Viisukuppila

Anteeksi, kun tulen tännekin Itävallasta jankkaamaan ( ), mutta täällä kuulemma pakollista asevelvollisuutta ei voida lakkauttaa, koska sivareita on niin paljon. Jos heidän kaltaistaan edullista työvoimaa ei enää olisi, niin koko yhteiskunta kaatuisi. Onneksi näin ei taida Suomessa olla, ja voinemme jossakin vaiheessa siirtyä palkka-armeijaan.

Siviilipalvelus kestää täällä muuten vain 9 kk.

Itse en armeijassa oppinut kyllä mitään. Korkeintaan sain homeallergian.

Minä en ainakaan kävisi armeijaa mistään hinnasta, koska a) kuntoni ei kestä ja b) olen pasifisti. Enkä todellakaan kestäisi sitä huutamista.

Opin armeijassa sen, että fyysiselle kunnolleen ja painolleen voi tehdä jotakin, jos haluaa. Tietenkin olin teoriassa tiennyt asian pitkään mutta silloin se tuli käytännössä omakohtaisesti koettua. Koululiikunta ei koskaan saanut tätä asiaa kallooni taottua, koska loppuvuodesta syntyneenä ja motorisesti keskimääräistä paljon kömpelömpänä lapsena olin aina se, joka valittiin viimeisenä joukkueeseen yms. yms., eikä positiivisia liikuntakokemuksia syntynyt.

Se, millä aktiivisuudella olen oppimaani soveltanut, on sittemmin vaihdellut, mutta ilman armeijaa olisin todennäköisesti tyytynyt elämään yli satakiloisena läskimooseksena ja lyllertämään ennenaikaiseen hautaan varhaiskeski-iässä. Tämä ei yritä olla peruste sille, että kaikkien muidenkin pitäisi mennä armeijaan. Useimmat eivät ole yhtä luupäisiä kuin minä (tai eivät ainakaan samojen asioiden suhteen).

Ja joo, kyllä minäkin koen kohdanneeni armeijassa jos en laajempaa, niin ainakin eri tavalla laajan kirjon ihmisiä kuin muualla. Välillä ei voinut kuin ihmetellä, missä ne pahimmat tampiot siviilissä piileksivät.

Pete kirjoitti:Anteeksi, kun tulen tännekin Itävallasta jankkaamaan ( ), mutta täällä kuulemma pakollista asevelvollisuutta ei voida lakkauttaa, koska sivareita on niin paljon. Jos heidän kaltaistaan edullista työvoimaa ei enää olisi, niin koko yhteiskunta kaatuisi.

Kuulostaa aika oireelliselta, jos yhteiskunta pyörii orjatyövoiman varassa. Vai mitä muuta nimitystä voi käyttää tilanteesta, jossa yhteiskunnan tukipilarina on ryhmä, jolle ei makseta työstään kilpailukykyistä palkkaa?

Erittäin OT aiheen kannalta, mutta

Timoteus kirjoitti:Kuulostaa aika oireelliselta, jos yhteiskunta pyörii orjatyövoiman varassa. Vai mitä muuta nimitystä voi käyttää tilanteesta, jossa yhteiskunnan tukipilarina on ryhmä, jolle ei makseta työstään kilpailukykyistä palkkaa?

Mistä se on oire? Meillähän on erilaisten koulutusten ja kurssien työharjoittelijat tätä samanlaista porukkaa. Ja ei kai palkan kilpailukykyinen tarvitsisi olla, kunhan se edes olisi palkka, eli jotain, mitä työtä "oikeasti" tekevät siitä saavat. (Jos tästä rönsyää keskustelua niin minne se pitäisi siirtää?)

Rousku kirjoitti:Mistä se on oire?

Asevelvollisuusjärjestelmän ja koko työmarkkinoiden valuviasta? Saatoin silti käyttää sanaa väärin. Saa korvata epätarkoituksenmukaisella.

Rousku kirjoitti:Meillähän on erilaisten koulutusten ja kurssien työharjoittelijat tätä samanlaista porukkaa.

Niin on. Meinasin mainita omassakin kommentissani, mutta kun ei liittynyt aiheeseen, jätin mainitsematta. Jos asia herättää mielipiteitä, niin katsotaan rönsyn leikkaamista sitten.

Suomessa en muista kuulleeni väitettä, että ilmaistyövoiman saatavuus olisi yhteiskunnalle välttämätöntä.

Haha, saatoin ehkä itsekin olla vähän tuollainen joskus armeijan loppuaikana ajatusmaailmaltani. Sittemin maailmankuvani on laajentunut ja jos nyt voisin valita uudelleen, kävisin todennäköisesti sivarin.

Armeijassa opin muun muassa seuraavat huonot tavat. Opin viivyttelemään kaiken tekemistä. Mitä nopeammin jonkun asian sai valmiiksi, sitä enemmän kaikenlaista lisäpuuhasteltavaa keksittiin. Opin raapimaan muniani. Opin tekemään kaiken keskimäärin tyydyttävästi. Liian hyvin tai huonosti tehtävänsä tehnyt joutui silmätikuksi.

Minun mielestäni ei ole mitään järkeä, jos kaikkien olisi pakko armeijaan mennä. Jo nykyisellään keskeytysmäärät ovat niin suuria, että kannattaisi ehkä miettiä, pitäisikö sisäänottoa pienentää.

Mulla on vähän sama kuin Magnumilla, että ajatusmaailma intin aikoihin oli tuollainen. Tosin nyt mullakin maailmankuva on muuttunut, mutta siitä huolimatta valitsisin ehkä nyt sen minulle tyrkytetyn johtajakoulutuksen ihan vaan kehittääkseni itseäni ihmisenä mahdollisimman poikkeuksellisissa olosuhteissa. En silti kadu mitään.

Ja jos tuosta 'henkisestä kasvamisesta' pitää sanoa, niin kasvoin paljon enemmän rankan puolivuotisen pääsykoeprojektini aikana kuin puolivuotisen armeijan aikana.

Sain aikaan ihan tyydyttävästi keskustelua intin tarpeellisuudesta, ja tässä vaiheessa haluaisin inttiä arasteleville muistuttaa vielä kahdesta asiasta:

1. Ennen vapautuksen saaminen oli huomattavasti nykyistä vaikeampaa. Lisäksi tuohon aikaan koulutus oli käsittääkseni kovempaa kuin nykyään, esimerkiksi lomia oli paljon nykyistä vähemmän kun isäni kävi armeijan 1980-luvun alkupuolella (hän on usein ihmetellyt, että kuinkas minä koko ajan lomilla olen ). Silti enpä tunne ketään 1950-70-luvuilla syntynyttä, johon armeijapalvelus olisi jättänyt minkäänlaisia pysyviä vammoja. Ei se intti tapa, vaikka siellä keskimääräistä heikommin pärjäisikin.

2. Olemassa ovat myös B:n paperit. Jos jostakin syystä ei täysin normaaliin palvelukseen kelpaa, voidaan antaa osittaisia vapautuksia. Esimerkiksi meidän yksikössä muutamalle kuulovammaiselle on määrätty ampumakielto, mutta tämä sulkee normaalista palveluksesta pois vain ampumaradat ja taisteluammunnat. Paljon kokemuksia tuollainenkin intti antaa.

Eikä sopeutumisen jälkeen pelota mennä tänä iltana takaisin varuskuntaan. Ensi viikolla olisi taas kahden yön leiri luvassa, ja nyt leireilyyn tottuneena sekään ei enää pelota. Itse asiassa metsissä on jopa useita hyviä puolia verrattuna kasarmiin. Metsissä ei ole siivouspalvelua, joka on minusta normaalin kasarmin päiväpalveluksen ikävin osuus. Metsissä ei myöskään tarvitse tehdä punkkia ja pinkkoja, joiden särminä pitäminen turhauttaa usein. Lisäksi metsissä ei ole tarkkoja sulkeisjärjestyksiä, vaan voi olla vapaammin. Metsissä menee myös aika nopeasti.

Minusta tässä ei ole puhuttu armeijan tarpeellisuudesta, vaan armeijan sopivuudesta yksilöille.

^Kai keskustelu voi rönsytä toisaallekin?

Ensinmainittuun, eli armeijan tarpeellisuus (yksilölle) palatakseni: Minä jotenkin vierastan mitä tahansa perustelua tyyliin "se tekee hyvää!", "siellä tehdään pojista miehiä", "siellä kehittyy henkisesti ja oppii tuntemaan itseään". Kun eihän pohjimmiltaan armeijan tarkoitus ole tarjota jotain kasvua ja kokemuksia puolelle kansakuntaa, vaan kouluttaa tappamaan ja - tämä on olennaisinta - luovuttaa harkintavalta tämän opitun taidon käytöstä muiden käsiin.

Siis se tappamistaito olisi ihan hyvä olemassa, ei minulla sitä vastaan mitään ole, mutta haluaisin kyllä jättää sen käytöstä päätösvallan itselleni. Ja siksi en pystyisi vannomaan sotilasvalaa. Ymmärrän kyllä, miksi valtio valan vaatii niiltä joille omaan piikkiinsä ko. taidon opettaa. Mutta minä en olisi sen takia koskaan voinut mennä armeijaan, olisi se sitten muuten ollut kuinka kehittävä ja kohottava ja avartava kokemus hyvänsä. Haluan hankkia kokemukseni ilman noin rankkaa sitoumusta luopua omasta moraalisesta harkinnasta!

Miehuus-kysymykseen en vielä ole saanut vastausta.

jee euroviisut kirjoitti:Sain aikaan ihan tyydyttävästi keskustelua intin tarpeellisuudesta, ja tässä vaiheessa haluaisin inttiä arasteleville muistuttaa vielä kahdesta asiasta:

Minusta tuntuu siltä, että sinä et keskustele täällä. Et todellisuudessa kuuntele muiden ihmisten argumentteja, vaan ohitat kaiken, mikä ei sovi tämänhetkiseen ajattelutapaasi. Aito keskustelu on sitä, että ihmiset myös kuuntelevat toisiaan.

Rousku kirjoitti:Siis se tappamistaito olisi ihan hyvä olemassa, ei minulla sitä vastaan mitään ole, mutta haluaisin kyllä jättää sen käytöstä päätösvallan itselleni. Ja siksi en pystyisi vannomaan sotilasvalaa. Ymmärrän kyllä, miksi valtio valan vaatii niiltä joille omaan piikkiinsä ko. taidon opettaa. Mutta minä en olisi sen takia koskaan voinut mennä armeijaan, olisi se sitten muuten ollut kuinka kehittävä ja kohottava ja avartava kokemus hyvänsä. Haluan hankkia kokemukseni ilman noin rankkaa sitoumusta luopua omasta moraalisesta harkinnasta!

On pelkistetty ajatus, että armeijan tarkoitus olisi tappaa ja opettaa tappamaan. Sodan tai taistelun päämäärä on käytännössä aina jotakin muuta kuin mahdollisimman suuri kalmoluku. Keinot, joilla päämäärään päästään, ovat nekin usein jotakin muuta kuin "tapa kaikki, jotka sattuvat tielle". Strategisen maastokohteen valtaaminen tai vihollisen infrastruktuurin tai kaluston tuhoaminen tai haltuunotto voi olla paljon tärkeämpää kuin mahdollisimman suurten miestappioiden aiheuttaminen. Taistelukontaktissakin vihollisen haavoittaminen lamauttaa joukon iskukykyä ja taistelutahtoa tehokkaammin kuin tappaminen. Yksi haavoittunut sitoo helposti ainakin kaksi tervettä sotilasta auttamaan ja rasittaa resursseja lisää etulinjan takana; kuolleen hyväksi ei voi tehdä enää mitään.

Sodankäyntistrategiat eivät ole tosin minunkaan alaani, joten ei siitä enempää.

Sotilasvalaa en pitänyt suurena ongelmana. Omaa harkintaa ei siinä luovuteta kenelle tahansa. Sanamuoto kuuluu: "Minä tahdon (...) puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa". Vaikka demokratiassa on puutteensa ja kansa äänestää keskimäärin, noh, keskimääräisesti, suomalainen äänestyskäyttäytyminen ja politiikka yleensä on hyvin turvallisuus- ja konsensushakuista ja stabiilia. En usko näkeväni tilannetta, jossa tämä kansa laillisessa järjestyksessä valitsee itselleen pähkähullut ja edesvastuuttomat päättäjät. Pidän siis erittäin epätodennäköisenä sitä, että joutuisin sotilasvalani moraalisesti sitomana taistelemaan sellaisen tarkoituksen vuoksi, johon en usko.

On tietenkin mahdollista, että vaikka sodan tarkoitus on oikea, esimies (millä tahansa tasolla) tekee joukolleen tuhoisan harkintavirheen. Tätäkään en pidä riittävänä syynä vastustaa sotilasvalaa; ei sotaa sooloilleenkaan voiteta. Mahdollinen laiton esivalta voisi tietysti katsoa ja luultavasti katsoisikin sotilasvalani sitovan minua, mutta moraalisen integriteettini kannalta kieltäytyminen olisi tällöin oikea ratkaisu. Kieltäytyisinkö, jos se tarkoittaisi kuolemantuomiota? Riippuisi esivallasta ja sodasta. Jos (vaikka sitten teloituksen uhallakin) puolustaisin laitonta esivaltaa laillista vastaan, rikkoisin tietysti sotilasvalaani. Eri asia on, tunnistaisinko tällaisessa tilanteessa varmaksi, kumpi on laillinen esivalta. Kumpikin olisi julistautunut sellaiseksi, kummankin legimiteettiin liittyisi luultavasti jonkinlaisia puutteita. Ehkä oma harkinta olisi tuossa tilanteessa peräti välttämätöntä.

Paljon sotilasvalaa kovempi paikka oli uskontunnustus kirkkokansan edessä konfirmaatiotilaisuudessa, koska en uskonut latelemastani lorusta säettäkään (no, ehkä ketjun ei kannata tähän suuntaan rönsytä). Perheeni ja lähisukuni on sen verran uskonnollista, että perhesuhteiden ylläpitämiseksi katsoin viisaammaksi valehdella. Vannoin sotilasvalastakin kristillisen version, mutta siihen väite Jumalan olemassaolosta sisältyy vain implisiittisesti.

No joo, kieltämättä yksinkertaistin tuossa "armeijan perimmäisen tarkoituksen" luonnehdinnassani. Ja hyvä pointti, että haavoittaminen voi olla tehokkaampi menetelmä . Ei sekään silti uhrille välttämättä kivaa ole. Haluaisin joka tapauksessa jättää päätösvallan itselleni, ja ainakin olla lupailematta että annan sitä tämänkaltaisessa asiassa kenellekään toiselle.

Miten tuo jatkosodan aikainen entisten rajojen ylitys, oliko siihen kuinka laillisen esivallan lupa?

Muuten olen sitä mieltä, että meille, joita ei ole armeijaan päästetty, voisi valtio korvaukseksi järjestää ilmaisen maanpuolustuskurssin, jotta äänestyskäyttäytymiseemme saadaan vähän puolustuspoliittistakin tolkkua.

Rousku kirjoitti:^Kai keskustelu voi rönsytä toisaallekin?

Hups, tarkoitukseni oli viitata allaolevaan kohtaan, mutten näköjään viitannut siihen mitenkään.

jee euroviisut kirjoitti:Sain aikaan ihan tyydyttävästi keskustelua intin tarpeellisuudesta,--

Halusin vaan kommentoida, että on täysin eri asia pitää armeijaa joillekin yksilöille huonona, kuin pitää koko armeijaa tarpeettomana.

Ehkä kukaan ei kuvittelekaan noiden olevan sama asia. Poistun paikalta, koska otan tämän aiheen hyvin henkilökohtaisesti ja saatan raivostua.

Rousku kirjoitti:Miten tuo jatkosodan aikainen entisten rajojen ylitys, oliko siihen kuinka laillisen esivallan lupa?

Ei kai esivallalla legitimiteettiongelmaa ollut? Mannerheimin ja Suomen hallituksen päämäärissä saattoi toki olla eroja. Mannerheim vetosi päiväkäskyssään Suur-Suomi-aatteeseen hallitukselta kysymättä. Toisaalta vanhojen rajojen ylittämiseen oli sotilasstrategisiakin perusteita. Käskyn legitimiteettiin rajojen ylityksen syyt voivat vaikuttaa.

Laillisenkaan esivallan laittomia käskyjä ei tule noudattaa. Tämä on yleiseen palvelusohjesääntöönkin (PDF) kirjattu:

YlPalvO kirjoitti:71. Käskynalaisen on täytettävä esimiehen hänelle antamat käskyt täsmällisesti. Jos käskyn laillisuus on alaisen mielestä epäselvä, hän voi oikeusturvansa vuoksi pyytää käskyn kirjallisena. Jos esimiehen antama käsky on sellainen, että käskynalainen joutuisi selvästi rikkomaan lakia tai palvelusvelvollisuuttaan, hänen on ilmoitettava siitä käskynantajalle. Jos esimies siitä huolimatta toistaa käskynsä, käskynalaisen on kieltäydyttävä täyttämästä sitä. Käskynalaisen on viipymättä ilmoitettava kieltäytymisestä lähimmälle suoranaiselle esimiehelleen. Jos käskynantaja on hänen lähin suoranainen esimiehensä, ilmoitus on tehtävä käskynantajaa lähinnä seuraavalle suoranaiselle esimiehelle.

Mistä rivisotilas sitten milloinkin tietää, onko käsky laillinen? Jaa-a. Oma harkinta taitaa taas hiipiä kuvioihin mukaan.

Rousku kirjoitti:Muuten olen sitä mieltä, että meille, joita ei ole armeijaan päästetty, voisi valtio korvaukseksi järjestää ilmaisen maanpuolustuskurssin, jotta äänestyskäyttäytymiseemme saadaan vähän puolustuspoliittistakin tolkkua.

Niin, mitä varsinaisesti on se sotilastaito, jota haluat oppia, jos et halua käyttää sitä organisoidun sotilasjoukon osana? En muista oppineeni montakaan siviilissä käyttökelpoista taitoa. Jos taidon sijaan haluat tietoa Suomen maanpuolustuksen kokonaisstrategiasta, sitä saanee kirjastoista tai Puolustusvoimien nettisivuilta helpommin kuin miehistökoulutuksesta. Rivisotilaan ei ilmeisesti katsota tarvitsevan tietoa kokonaiskuvasta. Ei siitä meille ainakaan tarjoiltu kuin pintaraapaisu.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys tarjoaa kursseja siviileillekin, tosin ei ilmaiseksi.

Puolustuspoliittisesti ylivoimaisesti vaarallisin valtiovallan viime vuosina tekemä päätös on jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen ratifiointi. Miinoista luopuminen rapauttaa Suomen puolustuskykyä. Korvaavaan asejärjestelmään siirtyminen on sekä vaikeaa että kallista, minkä lisäksi korvaava asejärjestelmä tuskin voi olla siviileille turvallisempi (moniko siviili on kuollut tai vammautunut suomalaisten miinoista? Lapin miinathan olivat saksalaisten kylvämiä). Sopimukseen liittymisellä ei onnistuttu edes ostamaan paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa. Olisiko tällainen päätös jäänyt tekemättä, jos nykyistä useampi olisi saanut edes jonkin verran maanpuolustuskoulutusta? Jaa-a.

Timoteus kirjoitti:Niin, mitä varsinaisesti on se sotilastaito, jota haluat oppia, jos et halua käyttää sitä organisoidun sotilasjoukon osana?

En tiedä sodankäynnistä sen vertaa, että osaisin määritellä . Kyllä minä voisin joissakin oloissa haluta käyttää sitä vaikka organisoidun sotilasjoukon osana. Taidan kyllä olla fyysisesti siinä kunnossa ja niin vanha, ettei minusta olisi enää kuin kenraaliksi.

”Armeija tekee pojista miehiä” -fraasi on höpsö ja aika kulunut lause, mutta se lienee peräisin siltä ajalta, jolloin siviilipalveluksesta ei edes puhuttu. Harvoin sillä puolustellaan armeijaa siviilipalvelusta tai palveluksesta vapauttamista vastaan. Lauseella viitataan siihen, että pojille mikään aikaisempi kokemus ei ole yhtä fyysisesti tai henkisesti rankka (ellei kilpaurheile tai ole joutunut katastrofiin) kuin mitä aikaisemmin on kokenut.

jee euroviisut kirjoitti:Muutamalle nimeltämainitsemattomalle suunnilleen ikäiselleni kuppilalaiselle, jotka on vapautettu rauhanajan palveluksesta, haluaisin sanoa, että kyllä teidänkin pitäisi tulla kasvamaan pojista miehiksi.

Jee Euroviisutin kommentti tuskin tarkoitti mitään pahaa, tulipahan vaan sanottua hieman ronskisti kulunutta fraasia käyttäen. Sopivaa olisi tietenkin tiedostaa, että tämä loukkasi joitakuita, ja ehkä pahoitella sitä hieman...

Itse valitsin aikanani armeijan, seuraavista syistä:
- Jäisi muuten kokematta jotakin, minkä lähes kaikki pojat ovat kokeneet
- Halusin nähdä, millainen homma armeija on
- Halusin oppia uusia taitoja, joita siellä opetettaisiin
- Valinta tuntui isänmaalliselta
- Muuta valintaa olisi ollut suvulle ja kavereille vaikea perustella

Tärkein syy jälkeenpäin ajateltuna oli ehdottomasti ensin mainittu. Pelkään muutenkin paljon, että jään erilaisista kokemuksista paitsi.

Mutta nykyään voisin valita toisin, JOS siviilipalvelus olisi järjestetty aivan eri tavalla. Eli jos siinä olisi jonkinlaisia joukko-osastoja (jotka kokevat yhteishenkeä), jotka vaikkapa tekisivät ympäristönsuojeluun liittyvää työtä (roskien keräämisestä öljyntorjuntaan ulkomailla), palomiestyötä tai muuta katastrofiaputyötä, tai miksei sairaan- tai terveydenhoitoapua. Siviilipalvelus ei inspiroi, jos homma pitää järjestää itse ja jos joutuu vain johonkin soolotyöhön, joka ei ole sillä lailla ”pelastuspalvelua” kuten armeijan voidaan katsoa olevan. Miksei koko siviilipalvelusta voisi uudelleen organisoida joksikin tällaiseksi?

Mielenkiintoisinta armeijassa oli se, että se oli todella läpileikkaus koko sen ajan yhteiskunnan miespuolisesta joukosta. Minäkin koin näin. Ensimmäisen kerran käsitin, että esimerkiksi lukion käyminen ja ylioppilaaksi lukeminen ei ole kovin tavallista kaikkialla. Kokemus oli minulle todella avartavaa. Mutta voi hyvin olla, ettei armeija nykyään ole enää yhtä puhdas läpileikkaus kuin silloin. Nimenomaan sosiaalisesti armeija oli mielenkiintoinen paikka, ei niinkään teknisesti (voi että välineet vaikuttivat vanhanaikaisilta, suoraan talvisodasta tai melkein!).

jee euroviisut kirjoitti:1. Ennen vapautuksen saaminen oli huomattavasti nykyistä vaikeampaa. Lisäksi tuohon aikaan koulutus oli käsittääkseni kovempaa kuin nykyään, esimerkiksi lomia oli paljon nykyistä vähemmän kun isäni kävi armeijan 1980-luvun alkupuolella (hän on usein ihmetellyt, että kuinkas minä koko ajan lomilla olen ). Silti enpä tunne ketään 1950-70-luvuilla syntynyttä, johon armeijapalvelus olisi jättänyt minkäänlaisia pysyviä vammoja. Ei se intti tapa, vaikka siellä keskimääräistä heikommin pärjäisikin.

Tuossapa tuo tulikin. Ainoa muuttunut asia on lyhimmän mahdollisen palvelusajan lyhentyminen kahdeksasta kuukaudesta vajaaseen kuuteen kuukauteen, lomien määrän kasvu ja turhan simputuksen väheneminen. Sen sijaan muutoin koulutus on polkenut paikallaan.

Minullekin aikanaan RUK:ssa lyhyesti opetettiin Syväjohtamista(R), mutta tosiasiassa kaikki hoidettiin kuitenkin kuten ennenkin eli noudatettiin perinteistä Preussin armeijasta jääkäriliikkeen mukana tullutta tapaa. Sen perusperiaatteet ovat huutaminen, kaikkien tasapäistäminen keskinkertaisuuksiksi ja jatkuva äksiisi, jossa esim. asetta puretaan ja kasataan niin monta kertaa, että sen osaa tehdä unissaan tai kolmen promillen jurrissa.

Palveluksen keskeyttämisten määrän kasvu 1990-luvulta alkaen kertoo jotain siitä, että koulutusmetodit eivät sovi täydellisesti nykyajan nuorille. Ei nykyinen aines kuitenkaan ole huonompaa kuin ennen. Heikompi fyysinen kuntokaan ei käy selitykseksi. Kuka tahansa tottuu kantamaan asetta ja reppua liki puolen vuoden koulutuksen aikana.

Magnum kirjoitti:Minullekin aikanaan RUK:ssa lyhyesti opetettiin Syväjohtamista(R), mutta tosiasiassa kaikki hoidettiin kuitenkin kuten ennenkin eli noudatettiin perinteistä Preussin armeijasta jääkäriliikkeen mukana tullutta tapaa. Sen perusperiaatteet ovat huutaminen, kaikkien tasapäistäminen keskinkertaisuuksiksi ja jatkuva äksiisi

Ehkä kaikki ei sitten edelleenkään mene siten, kuin syväjohtamisen kehittäjä tämän artikkelin mukaan kuvittelee sen menevän?

"Varusmiesjohtajat saavat nyt 20 opintoviikkoa syväjohtamiskoulutusta". Mitä ne sellaiset varusmiesjohtajat ovat? Lasketaanko sitten syväjohtamiskoulutukseksi kaikki, mitä ne tekee? Ihmettelen myös lausetta "Johtajan on toimittava niin, että hän saa alaisensa todella ajattelemaan". Onko tarkoitus sanoa, että alaiset eivät todella ajattele, jollei Johtaja ensin tee heille jotakin? Kieltämättä minusta vaikuttaa, että monella työpaikalla oletetaan juuri noin, eli että alaiset normaalisti eivät ajattele.

Rousku kirjoitti:"Varusmiesjohtajat saavat nyt 20 opintoviikkoa syväjohtamiskoulutusta". Mitä ne sellaiset varusmiesjohtajat ovat? Lasketaanko sitten syväjohtamiskoulutukseksi kaikki, mitä ne tekee? Ihmettelen myös lausetta "Johtajan on toimittava niin, että hän saa alaisensa todella ajattelemaan". Onko tarkoitus sanoa, että alaiset eivät todella ajattele, jollei Johtaja ensin tee heille jotakin? Kieltämättä minusta vaikuttaa, että monella työpaikalla oletetaan juuri noin, eli että alaiset normaalisti eivät ajattele.

Johtajiksi koulutetaan osa varusmiehistä. Kaikki johtajakoulutukseen menevät aloittavat aliupseerikouluissa (AUK), josta tulee aliupseerikurssin päätteeksi ryhmänjohtajia huutamaan seuraaville alokkaille. Puolivälissä aliupseerikoulua Puolustusvoimien mielestä kyvykkäin osa siirretään Reserviupseerikouluun (RUK) tai Merisotakouluun ja heistä tulee joukkueen-/jaosjohtajia.

Minun johtajakoulutuksestani on jo tovi, joten en tiedä tarkkaan nykytilanteesta enkä muista ihan kaikkia yksityiskohtia. Jo tuohon aikaan sai kotiutumisen yhteydessä palvelustodistuksen, jossa luki, että olen saanut 20 opintoviikkoa johtajakoulutusta.

Minäkin todella ihmettelen tuota Rouskun lainaamaa lausetta. Jotenkin oli vaikeaa kuvitella kenenkään ajattelevan juuri muuta kuin:
"Enää kaksi päivää viikonloppulomiin. Sitten vedän kyllä perseet."
"Kohta pääsee tupakalle."
"Mitähän muonituskeskus tarjoaa tänään lounaaksi."
"Kylläpä tuo alikersantti osaa olla ärsyttävä."

Vaikka kirjoitinkin kitkerään sävyyn koulutksen sopivuudesta nykynuorisolle, niin itselläni ei ole jäänyt ihan kamalasti hampaankoloon.

Viihdyin armeijassa oikein hyvin, jos siellä nyt ylipäänsä voi viihtyä. Aika on tosiaan ruiskinut muistojani kultaisella suihkullaan eikä enää nykyisin meinaa muistaa, miten paljon sitä joskus harmittikaan olla palelemassa vesisateessa pimeässä metsässä väsyneenä. Sain myös armeijasta muutaman todella hyvän ystävän, joiden kanssa edelleen ollaan paljon yhteyksissä.

Minä taas kuvittelisin (kokemukseni pohjalta), että ihmiset normaalisti osaavat ajatella paljonkin, ja että heillä on ajatuksia juuri siitä, miten jokin suoritettava tehtävä olisi fiksuinta hoitaa. Eli että ei tarvita mitään johtajaa kannustamaan heitä tähän. Johtaja voisi huoletta delegoida enimmät ajattelunsa alaisilleen. Mutta ehkä minullakin on kokemuksia aika valikoituneesta ihmisjoukosta.

Huilumies kirjoitti:”Armeija tekee pojista miehiä” -fraasi on höpsö ja aika kulunut lause, mutta se lienee peräisin siltä ajalta, jolloin siviilipalveluksesta ei edes puhuttu. Lauseella viitataan siihen, että pojille mikään aikaisempi kokemus ei ole yhtä fyysisesti tai henkisesti rankka.

Ahaa, okei. Kuinkahan vanha tuo lause sitten on? Yleinen asevelvollisuushan on (kai) vähän alle itsenäisyyden ikäinen juttu, ja voisin kuvitella, että sen alkuvuosina monikin poika on joutunut kokemaan rankkaa fyysistä rasitusta maa- ja metsätöissä, tehtailla ja työmailla. Syrjäseuduilla monet asevelvolliset olivat kutsuntatarkastusten mukaan aliravittujakin; ehkä armeija-aikanaan sentään saivat kunnolla ruokaa?

Eksäni veli oli armeijassa joskus 90-luvun alussa, ja viihtyi kuulemma hyvin, koska siellä ei tarvinnut päättää mitään itse . Ilmeisesti hänelle itsenäinen oman elämän suunnittelu on se henkisesti kaikkein rankin juttu. Hän siis pääsi armeijassa helpommalla kuin siviilissä. Armeijan jälkeen hän onkin viettänyt aikansa työttömänä peräkammarinpoikana.

Rousku kirjoitti: Yleinen asevelvollisuushan on (kai) vähän alle itsenäisyyden ikäinen juttu, ja voisin kuvitella, että sen alkuvuosina monikin poika on joutunut kokemaan rankkaa fyysistä rasitusta maa- ja metsätöissä, tehtailla ja työmailla. Syrjäseuduilla monet asevelvolliset olivat kutsuntatarkastusten mukaan aliravittujakin; ehkä armeija-aikanaan sentään saivat kunnolla ruokaa?

Mielenkiintoinen pointti! Tuota en tullut lainkaan ajatelleeksi. Ehkä lause on hitusen nuorempi sitten, ehkä ajalta jolloin kaupungin mukavuudet siirtyivät enemmistön iloksi, 60- ja 70-luvuilla? Tai sitten lause on vain sellaista armeijan jo käyneiden miesten uhoa ilman perustetta, kun haluavat uskotella nuoremmilleen olevansa parempia ja kokeneempia.

Rousku kirjoitti: Eksäni veli oli armeijassa joskus 90-luvun alussa, ja viihtyi kuulemma hyvin, koska siellä ei tarvinnut päättää mitään itse . Ilmeisesti hänelle itsenäinen oman elämän suunnittelu on se henkisesti kaikkein rankin juttu. Hän siis pääsi armeijassa helpommalla kuin siviilissä. Armeijan jälkeen hän onkin viettänyt aikansa työttömänä peräkammarinpoikana.

Aivan, armeijassa pääsi helpommalla kuin siviilissä juuri tuossa mielessä, että ei tarvinnut itse järjestellä paljoakaan, siviilipalveluspaikanhan joutuu järjestämään itse. Ja armeijan aikana siviilissä käydessä pääsi nauttimaan myötätunnosta toisin kuin sivarin valinneet, jos seurassasi oli hyvin ”maanpuolustushenkisiä” ihmisiä. Onhan, tai olihan, armeijan käyminen kuitenkin ”oletusarvo” jonka valintaa ei tarvitse/tarvinnut selitellä. Sivarin valinnut sen sijaan joutui selittämään valintaansa. Ja noin ei olisi, jos sivarin suorittaminen muistuttaisi jotenkin enemmän armeijaa, vain tehtävät olisivat eri kuin aseiden kanssa suoritettavat.

Huilumies kirjoitti:Ehkä lause on hitusen nuorempi sitten, ehkä ajalta jolloin kaupungin mukavuudet siirtyivät enemmistön iloksi, 60- ja 70-luvuilla?

Tai sitten se on "paremmista piireistä", joissa kyllä oltiin isänmaallisia, mutta lapsilla ei kovin rankka elämä?

Rousku kirjoitti:

Huilumies kirjoitti:”Armeija tekee pojista miehiä” -fraasi on höpsö ja aika kulunut lause, mutta se lienee peräisin siltä ajalta, jolloin siviilipalveluksesta ei edes puhuttu. Lauseella viitataan siihen, että pojille mikään aikaisempi kokemus ei ole yhtä fyysisesti tai henkisesti rankka.

Ahaa, okei. Kuinkahan vanha tuo lause sitten on?

Voisin kuvitella, että se on tullut aikaisintaan kuvaan siinä vaiheessa kun sodassa olleet eivät ole olleet eniten äänessä, eli pitäisin ko. sanontaa todella nuorena. En kuitenkaan pikaisesti löytänyt mitään tekstiä siitä, milloin se olisi oikeasti aloitettu. Onhan se edelleen nähtävissä, että kaikkein herkiten sotaveteraanien ääntä käyttävät heidän lapsensa ja lapsenlapsensa eikä suinkaan veteraanit itse. Ne kommentit, jotka veteraaneilta itseltään tulevat, leimataan sitten vanhuudenhöperöydeksi, jos ne eivät sovi veteraaneilla ratsastavien maailmankuvaan. Esimerkiksi äärioikeiston muukalaisvihamielisyyttä kritisoivien veteraanien ääni halutaan kovasti vaientaa.

Hankala olisi kuitenkin kuvitella, että sodassa fyysisesti ja henkisesti kärsimään joutuneet olisivat itse vartavasten tunkemassa muita osaksi samaa väkivaltakoneistoa, ainakaan millään miehisyysperustelulla.

^Minäkään en jaksa uskoa, että tuo lause olisi ainakaan sodan kokeneen miehistön (vai mitä ne korkeintaan kersantit on?) suusta peräisin. Suuri osa ei ole halunnut pitkiin aikoihin puhua mistään sotimiseen liittyvästä, ja se vähemmistö, joka vastapainoksi jauhoi ja jauhoi kokemuksiaan, tuskin on ajatellut että joku hassu vuosi rauhanaikaista armeijaa voisi toimia vastaavalla tavalla miehistäjänä. Mutta tämä on tietenkin vain arvausta.

Armeija noloa? Kyllä!

No joo. Jos armeijan käymisellä kuvittelee saavansa miehuuden mitat niin siinähän kuvittelevat. Mun mielestä toisin valinneilla on huomattavasti enemmän munaa, kun ovat rohjenneet poiketa massasta ja tehdä niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. En ole missään vaiheessa elämääni katunut siviilipalvelusvalintaani, päinvastoin olen ollut siitä äärettömän ylpeä. Puoli vuotta metsässä hillumassa ja uskottelemassa itselleni että "nyt minusta tulee MIES" olisi ollut täysin ajan hukkaa. Edelleen koko armeija touhu on mielestäni täysin noloa, kiva niille jotka siitä tykkää, mutta minusta se on NOLOA!

Vielä nolompia tosin ovat ne, jotka armeijan suorittamisella korostavat "miehisyyttään"... (mm. sellaiset kuin sinä, jee euroviisut).

Eiköhän se ole ihan jokaisen oma valinta (nykyään varsinkin), suorittaako varusmiespalveluksen vai siviilipalveluksen. Täysin moukkamaista nolotella kummankaan valinnan tehnyttä henkilöä. Väitän silti, että varusmiespalveluksen suorittaminen on ainakin henkisesti - jos ei myös fyysisesti - rankempi kokemus kuin siviilipalvelus. Ja mikä helkkarin poikkeava valinta siviilipalvelus muka on nykyään? NOLOA väittää noin Ja miten voi arvostella varusmiespalvelusta ja olla tietävinään mitä siellä tehdään, kun ei näemmä ole aiheesta mitään käsitystä. Minä olin ainakin 8 kuukaudesta "metsässä hillumassa" 3-4 viikkoa... Ja KUKAAN meidän komppaniassa ei ainakaan uskotellut tulevansa yhtään sen miehekkäämmäksi armeijassa. Pikemminkin naureskeltiin sanonnalle.

Jatkakaa, mihin jäitte, jos haluatte, mutta nyt tulossa hieman turhautumistarinaa tämän viikon leiriltä...

Tällä viikolla leirillä ainakin teoriassa pääsimme tekemään, mihin meidät on koulutettu. Spadet saivat tehdä meille ruokaa, täydennysryhmä toimitti kulutustavaraa jne.. Ja mikä oli meidän ryhmämme tehtävä? Kunnossapitoryhmään kuuluvana minulla ei ollut mitään "oikeaa" tekemistä, koska mitään ei mennyt leirillä rikki, ja jos jotain nyt olisi oikeasti hajonnut, niin ei meillä juuri ollut välineitä, joilla olisi voinut tehdä yhtään sen isompia korjauksia. Näin ollen pääsimme nakkiryhmäksi, ja millaista se oli. Poterovartiointia sadesäällä, joten kauan ei leiriä kestänyt, kun saimme jo vartioida mutalätäkössä, skappareiden palvelua (skapparitelttaan piti asentaa jopa televisio) jne.. Runsaiden kipinä- ja poterovartioiden sekä todella ahtaan teltan takia tuli kahtena yönä nukuttua yhteensä ehkä neljä tuntia, ja arvatkaapa, miltä tuntui maata poterovartiossa kaksi tuntia yksin pimeässä metsässä keskellä yötä räntäsateessa mutalätäkössä. Lisäksi vastuullamme oli myös skappariteltan kipinä, ja omalla kipinävuorolla oli todella kivaa suunnistaa pimeässä metsässä skappariteltalle saaden vähän väliä havunoksia naamalle. Kyllä sitä kadehti muita ryhmiä, joiden jäsenet saivat tehdä sitä, mitä olivat ryhmään hakiessaan halunneet. Ja pakko muuten vielä sanoa, että spadejen tekemä ruoka oli yllättävänkin hyvää.

Mutta tässähän ei ole enää kuin TJ 55. Koska 55/165=1/3, sehän tarkoittaa, että jo kaksi kolmasosaa palveluksesta suoritettu. Lisäksi nyt alkoi kolmen päivän viikonloppu, koska sain anottua ensi maanantain HL-päiväksi.