Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

kuva

Ihan kaikille ei käynyt kaikki, mutta aika monelle kuitenkin. Näin ollen saimme kasaan mehevän kolmen semifinaalin kisan.

Vähintään oman teoksen sisältävä semifinaali tulee pisteyttää. Pisteyttämättömyydestä hylätään. Kaikki osallistujat saavat pisteyttää kaikki semit, ja kaikilla on yhtäläinen painoarvo. Kisan ulkopuoliset käyttäjät ovat myös tervetulleita pisteyttämään. He muodostavat kussakin erässä (ja finaalissa) kansainvälisen raadin, jolla on yhden osallistujan veroinen painoarvo.

Kustakin erästä etenee suoraan finaaliin kärkikahdeksikko, minkä lisäksi villin kortin saa kuusi korkeimman suhteellisen pistemäärän saanutta teosta, jotka eivät vielä muuten olisi päässeet jatkoon. Yhteensä finaalissa kuullaan siis 30 teosta.

Kaikki vaiheet pisteytetään lyhyellä kaavalla (kymmenelle parhaalle pisteet 12, 10, 8–1).


➀ Suhteellinen pistemäärä tarkoittaa teoksen saamaa pistemäärää jaettuna erän kokonaispistemäärällä (vrt. Levyraati 59)



Aikataulu

ke 15.9. kello 24 Semifinaalien pisteytys päättyy
to 16.9. kello 21 Semifinaalien tulosshow
to 23.9. kello 24 Finaalin pisteytys päättyy
pe 24.9. kello 21 Finaalin tulosshow



Semifinaali 1
  1. :flag_gb::flag_us: bohemian WAPisody (full version) / Queen & Cardi B feat. Megan Thee Stallion
  2. :flag_fi: Poikarakkaus / Esa Saarinen
  3. :flag_gr: S.A.G.A.P.O. / Michalis Rakintzis
  4. :flag_jp: Prayer / Inori
  5. :flag_gb: Ace of Spades / Motörhead
  6. :flag_fi: Puhuu kielillä / Johanna Tukiainen
  7. :flag_it: Dancing Around the World / Lolita & Mickey B.
  8. :flag_us: Diamonds and Rust / Joan Baez
  9. :flag_us: Chaeri / Magdalena Bay
  10. :flag_be::flag_gb: Heartbeat / Mark With a K & Xillions
  11. :flag_us: Jolene (33rpm slowed down digital version) / Dolly Parton
  12. :flag_vn: Sáng mắt chưa? / Trúc Nhân
  13. :flag_gb: In These Shoes? / Kirsty MacColl
  14. :flag_fi::flag_se: At the Break of Dawn / Arion feat. Elize Ryd
  15. :flag_us: 100% Pure Love / Crystal Waters
  16. :flag_fi: Anna aikaa / Inka
  17. :flag_ma: Al Qannas / Coolshy & Nesma
  18. :flag_fi: Kaksi kuhafileetä, kaksi kuhan poskea, kaksi kuhan evävälilihaa, kaksi raasureppana-ahvenfileetä, liemiainekset; nahkat, mahat ym. lokeille / Roope Rehbinder
  19. :flag_gr: Τρέξε / Ειρήνη Μερκούρη
  20. :flag_mn: Let Me Go / Odonbat feat. Uranus

Semifinaali 2
  1. :flag_kr: LEFT33RIGHT33 / MISS T feat. MR.BOOMBOX
  2. :flag_us: Peppa xue hua piao piao (Yi Jian Mei (xue hua piao piao bei feng xiao xiao)) / Yu-Ching Fei
  3. :flag_us: The Whaler / Thrice
  4. :flag_gb: Left Behind / Michael Oakley
  5. :flag_fi: Avaruuslaulu / Kirka
  6. :flag_gb: Venus Fly Trap / MARINA
  7. :flag_ca: Vampire Whispered Interview w/ Deep Voice / Dr. Acula
  8. :flag_us: Don't Rain on My Parade / Lea Michele / Glee
  9. :flag_fi: Päästä varpaisiin / BEHM
  10. :flag_be: Vuurwerk / Camille
  11. :flag_be: Rendez-vous / Pas de Deux
  12. :flag_it::flag_us: Mediterranea / Irama feat. De La Ghetto
  13. :flag_sg: 五行《水》The Five Elements - Water / MUSA
  14. :flag_au: Beautiful the World / Uncanny Valley
  15. :flag_jp: 涙をみせないで ~Boys Don't Cry~ / Wink
  16. :flag_gb::flag_us: Sahara Love (Seven Lions Remix) / Above & Beyond feat. Zoë Johnston
  17. :flag_fi: Alcatraz / Intiaanikesä
  18. :flag_nl: That Other Girl / Sevdaliza
  19. :flag_ua: грязные танцы / Grosu
  20. :flag_fr::flag_il: I Got You / Cocoon feat. Lola Marsh

Semifinaali 3
  1. :flag_de: Danz op de deel / Sven Jenssen
  2. :flag_kr: Gangnam Style / PSY
  3. :flag_fi: Räikköselle / Duo Alfa&Romeo
  4. :flag_se: Kingdom Come / Anna Bergendahl
  5. :flag_fi: Sama suunta / Faija
  6. :flag_uz: Unamaydi / Shohruhxon
  7. :flag_us::flag_ca: Despicable / grandson
  8. :flag_fi: Vittuilijoiden klubi / Lapinlahden Linnut
  9. :flag_gb::flag_fr::flag_us: All Day and Night / Jax Jones, Martin Solveig & Madison Beer
  10. :flag_fi: Heart Is Waiting / Chorale
  11. :flag_ru: Hop hop / Gipsy Stars
  12. :flag_ca: Photograph / Nickelback
  13. :flag_is: Live from the volcano in Geldingadalir / RÚV
  14. :flag_fi: Neidonryöstö / Kirka
  15. :flag_no: Monument / KEiiNO
  16. :flag_mt: Jgħidu Kien Hawn Raġel / Corazon Mizzi
  17. :flag_us: One Hope / KNOWER feat. David Binney
  18. :flag_fi: Anssi ei osaa tanssia / Kaupunginorkesteri
  19. :flag_gb: Happy / Oh Wonder
Viimeksi muokannut UFOPOLI, 10 Syys 2021, 11:54. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4079
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

No nytpä on tosiaan sekalaista seurakuntaa! :uujee: Näyttää hyvin mielenkiintoiselta! :mrgreen:
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Koirankuonolainen kirjoitti: 02 Syys 2021, 10:01 No nytpä on tosiaan sekalaista seurakuntaa! :uujee:
"Sekalainen seurakunta" on täsmälleen ilmaus, joka itsellekin tuli ensimmäisenä näistä mieleen :surrur:

Avatar
Unihiekkamyrsky
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2109
Liittynyt: 27 Tammi 2021, 19:26
Paikkakunta: Oulu

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Unihiekkamyrsky »

Ei Abbaa? Olem pettymys :eiei:

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11303
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

UFOPOLI kirjoitti: 02 Syys 2021, 09:49 :flag_gr: S.A.G.A.P.O. / Michalis Rakintzis
No apua! :heh: Olenkin aina ajatellut tästä kappaleesta, että jos se olisi mukana levyraadeissa, antaisin varmaan silmääkään räpäyttämättä täydet.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Unihiekkamyrsky
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2109
Liittynyt: 27 Tammi 2021, 19:26
Paikkakunta: Oulu

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Unihiekkamyrsky »

Tuo Live from the volcano :rofl:

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Unihiekkamyrsky kirjoitti: 02 Syys 2021, 10:10 Ei Abbaa? Olem pettymys :eiei:
Waterlooiden määrä on ylivoimaisesti kisan suurin puute :aivanmaassa:

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

UFOPOLI kirjoitti: 02 Syys 2021, 09:49
  1. :flag_gr: S.A.G.A.P.O. / Michalis Rakintzis
  2. :flag_fi: Puhuu kielillä / Johanna Tukiainen
  3. :flag_fi: Kaksi kuhafileetä, kaksi kuhan poskea, kaksi kuhan evävälilihaa, kaksi raasureppana-ahvenfileetä, liemiainekset; nahkat, mahat ym. lokeille / Roope Rehbinder
  4. :flag_kr: LEFT33RIGHT33 / MISS T feat. MR.BOOMBOX
  5. :flag_us: Peppa xue hua piao piao (Yi Jian Mei (xue hua piao piao bei feng xiao xiao)) / Yu-Ching Fei
  6. :flag_be: Rendez-vous / Pas de Deux
  7. :flag_kr: Gangnam Style / PSY
  8. :flag_se: Kingdom Come / Anna Bergendahl
  9. :flag_no: Monument / KEiiNO
Tässä poimittuna kappaleet, jotka aiheuttivat "Oih! :rofl: "-, "Oih! :uujee: "- tai "Oih! :sekava:" -reaktiot.
Meow cat, please meow back.

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4521
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Teräsbekoni kirjoitti: 02 Syys 2021, 10:13 No apua! :heh: Olenkin aina ajatellut tästä kappaleesta, että jos se olisi mukana levyraadeissa, antaisin varmaan silmääkään räpäyttämättä täydet.
Tästä tulikin välittömästi tunne että tää on varmaan Becksun lähettämä :mrgreen:

Jos muutamat epäkappaleet jättää pois niin en nyt tiedä poikkeaako tarjonta kovin paljon normaalista hipsterimmästä raadista.

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Unihiekkamyrsky kirjoitti: 02 Syys 2021, 10:14 Tuo Live from the volcano :rofl:
Okei, nauran ääneen. :rofl: Tämä myös Oih!-listalle.
Meow cat, please meow back.

Avatar
Taikahuilu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2015
Liittynyt: 27 Helmi 2018, 20:22

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Taikahuilu »

Unihiekkamyrsky kirjoitti: 02 Syys 2021, 10:10 Ei Abbaa? Olem pettymys :eiei:
No oisit lähettänyt :niinpa:

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11303
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Jufo kirjoitti: 02 Syys 2021, 10:37 Tästä tulikin välittömästi tunne että tää on varmaan Becksun lähettämä :mrgreen:
Ehkä se onkin. :miettii: Käykös tässä raadissa oman kappaleen äänestäminen? *Menee lukemaan aloitusviestiä.*
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41813
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Teräsbekoni kirjoitti: 02 Syys 2021, 10:44 Käykös tässä raadissa oman kappaleen äänestäminen? *Menee lukemaan aloitusviestiä.*
En löytänyt aloitusviestistä vastausta. Kerro jos näet itse; ei olisi ensimmäinen kerta, kun en löydä jotakin, mikä kyllä on kirjoitettuna.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Rousku kirjoitti: 02 Syys 2021, 12:13
Teräsbekoni kirjoitti: 02 Syys 2021, 10:44 Käykös tässä raadissa oman kappaleen äänestäminen? *Menee lukemaan aloitusviestiä.*
En löytänyt aloitusviestistä vastausta. Kerro jos näet itse; ei olisi ensimmäinen kerta, kun en löydä jotakin, mikä kyllä on kirjoitettuna.
Ks. Levyraatien yleiset säännöt.

Avatar
inomu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2677
Liittynyt: 31 Joulu 2010, 01:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja inomu »

UFOPOLI kirjoitti: 02 Syys 2021, 09:49 [*] :flag_us: Diamonds and Rust / Joan Baez
Varma voittaja :uujee: Olisi pitänyt lähettää Klim jou Everest niin olisi haastaja tuolle edes!
Dancing to electropop like a robot from 1984

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Näyttää ainakin päällisin puolin jopa yllättävänkin "normaalilta". :uujee: :peukku: Kyllä sieltä muutama viisu ja -tyrkkykin erottuu. :heh:

PS. Tässä kisassa sitten lähti jonostakin pitkästä aikaa yksi biisi omani lisäksi. :sekava: Mitähän absoluuttista v*ttua?! :rofl:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Mukana on siis kaikissa muissa raadeissa kielletyistä asioista:
- 2 viisua (BE -83, GR -02)
- (ainakin) 3 viisutyrkkyä (karsinnoista FI -76, SE -20, NO -21)
- 2 vanhaa raatibiisiä sellaisenaan (Diamonds of Rust raadin 28 voittaja, Päästä varpaisiin raadista 66)
- 2 vanhaa raatibiisiä eri versioina (Bohemian Rhapsody raadista 36, Jolene raadista 49)

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

MIH96 kirjoitti: 02 Syys 2021, 12:49 Mukana on siis kaikissa muissa raadeissa kielletyistä asioista:
Ainoastaan sama kappale kahdesti jäi toteutumatta :aivanmaassa:

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

MIH96 kirjoitti: 02 Syys 2021, 12:49 Mukana on siis kaikissa muissa raadeissa kielletyistä asioista:
Sekä tietenkin videoita, jotka eivät ole musiikkia. Tai mikä nyt musiikiksi lasketaan. Jos Tuksun kielillä puhuminen olisi jonkun vaihtoehtomuusikon oikeasti julkaisema scat-laulubiisi, kyllä se raadissa hipsteripisteitä saisi.

Epäortodoksisia valintoja on paljon enemmän kuin odotin. Luulin, että kaikista hassuttelukommenteista huolimatta sellaisia tulisi tyyliin yhteensä neljä.
UFOPOLI kirjoitti: 02 Syys 2021, 12:55 Ainoastaan sama kappale kahdesti jäi toteutumatta :aivanmaassa:
Kokonaisia albumeja tai keikkasettejä ei näytä päätyneen mukaan. Sellaisia odotin.

Lainaus ilmoittautumisketjusta.
Timoteus kirjoitti: 18 Elo 2021, 18:39
Rousku kirjoitti: 18 Elo 2021, 18:14 Pieniä ongelmia voi tulla, jos lähettää videon, joka ei ehdi päättyä pisteytysaikana, esim. jokin viikkokausia jatkuva livestriimi. Mutta se lienee sitten pisteyttäjien ongelma, millä tavoin tilanteen hanskaavat.
Säännöissä ei puhuta kuuntelu- tai katseluvelvollisuudesta, joten oletan, että vapailla henkilöillä ei ole sellaista. Raadissa on vain minimisäännöt, joilla kilpailu on mahdollista toteuttaa. Minimisääntöihin kuuluu pisteytysvelvollisuus muttei muuta. Jos ei kiinnosta katsella bolivialaisia uutisia tai kuunnella kokonaista oopperaa, vapaan henkilön ei tarvitse.
Tulivuoristriimi saatiin. Sitä ei ole edes teoriassa mahdollista katsella kokonaan. Järjestäjä ei kommentoinut katseluvelvollisuusasiaa, joten tulkintani lienee oikea. Väärä tulkinta olisi varmaankin kumottu. Tulivuorta ja muitakin kilpailuvideoita saa katsella niin vähän tai paljon kuin haluaa.

Jos raadin sääntöihin kuuluisi velvollisuus katsella videot kokonaan, tulivuoristriimi voitaisiinkin jo julistaa voittajaksi, koska kaikki muut osallistujat diskattaisiin viimeistään finaalissa.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Viiksivallu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1596
Liittynyt: 05 Huhti 2015, 22:27

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Viiksivallu »

Yllätyin jossain määrin siitä, miten vähän mukana on ei-kappaleita. Odotin jonkinlaista kolmenkymmenenkahden härvävideo-viisu-kasvienkasvamistimelapse-reaktiovideo-lyhytmeemipläjäystä. Ja bolivialaisia uutisia unohtamatta. :heh: Mutta oikein kiinnostava kattaus silti vaikuttaa olevan.
I’m pretty funny
But the jokes on me
Cause no one ever takes me seriously

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Viiksivallu kirjoitti: 02 Syys 2021, 16:11 Yllätyin jossain määrin siitä, miten vähän mukana on ei-kappaleita.
Sama. Mutta ehkä nyt kun pää on auki, rajumpaa menoa nähdään aikanaan KAIKKI KÄY!! OSA 2!!:ssa :miettii:

Avatar
Tegu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5510
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Tegu »

Koska elämäni teema on jahkailu, sitä kautta mahdollisuuksien menettäminen ja niiden jälkikäteen surkuttelu, niin tässä olisi yksi ei-kappale(?). Hylkäsin idean jo kertaalleen sen jälkeen kun sain tämän valmiiksi, mutta tänään tuli jotenkin kauhea hinku saada se sittenkin mukaan (ennen kuin edes katsoin julkaistua listaa). Yritin jopa epätoivoisesti venyttää "Kaikki käy" -teemaa äärimmilleen ja vaihtaa siihen äsken, mutta ei se tietenkään onnistunut. :heh:

Olkoon tämä siis ensimmäinen epävirallinen väliaikanumero (UFOPOLIn ehdotuksesta :hali: ).

Levyraativoittajakuoro 1–78



Pitää varmaan nakata YouTubeenkin jossain vaiheessa, niin voi varmaan helpommin katsoa. Enkä jaksa odottaa mahdollista Kaikki Käy Kakkosta.
// Linkki vaihdettu YouTubeen.
Viimeksi muokannut Tegu, 02 Syys 2021, 20:11. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11303
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

^ Uuh, miten hieno idea, arvostan! :tapu: Hieman naurahdin sille, mikä kappale "selviytyi" tuosta kakofoniasta ja jäi soimaan vielä minuuteiksi kaikkien muiden jo vaiettua. :hihi:
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4079
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

^^Olipa edistyksellinen ja ennätyksellisen moniääninen kuoroesitys ja mielenkiintoinen äänimatto :heh: Toi mieleen konserttisalin, jossa ennen oopperaesityksen alkua iso orkesteri virittelee soittimiaan ja yleisö hälisee, mutta lopulta sitten päästään varsinaisen painavan asian äärelle :rofl:
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33086
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Pete »

Nämä kaksi nimeä ilahduttivat mukanaolollaan erityisesti! :uujee:
UFOPOLI kirjoitti: 02 Syys 2021, 09:49 :flag_fi: Inka
:flag_uz: Shohruhxon
Riskinä seniorilaumat

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Apua ihana tuo Tegun video. :rofl: En aivan selviä.
Meow cat, please meow back.

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4521
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Jufo »

78 päällekkäin soivaa kappaletta pitäisi teoriassa synnyttää 10*lg(78) = 18,9 dB voimakkaampi äänentaso verrattuna yhteen kappaleeseen. Yritin kuulostella Tegun videolta onko näin ja ehkä ensimmäisten minuuttien kakofoniassa oli todella tuon verran enemmän ääntä kuin lopussa yksinään soivassa kappaleessa. Harmi etteivät Saltwater tai Again voittaneet aikoinaan raatejaan koska olisi ollut mielenkiintoista kuulla miltä ne kuulostavat 7.minuutin kohdan jälkeen yhdessä akuankan biisin kanssa. :mrgreen:

Avatar
Unihiekkamyrsky
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2109
Liittynyt: 27 Tammi 2021, 19:26
Paikkakunta: Oulu

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Unihiekkamyrsky »

^ VirtualDJ softalla voi soittaa biisejä päällekkäin. Ilmainen kotikäyttöön.

Samalla hauska myös testata muuttaa BPM nopeutta

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Raati kahlattu kerran läpi.
Timoteus kirjoitti: 02 Syys 2021, 13:29
MIH96 kirjoitti: 02 Syys 2021, 12:49 Mukana on siis kaikissa muissa raadeissa kielletyistä asioista:
Sekä tietenkin videoita, jotka eivät ole musiikkia.
Tällaisia valintoja oli nähdäkseni viisi (Tuksun kielilläpuhunta, kalan fileointi, ASMR-vampyyri, Lapparien sketsi, tulivuoristriimi). Lisäksi Xue hua piao piaosta kuullaan vain pätkä.

Epäortodoksisia valintoja on siis yhteensä 13–15 (aiempien raatibiisien eri versioita yleiset säännöt eivät kiellä). Tämäkö on siis yleisen mielipiteen mukaan vähän? :sekava:

Lopuissakin biiseissä tuntui olevan hassutteluvalintoja tavallista enemmän.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 80 ☺︎ KAIKKI KÄY!! ☺︎ Semifinaalit

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Teräsbekoni kirjoitti: 02 Syys 2021, 18:21 Hieman naurahdin sille, mikä kappale "selviytyi" tuosta kakofoniasta ja jäi soimaan vielä minuuteiksi kaikkien muiden jo vaiettua. :hihi:
Kahden viimeisen duetto on yllättävän hieno :uujee:

Vastaa Viestiin