Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

-----------------------------------------------------

1980 /// 1985 /// 1990 /// 1995 /// 2000 /// 2005 /// 2010 /// 2015 /// 2020

-----------------------------------------------------
Kuva

Jokaiselle osallistujalle arvotaan yksi vuosi ylläolevista vuosista käyttäen Annabetin Randomizeriä. Osallistumisilmoitus yksityisviestillä minulle, arvon vuoden kun saan viestin. Sitten saa etsiä ja lähettää kappaleen!

Biisi/kyseinen versio tulee olla julkaistu ensimmäisen kerran virallisesti kyseisenä vuonna (esim. albumilla julkaistu viime vuonna, singlenä tänä vuonna, ei käy. Vastaavasti albumilla 1980, singlenä -81, käy!).

Täältä hittivuosilistoilta löytyvät kappaleet ovat kielletty. Toisen esittäjän cover (tai alkuperäinen, jos listalla cover) kuitenkin sallitaan. Listoilta löytyvien biisien remixit eivät käy.
Tämän vuoden biisit eivät saa olla käyneet maamme singlelistalla.
Lisäksi Euroviisut ja -karsintakappaleet sekä aiemmin levyraateilleet kappaleet ovat kiellettyjä.
Samalta esittäjältä enintään kaksi kappaletta samassa vaiheessa (semifinaalit, finaali), mikäli lähettäjilleen ok.

Kuva

Kappaleet jaetaan kolmeen semifinaaliin: 1980-90 (Commodore 64), 1995-2005 (Tamagotchi) sekä 2010-20 (Pokémon Go).

Semifinaaleista sijat 1-4 pääsevät sellaisenaan finaaliin, sijat 5-8 vaihtavat kappaleen finaaliin ja loput jäävät semifinaaliin.

Pisteytys semifinaaleissa kaavalla: 1-2-4-6-8-10-12.
Pisteytys finaalissa kaavalla: 1-2-3-4-5-6-8-10-12-14-17-20.

Aikataulu:
Finaalin äänestys avoinna la 2.5. klo 12:00 (päivällä) asti. Tulosshow klo 20.
Viimeksi muokannut S-Tyyppi, 02 Touko 2020, 13:57. Yhteensä muokattu 12 kertaa.

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

COMMODORE 64 [SOITTOLISTA]

1. 🇦🇺 Olivia Newton-John: Magic
2. 🇺🇸 The Highwaymen: Highwayman
3. 🇳🇴 A-ha: Crying in the Rain
4. 🇭🇺 Newton Family: Santa Maria
5. 🇬🇧 Kate Bush: Running Up That Hill
6. 🇧🇪 Vaya Con Dios: Nah Neh Nah
7. 🇺🇸 Irene Cara: Fame
8. SU Ирина Понаровская: Мир без чудес
9. 🇺🇸 Maria McKee: Show Me Heaven
10. 🇬🇧 Visage: Fade to Grey
11. 🇯🇵 Ryūichi Sakamoto: Adelic Penguins
12. 🇮🇹 Anna Oxa: Francesca (con i miei fiori)
13. 🇫🇮 Pekka Ruuska: Tammikuun puutarha

_____________________________________________________________________________________
TULOKSET:

1. Newton Family: Santa Maria 140 (ratamo1)
2. Anna Oxa: Francesca (con i miei fiori) 131 (Pete)
3. Irene Cara: Fame 119 (Queen)
4. Visage: Fade to Grey 109 (Terasbekoni)
5. Pekka Ruuska: Tammikuun puutarha 94 (Koirankuonolainen)
6. Kate Bush: Running Up That Hill 89 (capsLOCK)
7. A-ha: Crying in the Rain 88 (Viisuilija_110)
8. Ryūichi Sakamoto: Adelic Penguins 85 (CottonJoel)
9. Vaya Con Dios: Nah Neh Nah 79 (Happy)
10. Maria McKee: Show Me Heaven 67 (jiiii)
11. The Highwaymen: Highwayman 65 (Hazard)
12. Ирина Понаровская: Мир без чудес 62 (Nevski)
13. Olivia Newton-John: Magic 33 (MIH96)

Pistetaulukko
______________________________________________________________________________________

TAMAGOTCHI [SOITTOLISTA]

1. 🇩🇪 Fools Garden: Ordinary Man
2. 🇷🇺 Zemfira: I Was Looking
3. 🇸🇪 Bodies Without Organs: Voodoo Magic
4. 🇩🇪 Banquet: (What Shall We Do With A) Drunken Sailor
5. 🇫🇮 Leevi and the Leavings: Ihanasti sanottu
6. 🇺🇾 Natalia Oreiro: Tu veneno
7. 🇮🇹 Pamsy: So Fragile
8. 🇫🇮 Jope Ruonansuu: Pappi vaan joi
9. 🇯🇵 Ayumi Hamasaki: Far Away
10. 🇺🇸 Rockstar: Dark March
11. 🇮🇹 Corona: Baby Baby
12. 🇬🇧 All Saints: Pure Shores

_______________________________________________________________________________________
TULOKSET:

1. Natalia Oreiro: Tu veneno 163 (Timoteus)
2. Corona: Baby Baby 141 (Rousku)
3. Pamsy: So Fragile 134 (UFOPOLI)
4. Bodies Without Organs: Voodoo Magic 119 (wigwam)
5. Leevi and the Leavings: Ihanasti sanottu 118 (Zazpikaleak)
6. Ayumi Hamasaki: Far Away 111 (granaattiomena)
7. Fools Garden: Ordinary Man 97 (Snude)
8. All Saints: Pure Shores 93 (inomu)
9. Rockstar: Dark March 85 (antsa798)
10. Zemfira: I Was Looking 82 (Tegu-)
11. Banquet: (What Shall We Do With A) Drunken Sailor 59 (Samiasd)
12. Jope Ruonansuu: Pappi vaan joi 45 (TomppaJr)

Pistetaulukko
_______________________________________________________________________________________

POKÉMON GO [SOITTOLISTA]

1. 🇺🇸 LCD Soundsystem: I Can Change
2. 🇫🇮 Orkidea: Revolution Industrielle
3. 🇬🇧 Sam Smith: To Die For
4. 🇱🇹 Solo Ansamblis: Baloje
5. 🇬🇧 Hurts: Sunday
6. 🇬🇷 Sakis Rouvas: Dio theoi
7. 🇸🇪 Baby Alice: WOFF
8. 🇫🇮 Ultramariini: Vaihtoehtoinen historia
9. 🇺🇸 Chromatics: Shadow
10. 🇺🇸 Jonathan Wilson: Oh Girl
11. 🇦🇺 Lime Cordiale: Hanging Upside Down
12. 🇺🇸 Ava Max: Kings & Queens

________________________________________________________________________________________
TULOKSET:

1. Lime Cordiale: Hanging Upside Down 183 (TomBoi)
2. Hurts: Sunday 175 (jdjj22)
3. Baby Alice: WOFF 129 (S-Tyyppi)
4. Ava Max: Kings & Queens 123 (WildDance)
5. Orkidea: Revolution Industrielle 110 (Jufo81)
6. Sakis Rouvas: Dio theoi 104 (ESC93)
7. Chromatics: Shadow 99 (Maalaispoju)
8. Sam Smith: To Die For 95 (viisujänö)
9. Ultramariini: Vaihtoehtoinen historia 87 (Mini3765)
10. Jonathan Wilson: Oh Girl 83 (Erakkorapu)
11. Solo Ansamblis: Baloje 80 (akuankka13)
12. LCD Soundsystem: I Can Change 65 (Hanhis)

Pistetaulukko
________________________________________________________________________________________
Viimeksi muokannut S-Tyyppi, 03 Touko 2020, 15:18. Yhteensä muokattu 9 kertaa.

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »



1. 🇫🇷 Daft Punk: One More Time
2. 🇫🇮 Orkidea: Redemption
3. 🇺🇸 Moby: When It's Cold I'd Like To Die
4. 🇮🇹 Corona: Baby Baby
5. 🇬🇧 Kim Lukas: To Be You
6. 🇯🇵 KOTO: SixteenSick
7. 🇬🇧 Paul Young: Oh Girl
8. 🇧🇪 2 Belgen: Lena
9. 🇦🇺 Lime Cordiale: Hanging Upside Down
10. 🇺🇸 Selena Gomez: Boyfriend
11. 🇺🇸 Ava Max: Kings & Queens
12. 🇮🇹 Pamsy: So Fragile
13. 🇫🇮 Taival: When Words End
14. 🇸🇪 Baby Alice: WOFF
15. 🇬🇧 Brian Eno & John Cale: The River
16. 🇸🇪 Bodies Without Organs: Voodoo Magic
17. 🇬🇧 Visage: Fade to Grey
18. 🇬🇧 Hurts: Sunday
19. 🇺🇾 Natalia Oreiro: Tu veneno
20. 🇮🇹 Anna Oxa: Francesca (con i miei fiori)
21. 🇯🇵 Ai Maeda: Ashita wa Atashi no Kaze ga Fuku
22. 🇭🇺 Newton Family: Santa Maria
23. 🇺🇸 Irene Cara: Fame
24. 🇺🇸 Susan Mazer: Rooting



TULOKSET:

1. Lime Cordiale - Hanging Upside Down 272 (TomBoi, 2015)
2. Hurts - Sunday 234 (jdjj22, 2010)
3. Baby Alice - WOFF 187 (S-Tyyppi, 2020)
4. Newton Family - Santa Maria 175 (ratamo1, 1980)
5. Ava Max - Kings & Queens 174 (WildDance, 2020)
6. Anna Oxa - Francesca (con i miei fiori) 156 (Pete, 1985)
7. Corona - Baby Baby 155 (Rousku, 1995)
8. Irene Cara - Fame 148 (Queen, 1980)
9. Visage - Fade to Grey 147 (Terasbekoni, 1980)
10. Bodies Without Organs - Voodoo Magic 145 (wigwam, 2005)
11. Natalia Oreiro - Tu veneno 136 (Timoteus, 2000)
12. Pamsy - So Fragile 131 (UFOPOLI, 2005)
13. Moby - When It's Cold I'd Like To Die 127 (Snude, 1995)
14. Kim Lukas - To Be You 124 (Zazpikaleak, 2000)
15. 2 Belgen - Lena 114 (capsLOCK, 1985)
16. Taival - When Words End 104 (ESC93, 2015)
17. KOTO - SixteenSick 103 (Maalaispoju, 2015)
18. Orkidea - Redemption 100 (Jufo81, 2015)
19. Susan Mazer - Rooting 99 (CottonJoel, 1985)
20. Daft Punk - One More Time 82 (inomu, 2000)
21. Brian Eno & John Cale - The River 54 (Koirankuonolainen, 1990)
22. Selena Gomez - Boyfriend 36 (viisujänö, 2020)
23. Ai Maeda - Ashita wa Atashi no Kaze ga Fuku 32 (granaattiomena, 2000)
24. Paul Young - Oh Girl 25 (Viisuilija_110, 1990)

Pistetaulukko
Viimeksi muokannut S-Tyyppi, 03 Touko 2020, 15:02. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11318
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

No minähän en voi muuta kuin tykätä vuosilukuarvonnoista! :mrgreen:
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30500
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Hauska konsepti. Tarkan julkaisuvuoden perusteella musiikin hakemisessa on toki omat haasteensa. En tiedä tuttujenkaan biisien julkaisuvuosia lunttaamatta. Pidän kuitenkin siitä, että pääsen tai joudun etsimään musiikkia raateihin. :mrgreen: Haasteet ovat siis jees.

Miten vuoden 2020 biisien ja viisuraativalintojen mahdollisten päällekkäisyyksien kanssa toimitaan? Tähän raatiin ilmoitettu biisi voi putkahtaa esiin viisuraadin karsinnoissa, tai viisuraatiin sisäisenä valintana ilmoitettu biisi voi putkahtaa esiin tässä raadissa.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

Hausks teema! :surrur:
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4616
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Interesting. :roll: Itse oon odotellut kasariraatia ja tässä se toteutuu ainakin osittain. Kovasti kyllä arpaonni vaikuttaa siihen tuleeko tästä raadista itselle mieleinen vai ei. Uudempien vuosilukujen mukanaolo vähän oudoksuttaa kun juuri oli 2010-lukuraati.

Tämä raati kattaakin sopivasti koko tähän astisen elossaoloaikani. :miettii:

Nevski
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2488
Liittynyt: 14 Maalis 2009, 15:32

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Nevski »

Oletin hetken että olisi vuosille 1900-1950 sijoittuva raati, mutta ei.

Sinänsä tässä on uutta vain tuo, että kasarilta on pakko tulla mukaan musaa. Kasarimusaa kyllä on kuultu jo hieman ennestäänkin raadeissa. Muutenhan meillä oli jo ysäriraati ja 2000-luvulta nyt muutenkin aina on musaa mukana. 2020-lukua menossa neljäs kuukausi, kovin tasoissa se ei ole muiden vuosikymmenien kanssa. Kunhan nyt nimellisesti mukana.

Twisti nyt on hieman tönkkö. Tietenkin lähetän ykkösehdokkaani mukaan, mutta jos joudun sen vaihtamaan, niin muuttaako kakkosvaihtoehtoni asiaa mitenkään? En usko. Ellen lähetä jotain aivan erilaista kuin ensimmäinen kappaleeni (esim. eka biisi poppia ja toka metallia jne). Aina toki voi lyödä läskiksi ja trollata kakkosbiisillä.

Miten sitten finaalissa kasari- ja ysärimusa voi pärjätä uusimpia hittejä vastaan? Saas nähdä. Skeptinen olen.


Nämä oli ajatuksiani. Ei tarvitse pahoittaa mieltä!

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41966
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Rajoittavat ei-subjektiiviset teemat :surrur:

Mutta minun laskujeni mukaan tuossa ei mitenkään ole viittä vuosikymmentä :raaps:

Kuva on kyllä mitä ihastuttavin. Muistan vielä, kun kasarimuoti oli olevinaan niiin tyylikästä ankean 70-luvun jälkeen :heh:
Rise, angel, shine, love!

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

Timoteus kirjoitti: 04 Huhti 2020, 23:19 Miten vuoden 2020 biisien ja viisuraativalintojen mahdollisten päällekkäisyyksien kanssa toimitaan? Tähän raatiin ilmoitettu biisi voi putkahtaa esiin viisuraadin karsinnoissa, tai viisuraatiin sisäisenä valintana ilmoitettu biisi voi putkahtaa esiin tässä raadissa.
Mahdollisuus on pieni, mutta olemassa. Ajattelin, että varmaan vaan täytyy pyytää uutta silloin jos päällekkäisyyden huomaa (kummassa ensin olisikaan).

Sain idean tälle raadille, kun inomu ja Queen raadin 33 tulosten jälkeen intoilivat vuosikymmenraatia Terasbekonilta viesteissään.. sellainenhan sieltä oli tulossakin, mutta itse en yhdistänyt viestit nähdessään silti muistaakseni, että 2010-lukuraatihan sieltä toki tulee kun vuosikymmen vaihtumassa, vaan mietin mitähän jännää (ei sillä etteikö se olis jännä ollutkin :heh: <3 )

Mutta aiemmin ei käynyt mielessä nuo suurimpien hittien rajaukset, mutta nyt kun juuri pari raatia taas olleet vapaampia, niin pientä rajausta hyvä vetää. Lisäksi vuoden takaisessa nollariraadissanihan ei ollut rajauksia..

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41966
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Entä jos ei vain lähetä biisiä? Ja entä jos samaan semiin tulevista useampikin ei vain lähetä biisiä? Eli voivatko semit tällöin olla erikokoisia?
Rise, angel, shine, love!

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36814
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Mites remixit ja coverit vanhemmista biiseistä?
Meow cat, please meow back.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30500
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Rousku kirjoitti: 04 Huhti 2020, 23:49 Mutta minun laskujeni mukaan tuossa ei mitenkään ole viittä vuosikymmentä :raaps:
1. 80-luku
2. 90-luku
3. 00-luku
4. 10-luku
5. 20-luku

Toki ensimmäisellä ja viimeisellä vuodella on aikaeroa vain 40 vuotta.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41966
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Rousku »

^Niin, kai minun logiikallani vuosikymmenen pitäisi olla jotenkin kokonainen, jotta se olisi vuosikymmen.

Tompan kysymys onkin aiheellinen. Olen huomannut, että moni (ml. minä itse) ei tiedä erinäisten biisien olevan ocvereita tai remixejä.
Rise, angel, shine, love!

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4616
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Jufo »

^ ja ^^

-89 syntyneen kaverin kanssa just joku aika sitten ihmeteltiin että hän on tänä vuonna 30v mutta elänyt jo viidellä eri vuosikymmennellä :roll:

Mitään rangaistusta ei liene siitä että ilmoittautuu mutta jos arvottu vuosi ei miellytä niin ei lähetä mitään.
Viimeksi muokannut Jufo, 05 Huhti 2020, 00:16. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Avatar
akuankka13
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8897
Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
Paikkakunta: Vanajan taka

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja akuankka13 »

Entä, jos kappaleesta on julkaistu kaupallisesti ensin live- ja sitten studioversio? Kumman julkaisuvuosi lasketaan ensisijaiseksi?
Qaj.

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

Rousku kirjoitti: 04 Huhti 2020, 23:53 Entä jos ei vain lähetä biisiä? Ja entä jos samaan semiin tulevista useampikin ei vain lähetä biisiä? Eli voivatko semit tällöin olla erikokoisia?
Eä nyt rupea hankalaksi :rofl: .. tuo ei tietenkään ole tarkoitus että olisivat huomattavasti erikokoisia, toki on oikeus vetäytyä vuoden saatuaan, mutta olisi mukava jos ilmoittaisi sitten kun tietäisi vetäytyvänsä.

Ehkä vuosikymmenys saattaisi olla oikeampi muoto tässä?
TomppaJr kirjoitti: 04 Huhti 2020, 23:58 Mites remixit ja coverit vanhemmista biiseistä?
Sallitaan!

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

Jufo81 kirjoitti: 05 Huhti 2020, 00:12 Mitään rangaistusta ei liene siitä että ilmoittautuu mutta jos arvottu vuosi ei miellytä niin ei lähetä mitään.
Eei.. mutta ideana olisi, jos ilmoittautuu, että olisi periaatteessa kaikilla vuosilla valmis raateilemaan kun kaikki voivat tulla kuitenkin ja ne on tuossa lueteltu.
akuankka13 kirjoitti: 05 Huhti 2020, 00:13 Entä, jos kappaleesta on julkaistu kaupallisesti ensin live- ja sitten studioversio? Kumman julkaisuvuosi lasketaan ensisijaiseksi?
Hyvä kysymys. Mutta se live lasketaan, jos se on singlenä tai albumilla julkaistu se live.

Nevski
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2488
Liittynyt: 14 Maalis 2009, 15:32

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Nevski »

Siis hetkinen, jos minun pitää vaikkapa lähettää alunperin vuonna 2002 julkaistu kappale niin voiko siitä lähettää vuonna 2009 esitetyn version? Kappale on julkaistu alunperin silloin kuin pitää, mutta onko kisaavan version oltava myös samalta vuodelta. Viittaan tällä siihen, että joistain kappaleista voi olla vain liveversio Youtubessa.

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

Unohdin, että samalta esittäjältä saa olla kaksi kappaletta enintään mukana yhdessä vaiheessa, jos on molemmille ok. Lisäsin aloitusviestiin myös.

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

Nevski kirjoitti: 05 Huhti 2020, 00:45 Siis hetkinen, jos minun pitää vaikkapa lähettää alunperin vuonna 2002 julkaistu kappale niin voiko siitä lähettää vuonna 2009 esitetyn version? Kappale on julkaistu alunperin silloin kuin pitää, mutta onko kisaavan version oltava myös samalta vuodelta. Viittaan tällä siihen, että joistain kappaleista voi olla vain liveversio Youtubessa.
Kyllä tuo sopii, jos levyversiota ei löydy Youtubesta ja sama esittäjä esittää kyseisen vuonna x julkaistun kappaleen.

Nevski
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2488
Liittynyt: 14 Maalis 2009, 15:32

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Nevski »

S-Tyyppi kirjoitti: 05 Huhti 2020, 00:16
TomppaJr kirjoitti: 04 Huhti 2020, 23:58 Mites remixit ja coverit vanhemmista biiseistä?
Sallitaan!

Ohjeissa lukee: "Biisi tulee olla julkaistu ensimmäisen kerran virallisesti kyseisenä vuonna"

Eli jos saan vuoden 1980 ja lähetän vuonna 1980 tehdyn remixin tai coverin vuonna 1952 julkaistusta kappaleesta, niin tämä on ok? Mutta tämähän rikkoo sääntöä. Biisin tulee olla julkaistu ENSIMMÄISEN kerran vuonna 1980. Remix tai cover on uusi versio, ei täysin uusi kappale.

Olisiko selkeämpää jos ohje olisi "mukaan sallitaan vain kappaleen alkuperäinen versio"?

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

^ no, nyt muutin sen :heh:

Nevski
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2488
Liittynyt: 14 Maalis 2009, 15:32

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Nevski »

Mitä tarkoittaa "kyseinen versio" tässä tapauksessa? Eli esimerkiksi kyseinen coverversio?

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

Nevski kirjoitti: 05 Huhti 2020, 01:01 Mitä tarkoittaa "kyseinen versio" tässä tapauksessa? Eli esimerkiksi kyseinen coverversio?
Kyllä jos se on vaikka julkaistu 2000 jos vuotesi on se.

Nevski
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2488
Liittynyt: 14 Maalis 2009, 15:32

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Nevski »

S-Tyyppi kirjoitti: 05 Huhti 2020, 01:08
Nevski kirjoitti: 05 Huhti 2020, 01:01 Mitä tarkoittaa "kyseinen versio" tässä tapauksessa? Eli esimerkiksi kyseinen coverversio?
Kyllä jos se on vaikka julkaistu 2000 jos vuotesi on se.

Eli jos vuoteni on 2000 niin voin lähettää vuonna 2000 julkaistun coverin sellaisesta kappaleesta, joka on alunperin julkaistu 1970? Vai tarkoittaako tämä sitä, että voin lähettää vuonna 2000 julkaistun coverin sellaisesta kappaleesta, joka on alunperin julkaistu vuonna 2000? Eli tarvitseeko "kyseisen version" alkuperäinen versio olla julkaistu milloin?


Jos ensimmäinen lauseeni pitää paikkaansa, niin tässä on se mahdollisuus, että me kaikki voimme lähettää vaikkapa 50-luvulla alunperin julkaistua musaa, kunhan siis lähetämme covereita 50-luvun biiseistä. Koko raadin idea kärsisi silloin?
Viimeksi muokannut Nevski, 05 Huhti 2020, 01:41. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41966
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Aivan liikaa valinnanvaraa vuodessani :draamaa:. Olisin tainnut tarvita lisäksi rajoituksen, että artistin nimen pitää alkaa jollakin tietyllä kirjaimella :heh: Hittejäkin tulee heti mieleen ainakin tusina (ja kyllä, muistan että on se kieltolista).

Onhan se niin että tässä ei ole mitään rajoitusta, ettei samalta artistilta saa olla useampaa biisiä?
Rise, angel, shine, love!

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12840
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Hittikielto mukana ensi kertaa sinä aikana, kun olen osallistunut raateihin. Antaa vähän mietittävää... :miettii:

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30500
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Kun prokrastinaatiosta ja sijaistoiminnoista oli levyraadin 40 yhteydessä puhetta, niin musiikin etsiminen levyraateihin on juuri sellainen sijaistoiminto, jolla on hauska lykätä kaikkea tärkeämpää. Etsintä kannattaa tosin ehkä lopettaa tähän. Löysin kaksi biisiä, joilla haluan kilpailla. :uujee: Pitäisiköhän pyrkiä valitsemaan ensisijaiseksi se, jolla todennäköisemmin pääsee kappaleenvaihtosijoille. :miettii:
Rousku kirjoitti: 05 Huhti 2020, 01:21 Olisin tainnut tarvita lisäksi rajoituksen, että artistin nimen pitää alkaa jollakin tietyllä kirjaimella :heh:
Arvo itsellesi alkukirjain. :mrgreen:
Rousku kirjoitti: 05 Huhti 2020, 01:21Onhan se niin että tässä ei ole mitään rajoitusta, ettei samalta artistilta saa olla useampaa biisiä?
Korkeintaan kaksi samalta artistilta samassa kilpailuvaiheessa. Ja kaksikin vain jos se käy kummallekin ilmoittajalle.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

Nevski kirjoitti: 05 Huhti 2020, 01:16 Eli jos vuoteni on 2000 niin voin lähettää vuonna 2000 julkaistun coverin sellaisesta kappaleesta, joka on alunperin julkaistu 1970? Vai tarkoittaako tämä sitä, että voin lähettää vuonna 2000 julkaistun coverin sellaisesta kappaleesta, joka on alunperin julkaistu vuonna 2000? Eli tarvitseeko "kyseisen version" alkuperäinen versio olla julkaistu milloin?


Jos ensimmäinen lauseeni pitää paikkaansa, niin tässä on se mahdollisuus, että me kaikki voimme lähettää vaikkapa 50-luvulla alunperin julkaistua musaa, kunhan siis lähetämme covereita 50-luvun biiseistä. Koko raadin idea kärsisi silloin?
Ensimmäiseen kysymykseesi vastaus on kyllä. Alkuperäisvuodella ei ole tässä väliä.
Muutenhan coverit ja muut versioinnit eivät kelpaisi tähän raatiin, enkä sellaista rajausta koe tarpeelliseksi.
Esimerkiksi Cascadan Everytime We Touch on kuitenkin tavallaan eri kappale kuin Maggie Reillyn Everytime We Touch. Vaikka onkin cover kyseisestä kappaleesta. Ja Cascada vuotta 2005 eikä 1992, kuten originaali.


Ps. Niin Terasbekonin kymppiraadista vielä että vuosiarvonta oli oiva, olisi nollariraadinkin voinut sillai toteuttaa.

Vastaa Viestiin