Viisukuppila

Onko sulla jotain läpinäkyvämpiä termejä mielessä?

Tää ajatus lähti siitä, että mietin, ettei oikeastaan ole ihme, että jotkut virheellisesti luulevat suomenruotsalaisten olevan ruotsalaisia, kun nimitys on tuollainen. En kyllä tiedä, mitä nimitystä heistä sitten pitäisi käyttää, koska joku "ruotsinkieliset suomalaiset" on ehkä vähän kömpelö.

Kyllä käsittääkseni termillä ruotsinsuomalainen viitataan kaikkiin Ruotsissa asuviin suomenkielisiin, vaikka heillä ei Suomen kansalaisuutta olisikaan. Siis sinänsä tuo taitaa viitata kaikissa tapauksissaan ensisijaisesti äidinkieleen ja vasta toissijaisesti mahdolliseen "alkuperämaahan".

Ymmärsin siis vähän väärin Mutta joo, mielenkiintoinen kysymys. Miksi esim. Suomen ruotsinkieliset olisi niin paljon hankalampi kuin suomenruotsalaiset? Toisaalta, aika monet suomenruotsalaiset varsinkin ruotsinkielisyyden sydänalueilla ihan oikeasti tuntevat olevansa ruotsalaisia eikä suomalaisia, joten ehkä termi suomenruotsalaiset kuitenkin kuvaa kyseistä ryhmää just fine

Minun mielestän ruotsinsuomalaisuuteen ei käsitteenä kuulu Suomen kansalaisuus. Toki ne usein kulkevat käsi kädessä kun vielä ihan parikymmentä vuotta sitten kansalaisuus määräytyi suoraan isän kansalaisuuden mukaan, jolloin toisen polven ruotsalaiset olivatkin Suomen kansalaisia, osasivat suomea tai eivät.

Ajattelin, että ruotsinsuomalainen olisi syntynyt Suomessa, mutta en tiedä, mikä on virallinen määritelmä vai onko sellaista olemassakaan.

Nehaka kirjoitti:Kyllä käsittääkseni termillä ruotsinsuomalainen viitataan kaikkiin Ruotsissa asuviin suomenkielisiin

Entä jos on Ruotsissa asuva Suomen kansalainen joka puhuu äidinkielenään (suomen)ruotsia, onko hän silloin ruotsinsuomalainen?

Lasketaanko Tornionjokilaakson Ruotsin puolen meänkieliset ruotsinsuomalaisiksi?

Rousku kirjoitti:^Eikös se mene niin, että jos värkin nimi on rove niin se taipuu yhdellä peellä, ja jos sen nimi on rope niin se taipuu kahdella peellä? Ihan kuten kuve ja lape.

Taitaa siis olla rannikkoseutujen juttuja koko rove, sisämaassa on tuokkosia!

Juu, periaatteessa menee noin, mutta käytännössä välttämättä ei, koska joissain murteissa on ns. yleisgeminaatioilmiö, jolloin sanan konsonantit tuplaantuvat tietyllä tavalla sanojen sisällä. Esim. kuve -> kupeessa, mutta joissain murteissa -> kuppeessa. Rove-sanaa käytetään niin harvoin ja lähinnä puheessa, että sen taivutus saattaa siksi olla (mulle) vähän epäselvää.

Lisäksi on olemassa sanoja, joista käytetään sekaisin eri muotoja, esim. kyynel taipuu useimmiten kyyneleen, vaikka tuo muoto on periaatteessa muodostettu sanasta "kyynele" (ja kyynel -> kyynelen). Luulen, että roppeessa on kuitenkin kyse tuosta kaksoiskonsonantillistumisesta.

Edit: Joo, olen kyllä nyt ihan keskenäni taas tämän hajonneen kielikorvani kanssa. Ropeeseen on kirjakielen mukainen taivutus. Tulipahan spekuloitua.

Josta päästäänkin seuraavaan aiheeseen! Onko teillä muilla ihmisillä tuollaisia kuvitelmia, että jokin sana tai taivutusmuoto on kirjakielinen ja sitten se ei olekaan? Mulla on roppeen lisäksi selvinnyt samanlainen hämmentävä tieto myös sanasta "märäntyä/märäntynyt", joka onkin sama kuin "mädäntyä/mädäntynyt". En siis ollut tajunnut, että tuo ärrällinen versio on vain murteellinen muoto eikä oma sanansa. Käsitin kyllä, että molemmat tarkoittavat jokseenkin samaa. En ole oikein vieläkään suostunut nielemään tätä tietoa, kuten en myöskään roppeen taivutusta.

Minä luulin myydä : möin -taivutusta pitkään kirjakieliseksi

^^ Mulle kävi tuo sama. Taisin olla jo valmistunut maisteriksi suomen kielestä tai ainakin olin opintojeni loppupuolella, kun tajusin asian. Olin ajatellut, että märäntyä on kirjakielinen sana, jonka erottaa sanasta mädäntyä se, että siinä märkyys on mätää oleellisempaa. Erityisesti ajattelin tätä käytettävän maassa olevista märistä puunlehdistä.

Edit: Ja luulin, että kyntää-verbi taipuu myös kirjakielessä kyntää : kynsi.

skidi kirjoitti:Minä luulin myydä : möin -taivutusta pitkään kirjakieliseksi

Eikö se sitten ole? Kääk!

Margot kirjoitti:Edit: Ja luulin, että kyntää-verbi taipuu myös kirjakielessä kyntää : kynsi.

Eikö se sitten taivu? Kääk!

^ Ei, se on kyntää : kynti. Eräs luennoitsija totesi virnuillen, että eihän kukaan sano "kynsi" ja kaikki nauroivat. Minä en, koska juuri noin meidän maanviljelijäsuku puhuu.

Nehaka kirjoitti: Kysynkin siis teiltä. Käytättekö sanaa keppo? Jos käytätte, onko sillä eri merkitys kuin kipolla? Sanakirjani määrittelee kipon kauhaksi tai mukiksi. Keppoa ei sanakirjasta löytynyt. Käytän sanaa keppo merkityksessä astia, kulho tai vati. Yleensä jokin, jossa säilytetään joitain pieniä esineitä.

Mielestäni ero on se, että kipossa on jokin uloke, josta voi pitää kiinni. Kepossa ei ole.

Tulen tässä noin vaatimattomat neljä viikkoa itse keskustelun jälkeen toteamaan, että mää käytän joskus keppoa. Tosin mulle keppo ja kippo on synonyymejä, mitään kahvallisuus/kahvattomuus-vaatimusta ei siis ole. Ja no, määhän oon melkeen Loimaalta, joten ei liene kauhea yllätys, että kaikista kuppilalaisista juuri mä voisin käyttää tota sanaa...

Tässä taannoin googlailin sanaa akkuna. Mä yllätyin kun luin, että se on itämurteinen muoto. Oon kyl koko elämäni pysytellyt visusti erossa itämurteisista ihmisistä, mutta kyllä meillä akkunaa on käytetty aika yleisesti.

male kirjoitti:Tässä taannoin googlailin sanaa akkuna. Mä yllätyin kun luin, että se on itämurteinen muoto. Oon kyl koko elämäni pysytellyt visusti erossa itämurteisista ihmisistä, mutta kyllä meillä akkunaa on käytetty aika yleisesti.

Väittäisin, että Turun murteessa käytetään nimenomaan akkunaa sen venäläisestä taustasta huolimatta.

Rousku kirjoitti:

Nehaka kirjoitti:Kyllä käsittääkseni termillä ruotsinsuomalainen viitataan kaikkiin Ruotsissa asuviin suomenkielisiin

Entä jos on Ruotsissa asuva Suomen kansalainen joka puhuu äidinkielenään (suomen)ruotsia, onko hän silloin ruotsinsuomalainen?

Lasketaanko Tornionjokilaakson Ruotsin puolen meänkieliset ruotsinsuomalaisiksi?

Ruotsissa asuva suomenruotsalainen käyttää itsestään todennäköisesti nimitystä sverigefinländare. Nimitys sverigefinlandssvensk on myös olemassa muttei mitenkään erityisen vakiintunut. Sverigefinne puolestaan viittaa vain Ruotsin suomenkielisiin, kuten yleisestikin sanalla finne tarkoitetaan suomenkielistä suomalaista, vrt. finländare, joka suomenruotsissa viittaa kaikkiin suomalaisiin.

Ruotsin suomenruotsalaisilla on muuten oma järjestönsäkin.. mutta sen nimi on tylsästi vain Finlandssvenskarnas riksförbund i Sverige.

male kirjoitti: Oon kyl koko elämäni pysytellyt visusti erossa itämurteisista ihmisistä, mutta kyllä meillä akkunaa on käytetty aika yleisesti.

Saanko kysyä, mikä itämurteisissa ihmisissä on niin luotaantyöntävää, että pysyttelet omassa lokerossasi? Hiukan enemmän toleranssia kehiin, kiitos!

Voisiko tämän ketjun pitää puhtaasti kielellisenä, ei niinkään tiettyjä murteita puhuvia syrjivinä?

^ Veikkaan, että male tarkoitti, että on ihan vaan sattunut elämässään pysyttelemään länsimurteisessa seurassa. Tai siis arvailen näin siltä pohjalta, että mulla on vähän sama vika. Olen syntynyt, kasvanut ja asunut aina Länsi-Suomessa, kaikki sukulaiseni ovat länsisuomalaisia enkä ole juurikaan ollut tekemisissä vahvaa itämurretta puhuvien kanssa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ei se ole tietoinen valinta mulla enkä usko, että on malellakaan.

Ehkä tääkin on niitä murre-eroja? Varsinaissuomalaisilla on jotenkin v*ttumainen puhetapa, vaikka pahaa ei yleensä tarkoitetakaan.

^No sehän on hienoa. Eli vastuu siirtyy kuulijalle.

^ Ehei, en mä sitä tarkoittanut. Joillain alueilla on vaan tapana puhua tiettyyn tyyliin tai sitten yksilön kieleen kuulu tietty tyyli eikä sitä aina edes tajua, miltä se kuulostaa tottumattoman korvaan. Mulla olisi tästä varmaan joku esimerkkikin, jos mun aivot jaksaisi ajatella. Pointti on siis joka tapauksessa se, että tietyt ilmaisut kuulostavat toisten mielestä tylyiltä, kun taas toisille ne ovat ihan neutraaleja.

Edit: Mutta siis en tiedä, male voi olla vaikka mielipuolirasisti.

^aah, ymmärrän yskän, en tiedä onko tämä vähän samaa asiaa: hesalaisten meininkiä on latoa aika rankkaa pilkantekoa päin näköä vakavalla naamalla. Sitten kun kohde saadaan hämilleen, sanotaan, että hei se oli vain harmitonta läppää. Yritän nyt totutella siihen yhdettätoista vuotta ja alan osata sitä plaatua jo itsekin.

Siis määkin käsitin ton vaan sillee, että male on sattumoisin ollut vain länsimurteisten seurassa, vaikka teksti sanatarkasti toki on ihan muuta. Tosin tunnen hänet myös kasvotusten, mikä saattaa vaikuttaa tulkintaan.

Täälläkin länsimurteinen, joka käsitti malen sanoneen, ettei ole sattunut olemaan tekemisissä itämurteisten kanssa. Eli taitaa olla taas kielimuuri. Minulle on joskus huomautettukin, että puhun usein niin, että sanomiseni käsitetään negatiivisina tai vähättelevinä. Johtunee turkulaisvaikutteisesta "ei sul mittään..."-tavastani kysyä asioita negaation kautta.

Minä en ole länsimurteinen ja käsitin kyllä, mitä Male sanoi. Ehkä kyseessä on ironiamuuri

Kaikki yrittää täällä vähtellä mun sanomisia vaikka oikeesti oon mielipuolirastisti.

No ei, mä luulen, että varsinaissuomalaiseen puhe- ja kirjoitustapaan kuuluu tietty v*ttuilu sekä ironinen liioittelu, joten samalta suunnalta kotoisin olevat toverini aika lailla tyhjensivät jo tässä selityspajatson. Meidän perhe ja koko suku on aika hyvin pysynyt vain parin kunnan alueella, joten idän ihmeitä ei olla kauheasti saatu kokea. Helsingissäkin löysin sitten seurustelukumppaniksi Turussa syntyneen.

Mut ehkä ton "sisäsiittoisuuden" takia on kyllä vähän niin, että itämurteisten ihmisten seurassa olo on vähän outo eikä yhtä luonnollinen.

Sellaiset tilanteet, joissa molempien sanomiset menee toisen aivojen ohi, ovat muuten ihan absurdeja. En ole kylläkään näissä tilanteissa miettinyt, mistä kumpikin on ollut kotoisin, mutta joskus voi vaan ihmetellä sitä, miten kumpikaan ei ymmärrä, mistä toinen puhuu tai ymmärtää aina vähän väärin. Siitä huomaa, kuinka epäsuorasti kaikki aina sanotaan. Usein ihmiset eivät siis reagoi siihen, mitä sanotaan, vaan menevät jo askelen edellä ja vastaavat tavallaan siihen, mitä kuvittelevat toisen oikeasti ajaneen takaa. Se on tosi kätevää ja tehokasta, jos molemmat puhuvat samalla tavalla, mutta jos ei, on väärinkäsityksiä on vaikea korjata, koska niitä tapahtuu koko ajan molempiin suuntiin. Tällainen on erityisen hankalaa töissä. Tästä ilmiöstä on myös tosi vaikea antaa esimerkkiä, koska en osaa ajatella muiden kuin omilla aivoillani.

^Tuo on niin ärsyttävää ja tiedän todellakin mistä puhut. Syytän henkilökemioita. Mulla on vastaavia tapauksia sattunut joskus töissä, mutta etenkin opiskelujen suhteen. Arvatkaa oliko hauskaa tehdä esim. opinnäytetyötä lehtorille, jonka kanssa oli käytännössä mahdoton kommunikoida.

Jännää tuo kaikki kommentoimanne. Henkilökemia on niin mystinen juttu.

Eräs ihminen (ei kuppilalainen) osaa aina lohkoa nähdessämme lähes päivittäin jotain "rakentavaa". Lisäksi hän vähän niin kuin kai tarkoituksella käyttäytyy röyhkeästi. Se on hyvin uuvuttavaa. Sitten aloin yhtäkkiä kohdella häntä kuin ilmaa. Ajattelin, että emmä jaksa enää, olkoon. Meni voimat niitä huumorilla tarkoitettuja loukkauksia vastaanottaessa. Hän lopetti, kun huomasi että hänen piruilunsa ei tehoa minuun. Nykyisin pystymme jo aika ajoin kommunikoimaan. Kunhan se ei tapahdu liian usein. Jos tapaamme liian usein, hän aloittaa taas sen piruilunsa, ja siitähän ei hyvä seuraa. Hän on niin ovela sanoissaan, että hänen kanssaan en kykene näppärään sanansäilään. Ihan kuin hän lukisi heikot kohtani, ja löisi niihin. Inhottava tunne.

Itse en oikein ymmärrä vieläkään sitä, miksi pitää lohkoa juttelukaverista jotain loukkaavaa päin näköä huumorilla. Mikä siinä se pointti on? Onko se jonkun sisällä kytevän oman heikon ja epävarman olon pönkittämistä vai mitä? Kellään ideoita?

Mää kyllä teen sitä koko ajan. Siis viittaan sekä itseeni että muihin paikallaolijoihin vittuillen. Se on mun (omituinen?) tapa osoittaa, että tunnen henkilöt ja tiedän, millaisia he ovat. Tiedän, että se on ongelmallista ja ihmiset vetävät herneitä nenäänsä, mutta olenkin vittumainen epävarma apina.

Vaikea sitä on puolustella muulla kuin sillä, että se on mun mielestä melko hauskaa ja mulla ei useinkaan ole parempaakaan sanottavaa. Minusta on myös erittäin huvittavaa, jos ihmiset vittuilevat takaisin samanlaisella lämmöllä. Mulle kyllä ärsyynnytään siitä, että otan vittuilun liian hyvin vastaan. Tämän takia en oikein ajattele omaa vittuiluani minään muitten alistamisena, vaan pikemminkin ryhmähengen luomisena tms. Siis koska oletus ja jopa toivomus, että vittuilu toimii vapaasti molempiin suuntiin. Eri asia sitten, miten muut sen kokevat. Huumorintajut ovat niin erilaisia.

Jotkut ihmiset kyllä harrastavat samaa ihan pelkkää ilkeyttään. Tuntemattomille ihmisille ja esim. useimmille työkavereille mun ei tulisi mieleenkään laukoa jotain vittumaista ihan vain huvikseen. Mulla se vaatii tuttuutta. Kuppilan kaltaiset foorumiympäristöt ovatkin aika vaarallista maaperää, kun aina ei muista, että tekstit lukee tuttujen lisäksi myös kasa ihan tuntematonta porukkaa.

^ Luuletsä ihan oikeesti, että joku lukee sun viestejä?