Elämäni levyt

Muiden musiikkikilpailujen ja Musiikin arkisto.
Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Elämäni levyt

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Lehdistä on aina mielenkiintoista lukea julkkismuusikoiden listauksia elämänsä tärkeimmistä levyistä perusteluineen. Koska minusta ei näköjään tule julkkista, niin vain te joudutte lukemaan minun tähänastisen elämäni tärkeimmistä levyistä (ja tuskin tälle listalle enää yltää kukaan?).

1. Modern Talking: The 1st album (1985)
Modern Talkingista oikeastaan lähti minun fanaattinen kiinnostukseni äänilevyjä kohtaan. Tätä ennen olin ostanut muutamia albumeja, joista useimmat olivat kokoelmia. Radiosta toki äänittelin kaikkea sekalaista, mutta en välttämättä aina edes tiennyt kuka minkäkin kappaleen esitti. Modern Talking räjäytti tajuntani heti ensimmäisellä singlellään ja siitä lähtien olen ostanut kaikki heidän tuottamansa albumit heti tuoreeltaan. Ensimmäinen levy ansaitsee kunniapaikan, vaikka he tekivät myöhemmin vieläkin parempia kokonaisuuksia. Eipä silti on tämä ensimmäinenkin levy aivan täydellinen pehmoeurodiscoalbumi, jossa ei ole kuin yksi hivenen heikompi biisi.

2. ABC: The lexicon of love (1982)
Tämä levy oli veljelläni ja kuuntelin sitä joskus jopa nonstoppina kymmenenkin kertaa peräkkäin. Levy räjäytti tajuntani Modern Talkingin lailla, mutta ABC:n tähti sammui yhtä nopeasti kuin toinen albumi ilmestyi. Parikymppisenä hankin kyllä kaikki muutkin ABC:n levyt, mutta ne osoittautuivat niin epätasaisiksi, että vein ne divariin. Martin Fry on maailman paras laulaja (haluaisin hänen äänensä!) ja Trevor Horn on maailman paras tuottaja.

3. Frankie goes to Hollywood: Relax, Two tribes ja The power of love singlet (1983-1984)
Harmi, että Frankien loistokkuus päättyi samana päivänä kun ensimmäinen pitkäsoitto ilmestyi. "Welcome to the pleasuredome" on todella huono levy! Mutta nuo singlehitit. Muistan kuin eilisen päivän kun näin ensimmäistä kertaa Two tribes musiikkivideon - se oli menoa! Relax on ehkä nykyään jo hieman kulunut, mutta The power of love on yksi maailman parhaista balladeista.

4. Alphaville: Forever young (1984)
Marian Goldin lauluääni on toinen jonka haluaisin itselleni. Täydellinen laulaja! Forever young ehkä sitten se maailman paras balladi, jonka osaan kokonaan ulkoa vaikka unissani. Forever young albumi on loistokas kokonaisuus! Alphaville on kiinnostanut aina, mutta ensilevyn tasoon he eivät myöhemmillä albumeillaan ole yltäneet.

5. Depeche Mode: Violator (1989)
Depeche Mode kuuluu nuoruuteeni. Osittain ystäväpiiriä miellyttääkseni kiinnostuin bändistä, joka sitten veikin sydämeni. Suurin fanaattinen kerääminen on jäänyt, mutta bändin tekemiset kiinnostavat aina ja konserteissa on käytävä aina. Violator albumin valitsin siksi, että siihen aikakauteen kuuluu myös ikimuistoinen konserttimatka Tukholmaan DM:n keikalle...

Hui, tämä tehtävähän osoittautui odotettua vaikeammaksi. Olisin halunnut listata vielä monta albumia! PetShopBoysin "Please" ja Anja Niskasen debyyttialbumi hengittävät tämän viisikon niskaan, mutta viisi on minusta sopiva määrä ja sen verranhan ne julkkiksetkin aina näitä listaavat. Mitkä levyt ovat sinulle itsellesi tärkeitä? Mistä helmistä et tule koskaan luopumaan?
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33147
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Elämäni levyt

Viesti Kirjoittaja Pete »

Minulla niitä ei taida olla kuin vain kaksi. Jessica Folkerin Dino ja Arno Eliaksen L'alchimie. Molemmat lähes täydellisiä kokonaisuuksia.

EDIT: Niin, siis tuo Jessican levy on varmaan mun ensimmäinen itse omalla rahalla ja omasta tahdosta ostamani levy. Ostin sen muuten vain To be able to love -hitin takia, mutta oijoi, mikä helmi levy kokonaisuudessaan on. :ihana:
Arno Elias puolestaan avasi silmäni myös muiden maiden musiikkimarkkinoille. Sillä ihanalla tiellä ollaan edelleen. Äärettömän melodinen kitarapoppi konetaustoineen on melkeinpä ihanin asia maailmassa, jonka tiedän. Voittaa jopa ison O:n. :joojoo:

Pitänee muuten lisätä tähän listaan vielä Jope Ruonansuun Kiikun kaakun -levy, joka sai minut jopa muutaman vuoden ajaksi harrastamaan imitointia omaksi ja perheeni iloksi. :mrgreen:
Viimeksi muokannut Pete, 12 Heinä 2006, 00:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Riskinä seniorilaumat

Avatar
Violette
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 24300
Liittynyt: 18 Tammi 2004, 18:34
Paikkakunta: Espoo

Vs: Elämäni levyt

Viesti Kirjoittaja Violette »

Siis eikös näissä elämäni levyissä ole ideana listata levyjä, jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet merkittävästi musiikkimaun kehittymiseen tai musiikista innostumiseen yleensä? Siis sellaisia levyjä, joihin liittyy merkittäviä muistoja. Ja toki niitäkin, jotka ovat vain niin uskomattoman hyviä.
Take a minute, take a breath to reload
Spell it out and let 'em know
That we're never gonna lose our colours
We're just gonna let 'em show

Avatar
Jaalo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2068
Liittynyt: 18 Joulu 2004, 15:29

Vs: Elämäni levyt

Viesti Kirjoittaja Jaalo »

Juuri eilen ajattelin samanlaisen ketjun, mutta Tony ehtikin ensin. En tiedä ovatko nämä levyt vaikuttaneet musiikkimaun kehittymiseen tai sellaiseen, mutta hyviä levyjä nämä todella ovat.

Taikapeili - Suuri salaisuus 1994
Ensimmäinen yhtye josta todella tykkäsin. Sain tämän kasetin joululahjaksi, mutta kuuntelin sitä niin paljon että se hajosi  :( Myöhemmin ostin sitten levyn 11+5-painoksen. Levy on monen vuoden jälkeenkin edelleen upea kokonaisuus ja biisien tekstit ovat avautuneet aivan uudella tavalla.

Nylon Beat - Nylon Beat 1996
Maailman parhaimman bändin debyyttialbumi, vaikka ei ehkä kuitenkaan se bändin paras albumi. Tähän levyyn liittyy paljon lapsuusmuistoja. Naikkareita tuli fanitettua ekasta levystä lähtien, eikä fanitus ole vieläkään loppunut.

Jeanette Biedermann - Break on through 2003
"Löysin" Jeaneten saksalaisen Popcorn-lehden kautta, ja ilman että olin ainuttakaan biisiä kuullut ostin Saksasta Enjoy!-debyyttialbumin. Myöhemmin kun tämä levy ilmestyi oli mummini menossa Saksaan ja pyysin että toisi tämän sieltä. Aluksi en paljoa pitänyt uudesta rock-tyylistä, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen levy muuttui aivan täysin. Sen jälkeen olen tykännyt muustakin rockimmasta musiikista enemmän. Albumin biisin Forever & ever ja Kick up the fire tuovat paljon muistoja mieleen ja niitä tulee kuunneltua aina kun olen rakastunut.

Nena - Willst du mit mir gehn 2005
Tämän levyn mummini toi minulle Saksasta joululahjaksi  :) En ollut tätä ennen kuullut Nenalta kuin muutaman biisin, kuten 99 Luftballons ja Anyplace, anywhere, anytime (Joka on yksi parhaista biiseistä ikinä) ja levyn nimibiisin, enkä oikein tiennyt mitä odottaa albumilta. Albumi kuitenkin osoittautui upeaksi kokonaisuudeksi ja sen onkin yksi parhaita albumeita ikinä. Parhaita kappaleita ovat mm.  Liebe ist, Vitamine, Ohne liebe bin ich nichts ja Neues Land.

Tic Tac Toe - Ist der ruf erst ruiniert... 2000
Tämänkin bändin löysin Popcorn-lehden kautta. Albumin nimibiisi ja video räjäyttivät tajunnan ja ovat edelleen ykkösluokkaa.  Aluksi en pitänyt kuin muutamasta albumin biisistä, mutta iän myötä biisit ovat saaneet aivan uuden merkityksen. Myös tämä albumi on auttanut minua pitämään rockimmasta musiikista.

Leila K - Manic panic 1996
Tutustuin Leilan musiikkin  sen jälkeen kun olin nähnyt tv:sta Fuck you, fuck you very much dokumentin, joka kertoo Leilan elämästä. Tykkäsin siitä kuinka Leila teki erilaisia shokeeravia asioita ja lauloi hieman erikoisemmalla äänellä. Tämän levyn lainasin kirjastosta ja sitä tuli kuunneltua paljon, ennen kuin ostin albumin omakseni. Vaikka en voi kadehtia hänen elämäänsä niin arvostan Leilaa laulajana kuitenkin, koska hän teki mitä halusi eikä kuunnellut muiden mielipiteitä ja koska hänen elämäntyylinsä oli niin hienoa (Kunnes teki konkurssin ja joutui kadulle asumaan)

Paljon muitakin hyviä levyjä on, mutta tässä tärkeimmät.
Viimeksi muokannut Jaalo, 11 Heinä 2006, 20:57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Horvath
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5354
Liittynyt: 05 Kesä 2004, 20:48
Paikkakunta: Tampere

Vs: Elämäni levyt

Viesti Kirjoittaja Horvath »

Clifters: Kuningas
Bir yarım akıllı, bir yarım deli
Dört yanım akıllı, bir yanım deli
Herkes akıllı, bir ben deli
Bir ben deli, bir ben deli

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Elämäni levyt

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Violette kirjoitti: Siis eikös näissä elämäni levyissä ole ideana listata levyjä, jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet merkittävästi musiikkimaun kehittymiseen tai musiikista innostumiseen yleensä? Siis sellaisia levyjä, joihin liittyy merkittäviä muistoja. Ja toki niitäkin, jotka ovat vain niin uskomattoman hyviä.
Kyllä. Juuri näin. Nuo kaikki viisi, jotka itse listasin ovat myös vaikuttaneet merkittävästi musiikkimakuni kehittymiseen juuri tällaiseksi kuin se on. Ja toki ne ovat myös tajuttoman uskomattoman hyviä  :peukku:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
minnie
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8811
Liittynyt: 26 Touko 2006, 23:38
Paikkakunta: Satakunta
Viesti:

Vs: Elämäni levyt

Viesti Kirjoittaja minnie »

No kai mäkin sitten yritän listata omat rakkaimmat levyni, vaikka 10 pitkäsoittoo:

1. David Bowie: Scary Monsters1980
Olin n. 11 vuotias kun kuulin radiosta Ashes to Ashes biisin ja olin aivan haltioissani: kuka tämä on? Ihana ääni, pakko saada lisää! No, Bowie oli vuotta aiemmin julkaissut Scary Monstersin ja sieltähän se löytyi. Jouduin selvittämään asian Suosikin kautta, jonne kirjoitin. Suosikki lähetti sitten minulle pari 70-luvun Suosikin numeroa joissa oli Bowien haastattelu ja toisessa oli vielä Bowie-juliste. Itkin onnesta kun sain ne postista yllätyksenä, kiitos Suosikille ja J. Hämäläiselle!  :kiitos: Muutama vuosi meni ja sitten ilmestyi Let`s Dance-albumi, pidin siitäkin, vaikka se oli lievä pettymys, kun olin kuullut aikaisempaa tuotantoa ja tämä erosi niin paljon siitä. Mulla on vieläkin Scary Monsters-albumi ja en KOSKAAN luovu siitä. Lisäksi vuosien saatossa olen kerännyt kaikki mahdolliset Bowie- LP:t (cd:nä en kelpuuta)

2. Nirvana: Incesticide1992
Näin eka kertaa Nirvanaa eng. MTV:ltä 120 minutes-ohjelmassa alku syksynä 1991. Olin aivan otettu. Bändi ei ollut vielä julkaissut Nevermind-levyään maailmanlaajuisesti. Kaverini nauhoitti mulle kasetille ed. mainitun levyn, jonka oli ostanut ulkomailta vähän aikaisemmin. Kuuntelin sitä kasettia koulussa, kotona yöt päivät. Varasimme kaverini kanssa viimeiset liput Lepakon keikalle, joka sitten siirtyi Kulttuuritalolle ja loppujen lopuksi peruuntui :( suuren ja äkillisen suosion ansiosta. No, loppujen lopuksi näin suosikkiyhtyeeni sitten Ruisrockissa ja siitä keikasta on vieläkin arvet vas.polvessa. Mä sain tän levyn siskoltani lahjaksi v.1993. Näin tän sinkkukokoelmaälpyn Salon CM-marketissa ja se oli ainukainen ja mulla ei ollu rahaa sitä ostaa. Siskoni oli siihen aikaan Salon lähellä töissä ja oli käynyt sen sitten, mulle kertomatta, ostamassa. Ihana ylläri ja paras Nirvanan kaikista levyistä! Aika punk-hengessä tehtyä.

3. Kate Bush: Never for Ever1980
Tää on aukeavilla kansilla oleva vinyyli. Oon sen joskus 16 vuotta sitten ostanut itselleni. Ja mielestäni Katen paras levy, vaikka mulla oli vaikeuksia pistää hänen levyjään paremmuusjärjestykseen. Löysin K.Bush:n muistaakseni Levyraadista, joskus 70-luvulla. Näin siinä hänen videon ja olin myyty. Sen jälkeen leikein pihalla Katea: matkien hänen tanssityyliään kärrynpyörineen.  lol

4. Suede: DogManStar1994
Sueden koko tuotanto on hyvää, mutta jos nostan sieltä yhden levyn esiin, niin se on tämä levy. Sain sen joululahjaksi heti sen ilmestyttyä ja tämä on tupla-levy aukeavilla kansilla. Aivan upea kansi, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Olen fanittanut Suedea v.93 ja nähnyt heidät Provinssissa v.1995 :)

5. Bauhaus: Swing the Hertache*the BBC Sessions1989
Tässä tupla-Lp:ssä on yhtyeen kipaleita 1981 ja 1982. Oon sen itselleni ostanut joskus 16 vuotta sitten. Synkkää, taiteellista, hieman goottia ja punkkia. Monta helmeä ja en nosta yhtään etusijalle. Tätä on kuunneltu treenikämpillä mustien kynttilöiden valossa, punaviiniä juoden. :malja:

6. Prince: Controversy1981
Punkkarikautena kolahti Prince, ja oli aivan pakko ostaa 1985 syksyllä tää vinyyli kaupasta, kun eteen sattui sopivasti. Olin nahkarotsi-ostoksilla ja sain tingattua takin hintaa alemmaksi ja menin loppurahoilla hakemaan tän levyn. Tuohon aikaan tuli myös Princeltä Time-biisi ja sen jälkeen punkkarikaverinikin hyväksyivät oudon musadiggaukseni. :mrgreen:

7. Love: Forever Changes1971
Tietääkseni tää on alkuperäinen albumi kansineen. Oon ostanut tän divarista joskus 15 vuotta sitten tai enemmän...Ihan kannen perusteella muistaakseni. Ja rakastuin heti ensi kuulemalla tähän levyyn.  <3 Poikaystäväni ei voinut sietää tätä musiikkia ja lopulta kielsi kuuntelemasta levyä hänen soittimessaan. Tää on tällästä hippimusaa, rakkautta ja maailman parannusta, erittäin lohduttavaa kuunneltavaa jos on murheellinen. :afro:

8. Nits: Giant Normal Dwarf1990
Hollantilainen Nits on yksi parhaimmista yhtyeistä koskaan. Mulla on -tietääkseni- kaikki heidän vinyyliversiolevyt. Tän levyn oon pyytäny joululahjaksi v.1991 ja on heidän levyistään soitetuin. :) Yksinolo musiikkia ja mielellään neljällä kaiuttimella, jotta ääni kiertää kaiun omaisesti. Aah  :poh:

9. Doors: Weird Scenes Inside the Gold Mine1972
Tämän tupla-LP:n oon saanut ensimmäiseltä poikaystävältäni joululahjaksi v. 1986 ja levyn hän oli pyytänyt enoltaan. Tää on aukeavilla kansilla ja jossain vaiheessa ollut soitetuin älppyni ja sen kuulee rahinasta. Nykyisin en oikein raaski tätä soittaa ja pitäisikin hankkia cd:nä.  :pannu:

10. Sielun Veljet: Lapset1983
Tämän vinyylin ostin aikanaan yläasteen luokkaretkellä 1986 Tukholmasta, vanhan kaupungin divarista. Pidin paljon siihen aikaan siekkareista, kävin keikoilla jne. mutta levyä en ollut vielä ostanut ja kun sen näin jotenkin orpona siellä divarin puulaatikossa, niin pakkohan se oli kotiin, Suomeen tuoda! Täyttä laatua koko levy. Kuunnellessa voi tulla hiki...  :heh:
20th Century Boy Kuva
>Placebo<

Avatar
JeSSSe
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11428
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 00:33
Paikkakunta: Tampere

Vs: Elämäni levyt

Viesti Kirjoittaja JeSSSe »

Ehdottomasti ainakin nämä:

Spice Girls - Spice & Spiceworld
Ensimmäisiä hankkimia levyjä, molemmat kokonaisuuksina loistavia! Olin suuuuuren suuri Geri-fani aikoinaan. Spaissareiden aikaan aloin kuuntelemaan musiikkia kunnolla ja tajusin musiikin hienouden. Kiitos tytöt!

Nylon Beat - Satasen laina
Näin tyttöjen Satasen laina-videon jossain Jyrkin awardseissa ja ihastuin heti. Debyyttialbumin aikoihin en oikein musiikkia niin hirveästi vielä kuunnellut, joten en Nylon Beatistakaan oikein mitään tiennyt. Meninkin heti seuraavana päivänä ostamaan levyn ja ihastuin entistä enemmän. Mahtavan uran tytöt tekivät yhtyeessä, kehittyivät mielettömästi. Toista samanlaista ei ole eikä tule.

Heidi Kyrön alkupään levyt
Heidi oli ensimmäisiä suomalaisia artisteja, joihin tykästyin. Rakkauden palapeli-kasetti olikin KOVASSA käytössä kannettavassa kasettisoittimessa aikoinaan. Nyt olen onneksi jo ihan cd-levynkin omistaja :p Ihana HEIDI! Hyviä levyjä nämä viimeisimmätkin ovat.
Anything that's worth having is sure enough worth fighting for

Avatar
Treno
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2165
Liittynyt: 26 Huhti 2004, 17:20

Vs: Elämäni levyt

Viesti Kirjoittaja Treno »

Tästähän tulikin varmaan pisin viestini koskaan, ilmeisen mielenkiintoinen aihe kyseessä :)

Ankaran mietinnän tuloksena sain karsittua noin tusinan ehdokkaan joukosta levyt, jotka ansaitsevat tulla listatuiksi viitenä tärkeimpänä levynäni. Kyseessä ovat siis yhden ja saman esittäjän ns. ’normaalit’ albumit, eivät hittikokoelmat tai useiden artistien lauluja sisältävät kokoelmalevyt. Listalle pääsyn tärkeänä kriteerinä oli, että albumi on yhtenäinen kokonaisuus, ei kooste eri tyylistä kappaleista vaikka olisivat miten hyviä tahansa. Levyllä täytyy olla riittävä määrä huippubiisejä, sopivasti vaihtelua eivätkä täyteraidat saa loistaa. Kokonaisuus ratkaisee!

1. Valerie Dore: The legend (Italia 1986)
Lähes täydellinen pop-vivahteinen italodiscoalbumi, jota kuuntelemalla voi itsekin eläytyä pyöreän pöydän ritareiden tarinoihin ja keskiajan tunnelmiin. Levy, jonka työstämiseen on todellakin nähty vaivaa: sovitukset ja tuotanto ylipäänsäkin ovat harkittuja ja loppuunhiottuja, samoin sanoittaja on lukenut romaaninsa. Tämä suosikkisolistini on sitä paitsi maailman kaunein nainen. Täydelliseksi levyn tekisi, jos se sisältäisi ’King Arthurin’ pitkän version.

2. Fancy: Get your kicks (Saksa 1985)
Saksan vuoden 2000 viisukarsinnoista tuttu laulaja loihti erinomaisen esikoisalbumin, joka on varsinainen hittikavalkadi sisältäen viisi singlelohkaisua. Tosin tämän eurobeatin helmen parhaat biisit (’Colder than ice’, ’Get your kicks’ ja ’In shock’) jäivät pelkiksi albumiraidoiksi, mikä kertoo paljon levyn tasosta. Ainut miinus on mukaan mahdutettu versio Amanda Learin ’Blood and honey’ –tekeleestä.

3. Alphaville: Forever young (Saksa 1984)
Myös syntikkapop voi olla taidetta! Yhtye ei päästänyt itseään helpolla, vaan loi albumin, jossa on riittämiin vaihtelevuutta ollen silti yhtenäinen. Arvostan tonywernerin tavoin ’Forever youngin’ kaikkien aikojen parhaaksi balladiksi. Sen ja ’Big in Japanin’ ohella albumin kliimakseja ovat sen aloituskappaleet ’Summer in Berlin’ ja ’A victory of love’, jonka jousisektiot saavat aikaan kylmiä väreitä. Sittemminhän yhtye ei ole enää yltänyt huippusuorituksiin kuin satunnaisesti. Yksi sellainen on vuoden 1997 ’Wishful thinking’ jousineen. Kaikesta huolimatta suosikkibiisini on sinänsä aivan hyvän kakkoslevyn ’Dance with me’.

4. Gazebo: The rainbow tales (Italia 1988)
Suuri yleisö valitettavasti unohti lähes 10 miljoonaa kappaletta myyneen vuoden 1983 ’I like Chopin’ –megahitin tekijän heti pian seuraavana vuonna ilmestyneen ’Telephone mama’ –kakkosalbumin jälkeen. Sääli, sillä miekkonen tekee musiikkia edelleenkin ja onnistui kokonaisuutena parhaiten näillä sateenkaaritarinoillaan. Kukaan tuskin tietääkään tästä järjestyksessään neljännestä levystä, mutta sen soundimaailma on harvinaisen yhtenäinen ja ’Alice in Wonderland’ kertakaikkisen hieno biisi.

5. Francois Feldman: Vivre vivre (Ranska 1987)
Belgialainen pop-artisti aloitti uransa jo 1980-luvun alkuvuosina, mutta julkaisi kyseisen ensialbuminsa vasta vuosia myöhemmin muutaman valtaisan singlehitin myötä. Tältä albumilta ei heikkoja lenkkejä löydy. Sävellykset ovat kauniita ja syntikoiden käyttö laadukasta. Mm. ’Le mal de toi’ nousee upeudessaan harvinaisiin sfääreihin. Johtuneeko laulajan vallonitaustasta, kun ranskankielikin kuulostaa harvinaisen hyvältä. Harmi, että 1990-luvun jälkipuoliskolle jatkunut suosio rajoittui lähinnä Ranskaan.


Tässä viisi levyä joista en luovu ja jotka kestävät kuuntelua ja aikaa. Valitettavasti listalle ei noussut varsinaisia euroviisuartistien levyjä, vaikka niissäkin riittää tasoa. Täytyy vielä erikseen mainita pari hieman uudempaa teosta, jotka ovat lajissaan erinomaisia: 3rei Sud Est: Sentimental (Romania 2001) ja Hannah: Fly away (Viro 2003). Eurooppalaisen dance-musiikin ystäville taatusti suositeltavia hankintoja.

Avatar
Jónsì
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 22138
Liittynyt: 02 Tammi 2005, 01:59

Vs: Elämäni levyt

Viesti Kirjoittaja Jónsì »

Katsotaas mitä tulee listaan.  :)

Linkin park - Meteora
Breaking the habit sai minut lopulta rakastumaan tämän bändin musiikkiin, vaikka paljon loistavia biisejä oli tehty jo ennen sitä. Eipä tämä ollut edes ensimmäinen Linkin parkin levy, jonka hankin, mutta ehdottomasti tärkein kaikista.

Ronan Hardiman - Lord of the dance
Ei ole varsinaisesti minun hankkima levy, mutta en kyllä anna tätä takaisin äidille vaikka mikä olisi. Kelttiläinen kansanmusiikki on muutenkin parasta ikinä, mutta tässä kun siihen yhdistetään vielä aivan upeita askel-ääniä. :kups: 17 raitaan ei mahdu yhtään skipattavaa. Tämä levy sai minut myös innostumaan tanssista aivan uudella tavalla, kun kuuli tanssin, eikä nähnyt. Mikä mielikuvituksen lento.

Madonna - The Immaculate collection
Hittiä hitin perään, olkoonkin kokoelmalevy. Mutta Madonnan paras levy, aivan ylivoimaisesti. Osannen jokaisen biisin sanat ulkoa, enkä suostu kuorimaan perunoita ilman tätä levyä. Tämä levy sai minut tutustumaan muutenkin Madonnan vanhempaan tuotantoon, josta sittemmin löytyi vielä lisää helmiä. Lyhyesti: :kiitos:

Kasia Kowalska - Samotna w wielkim miescie
Kun löytyy biisi joka ainoaan mielentilaan ja tunnelmaan, niin levy on täydellinen. Tämä levy taisi olla se viimeinen naula siihen arkkuun, jolla minut saatiin rakastumaan Puolaan, puolaan ja puolalaiseen naisrokkiin. Aivan upea levy, miten loistava ääni ja nuo sanat. Herranjestas, tämä on lähes täydellinen kokonaisuus.

Kylie Minogue - Ultimate Kylie
Kaikkia näitä biisejä en ollut kuullut vuosiin kun hankin tämän. Olin unohtanut monia sellaisia jumalaisia biisejä kuten On a night like this, Confide in me tai Better the devil you know, mutta tällä levyllä ne pääsivät oikeuksiinsa kaltaistensa kanssa. Tämä levy teki Kyliesta jumalattaren, mutta lähinnä siksi että se oli ensimmäinen. Loistava hittikavalkadi.

Olisihan näitä vaikka kuinka, mutta jätetään tähän.
Mistä tän saa poistettua? Apua!

Vompeli
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12745
Liittynyt: 26 Elo 2005, 15:50

Vs: Elämäni levyt

Viesti Kirjoittaja Vompeli »

Nanne Grönvall - 20 år med Nanne
Taitaa olla ensimmäinen kunnon kosketukseni ruotsinkieliseen musiikkiin. Upeita kappaleita energiseltä artistilta. Svarta änkan on edelleen se ykkönen siltä levyltä.

Lena Philipsson - Det gör ont en stund på natten men inget på dan
Kyseisen levyn lainasin männä keväänä kirjastosta, ja Lenasta on tullut kevään aikana uusi lempparini. :tapu: Jee Lena Philipsson jee :tapu: Lena-anthem on mahtava :tapu:

Evanescene - My Immortal
Inttiaikana ostin kyseisen levyn ja kuuntelin sen hiljaisuuden tultua yksikköön. Haltioissani olin levystä ja enkä ole sitä ostostani vieläkään katunut. My immortal on ehkä se paras kappale.

Nightwish - Once
Omasta mielestäni Nightwishin parhainta tuotantoa koko levyllinen. Ghost loving score on edelleen se, joka säväyttää joka kerralla.

The Scorpions - Moments of Glory
Eihän tää loppujen lopuksi taida olla erikoinen, mutta musta rock ja klassinen sinfoniaorkesteri sopivat niin maan mainiosti yhteen.

Taru sormusten herrasta -trilogian soundtrackit
Elokuvamusiikki on lähellä sydäntä, joten miksen olisi silloin ostanut näitä levyjä. Kuninkaan paluu -soundtrack tosin taitaa olla lähinnä sydäntä näistä ja erityisesti se mahtipontinen Minas Tirith.
Raipatirai

Mikkelsson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4724
Liittynyt: 18 Tammi 2004, 15:15
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Elämäni levyt

Viesti Kirjoittaja Mikkelsson »

Eri esittäjiä – Lennä, lennä leppäkerttu

Ensimmäinen oma levy.

Carola – Främling

Ensimmäinen oma ”aikuisten” LP, ja paras Carola koskaan. Äiti tämän toi Tukholmasta ja sytytti rakkauden ruotsalaiseen schlager-musiikkiin. Ja koska muut viisuartistit eivät listalle mahdu, niin Carola toki kunniakkaasti tuo listalla julki oman viisufanituksen.

Madonna – True Blue

Tähän saakka olin tykännyt Madonnasta semimmin, mutta True blue räjäytti pankin ja on edelleen hieno levy. Papa Don't Preach, Open Your Heart, Live to Tell, Where's the Party, True Blue ja La Isla Bonita kaikki samalla levyllä. Hienoa että on saanut elää naisen menestystä alusta saakka mukana, ei tällaisia enää tule.

Olisin kyllä halunnut nimetä tähän Like a prayer –levynkin, mutta yksi per artisti näin lyhyellä listalla.

Ultra Bra – Vapaaherran elämää


Suomen paras bändi. Edustakoon nyt tässä sitten myös sitä, että suomirokki, -poppi ja -iskelmä toimii.

Michael Nyman – Piano

Pitkään emmin tämän ja Sinisen soundtrackin välillä. Leffamusiikkia parhaimmillaan.


Ooppera-, musikaali- ja klassinen musiikki loistavat poissaolollaan, mutta vain siksi että olen tosi huono nimeämään sieltä yksittäisiä helmiä.
Men jag vara stark, jag kan få allt.
Jag kan sprida färg, jag kan regera.
Men det blir nog en till kaffe och en cigarett.

Lukittu