Viisukuppila

Kas, Markku Soikkeli on edelleen kuvioissa mukana. Olen kyllä samaa mieltä Arrivalin hyvyydestä. Ei tule juuri nyt mieleen parempaa scifileffaa tältä vuosituhannelta.

Pieni ihme, ellei se jatko-osa olisi toteutunut, kyllä se kuulemma jäi sen verran keskeneräiseksi tämän ekan leffan osalta. Olis varmaan ollut verrattavissa johonkin Ralph Bakshin animaatioleffaan Tarusta sormusten herrasta, joka jäi totaalisen kesken joskus 1970-luvulla.

sziget kirjoitti: ↑19 Elo 2021, 23:00

Ihme_Mies kirjoitti: ↑11 Heinä 2021, 18:04 Aiheesta (Krajina 1991/Vukovar) on sellainenkin melko hyvin tehty Jugoslavialainen elokuva kuin 'Vukovar poste restante'. Kuitenkin varoituksen sanana, että 90-luvulla tuon katsoessani olin vielä täysin sillä linjalla, että koska serbit (jopa sekopäisimpiä tsetnikkejä myöten) kannattivat Jugoslavian säilymistä, he olivat ilman muuta aina ne "hyvät", niin silti jo tuolloin näin ko. elokuvan melko subjektiivisena serbi-näkemyksenä.

Tuon aikoinaan näinkin. Kiintoisaa analyysia, vaikkei vieläkään selvinnyt, mistä olen mielestäsi pihalla. Serbiaa valtiona ei silloin tietenkään ollut, mutta serbeillä oli liittovaltion kautta aseellinen ylivoima sotien alkaessa, kuten itsekin totesit. Länsivaltojen tekopyhyys varmaan pahensi tilannetta. Riennettiin tunnustamaan uusia valtioita ilman käsitystä, mitä siitä seuraisi. Lähetettiin "rauhanturvaajia" alueelle, jolla ei ollut rauhasta tietoakaan. Kosovon irrottaminen Serbiasta oli yksi vääryys lisää. En kuitenkaan odota, että kroaatit katuisivat menneiden polvien sotarikoksia sen innokkaammin kuin kansat yleensä.

En löytänyt tähän hätään sitä kommenttiasi Tokion olympialaisten topicista, mutta kovastihan se kuulosti tyypilliseltä: "Kyllä Arvi Lind tietää (kun on NATO- ja Zagreb-propagandansa prompteriltaan lukenut)" tyylin kommentilta, joita sai aikoinaan loputtomiin kuulla kaikenlaisilta "asiantuntijoilta".

Joo, kroaatit eivät taatusti ikinä kadu mitään, mutta odottaisin lähinnä EU:lta, että pistäisivät merkille tuon avoimen natsi-touhun ja alkaisivat vaatimaan sen alasajoa.

sziget kirjoitti: ↑19 Elo 2021, 23:00 Eilen esitetty Matt Helm - agenttiässä (1966) oli komediallinen vastaus James Bondille. Hurmuri-imagoinen Dean Martin näytteli 50-luvulla Jerry Lewis -komedioissa. Matt Helm -leffoja tehtiin neljä, joista tämä oli ensimmäinen. Naispääosassa Stella Stevens, oikein etevä hänkin. Perustuu Donald Hamiltonin jännäreihin, joiden sanotaan olevan karuja eikä tällaista höpsöä parodiaa.

Harmittavan heppoisia elokuvia nuo neljä 'Matt Helmiä', mutta niissä neitokaarti pesi Bond-leffat ihan 6-0 (Stella Stevenskin ihan jees, mutta lisäksi oli Senta Bergeriä, Sharon Tatea, Ann-Margretia ja Janice Rulea, eli oikeastaan vaan Italian huiput jäi enää puuttumaan ) Dean Martinistakin olen aina jostain syystä tykännyt (ja siis todellakin muustakin kuin siitä, että sillä oli sama syntymäpäivä! )

Katson tässä romanttista draamaa After (2019).

Aivan ihana

Edes se ei häiritse elämystä että katsoin nää kolme leffaa väärässä järjestyksessä. Katsoin ensin muistaakseni vuosi sitten After We Collided (2020), katsoin vasta After We Fell (2021), ja nyt sarjan ensimmäinen leffa katselussa viimeiseksi.

Tuo Hero Fiennes Tiffin (synt 1997) näyttelemä Hardin on kyllä joka naisen (ja miehen) unelma. Raitistunut ex alkkis pahapoika, upeakroppainen sivistynyt engelsmanni. Jos tuollaisen voisi tilata itselleen jostain ebaysta, niin voisi jo maksaa aika ison summan

Teeman elokuvafestivaalin ohjelmistosta löytyvä American Utopia on oikein vireä ja jammaava konserttielokuva David Byrnen (Talking Headin nokkamiehen) Broadway-showsta. Eikä yhtään haitannut, ettei suurin osa esitettävistä kappaleista ollut itselleni entuudestaan tuttuja. Byrne on hillitön hahmo, ja hänen elekielestään ja karismastaan välittyy jokin energisoiva kurittomuus ja vilpittömyys. Parasta taltioinnissa on kuitenkin koko lavan täyttävä riemukas orkesteri tanssijoineen! Onnistunutta esitystaidetta elokuvallisessa muodossa.

Muusta elokuvafestivaalin ohjelmistosta katseluun menee ainakin Mystery Train ja Burning.

Katsoin eilen Deliverance (1972).

Syy leffan katsomiseen oli tämä meemi:


Ei kyllä tarvinnut pettyä, aivan upea 10/10 flikka.

Alkoi kummasti tehdä mieli kanoottiretkelle

Billy Redden näyttää muuten nykyään tältä:

Night Visions palasi vihdoinkin. Dokumentin Inferno rosso aiheena oli ohjaaja Joe D'Amato (Aristide Massaccessi, 1936-1999). Italialaiset genreohjaajat ovat nykyään tunnustettuja, mutta supernopea ja monitaitoinen D'Amato on kärsinyt pornoleimasta. Puolivälissä 70-lukua hän päätyi tekemään Emanuelle-sarjaa (huom. vain yksi m, tähtenä Laura Gemser) ja lopulta Italian ensimmäisen pornoelokuvan. Kun siveyssakot uhkasivat kumuloitua vankeudeksi, hän siirtyi melko äärimmäiseen kauhuun. Antropophagus-leffan (1980) tunnetussa kohtauksessa tappaja repii syntymättömän vauvan naisen sisältä ja syö sen. Kun rahat loppuivat, ainoa pelastus oli aikuisviihde. Tytär harmittelee, kun ystävät eivät tulleet hautajaisiin ja kuolinuutisissa D'Amato oli pelkästään "italialaisen pornon kuningas". Se oli epäreilua. En ole vielä nähnyt D'amatolta mitään, mutta Emanuelle ja viimeiset kannibaalit (1977) on tuttu aiheensa takia.

Lauantaina esitettiin The Man Who Laughs (1928) säestettynä. Päähenkilön naama on viilletty lapsena kestoirveeseen, joka toimi sittemmin Batman-roisto Jokerin mallina. Romanttinen seikkailudraama Victor Hugon romaanista.

Hanhis kirjoitti: ↑18 Marras 2021, 02:40 Teeman elokuvafestivaalin ohjelmistosta löytyvä American Utopia on oikein vireä ja jammaava konserttielokuva David Byrnen (Talking Headin nokkamiehen) Broadway-showsta.

Odotan milloin ehdin katsoa. Näin jo Noidantappajat (Witchfinder General, 1968), pääpiruna Vincent Price, ja Korpraali John McB:n (1971), jossa Clint Eastwood on yllättäen epäilyttävä opportunisti ja genre lähes kauhua. Virkistävä erikoisuus.

Oli kunnon yksityisnäytös, kun oltii kaverin kaa kahestaa kattoos Gucci

Olen näyttänyt Espanjalaiselle deitilleni nyt kolme eri suomileffaa, tässä hänen kommentit:

Pihalla - hienoa että LGBT-tyypit näytetään oikeina kompleksisina ihmisinä, eikä vain kiintiöityinä ”katsokaa, tämä hahmo on homo”-kuten Espanjalaisissa elokuvissa

Seurapeli - deitti piti leffaa ihan hauskana, mut ilmeisesti oli hänen makuun jo vähän liikaa draamaa

Hevireissu - kuulemma hänen suosikki näistä kolmesta. Nauroimme itsemme kippuraan ajoittain

"Uuh, katsokaa, minulla on deittiseuraa"

European Film Awards -pääpalkinto meni Jasmila Žbanićin elokuvalle Quo vadis, Aida? jonka R & A esitti meillä syyskuussa. Se käsittelee Srebrenican joukkomurhaa 1995 täsmällisen tuntuisesti. Päähenkilö Aida työskentelee tulkkina kaupungissa ja yrittää pelastaa miehensä ja kaksi poikaansa, kun YK ja NATO eivät auta. Tausta oli tuttu, enkä siksi ollut niin vaikuttunut kuin pitäisi. Onnistunut ehdottomasti, ei siinä mitään. Jasna Đuričić palkittiin naispääosasta.

Suomalainen Hytti nro 6 oli ehdolla mutta jäi ilman palkintoja. Miesnäyttelijän pysti meni Anthony Hopkinsille elokuvasta Isä. Unkarilainen ohjaaja Márta Mészáros palkittiin elämäntyöstä. Näin alkuvuonna hänen elokuvansa Päiväkirja lapsilleni (1984), sodanjälkeistä historiaa Unkariin palaavan tytön näkökulmasta. Sille tehtiin jatko-osiakin, mistähän ne löytäisi? Night Visionsin tarjonnasta ranskalainen Titane ja norjalainen The Innocents saivat jotain. - palkitut

Guled & Nasra maalaili kivasti, mutta tarina jäi puolitiehen. Ohjaaja oli tehnyt selkeän valinnan tuoda modernimpaa somalikulttuuria esille, mikä ilahdutti. Elokuva oli hyvä päänavaus – jään odottamaan seuraavia tarinoita.

Hommasin jälleen, pienen tauon jälkeen, virikeseteleillä lippupaketin. Leffateatterit pysynevät kuitenkin auki, kun koronapassit ovat käytössä, joten ei tarvitse pelätä lippujen vanhenemista.

Spider-Man: No Way Home osoittautui sokkokatseluna varsin innostavaksi elämykseksi. En ollut edes elokuvan traileria nähnyt etukäteen saatika juonikuvauksia lukenut, joten sain todella yllättyä elokuvan katsomisen aikana. Ei kohonnut kuitenkaan suosikki Marvel-leffojeni, Guardians of the Galaxyen, tasolle.

Katselin pitkästä aikaa Netflixin jonostani elokuvia. Välillä ihmettelen, miksi maksan palvelusta, kun olen viime vuonna katsonut sieltä lähinnä vain Emily in Parisin... mutta siirrytään elokuviin:

Intialainen draama Loev kertoo kahdesta homomiehestä ja heidän vaikeuksistaan kertoa ja ilmaista tunteitaan toisilleen. Hienoa, että Intiasta tulee tällainen ns. normaali homoleffa, jossa käsitellään aihetta normaalina osana elämää, eikä vain vitsinä Bollywood-elokuvassa. Surullista kuitenkin, että toinen pääosan esittäjistä kuoli ennen ensi-iltaa tuberkuloosiin

Tanskalainen Kuningatar ja henkilääkäri (En kongelig affære) kertoo Tanskan kuninkaan Kristian VII:n, kuningatar Caroline Matilden ja kuninkaan henkilääkärin kolmiodraamasta (tositarina!). Leffa oli aikanaan Oscar-ehdokkaanakin. Tarina oli yllättävän ajankohtainen, koska Tanskassa yritettiin tuolloin pysäyttää isorokkoa ensimmäistä kertaa rokotuksilla ja antivaxxerit oli jo silloin estämässä aikeita Mutta pääasiassa elokuva oli ihmissuhdedraamaa ja selasin sen jälkeen Wikipediasta kaiken tiedon Tanskan kuninkaallisista

Höh, Cinamon lopetti Redissä. Harmi kun oli mukava tuollainen halpisleffaketju eikä tarvinnut alistua Finnkinon ryöstöhintoihin. No, Bio Rex taitaa vielä olla Triplassa.

Ei sitten bisness pyörinyt halpishinnoilla... vai koronako iski naulan arkkuun?

^ Rajoitukset olivat tosiaan syynä ketjun sulkeutumiseen. Kerran siellä kävin, ja tilat olivat varsin mukavat. Ei kuitenkaan ollut itselleni varteenotettava haastaja Finnkinon laajemmalle esitystarjonnalle (ja Hullujen päivien sarjalipuille).

Perjantaina pääsee vihdoin elokuviin myös täällä pk-seudulla. Mitäköhän menisi katsomaan.

Holding the man (2015)

Huh huh olipas kaunis ja koskettava leffa.

Yksi tämän vuoden Oscar-ehdokkaista on (ilmaiseksi) katsottavissa Youtubessa! Nimittäin lyhyt elokuvissa ehdokkaana oleva The Long Goodbye. Teemana on rasismi. Oli ahdistava.

Kävin katsomassa Hannele Laurin tähdittämän "70 on vain numero" -leffan. Viihdyin oikein mainiosti! Nelisen tähteä annan.

^ Mä kävin ystävän kanssa katsomassa sen tänään.

Minusta oikein mainio draamakomedia. Komedia-osuus jäi tosin melko vähäiseksi omaan makuuni. Mielelläni silti katsoin leffan alusta loppuun. Hyviä roolisuorituksia pitkin leffaa. Pidin kovasti Misa Palanderin Shanella-hahmosta, joka ehkä vähän yritti olla se leffan "the huumorihahmo". Siinä jäi hieman vajaaksi, mutta ihan viihdyttävä.

Dyyni voitti sit paljon Oscareita.

Ja Will Smith mottasi Chris Rockia käkättimeen.

Morbius oli parempi ja erilainen kuin ennakkoon luulin. Tykkäsin erityisesti siitä, että hyvän ja pahan rajanveto oli häilyvämpää kuin yleensä. Jared Leto oli vakuuttava.

"Huonot naiset" oli ihan sika hyvä komedia. Todella hyviä roolisuorituksia, hauskoja henkilöhahmoja ja kiintoisa juoni.

Sergio Solliman Luodin laki (1966) on italowesternin huippuja. Ennio Morriconen musiikki. Lee Van Cleef näyttelee oikeamielistä palkkionmetsästäjää Corbettia, joka jahtaa raiskausmurhasta syytettyä Cuchillo Sanchezia (Tomas Milian). Tarina on älykkäästi kirjoitettu, muutama koominen tilannekin löytyy. Elokuva nähtiin nyt ensimmäistä kertaa Suomessa koko 1 h 50 min mitassaan. Englanninkielinen versio on 20 minuuttia lyhyempi. Ohjaaja Sergio Sollima (1921-2015) kävi Sodankylässä vuonna 2001. Elokuva esitetään Orionissa vielä 11. ja 17. huhtikuuta.

"Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet" oli melko mainio jännitysnäytelmä. Ei mitään hajua itsellä, tuleeko tähän vielä jatkoa vai ei. Vaikutti jotenkin siltä, että tämä kokonaisuus sai nyt päätöksen.

Spider Man: No Way Home. Hyvä Jumala taivaissa, mikä nostalgiapommi. Epäröin IMDB-arvosanaa ja väitettä kaikkien aikojen parhaaksi Marvel-leffaksi. En muista, milloin viimeksi olen yllättynyt leffasta näin positiivisesti. Tämä elokuva kutitteli minua niin monella eri tasolla. Menköön yöunet ja unirytmi pilalle toviksi, sillä tätä pitää käsitellä vielä hetki ennen petiin köllähtämistä. Miten tässä saa edes unta?

Mainittakoon vielä, että yleensä tykkään käydä vilkaisemassa Marvelit heti teatterissa. Jotenkin Tom Hollandin Spider-Man on ollut aina kovin etäinen. Paljon nuoremman ja naiivimman oloinen teini, joka tuntuu pilaavan supersankarin maineen. Luokittelin melkeinpä pelleksi Tobey Maguiren ja Andrew Garfieldin rinnalla. Ehkä lämpesin hieman hänelle tämän myötä.

Serduchka kirjoitti: ↑13 Huhti 2022, 22:42 "Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet" oli melko mainio jännitysnäytelmä. Ei mitään hajua itsellä, tuleeko tähän vielä jatkoa vai ei. Vaikutti jotenkin siltä, että tämä kokonaisuus sai nyt päätöksen.

Oli selvästi ahdistavampi kuin muut Ihmeotukset tai Harry Potterit. Ainakin näin eläinrakkaana ihmisenä tämä tuotti vaikeuksia katsoa, vaikka ihan hyvä leffa olikin.

Tanskalainen Speak No Evil (2022) oli Night Visionsin ohjelmassa. Ahdistava. Parasta nykykauhua.

Näyttelijätär Lynn Lowry oli festivaalin päävieras. Häneltä esitettiin neljä 70-luvun työtä, viimeisenä Shivers (1975) - David Cronenbergin esikoispitkä, ensimmäinen kanadalainen kauhufilmi, body horrorin kantateos. Onneksi näin sen jo 2021 dvd:nä, erikoisesta huumorista voi nauttia vapautuneemmin, kun tiesi mistä oli kysymys (tiedemiehen kehittämä loinen muuttaa kerrostalon asukkaat raivoisiksi seksipedoiksi). Kanadassa vastaanotto oli aikoinaan varsin vihamielinen.

Shivers ja George A. Romeron The Crazies (1973) eivät vaikuttaneet Lowryn uraan heti. Myöhemmin kyllä sanottiin, että ai sinä näyttelit Shiversissä, ja ura jatkuu yhä. Lowry kertoi katsoneensa elokuvan useasti ja pitävänsä siitä - omalta kannaltaan etenkin huipennuksesta uima-altaassa. Siellä pulikoi toinenkin naislegenda Barbara Steele, jonka kanssa ei tosin ollut muita yhteisiä kohtauksia. Lääkäriä näyttelevä Paul Hampton käyttäytyi kalseasti, vaikka Lowryn hoitaja käy kuumana häneen. Nykyään Lowry tulkitsee tämän sopivan heidän rooleihinsa: lääkärillä ei ole aikaa tunteiluun (loisongelman takia).

Käsikirjoituksessa Lowry vastusti sitä, että hoitajan piti riisuutua alasti työvuoron lopussa. Suostui näyttämään rinnat, ja sovittiin että se riittää. Yleisesti täytyi pitää itse puolensa ja oppia olemaan varuillaan uusien ihmisten kanssa. Tuottaja Ivan Reitmanista (1946-2022) Lowry ei tykännyt ja torjui yhden bilekutsun. Ei toisaalta tiennyt, kuinka iso nimi Reitmanista tulisi. Sen sijaan Cronenberg oli OK, ja Lowry olisi mielellään työskennellyt tämän kanssa toistekin.

"The Lost City" oli yllättävänkin kiva leffa. Ei ollut oikein ennakko-odotuksia, mutta Sandra Bullock on kyllä upea. Daniel Radcliffe oli kyllä pahiksena melkoinen pohjanoteeraus. Ei mielestäni yhtään luonteva tuollaiseen rooliin.

Top Gun Maverick käyty kattomassa. Kyllä tolle 9/10 pitää antaa.

Alkuperäinenhän on täydellinen klassikko, mestariteos. Onkin aika iso riski tehdä jatko-osa 36 vuotta myöhemmin. Pelkäsin pahinta, ja leffaa katsoessa olikin koko ajan kriitikon lasit päässä valmiina arvostelemaan jos tekevät pienenkin mokan. Mutta he ei tehneet! Ainakaan isoa. Ainoa asia josta leffaa voisi moittia on se että kasarimusaa käytettiin taustalla vähän liikaa jo omaan makuun. Toki tämä oli varmaan kosiskelua tämän leffan aikoinaan teininä nähneitä kohtaan, mutta näin nuorempana on vaikea käsittää miksi tuollaisessa lentäjäbaarissa soitettaisiin noin paljon juurikin kasarimusaa. Onhan esim ysärilläkin tehty legendaarisia rock-biisejä ja muita ns äijäbiisejä.

Kun unohdetaan musapuolen ylenpalttinen kasarius, leffa on muuten aivan täyttä timanttia