Meilläkin kaneliässät oli sellainen kauniiden muistojen leivonnainen, joita edesmennyt isomummini tapasi leipoa usein ja varsinkin juhlapyhinä koko suvulle. Mummin poismenon jälkeen sitten menikin liki kymmenen vuotta, ennen kuin kukaan uskalsi ehdottaakaan ässien tekoa. Lopulta itse yo-juhlieni lähestyessä rohkaistuin ja päätettiin äidin kanssa yrittää. Vaikka jotenkin tuntui hassusti siltä, että jos pilaamme leivonnaiset, pilaamme myös jonkun kauniin muiston. Pöhköä sinänsä edes ajatella tuollaista, mutta onneksi ässät onnistuivat yli odotusten ja kaikkien mielestä maistuivat ihan samoille kuin mummon tekemät. Isotätini (isomummini tytär siis) jopa liikuttui kyyneliin asti leivonnaista maistettuaan ja sai tietenkin muutkin koemaistajat (mummini (eli siskonsa), äitini ja minut) itkemään myös. Sitäkin ollaan jälkikäteen naurettu, kun suvun naiset istuu kaikki puolikas pikkuleipä kädessään kahvipöydän ääressä itkemässä.Piggybank kirjoitti:Äitini on usein puhunut kuinka lapsuudessaan rakasti äitinsä tekemiä kaneliässiä, joten toivottavasti omani tuovat muistoja.
Me tehdään ässiä mummini reseptillä ja hän aina muisti painottaa, että nuo herkät leivonnaiset on ehdottomasti kohotettava hirvensarvisuolalla, ei leivinjauheella! Hirvensarvisuola auttaa ässiä säilyttämään muotonsa ja tekee rakenteesta mureamman. Apteekista pitäis löytyä, eikä oo kallista. Mutta muistakaa, ettette vaan ikinä milloinkaan mene haistamaan sitä! Ai kauheeta, edelleen nousee vedet silmiin pelkästä ajatuksesta, kun iskän kanssa työnnettiin nenämme vahingossa väärään purkkiin.