Euroviisukarsinnat 2002

Viisuvuosikerrat 1956–2023
Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja lharju »

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva

Euroviisukarsinnat 26.1.2002 lauantaina 26. tammikuuta; Kalevan viihdekeskus, Tampere; Juontajat: Maria Guzenina & Simo Frangen

Vuodesta 1994 lähtien suomalaiset olivat tottuneet rytmiin, jolloin Suomi sai osallistua viisukarsintoihin vain joka toinen vuosi. Vuonna 2002 Yleisradio satsasi karsintoihin huomattavan paljon enemmän kuin edellisinä vuosina. Ymmärrettiin, että Jasminen tai Nina Åströmin linja on jätettävä taakse ja Suomen on löydettävä kansainvälinen, euroviisukelpoinen kappale, jolla voitaisiin myös muuttaa Suomen viisutahti jokavuotiseksi.

Suomen euroviisukarsinnat siirrettiin pitkästä aikaa TV2:n järjestettäväksi. Lauluntekijät lähtivät viisuihin tosissaan mukaan, sillä avoimen sävellyskilpailun kautta Suomen viisuedustajaksi pyrki yhteenä 476 laulua, joka oli sen astinen ennätys. Lopulliset 12 laulua valitsi kaksi erilaista ammattilaisraatia, joista toisessa oli paljon ulkomaalaisia musiikin asiantuntijoita.

Suomen karsintafinaalissa oli jo aistittavissa hieman ulkomailla nähtyjen karsintaspektaakkelien väri- ja valoloistoa. Tunnelma oli suorastaan kansainvälinen ainakin jos verrataan edelliskertaiseen cocktail-tilaisuutena järjestettyyn karsintaan. Siitä huolimatta viisujen hohtoon ei luotettu, vaan väen paikalle houkuttelemiseksi esiintyjiksi palkattiin myös Irlannin viisuvoittaja Johnny Logan, sekä karsinnan jälkeen lavalle saapuneet Mestarit, jotka yrittivät noihin aikoihin comebackia - yritys oli kuitenkin floppi, sillä v. 1999 yleisöennätyksiä tehneitä Mestareita jäi kuuntelemaan vain murto-osa niistä, jotka istuivat salissa viisukarsinnan aikana.

Kansainvälisyys oli myös laulujen teema, sillä mukana ei ollut ensimmäistäkään suomenkielistä laulua. Kalevan viihdekeskuksessa kuultiin 11 englanninkielistä laulua ja yksi italiankielinen. Mukana oli myös ennätysmäärä ulkomaalaisten säveltämiä lauluja - suurin osa ruotsalaisten viisunimien säveltämiä. Todelliseksi konkariksi osoittautui kuitenkin Maki Kolehmainen, joka sävelsi kolme laulua ja saavutti niillä kaikki mitalisijat.

12 laulusta alueraadit äänestivät ensin kuusi jatkoon, joista kansalaiset saivat puhelinäänestyksellä äänestää suosikkiaan Suomen edustajaksi Tallinnaan. Ei ollut mikään yllätys että kilpailun ylivoimaisesti tunnetuin nimi, Laura Voutilainen, sai eniten puhelinääniä ja pääsi näin edustamaan Suomea Maki Kolehmainen Addicted to you -diskoilulla, joka oli tosin ollut myös alueraatien suosikki. Toiseksi sijoittui englanniksi esiintynyt Aikakone, eli Aika tarttuvalla Stay -laululla, joka oli kuitenkin aika tarkka kopio La Cream -yhtyeen laulusta You. Kolmanneksi sijoittui uusi tuttavuus, norjalaissyntyinen Geir Rönning, joka aloitti suomalaisen viisutaipaleensa I don't wanna throw it all away -balladilla. Seuraavat sijat menivät myös eurokelpoisille lauluille - ruotsalaisen Thomas G:sonin säveltämille lauluille Who cares about a broken heart ja Say you will, say you won't, jotka esittivät 90-luvun tähdet Johanna Siekkinen ja Ressu Redford. Uusi tulokas Sheidi sai tyytyä kuudenteen sijaan.

Tippuneiden laulujen joukossa kuultiin myös Taina Kokkosen Silenzio, joka kuului ennakkosuosikkeihin. Kokkosen italian ääntämys vain osoittautui suureksi ongelmaksi ja niinpä laulu sai raadeilta vain yhden ainoan pisteen. Siitä huolimatta laulun suomenkielisestä versiosta Kaipuun kyyneleet tuli radiohitti ja laulu on kelvannut myös oikeiden italialaisten artistien ohjelmistoihin.

1. Aika - Stay
2. Jussi Saxlin - The closest thing to heaven
3. Johanna - Who cares about a broken heart
4. Sheidi - Make the rain  
5. Geir Rönning - I don't wanna throw it all away
6. Laura - Addicted to you
7. Saana - My special one
8. Marky - Goodbye, hello
9. Taina Kokkonen - Silenzio
10. Stiina Jean - If I do
11. Susanne Sonntag - Welcome the world
12. Ressu Redford - Say you will, say you won't
Viimeksi muokannut Roope, 10 Syys 2007, 17:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

1. Aika - Stay ****
2. Jussi Saxlin - The closest thing to heaven ***
3. Johanna - Who cares about a broken heart ***
4. Sheidi - Make the rain ** 1/2
5. Geir Rönning - I don't wanna throw it all away ****
6. Laura - Addicted to you *****
7. Saana - My special one **
8. Marky - Goodbye, hello **
9. Taina Kokkonen - Silenzio *** 1/2
10. Stiina Jean - If I do *
11. Susanne Sonntag - Welcome the world ** 1/2
12. Ressu Redford - Say you will, say you won't *** 1/2

Ihan oikea kärkikolmikko virallisissa lopputuloksissa! :peukku:

Taina Kokkosen esitys hienosta Silenziosta on kyllä edelleen iso pettymys.
Eikä ihme, että Nylon Beat ei halunnut esittää If I do biisiä. BOORING!!

Nämä oli mielestäni ensimmäiset Suomen viisukarsinnat, joissa viisufanit olivat vahvasti, väkevästi ja ÄÄNEKKÄÄSTI mukana kannustamassa. Hyvä me! :suomenaikavoittaa:

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja Roope »

1. Aika - Stay 3
2. Jussi Saxlin - The closest thing to heaven 1
3. Johanna - Who cares about a broken heart 3,5
4. Sheidi - Make the rain 1,5
5. Geir Rönning - I don't wanna throw it all away 2,5
6. Laura - Addicted to you 4
7. Saana - My special one 1
8. Marky - Goodbye, hello 1
9. Taina Kokkonen - Silenzio 5
10. Stiina Jean - If I do 1
11. Susanne Sonntag - Welcome the world 4,5
12. Ressu Redford - Say you will, say you won't 2

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja lharju »

Jos ihan oikeasti haluttiin, että Suomi pärjää, niin miksi, OI MIKSI, piti valita tarttuvien diskorallien sijaan kappale, jossa ei ole sellaista kikkaa, joka jäisi ekalla kerralla mieleen, ja miksi ei voinut valita artistia, joka olisi ollut edustavan näköinen

Leikin nyt alueraatia:
"Meillä täällä Munkkiniemessä on ollut tänään oikein märkää, pari astetta on plussan puolella, välillä pisaroinut ja on tällainen ikävä loskakeli. Tähän meidän raatiin kuuluu siivooja, kotitalousopettaja, keraamikko ja puutarhanhoitaja"

10p Aika - Stay
8p Taina Kokkonen - Silenzio
6p Johanna - Who cares about a broken heart
4p Ressu Redford - Say you will, say you won't
2p Laura - Addicted to you
1p Geir Rönning - I don't wanna throw it all away

:vaara:

En voi mitenkään uskoa, että Aika, Taina tai Johanna olisivat jääneet viidenneksi viimeiseksi Tallinnassa...
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

lharju kirjoitti:Jos ihan oikeasti haluttiin, että Suomi pärjää, niin miksi, OI MIKSI, piti valita tarttuvien diskorallien sijaan kappale, jossa ei ole sellaista kikkaa, joka jäisi ekalla kerralla mieleen, ja miksi ei voinut valita artistia, joka olisi ollut edustavan näköinen
SUOMEN KANSA valitsi Lauran ja uskoi häneen Tallinnan pettymykseen asti.
Biisi oli ja ON EDELLEEN hitti! :peukku:

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja lharju »

Iskelmämummot valitsivat Lauran, kun eivät tunteneet muitakaan. "Eikös tämä ole se kiva tyttö joka lauleskeli joskus 'kerran ihminen niin nuori olla saa'" :juhaukki:
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33147
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja Pete »

lharju kirjoitti:Tippuneiden laulujen joukossa kuultiin myös Taina Kokkosen Silenzio, joka kuului ennakkosuosikkeihin. Kokkosen italian ääntämys vain osoittautui suureksi ongelmaksi ja niinpä laulu sai raadeilta vain yhden ainoan pisteen.
No, eiköhän se suurin syy putoamiseen kuitenkin ollut Tainan raiskattu lauluääni (mistä syytän muuten Tangokuninkaallisten järjetöntä keikkatahtia voittovuonnaan :evil:). Toki myös huono ääntäminen vaikutti asiaan. Tästä olen hyvin katkera. :( Mahtava biisi ja upeasti laitetut hiukset Tainalla, hienoa koreografiaakaan unohtamatta! :ihana:
Se toinen tanssipoju olisi kyllä saanut jättää ne hullun katseensa jonnekin ihan muualle. :mulk:

1. Aika - Stay
Biisi oli hyvä, muttei tarpeeksi hyvä. Sisälsi joitakin omituisia "vääriä" modulaatioita.

2. Jussi Saxlin - The closest thing to heaven
Biisi oli kohtalainen, mutta miksi Jussi oli kuin heinäseipään niellyt? Erityisesti silmään pisti toinen käsi, joka vain oli paikallaan reiden päällä. :shock: (Jussi oli kehittynyt huimasti Idolsissa esiintyessään.)

3. Johanna - Who cares about a broken heart
Niin Abbaa, mutta ei huono kuitenkaan. Johanna oli vaan orvon oloinen lavalla.

4. Sheidi - Make the rain
Sheidillä oli hieman hapuilua rekisterin kanssa, mutta biisi ihan kiva radiopoppis.

5. Geir Rönning - I don't wanna throw it all away
Tämähän oli hyvä. Geir olisi voinut pukeutua samaan asuun kuin vuonna 2004, jolloin hän oli erittäin tyylikäs.

6. Laura - Addicted to you
Hyvä biisi, mutta ei jää mitään mieleen ensimmäisellä kuuntelukerralla. Siinä vika. Esiintyä Laura osaa.

7. Saana - My special one
Mie ootin häneltä jotain todella mahtavaa, kun olin niin tykästynyt hänen
Muistatko-biisiinsä. My special one oli siten pieni pettymys, mutta kaunis balladi kuitenkin. Stailaus oli mielestäni ihmeellinen ja liian japanilaisvaikutteinen.

8. Marky - Goodbye, hello
Mikä on viimeisin tieto: Oliko Marky ottanut jotain ennen keikkaa? :roll:
Melkoista hapuilua oli esiintyminen. Biisi oli karsinnan heikoimpia. Onkohan hän muuten yhtään tunnettu Unkarissa? Hirveä vaatetus kundilla.

9. Taina Kokkonen - Silenzio
Tämän okaan lihassani käsittelin jo aiemmin.

10. Stiina Jean - If I do
Illan ihmeellisin ääni. Rouva vaikutti jotenkin ylimieliseltä. Melkoinen tyhjäntoimitus oli biisi.

11. Susanne Sonntag - Welcome the world
Jäi vähän Ajan varjoon. Missä Susannen meikki? Asu oli hieno.

12. Ressu Redford - Say you will, say you won't
Oikein kiva ralli. Ressu esiintyi yllättävän hyvin ja rennosti. Biisi loppui oudosti, liian yhtäkkiä. Paras kohta: Throughout the years, so many tears...

Kokonaisuus oli hyvä. Simon ja Marian sanailu oli hauskaa. Olin mielissäni, ja muistan ettei minulla heti edes ollut suosikkia, kun melkein kaikki kuulostivat niin hyviltä.

Jospa tämä vuodatus riittää tältä kertaa. :roll:
Riskinä seniorilaumat

Avatar
JukkaV
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 15682
Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
Viesti:

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja JukkaV »

Tämä oli se vuosi, kun itkin oikeasti karsinnan tason kamaluudesta. Ainoa kappale, jolla oltaisiin voitu kuvitella edes 10. sijaa, olisi ollut Taina Kokkosen 10. sijaa. Häpesin olevani suomalainen. Miksihän näin seuraavana yönä unta kansallisesta suruliputuksesta? :roll:
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin. :)

Avatar
Tiana
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1575
Liittynyt: 10 Syys 2005, 18:35
Paikkakunta: Kangasala

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja Tiana »

Tämä oli se vuosi kun sydän itki verta, koska karsinnassa oli pirun hyviä kipaleita, mutta top kolmonen oli mustasta aukosta. :D

Tämä oli myös se vuosi kun ihmiset (muut kuin viisufanit) kunnolla innostuivat jonkun biisin mahdollisuuksista voittaa koko kansainvälinen finaali, mutta suurimman osan ihmisistä suosikki oli aina eri (eli käytönnässä mukana oli viisi mahdollista voittaja ehdokasta, joista yksikään ei sijoittunut top kolmoseen).


Ja olihan tuo voittaja kappale hyvä biisi! Kun sen oli kuullut ensin sata kertaa radiosta. Mutta muistan elävästi, kuinka ekan kuuntelu kerran perusteella kappaleesta ei saanut mitään irti eli Suomen sijoitus finaalissa ei tullut yllätyksenä..

Avatar
Toni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18635
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja Toni »

Ihanat karsimet taas nää! :)

6. Laura - Addicted to you ***** (Paras voitti.. Mut tääkin vaati sellasen käsittelyajan. Sheidi oli pitkään mun ykkönen, mutta nyt on lähtenyt hiukkasen laskuun..)
5. Geir Rönning - I don't wanna throw it all away ***** (Geirin ehdottomasti paras yritelmä. Huonoimmalla lähti viisuilemaan :/ )
4. Sheidi - Make the rain **** ( <3 )
1. Aika - Stay **** (Hyvin tehty biisi, joskin hiukkasen tutun kuuloinen)
9. Taina Kokkonen - Silenzio **** (Aivan ihanan loistava sävellys, mutta väärä esittäjä)
12. Ressu Redford - Say you will, say you won't **** (Ruotsalaista peruspoppia. Olis voinu toimia Tallinnassakin.)
3. Johanna - Who cares about a broken heart **** (ks. edellistä.. Tämä vaan hiukka kopionkopio monista edeltäjistään)
11. Susanne Sonntag - Welcome the world *** (Biisistä puuttuu se tarttuvuus)
7. Saana - My special one *** (Tämä oli kyllä vähän sylttyä. Ihastuttava melodia, mutta aika pliisu esitys.)
2. Jussi Saxlin - The closest thing to heaven *** (Herkkisbiisi. Pidin)
8. Marky - Goodbye, hello ** (No hohhoijaa)
10. Stiina Jean - If I do * (KAMALAA!! Rääkkäystä!)
Viimeksi muokannut Toni, 03 Tammi 2006, 12:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30500
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

lharju kirjoitti:Jos ihan oikeasti haluttiin, että Suomi pärjää, niin miksi, OI MIKSI, piti valita tarttuvien diskorallien sijaan kappale, jossa ei ole sellaista kikkaa, joka jäisi ekalla kerralla mieleen
Eikö tämä ole ilmeistä? Siinä, missä muut pop-/diskokappaleella kisailleet vain lauloivat kappaleensa, Laura esitti omansa. Ja ennen kuin joku alkaa puhua jotakin Tainasta, niin ei, parilla balettitanssijalla ei tehdä diskokappaleen esitystä - koreografia, solistin tyyli ja kappale eivät kohdanneet toisiaan ollenkaan. Lauran karisman ja esiintymisvarmuuden nosti erittäin hyvin esiin juuri muiden esitysten laimeus ja luultavasti näistä karsintaesityksistä jokseenkin mikä tahansa Euroopan kansa olisi saanut aikaan samansuuntaiset tulokset. Karsinnan aikaanhan ei voitu tietää, että Tallinnan lavalla esiintyminen ei olisi yhtä hyvää.

Juuri vuoden 2002 karsinta on mielestäni mitä erinomaisin esimerkki siitä, miksi tällä pop-/diskogenrellä Suomen ei kannata lähteä yrittämäänkään, sitä ei vain täällä tehdä niin hyvin kuin muualla. Jos jälkiviisastelu sallitaan (ja näemmä sallitaan ;)), olisi paras valinta saattanut tuolloin olla Geir selkeällä ja asianmukaisesti esitetyllä balladillaan, ei vähiten siksi, että viisuissa ei tuona vuonna loppujen lopuksi ollut yhtä ainutta miessolistin esittämää balladia. Vielä parempi olisi saattanut olla Aika (jota silloin myös äänestin) mutta jotain eloa tai tunnetta esityksestäkin olisi saanut löytyä. Staytä viisufanit yleisesti aliarvostavat, ilmeisesti biisi on fanien mielestä liian epäoriginaali tai yksinkertainen mutta juuri sellaisiahan hitit pääsääntöisesti ovat.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Anna_M
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4716
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:22
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja Anna_M »

Ihan kauhea karsinta, synkkä hetki suomalaisen viisun historiassa.
Muistan kuinka Laura (, josta en ollut aiemmin yhtään edes tykännyt!) oli livenä aivan ylivoimaisesti karismaattisin ja mielenkiintoisin esiintyjä, selvä voittaja. Muista esityksistä mieleen jäi lähinnä hämmennys.

Jälkeenpäin tehokuuntelussa muutkin laulut ovat avautuneet sen verran kuin se mahdollista on, muttei edelleenkään sieltä mitään helmiä ole noussut.

5p. Laura - Addicted to you
- eiköhän tuo ylläoleva hehkutus jo puhu puolestaan... Näin jälkeenpäin kun olen ajan lehtikirjoittelua analysoinut, oli suorastaan liikuttavaa kuinka yksimielisesti Suomen kansa oli Lauran takana Tallinnan kisoissa, pudotus maan pinnalle oli karuakin karumpi. Ja sen jälkeen ei vastaavaa tsemppihenkeä ole enää löytynyt, ei edes Jarille. Lauran tappion myötä taisi mennä syvien rivien usko koko viisutouhuun. Surullista :'(

4,5 p. Johanna - Who cares about a broken heart
- häpeämättömän ruotsalainen ralli, jolle ei sittenkään taidettu saada sitä kaikkein parasta esittäjää Suomen karsintaan. Johanna S. oli kovin väritön ja sävytön, ja polvien tasatahtinen notkistelu loi hassuja mielikuvia. Oispa tän laulanut joku varttuneempi leidi...

4 p. Taina Kokkonen - Silenzio
- laulajatar ei ole mitenkään minun makuuni, ei siis edes vaikka kuulisin levyltä ja äänikin olisi poissa. Mutta piisissä on potkua ja ideaa.

3,5 p. Aika - Stay
- aika vaisua Aikaa, mutta suomalaisena biisinä erottui edukseen. Ois voinu olla vaikka ihan mahdollinenkin edustaja, mutta lopputulos tuskin ois ollu Lauraa parempi.

3 p. Ressu Redford - Say you will, say you won't
- Ressun teinipoikaimago oli mulle karu pettymys, koska biisi oli ihan kiva, tosi taas tätä ruotsalaista tusinatuubaa, josta puuttuu elämänmaku ihan kokonaan.

2,5 p. Marky - Goodbye, hello
- hyvä biisi, jonka kokematon esittäjä sohi harakoille. Myöhemmin kuultu parempiakin versioita (ja katseet kääntyvät länteen...)

2,5 P. Susanne Sonntag - Welcome the world
- ihan hauska, optimistinen täti-iskelmä, jossa vanhaa kunnon viisuhenkistä maailmansyleilyä

1p. Jussi Saxlin - The closest thing to heaven
Sheidi - Make the rain
Geir Rönning - I don't wanna throw it all away
Saana - My special one
Stiina Jean - If I do
- ihan hyviä lauluja, mutta sellaiset koukut puuttuvat, joilla nämä lunastaisivat olemassaolon oikeutensa, saati sitten paikkansa Suomen euroviisukarsinnassa. Geirin laulun sanoissa on aivan erityisen kaunis ajatus. Ammattitaitoisia esityksiä kuitenkin kaikkia, mutta valitettavasti sieluttomia tusinatuotteita.
Et langeb pilk,
kuu kaob ja kaugel kaigub kell.
Sind keegi öösse kannab valgel hobusel.

Avatar
TipiBi
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 401
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 13:14
Paikkakunta: Lapponia

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja TipiBi »

Ihan kamalan huono vuosi, valtava pettymys ja meni usko suomalaiseen viisuiluun pitkäksi aikaa.

1. Aika - Stay 4p - hyvä esitys, hepponen biisi
2. Jussi Saxlin - The closest thing to heaven 1p - kääk
3. Johanna - Who cares about a broken heart 4½p - ok biisi, huono laulaja
4. Sheidi - Make the rain 1p - tylsä biisi, huono laulaja
5. Geir Rönning - I don't wanna throw it all away 3p - missä karisma?
6. Laura - Addicted to you 1p - inhokki laulaja, inhokki tykytytsbiisi
7. Saana - My special one 1½p - mitätöntä
8. Marky - Goodbye, hello ½p - mistä näitä esittäjiä on kaivettu?
9. Taina Kokkonen - Silenzio 2½p - ok biisi, väärä laulaja
10. Stiina Jean - If I do ½p - mistä näitä jne.
11. Susanne Sonntag - Welcome the world ½p - mistä näitä jne.
12. Ressu Redford - Say you will, say you won't 5p - tälläsillä tarttuvilla renkutuksilla ne muut maat pääsee 10 kärkeen, mutta meillä pitää aina olla jotain "hienompaa" :(
~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~
One-two-three - eikä muuta.

Avatar
Katten-Gustaf
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11843
Liittynyt: 13 Tammi 2004, 17:29
Paikkakunta: Siellä sun täällä...

Re: Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja Katten-Gustaf »

Mummokansa äänesti sen h.............. voittoon, kun eivät muusta tienneet... Kerrassaan hellyyttävän näköinen lehmä lauloi joskus muinoin mummo-humppaa nimeltä Kerran eikä mummoparat osanneet suhteuttaa (saati sitten ymmärtäneet englanninkieltä niin paljoa), että tyttö lauloi tällä kertaa huumeista...

1. Aika - Stay 3 p
plagiaatti, mikä plagiaatti, ainakin kertosäkeessä. Biisi on kyllä ihan toimiva ja mieluummin tämän olisin nähnyt voittajana kuin sen...
2. Jussi Saxlin - The closest thing to heaven 2 ½
Jos nyt ihan rehellinen olen, niin en edes enää muista tätä biisiä (pitääks mun kaivaa se levy jostain levyhyllyjen kätköistä? No, ei kai...). Mutta ei tainnut herättää sen enempää inhoa kuin hyvää mieltäkään...
3. Johanna - Who cares about a broken heart 4½ p
Taattua ruotsalaistavaraa. Ei se Charlotte nyt kovin paljon Johannaa (tai ehkä vähän) vanhempi ole, mutta silti se vetää tämän paremmin.
4. Sheidi - Make the rain 2 p
Ei huono, mutta ei hyväkään...
5. Geir Rönning - I don't wanna throw it all away 3 p
Pätee sama kuin tohon Saxlinin biisiin...
6. Laura - Addicted to you -100 (no, sovitaan että 0 p)
Tämä on sieltä, mihin aurinko ei ole koskaan edes vaivautunut vilkaisemaan.
7. Saana - My special one 1 p
Ei mitään muistikuvaa, siis vain säälistä tuo piste.
8. Marky - Goodbye, hello 3 p
Tämä on itse asiassa vasta jälkeenpäin avautunut mulle. Tosin, eiköhän se vilkaisu länteen kerro miksi. Herra M. Carlssonin laulamana loistobiisi.
9. Taina Kokkonen - Silenzio 4½ p
Siis, aivan loistava biisi! Mutta, se Tainan ääntämys... Voi voi...
10. Stiina Jean - If I do 1 p
Siis, ei mitään muistikuvaa tästäkään, joten säälipiste.
11. Susanne Sonntag - Welcome the world 4 p
Tässä taas yksi niistä ruotsalaisten loistobiiseistä, jotka laulajaa vaihtamalla olisivat päihittäneet sen ... No, mikä se olikaan, mennen tullen. Towe Jaarnekin versiona toimivampi
12. Ressu Redford - Say you will, say you won't 5 p
TiPiBi sen sanoi: näillä ne muutkin pärjäävät, mutta meillä pitää olla jotain hienompaa. Ylivoimainen sen vuoden biiseistä.
...kan inte säga nej,
jag måste släppa tag,
du vinner över mig...

Avatar
Ate
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3480
Liittynyt: 15 Marras 2004, 20:35
Paikkakunta: Tampere

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja Ate »

1. Aika - Stay 3p.
En oikein koskaan oo päässy perille tähän biisiin. Jotenki tylsä :/
2. Jussi Saxlin - The closest thing to heaven 3p.
Ei ollenkaan hassumpi viritelmä.
3. Johanna - Who cares about a broken heart 3p.
Liian ruotsalaista :grr:
4. Sheidi - Make the rain 2p.
Tylsääkin tylsempi
5. Geir Rönning - I don't wanna throw it all away 3½p.
Sytyin tälle kappaleelle vasta vuosien jälkeen. Loistava taustakööri :peukku:
6. Laura - Addicted to you 4½p.
Ykkössuosikki heti ensikuuleman jälkeen! Ja on vieläkin :p
7. Saana - My special one 3½p.
Kiva kuunnella. Stailaus häiritsee...
8. Marky - Goodbye, hello 1p.
En tykkää
9. Taina Kokkonen - Silenzio 4p.
Kappaleelle voisin antaa täyden 5 pojoo, mut se ääntämys :shock:
10. Stiina Jean - If I do 2p.
:roll:
11. Susanne Sonntag - Welcome the world 3p.
Ihan jees...
12. Ressu Redford - Say you will, say you won't 4p.
Kiva vauhdikas ralli. Harmi vaan että ruotsalaisvoimin oli tääkin tehty :/
"Kyllä Suomen luonto on sitten kaunis. Varsinkin, kun se palaa."
-Miik-

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja AntSa »

1 STAY 4

2 THE CLOSEST THING TO HEAVEN 3,5

3 WHO CARES ABOUT A BROKEN HEART 3,5

4 MAKE THE RAIN 2,5

5 I DON'T WANNA THROW IT ALL AWAY 3,5

6 ADDICTED TO YOU 5 <3

7 MY SPECIAL ONE 3

8 GOODBYE, HELLO 3,5

9 SILENZIO 3,5

10 IF I DO 2

11 WELCOME THE WORLD 4

12 SAY YOU WILL, SAY YOU WONT 2
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6663
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja Wilson »

Harvoin on minun suosikkini karsinnostamme edustanut maatamme, mutta tämä vuosi oli poikkeus.

Lauralla oli hyvät "vaatteet" karsinnoissa, mutta Tallinassa oli "kantakrouvin" vaatetus.

5,0 p (7,80) - Laura Voutilainen "Addicted to you"
4,5 p (7,45) - Johanna "Who cares about a broken heart"
4,0 p (7,25) - Sheidi "Make the rain"
4,0 p (7,20) - Geir Rönning "I don't wanna throw i all away"
3,5 p (7,00) - Aika "Stay"
3,5 p (6,95) - Susanne Sonntag "Welcome the World"
2,5 p (6,20) - Taina Kokkonen "Silenzio"
2,0 p (6,00) - Marky "Goodbye, hello"
2,0 p (5,80) - Stiina Jean "If I do"
1,5 p (5,60) - Sanna "My special one"
0,5 p (5,00) - Jussi Saxlin "The closest thing to heaven"
0,5 p (4,50) - Ressu Redford "Say you will, say you won't"

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30500
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Katten-Gustaf kirjoitti:12. Ressu Redford - Say you will, say you won't 5 p
TiPiBi sen sanoi: näillä ne muutkin pärjäävät, mutta meillä pitää olla jotain hienompaa. Ylivoimainen sen vuoden biiseistä.
Esittäjä oli vain vielä paljon huonompi kuin tuo teidän inhokkiartistinne. Näillä renkutuksilla pärjäävät vain ne maat, jotka osaavat tehdä niistä toimivia paketteja. Ne, jotka eivät osaa, eivät voi unelmoida tällaisilla menestymisestäkään. Suomi kuuluu jälkimmäiseen joukkoon, minkä takia meidän on turha yrittääkään ottaa viisuissa esimerkkiä länsinaapurista.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Mikkelsson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4724
Liittynyt: 18 Tammi 2004, 15:15
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja Mikkelsson »

Aikuisten oikeesti hyvä biisi;

1. Laura - Addicted to you - Lauran ansiot esittäjänä ja hieno biisi, ei vaan edukseen viisuissa, joissa sen pitäisi mennä läpi heti.

Viisuihin;

2. Aika - Stay - Huonoa Aikaa, mutta menee Ressun ohi suomalaisuutensa vuoksi. Plagiaatti tai ei, tarttuva kertsi ja Sanin ääni olisi vienyt Lauraa paremmalle sijalle viisuissa.
3. Ressu Redford - Say you will, say you won't - Biisissä ei mitään vikaa, mutta Ressun nelikymppinenteinipoika-look tökkii. Silti oltaisiin menty ohi sen slobo-Meijun.
4. Geir Rönning - I don't wanna throw it all away - Geirin paras viisutyrkky.

Joku mättää;

5. Johanna - Who cares about a broken heart - Tää neiti olis kussut alleen Tallinnassa. Biisi on kelpo.
6. Marky - Goodbye, hello - Mistä tämäkin kundi repäistiin? Paremmalla esittäjällä hyvä biisi ja viisukamaa.
7. Susanne Sonntag - Welcome the world - Ja lisää esiintyjiä sieltä minne aurinko ei paista. Ihan viisubiisi tämäkin, mutta Susanne olisi voinut jäädä alkuunsakin paistamaan niitä juujuupiipuripihvejään. Yäk.
8. Saana - My special one - Ainoa tapaus, jossa esittäjä menee, biisi ei. Tää on vaan tylsä.

Kaikki mättää;

9. Taina Kokkonen - Silenzio - Kuuntelin tänään pitkästä aikaa suomenkielisen version ja tuon naisen äänihän sattuu korviin. Puhumattakaan siitä italiasta, ja se kökkö tanhuaminen vielä päälle, niin hohhoijaa. Seuraava.
10. Sheidi - Make the rain - Flegu artisti, flegu biisi. Ihan uskomattoman tylsää koko paketti.
11. Jussi Saxlin - The closest thing to heaven - Jos mahdollista niin vielä alemmas vajotaan. "Jussi lauloi ihan kivasti koulun joulujuhlassa, laitetaan se Euroviisuihin." Laitetaan koko tiimi tämän oksennuksen takana Siperiaan.
12. Stiina Jean - If I do - No comments. :evil:
Men jag vara stark, jag kan få allt.
Jag kan sprida färg, jag kan regera.
Men det blir nog en till kaffe och en cigarett.

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

1. Aika - Stay 4,5 p.
Tutunoloinen, mutta tarttuva ja hyvin tuotettu.
2. Jussi Saxlin - The closest thing to heaven 1 p.
Tylsä.
3. Johanna - Who cares about a broken heart 5 p.
Ihana sävelmä, jota ei edes esittäjän puutteet latista.
4. Sheidi - Make the rain 2,5 p.
Tässä taas esittäjä on parempi, kuin esitettävä sävelmä.
5. Geir Rönning - I don't wanna throw it all away 4 p.
Kaunis balladi!
6. Laura - Addicted to you 3 p.
Suomen karsinnoissa esitys vielä menetteli, mutta Tallinnassa kaikki lässähti.
7. Saana - My special one 3 p.
Ihan kaunis balladi ihanalta Saanalta.
8. Marky - Goodbye, hello 2,5 p.
Kaamea esittäjä, mutta biisi taattua Ruotsi-poppista.
9. Taina Kokkonen - Silenzio 5 p.
Absolutely fabulous!
10. Stiina Jean - If I do 1,5 p.
Joo joo.
11. Susanne Sonntag - Welcome the world 2 p.
Vähän paikallaan polkeva ja vanhanaikainen.
12. Ressu Redford - Say you will, say you won't 4 p.
Vauhtia piisaa! Tosi jees.

Ranking:
1. Silenzio
2. Who cares about a broken heart
3. Stay
4. Say you will, say you won't
5. I don't wanna throw it all away
6. Addicted to you
--superfinaaliraja
7. My special one
8. Goodbye, hello
9. Make the rain
10. Welcome the world
11. If I do
12. The closest thing to heaven
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

kazan
Alaikäinen
Alaikäinen
Viestit: 10
Liittynyt: 02 Kesä 2006, 01:40

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja kazan »

"12. Ressu Redford - Say you will, say you won't 5 p
TiPiBi sen sanoi: näillä ne muutkin pärjäävät, mutta meillä pitää olla jotain hienompaa. Ylivoimainen sen vuoden biiseistä."

Kyllä ihmisten musiikkimaku voi olla niin kovin erilainen. Muistan, että tuo biisi oli mielestäni kaikinpuolin kamala ja nolo, yhdentekevä renkutus- say u will, say u won`t- I DON`T CARE.
_________________

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Itse Susann Sonntag on sanonut mulle, että SYWSYW oli hänen poikansa mielestä paras :rofl:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
Jónsì
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 22138
Liittynyt: 02 Tammi 2005, 01:59

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja Jónsì »

Mun mielestä Say you will, say you won't oli kaikista paras ja Laura vasta kakkonen. Jussi Saxlin oli kolmas.
Mistä tän saa poistettua? Apua!

kazan
Alaikäinen
Alaikäinen
Viestit: 10
Liittynyt: 02 Kesä 2006, 01:40

Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja kazan »

Minä en ole varsinainen euroviisufani, joten ehkä siksi musiikkimakuni on niin erilainen.. :p

Tekemmällä tekopirteäksi tehdyiltä tyhjänpäiväisyyksiltä kuulostavat tuollaiset say you willit...Ehkä olen väärässä... :mrgreen:

Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
Viestit: 14187
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Re: Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja JuhaUK »

Katselinpa tämänkin laatuviihteen taas DVD:lle siirrellessä. Simo Frangenin huumori kuulostikin yhtäkkiä hyvältä ja Maria oli tönkkö juontaja. Ja mistä ne kaikki pissa-, kakka- ja vessavitsit olivat?  :eeek: Se oli suorastaan illan teema  :dingedong: :toilet:

Luojan kiitos alueraadit on lopetettu, mitä hittoa se Sheidi teki superfinaalissa? Olisi tantta-Susann sen paikan paremmin ansainnut. Ja Taina Kokkonen menee kyllä historiaan kaiken tehokkaimpana kappaleen tuhoajana, oliko se edes harjoitellut? Olisipa Laura ollut yhtä hyvä Tallinnassa, eihän hän Tampereella kääntänyt lainkaan selkäänsä yleisölle, kuten finaalissa. Eikä näyttänyt nelikymppiseltä. Mutta ei siinä kappaleessa ole edelleenkään kertsiä.

Mikähän olisi ollut top 12, jos olisi ollut vain puhelinäänestys? Top3 ehkä olisi ollut sama, mutta sitten en tiedä... Kamalasti tuttuja siinä eturivissä katsomossa  :mrgreen:

Oliko siellä muuten G:sonit ja muut ruottalaissäveltäjät paikalla edes, kun ei ketään esitelty? Muutenkin ne välijuonnot olivat kyllä maailman tylsimpiä, pelkkä Kuse-Niinaa näytettiin.
Hello Hi!

Avatar
JeSSSe
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11428
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 00:33
Paikkakunta: Tampere

Vs: Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja JeSSSe »

Sheidi kuului ehdottomasti kuuden parhaan sakkiin! Tää jopa äänesti Sheidiä sitten muutaman kerran. Ihana kappale tuo Make the rain ja siitä tehty suomenkielinen versiokin. Johanna-hevonen ei mun mielestä taas kuulunut kuuden sakkiin tuolla biisillä (eikä kyllä muutenkaan), ihan kamala pimputus. Johannan tilalla olisi voinut olla Saanan My Special One. Ressunkin ois voinu heittää hiivattiin. Oikea voittaja kuitenkin tuo Laura oli ja edelleen Suomen paras viisu!
Anything that's worth having is sure enough worth fighting for

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Re: Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

JuhaUK kirjoitti: Oliko siellä muuten G:sonit ja muut ruottalaissäveltäjät paikalla edes, kun ei ketään esitelty?
Oli siellä G:son... Mä näin!  :joojoo:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
Viestit: 14187
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Re: Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja JuhaUK »

Siis kisan paras biisi oli ehdottomasti Silenzio, jos joku Lauran tasoinen esiintyjä olisi lähtenyt sillä kisoihin, ei oltais oltu viidenneksi viimeisiä. Mutta kaiken kaikkiaan tuossa karsinnassa oli esiintyjien ja ylöspanon osalta aivan surkea taso. Olikohan huhu kiirinyt etukäteen, että Laura on mukana, eikä kukaan hommansa osaava laulaja enää lähtenyt mukaan kilpailemaan ylivoimaista Voutilaista vastaan? Toisaalta, ei kai se viisujen mainekaan ollut kamalan hyvä tuossa vaiheessa.

Mutta Broken heart, Welcome the World ja Silenzio kunnon artisteilla, niin tulos olisi voinut olla ihan toinen. Joku nyt sanoo sitten, että nuo kaksi ekaa olivat vain MF-jämäbiisejä, mutta ei kai siitä mitään todisteitakaan ole. Ja ei se Broken Heart ihan jämä voinut olla, kun kelpasi itse Charlotte Perellille sinkuksi.

Say You Willistä tuli muuten näin jälkijättöisesti mieleen tämän vuoden Malta  :mrgreen: Fabriziolla oli kuitenkin hieman enemmän karismaa kuin Ressulla, vaikka laulu olikin ehkä samaa tasoa. Eikä sekään ralli vuonna 2002 tuntunut vanhanaikaiselta, nyt se kyllä olisi sitä.
Hello Hi!

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

SAANA AFROKIHAROISSAAN JUST TV 1 ARTO NYBERGIN VIERAANA!  :shock:

Kuin Nina Ööström kuunaan!  :heh:

Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
Viestit: 14187
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Re: Euroviisukarsinnat 2002

Viesti Kirjoittaja JuhaUK »

Kuka?  ???
Hello Hi!

Vastaa Viestiin