Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16647
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

kuva

Teema

Pelipeijaisissa perehdymme pelimusiikkiperinteeseen. Mukaan sopivat tietokone-, konsoli-, mobiili- ym. peleistä tutut sävelteokset.

Kilpailukappaleen ei ole välttämätöntä olla nimenomaisesti peliä varten sävelletty, mutta tällöin sen tulee kuitenkin olla ensisijaisesti tunnettu kyseisestä pelistä. Toisinpäin myös kappale, joka on alun perin luotu pelimusiikiksi mutta sittemmin kohonnut itsenäiseksi kappaleeksi, kelpaa. Kappaleen tulee olla muodossa jossa se esiintyy pelissä, eli coverit ja muut versioinnit eivät käy. Varsinkin rajatapauksissa kannattaa sisällyttää ilmoittautumisviestiin perusteluja ja lähdeviitteitä.


Muut säännöt

Tavallisuudesta poiketen kisassa ei ole esittäjärajoitusta. Tässä teemassa varsinaiset esittäjät kun ovat usein irrelevantteja, tai heistä ei välttämättä edes tiedetä mitään. Myös kappaleen säveltäjä käy tiedoksi. Samasta pelistäkin saa olla useampi kappale, jos niikseen tulee.

Kappaleen lisäksi ilmoittautujan tulee lähettää kuva pelistä, josta hänen kappaleensa on peräisin. Kuvan olisi hyvä olla kooltaan vähintään 800×600, mutta erityisen obskuurien tai vanhojen pelien tapauksessa voidaan yrittää tulla toimeen pienemmälläkin. Kuvan muodolla ei ole väliä, kunhan saan leikattua siitä tuonkokoisen palasen. Näistä tulee bannereita, jotka esiintyvät kaikissa pisteytysvaiheissa.

Mikäli osallistujamäärä on suurempi kuin 28, pidetään kaksi semifinaalia. Vähintään oma semifinaali ja finaali tulee pisteyttää. Karsiutuneillakin on pisteytysvelvoite finaalissa.

Ilmoittautumislomake:
  • Peli:
  • Maa:
  • Esittäjä tai säveltäjä:
  • Kappale:
  • Video:
  • Kuva pelistä:

Aikataulu

Ilmoittautuminen avautuu keskiviikkona 20.1. kello 20.00.
Ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 24.1. kello 24.00.
Viimeksi muokannut UFOPOLI, 19 Tammi 2021, 16:37. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16647
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Pelaajat:
  1. UFOPOLI
  2. Hazard
  3. Teräsbekoni
  4. WildDance
  5. jdjj22
  6. TomppaJr
  7. akuankka13
  8. Happy
  9. klaus-12
  10. Erakkorapu
  11. antsa798
  12. Kuolonkurki
  13. Snude
  14. jiiii
  15. ratamo1
  16. Jufo
  17. MIH96
  18. CottonJoel
  19. GuoZu8
  20. Taikahuilu
  21. Maalaispoju
  22. Queen
  23. Mymmeli
  24. Pete
  25. granaattiomena
  26. teemuus
  27. Tegu-
  28. Spartan kuningas
  29. Elizabeth
  30. wigwam

kuva
Viimeksi muokannut UFOPOLI, 25 Tammi 2021, 12:27. Yhteensä muokattu 9 kertaa.

Avatar
Tegu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5580
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja Tegu »

Haa, nyt se sitten tuli omanakin raatinaan Teematerassin jatkoksi! :uujee:

Mulla on jo pitkään ollut korvamerkitty kappale tähän teemaan. Niin oli tosin myös TV-musaraatiin, ja siellä tulokset oli mitä oli. :heh: Menisinköhän siis samalla vai kävisinkö laajemmin vaihtoehtoja? :miettii:

Ai niin, karhu on huikean tyylikäs!

E: Huh, vaihtoehtoja tosin tulisi jo aika äkkiä iso liuta. :shock: Ehkä pitääkin tehdä lista kappaleista ja peleistä, joiden veikkaa olevan raadissa.
Viimeksi muokannut Tegu, 19 Tammi 2021, 16:54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4616
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Jaah en mä sitten vielä siirrykään ulpparoimaan koska tähän on valmiina yks hieno teos :uujee:

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16647
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Tegu- kirjoitti: 19 Tammi 2021, 16:32 Haa, nyt se sitten tuli omanakin raatinaan Teematerassin jatkoksi! :uujee:
Paluuparaatin päätteeksi heitin ilmoille kysehdinnän, halutaanko seuraavaksi kompleksinen vaiko yksinkertainen kisa. Tämä on nyt se toinen vaihtoehto, jota ei tuolloin vielä valittu.

Avatar
Elizabeth
Siemailija
Siemailija
Viestit: 153
Liittynyt: 19 Joulu 2018, 13:06

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja Elizabeth »

Huhhuh, aikamoinen unelmateema tässä raadissa! <3

Nyt edessä on vaan melkonen valinnanvaikeus :surrur:
Are you afraid of God?

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12840
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Huonosti täytetyn karhun sukulainen? :miettii:

Olen jo jonkin aikaa halunnut lähettää tietyn biisin, ja nyt tulikin sopiva teema. :uujee:

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16192
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

Odotettu aihe, mutta tunnettuus- ja alkuperäissävellysrajaukset karsivat kyllä niin paljon että mahtaakohan omilta listoiltani löytyä yhtään sellaista kappaa jollaista olin suunnitellut. :raaps:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36814
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Nyt on ollut pari teemaa jotka tekisi mieli skipata... :niinpa:
Meow cat, please meow back.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41966
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja Rousku »

UFOPOLI kirjoitti: 19 Tammi 2021, 16:16 Kilpailukappaleen ei ole välttämätöntä olla nimenomaisesti peliä varten sävelletty, mutta tällöin sen tulee kuitenkin olla ensisijaisesti tunnettu kyseisestä pelistä.
Miten tuollaista asiaa voi mitata?

Eri ihmisethän voivat tuntea kappaleen eri yhteyksistä. Voin hyvin kuvitella, että monella aktiivisella pelaajalla ei ole hajuakaan, mistä heidän pelinsä musa on peräisin, ja vastaavasti kappaleen äänilevyltä tai konserttisalista tai soittoläksyistään tuntevilla ei välttämättä ole hajuakaan, että sitä käytetään jonkin pelin musiikkina.

Onko jossakin esim. hittilistan kaltainen mittari, jota voisi hyödyntää?
Rise, angel, shine, love!

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4616
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Huomasin vasta nyt että coverit eivät kelpaa. No höh, miksi näin :niinpa:

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^^^ Mikset sitten skippaa? Jos nyt ei tapahdu mitään "elämää suurempia" -raateja, niin taidan ihan toden teolla jäädä Timoteuksen tavoin viisutauolle levyraadeista. :miettii: :joojoo:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Mymmeli
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 866
Liittynyt: 22 Helmi 2019, 13:27

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja Mymmeli »

Ihana ja odotettu aihe. <3 :rakkaus:
Kaikki tekee virheitä, joskus jopa minä. :ylppis:

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16647
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Rousku kirjoitti: 19 Tammi 2021, 19:50
UFOPOLI kirjoitti: 19 Tammi 2021, 16:16 Kilpailukappaleen ei ole välttämätöntä olla nimenomaisesti peliä varten sävelletty, mutta tällöin sen tulee kuitenkin olla ensisijaisesti tunnettu kyseisestä pelistä.
Miten tuollaista asiaa voi mitata?
Vähän kun harkintaa ja tutkintaa käyttää, eiköhän pääse jo aika pitkälle. Olisin voinut asettaa, että täytyy olla alun perin sävelletty peliä varten, mutta tämän luotettava selvittäminen olisi luultavasti ollut mahdotonta.

Tunnettuussääntö on puolestaan siksi, että muuten suurin osa maailman hiteistä olisi käynyt, koska ne ovat esiintyneet yhdessä jos toisessa karaoke- tms. pelissä. Esimerkiksi peli nimeltä "Singstar ABBA" teki kokonaisesta levyllisestä ko. yhtyeen hittejä teknisesti "pelimusiikkia", mutta tuskin kukaan niitä siihen ensimmäiseksi yhdistäisi? Itse en ainakaan pysty kuvittelemaan lööppiä "Singstarista tuttu yhtye voitti Euroviisut – katso kuvat!"

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16647
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Jufo kirjoitti: 19 Tammi 2021, 20:08 Huomasin vasta nyt että coverit eivät kelpaa. No höh, miksi näin :niinpa:
En halunnut tästä kisaa siitä, kuka löytää erikoisimman versioinnin, vaan katsauksen pelimusiikkiin omana itsenään. Toisin kuin Teematerassin "Ready player one"-teemassa, tässä ei ole vaatimusta, että pelillä pitäisi olla virallinen soundtrack, koska kaikilla, varsinkaan vanhemmilla, peleillä ei sellaista ole.

Avatar
jdjj22
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2968
Liittynyt: 29 Maalis 2014, 20:58

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja jdjj22 »

Koin jo jokusen ilon sekä liikuttumisen hetkiä etsiessäni mielestäni sopivaa biisiä tähän raatiin :rakkaus:
Pieni ripaus örgyn pörgöniä parantaa viisua kuin viisua - Terveisiä kielipuolueesta :kaunis:
Kaikesta pitäisi olla jotain mieltä ja jos et ole, olet kuukauden joka toinen lauantai Putinin tukija,
joka syö makkarakeittoa suoraan saappaasta.

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16192
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

UFOPOLI kirjoitti: 19 Tammi 2021, 20:39Tunnettuussääntö on puolestaan siksi, että muuten suurin osa maailman hiteistä olisi käynyt, koska ne ovat esiintyneet yhdessä jos toisessa karaoke- tms. pelissä.
Toisaalta karaokepelithän olisi voinut rajata teeman ulkopuolelle? :miettii:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6529
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

^ Onhan tuttuja kappaleita myös muissa kuin karaokepeleissä. Itse olen törmännyt ensimmäistä kertaa Månsin Cara miaan tanssimattoa tampatessani ja Blurin Song 2 puolestaan soi, kun laskettelin lumilaudalla virtuaaliukolla.

En ole sitten lapsuuden pelannut videopelejä ja käsitykseni pelimusiikista on hyvin yksioikoinen, eikä se muuttunut, kun tutustuin nopeasti pariin aiheen ympärille koostettuun soittolistaan. Kohdallani mieleisen kappaleen löytäminen raatiin vaatisi aikaa, ja luulen, että jätän tällä kertaa osallitumisen välistä. Uteliaana kuitenkin odotan millaisia kappaleita muut raatiin löytävät. :surrur:

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41966
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Ainakin yksi entinen raatikappaleeni on sellainen, että kun luin sen videon kommentteja, aika moni kyseli, oletteko täällä sen-ja-sen pelin takia. Itse en tiennyt sitä pelimusanakin käytetyn. Mietin, onko se tätä nykyä tunnetumpi pelin takia vai omana itsenään. (Ei tietenkään nyt mitään väliä kun sillä ei voi enää osallistua, mutta samanlaisia tapauksia voi olla.)
Rise, angel, shine, love!

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4616
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja Jufo »

UFOPOLI kirjoitti: 19 Tammi 2021, 20:44 En halunnut tästä kisaa siitä, kuka löytää erikoisimman versioinnin, vaan katsauksen pelimusiikkiin omana itsenään. Toisin kuin Teematerassin "Ready player one"-teemassa, tässä ei ole vaatimusta, että pelillä pitäisi olla virallinen soundtrack, koska kaikilla, varsinkaan vanhemmilla, peleillä ei sellaista ole.
Mielessä oli vaikka sen tyyppiset tapaukset että itse pelissä kappale on pelkkä instrumentaali mutta esim. joku orkesteri esittää sen solistin laulamana. Ilmeisesti kaikki tällaiset ovat covereita ja ei-sallittuja?

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16647
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Jufo kirjoitti: 20 Tammi 2021, 11:10 Mielessä oli vaikka sen tyyppiset tapaukset että itse pelissä kappale on pelkkä instrumentaali mutta esim. joku orkesteri esittää sen solistin laulamana. Ilmeisesti kaikki tällaiset ovat covereita ja ei-sallittuja?
UFOPOLI kirjoitti: 19 Tammi 2021, 16:16 Kappaleen tulee olla muodossa jossa se esiintyy pelissä, eli coverit ja muut versioinnit eivät käy.

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4616
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja Jufo »

UFOPOLI kirjoitti: 19 Tammi 2021, 16:16 Kappaleen tulee olla muodossa jossa se esiintyy pelissä, eli coverit ja muut versioinnit eivät käy.

Kyllä, mutta myös:
UFOPOLI kirjoitti: 19 Tammi 2021, 16:16 Toisinpäin myös kappale, joka on alun perin luotu pelimusiikiksi mutta sittemmin kohonnut itsenäiseksi kappaleeksi, kelpaa.
Väittäisin että harvemmin itsenäiseksi kohonneet kappaleet ovat identtisiä pelissä olleen version kanssa.

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16647
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Jufo kirjoitti: 20 Tammi 2021, 13:01
UFOPOLI kirjoitti: 19 Tammi 2021, 16:16 Toisinpäin myös kappale, joka on alun perin luotu pelimusiikiksi mutta sittemmin kohonnut itsenäiseksi kappaleeksi, kelpaa.
Väittäisin että harvemmin itsenäiseksi kohonneet kappaleet ovat identtisiä pelissä olleen version kanssa.
En näe ristiriitaa. Tällöin kisaan osallistuu kappaleen alkuperäinen versio.

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4616
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja Jufo »

^ Asia selvä, kiitos vahvistuksesta :peukku:

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16647
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Linjat aukeavat hetken kuluttua, ja kappaleiden tarkastus alkaa sitä mukaa kun tavaraa tulee sisään. Luultavasti homma etenee tällä kertaa tavallista hitaammin, koska kelpoisuuden tarkastaminen on monimutkaisempaa, ja kuvatkin pitää tarkastaa ja varastoida. Jos kaikki käyttävät ilmoittautumislomaketta ja lukevat ohjeet huolella, säästytään suurimmalta osalta turhista viivytyksistä.
kuva

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36814
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Mietin hetken ja sitten tiesin, millä osallistua. :uujee:
Meow cat, please meow back.

Avatar
Kuolonkurki
Vielä yhdet
Vielä yhdet
Viestit: 983
Liittynyt: 23 Huhti 2015, 23:28
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja Kuolonkurki »

Ilmoitettava maa on varmaankin esittäjän/säveltäjän maa, mikäli se eroaa pelin alkuperämaasta?
bye bye fool

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16647
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Kuolonkurki kirjoitti: 20 Tammi 2021, 20:33 Ilmoitettava maa on varmaankin esittäjän/säveltäjän maa, mikäli se eroaa pelin alkuperämaasta?
Hyvä kysymys. Joo, on sen loogisinta olla, koska musiikkikilpailusta on kuitenkin kyse.

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16647
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Sellainen huomio/tarkennus vielä kaikille, että bannerikuvien olisi kiva olla kuvia pelistä, ei sen julisteista/säilytysastioista/tms. Mikäli tällaista kuvaa ei ole mahdollista saada vaan on ainoastaan promokuvia tai vastaavia, toivoisin niiden olevan tekstittömiä. Pelaamista esittävissä kuvissa saa toki olla ihan niin paljon (peliin kuuluvaa) tekstiä kuin haluaa.

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16647
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 64 ♘ Pelipeijaiset ♘ Ilmoittautuminen

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Huh, ensimmäinen satsi on sisällä. Kuten arvelinkin, näissä on aikamoinen selvittäminen, ja osan olen joutunut hylkäämään.

Vastaa Viestiin