Theater (teatteri)

La dolce vita - vapaata keskustelua arjesta ja harrastuksista
Avatar
ak
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 732
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:37
Paikkakunta: Helsinki

Linnunrata

Viesti Kirjoittaja ak »

Eilen perjantaina 14.10. olin Trenon kanssa katsomassa Linnunrata näytelmää. Espoon kaupunginteatterin louhisalissa.

Näytelmä kertoo Ain´ Elisabeth Pennasen ja kirjailija Juhani Siljon rakkaudesta ja näytelmä ajoittuu 1900 luvun alkuun.

Ohjauksesta vastasi Jotaarkka Pennanen, hän on ollut aikoinaan Lahden kaupunginteatterin johtaja.

Näytelmässä ei mielestäni ollut mitään punaista lankaa joka olisi johdattanut tarinaa eteenpäin. Ehkä tilanteeseen vaikutti se että eräs avainroolin näyttelijöistä Ebban roolia näyttelevä Hannele Lauri oli poissa sairastapauksen vuoksi ja hänet korvasi Helga-Maria Kinnunen.

Tosin täytyy olla myös aika kiinnostunut kultuurihistoriasta ja historiasta yleensä ennen kuin voi näytelmän katsoa, sen verran jäi myös joitakin kohtauksia hämäräksi kun ei tuntenut maamme kulttuurihistoriaa.

Näytelmässä oli myös Matti Puurtisen säveltämää musiikkia joka oli jossakin kohdin hieman masentavan synkkää. Jossakin kohtaa laulu nivoutui hyvin yhteen kohtauksen kanssa.

Katriina Honkanen esiintyi varsin vakuuttavasti ja hänen aurinkoinen olemuksensa toi näyttämölle pientä helpotusta.

Melodraamallinen rakkaustarina.
musiikkia thalian alttarilla

poistettu_tunnus_06
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4768
Liittynyt: 09 Helmi 2005, 09:45

Teatteri

Viesti Kirjoittaja poistettu_tunnus_06 »

Tänään nähtynä Tampereen teatterissa Leea Klemolan käsikirjoittama ja ohjaama sekä vuoden näytelmänä palkittu Kokkola. Omituinen ja kiehtovan monitasoinen- ja ulotteinen kuvaus ihmisistä napapiireillään. Naispääosassa loistaa Heikki Kinnunen. Vaikkakin koko ajan loppuunmyyty niin suosittelen :peukku:

Avatar
Treno
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2165
Liittynyt: 26 Huhti 2004, 17:20

Teatteri

Viesti Kirjoittaja Treno »

Nyt tulee jyrkkää ;) teatterikritiikkiä. Olen täysin samaa mieltä ak:n kanssa Linnunradasta: näytelmän koko idea jäi enemmän kuin hämärän peittoon. Ilmeisesti kyse oli ohjaajan isovanhempien rakkaustarinasta. Mutta olivatko he mitenkään erityisen kiinnostavia henkilöitä?!

Ja se paljon puhuttu Kokkola. Näin sen Helsingissä keväällä ja sen perusteella ei ole tarvetta nähdä muita Leea Klemolan tuotoksia. Tokihan se oli tälle ajalle hyvin tyypillinen näytelmä, jossa pääsisältönä on levoton ja päämäärätön vouhkaaminen. Muistan nähneeni Heikki Kinnusen paitsi naisena, myös hylkeenä.

Seuraavaksi sitten kuukauden kuluttua Virhe. Saas nähdä mitä tuleman pitää, sillä ainakin kriitikot ovat jo urakalla haukkuneet sitä. Saision edellinen tosin oli varsin hyvä...

Avatar
Anna_M
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4716
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:22
Paikkakunta: Helsinki

Teatteri

Viesti Kirjoittaja Anna_M »

Treno kirjoitti:
Seuraavaksi sitten kuukauden kuluttua Virhe. Saas nähdä mitä tuleman pitää, sillä ainakin kriitikot ovat jo urakalla haukkuneet sitä. Saision edellinen tosin oli varsin hyvä...
Avoimin mielin ja ihmistä ymmärtäen, Trenoseni, niin hyvä tulee... Virhe on aika haasteellinen pläjäys.
Et langeb pilk,
kuu kaob ja kaugel kaigub kell.
Sind keegi öösse kannab valgel hobusel.

Avatar
Nadi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2822
Liittynyt: 26 Marras 2003, 13:30
Paikkakunta: Järvenpää

Teatteri

Viesti Kirjoittaja Nadi »

Minä kyllä niin mielelläni mainostaisin tätä meidän uutukaista enemmänkin, mutta nolottaa sitten, kun ette ehkä enää mahdukaan sisälle.... Oletteko ikinä kuulleet harrastajateatterista, jonka kaikki näytökset (19 kpl) on myyty loppuun ennen ensi-iltaa :shock: ?? No en mäkään, ihan vielä meinaan ;) , mutta hyvin läheltä liippaa. Pari näytöstä ennen joulua on vielä sellaisia, että jokunen ihminen vielä mahtuu. Muuten on tila myyty täyteen. Eipä ole teattaerimme ennen tällaista kokenut :cool: !

Käykääpä tsekkaamassa: http://www.jarvenpaanteatteri.fi/ohjelmisto.html

Tänään oli ensimmäinen ennakko, ns. surevien omaisten ennakko ja tunnelma oli mainio palautteineen kaikkineen :p ! Kyllä taas monien viikkojen työ on palkittu.

Avatar
anky
Oliskos jäävesi välillä?
Oliskos jäävesi välillä?
Viestit: 91
Liittynyt: 05 Syys 2004, 16:43

Teatteri

Viesti Kirjoittaja anky »

Kovasti kuulin jo kehuja eilisestä Saiturin joulusta Järvenpäässä. Innolla odotan ens viikon lauantaita, jolloin pääsen taas nauttimaan siskosein esityksistä ja tietty ihanan kummipoikani myös. Hyvä Järvenpään harrastajat!!!

Avatar
Nadi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2822
Liittynyt: 26 Marras 2003, 13:30
Paikkakunta: Järvenpää

Teatteri

Viesti Kirjoittaja Nadi »

Päivällä tuli tuottajalta tieto, että kaikki joulua aikaisemmat esitykset on loppuunmyyty jo. Ja ensi-ilta on todellakin vasta huomenna! Historiaa tehtiin nyt Järvenpään teatterissa. Ainoastaan joulun jälkeisissä viidessä näytöksessä on jokunen paikka vielä tarjolla.

Vähänks tulee pro-olo ;) !

Avatar
Nadi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2822
Liittynyt: 26 Marras 2003, 13:30
Paikkakunta: Järvenpää

Teatteri

Viesti Kirjoittaja Nadi »

Hiddo ko sainkii eilen kivan lahjuksen esityksen päätteksi TerMarilta :shock: :cool: ! Kiitokset AntSalle, Liisukalle, MuzaMazalle, Kospalle, itikalle, Kattenille, Gentelle, Tonylle, Tonille, kaisalle, Villelle, Tuomakselle, Soppikselle, Jukalle ja C. Cairolle! Olette ihania, kuten myös idean keksijä :peukku: :cool: :p !

Avatar
ak
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 732
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:37
Paikkakunta: Helsinki

Hitchcock ja Blondi

Viesti Kirjoittaja ak »

Olin katsomassa kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä piakkoin poistuvaa Hitchcock ja Blondi näytelmää, vain kolme esitystä jäljellä :(

Jännittävällä :shock: musiikilla luotiin käsinkosketeltavaa jännitettä yleisön ja näyttelijöiden välille. Lavastus oli yksinkertainen kolme isoa liikkuvaa laajakuvakangasta joille projisoitiin kuvia. Muutama pöytä ja tuoleja. Liikkuvat laajakuvakankaat liikkuivat näyttämöllä sutjakkaasti välillä ollen seiniä ja välillä näyttäen kauniita maisema kuvia tai elokuvien kohtauksia.

Ensimmäinen puoliaika
Koostui lähinnä kahden parin pitkiksi venyvistä dialogeista. Sanna June-Hyde näytteli 23 vuotiasta media-alan opiskelijaa ja Carl-Kristian Rundman 46 vuotiasta professoria. Rundmannin roolihahmo professori houkutteli opiskelijan Kreikan saarelle rekonstruoimaan vanhaa Hitchcockin kesken eräistä filmiä vuodelta 1919. Filmin rekonstruoinnin yhteydessä käytiin psykologista dialogia jä välillä jopa seksuaalistakin kanssa käymistä.

Välillä siirryttiin toiseen kohtaukseen ja parin dialogiin ikään kuin takautuman kautta. Toisessa dialogi keskustelussa Mikko Kivisen näyttelemä Hitchcock ja Mari Perankosken outo blondi keskustelevat kiihkeästi rooleista, murhaajan mielikuvista ja psykoseksuaalisista mielihyvistä.

Mari Perankosksi outo blondi ja Kari Mattila olivat ikäänkuin aviopari. Molemmilla roolihenkilöillä oli kenties viha/rakkaus suhde toisiinsa. Kari Mattilalla ei ollut vuorosanoja kuin muutama mutta sitäkin väkevämpi rooli kun Mari Perankoski blondina halusi murhata/tappaa Mattilan ja niinhän siinä ennen puoliaikaa tapahtuikin että puukko meni syvälle rintakehää ja veri lensi.

Nämä kolme eri kohtausta eivät mitenkään ensimmäisen puoliajan aikana mitenkään koskettaneet toisiaan eikä näiden välille löytynyt selvää yhtäläisyyttä, ne olivat erillisiä dialogeja/monologeja.

Hyvää oli kuitenkin se että tekstissä oli piilohuumoria, huumorin löysi sen sanoman ja tekstin alta. :D

VÄLIAIKA

Väliajan jälkeen molemmat dialogit yhdistyivät Mari Perankosken blondi ja Kivisen Hitchcock sekä Rundmannin professori ja June-Hyden opiskelijan dialogit alkoivat löytää toisillensa yhtäläisyyksiä ja molempien kohtauksien dialogit nivoutuivat yhteen.

Ja Kari Mattilan hieno ja väkevä rooli kuolevana vertavaluvana blondin rakastajana joka välillä hoiperteli ja välillä oli kuin kuollut kruunasi kaiken.

Filmikelojen päältä löytyneistä vanhoista lehtiartikkeleista löytyi yhteinen punainen lanka joka selvensi molempien kohtauksien erilliset dialogit yhteen. Veitsen terävästi.

Toisen puoliajan teksti oli ehkä hieman psykologisempaa tekstiä mutta kuitenkin huumori löytyi sieltä tekstin alta.

Loppua oli kuitenkin hieman venytetty dialogien puolesta ja saatu näin näytelmälle lisää aikaa.

Eikä verenroiskeelta ja alastumuudelta voinut välttyä. Mari Perankosken roolihenkilö oli täydellisen alastomana, meni kylmät väreet pitkin selkäpiitä. Loppujen lopuksi Hitchcockin outo blondi tekee itsemurhan kun ei saanut roolia vai oliko sittenkin ilmassa ollut rakkautta Hitchcockiin?

Mielenkiintoinen näytelmä, omasta mielestäni. ;)
musiikkia thalian alttarilla

Avatar
ZetZet
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7878
Liittynyt: 02 Huhti 2004, 14:06

Teatteri

Viesti Kirjoittaja ZetZet »

Kävin juuri Ryhmäteatterissa katsomassa Paniikin. Suosittelen lämpimästi! Älykkäästi kirjoitettu, loistavasti näytelty kappale - ja sitäpaitsi strippauskohtaus todistaa, että Tommi Korpelalla on tosi komea kroppa ;)

Lotossa saa toiset ja toiset taas ei, heissan heissan heissulivei!


Avatar
Say you will
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 96
Liittynyt: 09 Syys 2005, 15:28
Paikkakunta: Tampere

Teatteri

Viesti Kirjoittaja Say you will »

Syksymmällä kävin tekeen arvostelun Tampereen Teatterin Kaasuvalo näytelmästä pieneen paikallislehteen. Arvostelusta tuli melko mairitteleva, kun näytelmä oli oikeasti jännittävä (mitä alunperin en olisi uskonut sen voivan olla) ja näyttelijätkin olivat osaavia.
Throw down your gun, you might shoot yourself.
Or is that what you're tryin' to do?

Avatar
ZetZet
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7878
Liittynyt: 02 Huhti 2004, 14:06

Teatteri

Viesti Kirjoittaja ZetZet »

Kävin eilen katsomassa KOM-teatterin Punahukan. Huikean hyvä teatterikokemus, näytelmä oli mielettömän hauska, mutta silti myös älykäs ja koskettava. Ja näyttelijäsuoritukset olivat mainioita, varsinkin iki-ihana Ritva Valkama loisti äitinä. Kerrottakoon nyt vielä semmoinenkin detalji, että teossisälsi yhden euroviisuaiheisen vitsin. ;)

Lotossa saa toiset ja toiset taas ei, heissan heissan heissulivei!


Avatar
ak
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 732
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:37
Paikkakunta: Helsinki

Teatteri

Viesti Kirjoittaja ak »

Lauantaina 29.4. menen Hämeenlinan kaupunginteatteriin katsomaan Teuvo musikaalia joka kertoo sävelmin Leevi & The Leavings bändistä ja löyhästi Gösta Sundqvistista. ;)

Odotan innolla Teuvo musikaalin biisejä. :D
musiikkia thalian alttarilla

Avatar
ZetZet
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7878
Liittynyt: 02 Huhti 2004, 14:06

Teatteri

Viesti Kirjoittaja ZetZet »

Vaikuttaa kiintoisalta teokselta ak, musiikissa ei ainakaan pitäisi olla valittamista. :peukku:

Lotossa saa toiset ja toiset taas ei, heissan heissan heissulivei!


Avatar
ak
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 732
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:37
Paikkakunta: Helsinki

Teatteri

Viesti Kirjoittaja ak »

Joo... Olin katsomssa la 29.5. Hämeenlinnan kaupunginteatterissa TEUVO musikaalin.

Käsikirjoitus: Veera Tyhtilä
Ohjaus: Hannu Matti Tyhtilä
Keskeisissä rooleissa olivat näyttelijät:
Teuvo - Tuukka Huttunen
Mervi - Liisa Peltonen
Riku Teuvon kaveri - Joni Leponiemi
Amalia, tarjoilia baarissa - Henna-Maija Alitalo

http://www.teuvo.fi/teuvo_tietoa/teuvo.html

Lyhyesti ja ytimekkäästi:

Teuvo musikaali kertoo suomalaisen perusmiehen kuoppaisesta tiestä kohti aikuisuutta ja vanhemmuutta.

Gösta Sundqvistin lauluihin perustuva musikaali on arkinen kuvaus elämästä ja hieman koskettava kasvutarina aikuisuuteen ja arkeen.

Näytelmä alkaa siitä kun päähenkilö Teuvo ajaa päihtyneenä autollaan kolarin ja joutuu sairaalaan. Sairaalassa hän tapaa hoitajan, entisen luokkakaverin, johon Teuvo rakastuu.

Tästä alkaa tie aikuisuuteen ja perheen perustamiseen. Teuvoa kuitenkin kahlitsee yksi asia josta ei pääse irti, miksi äiti hylkäsit minut? missä olet äiti?

Gösta Sundqvistin biisit toimivat erittäin hyvin rakenteellisena kokonaisuutena johdatellen näytelmää eteenpäin.

Välillä tuntui että tekstit olivat rakentuneet Gösta Sundqvistin laulujen ympärille, niinkuin osittain olivatkin.

Parisuhde ja perheen perustaminen laittaa Teuvon arvot ja minuuden sekä Teuvon kavereiden elämän koetukselle. Yhteiskunta asettaa tiettyjä raja-aitoja ja kaavoja vanhemmuuteen ja perheen elämiselle. Miten Teuvo tähän pystyy ja sopeutuu.

Näyttelijät lauloivat erittäin hyvin ja osa näyttelijöistä soittivat bändissä. Bändi soitti erittäin hyvin kaikki Göstan biisit.

Musikaalia esitettiin Kulttuuritukussa joka on vanha teollisuushalli ja mielestäni vanha teollisuushalli näyttämönä toimi erittäin vakuuttavasti.

Hämeenlinnan Kaupungin teatteri sijaitsee kahdella hienolla paikalla Palokunnankadulla on pieni päänäyttämö verstas ja Kulttuuritukku on vuokrattu tila, entisen tehtaan miljööstä.

Hämeenlinnan Kaupungin teatterin johtajana on nykyään Heikki Paavilainen joka siirtyi Rauman kaupunginteatterista. Ennen Heikki Paavilaista teatterinjohtajina ovat olleet: Riku Suokas, Snoopi Siren.
musiikkia thalian alttarilla

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Teatteri

Viesti Kirjoittaja Roope »

Ami Aspelund tähdittää syksyllä Åst:n musikalia Urinetown :vessa:

Mikkelsson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4724
Liittynyt: 18 Tammi 2004, 15:15
Paikkakunta: Helsinki

Teatteri

Viesti Kirjoittaja Mikkelsson »

Kerrassaan hieno versiointi Chess-musikaalista tuossa naapuritalossa. Vaikka musikaalina ko. tuotos onkin mun mielestä melko heikko, oli esillepano hieno. Jaanika Sillamaa, Koit Toome ja Lauri Liiv nyt tiedettiinkin upeiksi, mutta illan komein oli Gerli Padar. Että voi olla naisella hieno ääni ja karismaa pestä nuo kehäraakit 6-0, niin hyviä kuin ovatkin.

Toivottavasti tämä on viittaus siihen että taso vaan kohisten nousisi; alkaen Evitasta kolme vuotta sitten on suunta ollut aina vaan ylöspäin. Cabaret, Viulunsoittaja katolla, Grease, West side story, Jesus christ superstar, Cats ja nyt tämä. Hyvä Vanemuisen teatteri!
Men jag vara stark, jag kan få allt.
Jag kan sprida färg, jag kan regera.
Men det blir nog en till kaffe och en cigarett.

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Teatteri

Viesti Kirjoittaja Roope »

Olin eilen katsomassa Aboa Vetus & Ars Nova -museon pihalla irlantilaiskomedian Kiviä taskussa, mukana oli myös repliikki: " Every song is a cry for love, Ireland zero points" :mrgreen:

Avatar
ak
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 732
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:37
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Teatteri

Viesti Kirjoittaja ak »

Eilen tuli nähtyä viimeinen LISÄÄ LETKUA -revyy

Juhlaa on myös se, että palopäällikön poika ARVI LIND nousee lavalle näytellen ja laulaen. Arvin ympärillä on lava UIT:n tuttuja tähtiä täynnä. Mukana PIRJO AITTOMÄKI, KRISTIINA ELSTELÄ, KAROLIINA BLACKBURN, TIINA LYMI, SARI ANN, KATJA KOUKKULA,  LARI HALME, JUSSI LAMPI, PUNTTI VALTONEN, JUSSI VÄÄNÄNEN

Sairastapausten vuoksi loppukauden LAURA VOUTILAISEN tilalla PIRJO AITTOMÄKI ja MARIKA TUHKALAN tilalla SARI ANN

Käsikirjoitus JUKKA VIRTANEN, SEPPO AHTI, MATTI KUUSLA, MARKKU SALO, PENTTI JÄRVINEN, ILKKA TALASRANTA(YLE viihteen päällikkö) ja SATU RASILA.

Ohjaus DICK HOLMSTRÖM
Kapellimestari JARI PUHAKKA
Koregrafia REIJA WÄRE
Lavastus JYRKI SEPPPÄ
Puvustus MARJUKKA LARSSON
Naamiointi RIIKKA VIRTANEN
Valosuunnittelu KAISA SALMI
Äänisuunnittelu SAKKE KIISKI
Tuottaja JARMO PUNKKA

Tässä revyyssä ei ollut oikein mitään mielenkiintoista paitsi aloitusnumero joka oli ihana
Euroviisu potpuri uusin sanoituksin.  :tapu: Tietenkin euroviisu potpuria oli päivitetty Lordin voiton takia. Toinen hyvä musiikkipotpuri oli Tina Turner esitys jonka kruunasi se kun Kristiina Elstelä asteli Turnerina lavalle violetti peruukki päässä.  :mrgreen:

Jussi Lammella ei pokka pitänyt pahvi-Sauli ja pahvi-Vanhanen sketsissä, Lampi esitti pahvista-Heinäluomaa.  :repeilee:

Lari Halme oli aivan valloittava ja yllättävää kyllä Arvi Lind lauloi oikein hyvin siihen nähden että ei ole laulaja.  :peukku:

Puntti Valtosella oli yli isot puvuntakit päällä joka näytti aika typerältä, eikö pukuvarastossa ollut sopivan kokoista puvun takkia Puntille vai oliko se vain huumoria ???

Sketsit olivat aika mauttomia ja puuduttavia eteenkin kun ei ollut  väliaikaa, erityisen mauton sketsi oli 7 seinähullun seniilivanhus potpuri, seinähullujen vanhoja biisejä uusin sanoin.  :rofl:

Ainoa sketseistä joka sai hieman naurattamaan oli Tarja H:sta ja Arajärven sekä Miska & Rontti sketsi mäntyniemessä.

Jos jäi näkemättä tämä revyy ei huolta sen voi katsella TV2 31.12.2006 uutena vuotena  :D
musiikkia thalian alttarilla

Avatar
ALTTO
Siemailija
Siemailija
Viestit: 101
Liittynyt: 02 Huhti 2006, 18:13

Vs: Teatteri

Viesti Kirjoittaja ALTTO »

Huomenna mennään teatteriin Nurmijärvelle Taaborin vuorelle katsomaan seitsemää koiraveljestä.Sain ilmaisliput kenraaliharjoitusta seuraamaan.Kolmen lapsen kera.
avaa sydämesi mulle tahdon pelkkää hyvää sulle.Mitään piilottaa et sä saa

Avatar
ak
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 732
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:37
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Teatteri

Viesti Kirjoittaja ak »

UIT:ssa oli eilen 1.Ennakko ja keskiviikkona 23.8. ensi-ilta

Kuva


Albatrossi ja Heiskanen näytelmä on Jukka Virtasen kirjoittama musiikkinäytelmä jonka Virtanen
kirjoitti v. 1992 Juha "Watt" Vainion kuoleman jälkeen.

Rooleissa ovat: Lasse Karkjärvi, Toni Wahlström, Taneli Mäkelä, Sinikka Sokka, Sari Siikander,
Kaija Kärkinen ohjaus on Tiina Brännaren. Näytelmän lopussa vilahtaa näyttämöllä eräs Näyttämömies  :mrgreen:

Katsokaa lisätiedot ja esityskalenteri http://www.uit.fi jotta pääsette tulemaan katsomaan esitystä.  :aurinko:
musiikkia thalian alttarilla

Avatar
barbarossa
Tiskijukka
Tiskijukka
Viestit: 7772
Liittynyt: 18 Marras 2003, 11:30
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Teatteri

Viesti Kirjoittaja barbarossa »

KOM-teatterin Suomenlinnassa esittämä Täällä Pohjantähden alla oli pettymys.  :(  Näyttelijät kyllä olivat hyviä suurimmaksi osaksi, mutta oudoin perustein kirjat oli näytelmäksi tiivistetty ja komediallisia elementtejä mukaan heitetty.  :eiei:
"Laka laulaja kielsi tulemasta alas parvekkeelta ennen kuin rakkaus kestää... " -Pokušaj

Avatar
ZetZet
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7878
Liittynyt: 02 Huhti 2004, 14:06

Vs: Teatteri

Viesti Kirjoittaja ZetZet »

KOM-teatteri on Ryhmäteatterin ohella ehdoton lemppariteatterini, eikä niiden uusinkaan tuotanto Loppukiri pettänyt. Kävin katsomassa sen keskiviikkona. Alun musta huumori muuttui loppua kohti yhä vain lohduttomammaksi käyväksi tarinaksi unelmien kuolemisesta. Kun pikkukaupungissa jää työttömäksi, ovat vaihtoehdot vähissä.

Suosittelen tätä, mutta varoitan myös ettei ole mikään helppo kipale.

Lotossa saa toiset ja toiset taas ei, heissan heissan heissulivei!


Avatar
barbarossa
Tiskijukka
Tiskijukka
Viestit: 7772
Liittynyt: 18 Marras 2003, 11:30
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Teatteri

Viesti Kirjoittaja barbarossa »

Kiitos vinkistä ja varoituksesta!
Ahdistuin nimittäin aikanaan KOMissa yhdessä nyt jo edesmenneen Reko Lundanin näytelmän esityksessä niin paljon, että oli vähällä etten juossut ääneen huutaen pois. Jouduin pitämään silmiä kiinni ja peittämään korvat, etten olisi tiennyt, mitä näyttämöllä tapahtui (perheväkivaltaa ja muuta).  :'( :'( Näytelmä oli kyllä hyvä, mutta hieman liikaa meitsille.
"Laka laulaja kielsi tulemasta alas parvekkeelta ennen kuin rakkaus kestää... " -Pokušaj

Avatar
ZetZet
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7878
Liittynyt: 02 Huhti 2004, 14:06

Vs: Teatteri

Viesti Kirjoittaja ZetZet »

Okkei, tuo oli vielä suuresti ihailemaani Lundania rankempaa.

Lotossa saa toiset ja toiset taas ei, heissan heissan heissulivei!


Avatar
Alexander
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1120
Liittynyt: 19 Maalis 2006, 12:05

Vs: Teatteri

Viesti Kirjoittaja Alexander »

Saa kyllä pinnistellä että muistaisin milloin olen viimeksi teatterissa käynyt.. joskus parisen vuotta sitten Åbo Svenska Teaterissa kai.. :hiips:

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33086
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Teatteri

Viesti Kirjoittaja Pete »

Kävin katsomassa Mika Waltarin Yövieras-näytelmän. Ihan viihdyin, ja näytelmä tuntui parantuvan loppua kohden.
Riskinä seniorilaumat

Avatar
ZetZet
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7878
Liittynyt: 02 Huhti 2004, 14:06

Vs: Teatteri

Viesti Kirjoittaja ZetZet »

Päädyin torjumaan viisujenjälkeistä alakuloa varaamalla parit teatteriliput, ennen kuin kausi loppuu. Ensi viikolla olisi tarkoitus katsastaa KOM-teatterin komedia Pidän sinusta huolta sekä Mamma Mia -musikaali.  :lashatumbai:

Lotossa saa toiset ja toiset taas ei, heissan heissan heissulivei!


Avatar
ZetZet
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7878
Liittynyt: 02 Huhti 2004, 14:06

Vs: Teatteri

Viesti Kirjoittaja ZetZet »

Ystävä järjesti ilmaislipun teatteriin, kävin katsomassa Helsingin kaupunginteatterissa Manillaköyden. Suosittelen, grotesti komedia sodan inhimillisestä puolesta. Viisukytköskin löytyy: lavalla nähtiin Suomen karsinnoissa vuonna 2005 onneaan koetellut Sanna Majuri.  :mrgreen:

Lotossa saa toiset ja toiset taas ei, heissan heissan heissulivei!


Avatar
Kujakissa
Hörppijä
Hörppijä
Viestit: 221
Liittynyt: 15 Marras 2004, 12:26
Paikkakunta: Pohjois-Suomi ja Portugali

Vs: Teatteri

Viesti Kirjoittaja Kujakissa »

Heidi Kyrö tähtiesiintyjäksi Hämeenlinnan Kaupunginteatterin musicaaliin.
http://www.hameenlinnankaupunginteatter ... apaan.html

Lisäksi:  http://www.verkatehdas.fi/portal/fi/
Viimeksi muokannut Kujakissa, 28 Marras 2007, 20:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Vastaa Viestiin