Yleinen politiikkakeskustelu

Just nu! - keskustelua tv-ohjelmista ja ajankohtaisista asioista
Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28839
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Rousku » 08 Touko 2015, 12:31

itikka kirjoitti:Tuosta saisi käsityksen, että Holkerin hallituksen aikaan vain oikeisto ajoi "hallittua rakennemuutosta", jos tekstiä oikein tulkitsin.
Käsitys on väärä. Muistan kyllä, että demarit olivat hallituksessa ja että tekivät siellä virheitä. Mainitsemasi Liikanen nyt varsinkin. Talousodotukset olivat 80-luvun lopulla aivan liian optimistisia kummallakin isolla hallituspuolueella. (Minusta on mukavaa olla nyt jälkiviisas, koska jo silloin kirosin kun postiluukusta kopsahti se hallituksen kaikkiin koteihin jakama "Verotus kevenee" -mainoskirje.)
itikka kirjoitti:Lisäksi teksti mielestäni antaa ymmärtää, että N-liiton ja Suomelle tärkeän itäkaupan romahtaminen olisi kirjoittajan mukaan "markkinatalouteen normaalisti liittyvää suhdannevaihtelua". Tulkitsinkohan kirjoittajan mielipidettä oikein?
Et tulkinnut oikein. Neuvostoliiton romahtaminen nyt nimenomaan ei ollut markkinatalouteen liittyvä suhdannejuttu. -Kianderin opuksen mukaan idankaupan romahduksen merktystä on kuitenkin liioiteltu. Suuruusluokaltaan se merkitsi noin kahta prosenttia bruttokansantuotteesta. Ennen muuta se ei ollut mikään kertarysäys, vaan hiipuminen, joka alkoi jo vuosia ennen kuin Neuvostoliitto valtiona lakkasi olemasta.
itikka kirjoitti:Kannattaa myös muistaa, että Ahon porvarihallitukselle ei oikein ollut vaihtoehtoa, SDP:n Paasio ilmoitti heti vaalien jälkeen ilman hallitusneuvotteluja, että SDP painelee omatoimisesti oppositioon joka tapauksessa.
SDP:n oppositioon jättäytyminen tuskin kuitenkaan pakotti Ahon hallitusta harjoittamaan juuri sellaista politiikkaa kuin se harjoitti?
Rise, angel, shine, love!

Avatar
itikka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5620
Liittynyt: 21 Kesä 2004, 08:29
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja itikka » 08 Touko 2015, 12:58

Rousku kirjoitti: SDP:n oppositioon jättäytyminen tuskin kuitenkaan pakotti Ahon hallitusta harjoittamaan juuri sellaista politiikkaa kuin se harjoitti?

Ay-puolen yhteistyöhaluttomuus kaventaa huomattavasti hallituksen käytössä olevien työkalujen määrää taantuman tai laman aikana. Samoin nyt Sipilä koitti yhteiskuntasopimuksella saada liikkumavaraa inhimillisemmän talouspolitiikan harjoittamiseksi seuraavaksi neljäksi vuodeksi, mutta eipä tuostakaan mitään tullut, kiitos SAK:n "konsensushalukkuuden". SDP:nhän tosiaan katson olevan vain SAK:n työrukkanen.
Молодцы
Україна – це круто? Круто!
А Україна – це кльово? Кльово!
Kuva Танцює майдан Kuva

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28839
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Rousku » 08 Touko 2015, 17:33

^Oliko Ahon hallituksen pakko takertua vahvan markan puolustamiseen?

Entä onko nyt pakko julkisen talouden leikkauksin supistaa kotimarkkinakysyntää?
Rise, angel, shine, love!

Avatar
itikka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5620
Liittynyt: 21 Kesä 2004, 08:29
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja itikka » 08 Touko 2015, 21:41

Valuuttalainojen kulta-aikana ei oikein muuta vaihtoehtoa ollut. Olisiko sitten tarkoituksenmukaisempaa ollut julistaa, että koittavat ihan tahallaan saada yritysten lainamäärät räjähtämään markkaa heikentämällä?

Ilmeisesti jälkimmäinen kysymys viittaa elvytys vs. leikkaus -keskusteluun. Kotimarkkinakysyntää ei välttämättä julkisen talouden leikkauksilla pienennetä, kunhan kokonaisveroaste ei nouse, ja sillä saadaan ostovoima pysymään ennallaan, ja ainakin tähän neuvottelevat puolueet on jo sitoutuneet. Olisiko mielestäsi sitten elvytys parempi? Se aiheuttaisi toki kysyntäpiikin kotimaassa, mutta kohottaisi myös hintoja ja samalla suomalaisen työn hintaa, jolloin vientiala ei edelleenkään lähde vetämään ja luomaan kestävällä pohjalla olevia työpaikkoja.
Молодцы
Україна – це круто? Круто!
А Україна – це кльово? Кльово!
Kuva Танцює майдан Kuva

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13107
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja ta1ja » 12 Touko 2015, 22:41

Nyt on niin, että kun lähtökohdaksi nimetään hyvinvointivaltion vangiksi jääminen niin minä en ainakaan tule olemaan missään määrin myötämielinen millekään porvarihallituksen uudistukselle. Ne kaikki tähtäävät hyvinvointivaltion romuttamiseen ja luokkayhteiskunnan luomiseen. Voi olla että onnistuvat, mutta minun puolestani tie kyykytykseen olkoot niin hankala ja takkuinen kuin mahdollista. Milläkään ei ilmaiseksi kannata antaa. :draamaa: - ja tämä oli toteamus, en aio kantaani muuttaa :heh:
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

Avatar
Elvis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5988
Liittynyt: 01 Marras 2013, 13:06

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Elvis » 10 Kesä 2015, 22:08

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015061 ... 8_uu.shtml
Tänään on marsittu ainakin Helsingissä ja Turussa, onko kuppilalaisia ollut mukana?
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"

Melovin - Under The Ladder

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9376
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja sziget » 21 Elo 2015, 17:24

Ei tullut yhteiskuntasopimusta. Nyt voi ehkä myöntää, että yritystä oli, jos Sipilän vaalien jälkeiset tunnustelut vaikuttivat enemmän julkisuustempulta. Ilmeisesti liitoissa neuvottelut koettiin saneluksi, jossa niillä ei olisi ollut mitään voitettavaa. Parempi että hallitus tekee mitä tekee ja kantaa itse vastuun. Esim. vihreiden Ville Niinistö kirjoitti blogissaan, että neuvottelut näyttivät "perusoikeistolaisen" hallituksen yritykseltä kaataa vastuu leikkauspolitiikasta työntekijöiden niskaan.

Lisää kommentteja kuullaan esim. illan A-studiossa. Demarien Antti Lindtman olisi toivonut, että osapuolet eivät antaisi periksi vaan yrittäisivät vielä kerran aitoa sopimusta. Kai liitoissakin nähdään, mikä Suomen taloustilanne on, vaikka oikeistotahot aina haukkuvat ay-puolta menneisyydessä elämisestä. SAK:n Lauri Lyly sanoi arvostavansa sitä, ettei Sipilä hakenut syyllisiä yhteiskuntasopimuksen kaatumiseen.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9376
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja sziget » 21 Syys 2015, 00:35

Hieno vedätys Juha Sipilältä, ei voi kuin onnitella. :heh: - Hallituksen kilpailukykypaketti 8.9. oli räikeästi epäreilu, hoitajat ja muut pyhä- tai ylitöitä tekevät kärsivät suhteettomasti. Sipilä tiesi sen hyvin. Miksei hallitus siis lyönyt heti pöytään lomarahan leikkausta ja työajan pidennystä, jotka olivat tasapuolisempi vaihtoehto?

No tietenkin siksi, että SAK täytyi saada mukaan. Maan isä Sipilä piti 16.9. komean tv-puheen kansalle, erityisesti palkansaajille eli myös SAK:n jäsenille. Hallitukselle sopii reilumpikin malli, jos vain liitot sellaista esittävät, vink vink! Joten yhtäkkiä hoitajat ym. suorastaan vaativat lomarahan poistoa. Ja kun liittojen suuri mielenilmaus nyt perjantaina pysäytti puoli Suomea, lomaraha ja työaika olivat jo kaikkien tukema "vaihtoehto" sanelupolitiikalle. Aivan kuten pääministeri oli laskenut. :rofl:

En moiti Sipilää. Älykäs insinööri laski, että näin pelastetaan sopimusyhteiskunta ja taataan esim. palkkamaltin jatkuminen. Jos SAK edelleen niskuroi ja hallituksen paketti toteutuu, hoitajat saavat syyttää SAK:ta. Sen onkin melkein pakko suostua, kuten STTK ja Akava jo tekivät. Nyt olisi viisasta, jos Sipilä ja EK heittäisivät vielä jonkin pienen myönnytyksen vastapuolelle, niin kaikki voisivat esiintyä voittajina.

Ihmeen tahdikkaasti vedätystä on mediassa käsitelty, vai onko se mikään ihme, kun sopua kannatetaan ja avoin sotatila olisi iso riski myös hallitukselle. Itsekin tajusin kuvion vasta Sipilän tv-puheen jälkeen. :/
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9376
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja sziget » 22 Syys 2015, 00:45

SAK haluaa laajemman työmarkkinaratkaisun

SAK ei vieläkään tanssi hallituksen pillin mukaan, joten kiinnostavia päiviä on edessä. Hallitus pitää kiinni viiden prosentin työvoimakustannusten leikkauksesta, tarjous josta ei voi kieltäytyä. Elinkeinoelämän keskusliitto ei myöskään halua neuvotella isommasta paketista, sehän sai jo kaiken mitä toivoi. Ellei Sipilän hatusta löydy uutta kania, hän joutuu kohta toteuttamaan uhkauksensa.

Saatiin hauska uudissana suomen kieleen: pakkolaki. Hallitus tekee tietenkin arvojensa ja uskomustensa mukaista politiikkaa, mitäpä muutakaan, ja ay-liikkeen eliminointi on yksi vaihtoehto. Siis kaikki valta EK:lle? Tätähän te halusitte, kun äänestitte meidät hallitukseen. No ehkä jokin kompromissi vielä löytyy.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 45814
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Serduchka » 04 Tammi 2016, 18:02

Mielestäni hyviä mielipiteitä Jaanalta, joka on jo pitkään ollut ainoita oikeistolaisia poliitikkoja, joista pidän. :peukku:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/159640- ... ukioloajat
"We try, we fight
We fall, it's alright
That's life
Oh, life"

Avatar
Axell
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2396
Liittynyt: 13 Kesä 2013, 09:55
Viesti:

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Axell » 05 Tammi 2016, 20:36

^Samoin Jaana on niin fiksu ja sympaattinen nainen. :ihana: Olin ehkä hieman pettynyt kun jätti viisuympyrät ja siirtyi politiikkaan, mutta tästäkin näkee, että se oli oikea ratkaisu :peukku: Ehkä Jaana voisi olla ensi keväänä vaikka esikatseluraadissa :uujee:

Avatar
JukkaV
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 15662
Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
Viesti:

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja JukkaV » 24 Huhti 2016, 00:25

Nyt se on virallista ja julkista: olen ensi keväänä kuntavaaleissa ehdokkaana Turussa. Tämä on jo kolmas kerta, puolue on toki pysynyt samana, vaikka erään puolueen kannattajat ovat yrittäneet painostaa minut loikkaamaan. Minun on kovin vaikea kuvitella, että loikkaisin muualle.

Olen jatkamassa samaa teemaa, mitä olen käyttänyt seurakuntavaaleista 2014 lähtien. Ainahan se toki on ollut olemassa, mutta sosiaalinen oikeudenmukaisuus vain sattuu olemaan sellainen kiteytys, joka kuvaa arvomaailmaani hyvin.

Olen alkanut kerätä tukiryhmää. Se on hyvä, jos ja kun saa toimivan sellaisen. Olen jo kirjoitellut strategiaa yms. ja toivonkin sen tuottavan tulosta. :)
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin. :)

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28839
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Rousku » 10 Kesä 2016, 14:30

itikka kirjoitti:Kokoomuksen jäsenenä täytyy sanoa, että uudet pj-kandidaatit ovat juuri niitä joita kisaan halusinkin. Orpoa ja Virkkusta en ainakaan vielä olisi halunnut puolueen johtoon. Tietenkin arvoliberaaliseen siipeen kuuluvana Stubb on eniten mieleeni, mutta kuitenkin puheenjohtajan tulee osata koota Kokoomuksen eri siivet yhteen, joten hieman pohdituttaa, onko Stubb liian liberaali tähän hommaan. Risikko ehkä tämän suhteen olisi paras valinta. Vapaavuorikin on viime aikoina osoittanut, että ikä on tehnyt tehtävänsä ja nuoruuden radikaalius on tasoittunut yhteistyökykyiseksi ja ajattelevaksi poliittiseksi vaikuttamiseksi kaikkia kuunnellen. Ei näistä huonosti voi valita. :)
Näin kaksi vuotta sitten. Entäpä nyt?

Mutta miksi piti Stubbin tunkea valtiovarainministeriksi, kun ei ulkoministeriksi päässyt? Eikö olisi voinut ryhtyä ulkomaankauppaministeriksi; olisihan siinäkin hommassa saanut matkustella ja edustaa, eikä olisi tarvinnut niin ajatella ikäviä budjettiasioita tai prosenttilaskuja? Olisi tehnyt kuin Arhinmäki aikanaan, ottanut sen hauskemman ministerinsalkun ja jättänyt asioiden hoitamisen sille joka osaa.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28839
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Rousku » 11 Kesä 2016, 18:26

SOS-hallitus :hihi:
Rise, angel, shine, love!

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5275
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja MIH96 » 12 Kesä 2016, 17:29

^ Hauska lyhenne onkin. Kolmesta ässästä on näin ollen jäljellä enää kaksi.

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9376
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja sziget » 24 Kesä 2016, 02:23

Ei sittenkään Brexitiä? Britannian EU-kansanäänestyksen tulos valmistuu yön aikana. Vaalipäivän kyselyn mukaan EU:ssa pysymisen kannattajat johtivat exit-vaihtoehdon kannattajia 52-48.

Pääministeri David Cameron lupasi vuonna 2013 kansanäänestyksen vain voittaakseen tulevat vaalit. Housut alkoivat tutista, kun EU-eron kannattajat nousivat kyselyissä niskan päälle. Viime viikolla kansanedustaja Jo Coxin järkyttävä surma keskeytti kampanjoinnin pariksi päiväksi. Vaikuttiko se äänestäjien mielialoihin vai alkoiko populismi muuten epäilyttää loppumetreillä, kuka tietää.

Elitismi vs. populismi, idealismi vs. kyynisyys, suurvalta vs. osa Eurooppaa. Eilisessä Ylen jutussa oli pari hauskaa poimintaa 80-luvun Kyllä, herra ministeri -sarjasta. Hyvin toimivat yhä.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 26155
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Timoteus » 24 Kesä 2016, 05:02

Odotin Brexit-äänestyksestä status quon selvää voittoa. Yleensä epävarmat äänestäjät kallistuvat lopulta turvallisemman vaihtoehdon puoleen. Tämä on nähty aiemmin mm. Québecin ja Skotlannin itsenäisyyskansanäänestyksissä, joissa ei-kanta on voittanut paljon odotettua vahvemmin.

Brexitin kanssa näyttää käyneen toisin. Tarkoitukseni oli seurata ensimmäiset tulokset ja painua nukkumaan. Enpä voinut, koska peli ei ollutkaan selvä, vaan ensimmäisten tulosten perusteella Brexit pärjäsi gallupeja paremmin. Nyt kun noin neljäsosa äänistä (8 miljoonaa ääntä) on laskettu, äänet ovat melkein tasan (leave 50,1 %, remain 49,9 %).

Lontoo, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti ovat äänestäneet jäsenyyden puolesta. Muu Englanti ja Wales vastaan. Vieläkin vaikea sanoa, miten tässä käy. :shock:

Tilannetta voi seurata kätevimmin BBC:n sivuilta: http://www.bbc.com/news/politics/eu_referendum/results
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 26155
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Timoteus » 24 Kesä 2016, 06:32

Kaksi kolmasosaa äänistä laskettu ja Brexitin voitto on selviö. Tähän asti lasketuista äänistä Brexit on saanut 51,6 % ja jäsenenä pysyminen 48,4 %. Ero ei ole iso mutta riittävä. Jäljelläolevat alueet eivät tulosta käännä, vaan ero todennäköisemmin hieman kasvaa.

Enpä olisi ikinä uskonut. Nyt pitäisi kai analysoida, mitä tulos Britannialle ja EU:lle tarkoittaa, mutta sellaiseen analyysiin en kykene. Katsotaan.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Jónsì
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 22132
Liittynyt: 02 Tammi 2005, 01:59
Paikkakunta: Helsinki.

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Jónsì » 24 Kesä 2016, 11:59

Timoteus kirjoitti:Nyt pitäisi kai analysoida, mitä tulos Britannialle ja EU:lle tarkoittaa, mutta sellaiseen analyysiin en kykene. Katsotaan.
Pitkään ja raskaaseen prosessiin. Se on ainoa varma, koska tässä kohtaa ei vielä tiedetä, halutaanko Venäjän vai Norjan EU-suhdetta vastaava tilanne vai jotain aivan muuta. Erohetkellä valtava määrä lainsäädäntöä katoaa (EU-asetukset) ja niille pitää keksiä korvaava ratkaisu. Niissä on paljon sellaista asiaa, joka pitää olla säädettynä. Jos kauppa EU-alueen kanssa kiinnostaa, niin EU:n kriteereitä pitää edelleen seurata. Vaikka asetusteksti otettaisiin sellaisenaan osaksi UK:n kansallista lainsäädäntöä, menee ihan pelkässä nuijanpaukutuksessa tovi.

Varmana pitäisin sitä, että UK:n yhtenäisyys on jälleen vaakalaudalla ja Skotlannissa tullaan käymään itsenäistymiskeskustelua jälleen. Edellisen itsenäisyysäänestyksen aikaan Espanja kuitenkin vastusti Skotlannin päästämistä EU:hun, mutta tässä kohtaa tilanne saattaa muuttua, koska Brexitin myötä Aurinkorannikon eläkeläiset ovat uhanalaisia. Myös Pohjois-Irlannin tilanne on kiinnostava tässä kohtaa.
Mistä tän saa poistettua? Apua!

Avatar
andre06
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4068
Liittynyt: 02 Maalis 2014, 00:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja andre06 » 26 Kesä 2016, 10:23

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 08193.html

Tynkkynen puuhaa Suomen EU:sta eroamista..... :eiei:

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3980
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja hra47 » 26 Kesä 2016, 15:52

Se on demokratiaa...
Kirosanan kaltainen on lempi pohjoinen

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9376
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja sziget » 27 Kesä 2016, 02:25

Jännittävää. Nuorten kannalta ikävää. Selvä enemmistö nuorista äänestäjistä kannatti EU:ssa pysymistä, joten he kokevat tulleensa ikäihmisten jyräämiksi. Höppänät mummot ja vaarit uskoivat Brexit-puolen löysiin puheisiin esim. terveydenhuollon lisärahoista. Lapsenlapset ottivat kunnolla pataan isovanhemmiltaan.

Uutta keskustelua Skotlannin itsenäisyydestä tosiaan odotetaan. Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon sanoi, että Skotlannin parlamentti voisi käyttää veto-oikeuttaan Britannian EU-eron estämiseksi. Jollain tavalla siellä yritetään varmasti "pelastautua" Brexitin seurauksilta.

Tony Blair jäi historiaan Tuplavee Bushin lemmikkipuudelina. Muistetaanko David Cameron miehenä, jonka pieleen mennyt poliittinen bluffi hajotti Britannian? Hajoaako koko Eurostoliitto? Mutta jos Britannia ampui itseään jalkaan, kuten Sixten Korkman arvioi, muut eivät ehkä haluakaan tehdä samoin.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28839
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Rousku » 01 Heinä 2016, 13:49

Itävallan presidentinvaalit uusitaan. Erittäin tiukan vaalin ääntenlaskennassa on ollut kaikenlaista pikku häikkää, minkä vuoksi hävinneen ehdokkaan Vapauspuolue vei asian oikeuteen, ja niinpä korkein oikeusaste määräsikin järjestettäväksi uusintavaalit.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28839
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Rousku » 16 Heinä 2016, 01:02

Jaahas, vallankaappaus/kumousyritys Turkissa... Kiinnostavaa tässä on se, että kysymyksessä on sentään Nato-maa. Vaikka toisaalta eihän Portugalissa armeijan suorittama ns. neilikkavallankumous tainnut sotilasliittoa kummemmin hetkauttaa. Tosin olin siihen aikaan niin nuori, etten vielä ehkä hahmottanut asiassa kaikkea. (Tässä artikkeli, jota näin jälkikäteen tavaan; kertokaa toki, jos jotain Portugalin tuolloisista Nato-suhteista tiedätte.)
Rise, angel, shine, love!

Avatar
andre06
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4068
Liittynyt: 02 Maalis 2014, 00:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja andre06 » 16 Heinä 2016, 16:38

^ Ei voi tajuta, kuinka paljon maailma on muuttunut ihan parissa päivässä :lohduton: ensin Nizzan kauheudet, nyt tämä :'( :'(

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28839
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Rousku » 17 Heinä 2016, 02:30

^No, aikaisemmin näitä oli enemmän. Nyt vain uutisoidaan enemmän.

Minun lapsuudessani tuntui ihan normaalilta, että Kreikkaa hallitsi sotilasjuntta ja Espanjaa ja Portugalia diktaattorit. Ja että IRA ja ETA sun muut sellaiset pamauttelivat pommejaan ihan Euroopassa. Siirtomaitakin vielä oli, ja niissä vapaussotia.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9376
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja sziget » 20 Heinä 2016, 01:24

Puhdistukset jatkuvat Turkissa. Kymmeniä tuhansia opettajia on erotettu. Jo viikonlopun massiiviset pidätykset paljastivat, että nimilistojen täytyi olla valmiina ja Erdogan vain odotti tilaisuutta. Islamilainen diktatuuri tulee, halusitte tai ette, ja epäonnekseen puolet turkkilaisista ei halua.
Rousku kirjoitti:Minun lapsuudessani tuntui ihan normaalilta, että Kreikkaa hallitsi sotilasjuntta ja Espanjaa ja Portugalia diktaattorit. Ja että IRA ja ETA sun muut sellaiset pamauttelivat pommejaan ihan Euroopassa.
Nizzassa ei pamauteltu pommeja vaan ajettiin kuorma-autolla väkijoukkoon. Nykyinen islamistinen terrorismi pyrkii uhrilukujen maksimointiin. Se ei ollut IRA:n, ETA:n eikä RAF:n strategia. Äärimmäisiä joukkomurhia tapahtui siinä Euroopassa hyvin vähän. Yksi oli Bolognan rautatieaseman isku 1980, jonka toteutti äärioikeistolainen ryhmä. Uskonnollisen fanaattisuutensa ja laajan kannatuksensta takia Isis painii silti kokonaan eri sarjassa. Etenkin kun muistetaan, että Euroopassa nähdyt iskut ovat vain pieni osa sen repertuaarista.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 28247
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja Pete » 24 Joulu 2016, 10:59

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon aikoo asettua ehdokkaaksi seuraavissa Etelä-Korean presidentinvaaleissa. Hänen kautensa YK:n leivissä päättyy vuoden lopussa.

http://www.koreatimes.co.kr/www/news/na ... 20561.html

Ei sinänsä ihme, kun meneillään on parhaillaan Etelä-Korean suurin poliittinen kriisi, jossa istuva presidentti on luovuttanut luottamuksellisia tietoja lähipiirilleen, joka on käyttänyt niitä kaupallisesti hyväkseen. Tapaus on kuulemma pahempi kuin Watergate.
Hetkenä minä hyvänsä sinulle voi tapahtua jotakin hyvää.

Avatar
jee euroviisut
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16459
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut » 12 Kesä 2017, 18:24

Sipilän hallitus on kaatunut. :eiei: Jussi Halla-Aho ei sitten kelvannut hallitusyhteistyökumppaniksi Keskustalle ja Kokoomukselle. Yle on kommentoinut tapahtumia pitkin päivää reaaliaikaisesti.

https://yle.fi/uutiset/3-9663890
Muuten, olen sitä mieltä, että viisujen Suomen tuotanto on vaihdettava.

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3980
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Yleinen politiikkakeskustelu

Viesti Kirjoittaja hra47 » 12 Kesä 2017, 18:42

Siinä meni sitten samalla tämän maan kielivapauden siemen, perussuomalaisten vaalima kielivapauskokeilu (joka kylläkin onnistuttiin näivettämään aika tehokkaasti Sanni Grahn-Laasosen (opetusministeri) toimesta)... :niinpa:
Kirosanan kaltainen on lempi pohjoinen

Vastaa Viestiin