Harjoitusten seuranta

Евровидение 2009 пройдет в Москве! Добро пожаловать! Euroviisut 2009 Moskovassa - Eurovision Song Contest 2009 in Moscow [rss]
Avatar
jv
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1211
Liittynyt: 21 Marras 2005, 15:36
Paikkakunta: Helsinki, Suomi

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja jv »

Katsoin eilen huvikseni eurovision.tv:n youtube-kanavalta myös viime vuoden ekat-harkat-videoita jotta voisin vertailla ja asettaa nämä nyt ajankohtaiset harjoitusesitykset oikeaan suhteeseen lopulliseen TV-esitykseen nähden. Joillakin, kuten Ani Lorakilla, esitys näyttää olleen täysin valmis ja se vain vedettiin läpi harkoissa. Toista ääripäätä edustaa Dima Bilan, jonka esitykseen (varsinkin sen alkuun) on tehty ekojen harkkojen jälkeen isoja muutoksia. En tosiaan ennestään tiennyt, että Bilanin oli alunpitäen tarkoitus aloittaa 'Believe' valkoisella laatikolla istuen ja sitten roikuksia ei-mihinkään johtavilla tikkailla, joita pitkin Plushenkokin näyttää laskeutuvan lavalle. Huimaa!

Eli Waldonkin esitys voi siis kehittyä tai olla kehittymättä kisaan mennessä. Uskon kuitenkin, kuten muutkin ovat todenneet, että kuvakulmilla saadaan eloa nykyisenlaiseenkiin esitykseen. Oikeasti koreografiassa ei tarvitse tapahtua paljon, kunhan siinä mielellään on koukku tai pari, kun taustaprojisoinnit ja leikkaus saavat aikaan sen, että TV-kuvassa tapahtuu. (Lordi hyvänä esimerkkinä.)

Liian kunnianhimoinen koreografia (=paljon yksityiskohtia ja liikkeitä, jotka saavat merkityksensä suhteessa toisiinsa draaman kaarena), joka näyttää upealta salissa, leikkautuu TV:ssä sillisalaatiksi. Esimerkkinä Unkari 2005 tai Georgia 2007. Ruslanan 2004 koreografia on useampaan kertaan katsottuna oikeastaan melko muodotonta hytkyilyä, mutta näytti ekaa kertaa telkkarista nähtynä tosi vauhdikkaalta ja tuki pukujen sekä taustaprojisointien kanssa hienosti kappaleen luonnetta. Se antoi myös solistille tilaa loistaa.

Avatar
kais(t)a
VIP-emäntä
VIP-emäntä
Viestit: 17409
Liittynyt: 24 Heinä 2005, 00:51
Paikkakunta: Tampere

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja kais(t)a »

Mun käsittääkseni nuo Diman tikkaat kiellettiin koska niitä ei ehditty kantaan lavalle postikortin aikana. Alkuun Venäjä kyllä vaati mainoskatkoa juuri oman esityksensä edelle. Tai noin ainakin Belgradissa huhuttiin. Mutta se on kyllä ihan totta että osa tulee täysin valmistautuneena paikalle ja osa sitten vähän vähemmän selkein ottein. Kaksi harjotus kertaa on kuitenkin aika vähän suurten muutosten tekemiseen koska kenraaleissa kuvakulmat pitäisi olla (kai?) ohjaajan kanssa jo ihan sovittuja. :miettii:

Mua häiritsee Suomen esityksessä eniten myös ne valkoiset paidat. Toivottavasti vitsailevat. :pliis:
Послушай - у сердца голос мой.

Avatar
trespasser
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 366
Liittynyt: 02 Huhti 2007, 18:06

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja trespasser »

Moi kaikille! Piti tulla pitkän tauon jälkeen taas kommentoimaan... Oon kattonu kaikki harjotukset, mitä tähän mennessä on ollu ja oon tykänny etenkin Bulgarian esityksestä, sillä eteenpäin on selvästi menty :mrgreen:

Tuosta Suomen esityksestä... Tulisiko siihen rattaaseen pyroja? Ei näyttäis ainakaan niin huvittavalta niiden kanssa kuin ilman :D Ja Karoliinan + laulajien asuista... Olikohan se Karoliinan kultainen mekko sen paidan alla piilossa? Taustalaulajille nuo asut ovat hyvät ja jotain yhteenkuuluvuuttakin olisi siihen Karoliinan mekkoon (kultaiset henkselit ja kultainen vyö). Toivossa on hyvä elää, sillä nyt on vähän laimeaa settiä, laulu toimi erittäin hyvin, mutta tuo lavaheiluminen on hiukan niin ja näin.... :hiips:

Avatar
JukkaV
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 15682
Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
Viesti:

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja JukkaV »

Viimeksi muokannut JukkaV, 05 Touko 2009, 12:38. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin. :)

uusimilla
Vessajonossa
Vessajonossa
Viestit: 64
Liittynyt: 04 Touko 2009, 21:47

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja uusimilla »

Näissä Suomen ekojen harkkojen arvioinneissa on vähän samaa tuskaa kuin oli Suomen kisaisännyyttä arvioitaessa. Silloin kaikki oli varmoja, ettei Suomi mitenkään voi osata järjestää sellaisia euroviisuja, ettei tartte maailmalla kulkea pussi päässä. Suomen maineen uskottiin katoavan ikiajoiksi... Ja kuinkas kävikään....

Näähän oli vasta ekat harkat ja tässä varmaan keskityttiin joihinkin osa-alueisiin. Sen jälkeen istutaan alas ja katsotaan, mitä pitää parantaa. On kai ne nyt ammattilaisia siinä mitä tekee. Kyllä se siitä lähtee.... :peukku:
Mikään ei ole niin puhdasta ja viatonta kuin ensirakkaus!

Avatar
-Smorgas-
Maistelija
Maistelija
Viestit: 25
Liittynyt: 31 Tammi 2009, 12:10

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja -Smorgas- »

Mä veikkaan myös, että ainakin Karoliinalla oli varsinainen mekko osittain sen paidan alla piilossa. Oliskohan sellainen olkaimeton kultainen yläosa kyseessä? Eikös Suomen finaalissakin hänellä ollut olkaimeton, mutta musta mekko? Muiden vaatteista en uskalla heittää veikkausta, mutta toivottavasti heilläkin olisi vain sitä mustaa, ripauksella kultaa. :roll:

Avatar
JukkaV
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 15682
Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
Viesti:

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja JukkaV »

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=BxUwcU7A ... re=channel[/youtube]

Serbia, tällä kertaa ei suomeksi, vaan serbiaksi.
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin. :)

Avatar
Jonnuli
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1841
Liittynyt: 14 Helmi 2007, 14:06
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja Jonnuli »

Hauska tuo Serbian koreografia, muuten en kylla tykkaa yhtaan...

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41958
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Toni kirjoitti:Pistät vaan tuon osoitteen [youtube] ja [/youtube] väliin.
Puuttuukohan minun selaimestani (Firefox) jokin palikka, kun nuo youtube-tägien väliin sijoitetut videoleikkeet eivät lähde käyntiin, ja niissä on kaikissa sama aivan asiaan liittymätön kuva? On ne ennen näkyneet! Sikäli kuin ovat ennen olleet noitten tägien välissä.

Harkkoihin mennäkseni, ihan kuin Igor olisi tässä välillä käynyt laulutunneilla. Kappaleen loppupuolella opit tosin vähän rupeavat unohtumaan. Kivasti liehuu porukka musan tahtiin! EDIT: Intars sen sijaan kuulosti kamalalta, huutanut kurkkunsa ihan pilalle? Tuntui ettei lopussa saa ääntä irtoamaan enää ollenkaan.

Avatar
rosetta
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6598
Liittynyt: 05 Helmi 2007, 22:10

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja rosetta »

^ Mulla nuo tagien välissä olevat videot eivät enää edes näy, siis mm. nuo parissa yllä olevassa viestissä olevat... :/ Siis näkyy vain valkoista, ei edes mitään kuvaa. Aiemmin kyllä vastaavat näkyivät. Mistä lie moinen johtuu. (Ja käytössä IE, ei firefox.)

Avatar
Colby
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4126
Liittynyt: 18 Marras 2003, 00:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja Colby »

Serbialla on hauskat lavagrafiikat :heh: Biisi on mun mielestä kiva, mutta nyt toi laulanta kuulost kyllä hirveeltä. Esitys muuten ihan jees.
"Ihan **tun ruma ihminen!
Kaikin puolin.
Varsinkin ulkonäöltä!"

-Saana Uimonen

Avatar
Sam94
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 556
Liittynyt: 10 Joulu 2008, 20:44
Paikkakunta: Kemi

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja Sam94 »

voih... :kups: Saksan esitystähän joutuu odottelemaan lauantaille asti!!

kello on muuten 1337
Saltanötter och pärondryck

Avatar
mariah
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6308
Liittynyt: 13 Helmi 2005, 15:22
Paikkakunta: Helsinki

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja mariah »

serbialla on tosi hauskat taustat :uujee: ja muutenki dikkasin esityxestä :uujee:

latviaa en kattonu kymmentä sekuntii pitempää :nohyi:

Avatar
Sam94
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 556
Liittynyt: 10 Joulu 2008, 20:44
Paikkakunta: Kemi

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja Sam94 »

Jonnuli kirjoitti:Hauska tuo Serbian koreografia, muuten en kylla tykkaa yhtaan...
Jeps. :tapu: Hyvin, yksinkertaisesti ja ytimekkäästi sanottu! :peukku:

Joku tuolla sanoi, että laulu meni huonosti... Nää on harjotukset ja videot ei todellakaan ole mitään huippulaatua. Säästäkäämme siis ne laulusuoritusten arvostelut myöhemmälle. Suomen kohdalla tosin voi tehdä poikkeuksen. :kups: Waldo ei oikein tahdo pysyä biisin perässä tai jotenkin.. En osaa oikein selittää, mutta se kuulostaa liian erilaiselta kuin levyllä. :roll:
Saltanötter och pärondryck

Avatar
JUHKIS
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2764
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:06
Paikkakunta: Hki

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja JUHKIS »


Avatar
Ticoshay
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4911
Liittynyt: 11 Huhti 2008, 16:32

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja Ticoshay »

Oon pettynyt Norjaan :eiei: Ei hyvin viulut kuulu :eeek: Toivottavasti sitten ens viikolla kuuluu!
LOBODA

Nevski
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2488
Liittynyt: 14 Maalis 2009, 15:32

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja Nevski »

Norja ei tuonu mittää uutta, ihan ok kipale ja esitys. Bosnialla oli mahtava lavashow, jotenki tuntuu että Bosnia voittais, mutta toisaalta taas emt. Noh mutta nyt jään oottelemaan Ranskan harjotuksia.

Avatar
Jonnuli
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1841
Liittynyt: 14 Helmi 2007, 14:06
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja Jonnuli »

Kyllahan noilla taustatytoilla oli tullu koreografiaa lisaa, ja se nayttikin ihan kivalta. Ihana tausta Norjallakin! Norjalla ja Islannilla parhaat tahan mennessa!

Avatar
rosetta
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6598
Liittynyt: 05 Helmi 2007, 22:10

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja rosetta »

^^ Mulle kelpaisi voittajaksi kumpi tahansa (Norja tai Bosnia), molemmat olisivat ainakin tuhannesti sympaattisempia voittajia kuin viimevuotinen ;) Mutta kaikkein mieluiten tietysti Bosnia, puntariykköseni.
Viimeksi muokannut rosetta, 05 Touko 2009, 14:37. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
Jonnuli
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1841
Liittynyt: 14 Helmi 2007, 14:06
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja Jonnuli »

^ Mika/kuka vaan tan vuoden vaihtoehdoista on sympaattisempi kun viime vuoden voittaja :surrur:

Edit. paitsi Svetlana :hiips:

Avatar
JUHKIS
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2764
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:06
Paikkakunta: Hki

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja JUHKIS »

Parempilaatuista Norjaa...



Kyllä se vaan voittajalta haikahtaa.;)
Tuo lavahan on Norjan poppoolle melkeenpä pieni. :uujee:

Avatar
JukkaV
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 15682
Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
Viesti:

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja JukkaV »

JUHKIS näköjään intoilee niin Norjasta, että Puola on unohtunut välistä. Tasavertaisuuden vuoksi Puola:

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=YrmDR6We ... re=channel[/youtube]
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin. :)

Avatar
Maarushka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3115
Liittynyt: 23 Tammi 2005, 22:53
Paikkakunta: Helsinki

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja Maarushka »

Kroatia näytti ja kuulosti hyvältä, hienoa!
I don't want more choice, I just want nicer things!

Nevski
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2488
Liittynyt: 14 Maalis 2009, 15:32

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja Nevski »

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=rZd1LX1b ... annel_page[/youtube]

Kyproksen biisi paranee ja lavashow ei oo hullumpi!

Robby
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3074
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 11:30
Paikkakunta: Helsinki

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja Robby »

Voi noita Suomen harkkoja....tausta oli kamalan sekava...ei tuonut biisiin mitään....Miks se epämääräinen hyrrä pyörii lavalla? Tuleeko siihen pyroja? Eiks se vähän ollut jo Lordin hommia? Ja miks pitää taas yrittää vähän jotenkin olla "heavy" vaikka moneen vuoteen saatiin jotain muuta musiikkia meitä edustamaan? Sitä stailistia ja koreografia ei sitten näköjään viitsitty hommata? Karoliinan tukka roikkuu yhtä elottomana ja laittamattomana kuten ennenkin ja vanhentava tunkkainen meikki pysyy muuten klassisen kauniin tytön kasvoilla...taustalaulajat näyttävät halvoilta ja muutenkin ihan kamalilta. Näinkö tässä ryssitään hyvä biisi, kun ei taaskaan ymmärretä että viisuesiintymisen pitää myös näyttää joltain? Tulikeppien pyörittäjien "tatska"-hihat sentään näyttävät ihan hauskoilta....muuta positiivista en kyllä Suomen esityksestä löydä. Tähän asti uskoin finaalipaikkaan, mutta ei taida olla toivoa :( Peukut kuitenkin pystyyn, että vielä asialle tehdään mitä voidaan. Taustalaulajat vaatekaupoille ja Karoliinalle uusi paita. Ja kampaajan kautta.

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13752
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

:eiei:
Latvian vokaalit kauheat. Pöh. :niinpa: Toivottavsti sillä on flunssa tms, muutoin jää varmaan vikaksi.
:eiei:
Norjan visualisoinnit sitten sitä äitelintä Norjaa - satubaletti sokerikurrutuksella, tähtiä langanpäässä (Ed Wood wannabe asialla varmaan), amerikkalaisia piparkakkutaloja - kas kun ei niitä niiden karseita trolleja hyppää randomina jonkun nurkan takaa.

EDIT: :hihi: Se Suomen tuliratas näyttää epäilyttävästi yhdeltä lumihiutaleelta uusiokäyttöä :mitvit: . Mutta varmaan se on parempi sitten kun siinä on tulta. Harkkavideo ainakin kerää katsojia tuubissa, onks se tokaks katsotuin het Hadisen jälkeen.
Viimeksi muokannut ta1ja, 05 Touko 2009, 15:30. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Andelia
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 329
Liittynyt: 19 Touko 2006, 10:04
Paikkakunta: Oulu

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja Andelia »


Avatar
RockOn
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 528
Liittynyt: 08 Marras 2006, 16:44

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja RockOn »

ta1ja kirjoitti: Harkkavideo ainakin kerää katsojia tuubissa, onks se tokaks katsotuin het Hadisen jälkeen.
Epäilen et kyseessä on suomalaisrynnistys Titanic-kommentien jälkeen, toivotaan et näin ei olis.

Avatar
+ Viisut +
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5051
Liittynyt: 15 Maalis 2008, 09:46

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja + Viisut + »

Kroatia

Ihan kivat taustat. :peukku: Live-laulu onnistuu hyvin Igorilta. :joojoo:

Irlanti

Taustat ei sovi tähän biisiin. Live-laulu hyvää. :joojoo:

Latvia

Upea esitys ja upeat taustat :rakkaus: :rakkaus: Todella hyvää live-laulantaa! :peukku:

Serbia

Vihreä ja sininen tausta sopii hyvin tähän biisiin. :peukku: Ihan hyvää live-laulantaa. :joojoo:

Puola

Taustat sopii hyvin biisiin. :peukku: Live-laulantakin ihan hyvää. :joojoo:

Norja

Ihanat taustat ja ihana esitys :rakkaus: :kuolaus: MAHTAVAA LAULUA!!! :surrur: :kups:

Kypros

Hieno esitys kuin myös taustatkin. :peukku: Voimakasta live-laulua. :peukku:

Slovakia

Tausta sopii, mutta live-laulunta ei oo kauheen hyvää... :roll:
Who's the one that has the right?
Treat us wrong and tell us what is right?
Bringing crowd against the squad

Avatar
ESC_Hullu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7141
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 17:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Harjoitusten seuranta

Viesti Kirjoittaja ESC_Hullu »

Norjan taustat teki biisistä jotenkin junnaavan ja elähtäneen. (siinäänsä hauska idea)
Näytti kaikkea muulta kuin voittajalta

Lukittu