Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

ESC 2004 -arkisto.
Avatar
Sagapo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

Tajusin juuri, että mailla on enää vain yksi viikko aikaa valita ehdokkaitaan!

Tämä viikko on se viimeinen! Pikku hiljaa kaikki kappaleet ovat tosin jo valittuja. Andorra valitsee laulunsa tänään, Saksa perjantaina ja Ruotsi lauantaina. Melko lailla viime tippaan ovat nuo maat karsintansa jättäneet, mutta mikäs siinä. Noiden maiden lisäksi on vielä kuulematta Kreikan, Monacon, Ukrainan, Ranskan, Islannin ja Venäjän biisit. Ne kaikki tullaan julkistamaan siis tällä viikolla - ellei sitten jokin maa lähetä viisunsa EBU:lle ihan noin vain, salassa.

Ensi maanantaina kaikkien laulujen tulee kuitenkin olla Euroviisujen päättäjillä käsissä, kun he aloittavat kaksipäiväisen kokouksensa. Uusien sääntöjen mukaan kappaleita ei saa enää ensi maanantain jälkeen muuttaa juurikaan, vain pienet muutokset sovituksessa ovat sallittuja. Tätä en ihan tarkkaan muista, mutta kielikin pitää kai lyödä lukkoon samalla.

Kaikkein jännittävintä ensi viikon alun kokouksissa on, että Istanbulin Euroviisujen esiintymisjärjestys arvotaan. Aikaisemmin tämä on tehty jo hyvissä ajoin, ennen vuoden vaihdetta. Tällöin maat ovat pystyneet ottamaan esiintymisnumeronsa huomioon, tosin tuskinpa se nyt kovastikaan päätöksiin on vaikuttanut.

Mikäli ennakkotiedot pitävät paikkansa, arvonnassa asetetaan keskiviikon välierän laulut paikalleen ja lauantain esiintymisjärjestys varustettuna kymmenellä tyhjällä paikalla, joille semifinaalin parhaat pääsevät. Toivon todella, että EBU on älynnyt merkitä tyhjät paikat ihan vain tyhjinä, eikä se ole merkinnyt niitä tyyliin "välierän voittaja", "välierän toinen", jne. Tällöinhän tietäisimme, mitkä maat ovat kuumia ja millä ei ole juurikaan toivoa voitosta. No, tuskinpa homma noin hoidetaan.

Mielestäni kumpanakin iltana nopean kappaleen tulee aloittaa. Aloituslaulun on oltava nopea, jotta show saadaan kunnolla käyntiin. Erinomainen esimerkki tästä on vuodelta 2002, Kyproksen One-pojat suorastaan räjäyttivät tunnelman kattoon. Hitaita kappaleita ei saa olla kovin monta peräkkäin, eikä niitä saa olla illan alkupuolella liikaa. Suuren show'n sisältävät laulut on nekin hyvä pitää erillä toisistaan, ja niitä voisi tulla aina välillä. Kilpailun lopetuskappaleen tulee olla todella hyvä, ja sen täytyy jättää hyvä mieli. Iloinen kappale on tähän omiaan, mutta oikein koskettava balladikin käy. Esimerkkinä mainitsen 2001 Tanskan viisun, Never ever let you go.

SEMIFINAALI

Olen käynyt keskiviikon välierän kappaleita läpi, ja olen tullut sellaiseen tulokseen, että paras aloituskappale olisi Albanian Imazhi yt. Vaikka laulu alkaa hitaasti, se on lopussa aivan mieletön. Anjeza Shahini on oikein edustava, ja uskon että hän saattaisi selvitä vaikeasta tehtävästä aloittaa. Tärkeintä joka tapauksessa on, että ensimmäinen kappale ei ole liian monimutkainen.

Semifinaalissa on monta laulua, jotka eivät sopisi lopetuskappaleiksi. On vaikea valita omaa suosikkiani tuolle paikalle. Aluksi ajattelin, että Kyproksen kaunis viisu olisi hyvä, mutta ehkäpä katsojat eivät jaksa keskittyä lopussa siihen niin paljon kuin pitäisi. Kroatian uunituore viisu esitettiin maansa karsinnassa viimeisenä, ja se saattaisikin sopia sille esiintymisnumerolle. Päädyn kuitenkin valitsemaan Kreikan kappaleen, vaikka sitä ei olekaan vielä kuultu. Jos se nopea on, se voisi olla kovinkin hyvä veto tuohon paikkaan.

Toivon, että Sveitsin viisu joutuu starttaamaan aika aikaisin tai keskiporukassa, se ei hyvää aloitusnumeroa ansaitse. Bosnia-Hertzegovinan diskokappale voisi tulla kahden hitaan jälkeen, jolloin se herättäisi katsojat uudestaan. Omalle Jarillemme toivon myöhäistä esiintymisnumeroa, vaikka voisi se ihan alussakin olla. Jartsa olisi mainio aloitusesiintyjä, mutta jotenkin esitys on mielestäni myöhäisillan megashow. Seuraavat laulut eivät saa joutua lähelle toisiaan:

- Suomi ja Tanska
- Liettua ja Slovenia
- Viro ja Valko-Venäjä
- Latvia ja Alankomaat
- Makedonia ja Serbia ja Kroatia

FINAALI

Finaalin 24 maasta tunnemme 14, niiden lisäksi joukkoon liittyy kymmenen välieräläistä. Ruotsin viisu on vielä täysi arvoitus, mutta sieltä saattaa tulla "loppupään kamaa", eli laulu joka sopii esitettäväksi myöhemmin. En oikein pidä Norjan viisusta, joten toivon sille sijoitusta vähän ennen puoliväliä, mikä on aika huono paikka. Mukana on aika monta miehen laulamaa hidasta kappaletta, niiden välissä olisi hyvä olla nopeita kappaleita, jotta katsojat eivät tylsisty. Siis Itävalta, Ranska, Irlanti, Norja ja Iso-Britannia erilleen (onkohan Islantikin hidas?).

Aloituskappaleeksi ehdotan Ranskan laulua. Jonathan Cerrada on iloisen näköinen tyyppi ja saisi mukavasti suosiota, jos aloittaisi. Vaikka laulu ei ole kovin nopea, ei se ihan hidaskaan ole. Belgian 1 life olisi tietty aika herkku tälle paikalle, mutta se on liian hyvä, joten säästämme sen myöhempään iltaan. Lopetuskappale voisi olla vaikka Ruotsin viisu, on se sitten mikä tahansa. Tosin länsinaapurimme ovat olleet jo muutaman kerran loppupäässä, joten olisi reilua heidänkin joutua välillä alkuun.

Ei aivan alussa (1-5) nyt mitenkään kovin huono ole kuitenkaan esiintyä, sen Sertab meille viime vuonna näytti. Loppupään mieleenjäävyys tiedetään, joten huonoimmat aloituspaikat taitavatkin olla keskivaiheilla. Kunpa Jartsa siis välttäisi sen vyöhykkeen! Hyvä laulu tosin menestyy aina, ja paljon on merkitystä myös sillä, millaisten kappaleiden välissä esiintyy. Suuren show'n jälkeen on tosi vaikeaa yrittää hidasta. Toisaalta kaikkien laulujen tulee varoa sitä tilannetta, että seuraava biisi on niin hyvä, että se unohduttaa ihmisten mielistä edellisen.

Paljon tulin kirjoittaneeksi, mutta voin tiivistää ensi maanantain arvonnan sisältämän jännityksen yhteen lauseeseen:

Saa nähdä miten käy!

EDIT: Otsikko vaihdettu, arvonta tehdäänkin tiistaina.
Viimeksi muokannut Sagapo, 21 Maalis 2004, 18:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois

Avatar
TOMItu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3100
Liittynyt: 11 Marras 2003, 17:08

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja TOMItu »

Joku on näköjään järkeillyt asiaa :roll:

Avatar
Kosti-71
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6834
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 01:48
Paikkakunta: Helsinki

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Kosti-71 »

Mun mielestä kilpailussa ei alkaa laskelmoida tuolla tavalla. Se joka voittaa kisan, niin sen täytyy voittaa se miltä paikalta tahansa. Tietystihän aina jälkeenpäin voi spekuloida että jos....... :shock: :shock: :shock:
Onnistumiset nostavat itseluottamusta. T: ikuinen sinkku

Avatar
male
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5449
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 12:13
Paikkakunta: Helsinki

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja male »

YLEllä on oikeinkilpailu, jossa veikataan Suomen esiintymisnumeroa. Mites olis 18?
"Well, if you must know, I have written fourteen books and as I am the only one who has read them I can tell you that they have all been very well received."

Avatar
Katten-Gustaf
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11843
Liittynyt: 13 Tammi 2004, 17:29
Paikkakunta: Siellä sun täällä...

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Katten-Gustaf »

Kosti-71 kirjoitti:Mun mielestä kilpailussa ei alkaa laskelmoida tuolla tavalla. Se joka voittaa kisan, niin sen täytyy voittaa se miltä paikalta tahansa. Tietystihän aina jälkeenpäin voi spekuloida että jos....... :shock: :shock: :shock:
Totta, mutta esimerkiks numerolla kaksi ei ole koskaan voitettu finaalia. Siinä syy kattien menestymättömyyteen -94, vaikka niitä oli muitakin... :oops:
...kan inte säga nej,
jag måste släppa tag,
du vinner över mig...

Unna
Vielä yhdet
Vielä yhdet
Viestit: 677
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 19:03
Paikkakunta: Helsinki

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Unna »

Katten-Gustaf kirjoitti: Totta, mutta esimerkiks numerolla kaksi ei ole koskaan voitettu finaalia. Siinä syy kattien menestymättömyyteen -94, vaikka niitä oli muitakin... :oops:
Eihän numerolla neljäkään oltu koskaan voitettu ennen viime vuotta. Jospa tänä vuonna on sitten kakkosen vuoro. :)

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Roope »

Mä veikkasin Askolle kakkosta. Ruotsi aloittaa lauantaina Tango! Tango!:lla tai After Darkilla, olis ainakin räjähtävä alku :P ja Jari esintyy toisena. Eli sama kun kymmenen vuotta sitten, mutta jos nyt niihin tanssijoihin panostettaisiin vähän enemmän :evil: .

Avatar
Sagapo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Ei sittenkään maanantaina...

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

... vaan tiistaina. Arvonta siis. Kaksipäiväisestä kokouksesta satuin valitsemaan juuri väärän päivän, kun veikkasin kumpana esiintymisjärjestys arvotaan. Mutta mikäs tässä, kyllähän me yhden vuorokauden jaksamme odottaa.

Peukut pystyyn hyvälle esiintymisnumerolle Jarille!
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Kyseessähän on KARSINTAKISAN esiintymisjärjestyksen arvonta, eli Jari saa numerokseen jonkun 1 - 22 väliltä. Oisko 21. mitään?
Hollanti aloittaa ja Sveitsi esiintyy viimeisenä.
Viimeksi muokannut MuzaMaza, 23 Maalis 2004, 11:31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Sagapo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

Kyllä finaalinkin järjestys arvotaan tiistaina. Kymmenen paikkaa jätetään tyhjiksi. Ne täytetään toukokuun semifinaalissa.
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30486
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Täh? Tiistaina vasta.. äääh. Ei se mulle ole yhden, vaan neljän päivän lisäodotus. :(


t. Huomenna takaisin Niinisaloon, TJ 18
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Sagapo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

Voih, ettekö te millään pääse edes vilkaisemaan nettiä? :? Metsäkeikka vai?

Esiintymisjärjestys arvotaan siis huomenna, ja nyt on tiedossa aikakin: 14.00. Aika on Turkin kellon mukainen, mutta eikös se ole sama Suomessakin? Enää alle vuorokausi jäljellä siis! :)

Toivottavasti Jartsa pääsee hyvään rakoon. Paras olisi kahden selvästi huonomman kappaleen välissä, joissa olisi kehnompikin esitys kaiken lisäksi. Kuitenkaan kovin monta huonoa kappaletta ei saa olla ennen T2TT:tä, ettei vain katsojat ehdi niiden aikana karata!
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois

Avatar
Sagapo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

Pian se alkaa! Jännittäääää!

Arvontaa ei näytetä netissä, mutta Esctodayn sivuilta saa avattua ikkunan, johon esiintymisnumerot päivitetään sitä mukaan kuin ne julkaistaan. Eli sitä kauttaa hommaa voi seurata aika hyvin!

http://esctoday.com

Ei enää kauan, ja tiedämme Suomen kohtalon arvonnassa!
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Roope »

Jari esintyy ensimmäisenä :shock:

Unna
Vielä yhdet
Vielä yhdet
Viestit: 677
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 19:03
Paikkakunta: Helsinki

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Unna »

No jopas! Tuo Jarin esiintymisnumero on kyllä vähintäänkin mielenkiintoinen. :)

Bosnia ja Serbia esiintyvät näemmä peräkkäin, mitäköhän siitäkin tulee... :roll:

Avatar
Sagapo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

Ykkönen!

SEMIFINAALI

1. Suomi!
2. Valko-Venäjä
3. Sveitsi
4. Latvia
5. Israel
6. Andorra
7. Portugali
8. Malta
9. Monaco
10. Kreikka
11. Ukraina
12. Liettua
13. Albania
14. Kypros
15. Makedonia
16. Slovenia
17. Viro
18. Kroatia
19. Tanska
20. Serbia-Montenegro
21. Bosnia-Hertzegovina
22. Alankomaat

FINAALI

1. Espanja
2. Itävalta
3. Norja
4. Ranska
5. (Semifinaalimaa)
6. (Semifinaalimaa)
7. (Semifinaalimaa)
8. Saksa
9. (Semifinaalimaa)
10. (Semifinaalimaa)
11. (Semifinaalimaa)
12. (Semifinaalimaa)
13. Belgia
14. Venäjä
15. (Semifinaalimaa)
16. (Semifinaalimaa)
17. Islanti
18. Irlanti
19. Puola
20. Iso-Britannia
21. (Semifinaalimaa)
22. Turkki
23. Romania
24. Ruotsi
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois

Avatar
JaKiMa
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 260
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 14:39
Paikkakunta: Eura

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja JaKiMa »

Oiskohan viisut ensi vuonna Ruotsissa jälleen?? :D
Av bara en droppe regn,
står min mark i blom, en rikedom.

Avatar
Sagapo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Jakautuminen

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

N = nopea kappale
H = hidas kappale
K = keskinopea kappale
? = semifinaalimaa

SEMIFINAALI
N N N K H N N N N N N N N H K N N H N H N H

FINAALI
N H H H ? ? ?H ? ? ? ? N N ? ?HH K H ? N N N

Puolalla hyvä paikka erottua tylsän Irlannin jälkeen. Finaalin lopussa suuria ennakkosuosikkeja, joten saamme hyvän lopetuksen. Semifinaali päättyy Alankomaiden tunnelmapalaan. Albanian ja Kyproksen nuoret naiset harmittavasti peräkkäin ja huonoilla sijoilla.
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois

Avatar
Anna_M
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4716
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:22
Paikkakunta: Helsinki

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Anna_M »

Ohhoh! Tämähän on ihan hurjaa. Jari saa näyttää heti aluksi, että mistä se kana pissii tänä vuonna. Ihan mahtavaa!

Sen sijaan en ymmärrä, että KUINKA noilla hannuhanhilla käy AINA tuollainen munkki, esiintyvät viimeisenä ja esittäjänä on megababe Lena Ph. Eli etukäteen arvioituna Ruotsi on koko kisan voittajasuosikki?! Iso-Britannian ja Turkin välissä ois oiva paikka Jarille sitten lauantaina.

Nyt jo hykerryttää...
Et langeb pilk,
kuu kaob ja kaugel kaigub kell.
Sind keegi öösse kannab valgel hobusel.

Avatar
Sagapo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4807
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:31
Viesti:

Sukupuolijakauma

Viesti Kirjoittaja Sagapo »

n = naislaulaja
m = mieslaulaja
N = naisdueetto tai -yhtye tai yhtye, jossa nainen päälaulajana
M = miesdueetto tai -yhtye tai yhtye, jossa mies päälaulajana
D = miehen ja naisen dueetto
? = semifinaalimaa

Pahoittelen, että väritys edustaa typerää ajattelua naisten ja miesten väreistä. Valko-Venäjä laskettu N-sarjaan, sillä mies ei laula. Sveitsi laskettu M-sarjaan.

SEMIFINAALI
m N M M m n n D n m n D n n m D N m m m m M

FINAALI
m M m m ? ? ? m ? ? ? ? n n ? ?m m N m ? M n n

Semifinaali päättyy ja finaali alkaa miehekkäästi. Valitettavan putkeen sijoittuivat semifinaalin naiset. :?
Jouez, jouez, musiciens / Enchantez-moi, magiciens
Tourne, tourne dans ma tête à moi / Fais briller les yeux des enfants-rois

Avatar
Huilumies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5349
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 15:20
Paikkakunta: Vantaa

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Huilumies »

(Anna_M) Sen sijaan en ymmärrä, että KUINKA noilla hannuhanhilla käy AINA tuollainen munkki, esiintyvät viimeisenä ja esittäjänä on megababe Lena Ph. Eli etukäteen arvioituna Ruotsi on koko kisan voittajasuosikki?!
Noh, ei tällaiset pikkupirteät, viimeisenä esiintymisvuorossa olleet kappaleet ole viime vuosina pärjänneet (Liettua2002, Slovenia2003). Jos Romanian kappale tuntuu katsojista kauniilta tunnelmapalalta, niin Ruotsin saattaa vaikuttaa siihen verrattuna jopa halvalta… vaikka se toistaiseksi on ihan kiva.
On siinä hiiltyvä ilta, auringon rusko
Parempien päivien sammumaton usko
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa
Sen huiluni soi...

Avatar
male
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5449
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 12:13
Paikkakunta: Helsinki

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja male »

Itävallalla käy huono tuuri vuosi vuodelta. Tai ei alkupään numero meinaa varmasti huonoa sijoitusta. Suomi aloittaa karkelot, mielenkiintoista. Ja onpas noi ruattalaiset onnekkaita!
"Well, if you must know, I have written fourteen books and as I am the only one who has read them I can tell you that they have all been very well received."

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Aiku se meiän JARI niiku polkasee pirskeet pystyyn!!!!! HALLELUJAH!!!! :ukliam2: Mä oon tosi satisfied tähän alotusmestaan.. :lol:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Ja RUOTSI bileiden endaajana myöskin NASTA meininki!!! LENA-ihaNAISEN sexiä ja attitudea tarjoileva kattaus siis päättäköön lauantain laulukimaran... IHANAT BILEET again..... :lol: HALLELUJAH!!! :lol:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
ESC-jäppi
Siemailija
Siemailija
Viestit: 130
Liittynyt: 20 Helmi 2004, 00:17

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja ESC-jäppi »

19. Tanska
20. Serbia-Montenegro
21. Bosnia-Hertzegovina
Toivottavasti Serbia-Montenegro pääsee jatkoon. :)

Avatar
JUHKIS
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2764
Liittynyt: 11 Marras 2003, 18:06
Paikkakunta: Hki

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja JUHKIS »

Vautsi vau! Jari aloittaa kunnon showlla ja muilla alkupään artisteilla tuskin on mitään kovin häikäisevää lavamenoo tiedossa.

Kummallisesti semifinalistit arvottiin finaaliin keskivaiheille, unhola osastoon. :roll:

Avatar
Anna_M
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4716
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:22
Paikkakunta: Helsinki

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Anna_M »

Noh, ei tällaiset pikkupirteät, viimeisenä esiintymisvuorossa olleet kappaleet ole viime vuosina pärjänneet (Liettua2002, Slovenia2003). Jos Romanian kappale tuntuu katsojista kauniilta tunnelmapalalta, niin Ruotsin saattaa vaikuttaa siihen verrattuna jopa halvalta… vaikka se toistaiseksi on ihan kiva.[/quote]

Mä luulen, ettei Ruotsi tyydy olemaan vain pikkupirteä vaan ISO, så stor som möjligt! Ja jos kerran Famen pahvinen esitys hinattiin jollain ihmeellisellä sympatia-aallolla viidenneks... :shocked:
Et langeb pilk,
kuu kaob ja kaugel kaigub kell.
Sind keegi öösse kannab valgel hobusel.

Avatar
Katten-Gustaf
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11843
Liittynyt: 13 Tammi 2004, 17:29
Paikkakunta: Siellä sun täällä...

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Katten-Gustaf »

Huilumies kirjoitti:Noh, ei tällaiset pikkupirteät, viimeisenä esiintymisvuorossa olleet kappaleet ole viime vuosina pärjänneet (Liettua2002, Slovenia2003).
Yeah, right! Johan oli taas sammakko! Mihin sulta, Huiluri, unohtui Tanska 2001, joka esiintyi viimeisenä ja oli viedä koko potin Köpiksessä? Tai, Ruotsi joka viime vuonna esiintyi numerolla 25 ja sijoittui viidenneksi? Joo, ei tosiaankaan ole pärjänneet, eipä...

Tai Latvia, joka esiintyi numerolla 23 vuonna 2002 ja voitti...
...kan inte säga nej,
jag måste släppa tag,
du vinner över mig...

Avatar
barbarossa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7772
Liittynyt: 18 Marras 2003, 11:30
Paikkakunta: Helsinki

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja barbarossa »

Apua, alkoi heti jännittää!
Jari esiintyy juuri ennen hassua Valko-Venäjää, onkohan sillä vaikutusta?!

Ja Ruotsin paikka on aika mojova -- mutta tänä vuonna suon sen heille, koska biisikin on hyvä. :smile-l:
"Laka laulaja kielsi tulemasta alas parvekkeelta ennen kuin rakkaus kestää... " -Pokušaj

Avatar
Anna_M
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4716
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:22
Paikkakunta: Helsinki

Esiintymisjärjestyksen arvonta 23.3.2004

Viesti Kirjoittaja Anna_M »

Joo, kisa alkaa kieltämättä tosi kivasti ja voi saada monenkin ennalta-arvaamattoman katsojan jämähtämään telkkarin ääreen. Ja Jarin showsta tulee se vertailukohta...
Et langeb pilk,
kuu kaob ja kaugel kaigub kell.
Sind keegi öösse kannab valgel hobusel.

Lukittu