Tangomarkkinat 2009

Muiden musiikkikilpailujen ja Musiikin arkisto.
Lukittu

Suosikkisi finalisteista?

Eerika Grönlund
3
6%
Markus Kokkonen
9
17%
Amadeus Lundberg
29
54%
Kaija Lustila
7
13%
Marko Maunuksela
5
9%
Virpi Piippo
1
2%
 
Ääniä yhteensä: 54

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41812
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Seurasinpa kisaa eka kertaa elämässäni ja vasta nyt finaalivaiheessa ja enimmäkseen vain kuunnellen, joten kontaktin ottamiset tms. epäolennaiset jäi havainnoimatta. Eniten ihmettelin Maunukselan selviytymistä neljän joukkoon, siis jätkähän kuulosti puhuvan laulunsa eikä laulavan. Kokkonen oli paljon parempi. Se esityksen ulkomusiikillinen puoliko ratkaisi? Tai laulaako Maunuksela terveenä olenaisesti paremmin? Lundbergin ääni kuulosti ensikuulemalta kuuluvan ainakin 30 vuotta vanhemmalle äijälle, ehkä vanhahtavaan tangoon oli valittu vanhahtava laulutyyli? Grönlundin äänenmuodostus kuulosti minusta lähinnä omituiselta, mutta se laulumaikka tuomaristossa oli sitten kanssani eri mieltä. Lustilan 1. laulu kuulosti upealta, kakkonenkin ihan jees, mutta kolmas (se Toivasen sävellys) puolestaan siltä kuin laulaisi väärältä korkeudelta ja tummasävyinen äänikin jotenkin hukkui taustaan. Jo ennen Lundbergin esitystä arvasin, että biisi sopii hänelle ratkaisevasti paremmin, ja niinhän sitten kävikin. Oliko hyvä idea panna kilpailijat laulamaan superfinaalissa sama biisi?

Niissä nykyiskelmien tangosovituksissa lähinnä paljastui alkuperäisten biisien vähäpätöisyys, ei mitään siitä loistosta, mitä vanhoissa kunnon tangoissa on. Periaatteessa kannatan uudistuksia, mutta ehkä tekijän pitäisi olla joku muu kuin Mikä Toivanen... (Ja värittömästä Piiposta ei siis jäänyt oikein mitään sanottavaa.)

Toiseksi eniten ihmettelen Johanna Pakosen särisevää puheääntä, joka tuntui voivan särkyä hetkenä minä hyvänsä. Jos puhuu noin, miten voi laulaa ammatikseen?
Viimeksi muokannut Rousku, 11 Heinä 2009, 23:15. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Rise, angel, shine, love!

UsvaAuer
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2009
Liittynyt: 15 Touko 2005, 15:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja UsvaAuer »

En ole mikäänn Tangomarkkinoiden fani, mutta tänä vuonna tuli ihan mielellään oikein jännitettyä kisat. Minusta tämä uusi formaatti ja laajennettu laulurepertuaari lisää kisoihin kaivattua puhtia.

Itse olin varma, että kisasta tulee kahden naisen taisto: Kaija Lustila ja Eerika Grönlund. Itse en ollut koskaan aiemmin kuullut Kaija Lustilasta. Minusta hän sai useat esittämänsä biisit syttymään. Tunteen paloa! Eerika taas on tavattoman taitava laulaja ja hänen matalat sävynsä upeat.

Minulle Amadeus kolahti vasta illan viimeisessä esityksessä. Se oli hieno: Amadeus vaan lauloi - ja upeasti. Ei mitään turhaa, ei mitään pinnisteltyä tai tehtyä. Kaijan Onnen kyyneleet oli teennäinen Amadeuksen voittoesityksen rinnalla.

Marko Maunukselaa en olisi kelpuuttanut edes finaaliin. Huono ääni ja teennäistä meuhtomista.

Amadeuksesta tullee myös ensi vuoden viisuedustaja. Oli viisu mikä hyvänsä.

Annami
Maistelija
Maistelija
Viestit: 46
Liittynyt: 02 Maalis 2005, 12:51

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja Annami »

Paras voitti! :peukku: Ja pääsisipä vielä Euroviisuihin!

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41812
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja Rousku »

UsvaAuer kirjoitti:Amadeuksesta tullee myös ensi vuoden viisuedustaja. Oli viisu mikä hyvänsä.
Pelkäänpä samaa, joten parasta sitten olla hyvä viisu... Ja saadaan kuulla syytöksiä, että jäljitellään viime vuoden voittajaa lähettämällä säteilevä poju. Oli viisu mikä hyvänsä.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Ensimmäinen kerta, kun minä melkein varmasti voisin harkita iskelmä/tangoartistin äänestämistä Suomen viisukarsinnoissa... Noh, äänestin mä nyt Jaria 2004 ja Annikaa 2006, mutta he ovatkin konkareita...

UPEA HIOMATON TIMANTTI... AMADEUS... TULE JA PELASTA ISKELMÄTAIVAS EUROVIISUKARSINNOISSA :kups:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
gentedimare
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 23672
Liittynyt: 13 Marras 2003, 00:32
Paikkakunta: Pori

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja gentedimare »

Kaija veti kyllä niin päin pemppua sen juhlatangon, että pelkästään sen perusteellakin olen tyytyväinen, että tuomaristo ei häntä valinnut.

Amadeus sen sijaan veti juhlatangon kuninkaan ottein, ettei kiinnosta muut vedot. Mitäpä niistä kiinnostumaan

AMADEUS viisukarsintaan. OU JEE!!! :tapu:
Diggi-loo diggi-ley alla tittar på mig
Där jag går i mina gyllne skor
Jag dansade omkring på gatan
Och hela världen den log
Diggi-loo diggi-ley

Avatar
youkka
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 325
Liittynyt: 01 Helmi 2004, 21:38
Paikkakunta: Hollola

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja youkka »

ta1ja kirjoitti:
youkka kirjoitti: Teknisesti häiritsevät kurkkuäänet
Tarkoittavatko nämä esimerkiksi niitä matalia kohtia siinä Uniklubin Näiden tähtien alla kappaleessa? Minusta se olisi itseasiassa ollut yllättäen (en voi sanoa pitäväni Uniklubista ja näistä sovituksista olen sanonut riittävästi yleisesti ottaen) illan vaikuttavin juttu, mutta ne matalat kohdat häiritsivät minua. Ja mistä johtuu, että se iskelmä/tango-ärrä, se niin kovasti pärisevä, on niin käytetty - minusta se ei kuulosta kivalta, onko siihen jokin erityinen syy, tekninen tms? Se häiristi Kaijalla myös, mutta muistaakseni Uniklubissa sitä ei kuulunut..
En aivan pysty tavoittamaan, mitä nimenomaisa kohtia tarkoitat, mutta itse viittaan kurkkuäänillä tekniikkan, jossa vokaalit sijoitetaa hyvin taakse, jolloin ne kuulostavat tummemmilta ja artikulaatioltaan epäselviltä (esim a ja o lähestyvät toisiaan). Tämä on hyvin käytetty laulutapa etenkin naisilla, jotka hakevat lauluunsa tummaa iskelmä- ja tangoklangia. Mielestäni Koriseva on ollut tyylin merkittävin luoja mutta muuttanut tekniikkaansa sittemmin luomumpaan suuntaan. Oma luuloni on, että takainen ja tummentava laulutapa tuppaa pöristämään myös ärriä entisestään.

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13750
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

youkka kirjoitti:En aivan pysty tavoittamaan, mitä nimenomaisa kohtia tarkoitat, mutta itse viittaan kurkkuäänillä tekniikkan, jossa vokaalit sijoitetaa hyvin taakse, jolloin ne kuulostavat tummemmilta ja artikulaatioltaan epäselviltä (esim a ja o lähestyvät toisiaan).
Kiitos vastauksesta. Kuvauksesta päätellen tämänsuuntaista ajattelin. :heh:
youkka kirjoitti:Mielestäni Koriseva on ollut tyylin merkittävin luoja mutta muuttanut tekniikkaansa sittemmin luomumpaan suuntaan. Oma luuloni on, että takainen ja tummentava laulutapa tuppaa pöristämään myös ärriä entisestään.
Minä muistaisin, että ainakin se lappilainen Tarja Ylitalo, päräytti ärrää voimakkaasti ja se oli ennen Korisevaa. Ja tummentaminen kuulostaa uskottavalta, oma täysin hatusta vedetty mutuni sanoo myös, että liittyy energiseen iskelmälaulutyyliin ts. enemmän sellaiseen naiselleiseen veikeään humppaan, mutta mitenkään varma en tästä ole.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja sziget »

Tavoistani poiketen kuljin lauman mukana ja kannatin Amadeusta. :tapu: Näistä kuudesta hän oli myös selvästi kiinnostavin ehdokas viisukarsintoja ajatellen. Lauri Tähkän parissa tosin kuin kala kuivalla maalla. Hyvä ettei voitto tullut liian helpolla, vaan kaksi tuomaria kuudesta asettui Kaijan kannalle. Hänkin ylitti ainakin omat semifinaalin jälkeiset odotukseni.
Rousku kirjoitti:Eniten ihmettelin Maunukselan selviytymistä neljän joukkoon, siis jätkähän kuulosti puhuvan laulunsa eikä laulavan. Kokkonen oli paljon parempi. Se esityksen ulkomusiikillinen puoliko ratkaisi? Tai laulaako Maunuksela terveenä olenaisesti paremmin?
Minustakin Kokkonen oli parempi, mutta varmaan Maunukselan aiemmat näytöt ratkaisivat. Tuomariston ei kai ollut tarkoituskaan arvioida pelkästään illan esityksiä.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13258
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Oikea kaksikko! Liputin hieman enemmän upean ja valmiin oloisen KAIJA LUSTILAN puolesta alussa, mutta AMADEUS vakuutti minut lopullisesti Juhlatangollaan. Tervetuloa Euroviisukarsintaamme, AMADEUS LUNDBERG! :hali:

Pidin tästä uudistuksesta kovasti! Hyvä TV 2 ja YLE!!! :ihana: Ja JOHANNA ja PELTSI olivat aivan mainioita! ("Nää on mainioita"/Mayan äänellä :heh: ) Puhumattakaan SANNA KOJON selostuksista: "Suuri ääni lähtee tämän tangolaulukilpailun kuopuksesta".. :uujee:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
youkka
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 325
Liittynyt: 01 Helmi 2004, 21:38
Paikkakunta: Hollola

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja youkka »

ta1ja kirjoitti: Ja tummentaminen kuulostaa uskottavalta, oma täysin hatusta vedetty mutuni sanoo myös, että liittyy energiseen iskelmälaulutyyliin ts. enemmän sellaiseen naiselleiseen veikeään humppaan, mutta mitenkään varma en tästä ole.
Kutakuinkin näin näkisin asian itsekin. Paitsi kyllä miehetkin osaavat hakemalla hakea tummuutta ääneensä. Moni kuulija siitä tykkääkin, mutta tyyli voi olla varsin haitallinen äänihuulille.

Avatar
Kujakissa
Hörppijä
Hörppijä
Viestit: 221
Liittynyt: 15 Marras 2004, 12:26
Paikkakunta: Pohjois-Suomi ja Portugali

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja Kujakissa »

Hauska ja iloinen veijari tuo Amadeus - mahdollisesta Norjan matkastakin siinä praatasimme
Amadeuksen kanssa pressissa, joka muutenkin oli miellyttävä tilaisuus.

Avatar
Miik
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4931
Liittynyt: 16 Huhti 2004, 10:46
Paikkakunta: Tampere

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja Miik »

Kaija Lustila :kups: Parhautta! :draamaa:

Kaijaa Spotifyssa viisuisesti: http://open.spotify.com/track/59OzYc2IsCrrw5Lds6lAkH

<3
"anna abreu ehkä kuppilan uusi Arja Saijonma"
NimiIronia Pete "Suomi 2010 artistitoiveita"-ketjussa

Jousimies59
Alaikäinen
Alaikäinen
Viestit: 1
Liittynyt: 13 Heinä 2009, 13:35

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja Jousimies59 »

En pitänyt aluksi Lustilaa kovinkaan kummoisena, mutta hänhän paransi uskomattomasti loppua kohden. Viimeinen veto oli jopa parempi kuin Amadeuksella, joka kiilasi, artikuloi huonosti ja unohti sanatkin. Amadeuksen ääni on kyllä lähtöjään erinomainen, mutta hän saisi rauhoittua ja keskittyä pysymään tempossa. Aika pahaa kiilausta oli havaittavissa useasti. Pieni sleepaaminen (ala Sinatra) istuu paremmin solistille (kun sen osaa) ja kiilata voi hieman kohotahdeissa, mutta ykköset pitää kyllä osua aika lailla kohdalleen!

No oikea voitti, mutta viimeisen vedon perusteella arvelin jo, että Amadeus hermoili voiton Lustilalle... Piippo oli naisista selvästi paras ja ihmettelen miksi ei päässyt kahden parhaan joukkoon. Mitäs merkitystä sillä Piipon iällä on? Hyvä ääni, rytmillisesti tarkka (vrt. Amadeus) ja artikuloi hyvin (vrt. Amadeus). Eiköhän se 20 vuotta enemmän elämänkokemusta sekä laulua ja sen opiskelua näy juuri siinä.

Amadeus laulutunneille ja em. asiat kuntoon, niin huippukaveri tulee. Ääni syttyy kuin Olavi Virralla parhaimmillaan!

Avatar
Juurovissön
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9125
Liittynyt: 18 Tammi 2006, 15:55
Paikkakunta: Turku

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja Juurovissön »

Pintapuolista ja täysin amatööriä kommentointiani aiheen tiimoilta:

Katsoimme erään kaverini kanssa finaalin meillä kotonassa tv:stä. Hänellä on enemmän kokemusta tämäntyyppisestä musiikista. Hän puolusti Kaija Lustilaa, joka olisi ansainnut voiton kokemuksellaan. Minusta taas Amadeus onnistui paremmin ratkaisevassa kappaleessa. Amadeus sisäisti kappaleen paremmin. Se kuulosti taianomaiselta, ei suinkaan mikään helppo laulettava. En osaa kommentoida tarkemmin, koska olen nähnyt tv-finaalin vain kerran.

Kyllä Amadeuksen äänessä on jotain kummallisen lämmintä pehmeyttä, hyvällä tavalla mieltä lämmittävää musikaalisuutta. Karisma on vielä hakusessa, mutta sitä löytyy jo paljon. Joskus tällaiset luonnonlapset pilaantuvat ylenmääräisellä koulutuksella ja ulkoa-opitulla treenauksella, toivottavasti Amadeukselle ei kävisi näin. Toivottavasti hän pysyisi hyvin luonnollisena.

En saanut finaalia boxuun, koska en ehtinyt alkuun. Seuraavana päivänä , jolloin olisi tullut uusinta, olimme jo toisaalla.

Juontajat olivat täyttä huippua: aivan ihanat Jossu ja Peltsi! Tässäpä hyvät Viisujuontajat Suomen karsintoihin. Jotenkin täydensivät hyvin toisiaan. Ei minusta Amadeuksessa muuten ole mitään hävettävää tai Allun kopiointia Suomen Viisukarsintoja 2010 ajatellessa. Mukaan vaan karsintoihin. Hänen karismansa hellyttää varmasti puhelinäänestäjiä. Vielä kun hänelle löytyisi se sopiva kappale!

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Juurovissön kirjoitti: Juontajat olivat täyttä huippua: aivan ihanat Jossu ja Peltsi! Tässäpä hyvät Viisujuontajat Suomen karsintoihin.
:eiei: Ei kiitos... Murre ei kuulu hyvän juontajan ominaisuuksiin ja Peltsi on jo Suomen karsintojen juontaja :heh: Mutta kommentaattorikopissa Jaanan kanssa toistavat itseään liikaa :lohduton:
Ensi vuodeksi siis vain Asko kommentaattoriksi
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Juurovissön
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9125
Liittynyt: 18 Tammi 2006, 15:55
Paikkakunta: Turku

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja Juurovissön »

Miksi murre ei kuulu hyvän juontajan ominaisuuksiin? Minusta se on juuri rikkaus ja taito olla aito. (Vääntäkäämme kättä asiasta Murrepulinassa, tämä kun tuntuu olevan ikuisesti kielletty aihe Suomessa, yks tykkää turuust, toinen ouluuust, mitä erroo niille saahaan sit loppupelis?)

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

16.9.2009 ilmestyy Tangomarkkinoiden juhlakokoelma kolmella cd:llä :uujee:

Mukana varmasti tämä "Onnemme kyyneleet" -juhlatangon paras versio:

If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
Juurovissön
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9125
Liittynyt: 18 Tammi 2006, 15:55
Paikkakunta: Turku

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja Juurovissön »

Minusta Amadeus onnistui ratkaisevassa kappaleessa paremmin kuin Kaija, joka oli myös todella hyvä. Amadeuksen jokin syvyys, musikaalisuus, luonnonlahjakkuus, karisma, helppous, yleisön kosiskelu, laulutaito ja upea modernius on upeaa suomalaista tulkintaa. Joskus tähdelle suo pienet virheet, haitannevatko nuo tässä ympäristössä? Tuskin!

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja romualdo »

että pitää olla komia esitys tuo kuninkaallisten yhteislaulu, kaikki muut solistit tunnistin äänestä mutta en sitä yhtä, vähän itkuisen/jännittyneen (?) oloista naissolistia joka laulaa ennen Helmikallion Saskaa... ettei vaan ollut se kaikkein aikojen ensimmäinen tangokuningatar, jonka nimenkin ny hukkasin...
Viimeksi muokannut romualdo, 16 Elo 2009, 00:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Fabrizio
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10140
Liittynyt: 13 Tammi 2004, 09:22
Paikkakunta: Vaasa

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja Fabrizio »

tonywerner kirjoitti:16.9.2009 ilmestyy Tangomarkkinoiden juhlakokoelma kolmella cd:llä :uujee:
Pitänee ostaa jumalaisen Antti Raiskin takia... :kups:
"Because I... I´m just a dreamer,
with no intention to change, UNTIL I FIND YOU.
Don´t ask me why, I´m just a singer,
singing my worries away, UNTIL I FIND YOU."

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

romualdo kirjoitti:kaikki muut solistit tunnistin äänestä mutta en sitä yhtä, vähän itkuisen/jännittyneen (?) oloista naissolistia joka laulaa ennen Helmikallion Saskaa... ettei vaan ollut se kaikkein aikojen ensimmäinen tangokuningatar, jonka nimenkin ny hukkasin...
Arja Sipola :joojoo: Taitaa minustakin olla juuri Arja S. tuo itkuinen nainen :miettii:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
JukkaV
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 15682
Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
Viesti:

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja JukkaV »

Kuulin jostakin Radio Suomen lähetyksestä, että kyseessä olisi Kaija Pohjola. Itse kyllä olisin väittänyt ääntä Arja Sipolaksi.
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin. :)

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja romualdo »

tuskimpa tulee ostettua...(kuin ehkä kirpparilta) lainaan tietysti musiikkikirjastosta, lähinnä mulle jumalaisten Mäkysen Jaskan, Helmikallion Saskan, Erkki Räsäsen, Sillanpään Jarin, ja muutaman muunkin kypsemmän kuuloisen tangotulkin takia...

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

JukkaV kirjoitti:Kuulin jostakin Radio Suomen lähetyksestä, että kyseessä olisi Kaija Pohjola.
Kappas vaan :shock: Kuulostaapa hän nykyään erilaiselta :miettii:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
Sagapo
Tarjoilija
Tarjoilija
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

Tangomarkkinoiden ystäville tiedoksi: Seuraavaan Suurimpaan pudottajaan osallistuu eräs entinen Tangokuningatar! :uujee:

Lisätietoa: http://www.mtv3.fi/suurinpudottaja/

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13258
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Sagapo kirjoitti:Tangomarkkinoiden ystäville tiedoksi: Seuraavaan Suurimpaan pudottajaan osallistuu eräs entinen Tangokuningatar! :uujee:

Lisätietoa: http://www.mtv3.fi/suurinpudottaja/
Arja Sipolahan on kaikkien aikojen ensimmäinen (Miss Jongunjoki 2007-juontajattaren äänellä ja nuotilla :heh: ) Tangokuningatar, vuosimalliltaan siis 1987.
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
TerMari.
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2201
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 09:58
Paikkakunta: Jiipää

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja TerMari. »

AntSa kirjoitti:
Sagapo kirjoitti:Tangomarkkinoiden ystäville tiedoksi: Seuraavaan Suurimpaan pudottajaan osallistuu eräs entinen Tangokuningatar! :uujee:

Lisätietoa: http://www.mtv3.fi/suurinpudottaja/
Arja Sipolahan on kaikkien aikojen ensimmäinen (Miss Jongunjoki 2007-juontajattaren äänellä ja nuotilla :heh: ) Tangokuningatar, vuosimalliltaan siis 1987.

Oi miksi, oi miksi ei lähtenyt Duo Marinadi voittamaan Suurinta pudottajaa... :termari: :vollotus: :synkka: :synkka:

Avatar
TerMari.
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2201
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 09:58
Paikkakunta: Jiipää

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja TerMari. »

Jahas, tähnä täytyy pian 2010-ketju jo perustella.. :surrur:

Avatar
TerMari.
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2201
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 09:58
Paikkakunta: Jiipää

Re: Tangomarkkinat 2009

Viesti Kirjoittaja TerMari. »

tonywerner kirjoitti:16.9.2009 ilmestyy Tangomarkkinoiden juhlakokoelma kolmella cd:llä :uujee:

Mukana varmasti tämä "Onnemme kyyneleet" -juhlatangon paras versio:

Uujee, meitsil on jo tää!!

Hurjaa miten vähän olenkaan äänen perusteella tunnistanut tangokuninkaallisiamme..
:roll:

Lukittu