

Vuosi: 2015
Kappale: Amanecer
Esittäjä: Edurne
Säveltäjä: Tony Sánchez-Ohlsson, Peter Boström & Thomas G:son
Sanoittaja: Tony Sánchez-Ohlsson, Peter Boström & Thomas G:son
Sijoitus finaalissa: 21./27
Pisteet finaalissa: 15
Sanat: https://eurovision.tv/participant/edurne/lyrics
Espanjan edustussävelmä oli vuoden 1985 Eurovision laulukilpailussa Paloma San Basilion dramaattisesti tulkitsema La fiesta terminó (Päättyneet juhlat). Edurnen osalta juhlat eivät suinkaan olleet ohi, ne olivat vasta alkamassa aivan aamunkoitossa. Seitsemän ja puolen kuukauden kuluttua Göteborgin viisuista madridilaisessa Almagron perheessä iloittiin joululahjaksi syntyneestä tyttärestä, joka sai kasteessa nimekseen Edurne.
Edurne oli haaveillut pääsystä julkisuuden valokeilaan varhaisesta lapsuudesta lähtien. Hän on käynyt erilaisissa kykyjenetsintäkilpailuissa ja koe-esiintymisissä jo pienenä tytöntyllerönä. 9-vuotiaana hänet valittiin lapsista koostettuun Trastos-yhtyeeseen. Laulamisen ohella myös näyttelijän työt ovat aina olleet lähellä Edurnen sydäntä ja hän hankki kannuksensa silläkin saralla jo lapsena vieraillessaan muutamissakin espanjalaisissa tv-sarjoissa sivurooleissa. ”Julkisuus on työni”, voisi Edurne todeta sillä laulamisen ja näyttelemisen lisäksi hän on kokeillut siipiään myös tv-ohjelmien juontajana ja mallina.
Suuren läpimurtonsa Edurne teki vuosina 2005-2006 osallistuessaan suositun Operación Triunfo -kykykilpailun neljännelle kaudelle. Edurne putosi kisassa kahdennessatoista live-lähetyksessä, sijoittuen kuudenneksi. Mainittakoon, että kyseisellä kaudella toiseksi sijoittunut Soraya Arnelas edusti Espanjaa euroviisuissa vuonna 2009. Kilpailun myötä Edurne sai kuitenkin levytyssopimuksen Sony BMG:n kanssa ja vielä samana vuonna ilmestyi hänen esikoisalbuminsa ”Edurne”. Levy sisälsi topten-hitin ”Despierta”. Pitkäsoitto nousi Espanjan listalla sijalle kolme myi kultaan oikeuttavat yli 50.000 kappaletta. Sen jälkeen Edurnelta on ilmestynyt neljä albumia lisää. Levyiltä on lohkottu useita mukavasti menestyneitä singlejulkaisuja. Viides kokopitkä ”Climax” ilmestyi vuonna 2013 ja sisälsi ensimmäistä kertaa myös englanninkielistä musiikkia.
Pop-musiikin levyttämisen lisäksi Edurne on tähdittänyt Grease-musikaalia Sandyn roolissa ja musikaalihittien, kuten ”Tu seras para mi” (You’re the one that I want) ja ”Sigo enamorada de ti” (Hopelessly devoted to you), levyversiot löytyvätkin hänen vuonna 2008 ilmestyneeltä kolmannelta albumiltaan ”Première”. Vuonna 2012 hänet nähtiin paikallisen Tanssii tähtien kanssa ohjelman kolmannella kaudella, jossa Edurne sijoittui toiseksi. Seuraavana vuonna hän esiintyi ”Your face sounds familiar”-artisti-imitaatio-ohjelman kolmannella kaudella, jonka hän lopulta voitti tulkittuaan vakuuttavasti Christina Aguileran ”Hurt”-balladin.
Viisi vuotta itseään nuoremman jalkopallotähden David de Gean kanssa seurusteleva kaunis ja lahjakas Edurne valittiin Espanjan euroviisuedustajaksi sisäisin menoin. Edustussävelmän ”Amanecer” olivat kynäilleet ruotsalaiset hittinikkarit Peter Boström ja Thomas G:son, joiden tehtaalta on lähtöisin esimerkiksi vuoden 2012 euroviisuvoittaja ”Euphoria”. Lisäksi kappaleen tekoon osallistui Tony Sánchez-Ohlsson. Heistä erityisesti Thomas G:son on kunnostautunut euroviisujen keskuudessa. Hän oli säveltänyt eri maiden euroviisukarsintoihin vuoteen 2015 mennessä yhteensä 68 sävelmää, joista kahdeksan oli päässyt kansainvälisiin edustustehtäviin ennen Edurnea.
Amanecerin video kuvattiin tammikuun 2015 lopulla Valenciassa ja ensiesitys oli maaliskuun toisena päivänä. Kappaleesta tehtiin myös sinfoniaorkesteriversio Pepe Herreron johdolla. Edurne purjehti punaisissaan Wiener Stadthallen lavalle finaalissa esiintymisnumerolla 21. Esityksessä nähtiin lavalla Edurnen ohella italialainen tanssija Giuseppe Di Bella. Amanecer keräsi vain 15 pistettä, tuloksena vaatimaton 21. sija. Kappale toimi Vuelta Ciclista a España pyöräilykilvan tunnusmelodiana. Albumi Adrenalina ja sinkku Basta jäi Edurnen viimeiseksi Sonylla. Edurne on nähty edustuksen jälkeen vuoden 2016 Objetivo Eurovisión raadissa tve:lla sekä Telecincolla kykykilpailutuomarina. Vaate-, kosmetiikka- ja automallin tehtävät ovat laulamisen ohella työllistäneet tätä mediamaailman multilahjakkuutta. Tarkemmat tiedot siitä miten Edurnella nykyään aurinko nousee voi kätevästi tarkistaa somelinkeistä alla.
Edurne Facebookissa
Edurne Instagramissa
Edurne Twitterissä
Edurne Spotifyssa
Edurne YouTubessa
Aiemmin Viisulassa:
Ruotsi 2001: Friends - Listen to your heartbeat
Ruotsi 2006: Carola - Invincible
Espanja 2007: D'Nash – I love you mi vida
Norja 2007: Guri Schanke – Ven a bailar conmigo
Tanska 2010: Chanée & N'Evergreen – In a moment like this
Norja 2012: Tooji - Stay
Ruotsi 2012: Loreen - Euphoria
Georgia 2013: Sopho Gelovani & Nodiko Tatishvili – Waterfall
