Popstars 2

Muiden musiikkikilpailujen ja Musiikin arkisto.
Avatar
Marjukka
Juomanlaskija
Juomanlaskija
Viestit: 11641
Liittynyt: 25 Marras 2003, 23:25
Paikkakunta: Helsinki

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja Marjukka »

Niin, nyt voisi tosiaan miettiä, keille pudotus oli onnenpotku ja oman, Asikaisesta riippumattoman soolouran alku, vrt. Jonna tai PMMP...
Hirveästi ei ole sen yhden ekan Popstarsin tytön Versus-bändistä kuulunut, ja Kanan soolourakin on tainnut vähän lätsähtää, mutta tunnetaanhan Kana nykyisin sitten lapsosten ohjelmien menevänä juontajana.

Eli, hmm. Luulisin että Erick Jon saa jonkimmoisen levytyssopimuksen ainakin. Ja ehkä Alankin, jos aktiivisesti itseään tyrkyttää jonnekin ja tsemppaa (vaikutti ennen pudotustaan jo aika kyllästyneeltä). Tytöistä taas ei oikein ketään finaaliseitsikon ulkopuolelle jäänyttä tule heti mieleen positiivisessa mielessä. Pikku-Britneykin on jo jäänyt unholaan. No, katsellaan, eiköhän heitä joitakin kohta taas esiin ponnahda.
Haluaisin mieluummin olla täällä euroviisuissa kuin kotona! -Kwak

Avatar
Colby
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4126
Liittynyt: 18 Marras 2003, 00:56
Paikkakunta: Helsinki

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja Colby »

Täytyy kyllä sanoa, että mä todella toivon, että Ronnielta tulis jotain matskua. Eikä mua haittais ollenkaan jos se finaalissa pudonneista koostuva bändi perustettaisiin, kunhan siinä olis just ainakin Ronnie ja Jennifer :)

Ja tosiaan Janen tytöillä ei ole tietääkseni yhtään sen paremmat mahdollisuudet päästä tekemään mitään kovin laadukasta musiikkia (siis jotain mitä Asikainen ei oo ollu tekemässä) kuin Indx:lläkään. Tosin kuten aiemminkin oon sanonut, niin nuo poikien kappaleet on kyllä huonoudessaan ihan omaa luokkaansa :P

Popstars 1:n sivutuotteilla (lähinnä Jonnalla ja PMMP:llä) tuntuu menevän ihan hyvin. Jonnan kakkoslevy julkaistiin juuri ja on noussut listallekin. PMMP:ltä on tulossa uusi Päiväkoti-sinkku ensi vuoden alussa ja albumia maaliskuussa. Kolme uutta PMMP:n uutta biisiä oon kuullut, Päiväkodin lisäksi Mummolaan sekä Matoja. Viimeksi mainittu on mun suosikkini :) Niin, ja kunhan tuo Päiväkoti-sinkku saadaan kauppoihin, niin samoihin aikoihin näytetään varmaan myös video, josta voi ehkä bongata minut :o :mrgreen:

edit: niin ja Versuksesta ei oo tosiaan kahden sinkun jälkeen kuulunut mitään, ja käsittääkseni kyseinen homma on jäissä ainakin tällä hetkellä
"Ihan **tun ruma ihminen!
Kaikin puolin.
Varsinkin ulkonäöltä!"

-Saana Uimonen

Avatar
TerMari.
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2201
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 09:58
Paikkakunta: Jiipää

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja TerMari. »

Nyt mua vasta rupesi pännimään se Jaksonin poika.
Peijuunaa, eihän sen fraserauksien seasta taho saaha mithään selvää
mist hää laulaa :o ..
:termari:

Avatar
Fabrizio
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10140
Liittynyt: 13 Tammi 2004, 09:22
Paikkakunta: Vaasa

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja Fabrizio »

JANE-bändin cd-levy on jo äänitetty ja odottamassa julkaisuvuoroaan. Tosin ensin on vuorossa 3.12 sopivasti joulumarkkinoille INDX cd:n ilmestyminen.

Pst. Olen samaa mieltä eli toivottavasti Ronnie, Ella, Juho sekä Jennifer jatkavat musiikkiharrastustaan ja mahdollisesti kuulemme heistä vielä jatkossakin. Jos ei ryhmänä, niin vaikkapa sooloprojektien myötä. :roll:
"Because I... I´m just a dreamer,
with no intention to change, UNTIL I FIND YOU.
Don´t ask me why, I´m just a singer,
singing my worries away, UNTIL I FIND YOU."

Avatar
male
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5449
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 12:13
Paikkakunta: Helsinki

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja male »

Ihan mukava show ja heno lava. Tosin jotenkin jäi aika vaisu olo kun kymppiuutiset ei maininnut sanallakaan ja Alma median oma Iltalehtikin uutisoi pienin otsikoin.
"Well, if you must know, I have written fourteen books and as I am the only one who has read them I can tell you that they have all been very well received."

Tommi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2962
Liittynyt: 12 Marras 2003, 21:21
Paikkakunta: Helsinki

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja Tommi »

Huh, nyt on kotiuduttu. Kyllä poikien laulu oli jotenkin epävireistä ihan paikan päälläkin kuultuna.
I'm not a slut from Holland and I'm not fucking old bitch from Sweden.

Tommi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2962
Liittynyt: 12 Marras 2003, 21:21
Paikkakunta: Helsinki

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja Tommi »

Tyttöjen meno oli ihan kiva lavalla, paitsi, että Eeva-Leenan ääni kuullosti pikku-oravalta :D Ja Tea oli taas yhtä yliyrittäväinen ilmeineen ja liikkeineen. Laulut loppuivat myös kun Subtv:n ohjelma loppui. Lähin kyllä pois jo Subtv:ltä viimeisen biisin aikana (miehet ei itke) kun en jaksanut kuunnella moista tylsää biisiä, mutta sen jälkeen kyllä kaikki muutkin ihmiset lähtivät ja musiikkia ei kuulunut enää.

PS: Kaikkien rakastama Victoria Shuudifonia oli paikalla kans :) Ja eipähän se ollu lihonut sen enempää ku viime vuonnakaan oli.


EDIT: Oho, juuri katsoin videolta, että Jeejeejee on viimeinen biisi subbarilta, mutta viimeinen biisi oli kyllä livenä "miehet ei itke"..

PS: Risto Asikainen taisi olla nyrpeissään poikien voittamisesta kun katseli poikien keikkaa aika haikeana ja nyrpeänä.
I'm not a slut from Holland and I'm not fucking old bitch from Sweden.

Avatar
Nadi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2822
Liittynyt: 26 Marras 2003, 13:30
Paikkakunta: Järvenpää

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja Nadi »

Tommi kirjoitti:Kaikkien rakastama Victoria Shuudifonia oli paikalla kans :)
Tässä asiassa en kyllä nyt salli tuollaista yleistämistä :evil: :wink: :lol: :lol: ! ........

Sunnuntain finaalia katsoessa tuli ensimmäistä kertaa mieleen, että tytöt saattaisivat sittenkin voittaa. Niillä oli hyvät koreografiat ja äänet oli hyvässä balanssissa. Eve ja Tea oli ihanan pirteitä (ymmärrän toki, että joidenkin mielestä ihan yli, mutta mä tykkäsin). Mia ja Dan on vähän hillitympiä. Ekaa kertaa myös Dan yllätti, tosin tällä kertaa negatiivisesti. Sillä on kaikkien nasaalein ja ärsyttävin ääni siinä mielessä.... Mia on suloinen.

Ari on paras pojista, ehdottomasti. Ja kappas, joku muukin on huomannut sen Jacksonin fraseerausinnon :wink: . Ihan kuin joku Mariah Carey.... :roll: . Rene on hyvä. kun se laulaa korkeelta ja kovaa.

Mulle oli loppujen lopuksi ihan sama kumpi voitti....

Avatar
male
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5449
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 12:13
Paikkakunta: Helsinki

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja male »

Olinko minä ainoa vai meinkö tyttöjen koreografia vähän överiksi joskus. Tuntui vähän yliyrittämiseltä. No, tuntuivat ainakin nauttivan olostaan lavalla.
"Well, if you must know, I have written fourteen books and as I am the only one who has read them I can tell you that they have all been very well received."

Avatar
Sagapo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Kuva-arvoitus

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

Mikä bändi kuvassa?

Kuva
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois

Avatar
barbarossa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7772
Liittynyt: 18 Marras 2003, 11:30
Paikkakunta: Helsinki

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja barbarossa »

Viiksistä päätellen jokin saksalaisbändi. :lol:
"Laka laulaja kielsi tulemasta alas parvekkeelta ennen kuin rakkaus kestää... " -Pokušaj

Avatar
Anna_M
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4716
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:22
Paikkakunta: Helsinki

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja Anna_M »

Mä veikkaan, etä Indx Re-Union, vuonna 2045. Toinen vasemmalta parrasvaloihin palannut Risto Asikainen. Alkuperäiskokoonpanoon kuulunut Jackson lähti bändistä soolouralle jo v.2005.
Et langeb pilk,
kuu kaob ja kaugel kaigub kell.
Sind keegi öösse kannab valgel hobusel.

Avatar
gentedimare
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 23672
Liittynyt: 13 Marras 2003, 00:32
Paikkakunta: Pori

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja gentedimare »

Tommi kirjoitti:Saipas taas naurut tuossa Ruben & Joonas showssa. Indx:n kivat tanssit, juu, iha nauratti kun tanssivat.. eivät oikein sopineet sovitukseen ja miksi aina samat koreografit..
Näin kirjoitti Tommi Töllötin-osiossa!
Olkoon koreografiat mitä vaan, niin ainakin ne laulo LIVENÄ PAREMMIN Kuin Gimmel aikoinaan uransa alussa Joonas Hytönen Showssa! :)
Se siis vasta oli karseeta kuunneltavaa! Muistaako kukaan? :lol: :roll:
Diggi-loo diggi-ley alla tittar på mig
Där jag går i mina gyllne skor
Jag dansade omkring på gatan
Och hela världen den log
Diggi-loo diggi-ley

Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
Viestit: 14187
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja JuhaUK »

No toi bändi on tietysti..... Jane!! Ettekste te nyt niitä tuntenu? :roll:
Hello Hi!

Tommi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2962
Liittynyt: 12 Marras 2003, 21:21
Paikkakunta: Helsinki

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja Tommi »

Gente, siinä olet oikeassa, että hyvin lauloivat LIVENÄ, ja paremmin kuin gimmel aikoinaan :D Ja kyllä muistaa, kun gimmelit lauloivat.. se ei vähällä unohdu :D Siin tais stemmat vähä epäonnistuu :D


http://koti.mbnet.fi/tommius/roviolla.mp3

Tuossa teille se live-keikka mp3-formaatissa :D
I'm not a slut from Holland and I'm not fucking old bitch from Sweden.

Avatar
Sagapo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

JuhaUK tiesi, tokihan tuo bändi Jane on! :) Oli Barbarossakin sen verran oikeassa, että kyse on nimenomaan siitä Saksan Janesta.
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois

Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
Viestit: 14187
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja JuhaUK »

Heh... minä kyllä vähän lunttasin :oops: Mutta eivät nuo kai niin kamalan kuuluisia taida Janet olla, että olisi voinut tietää. :roll:
Hello Hi!

Avatar
Anna_M
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4716
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:22
Paikkakunta: Helsinki

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja Anna_M »

No huh huh! Vaikka on sama nimi niin tuskinpa bändit menevät kuitenkaan sekaisin... Aika erityylisiä!
Et langeb pilk,
kuu kaob ja kaugel kaigub kell.
Sind keegi öösse kannab valgel hobusel.

Avatar
Jvvv
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9695
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 12:43
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja Jvvv »

Aikun tää osti eilen irto-Suosikin ja sai sen pahvisinkulan yhteislauluineen. (Ei tarvinnut ihan niin paljon jemmata lehteä liukuhihnalla leipäpussin alle kuin ostaessani joskus Demin Naikkari-sinkun vuoksi) Poikien biisi on ihan jees, mutta tää kyllä tykästyi tuohon tyttöjen Väärin-kipaleeseen. Vaikka Danielan vinkuminen hieman häiritseekin c(?)-osassa.
"Olen kivi joka kukkii lailla hauraan joutsenen."

Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
Viestit: 14187
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja JuhaUK »

Pahvisinkulan? :shock: Ai siis pahvikuorissa? Ukki alkaa nyt muistelemaan niitä vanhoja flexisinglejä, joita 70-luvulla oli lehtien mukana: siis sellainen lepsun ohut läpinäkyvä sinkku, joka kyllä soi yllättävän hyvin levysoittimessa (jos ei keveyttään vain luistanut levylautasella neulan alla... :roll: )
Hello Hi!

Avatar
ZetZet
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7878
Liittynyt: 02 Huhti 2004, 14:06

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja ZetZet »

Joo, muistan että ainakin Valituilta paloilta tuli joskus tuollasia hassuja melken läpinäkyviä sinkkuja. Eikös niitten päälle pitänyt vielä pistää markan kolikko painoksi, että pysyivät normaalisti levysoittimessa? Muutama kerta niitä vain kuunneltiin ja sitten ne yleensä päätyivät meille lapsille leikkikaluiksi.

Lotossa saa toiset ja toiset taas ei, heissan heissan heissulivei!


Avatar
ashanti
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3393
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 11:42
Paikkakunta: St.Moritz

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja ashanti »

Jvvv kirjoitti:Aikun tää osti eilen irto-Suosikin ja sai sen pahvisinkulan yhteislauluineen.
Tällä on ollut pahvisinkula jo tovin ja melkein puhkikuunneltu. :oops: En edesitseostanut Suosikkia vaan Noponen toi sen mulle piristykseksi. Samasta syystä kirjoituspöydälleni oli viime viikolla ilmestyneet tyttöjen ja poikein fanilehdet, jossa hirmuisesti julisteita ym. Ongelma: mihin mää ne ny ripustan?! :mrgreen:
U kosu stavi ruzmarin
I jedan cvijet kraj šadrvana
Lejla, zar bi mogla ti drugog voljeti?
Golube, moj golube
Nosi joj suze mjesto pjesme

Avatar
Colby
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4126
Liittynyt: 18 Marras 2003, 00:56
Paikkakunta: Helsinki

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja Colby »

Nyt on Indx-poikien pitkäsoitto kuunneltu muutamaan otteeseen ja tuli niin gimmellentoonfiilikset, että huh huh. Jotkut biisit kuulostaa ihan Gimmelin joiltain biiseiltä. Puhutaan kuulostaa ihan Justin Timberlaken yhdeltä biisiltä. Kylmää-biisin alku taas on melkein kuin yks Ace of Basen biisin alku. Ei selitettävää-biisistä tulee väkisin mieleen Spaissareiden Wannabe.

Eli ei mitään omaperäistä, mikä oli kyllä ihan odotettavissakin. Enkä varmaan millään bändillä ole kuullut biiseissä olevan näin kamalia sanoja. Jacksonin ääni on raivostuttava, oikeestaan Renen myös. Semmosia inisijöitä. Ari on hyvä.

Janen sinkunkin bongasin. Olisin toivonut jotain extraa sinkulle. En kyllä muista mihin hintaan sitä myytiin, mutta ehkä jos eurolla parilla saa, niin vois melkein ostaakin, vaikka studioversio vähän tökkiikin mun mielestä.

http://www.indxmusic.fi/
http://www.janemusic.fi/
Mia love-smiley-016:
"Ihan **tun ruma ihminen!
Kaikin puolin.
Varsinkin ulkonäöltä!"

-Saana Uimonen

Tommi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2962
Liittynyt: 12 Marras 2003, 21:21
Paikkakunta: Helsinki

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja Tommi »

Indx:n "jeejeejee"-albumi päräytti ensimmäisellä listaviikollaan sijalle 23!! (hähähhää :lol: )
Jane taas kiilasi ykköseksi single-listalla biisillään "valvon".


Mitenköhän toi indx noin floppasi?
Viimeksi muokannut Tommi, 12 Joulu 2004, 21:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
I'm not a slut from Holland and I'm not fucking old bitch from Sweden.

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja lharju »

Julkaistiinkohan levy pikkasen liian nopeasti. Olisi nimenomaan kannattanut herättää Indx-hysteriaa teinixien kesken, julkaista biisi tai kaksi aina välillä ja sitten pitkän ja hartaan odotuksen jälkeen albumi.

Tosin ehkä Indxin floppi tarkoittaa sitä, että Suomessa osataan jatkossa vähän harvemmin pitää näitä kykyjenetsintäkisoja...
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Tommi kirjoitti: Mitenköhän toi indx noin floppasi?
Mitäs mie sanoin!! :wink:

Tämmöistä kirjoittelin 16. syyskuuta...

Näen jo sieluni silmin sen voittajabändin floppaavan pahan kerran.... :shock:

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja lharju »

Ja vastahan meillä oli Idols... tulikohan nää nyt liian nopeasti.

MuzaMaza: Jälkiviisas on aina helppo olla... :roll: :roll: :wink: :wink: :wink:
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Niin voikin :D
Mutta kun siinä ohjelmassa oli oikeasti niin löysänvetelä meininki ja noi bändit mun mielestä mielenkiinnottomia. JEE JEE JEE.... :roll:

Avatar
ZetZet
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7878
Liittynyt: 02 Huhti 2004, 14:06

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja ZetZet »

Ilta-Sanomissa näköjään hehkutetaan tänään IndX:in floppaamisella. Saahan nähdä, kuinka Janen käy, kun saavat pitkäsoittonsa kauppoihin.

Lotossa saa toiset ja toiset taas ei, heissan heissan heissulivei!


AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Popstars 2

Viesti Kirjoittaja AntSa »

INDX:n levyä en ole ostanut, koska biisit joita olen kuullut ovat TODELLA BORING-meininkiä ja kundit mielenkiinnottoman oloisia... Tää niin sitä RONNIEta ois bändiin halunnu... :wink:

JANE much better!!!!!
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Lukittu