Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

It's just a game - viisuaiheiset pudotuspelit ja veikkauskilpailut
Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

kuva

Vuosikymmenen viimeistä vuotta viedään. On siis aika valita vuosikymmenen paras Suomen karsinnoissa kilpaillut mutta valitsematta jäänyt kappale. Suoraan mukaan pääsivät karsintafinaalien 66 rannalle jäänyttä sävelmää. Lisäksi pudonneista semifinalisteista valittiin esikarsinnan kautta 14 laulua mukaan tammikuussa.

Pelin nimi on peräisin vuoden 1987 viisukarsinnasta. Kari Kuivalaisen säveltämä ja sanoittama ja Leena Nilssonin tulkitsema Eilinen uudelleen sijoittui karsinnassa kahdeksanneksi.

Formaatti

Peli koostuu kolmesta vaiheesta.

Alkuerät (27.5.–12.6.): 80 kilpailukappaletta on arvottu 16:een viiden viisun erään.

Kunakin päivänä yksi erä on ketjuäänestyksessä. Äänestyksessä on käytössä kuusi ääntä, jotka voi valintansa mukaan joko antaa samalle kappaleelle tai hajauttaa usealle eri kappaleelle. Tätä varten jokainen kappale esiintyy äänestyslomakkeella kuusi kertaa. Eniten ääniä saanut kappale voittaa erän ja saa suoran finaalipaikan.

Kaksikymmentä suurimman ääniosuuden erässään saanutta ei-voittajaa jatkaa keräilyeriin.

Äänestys vaihtuu joka aamu klo 5:n ja 9:n välillä.

Keräilyerät (12.6.–16.6.): Kaksikymmentä keräilyeräkappaletta jaetaan neljään viiden viisun erään. Äänestystapa on sama kuin alkuerissä. Jokaisesta erästä kärkikaksikko jatkaa finaaliin.

Finaali (16.6.–25.6.): Finaalissa kilpailee 24 viisua (16 alkuerävoittajaa + 8 viisua keräilyeristä). Finaali käydään viisupisteytyksellä. Äänestysaikaa on reilu viikko.

Tie-break

Tie-break-sääntö on sama kuin edellisissä joulukalentereissa. Tasatuloksen sattuessa ylin rivi ratkaisee. Jos kaksi viisua saa yhtä monta ääntä, verrataan pelkästään niitä ääniä, jotka ne saivat ylimmältä riviltään äänestyslomakkeella. Jos nekin ovat tasan, verrataan toista riviä, ja tarvittaessa edelleen kolmatta, jne.

Ks. esim. Vesna vs. Music for the road viime joulukalenterissa.

Jos rivivertailu ei tuota tulosta, tasapelin voittaa alkuerässä alemmasta arvontakorista erään arvottu viisu, keräilyerässä korkeamman ääniosuuden alkuerässään saanut viisu.

Erävoittajat

1. erä: Annica Milán & Kimmo Blom – Good enough (2016)
2. erä: Stella Christine – Ain't got time for boys (2016)
3. erä: Great Wide North – Flags (2013)
4. erä: Barbe-Q-Barbies – Let me out (2016)
5. erä: Diandra – Colliding into you (2013)
6. erä: Heli Kajo – Annankadun kulmassa (2010)
7. erä: Opera Skaala – Heart of light (2015)
8. erä: Arion – Lost (2013)
9. erä: Mikko Pohjola – Sängyn reunalla (2014)
10. erä: Father McKenzie – Good enough (2011)
11. erä: Aikuinen – Kyynelten lahti (2015)
12. erä: Solju – Hold your colours (2015)
13. erä: Eini – Draamaa (2016)
14. erä: Monday – Play (2010)
15. erä: Mikael Saari – We should be through (2013)
16. erä: Mikael Saari – On it goes (2016)

Lucky losers

Keräilyeriin jatkajat:

1. 2014 MIAU – God/Drug 82 / 234 = 35,0 %
2. 2015 Satin Circus – Crossroads 93 / 286 = 32,5 %
3. 2015 Shava – Ostarilla 78 / 282 = 27,66 %
4. 2011 Saara Aalto – Blessed with love 73 / 264 = 27,65 %
5. 2016 Saara Aalto – No fear 71 / 269 = 26,4 %
6. 2018 Saara Aalto – Domino 68 / 269 = 25,3 %
7. 2011 Tommi Soidinmäki – Seis! 61 / 258 = 23,6 %
8. 2017 Emma – Circle of light 65 / 282 = 23,0 %
9. 2017 Zühlke – Perfect villain 65 / 286 = 22,73 %
10. 2016 Rafaela Truda – Rise up 58 / 256 = 22,66 %
11. 2012 Ville Eetvartti – Lasikaupunki 60 / 267 = 22,5 %
12. 2010 Antti Kleemola – Sun puolella 54 / 241 = 22,4 %
13. 2012 Aili – Mun taivas 58 / 260 = 22,3 %
14. 2011 Stala & So. – Pamela 59 / 269 = 21,9 %
15. 2011 Jimi Constantine – Party to party 58 / 267 = 21,723 %
16. 2012 Freeman & Uusi Fantasia – Noitanainen 53 / 244 = 21,721 %
17. 2019 Darude feat. Sebastian Rejman – Superman 61 / 282 = 21,6 %
18. 2015 Norlan ”El Misionario” – No voy a llorar por ti 54 / 256 = 21,1 %
19. 2016 Tuuli Okkonen – Don't wake me up 58 / 281 = 20,6 %
20. 2010 Nina Lassander – Cider Hill 64 / 312 = 20,5 %

Keräilyeristä finaaliin

Saara Aalto – Domino (2018)
Shava – Ostarilla (2015)
Satin Circus – Crossroads (2015)
Rafaela Truda – Rise up (2016)
Antti Kleemola – Sun puolella (2010)
Saara Aalto – No fear (2016)
MIAU – God/Drug (2014)
Zühlke – Perfect villain (2017)
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–23.6.2019

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Ensisijainen linkki live-esitykseen, toinen studioversioon. Lisään loput linkit, kunhan ehdin.

1. erä:
2014 Dennis Fagerström – My little honey bee (studio)
2015 Siru – Mustelmat (musiikkivideo)
2016 Annica Milán & Kimmo Blom – Good enough (musiikkivideo)
2017 Lauri Yrjölä – Helppo elämä (musiikkivideo)
2012 Freeman & Uusi Fantasia – Noitanainen (studio)

2. erä:
2011 Johanna Iivanainen – Luojani mun (studio)
2010 Antti Kleemola – Sun puolella (studio)
2014 MadCraft – Shining bright (musiikkivideo)
2016 Stella Christine – Ain't got time for boys (musiikkivideo)
2012 Kaisa Vala – Habits of human beings (studio)

3. erä:
2014 Jasmin Michaela – Kertakäyttösydän (studio)
2011 Sami Hintsanen – Täältä maailmaan (studio)
2010 Sister Twister – Love at the first sight (studio)
2012 Aili – Mun taivas (studio)
2013 Great Wide North – Flags (studio)

4. erä:
2016 Barbe-Q-Barbies – Let me out (musiikkivideo)
2011 Stala & So. – Pamela (studio)
2010 Maria Lund – Sydän ymmärtää (Spotify)
2012 Stig – Laululeija (studio)
2013 Iina Salin – Last night (studio)

Soittolistat erästä 5 eteenpäin
live: https://www.youtube.com/playlist?list=P ... nRch5LP4kY
studio: https://www.youtube.com/playlist?list=P ... 3u-GBCcG6P

5. erä:
2013 Diandra – Colliding into you (studio)
2014 MIAU – God/Drug (musiikkivideo)
2010 Eläkeläiset – Hulluna humpasta (studio)
2016 Ylona – Blazing fire (musiikkivideo)
2017 Günther & D'Sanz – Love yourself (musiikkivideo)

6. erä:
2017 Anni Saikku – Reach out for the sun (musiikkivideo)
2013 Lucy Was Driving – Dancing all around the universe (studio)
2010 Heli Kajo – Annankadun kulmassa (studio)
2011 Milana Misic – Sydämeni kaksi maata (studio)
2016 Saara Aalto – No fear (musiikkivideo)

7. erä:
2016 Tuuli Okkonen – Don't wake me up (musiikkivideo)
2018 Saara Aalto – Queens (musiikkivideo)
2014 Hanna Sky – Hope (studio)
2017 Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubies – Caveman (musiikkivideo)
2015 Opera Skaala – Heart of light (musiikkivideo)

8. erä:
2016 Cristal Snow – Love is blind (musiikkivideo)
2013 Arion – Lost (studio)
2015 Angelo De Nile – All for victory (musiikkivideo)
2010 Amadeus – Anastacia (studio)
2018 Saara Aalto – Domino (musiikkivideo)

9. erä:
2017 My First Band – Paradise (musiikkivideo)
2015 Jouni Aslak – Lions and lambs (musiikkivideo)
2010 Pentti Hietanen – Il mondo è quì
2014 Mikko Pohjola – Sängyn reunalla (musiikkivideo)
2011 Saara Aalto – Blessed with love (musiikkivideo)

10. erä:
2011 Father McKenzie – Good enough (studio)
2017 Club La Persé – My little world (musiikkivideo)
2016 Rafaela Truda – Rise up (musiikkivideo)
2010 Osmo Ikonen – Heaven or hell (musiikkivideo)
2015 Norlan ”El Misionario” – No voy a llorar por ti (musiikkivideo)

11. erä:
2015 Aikuinen – Kyynelten lahti (musiikkivideo)
2012 Ville Eetvartti – Lasikaupunki (studio)
2013 Elina Orkoneva – He's not my man (musiikkivideo)
2010 Linn – Fatal moment (studio)
2011 Jimi Constantine – Party to party (studio)

12. erä:
2019 Darude feat. Sebastian Rejman – Release me (musiikkivideo)
2012 Iconcrash – We are the night (musiikkivideo)
2017 Alva – Arrows (musiikkivideo)
2015 Solju – Hold your colours (musiikkivideo)
2011 Tommi Soidinmäki – Seis! (studio)

13. erä:
2017 Zühlke – Perfect villain (musiikkivideo)
2016 Eini – Draamaa (musiikkivideo)
2012 Mica Ikonen – Antaa mennä (studio)
2015 Satin Circus – Crossroads (musiikkivideo)
2011 Cardiant – Rapture in time (musiikkivideo)

14. erä:
2017 Emma – Circle of light (musiikkivideo)
2014 Clarissa feat. Josh – Top of the world (musiikkivideo)
2015 Pihka ja myrsky – Sydän ei nuku (musiikkivideo)
2019 Darude feat. Sebastian Rejman – Superman (musiikkivideo)
2010 Monday – Play (musiikkivideo)

15. erä:
2014 Hukka ja Mama – Selja (musiikkivideo)
2015 Järjestyshäiriö – Särkyneiden sydänten kulmilla (musiikkivideo)
2013 Mikael Saari – We should be through (studio)
2010 Nina Lassander – Cider Hill (studio)
2011 Marko Maunuksela – Synkän maan tango (studio)

16. erä:
2014 Lauri Mikkola – Going down (studio)
2011 Eveliina Määttä – Dancing in the dark (studio)
2013 Last Panda – Saturday night forever (studio)
2015 Shava – Ostarilla (musiikkivideo)
2016 Mikael Saari – On it goes (musiikkivideo)

1. keräilyerä:
2018 Saara Aalto – Domino (musiikkivideo)
2016 Tuuli Okkonen – Don't wake me up (musiikkivideo)
2015 Shava – Ostarilla (musiikkivideo)
2011 Stala & So. – Pamela (studio)
2012 Ville Eetvartti – Lasikaupunki (studio)

2. keräilyerä:
2019 Darude feat. Sebastian Rejman – Superman (musiikkivideo)
2011 Jimi Constantine – Party to party (studio)
2015 Satin Circus – Crossroads (musiikkivideo)
2016 Rafaela Truda – Rise up (musiikkivideo)
2011 Tommi Soidinmäki – Seis! (studio)

3. keräilyerä:
2010 Antti Kleemola – Sun puolella (studio)
2011 Saara Aalto – Blessed with love (musiikkivideo)
2016 Saara Aalto – No fear (musiikkivideo)
2012 Aili – Mun taivas (studio)
2010 Nina Lassander – Cider Hill (studio)

4. keräilyerä:
2015 Norlan ”El Misionario” – No voy a llorar por ti (musiikkivideo)
2017 Emma – Circle of light (musiikkivideo)
2017 Zühlke – Perfect villain (musiikkivideo)
2014 MIAU – God/Drug (musiikkivideo)
2012 Freeman & Uusi Fantasia – Noitanainen (studio)
Viimeksi muokannut Timoteus, 12 Kesä 2019, 06:40. Yhteensä muokattu 8 kertaa.
Syy: keräilyerien kuuntelulinkit
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–23.6.2019

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Timoteus kirjoitti: 26 Touko 2019, 07:34 Pelin nimi on peräisin vuoden 1987 viisukarsinnasta. Kari Kuivalaisen säveltämä ja sanoittama ja Leena Nilssonin tulkitsema Eilinen uudelleen sijoittui karsinnassa kahdeksanneksi.
Oih, tämä kappale on minulle läheinen, koska jostain syystä meillä aikanaan tuon vuoden kansainvälisen kisan kappaleet nauhoitettiin C-kasetille, jolla oli alla kotimaan karsinta, josta jäi kuuluville puolitoista viimeistä kappaletta. Eli olen kuullut tämän kertosäkeen lukemattomat kerrat mutta säkeistöjä en koskaan ennen tätä päivää :sekava:

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–23.6.2019

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Eli finaalissa äänestys päättyy 25.6. mennessä, mutta ketjun otsikko näyttää, että äänestys jatkuisi vain 23.6. saakka. :mitvit:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

25.6. on oikein. Korjattu.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

Tulee kyllä hurjan kiinnostavaa! Kiitos Timoteus jo nyt. <3 Varmasti huikea kuukausi päivittäisine kokemuksineen taas kertaalleen edessä pudotuspelin kanssa.
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

:suomi: 1. erä :suomi:

Ehdokaskappaleet

Ensisijainen linkki karsintaesitykseen, lisälinkki studioversioon.

2014 Dennis Fagerström – My little honey bee (studio)
2015 Siru – Mustelmat (musiikkivideo)
2016 Annica Milán & Kimmo Blom – Good enough (musiikkivideo)
2017 Lauri Yrjölä – Helppo elämä (musiikkivideo)
2012 Freeman & Uusi Fantasia – Noitanainen (studio)

Käytössäsi on kuusi ääntä. Voit valintasi mukaan joko antaa ne kaikki samalle kappaleelle tai hajauttaa ne usealle eri kappaleelle.

Äänestys päättyy huomenaamulla klo 5:n ja klo 9:n välillä.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Kaikki äänet ihanalle Noitanaiselle. :ihana:
Meow cat, please meow back.

Avatar
Creeperqueen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1980
Liittynyt: 20 Huhti 2011, 00:34

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Creeperqueen »

Kaikki äänet Helpolle elämälle :kups:
2023: Cha Cha Cha, 2022: In Corpore Sano, 2021: Shum, 2020: Chains On You, 2019: Hatrið mun sigra, 2018: Viszlát nyár, 2017: Line, 2016: LoveWave

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Monta hyvää, mutta kyllä Mustelmat taitaa olla ylivoimainen :miettii: Noitanainen ja Good Enough ovat nekin ansiokkaita.

Avatar
jdjj22
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2960
Liittynyt: 29 Maalis 2014, 20:58

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja jdjj22 »

Näitähän voisi melkein kaikkia äänestää :shock: Täytyy kai aliarvostettuja tällä kertaa tukea.
Pieni ripaus örgyn pörgöniä parantaa viisua kuin viisua - Terveisiä kielipuolueesta :kaunis:
Kaikesta pitäisi olla jotain mieltä ja jos et ole, olet kuukauden joka toinen lauantai Putinin tukija,
joka syö makkarakeittoa suoraan saappaasta.

Avatar
Aleksi
Press
Press
Viestit: 20384
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Kaikki Annicalle & Kimmolle. <3
Got a fire and a country heart 🔥

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

^ Sama täältä.

Avatar
Elvis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6397
Liittynyt: 01 Marras 2013, 13:06

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Elvis »

Ehkä aliarvostetuin biisi UMK:n historiassa, Noitanainen saa ääneni :ihana:
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"

Melovin - Under The Ladder

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

Good enough itselleni yhtiä tärkeimpiä Suomen tyrkkyjä. <3 Noitanainen myös uskomattoman ihana, että tähänkin osoitteeseen muutama ääni. :joojoo:
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Minultakin ääniä Annicalle ja Kimmolle (neljä) sekä Noitanaiselle (kaksi). :joojoo:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16821
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Happy »

Miten ihmeessä toi tunkkanen ja vaivaannuttava Good Enough johtaa noin ylivoimaisesti :heihaloo:
Biisi on tosi heikko & huonolla tavalla aikaansa jäljessä, lisäks live oli ihan kamalaa seurattavaa ja laulajien keskeinen kemia loistaa poissaolollaan vaikka näiden piti olla mukamas pariskunta oikeasti :shock: :heh:
Viimeksi muokannut Happy, 27 Touko 2019, 17:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
Requel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7490
Liittynyt: 29 Syys 2016, 13:32

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Requel »

:voitto: Good enough 5/5 > 3p
:hopea: Mustelmat 5/5 > 2p
:pronssi: My little honey bee 4/5 > 1p

Jos olisin odottanu pitempään äänestyksen suhteen niin Mustelmille ois menny kaikki äänet ku sen tilanne näyttää huonolta. :lohduton:
👼 Definitely not an angel 👼
:twisted: but I'm not that evil, ya know? :twisted:

Avatar
Aintsu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 17126
Liittynyt: 15 Marras 2003, 11:37
Paikkakunta: Kotka

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Aintsu »

Pitihän sitä Kotkan poikaa Lauria muistaa muutamalla äänellä :mrgreen: Loput sitten Kimmolle ja Annicalle.

(En muuten lainkaan muistanut tuollaisen Denniksen olemassaoloa :puna: )
You're not ugly, you are smart, talented
And have abilities to make the world better

Snude
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1558
Liittynyt: 25 Syys 2016, 11:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Snude »

Good enough 3
Noitanainen 2
Helppo elämä 1

Peli on korkattu. :joojoo:
Lähden kyllä taas kellariin dokaamaan. Siellä ei ainakaan uskota, että Suomi valitsi oikein Euroviisuihin 2024.

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6516
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

Miksi nämä kaikki ovat nyt näin hyvän oloisia. :rofl:

Pari pistettä Sirulle, yksi Dennisille ja loput Noitanaiselle. :surrur:

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

:suomi: 1. erä :suomi:



:voitto: Annica Milán & Kimmo Blom – Good enough :voitto:

1. erä. Anna kuusi ääntä suosik(e)illesi. Voit antaa äänet samalle tai eri kappaleille.

2014 Dennis Fagerström – My little honey bee 6 2%
2014 Dennis Fagerström – My little honey bee 3 1%
2014 Dennis Fagerström – My little honey bee 3 1%
2014 Dennis Fagerström – My little honey bee 2 1%
2014 Dennis Fagerström – My little honey bee 1 0%
2014 Dennis Fagerström – My little honey bee 1 0%
2015 Siru – Mustelmat 10 4%
2015 Siru – Mustelmat 10 4%
2015 Siru – Mustelmat 8 3%
2015 Siru – Mustelmat 8 3%
2015 Siru – Mustelmat 8 3%
2015 Siru – Mustelmat 5 2%
2016 Annica Milán & Kimmo Blom – Good enough 19 8%
2016 Annica Milán & Kimmo Blom – Good enough 20 8%
2016 Annica Milán & Kimmo Blom – Good enough 16 7%
2016 Annica Milán & Kimmo Blom – Good enough 12 5%
2016 Annica Milán & Kimmo Blom – Good enough 5 2%
2016 Annica Milán & Kimmo Blom – Good enough 5 2%
2017 Lauri Yrjölä – Helppo elämä 13 5%
2017 Lauri Yrjölä – Helppo elämä 10 4%
2017 Lauri Yrjölä – Helppo elämä 7 3%
2017 Lauri Yrjölä – Helppo elämä 7 3%
2017 Lauri Yrjölä – Helppo elämä 6 2%
2017 Lauri Yrjölä – Helppo elämä 6 2%
2012 Freeman & Uusi Fantasia – Noitanainen 15 6%
2012 Freeman & Uusi Fantasia – Noitanainen 13 5%
2012 Freeman & Uusi Fantasia – Noitanainen 7 3%
2012 Freeman & Uusi Fantasia – Noitanainen 6 2%
2012 Freeman & Uusi Fantasia – Noitanainen 5 2%
2012 Freeman & Uusi Fantasia – Noitanainen 7 3%

Ääniä yhteensä: 244
:voitto: Good enough 19+20+16+12+5+5 = 77 (31,6 %)
:hopea: Noitanainen 15+13+7+6+5+7 = 53 (21,7 %)
:pronssi: Helppo elämä 13+10+7+7+6+6 = 49 (20,1 %)
4. Mustelmat 10+10+8+8+8+5 = 49 (20,1 %)
5. My little honey bee 6+3+3+2+1+1 = 16 (6,6 %)

____________________________________________________________

:suomi: 2. erä :suomi:

Ehdokaskappaleet

Ensisijainen linkki karsintaesitykseen, lisälinkki studioversioon.

2011 Johanna Iivanainen – Luojani mun (studio)
2010 Antti Kleemola – Sun puolella (studio)
2014 MadCraft – Shining bright (musiikkivideo)
2016 Stella Christine – Ain't got time for boys (musiikkivideo)
2012 Kaisa Vala – Habits of human beings (studio)

Käytössäsi on kuusi ääntä. Voit valintasi mukaan joko antaa ne kaikki samalle kappaleelle tai hajauttaa ne usealle eri kappaleelle.

Äänestys päättyy huomenaamulla klo 5:n ja klo 9:n välillä.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41812
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Ehkäpä äänestän tällä kertaa Luojani munia :miettii:. Sen studioversio oli pitkästyttävä, mutta live herätti henkiin!
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11303
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Voisin äänestää kaikkia paitsi (ehkä) MadCraftia. Kyllä kannatti luopua avoimista karsinnoista, juu.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Kaikki Luojani munille; melko turha erä. :sorivaan:
Meow cat, please meow back.

Avatar
Creeperqueen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1980
Liittynyt: 20 Huhti 2011, 00:34

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Creeperqueen »

Onpas kamala erä. Kaisalle ja Madcraftille molemmille 3 ääntä, vaikka molemmat ovatkin aika meh
2023: Cha Cha Cha, 2022: In Corpore Sano, 2021: Shum, 2020: Chains On You, 2019: Hatrið mun sigra, 2018: Viszlát nyár, 2017: Line, 2016: LoveWave

Avatar
Elvis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6397
Liittynyt: 01 Marras 2013, 13:06

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Elvis »

Kaikkia muita voisin äänestää, paitsi Iivanaista. :roll:
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"

Melovin - Under The Ladder

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6663
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Wilson »

Parhaita viisutyrkkyjä mitä on osallistunut Suomen viisukarsintoihin on Annika Milan & Kimmo Blom ”Good enough” :kups:

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

TomppaJr kirjoitti: 28 Touko 2019, 10:19 Melko turha erä. :sorivaan:
Jep. :eiei: Kaikki äänet kai nyt sitten Stellan tyrkylle, joka on näistä kivoin.
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
Aleksi
Press
Press
Viestit: 20384
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Eilinen uudelleen – Suomen karsintojen vuosikymmenpudotuspeli 27.5.–25.6.2019

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Good Enough. :uujee:

Ei kehumista tässä kuusikossa. Kleemola ja Christine ovat melko päteviä verrattaessa muihin, joten nakkasin kolme ja kolme.
Got a fire and a country heart 🔥

Vastaa Viestiin