Viisukuppila

Rousku kirjoitti: Miten koivuja kasvava paikka voi olla eksoottinen? Koivut kun ovat meille niin kotoisia! Mulle saattaa sanan muodon perusteella syntyä mielikuva jostakin Keski-Aasiasta (Iran, Afganistan), mutta sinne taas ei tunnu koivut kuuluvan. Sitä paitsi silloin u paikannimessä luultavasti translitteroitaisiin lyhyenä (vaikka se alkukielessä ja laulettuna olisikin pitkä).

Haloooooo! Tämä on F A N T A S I A. Siinä voi päteä mikä tahansa, eikä sen pidä perustua maapallon 'sääntöihin', vaan se saattaa olla hyvinkin paradoksaalinen ja eri 'kulttuureja' yhdistelevä mesta. Vaikkapa aavikko, jolla kasvaa yksi koivu. Päähenkilöhän nimenomaan tunsi olevansa ulkopuolinen. Luin kerran sellaista englanninkielistä vaihtoehtohistoriaa, jossa seikkaili Pekka-niminen naisvelho. Hän asui Kuusamo-nimisellä yliopistosaarella.

Rousku kirjoitti:Elokuvat ja kirjallisuus taas ovat minusta eri asia kuin laulun sanat. Niissä (paitsi lyriikassa) on pidempi stoori, joka antaa paikalle merkitystä tai paikan nimen mainitsemiselle motiivin, oli sen nimi mikä tahansa.

Heh. Et ole tainnut lukea paljoakaan. Oletko lukenut sellaista kuin Taru sormusten herrasta? Siinä luetellaan paljon erisnimiä, joilla ei kertakaikkiaan ole mitään motiivia tai merkitystä. Yleensäkään romaaneissa ei paljoa jäädä selittelemään kaikkia erisnimiä, vaan joskus niitä sisällytetään ihan uskottavan ja monimuotoisen todellisuuden luomiseksi. Joskus nimet värittävät tekstiä.

Laulurunot, kuten muutkin runot, lasken osaksi kirjallisuutta.

nkorppi kirjoitti:Haloooooo! Tämä on F A N T A S I A. Siinä voi päteä mikä tahansa

Mikä tahansa ei voi päteä. Kyllä tarinalla jonkinmoinen sisäinen logiikkansa pitää olla, muuten se ei ole kiinnostava.

Toinen juttu sitten, että en erityisemmin pidä ns. fantasiakirjallisuudesta, scifistä tms. lajityypeistä. Ja että näitä käännöksiä arvioin, paitsi joidenkin objektiivisten seikkojen nojalla (väärät tavupainot, ontuvat riimit ym.), myös ihan subjektiivisten mieltymysteni.

Rousku kirjoitti:Heh. Et ole tainnut lukea paljoakaan. Oletko lukenut sellaista kuin Taru sormusten herrasta?

En tiedä, olenko lukenut paljon vai vähän, mutta Tarun sormusten herrasta olen lukenut joskus 30 vuotta sitten. En muista siitä juuri mitään, mutta sen muistan, että en pitänyt siitä. Ymmärrän, että tuonkaltaiseen teokseen voidaan keksiä paikannimiä, eikä se minua haittaa, paitsi jos jossakin kohden ilman kunnon motivaatiota oikein mässäillään niillä keksityillä nimillä.

Rousku kirjoitti:

nkorppi kirjoitti:Kommenttisi olivat kuitenkin erinomaiset, elikä toivottavasti saamme nauttia oikeanlaisista käännöksistä sun kirjoittamana.

Taitaa olla turha toivo, mutta onhan meillä korvikkeeksi Sziget ja Timoteus. Uskon, että minun tehtäväni tässä maailmassa on olla kriittinen eikä luova.

Kiitoksia, vaikka luovuudessa kyllä häviän toiselle mainitulle ja ensimmäiselle lainatulle. Arvosteleminen on joskus vaikeaa mutta sittenkin leppoisampaa kuin käännöksen nyhjäiseminen tyhjästä. Usein jättäydynkin suosiolla pois ja äänestän ulpparina. Tuon Benezuurin tulkitsin vain kaukaiseksi paikaksi jossain-samantekevää-missä. Kokonaisuutena sanoitus oli silti sen verran epäperinteinen, että sen saattoi odottaa jakavan mielipiteitä.

Rousku kirjoitti: Puuhamaa, siellä villit lapset pääsee riehumaan
Puuhamaa, sinne aikuisetkin kaipaa uudestaan

Kerrassaan häkellyttävä inspiraation lähde tämä nuna nei.

Rousku kirjoitti:Kyllä tarinalla jonkinmoinen sisäinen logiikkansa pitää olla, muuten se ei ole kiinnostava.

Tämä on täysin pötyä.

Tai, tarkemmin sanottuna, sisäinen logiikka saattaa olla olemassa, mutta ei ole mikään välttämättömyys Selitellä sitä kenellekään tai tehdä numeroa sen paljastamisesta. Monessa surreaalissa tarinassa logiikka jätetään lukijalle muodostettavaksi. Olisi kauhean tylsää, jos logiikkaa aina tuputettaisiin yleisölle kuin idioottilaumalle, niin kuin 'Nukkekoti'-näytelmän lopussa. Siinä katoaa kaikki oivaltamisen ilo ja tulkinnanvara. Joka tapauksessa, sisäinen logiikka oli olemassa: 'yksi koivu aavikolla' oli perusajatuksena. Ulkopuolinen kaukaisessa, vihamielisessä paikassa. Mahdollisesti suomalaissukuinen koivu.

Benezuur-nimen motiivi oli 'kaukana jossain muualla' + laulettavuus. Ei varmasti mennyt kaikilta ohi: vrt. szigetin kommentteihin. En tietysti voi mitään, jos joku ei pidä fantasia-elementeistä. Itse luen maagista realismia jonkinlaisena psykologisena näkökulmana todelliseen maailmankaikkeuteen.

Mitään en vihaa enemmän kuin tarinaa, jonka hahmot toimivat tekijänsä pelinappuloilta jonkin sanoman selittelyyn. Hyi! Tarinan pitää tuntua oikealta, vaikka se olisikin fantasiaa: jos on uskottavaa, että hahmot mainitsevat nimiä selittelemättä, silloin he tekevät niin. Ei hahmojen tarkoitus ole selitellä lukijalle mitään.

nkorppi kirjoitti:

Rousku kirjoitti:Kyllä tarinalla jonkinmoinen sisäinen logiikkansa pitää olla, muuten se ei ole kiinnostava.

Tämä on täysin pötyä.

Tai, tarkemmin sanottuna, sisäinen logiikka saattaa olla olemassa, mutta ei ole mikään välttämättömyys Selitellä sitä kenellekään tai tehdä numeroa sen paljastamisesta. Monessa surreaalissa tarinassa logiikka jätetään lukijalle muodostettavaksi.

Tietysti se jää lukijalle muodostettavaksi. Ja joskus se ontuu. Esimerkiksi jos on pikaisesti huitaistu halpisromaani, jossa jonkun henkilön nimi kesken kertomuksen vaihtuu: välillä se on Sirkka ja sitten yhtäkkiä onkin Pirkko. No, voihan tuohonkin logiikan kehittää: kerrankos sitä ihminen nimeään käy muuttamassa. (Ja oliko niin, että Karamazovin veljesten Ivan esitettiin ihan raittiina ja sitten sillä yhtäkkiä olikin juoppohullun harhoja? Kerro sinä kun minä en kirjoista mitään muista. Se joi niin kaapissa, ettei kirjailijakaan huomannut; hyvä hahmo kun ns. elää omaa elämäänsä!)

Luulisin, että tarkoitamme logiikalla eri asiaa. Eikä minulla nyt ole aikaa tai motivaatiotakaan koettaa silloittaa eroa.

nkorppi kirjoitti:Mitään en vihaa enemmän kuin tarinaa, jonka hahmot toimivat tekijänsä pelinappuloilta jonkin sanoman selittelyyn. Hyi! Tarinan pitää tuntua oikealta, vaikka se olisikin fantasiaa: jos on uskottavaa, että hahmot mainitsevat nimiä selittelemättä, silloin he tekevät niin. Ei hahmojen tarkoitus ole selitellä lukijalle mitään.

On monia asioita, joita vihaan enemmän, mutta en minäkään pidä selittelystä, tai siitä, että tutkimuksessa koetetaan kaivaa kirjallisesta teoksesta esiin joku sanoma, jota kirjailija muka yritti välittää. Tai kyllähän jotkut kai oikeasti yrittävätkin, mutta eiköhän mieluisimpia ole ne kirjat, joita kirjailija itsekin joutuu ihmettelemään.

Taitaisi melkein aina olla epäuskottavampaa, jos hahmot mainitsisivat nimiä selitellen. Menee jo fantasian (tai roskaromaanin) puolelle sellainen. Kirjailijalla on kuitenkin valta leikata teokseensa haluamansa katkelmat hahmojensa elämästä, ja jos minä olisin lyyrikko, tuskin leikkaisin sellaisia katkelmia, joissa mainitsevat lukijoilleni tuntemattomia paikkoja, esimerkiksi itse keksimiäni. Epiikka ja draama olisivat toinen juttu.