Käännöscup 2011

Sanoituskilpailukausi 2011
Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10869
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja sziget » 23 Kesä 2011, 22:17

Puolivirallinen kokonaiskilpailu Käännöscup palaa välivuoden jälkeen lähes entisin säännöin. Jos kilpailuaspekti ei kiinnosta, tuloksiin voi suhtautua pelkkänä kokonaistilastona, joka ei vaadi mukana olevilta kääntäjiltä mitään ylimääräistä vaivannäköä. Sijoituksiin perustuvasta tilastosta Käännöscup eroaa mm. siten, että se palkitsee osallistumisesta vähän anteliaammin. Pisteitä yleensä tulee, vaikkei käännös menestyisikään.

Säännöt. Pisteitä jaetaan kauden edustuskappaleiden suomennoskilpailuista. Kääntäjän tulokseen lasketaan enintään puolet kauden kilpailuista, pyöristys ylöspäin. Tällä kaudella määrä on 43/2 = 22. Kun tuo raja ylittyy, huonoimmat pistemäärät putoavat pois. Pistekaava on käännöksen pisteet jaettuna voittajan pisteillä, osamäärä kerrotaan sadalla, pyöristys lähimpään kokonaislukuun. Lisäksi kisan voittaja saa 12, kakkonen 6 ja kolmonen 3 ylimääräistä pistettä. (Aikaisemmin mitalibonukset olivat 20, 10 ja 5.)

Näin voittaja saa aina 112 cuppistettä, ja muiden tekstien tulos riippuu niiden pisteistä ykköseen verrattuna. Esimerkiksi kärkinelikon päätyessä tasapisteisiin kilpailun voittaja saisi 112, toinen 106, kolmas 103 ja neljäs 100 cuppistettä. Jos käännös saa kilpailussa negatiivisen pistemäärän - mikä on mahdollista, koska äänestämättä jättämisestä sakotetaan miinuspisteillä - tai nolla pistettä, sen cuppistemäärä on nolla.

Parikäännöksistä kumpikin kääntäjä saa käännnöksen cuppisteet kertaa 0,9. Jos parikäännös voittaa, kumpikin kääntäjä saa 0,9 x 112 = 101 pistettä. Jos tekijöitä on useampia, kerroin pienenee yhdellä kymmenyksellä jokaista seuraavaa tekijää kohti. Parityön kerroin on korkeahko, jotta yhteistyö ei olisi kannattamatonta. Tästä seuraa eräitä teoreettisia ongelmia, joita en kuitenkaan yritä ratkaista teoreettisilla lisäsäännöillä. Yritetään pitää säännöt yksinkertaisina ja katsotaan taas ensi kaudella, onko aihetta muutoksiin.

Tiesitkö tämän? Jos parityö voittaa, sen tekijät saavat yhteensä 2 x 101 = 202 cuppistettä. Jos kolmen tekijän sanoitus voittaa, pisteitä ropisee yhteensä 3 x 90 = 270. Jos tekijöitä on 4, 5, 6..., voittotyön kokonaisarvo on 312, 335, 336, 315, 272, 198 ja 110 pistettä. Eniten cuppisteitä (336) irtoaa voittotekstistä, jolla on kuusi tekijää. Jos tekijöitä on enemmän kuin 10, kukaan heistä ei saa yhtään cuppistettä.
Pormestari Buckman: Poikaseni, minulla oli kerran vahva luottamus pieruun. Tuli paskat housuun. (2001 Maniacs)

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10869
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja sziget » 23 Kesä 2011, 22:44

Ensimmäiset kilpailut: Suomi, Sveitsi, Norja, Puola ja Albania. x = ei osallistunut

1. nkorppi: 89 - 112 - 87 - 112 - 112, yht. 512
2. -Statler-: 50 - 79 - 112 - 51 - 102, yht. 394
3. akuankka13: 64 - 67 - 71 - 77 - 86, yht. 365
4. ESC93: 61 - 60 - 36 - 65 - 56, yht. 278
5. Timoteus: 112 - 98 - 60 - x - x, yht. 270
6. TomppaJr: 64 - 40 - 53 - 48 - 33, yht. 238
7. Sagapo: 106 - x - 104 - x - x, yht. 210
8. sziget: x - 90 - x - 95 - x, yht. 185
9. Mattokauppias: x - 48 - 37 - x - 63, yht. 148
10. TOMItu: 30 - 25 - 16 - 37 - 23, yht. 131
11. UFOPOLI: x - x - x - 83 - x, yht. 83
12. Haukkanen: x - x - 24 - x - x, yht. 24
Pormestari Buckman: Poikaseni, minulla oli kerran vahva luottamus pieruun. Tuli paskat housuun. (2001 Maniacs)

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10869
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja sziget » 29 Kesä 2011, 20:10

Islanti, Espanja, Georgia, Liettua ja Turkki.

nkorppi: 112 - 106 - 95 - 55 - 112, yht. 480
-Statler-: 68 - 30 - 77 - 92 - 98, yht. 365
akuankka13: 60 - 85 - 112 - 86 - 82, yht. 425
ESC93: 58 - 112 - 95 - 112 - 95, yht. 472
TomppaJr: 29 - 58 - 71 - 28 - 60, yht. 246
Sagapo: 91 - x - x - x - 104, yht. 195
Mattokauppias: x - x - 55 - x - 76, yht. 131
TOMItu: 29 - 100 - 52 - 62 - 33, yht. 276

Tilanne kymmenen kilpailun jälkeen. Sulkeissa osallistumiskerrat.

1. nkorppi 992 (10)
2. akuankka13 790 (10)
3. -Statler- 759 (10)
4. ESC93 750 (10)
5. TomppaJr 484 (10)
6. TOMItu 407 (10)
7. Sagapo 405 (4)
8. Mattokauppias 279 (5)
9. Timoteus 270 (3)
10. sziget 185 (2)
11. UFOPOLI 83 (1)
12. Haukkanen 24 (1)
Viimeksi muokannut sziget, 05 Syys 2011, 22:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pormestari Buckman: Poikaseni, minulla oli kerran vahva luottamus pieruun. Tuli paskat housuun. (2001 Maniacs)

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10869
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja sziget » 30 Kesä 2011, 19:58

Serbia, Venäjä, Romania, Alankomaat ja Kroatia sekä tilanne 15 kilpailun jälkeen.

nkorppi: 112 - 84 - 82 - 112 - 71, yht. 461
-Statler-: 90 - 100 - 61 - 48 - 57, yht. 356
akuankka13: 60 - 70 - 61 - 65 - 56, yht. 312
ESC93: 47 - 106 - 33 - 80 - 63, yht. 329
TomppaJr: 74 - 112 - 53 - 44 - 63, yht. 346
TOMItu: 76 - 81 - 18 - 33 - 42, yht. 250
Mattokauppias: x - 70 - x - x - 64, yht. 134
sziget: x - x - 112 - 102 - 112, yht. 326
UFOPOLI: x - x - 73 - x - 79, yht. 152
Diggari: 101 - x - x - x - x, yht. 101
+ Viisut +: 23 - x - x - x - 13, yht. 36

1. nkorppi 1 453 (15)
2. -Statler- 1 115 (15)
3. akuankka13 1 102 (15)
4. ESC93 1 079 (15)
5. TomppaJr 830 (15)
6. TOMItu 657 (15)
7. sziget 511 (5)
8. Mattokauppias 413 (7)
9. Sagapo 405 (4)
10. Timoteus 270 (3)
11. UFOPOLI 235 (3)
12. Diggari 101 (1)
13. + Viisut + 36 (2)
14. Haukkanen 24 (1)
Viimeksi muokannut sziget, 05 Syys 2011, 22:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pormestari Buckman: Poikaseni, minulla oli kerran vahva luottamus pieruun. Tuli paskat housuun. (2001 Maniacs)

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja nkorppi » 25 Heinä 2011, 00:53

Seuraavaa päivitystä silmällä pitäen, muistutan että oikea Belgian voittopistemäärä on pistetaulukon 45, eikä ketjussa näkyvä 41. Oman edun ajamisen ohella tämä säästänee muiden osallistujen Cup-pisteiden uudelleenlaskemisen vaivalta.

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja nkorppi » 03 Elo 2011, 16:55

En malttanut odottaa päivitystä, joten tein sen itse. Toivottavasti ei haittaa szigetiä. Plagioin tässä hänen oivaa pisteidenmerkitsemistapaansa. Virheiden varalta kukin voi tarkistaa pistemääriään - yritin kyllä olla erittäin tarkka.

Kauden (lähes) puolivälin katsaus: Statler ja akuankka13 paransivat selvästi edelliseen viiden sanoituksen 'episodiin' verrattuna, samalla kun ESC93 ja TomppaJr ovat romahtaneet hieman. Etenkin ESC93:n tahti on hiipunut aika dramaattisesti. Itse olen episodi episodilta tehnyt tasaista laskua, vaikkakin olin tälläkin kertaa nipin napin episodivoittaja -- tuloksella, joka ei olisi päihittänyt ESC93:n tulosta vielä kaksi episodia sitten. Kärkikolmikko on nyt keskenään tasaisempi kuin koskaan.

Jos sziget jatkaa samalla tulostasolla ja saa 22 sanoitusta täyteen (sanoitustahtiaan kaksinkertaistamalla), hän yltäisi Cupissa yli 2300 lopputulokseen. Arvioin itse yltäväni samoilla esityksillä jotakuinkin samaan pistemäärään, kilpailun kovetessa ja huonoimpien pistemäärien pudotessa pois, joten kisa Cup-voitosta olisi tiukka. Muilla sanoittajilla on melko paljon työtä yltää 2000 pisteen haamurajaan. Kaikilla sanoittajilla on luonnollisesti vielä teoreettinen mahdollisuus maksimipistemäärään, eli 2464. Itse saavuttaisin sen 14 lisävoitolla, eli voittamalla 61% jäljellä olevista kisoista. Szigetille vastaava prosentti olisi 78% -- Statlerille, akuankka13:lle tai ESC93:lle 87% -- TomppaJr:lle tai Timoteusille 91% -- ja muille 96%.

Uutena sanoittajana saimme iSanin taulukkoon huipputuloksella. Episodi keräsi peräti 14 osallistujaa, eli kaikki kauden osallistujat Timoteusta lukuun ottamatta. Joku voisi piirtää excelillä episodikäyrät kuvaamaan kunkin sanoittajan yleistä suhdannetta.

Irlanti, Belgia, Unkari, Saksa, Bosnia-Hertsegovina sekä tilanne 20 kilpailun jälkeen.

nkorppi: 73 - 112 - 99 - 83 - 75, yht. 442
-Statler-: 82 - 88 - 79 - 112 - 79, yht. 440
akuankka13: 112 - 79 - 82 - 97 - 64, yht. 434
ESC93: 70 - 47 - 53 - 25 - 72, yht. 267
TomppaJr: 62 - 62 - 24 - 57 - 47, yht. 252
TOMItu: 67 - 24 - 46 - 43 - 23, yht. 203
sziget: x - x - 112 - x - 112, yht. 224
Mattokauppias: 53 - x - 92 - 36 - 44, yht. 225
Sagapo: x - x - 66 - x - 48, yht. 114
UFOPOLI: x - x - 79 - x - x, yht. 79
iSani: 106 - x - x - x - x, yht. 106
Diggari: 60 - x - x - x - x, yht. 60
+ Viisut +: x - x - x - x - 23, yht. 23
Haukkanen: x - x - 46 - x - x, yht. 46

1. nkorppi 1895 (20)
2. -Statler- 1555 (20)
3. akuankka13 1536 (20)
4. ESC93 1346 (20)
5. TomppaJr 1082 (20)
6. TOMItu 860 (20)
7. sziget 735 (7)
8. Mattokauppias 638 (11)
9. Sagapo 519 (6)
10. UFOPOLI 314 (4)
11. Timoteus 270 (3)
12. Diggari 161 (2)
13. iSani 106 (1)
14. Haukkanen 70 (2)
15. + Viisut + 59 (3)
Viimeksi muokannut nkorppi, 06 Syys 2011, 00:08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10869
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja sziget » 05 Elo 2011, 17:21

Kiitos nkorpille päivityksestä ja katsauksesta. En olisi itse ehtinyt ja viitsinyt alkuviikolla, joten hyvä näin. Ensi jaksolla ahkerimpien kääntäjien heikoimmat pistemäärät alkavat pudota pois yhteistuloksesta.
nkorppi kirjoitti:Jos sziget jatkaa samalla tulostasolla ja saa 22 sanoitusta täyteen (sanoitustahtiaan kaksinkertaistamalla), hän yltäisi Cupissa yli 2300 lopputulokseen.
Tarkoitukseni oli kilpailla vähemmän kuin viime kaudella, jotta kääntäminen olisi edelleen hauskaa eikä tulisi kovin paljon väkisin väännettyjä tekstejä. En tavoittele kokonaistilaston voittoa, mutta yritän kerätä sen verran pisteitä, ettei kärkiryhmä voi tuntea oloaan liian turvalliseksi.
Pormestari Buckman: Poikaseni, minulla oli kerran vahva luottamus pieruun. Tuli paskat housuun. (2001 Maniacs)

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja nkorppi » 05 Syys 2011, 12:39

Bulgaria, Itävalta, Viro, Moldova ja Tanska sekä tilanne 25 kilpailun jälkeen.

AnnFredi on uutena mukana. Akuankka13 voitti episodin täpärästi ennen nkorppia ja Timoteusia, joka jättivät kumpikin yhden tekstin kääntämättä.

Episodipisteissä laitetaan sulkuihin sellaiset, jotka eivät riitä huomioitaviksi kokonaispisteisiin, kun kääntäjä on ylittänyt 22 osallistumisen rajan. Niitä ei siis huomioida pudotuksen alaisiksi tulevaisuudessakaan.

Koko kauden kokonaispistemäärien listauksessa on suluissa (pudotetut pisteet|viisi seuraavaksi putoavaa pistemäärää). Olisi kiva jos voisitte tarkistaa omat pistemääränne ja etenkin sen että pudotettavat pistemäärät ovat oikein. Joskus on vaikea huomata, kun sama alhainen pistemäärä on toistunut samalla kääntäjällä useammin kauden aikana.

EDIT. Olen tehnyt spreadsheetin, jossa 22 sanoituksen ylittäjien pisteet on järjestetty sarakkeisiin alimmasta suurimpaan, joten virheiden pitäisi olla nyt poissa.

nkorppi: 112 - x - 94 - 103 - 101 , yht. 410
-Statler-: 78 - 69 - (47) - 82 - 68, yht. 344
akuankka13: 72 - (47) - 112 - 97 - 90, yht. 418
ESC93: 60 - 54 - 54 - 45 - 47, yht. 260
TomppaJr: 62 - 76 - 56 - 56 - 57, yht.307
TOMItu: 40 - 45 - 29 - 26 - 25, yht. 165
sziget: 102 - 112 - x - x - 105, yht. 319
Mattokauppias: 51 - 55 - 61 - 32 - 75, yht. 274
Sagapo: x - x - x - x - 112, yht. 112
Timoteus: 96 - 83 - 99 - 112 - x, yht. 390
+ Viisut +: 13 - x - 14 - x - x, yht. 27
AnnFredi: x - x - 87 - x - 35, yht. 122

1. nkorppi 2179 (24/22) (55,71|73,75,82,83,84)
2. akuankka13 1791(25/22) (56,60|60,61,64,64,65)
3. -Statler- 1774 (25/22) (30,48|50,51,57,61,68)
4. ESC93 1512 (25/22) (25,33,36|45,47,47,47,53)
5. TomppaJr 1308 (25/22) (24,28,29|33,40,44,47,48)
6. sziget 1054 (10)
7. TOMItu 968 (25/22) (16,18,23|23,24,25,25,26)
8. Mattokauppias 912 (16)
9. Timoteus 660 (7)
10. Sagapo 631 (7)
11. UFOPOLI 314 (4)
12. Diggari 161 (2)
13. AnnFredi 122 (2)
14. iSani 106 (1)
15. + Viisut + 86 (5)
16. Haukkanen 70 (2)
Viimeksi muokannut nkorppi, 06 Syys 2011, 00:18. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja nkorppi » 05 Syys 2011, 18:32

Sziget oli merkinnyt Statlerin kokonaispisteet tokassa päivityksessä 795, kun ne olivat oikeasti 759.

Siispä Statlerilla on ollut 36 pistettä liikaa jokaisessa päivityksessä. Muutoin kärkiseitsikon pisteet olen tarkistanut oikeiksi.

Sijoituksiin tämä ei ole vaikuttanut sen jälkeen, mutta viimeisimmässä päivityksessä akuankka13 on tämän vuoksi ohittanut Statlerin. Onnittelut. Nyt kisa jatkukoon ja molemmat jahtaamaan 2000 pisteen ylitystä!

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10869
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja sziget » 05 Syys 2011, 23:36

Kiitos päivityksestä ja virheen huomaamisesta. Tein korjaukset vanhoihin päivityksiini. Ensimmäiset pudotetut pisteet vastaavat omaa kirjanpitoani.
nkorppi kirjoitti:Episodipisteissä laitetaan sulkuihin sellaiset, jotka eivät riitä huomioitaviksi kokonaispisteisiin, kun kääntäjä on ylittänyt 22 osallistumisen rajan. Niitä ei siis huomioida pudotuksen alaisiksi tulevaisuudessakaan, koska niitä ei olla laskettu kokonaispistemäärään. - Koko kauden kokonaispistemäärien listauksessa on suluissa (pudotetut pisteet|viisi seuraavaksi putoavaa pistemäärää).
Hyvä ratkaisu. Kuvittelen itse, että kaikki pisteet lasketaan kokonaispisteisiin, joista sitten vähennetään vaadittu määrä heikoimpia pistemääriä. Näin ajatellen kaikki ei-huomioitavat pisteet ovat pudotettavia pisteitä riippumatta siitä, ovatko ne uusia vai vanhoja. Mutta valitsemasi merkintätapa on täysin ymmärrettävä.
Pormestari Buckman: Poikaseni, minulla oli kerran vahva luottamus pieruun. Tuli paskat housuun. (2001 Maniacs)

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja nkorppi » 06 Syys 2011, 00:12

sziget kirjoitti:Hyvä ratkaisu. Kuvittelen itse, että kaikki pisteet lasketaan kokonaispisteisiin, joista sitten vähennetään vaadittu määrä heikoimpia pistemääriä. Näin ajatellen kaikki ei-huomioitavat pisteet ovat pudotettavia pisteitä riippumatta siitä, ovatko ne uusia vai vanhoja. Mutta valitsemasi merkintätapa on täysin ymmärrettävä.
Totta. Ajatus on lähinnä se, että kisaajien on helpompaa seurata ovatko he parantamassa kokonaistulostaan uusimmilla sanoituksillaan vai ei. On tosiaan ehkä selkeintä ajatella uusia ei-huomioitavia pisteitä 'heti-pudonneina'.

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja nkorppi » 11 Loka 2011, 06:05

Valko-Venäjä, Ukraina, Kypros, Azerbaidžan, Ranska sekä tilanne 30 kilpailun jälkeen.

Episodipisteissä laitetaan sulkuihin sellaiset pistemäärät, jotka eivät riitä parantamaan edellisen episodin kokonaispistetilannetta, kun kääntäjä on ylittänyt 22 osallistumisen rajan.

Koko kauden kokonaispistemäärien listauksessa on suluissa (edellisen episodin kokonaispistemäärästä pudonneet pistemäärät|viisi seuraavaksi pudotuksen uhan alla olevaa pistemäärää).

nkorppi: (64) - 112 - 84 - (55) - 101, yht. 416
akuankka13: 83 - (64) - (41) - (61) - 101, yht. 350
-Statler-: (61) - 63 - (41) - 73 - 84, yht. 322
ESC93: 64 - 58 - (33) - 50 - 104, yht. 309
TomppaJr: 54 - 82 - 75 - 58 - 72, yht. 341
TOMItu: 29 - 50 - 31 - (16) - 28, yht. 154
sziget: x - x - 112 - 84 - x , yht. 196
Mattokauppias: 54 - 87 - 89 - 31 - 63, yht. 324
Timoteus: 112 - x - x - 112 - x, yht. 224
+ Viisut +: 28 - 20 - x - x - x, yht. 48
AnnFredi: 59 - x - x - x - x, yht. 59
Diggari: 76 - x - x - x - 77, yht. 153
Hazard: 11 - 37 - x - x - x, yht. 48

1. nkorppi 2246 (29/22) (73,75,82|83,84,84,87,89)
2. akuankka13 1854 (30/22) (60,61|64,64,65,67,70)
3. -Statler- 1836 (30/22) (50,51,57|61,63,68,68,69)
4. ESC93 1602 (30/22) (45,47,47,47|50,53,54,54,56)
5. TomppaJr 1437 (30/22) (33,40,44,47,48|53,53,54,56,56)
6. sziget 1250 (12)
7. Mattokauppias 1236 (21)
8. TOMItu 1009 (30/22) (23,24,25,25|26,28,29,29,29)
9. Timoteus 884 (9)
10. Sagapo 631 (7)
11. UFOPOLI 314 (4)
11. Diggari 314 (4)
13. AnnFredi 181 (3)
14. + Viisut + 134 (7)
15. iSani 106 (1)
16. Haukkanen 70 (2)
17. Hazard 48 (2)

Uutena sanoittajana Cup-pisteille saatiin Hazard. Tosin hän näyttää sittemmin kadonneen kisoista, yllätyspaluun tehneen iSanin tavoin.

Voitin episodin, mutta tein sen kauden toistaiseksi huonoimmalla episodivoittopistemäärällä. Päästäkseni 2300 pisteen haamurajaan, riittää että voitan vielä kaksi kilpailua tai saan vaikkapa kolme 102 Cup-pisteen tulosta. Teoreettinen maksimipistemäärä 2464 on sekin vielä saavutettavissa jos voitan kaikki loput kisat, mahdollisesti yhtä lukuun ottamatta. :heh: -Statler- oli vasta episodin viidenneksi pistekkäin, mikä on hänelle kauden heikoin episodisijoitus. Siitä huolimatta -Statler- ei menetä kuin yhden pisteen akuankkaan verrattuna kokonaistilanteessa ja on edelleen 18 pisteen taka-ajoasemassa Cup-hopeasta. Kuriositeettina huomautettakoon, että UFOPOLI ja Diggari ovat tasatilanteessa numeroin 314-314 osallistuttuaan neljään kisaan kumpikin.

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja nkorppi » 13 Marras 2011, 19:51

Ruotsi, Armenia, Malta, Kreikka, Portugali sekä tilanne 35 kilpailun jälkeen.

Episodipisteissä laitetaan sulkuihin sellaiset pistemäärät, jotka eivät riitä parantamaan edellisen episodin kokonaispistetilannetta, kun kääntäjä on ylittänyt 22 osallistumisen rajan.

nkorppi: (74) - 102 - 102 - 112 - x , yht. 390
akuankka13: 96 - (65) - 94 - (46) - 100 , yht. 401
-Statler-: (55) - 91 - 72 - 73 - (55) , yht. 346
ESC93: 70 - (35) - (47) - (48) - (47) , yht. 247
TomppaJr: (50) - (21) - (53) - (53) - 82 , yht. 259
TOMItu: 46 - 60 - 36 - (27) - 42 , yht. 211
sziget: 101 - x - x - x - 112 , yht. 213
Mattokauppias: 50 - 56 - 81 - x - 53 , yht. 240
Timoteus: 71 - 112 - x - x - x , yht. 183
+ Viisut +: x - 21 - 21 - x - x , yht. 42
Diggari: 43 - x - 85 - x - x , yht. 128
Serduchka: 101 - x - x - x - x , yht. 101
Sagapo: 69 - x - x - x - x , yht. 69
UFOPOLI: x - x - 112 - x - x , yht. 112

Koko kauden kokonaispistemäärien listauksessa on suluissa, osallistumiskertojen määrän jälkeen: (edellisen episodin kokonaispistemäärästä pudonneet pistemäärät|viisi seuraavaksi pudotuksen uhan alla olevaa pistemäärää).

1. nkorppi 2311 (33/22) (83,84,84|87,89,94,95,99)
2. akuankka13 1951 (35/22) (64,64,65|67,70,71,72,77)
3. -Statler- 1880 (35/22) (61,63,68|68,69,72,73,73)
4. ESC93 1622 (35/22) (50|53,54,54,56,58)
5. TomppaJr 1466 (35/22) (53|53,54,56,56,57)
6. sziget 1463 (14)
7. Mattokauppias 1377 (25/22) (31,32,36|37,44,48,50,51)
8. TOMItu 1081 (35/22) (26,28,29,29|29,30,31,33,33)
9. Timoteus 1067 (11)
10. Sagapo 700 (8)
11. Diggari 442 (6)
12. UFOPOLI 426 (5)
13. AnnFredi 181 (3)
14. + Viisut + 176 (9)
15. iSani 106 (1)
16. Serduchka 101 (1)
17. Haukkanen 70 (2)
18. Hazard 48 (2)

Ylitin 2300 pisteen rajan, sen sijaan -Statler-:lla ja etenkin akuankka13:lla on vielä mahdollisuus 2000 pisteen rajan rikkomiseen. Serduchka tuli uutena sanoittajana listoille ja Mattokauppias sai 22 sanoitusta täyteen. akuankka13 voitti episodin. Koska harvemmin kääntävien taholta voitettiin paljon kisoja tässä episodissa, episodivoittopistemäärä on jälleen kauden alhaisin. akuankka13 kasvatti eroa -Statler-:iin 18 pisteestä peräti 71 pisteeseen, eli lisäeroa kertyi 53 pistettä. -Statler- nousi silti episodivitosesta episodipronssille, sen sijaan ESC93 jatkaa episodikutosena. Mattokauppias ylsi lähes samoihin episodipisteisiin kuin ESC93, yhden sanoituksen vähemmän kääntäneenä. TomppaJr:lla ja ESC93:lla teetti vaikeuksia saada sellaisia pistemääriä, joita ei heti pudotettaisi. sziget lähestyy uhkaavasti sijoitusta Cup-podiumilla.

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 31409
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja TomppaJr » 13 Marras 2011, 20:01

Tämä episodi oli kyllä melkoista tangertelua. :/ Toivottavasti suunta alkaisi kääntyä hyvän Portugalin jälkeen loppukiriin. :tuuletus:
Itsensä tunteminen on elämän aava
-UFOPOLI

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja nkorppi » 13 Marras 2011, 20:17

Semmoinenkin kuriositeetti nähtiin, että sijoituspistetilasto jakoi ainakin edellisen episodin päätteeksi hopea- ja pronssisijat toisin päin. Saa nähdä tapahtuuko niin myös nyt. Statler on ehkä saanut hieman enemmän hyviä sijoituksia, mutta hänen tekstinsä eivät silti ole olleet kauden mittaan aivan yhtä suosittuja kuin akuankan. Tässä nähdään Käännoscupin erilainen painotus.

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 31409
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja TomppaJr » 13 Marras 2011, 20:24

Suomeksi: Tasaisuus on valttia. :joojoo:
Itsensä tunteminen on elämän aava
-UFOPOLI

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja nkorppi » 19 Joulu 2011, 23:00

Slovakia, Makedonia, Israel, Latvia, Iso-Britannia sekä tilanne 40 kilpailun jälkeen.

Episodipisteissä laitetaan sulkuihin sellaiset pistemäärät, jotka eivät riitä parantamaan edellisen episodin kokonaispistetilannetta, kun kääntäjä on ylittänyt 22 osallistumisen rajan.

nkorppi: (69) - 112 - 112 - (93) - (80), yht. 466
akuankka13: 73 - 76 - 86 - (67) - 95, yht. 397
-Statler-: (63) - 78 - (48) - (70) - 75, yht. 334
ESC93: (33) - 95 - (33) - (45) - (50), yht. 256
TomppaJr: (28) - 71 - (53) - 55 - (48), yht. 255
TOMItu: 38 - 51 - (28) - (28) - 61, yht. 206
sziget: 112 - x - x - 112 - x, yht. 224
Mattokauppias: x - 101 - x - x - x, yht. 101
Timoteus: 84 - x - x - x - x, yht. 84
+ Viisut +: x - 29 - x - x - x, yht. 29
Diggari: x - x - x - x - 112, yht. 112


Koko kauden kokonaispistemäärien listauksessa on suluissa, osallistumiskertojen määrän jälkeen: (edellisen episodin kokonaispistemäärästä pudonneet pistemäärät|kolme seuraavaksi pudotuksen uhan alla olevaa pistemäärää).

1. nkorppi 2359 (38/22) (87,89|94,95,99)
2. akuankka13 2001 (40/22) (67,70,71,72|73,76,77)
3. -Statler- 1896 (40/22) (68,69|72,73,73)
4. sziget 1687 (16)
5. ESC93 1664 (40/22) (53|54,54,56)
6. TomppaJr 1485 (40/22) (53,54|55,56,56)
7. Mattokauppias 1441 (26/22) (37|44,48,50)
8. Timoteus 1151 (12)
9. TOMItu 1141 (40/22) (29,30,31|33,33,36)
10. Sagapo 700 (8)
11. Diggari 554 (7)
12. UFOPOLI 426 (5)
13. + Viisut + 205 (10)
14. AnnFredi 181 (3)
15. iSani 106 (1)
16. Serduchka 101 (1)
17. Haukkanen 70 (2)
18. Hazard 48 (2)

Voitin tämän episodin aika selvästi, akuankka13 oli yhtä selvästi toinen ja -Statler- yhtä selvästi kolmas. Onnittelut akuankalle 2000 pisteen rajan saavuttamisesta. sziget on jo noussut Cup-neloseksi ja uhkaa Statlerin pronssitilaa. Monilla sanoittajilla on ollut ongelmia saavuttaa ei-pudotettavia pistemääriä, etenkin ESC93:lla. Koska viimeisessä episodissa on vain kolme kisaa, saimme nyt tietää viimeiset vielä mahdollisesti putoavat pistemäärät.

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Käännöscup 2011 Lopulliset Tulokset

Viesti Kirjoittaja nkorppi » 08 Tammi 2012, 17:17

Italia, Slovenia, San Marino sekä lopulliset tulokset 43 kilpailun jälkeen.

Episodipisteissä laitetaan sulkuihin sellaiset pistemäärät, jotka eivät riitä parantamaan edellisen episodin kokonaispistetilannetta, kun kääntäjä on ylittänyt 22 osallistumisen rajan.

nkorppi: 101 - (89) - (79), yht. 269
akuankka13: (70) - (74) - 79, yht. 223
-Statler-: (50) - (71) - (69), yht. 190
ESC93: (29) - (47) - 59, yht. 135
TomppaJr: 60 - 82 - 71, yht. 213
TOMItu: 38 - 44 - 51, yht. 133
sziget: 101 - x - 112, yht. 213
Mattokauppias: x - (47) - 90 , yht. 137
Timoteus: 98 - 112 - 99, yht. 309
+ Viisut +: 25 - x - 47, yht. 72
Happy: x - 17 - 5, yht. 22
Dana123: x - 13 - 19, yht. 32

Viimeisen episodin voitti Timoteus, episodikakkonen oli nkorppi ja episodipronssin jakoivat sziget sekä TomppaJr. Statler ainoana kääntäjänä epäonnistui kasvattamaan Käännöscup-saldoaan -- se kävi täpärästi kalliiksi kokonaiskilpailun mitalitaistossa, kuten alla näkyy. Saimme viimeisessä episodissa vielä kaksi uutta kääntäjää listalle, johon kuului lopulta 20 eri kääntäjää.

Kauden 2011 lopulliset ja viralliset Käännöscup-tulokset ovat tässä (suluissa näkyy osallistumismäärät, vain 22 parasta pistemäärää laskettiin lopullisiin pisteisiin):

:voitto: nkorppi 2366 (41/22)
:hopea: akuankka13 2007 (43/22)
:pronssi: sziget 1900 (18)


4. -Statler- 1896 (43/22)
5. ESC93 1669 (43/22)
6. TomppaJr 1531 (43/22)
7. Mattokauppias 1487 (28/22)
8. Timoteus 1460 (15)
9. TOMItu 1172 (43/22)
10. Sagapo 700 (8)
11. Diggari 554 (7)
12. UFOPOLI 426 (5)
13. + Viisut + 277 (12)
14. AnnFredi 181 (3)
15. iSani 106 (1)
16. Serduchka 101 (1)
17. Haukkanen 70 (2)
18. Hazard 48 (2)
19. Dana123 32 (2)
20. Happy 22 (2)

Onnea kaikille 2011 mukana olleille kääntäjille. Akuankalle ja szigetille toivotan paljon iloa palkintosijoista ja lausun heille myös erityiskiitokset yhteiskäännösmenestyksestä. szigetille myös kiitokset formaatin työstämisestä ja alkukauden tilastoinneista.

Kaikille intoa ja hulluutta kauteen 2012! :peukku:

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja nkorppi » 08 Tammi 2012, 21:24

Täytynee vielä onnitella itse itseään pienin tuuletuksin... :rok:

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10869
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Käännöscup 2011

Viesti Kirjoittaja sziget » 14 Tammi 2012, 14:16

Onnittelut nkorpille ja akuankka13:lle. Hienoa että saatiin uusi cupvoittaja. :uujee:

Statlerin ohittaminen ei ollut tarkoitukseni. Luulin päinvastoin sijoittuvani neljänneksi, kävi viimeisessä kilpailussa miten tahansa. Jos olisin muistanut äänestää Slovenia-kilpailussa, Timoteus olisi saanut 12 ja Statler 10 pistettä enemmän. Tällöin edellinen olisi saanut samat 112 cup-pistettä ja jälkimmäinen yhden pisteen enemmän, mutta se ei olisi vaikuttanut cupin kokonaispisteisiin. Kiitokset nkorpille laskentatyöstä.
Pormestari Buckman: Poikaseni, minulla oli kerran vahva luottamus pieruun. Tuli paskat housuun. (2001 Maniacs)

Viestiketju Lukittu