vaihtomahdollisuudesta kerrottu. :raaps:
En koe tätäkään niin pahana asiana. En muista, onko live-versiosta koskaan vaihdettu studioversioon, mutta pieniä muutoksia on tehty aiemminkin. Esim. Genregallerian voittajalla oli semifinaalissaan huonolaatuisempi video. En toki oikeuta yksittäistapauksilla asiaa, mutta en silti näe tässä ongelmaa sillä biisi pysyi samana. Päätöksenä tosin mielenkiintoinen, kun pääsi suoraan finaaliin eli oli jo valmiiksi pidetty.. ehkä lähettäjä avaa asiaa raadin päätyttyä. :joojoo:
Tässä tapauksessa itse kappale tai sen tulkinta on hyvin vähän muuttunut, koska Sylverin live-esitys oli ilmeisesti playback-veto. Isoin eroavaisuus on audion äänenlaadussa. Itselleni äänenlaatuun liittyvät seikat ovat merkityksellisiä, ja ne voivat vaikuttaa pisteisiini. Harmittelinkin Livin' My Lifen huonoa äänenlaatua kappalekommenteissani. Äänenlaadun muutos voi olla monen korvaan pieni ja harmiton juttu, mutta itselleni Livin' My Lifen live- ja studioversio näyttäytyvät ereinä.

Kilpailuvideon katoaminen YouTubesta on mielestäni ainoa kelvollinen syy vaihtaa kilpailuvideota raadin aikana, ja toki silloinkin tulisi etsiä mahdollisimman paljon alkuperäistä vastaava video.

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit/finaali

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

Kyllä tässä raadissa saa vaihtaa vaikka tässäkin vaiheessa liveversiosta studioon tai päinvastoin (jos on ns. sama versio kappaleesta). Kokonaan eri versioon toki ei saa esim. originalista akustiseen tai remixiin, tai päinvastoin.
Pisteytyksessä 10 parasta riittäisi muuten, mutta pidän tuosta että erot ovat hieman suuremmat kuin viisupisteytyksessä, ja vähän "vaihtelun" vuoksikin.

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit/finaali

Viesti Kirjoittaja sziget »

🇬🇧 Elvis Costellon putoaminen oli harmi vaikkei yllätys. Olen kuullut häntä passiivisesti, myös albumi Imperial Bedroom oli tuttu. Kappaleesta Beyond Belief ei saa yhdellä läpikuuntelulla juuri otetta. Taustatiedot voivat auttaa ja se jos lukee sanat. Niitä on analysoitu antaumuksella esim. songmeanings-sivustolla. Costellolta löytyy helpommin avautuviakin biisejä, samalta levyltä vaikkapa You Little Fool. Seuraava levy Punch the Clock (1983) oli kokonaisuutena "kaupallisempi".
Jufo kirjoitti: 25 Maalis 2023, 10:14 Katsoin, että pisteiden arvoisia olisi 7 kpl. Mukavaa sitten laittaa ne loput viisi yhdentekevää järjestykseen. Ehkä käytän random.orgia.
Mutta miksi vain viiden osalta? Usein luullaan harhaisesti, että oma maku olisi jotenkin oikea tai parhain. Arpomalla saataisiin laadukkaampia tuloksia ja enemmän jännitystä. Se vähentäisi paineita ja houkuttelisi lisää populaa mukaan. Arvontakoneita voisi mainostaa raatiavauksissa tyyliin "Randomisti paremmat pisteet" tai "Random tappaa talossa ja puutarhassa". :p

Yhdelle finalistille ei huvittaisi tällä kertaa antaa pisteitä eikä siis tarvitsekaan. Poikkeava tusinan kaava on hauskaa vaihtelua. Ennakkovaroitus olisi tarpeen, jos äänestystapa olisi hyvin erikoinen tai työläs (esim. raati 99).
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit/finaali

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Hyvä Indah oli vaihdettu karseaan Modeliin. :jupinaa:

Avatar
Saturnus Psycho
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3084
Liittynyt: 16 Maalis 2022, 15:57
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lr 120: Viisi vuosikymmentä (osa 3 - välivuodet), semifinaalit/finaali

Viesti Kirjoittaja Saturnus Psycho »

Kyllä mäkin tykkäsin Indahista enemmän kuin Modelista, mutta eipä mulla mitään Modeliakaan vastaan ole.
So unimpressed but so in awe
Such a saint but such a whore
So self aware so full of shit
So indecisive so adamant

Vastaa Viestiin