Kesäraati 2020

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
MuumiAnkka
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 578
Liittynyt: 12 Tammi 2016, 20:13
Paikkakunta: Tampere

Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja MuumiAnkka »

kesäraaati2020logo.png
kesäraaati2020logo.png (27.16 KiB) Katsottu 2846 kertaa
Alkusanat

Terve, toivottavasti sinulla on mukava ja raatiähkyinen olo! Aluksi lupaan, että tuloshowiin käytettävä aika tulee olemaan vähemmän kuin mitä raadin logon tekemiseen käytetty. Sitten asiaan: Viime vuonna Spartan Kuningas järjesti meille hienon ja uudenlaisen moniosaisen raadin, jota oli ilo katsella. Tänä vuonna asiat muuttuvat. Raati tulee olemaan yksinkertaisempi, visuaalisesti vaatimattomampi ja halvempi kuin yksikään Viisukuppilassa kilpailtu kesäraati aiemmin. Unohdinko sanoa myös "vanhanaikaisempi"? Kuulostaa varmaan pahalta, mutta luultavasti vain johtuen vertailukohdan hulppeudesta. Toivottavasti se ei kuitenkaan haittaa ja kompensoikaamme kaikki tämä minusta ja taitamattomuudestani johtuvat show-elementtien puutteet sitäkin paremmalla kesäisellä musiikilla.

Raadin kappaleille en laita minkäänlaisia vaatimuksia tai edes kriteereitä kesäisyydestä eli mitään kesäisyyslisäpisteitä ei jaeta. Jokainen varmasti tietää miltä juuri sinulle itsellesi kesäinen tai omaan kesääsi liittyvä kappale kuulostaa. Muista kuitenkin, että jos lähetät kesäiseltä kuulostavan joululaulun, voi osa äänestäjistä rokottaa siitä pisteitä. Ainut toiveeni on, että jokainen pystyy täysillä seisomaan oman kappaleensa takanaan.

Vain yksi kappale tietyltä artistilta tai yhteeltä sallitaan. Kielletty on myös aiemmat raatikappaleet sekä viisukarsinta tai viisukappaleet.

Pisteytys

Tässä raadissa on vain ja ainostaan yksi iso (tai pieni) finaali:

Jos kappaleita on 0(:-D)-35, pisteytyskaava on tuttu viisupisteytys kymmenelle parhaalle: 1-8,10 ja 12.
Jos kappaleita on 36-40, annetaan pisteet 12 parhaalle kaavalla: 15-12-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1
Jos kappaleita on 41-50, pisteet jaetaan 15 parhaalle kaavalla: 20-17-15-13-11-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1
Jos Suomi voittaa jalkapallon em-kultaa, aurinko paistaa juhannuksena tai se kuuluisa kuuma paikka jäätyy (51-∞ kappaa), pisteet annetaan 20 parhaalle kaavalla: 30-27-25-23-21-19-17-15-13-11-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1

Saa osallistua, mutta ei ole pakko!

Ilmoittautuminen

Alla ilmoittautumislomake, joka lähetetään minulle täytettynä yksityisviestitse.

Esittäjä:
Kappaleen nimi:
Maa:
Youtube-linkki:



Avulias alustava aikataulu

2.6.2020 klo 00.01: Ilmoittautuminen alkaa
11.6.2020 klo 09.00: Ilmoittautuminen päättyy, kappaleet youtube-soittolistoineen julkaistaan neljännessä viestissä sekä pisteyttäminen alkaa sen jälkeen.
25.6.2020 klo 23.58: Pisteytysaika päättyy
26.6.2020 klo ?: Tulosten julkistus sere monia

Kaikki oikeudet pidätetään

Myöhemmäksi en voi lykätä, sillä lähden 27 päivä kiertämään Kuninkaantietä (ei Spartan).

Hyvää kesää ja (toivottavasti) hyvää musiikkia!
~Muumi Ankka
Viimeksi muokannut MuumiAnkka, 11 Kesä 2020, 00:59. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
All-time top 3: Era Stupendo 2008, New Tomorrow 2011, Hunter Of Stars 2014

No Rules!

Avatar
Tegu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5574
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Tegu »

Oijoijoi, se on täällä! Rakastan myös esittelyä. <3 Mun piti etsiä tähän biisi etukäteen, mutta niin se vaan jäi.

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12832
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Jos kesäraati olisi käyty samalla monimutkaisella formaatilla kuin viime vuonna, en olisi tullut mukaan. Mutta nyt lähden kuitenkin mukaan ilomielin! :tapu:

Avatar
MuumiAnkka
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 578
Liittynyt: 12 Tammi 2016, 20:13
Paikkakunta: Tampere

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja MuumiAnkka »

KESÄRAATI 2020 KAPPALEET:

1. 🇷🇴 Elena feat. Danny Mazo - Senor Loco
2. 🇫🇮 Touko - Thaimaan Hiekkarannat
3. 🇸🇪 Gyllene tider - Sommertider
4. 🇫🇮 IBE - SauceMan
5. 🇸🇪 Basshunter - Angels Ain't Listening
6. 🇬🇧 Dua Lipa - Levitating
7. 🇩🇪 Mr. President - Coco Jamboo
8. 🇫🇮 TCT ft. Jontte Valosaari - Rannalle
9. 🇮🇹 Nanowar of Steel feat. Charly Glamour & Gigatron - Norwegian Reggaeton
10. 🇮🇷🇸🇪 Arash feat. Rebecca - Temptation
11. 🇺🇸 Caroline Polachek - Door
12. 🇷🇸 Marija - Dance Like Nobody's Watching
13. 🇳🇬 Yemi Alade - Oga
14. 🇮🇱 A-WA - Habib Galbi
15. 🇺🇾 Natalia Oreiro - United by love
16. 🇨🇾 Eleftheria Eleftheriou - Hearts Collide
17. 🇮🇹 J-AX ft. Max Pezzali - La Mia Hit
18. 🇵🇱 Marek Tranda - Moja Dumka
19. 🇳🇴 Katastrofe - Hinanden ikke
20. 🇮🇹 Lorenzo Fragola - # fuori c'è il sole
21. 🇳🇴 3LOGY - The Banjo (Cruise Control)
22. 🇫🇮 Jonna Kantola - Kesä kiinnostaa
23. 🇸🇰 S Hudbou Vesmírnou - Je nám teplo
24. 🇺🇸 Kiara Nelson - Adore You
25. 🇨🇭 Luca Hänni - Bella Bella
26. 🇫🇮 Joonas Hahmo X K-System - Ocean Drive
27. 🇺🇸 Why Don't We - What Am I
28. 🇩🇪🇩🇰 Oonagh & Safri Duo - Zeit der Sommernächte
29. 🇸🇪 Westkust - Swebeach
30. 🇪🇸 DJ Sammy - The Boys of Summer
31. 🇯🇵 Aki Amano - Scene In The Sunset
32. 🇫🇮 Laura Moisio - Pitkästä aikaa
33. 🇮🇱 Eyal Golan - Israel
34. 🇸🇪 Dotter - Backfire
35. 🇫🇮 Pekka Streng - Puutarhassa
36. 🇷🇺 Отава Ё - Про Ивана Groove
37. 🇫🇷 Jenifer - Sur Le Fil
38. 🇷🇴 INNA - Not My Baby
39. 🇪🇸 Huntza - Buruz behera
40. 🇫🇮 Vesa-Matti Loiri - Aurinkolaulu
41. 🇨🇦🇺🇸🇨🇺 Shawn Mendes, Camila Cabello - Señorita
42. 🇬🇪 Bani & Sopho Toroshelidze - Rachuli
43. 🇸🇪 Curt Haagers - Köppäbävisan

YOUTUBE-SOITTOLISTA

Lopputulokset ja tasapelit ratkottu.

1. | 238 | 🇨🇭 Luca Hänni - Bella Bella (jiiii)
2. | 229 | 🇬🇪 Bani & Sopho Toroshelidze – Rachuli (akuankka13)
3. | 221 | 🇸🇰 S Hudbou Vesmírnou - Je nám teplo (sziget)
4. | 215 | 🇩🇪 Mr. President - Coco Jamboo (Hazard)
5. | 206 | 🇷🇴 Elena feat. Danny Mazo - Senor Loco (Queen)
6. | 204 | 🇺🇾 Natalia Oreiro - United by love (Nevski)
7. | 195 | 🇺🇸 Caroline Polachek – Door (Teemz)
8. | 189 | 🇳🇴 3LOGY - The Banjo (Cruise Control) (Serduchka)
9. | 177 | 🇩🇪🇩🇰 Oonagh & Safri Duo - Zeit der Sommernächte (jdjj22)
10. | 170 | 🇨🇦🇺🇸🇨🇺 Shawn Mendes, Camila Cabello – Señorita (antsa798)
11. | 165 | 🇮🇹 Nanowar of Steel feat. Charly Glamour & Gigatron - Norwegian Reggaeton (UFOPOLI)
12. | 158 | 🇮🇱 A-WA - Habib Galbi (Happy)
13. | 157 | 🇫🇮 TCT ft. Jontte Valosaari – Rannalle (Desire)
14. | 154 | 🇸🇪 Basshunter - Angels Ain't Listening (S-Tyyppi)
15. | 149 | 🇳🇬 Yemi Alade – Oga (Bomboclaat)
16. | 147 | 🇬🇧 Dua Lipa – Levitating (Mymmeli)
17. | 144 | 🇪🇸 DJ Sammy - The Boys of Summer (BronZe)
18. | 143 | 🇪🇸 Huntza - Buruz behera (Timoteus) (21 äänestäjää)
19. | 143 | 🇺🇸 Kiara Nelson - Adore You (TomBoi) (14 äänestäjää)
20. | 143 | 🇷🇺 Отава Ё - Про Ивана Groove (Rousku) (13 äänestäjää)
21. | 142 | 🇫🇮 Pekka Streng – Puutarhassa (Erakkorapu)
22. | 141 | 🇮🇷🇸🇪 Arash feat. Rebecca – Temptation (Samiasd)
23. | 138 | 🇨🇾 Eleftheria Eleftheriou - Hearts Collide (ratamo1)
24. | 126 | 🇷🇸 Marija - Dance Like Nobody's Watching (WildDance)
25. | 119 | 🇯🇵 Aki Amano - Scene In The Sunset (Jufo81)
26. | 111 | 🇺🇸 Why Don't We - What Am I (Viisuilija_110)
27. | 108 | 🇷🇴 INNA - Not My Baby (MIH96)
28. | 105 | 🇳🇴 Katastrofe - Hinanden ikke (Pete)
29. | 99 | 🇸🇪 Gyllene tider – Sommertider (Ena63)
30. | 96 | 🇫🇮 Laura Moisio - Pitkästä aikaa (Hanhis) (14 äänestäjää) (isoin pistemäärä 17)
31. | 96 | 🇮🇹 Lorenzo Fragola - # fuori c'è il sole (Kuolonkurki) (14 äänestäjää) (isoin pistemäärä 15)
32. | 96 | 🇵🇱 Marek Tranda - Moja Dumka (wigwam) (12 äänestäjää)
33. | 93 | 🇮🇱 Eyal Golan – Israel (TomppaJr)
34. | 89 | 🇫🇮 IBE – SauceMan (granaattiomena)
35. | 84 | 🇮🇹 J-AX ft. Max Pezzali - La Mia Hit (Spartan kuningas)
36. | 82 | 🇸🇪 Dotter – Backfire (capsLOCK)
37. | 68 | 🇫🇮 Joonas Hahmo X K-System - Ocean Drive (Tegu-)
38. | 65 | 🇫🇷 Jenifer - Sur Le Fil (viisujänö)
39. | 61 | 🇫🇮 Jonna Kantola - Kesä kiinnostaa (inomu)
40. | 52 | 🇫🇮 Vesa-Matti Loiri – Aurinkolaulu (teemuus) (9 äänestäjää)
41. | 52 | 🇸🇪 Westkust – Swebeach (CottonJoel) (6 äänestäjää)
42. | 32 | 🇸🇪 Curt Haagers – Köppäbävisan (Koirankuonolainen)
43. | 31 | 🇫🇮 Touko - Thaimaan Hiekkarannat (MuumiAnkka)
Viimeksi muokannut MuumiAnkka, 26 Kesä 2020, 20:07. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
All-time top 3: Era Stupendo 2008, New Tomorrow 2011, Hunter Of Stars 2014

No Rules!

Avatar
Tegu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5574
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Tegu »

^ Oho, hups, menin kiilaamaan. Saako modet siirrettyä väliin viestejä tjsp? No, toivottavasti kaikki mahtuu yhteen viestiin.

^^ Kyllä siinä monimutkaisemmassakin versiossa oli omat puolensa biisivaihteluineen. :surrur:

Kesäbiisiä etsimään! :aurinko:

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4612
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Eli onko idea kokonaisuudessaan vain lähettää jokin kesäinen kappale? Pitääpä tutkailla viimevuotista kesäraatia niin ymmärtänen mistä on kyse. :surrur:

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6527
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

^ Kyllä, ideana on vain lähettää jokin kesäinen biisi. :joojoo:

Kiva kun raatiin ei ole pakko osallistua! :uujee: Taidan osallistua silti. :cool:

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Kesäbiisejä olisi ollut lähettää kaksikin, mutta mennään sitten vain ja ainoastaan yhdellä. :uujee: :lohduton: Pitääpä harkita tällä kertaa tarkkaan, minkä biisin lähettää. :miettii:

:aurinko:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4612
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Oli kyllä viimevuotinen kesäraati niin sekava pudotuspeleineen ja useine eri ketjuineen, että hyvä että nyt on simppelimpää. :peukku:

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16945
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Happy »

Jufo81 kirjoitti: 01 Kesä 2020, 21:52 Oli kyllä viimevuotinen kesäraati niin sekava pudotuspeleineen ja useine eri ketjuineen, että hyvä että nyt on simppelimpää. :peukku:
En ite ainakaan nähnyt mitään sekavaa viimevuoden kesäraadis, todella yksinkertainen pudotuspelisysteemihän siinä oli?
Pidin kyl viimevuoden kesäraadist ja biisien taso oli kaikkein aikojen paras koskaan, harvoin on noin monta viiden tähden biisii tarjolla + hostaaja oli myös ihan huippu! :joojoo:


Kiva että perinne jatkuu :peukku:


Nyt täytyy vaan etsiä Haninen tasoinen edustaja tähän raatiin :uujee:
Btw Lejn Acrobates oli varabiisini viimevuoden kesäraadis mut en Haninen yllättävän menestymisen takia päässyt koskaan käyttämään sitä :mrgreen:
Viimeksi muokannut Happy, 01 Kesä 2020, 22:28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Never miss a good chance to shut up.

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4612
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Happy kirjoitti: 01 Kesä 2020, 22:22
Jufo81 kirjoitti: 01 Kesä 2020, 21:52 Oli kyllä viimevuotinen kesäraati niin sekava pudotuspeleineen ja useine eri ketjuineen, että hyvä että nyt on simppelimpää. :peukku:
En ite ainakaan nähnyt mitään sekavaa viimevuoden kesäraadis, todella yksinkertainen pudotuspelisysteemihän siinä oli?
Pidin kyl viimevuoden kesäraadist ja biisien taso oli kaikkein aikojen paras koskaan, harvoin on noin monta viiden tähden biisii tarjolla + hostaaja oli myös ihan huippu! :joojoo:


Kiva että perinne jatkuu :peukku:
Näin jälkikäteen raatiin tutustuen oli vaikea päästä systeemistä ja sen kiemuroista perille. Varmasti se on ollut selkeämpää raatiin osallistuen. Onko tämä sellainen raati johon kannattaa panostaa? Olisi kyllä yksi aika hyvä kappale tähän mutta mietin että säästäisikö sen normiraatiin vai käyttäisikö pois tässä :mitvit:

Avatar
MuumiAnkka
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 578
Liittynyt: 12 Tammi 2016, 20:13
Paikkakunta: Tampere

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja MuumiAnkka »

Joo ilmoitetaan vielä myös erikseen 5min myöhässä, että nyt saa alkaa lähettelemään kappaleita tännepäin.
All-time top 3: Era Stupendo 2008, New Tomorrow 2011, Hunter Of Stars 2014

No Rules!

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4612
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Ehdottaisin sellaista lisäystä tähän raatiin, että jokainen laittaisi biisinsä yhteyteen yhden lauseen pituisen kuvauksen siitä miten kappale liittyy kesään tai miten se tuo itselle kesän mieleen, ja nämä julkaistaan kappaleiden yhteydessä. Esimerkiksi:

"Kuuntelin tätä kesäisin mummolassa"
"Kappale soi paljon viime kesänä interrail-reissullani"
"Tätä on kiva kuunnella purjehtiessa"

Tai jos ei keksi muuta niin voi laittaa

"Kappale on mielestäni kesäinen"

Mitä mieltä MuumiAnkka/muut tällaisesta?

Avatar
MuumiAnkka
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 578
Liittynyt: 12 Tammi 2016, 20:13
Paikkakunta: Tampere

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja MuumiAnkka »

^Itse en järjestäjänä haluaisi pakottaa tai velvoittaa kilpailijoita mihinkään muuhun kuin äänestämiseen ja lisäksi osa on jo kappaleensa lähettänyt, joten lisätoiminnasta voisi olla liikaa vaivaa. Periaatteessa kannattaisin ideaa enemmänkin, jos siitä tehtäisiin vapaaehtoista.
All-time top 3: Era Stupendo 2008, New Tomorrow 2011, Hunter Of Stars 2014

No Rules!

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4612
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Jufo »

^ No yksi vaihtoehto olisi toki että halutessaan voi vapaaehtoisesti laittaa yhden lauseen pituisen saatteen.

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4092
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

^Ehdin jo lähettää kappaleeni, mutta ihan mielelläni voisin vielä lisätä siihen lyhyen selityksen mukaan.
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
Samiasd
Pelinhoitaja
Pelinhoitaja
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

Selittely on turhaa. :joojoo:
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
MuumiAnkka
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 578
Liittynyt: 12 Tammi 2016, 20:13
Paikkakunta: Tampere

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja MuumiAnkka »

Lisäsin asiasta ketjuun kahden päivän äänestyksen, eniten ääniä saanut voittaa. Tulos on pitävä.
All-time top 3: Era Stupendo 2008, New Tomorrow 2011, Hunter Of Stars 2014

No Rules!

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4092
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

Samiasd kirjoitti: 02 Kesä 2020, 14:14 Selittely on turhaa. :joojoo:
Et olekaan kuullut vielä mun selitystä. Etkä kappaletta :rofl:
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4612
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Samiasd kirjoitti: 02 Kesä 2020, 14:14 Selittely on turhaa. :joojoo:
Kysehän ei ollut selittelystä vaan kuvailusta jolla kuulijansa voi houkutella siihen kesätunnelmaan mitä kappaleellaan välittää. Ja vaikka tämä ei itseä kiinnostaisi, älköön vietäkö sitä iloa pois muilta :peukku:

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30491
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Äänestin tyhjää. Kappaleiden taustoitukset ovat aina mielenkiintoisia. Täysin subjektiivisen teeman yhteydessä en ole kuitenkaan vakuuttunut ainakaan esitetyn kaltaisten perustelujen tuomasta lisäarvosta.
Jufo81 kirjoitti: 02 Kesä 2020, 11:40 "Kuuntelin tätä kesäisin mummolassa"
"Kappale soi paljon viime kesänä interrail-reissullani"
"Tätä on kiva kuunnella purjehtiessa"
Koska kappale on valittu raatiin, tiedän, että se on valitsijansa mielestä kesäinen. Jos valitsija avaa lyhyesti suhdettaan kappaleeseen, hyödyttääkö se arvioijaa? Arvioija ei kuitenkaan pääse kokemaan samoja kokemuksia.

Jotkin kappaleet joissakin raadeissa saattaisivat tarvita objektiivista taustoitusta. Teoriassa tässäkin. Kappale saattaa olla kesäinen jollakin ei-ilmeisellä tavalla. Kenties kappale on death metal -versio muinaisnorjankielisestä pakanallisesta keskikesän juhlan laulusta. Arvioija ei tiedä sitä ilman taustoitusta tai muinaisnorjan osaamista. Moniko haluaisi valita kesäraatiin kappaleen, jonka kesäisyys aukeaa vasta perustelujen kautta? Moniko äänestäisi kesäraadissa kappaletta, joka ei ilman taustoitusta kuulosta kesäiseltä mutta taustoituksen kanssa sopii teemaan?
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4612
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Timoteus kirjoitti: 02 Kesä 2020, 16:41 Äänestin tyhjää. Kappaleiden taustoitukset ovat aina mielenkiintoisia. Täysin subjektiivisen teeman yhteydessä en ole kuitenkaan vakuuttunut ainakaan esitetyn kaltaisten perustelujen tuomasta lisäarvosta.
Ei tässä varsinaisesti olekaan kyse lisäarvosta vaan enemmänkin kesäfiilisten jakamisesta.
Timoteus kirjoitti: 02 Kesä 2020, 16:41 Koska kappale on valittu raatiin, tiedän, että se on valitsijansa mielestä kesäinen. Jos valitsija avaa lyhyesti suhdettaan kappaleeseen, hyödyttääkö se arvioijaa? Arvioija ei kuitenkaan pääse kokemaan samoja kokemuksia.
Miksei pääsisi? Jos kappaleen lähettäjä kertoo, että kappale toimii hyvin kesäisellä melontaretkellä, miksen voisi kokeilla soittaa kappaletta lähtiessäni melomaan?
Timoteus kirjoitti: 02 Kesä 2020, 16:41 Jotkin kappaleet joissakin raadeissa saattaisivat tarvita objektiivista taustoitusta. Teoriassa tässäkin. Kappale saattaa olla kesäinen jollakin ei-ilmeisellä tavalla. Kenties kappale on death metal -versio muinaisnorjankielisestä pakanallisesta keskikesän juhlan laulusta. Arvioija ei tiedä sitä ilman taustoitusta tai muinaisnorjan osaamista. Moniko haluaisi valita kesäraatiin kappaleen, jonka kesäisyys aukeaa vasta perustelujen kautta? Moniko äänestäisi kesäraadissa kappaletta, joka ei ilman taustoitusta kuulosta kesäiseltä mutta taustoituksen kanssa sopii teemaan?
En ajatellut, että vapaaehtoisella lauseella perusteltaisiin kesäisyyttä joka lienee jo muutenkin ilmeistä, vaikka sopii se tietty siihenkin tarkoitukseen.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30491
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Jufo81 kirjoitti: 02 Kesä 2020, 16:50 Ei tässä varsinaisesti olekaan kyse lisäarvosta vaan enemmänkin kesäfiilisten jakamisesta.
Kesäfiiliksiä jaetaan musiikin kautta joka tapauksessa. Sanallinen selitys voi tuoda tai olla tuomatta lisäarvoa, mutta nimenomaan lisäarvosta on kyse. Tuskin sanalliset selitykset yksinään kesäfiilistä jakavat.
Jufo81 kirjoitti: 02 Kesä 2020, 16:50Miksei pääsisi? Jos kappaleen lähettäjä kertoo, että kappale toimii hyvin kesäisellä melontaretkellä, miksen voisi kokeilla soittaa kappaletta lähtiessäni melomaan?
Selitys voi liittyä johonkin tiettyyn aikaan, paikkaan tai tilanteeseen, joka on jo mennyt. Vaikka kappaletta olisi ollut kuinka rattoisaa tanssia juhannustansseissa vuonna 1987 silloisen heilan ja nykyisen aviopuolison kanssa, en pääse aikakoneella vuoteen 1987 kokeilemaan enkä välttämättä löydä elämäni rakkautta sieltä.

Jos kappaletta on kiva kuunnella Kolilla patikoidessa (yleisesti eikä vain jonakin tiettynä vuonna ollut), tätä voisi teoriassa käydä kokeilemassa, jos ehtii käydä äänestysaikana Kolilla. Käytännössä neljänkymmenen eri harrastuksen kokeilemiseen ei riitä aikaa, joten toivon mieluummin biisejä, joita on kiva kuunnella nurtsilla makoillessa.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41946
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Jufo81 kirjoitti: 02 Kesä 2020, 16:50 Jos kappaleen lähettäjä kertoo, että kappale toimii hyvin kesäisellä melontaretkellä, miksen voisi kokeilla soittaa kappaletta lähtiessäni melomaan?
Vaikka kappaleen lähettäjä kertoisi tämän tiedon vasta pisteytyksen päätyttyä valintansa taustoja avatessaan, ehtisit hyvin hyödyntää kappaletta melontaretkelläsi. Siksi en näe oikein pointtia taustoittaa kappaletta etukäteen ainakaan niin että se olisi pakollista. On kai jokaisen pisteyttäjän oma asia, kuinka paljon pistää painoa mahdollisesti kokemalleen kesäisyydelle.

(Melkein kyllä törmäsin Timoteuksen death metal -esimerkkiin viime yönä. Biisistä itsestään ei kesämaisemiin sijoittuvasta videosta huolimatta välittynyt minkäänlainen kesäisyys, mutta lyriikoista yhteys löytyi.)

Ai niin, kesällä 1995 soi koko ajan päässäni (ja aika paljon radiossakin) The Cranberriesin Zombie. Siinäpä kesäinen biisi! (Sen voin tässä mainita, koska se aiemmin raadissa esiintyneenä ei enää kelpaa.)
Rise, angel, shine, love!

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4612
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Timoteus kirjoitti: 02 Kesä 2020, 17:11
Jufo81 kirjoitti: 02 Kesä 2020, 16:50 Ei tässä varsinaisesti olekaan kyse lisäarvosta vaan enemmänkin kesäfiilisten jakamisesta.
Kesäfiiliksiä jaetaan musiikin kautta joka tapauksessa. Sanallinen selitys voi tuoda tai olla tuomatta lisäarvoa, mutta nimenomaan lisäarvosta on kyse. Tuskin sanalliset selitykset yksinään kesäfiilistä jakavat.
Mä kokisin että nuo kuvailut täydentävät (jos täydentävät) sitä kappaleen tuomaa kesäfiilistä. Termi "selitys" johtaa harhaan eikä se ollut se mitä hain tässä.
Timoteus kirjoitti: 02 Kesä 2020, 17:11 Selitys voi liittyä johonkin tiettyyn aikaan, paikkaan tai tilanteeseen, joka on jo mennyt. Vaikka kappaletta olisi ollut kuinka rattoisaa tanssia juhannustansseissa vuonna 1987 silloisen heilan ja nykyisen aviopuolison kanssa, en pääse aikakoneella vuoteen 1987 kokeilemaan enkä välttämättä löydä elämäni rakkautta sieltä.
Et niin mutta voit silti fiilistellä sitä toisen henkilön kokemusta kappaletta kuunnellessasi.
Timoteus kirjoitti: 02 Kesä 2020, 17:11 Jos kappaletta on kiva kuunnella Kolilla patikoidessa (yleisesti eikä vain jonakin tiettynä vuonna ollut), tätä voisi teoriassa käydä kokeilemassa, jos ehtii käydä äänestysaikana Kolilla. Käytännössä neljänkymmenen eri harrastuksen kokeilemiseen ei riitä aikaa, joten toivon mieluummin biisejä, joita on kiva kuunnella nurtsilla makoillessa.
En näkisi että näiden kuvailujen käyttökelpoisuus rajoittuu pisteytyksen kestoon, vaan ne ovat käytettävissä sen jälkeenkin. Moni toki avaa kappalevalintaansa muutenkin jälkikäteen - ehkä sekin riittää.
Rousku kirjoitti: 02 Kesä 2020, 17:13 Vaikka kappaleen lähettäjä kertoisi tämän tiedon vasta pisteytyksen päätyttyä valintansa taustoja avatessaan, ehtisit hyvin hyödyntää kappaletta melontaretkelläsi. Siksi en näe oikein pointtia taustoittaa kappaletta etukäteen ainakaan niin että se olisi pakollista. On kai jokaisen pisteyttäjän oma asia, kuinka paljon pistää painoa mahdollisesti kokemalleen kesäisyydelle.
Tässäkin on se ongelma että suunnilleen vain joka kolmas kertoo kappaleestaan jälkikäteenkään. Suurimmalta osalta kappaleen merkitys jää siis hämärän peittoon ikuisesti.

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4092
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

Timoteus kirjoitti: 02 Kesä 2020, 17:11 Jos kappaletta on kiva kuunnella Kolilla patikoidessa (yleisesti eikä vain jonakin tiettynä vuonna ollut), tätä voisi teoriassa käydä kokeilemassa, jos ehtii käydä äänestysaikana Kolilla.
:hei: Olen menossa reilun viikon päästä. Enpä kyllä muista ikinä kuunnelleeni patikoidessa musiikkia sen paremmin Kolilla kuin muuallakaan, mutta jos on oikein hyviä vinkkejä niin voisihan sitä kokeilla :miettii:
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41946
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Jufo81 kirjoitti: 02 Kesä 2020, 17:20 Tässäkin on se ongelma että suunnilleen vain joka kolmas kertoo kappaleestaan jälkikäteenkään. Suurimmalta osalta kappaleen merkitys jää siis hämärän peittoon ikuisesti.
Ainahan voit kysyä! Sen luulisi lisäävän todennäköisyyttä, että kiinnostuksesi herättäneestä kappaleesta kerrotaan lisää.

Voi olla, etteivät kaikki syystä tai toisesta halua avautua. Antakaamme heidän myös pitää salaisuutensa.

^ :megafoni: Kaikki nyt suosittelemaan Koirankuonolaiselle ne parhaat kolillapatikointibiisit!
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Mua ei välttämättä kiinnosta kappaleiden valintojen taustat.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4612
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Rousku kirjoitti: 02 Kesä 2020, 17:41 Voi olla, etteivät kaikki syystä tai toisesta halua avautua. Antakaamme heidän myös pitää salaisuutensa.
Toki ja se sallittakoon. Mutta veikkaan että aika moni osallistuja on ehkä vähän ujo, ja juuri tällaisilla hyvin helpoilla kannustuksilla kuin että "kuvaile kappalevalintaasi yhdellä lauseella" ehkä helpotetaan sitä orastavaa halua avautua.
Serduchka kirjoitti: 02 Kesä 2020, 17:48 Mua ei välttämättä kiinnosta kappaleiden valintojen taustat.
Mutta heitä joita kiinnostaa, suotko sen heille?

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Kesäraati 2020

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Jufo81 kirjoitti: 02 Kesä 2020, 17:49
Serduchka kirjoitti: 02 Kesä 2020, 17:48 Mua ei välttämättä kiinnosta kappaleiden valintojen taustat.
Mutta heitä joita kiinnostaa, suotko sen heille?
Suon, mutta meitä, joita se ei kiinnosta, tuntuisi ketjuäänestyksen mukaan olevan yli puolet enemmän. :heh:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Vastaa Viestiin