

Vuosi: 2010
Kappale: Satellite
Esittäjä: Lena
Säveltäjä: Julie Frost & John Gordon
Sanoittaja: Julie Frost
Sijoitus finaalissa: 1./25
Pisteet finaalissa: 246
Sanat: https://eurovision.tv/participant/lena
Karsinnan tulos: http://natfinals.50webs.com/10s_20s/Germany2010.html
Lena Meyer-Landrut syntyi 90-luvun alussa, 23. toukokuuta vuonna 1991 Hannoverin kaupungissa. Lena on perheen ainoa lapsi ja harrasti nuorempana balettia ja myöhemmin myös muita tanssilajeja. Tämän jälkeen Lena innostui laulamisesta ja vuoden 2009 lopussa hän lähetti hakemuksensa Unser Star für Oslo -ohjelmaan. Yli 4500:n kilpailuun hakeneen joukosta Lena valittiin 20 parhaan joukkoon.
Jo ensimmäisen jakson jälkeen Lenasta tuli kilpailun ennakkosuosikki. Kilpailun aikana Lena esitti muun muassa Adelen, Kate Nashin ja Jason Mrazin kappaleita. Lopulta hän selvisi finaaliin Jennifer Braunin kanssa. Molemmat kilpailijat esittivät finaalissa kolme kappaletta. Sekä Lena että Jennifer esittivät kappaleet "Satellite" ja "Bee", joiden lisäksi Lena esitti myös itsensä yhdessä Stefan Raabin kirjoittaman kappaleen "Love me".
Superfinaaliin Lenan "Satellite"-kappaleen lisäksi pääsi Jenniferin "I care for you"-kappale. Jenniferin kappaleen tekijätiimistä löytyy muuten Saksaa vuonna 2004 edustanut Max. Voiton kuitenkin nappasi Lena ja Julie Frostin sekä John Gordonin kirjoittama "Satellite". Kappaleen musiikkivideo kuvattiin heti samana iltana.
Lenan debyyttialbumi "My cassette player" julkaistiin muutamaa viikkoa ennen viisufinaalia. Albumilta löytyi niin täysin uusia kappaleita kuin Lenan kilpailussa esittämiä cover-kappaleita. Lena on myös itse kirjoittanut osan levyn kappaleista.
Kuten tiedämme, Saksa yhtenä rahoittajamaista pääsee suoraa finaaliin ilman semifinaaleissa kilpailemista. Finaalin esiintymisjärjestyksen arvonnassa Saksa sai villin kortin, ja sai päättää, millä paikalla esiintyy finaalissa. Täten Lena esiintyi finaalin loppupuolella, esiintymisnumerolla 22.
Ennen finaalia Saksa oli yksi vedonlyöjien ennakkosuosikeista, toisena heti Azerbaidžanin jälkeen. Finaalissa kuitenkin Saksa oli niin puhelinäänestäjien kuin tuomarienkin suosikki. Yhdeksän maata antoi kappaleelle täydet 12 pistettä. Saksan etumatka toiseksi sijoittuneen Turkin välillä oli siihen astisen viisuhistorian toiseksi suurin.
Kilpailun jälkeen "Satellite" menestyi loistavasti myös Euroopan singlelistoilla. Kappale nousi listaykköseksi muun muassa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Luxemburgissa. Kappale nousi myös Ison-Britannian ja Australian listoille.
Lenan uran myöhemmistä vaiheista on kerrottu jo Viisulassa aiemmin. Tuon jälkeen Lenalta on julkaistu jo neljäs studioalbumi ja viideskin on jo työn alla.
Lena Meyer-Landrut Facebookissa
Lena Meyer-Landrut Instagramissa
Lena Meyer-Landrut Twitterissä
Lena Meyer-Landrut YouTubessa
http://web.lena-meyer-landrut.de/