Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Vapaata viisukeskustelua
Avatar
Miik
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4931
Liittynyt: 16 Huhti 2004, 10:46
Paikkakunta: Tampere

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja Miik »

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Kysymykseen putkahtaa vastauksia keskusteluissa aina siellä täällä, mutta olisi mielenkiintoista koota niitä mielipiteitä yhden otsakkeen alle. Itse aloin tänään miettiä, kun kuuntelin menneiden vuosien viisuja, että kummasti jotkut tietyt maat onnistuvat tuottamaan omaa korvaani miellyttäviä kappaleita lähes vuodesta toiseen. Notkahduksiakin tottakai on, mutta ne voi antaa anteeksi, kun taso yleensä on korkealla.

Näillä uudemmilla viisumailla on tietenkin vähemmän vertailukohtia, mutta haittaneeko tuo. Esimerkiksi Makedonialla taitaa olla nyt neljäs kerta viisuissa mukana, mutta jos on kaikista niistä biiseistä pitänyt niin mikäpäs siinä!

Kaikilla ei tietenkään suosikkimaita olekaan, mutta olisi hauska kuulla heidänkin mielipiteitään, miksi näin on. Eikö hyvät edustuskappaleet kompensoikaan huonoja? Vai etkö muuten vaan halua arvioida viisuja valtioiden tai kansallisuuksien perusteella?
"anna abreu ehkä kuppilan uusi Arja Saijonma"
NimiIronia Pete "Suomi 2010 artistitoiveita"-ketjussa

Avatar
JeSSSe
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11428
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 00:33
Paikkakunta: Tampere

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja JeSSSe »

Mun suosikkimaat (ainakin tulee ensimmäisinä mieleen):

Ruotsi -- Muunmuassa Abba, Charlotte Nilsson, Carola, Friends, Afro-Dite, Lena Ph, jopa Fame. Ruotsin kohdalla tosin useimmiten parhaat on jääny aina karsintoihin..


Kroatia -- Vesna Pisarovic (!!), äh..nyt tuli muistikatkos, no kuitenkin tää 03-edustaja ja sitten se, joka Marija Magdalenan esitti -99 (eikös se ollu Kroatian?)

Makedonia -- Tose (04), Karolina (02) ja tää tän vuotinen..

Slovenia -- Nusa (!!!)...Slovenian parhaat taitaa jäädä tohon Nusaan, mutta karsinnoissa on yleensä monta helmeä. Tän vuotinen Slovenian biisi on myös loisto..

ja tietenkin Suomi -- CatCat, Jasmine (juu, oikeesti! :D ), Laura, Jari...ja tietenkin miljoonatmiljoonat helmet karsinnoista!

Mä en kauheesti oo viisuja seuraillu, joten nää kaikki löytyy lähivuosilta..
Viimeksi muokannut JeSSSe, 25 Maalis 2005, 17:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Anything that's worth having is sure enough worth fighting for

Avatar
ESC_Hullu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7135
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 17:18
Paikkakunta: Helsinki

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja ESC_Hullu »

Slovenia,Serbia-Montenegro,Bosnia-Herzegovina, Kroatia, Makedonia,Israel ja Venäjä Ovat suosikki -maat musiikillisesti ja heidän valintansa kiinnostaa aina eniten,mutta hirvityksiä ovat lähettäneet viisuihin useasti.(useasti kyllä mielyttävät pirusti)
Uusi viisuilija ,jonka musaa kotona kuuntelen paljon on Bulgaria,eli tästä tulee varmasti uusi mielenkiinnonkohde minulle viisuissa.(nyt on vaan niin karsee esitys/laulu)
Yleisesti pidän näitten maitten artisteitten tavasta esiintyä ja yleensäkin tyylistä.
Portugal saa myös minulta sympatiapisteet.
Viimeksi muokannut ESC_Hullu, 25 Maalis 2005, 17:10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja lharju »

Vastaukseni on hyvin tylsä, mutta Ruotsistahan on tullut monet suosikkiviisut. Varsinkin 80-luvulla Ruotsilla meni niin lujaa (kuin myös 2000-luvulla) että voin pitää maata ehdottomasti parhaana viisumaana. Myös 60-, 70- ja 90-luvullakin Ruotsi lähetti kisoihin monia mukavia lauluja, mutta silloin mahtui vähän enemmän huonompiakin matkaan. Ja löytyyhän 80-luvun Ruotsiviisuista yksi poikkeus, joka vahvistaa säännön, eli Boogaloo...

Israel on myös lähettänyt loistavia lauluja ihan debyytistään lähtien ja Israelin viisut ovat monesti olleet vuosikohtaisten äänestyksen kärkibiisejä ihan vuoteen 1999 asti. (Muutamia huonompiakin matkaan on eksynyt, kuten 1974, 1990). Valitettavasti 2000-luvulla Israelin biiseistä on puuttunut kokonaan ne kikat, jotka tekivät niistä lauluista niin loistavia ja niin israelilaisia. (Vaikka 2002 Israel suosikkini olikin...)

Iso-Britannia oli parhaita viisumaita 60-luvun lopulla ja lähes koko 70-luvun. Upeita pop-renkutuksia, joista tuli klassikoita ja monesti edustajanakin toimi joku eturivin tähti, kuten Cliff Richard, Shadows, Olivia Newton-John... Britannian hienot biisit eivät toki jääneet vain 60- ja 70-luvulle, vaan myös hyvin monet 80-luvun ja 90-luvun brittiviisut ovat listoillani kärkisijoilla. 2000-luvulla Britannian biiseistä on kyllä puuttunut ihan kokonaan menneiden vuosien ikivihreiden hohto.

Tanska on taas pirteiden renkutusten mestari! 80-luvulla Tanska pelasti usein tylsät viisuvuodet hieman tyhjänpäiväisillä mutta ah-niin-ihanilla rallatuksilla. Loistavimmat Tanskan edustussävelmät ovat tulleet ehdottomasti Kirstenilta ja Sørenilta (Hot Eyes), Birthe Kjærilta ja Tommy Seebachilta. Myös kaikki 2000-luvun Tanskaviisut ovat hienoja!

Suomen viisut ovat tietenkin myös hyvin läheisiä, johtuen toki siitä, että ne ovat niin tuttuja ja suurin osa niistäkin on varsinaisia iskelmäklassikkoita maassamme.

Uusista viisumaista taas Viro on onnistunut miellyttämään minua kaikkien eniten. Pidän jo Nagu merelainesta ja itse asiassa vasta 2003 tuli ensimmäinen yhdentekevä viisu Virolta. Mutta sitäkään en pidä huonona.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
Mizu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1155
Liittynyt: 26 Helmi 2005, 11:36
Paikkakunta: Oulu

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja Mizu »

Näillä mailla on vuosien saatossa mielestäni ollut eniten ihania viisuja; Kypros, Kreikka, Ranska, Uk,
Ruotsi & Turkki

maita joilta voisin odottaa tulevaisuudessa hyviä viisuja; entiset Jugoslavian maat ovat kyllä loistavia Slovenia etunenässä...balttian maat taas ovat olleet viimevuosina hirveitä...

Tommi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2962
Liittynyt: 12 Marras 2003, 21:21
Paikkakunta: Helsinki

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja Tommi »

Ruotsi: Abbaa tai ei, aina mielyttää paljon (tänä vuonna ei kyllä niinkää..)

Venäjä: Taattua hyvää, pieniä notkahduksia kuitenkin, esim. Mumiy Troll. :)

Islanti: Hyvää musiikkia melkein joka vuonna :) Erikoissuosikit: Selma, Birgitta ja vuoden 2000 esittäjät, jonka nimeä en nyt muista.

Kroatia: Doris on yksinkertasesti paras! Samoin Vesna ja Claudia! :)
Siitä kirkujasta vuonna 1996 en kyllä tykännyt.. :?
I'm not a slut from Holland and I'm not fucking old bitch from Sweden.

Avatar
Jónsì
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 22138
Liittynyt: 02 Tammi 2005, 01:59

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja Jónsì »

JeSSSe kirjoitti: Kroatia -- Vesna Pisarovic (!!), äh..nyt tuli muistikatkos, no kuitenkin tää 03-edustaja ja sitten se, joka Marija Magdalenan esitti -99 (eikös se ollu Kroatian?)
Tähän minäkin yhdyn. Ja -03 se oli Claudia. Magdalenan Marija oli kyllä hirveä. MUTTA Neka me ne svane on ihana. *Jonsi^ kuristaa Tommia

Ruotsi tämä on se pakollinen. Mutta kyllä melkein joka vuosi olen tykännyt, tosin Carolaakaan en ole kuullut. Mutta Lena PH, Abba, Herrey's ja niin edelleen.

LuxemburgParlez-vous français, Croire, 100% d'Amour. Ei siihen muuta tarvita. Ja sitten oli vielä joku, jota en tähän hätään muista.

Koska en kuitenkaan (sattuneesta syystä) ole seurannut viisuja kovinkaan kauaa, en voi sanoa kuin nämä kolme. Mutta kyllä kaikki Francofonien maat sinne listalle yltävät. Sveitsi jo yksin Celinen ansiosta.
Mistä tän saa poistettua? Apua!

Avatar
eepu4
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5018
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 16:26
Paikkakunta: Oulu

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja eepu4 »

No selvähän se että no1 on:Italia

Muita hyviä on onnistuessaan:
Espanja,Suomi,Turkki ,Viro,Kypros ja Kroatian johdolla ex jugoslavian maat .(BSH kyllä pyrkii raivoisasti eroon suosikeistani)
jos todella rakastat rakkautta sanot
rakastavasi rakkaudella
niin silloin rakkaus rakastaa
niin silloin rakkaus rakastaa rakastaa sinuakin

Avatar
kwak
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9501
Liittynyt: 06 Joulu 2004, 19:09
Paikkakunta: Helsinki

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja kwak »

Mun suosikkilista kuulostaa aika paljon edellisiltä:

Kroatia - Neka mi ne svane, Marija Magdalena, Vesna ja Claudia! love-smiley-016: Eikä se viimevuotinenkaan paha ole. Melkein joka vuosi kroaatit antavat meille hyviä viisuja (PAITSI tänä vuonna.. :? ). Tykkään jopa siitä ENI:n viisusta. :P

Ruotsi - Euroviisuthan olisi ihan tylsiä ilman Ruotsin Abba-kopioita, jotka ovat aina parempia kuin alkuperäinen. Ja on se Det gör ont sitten loistava! love-smiley-016:

Albania- Albanialla on kyllä vähän lyhyt tämä viisuhistoria, mutta ei se määrä vaan laatu! :wink: Viime vuoden Anjeza oli aivan upea! Kannustin sitä kuin Suomea. Ja se alkuperäinen 4½ minuuttinen Imazhi Yt on maailmakaikkeuden paras Euroviisubiisi ikinä!!!

Myös Turkki, Venäjä, Kypros sekä Bosnia onnistuvat hyvin usein miellyttämään.

Ehdoton inhokkimaa on Irlanti (vaikkei sitä tässä kysytäkään)!!! Sen surkeaa viisujen laatua ei pysty edes ihanainen The Voice pelastamaan! :x
Keep your head high above the water

Avatar
Fabrizio
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10140
Liittynyt: 13 Tammi 2004, 09:22
Paikkakunta: Vaasa

Pitkäperjantai 25.3

Viesti Kirjoittaja Fabrizio »

B E L G I A - - - oli muuten itsellekin melkoinen yllätys... kun Belgiasta on myös inhokkini Sergio & the Ladies: Sister

Mutta sen antaa anteeksi, kun listasin seuraavia elämyksiä;
Sanomi * 1 Life * Geef het op * Soldiers of love * J´aime la vie * Rendez-Vous * Si tu aimes ma musique * Samson * Euro-vision * A million in 1, 2, 3 * Judy et Cie * jne.

Havaintojeni perusteella pidän usein myös Kreikan, Kyproksen, Kroatian sekä Italian viisuista.
"Because I... I´m just a dreamer,
with no intention to change, UNTIL I FIND YOU.
Don´t ask me why, I´m just a singer,
singing my worries away, UNTIL I FIND YOU."

Avatar
Miik
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4931
Liittynyt: 16 Huhti 2004, 10:46
Paikkakunta: Tampere

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja Miik »

Norja (ehkä hieman yllättäenkin) on yksi suurista viisusuosikkieni tuottajista. Mata Hari, Voi-voi, , Lykken er.. ja Oj, oj, oj, så glad jeg ska bli ovat vanhempia lemppareitani. Uudemmista (1995-->) ainoastaan San Francisco on ollut huono. Kaikki muut ovat olleet hyviä tai aivan loistavia. I evighet antaa kylmänväreet aina!

Ruotsi toki kuuluu minunkin suosikkeihin. Erityisesti juuri 80-luvun viisut iskevät minuun. Viime vuosina ovat Ruotsin viisut menneet ehkä liian kanssa varmaan päälle - Lena Ph nousi silti viisuklassikoksi minulle. Ja kuten JeSSSe totesi, monet hyvät biisit eivät ole päätyneet edes edustamaan.

Ranska on myös onnistunut miellyttämään minua kovasti. Varsinkin viime vuosina Natashan ja Jonathanin avustuksella. 70-luvulta löytyy myöss monta ihastusta.

Viro on myös näsitä uudemmista noussut suosioon 1990-luvun osalta, mutta nyt sitten laatu onkin vuosi vuodelta heikentynyt. Toivotaan, että uutta otetta löytyisi taas, ja Viro pysyisi suosikkien joukossa jatkossakin. Maarja ja Koit on ihan ykkösiä! love-smiley-016:

Maininnan ilman sen kummempia perusteluja ansaitsevat vielä mielestäni Kroatia, Kypros, Tanska ja Italia. Tosin tänä vuonna ei mikään näistä ole suosikkien joukossa (kaikista vähiten Italia :wink: :lol: )
"anna abreu ehkä kuppilan uusi Arja Saijonma"
NimiIronia Pete "Suomi 2010 artistitoiveita"-ketjussa

Avatar
barbarossa
Tiskijukka
Tiskijukka
Viestit: 7772
Liittynyt: 18 Marras 2003, 11:30
Paikkakunta: Helsinki

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja barbarossa »

No meikäläisen ykkösmaa, minne nimimerkkikin viittaa, on tietysti

Italia. Siitä maasta ei huonoja viisuja ole tullut ja ne keskinkertaisetkin on laskettavissa yhden käden sormin. En lakkaa odottamasta Italiaa takaisin viisuilemaan. prototyp:

Viro ei ole kovin kauaa ollut mukana, mutta ihan mieletön taso. Tämä ja viime vuosi pettymyksiä ja sitten tietty se surullisenkuuluisa voittobiisi. Mutta kovin olen ollut ylpeä laulavista heimoveljistä viisuissa. 8)

Ruotsi - toinen rakas naapurimaa. Kuva Viime vuosi taas loistava osoitus hyvästä viisusta. Muita suosikkeja esim vuodet 89 ja 95. (Oma lukunsa on tietty ne kaikki ruotsalaiset karsintabiisit).


Nuo kolme nostaisin omalle tasolleen, mutta usein täällä huomaan pisteyttäväni myös Ranskaa korkealle (ei sieltäkään ole paljon huonoja tullut). Kreikasta ja Kyproksesta on tullut suosikkejani hieman kautta varkain. Jossain vaiheessa vaan sain itseni kiinni siitä, että vuosiäänestyksissä napsivat minulta korkeita pisteitä. :lol: Lähinnä tosin siis Kreikka. Muut fanitukseni satunnaisempia sitten.
Ja joka tapauksessa kannustan aina kaikkein eniten Suomea - paitsi niinä vuosina, kun ollaan oltu jäähyllä. Ainoan kerran kun olen ollut paikan päällä finaalissa (Riika 03) ei ollut mahista kannustaa kotimaataan. :( Muttei se paljon menoa haitannut. Meikä huitoi siellä vimmatusti Viron, Ranskan ja Turkin lipun kanssa. Kuva
"Laka laulaja kielsi tulemasta alas parvekkeelta ennen kuin rakkaus kestää... " -Pokušaj

Avatar
Katten-Gustaf
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11843
Liittynyt: 13 Tammi 2004, 17:29
Paikkakunta: Siellä sun täällä...

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja Katten-Gustaf »

Ne kaksi maata, joista suosikkiviisuni yleensä tulevat ovat... Voi, miten omaperäistä tämä onkaan:

Ruotsi ja Kypros. 8) Kaksi muuta suosikkimaata ovat Kreikka ja Italia. Suomikin on pääasiallisesti ollut ihan hyvillä viisuilla liikkeellä (poislukien LeenaV, Catit, Pave M, Boulevard ja Kari Kuivalainen, kaikista muista pidän tai siedän niitä edes jotenkin), mutta yleensä vähän väärään aikaan. Suomen vika on se jälkijunassa viihtyminen... Ja tietty niitä helmiäkin mahtuu aina joukkoon muista maista.

Edit: täytyy nyt sen verran täydentää, että kyllä nuo molemmat suursuosikkinikin osaavat floppeja tehdä... Ruotsin 2000-luvun pahinta floppia ei tarvitse hakea edes kovin kaukaa - puhumattakaan toisiks pahimmasta... Eikä muuten Kyproksenkaan. Minuun Stronger Every Minute ei iskenyt koskaan ja hämmästelen vieläkin sen saamaan valtavaa suosiota. Sijoitusta en ihmettele, hyvin tyttö esiintyi ja se oli pelkistetyn hieno. Mutta, että se sai niin valtavan suosion... Sitä mä en käsitä...
Viimeksi muokannut Katten-Gustaf, 25 Maalis 2005, 18:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
...kan inte säga nej,
jag måste släppa tag,
du vinner över mig...

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Italia, Ranska

Siinä taitavat olla kaksi suurinta suosikkiani viisuhistoriassa.

Uusista maista Makedonia, Kroatia ovat säilyttäneet tasonsa aika hyvänä koko ajan. No toki Viro ja Slovenia myös! :D

Avatar
ZetZet
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7878
Liittynyt: 02 Huhti 2004, 14:06

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja ZetZet »

Italiaa on niin ikävä, että. Viron kappaleista olen aina tykännyt, ja pohjoismaista Islanti on yleensä ollut se suosikkini.

Muuten olen kyllä aikamoinen tuuliviiri, eli sydän sykkii vuosittain vähän eri suuntiin, maasta riippumatta.

Lotossa saa toiset ja toiset taas ei, heissan heissan heissulivei!


Mikkelsson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4724
Liittynyt: 18 Tammi 2004, 15:15
Paikkakunta: Helsinki

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja Mikkelsson »

Italia, Ruotsi ja Viro. Ensimmäisen ja viimeksimainitun kohdalla en lakkaa ihmettelemästä miten viisuvoitto voikaan irrota biisillä joka kautta linjan kyseisen maan kohdalla on kaikkein eniten Metri Hulinan salaisesta aseesta. Mutta kaikkiaan hienot viisumaat, perässä räpiköi sitten esim. Slovenia.
Men jag vara stark, jag kan få allt.
Jag kan sprida färg, jag kan regera.
Men det blir nog en till kaffe och en cigarett.

Avatar
Hazel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 20988
Liittynyt: 04 Huhti 2004, 01:20
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja Hazel »

Kroatia, Israel ja Espanja. Noista on tullut eniten minua miellyttäviä viisuja. Siksi olenkin tänä vuonna tosi pettynyt maiden antiin, varsinkin Espanjan renkutus on saanut melkein itkemään pettymyksestä.
YOU NEVER KNOW HOW STRONG YOU ARE UNTIL BEING STRONG IS THE ONLY CHOICE YOU HAVE.

Avatar
Nata
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2682
Liittynyt: 24 Huhti 2004, 17:04

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja Nata »

Eniten odotan joka vuosi Turkin, Kreikan ja Kyproksen lähetyksiä. On harvinaista, että petyn niihin :-D Tänäkin vuonna kaikki kolme ovat täyttä rautaa! Kuuntelen minä tosin muutenkin mielelläni "itämaista" musiikkia niin ettei tämä todellakaan ole mikään ihme. Myös Balkanin maat säväyttävät minua jostakin kumman syystä aina kun laskevat liikkeelle balladin, vaikka yleensä en viisuballadeista tykkääkään.

Inhokkilistani ykkösenä on sama maa kuin Kwakilla eli viisujen suhteen täysin yököttävä Irlanti. Tänäkään vuonna tuo punatukkaisten bissenjuojien saari ei saa minulta pisteitä.[/b]
Svet je naš
i nova deca s nama stvaraju bolji svet.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Miik-Herra pisti pahan kysymyksen joka jäi mieltä vaivaamaan.
Oli pakko tehdä kolmen vuoden tauon jälkeen mitalitaulukko 1956-2004:

1. Ranska 1036 (Kymmenen kultaa, kolme hopeaa, kuusi pronssia)
2. Italia 721
3. Suomi 413 (Kultaa: Ami, Sonja, Vicky ja Laura)

4. Espanja 352
5. Iso-Britannia 351

6. Alankomaat 324
7. Tanska 301
8. Luxemburg 224
9. Monaco 220
10.Sveitsi 211

11. Slovenia 200
12. Norja 131
13. Saksa 123
14. Kypros 120
14. Viro 120

16. Ruotsi 115
17. Jugoslavia 112
18. Latvia 100
18. Serbia 100
20. Israel 41

21. Itävalta 31
21. Kreikka 31
23. Irlanti 23
24. Islanti 21
25. Belgia 15

26.Makedonia 10
27. Kroatia 2
28. Puola 1

Mielenkiintoista, että Ruotsi on kuitenkin noin alhaalla ja charttieni mukaan heidän olisi kuulunut voittaa vain kerran. Vuonna 1967! :roll:

Ja että Tanska noin korkealla! Selittyy alkuvuosien komeilla biiseillä... :wink:

Ranska on siis kaikkien aikojen ykkösrakkauteni Euroviisuissa! love-smiley-016:

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja lharju »

Mielenkiintoista MuzaMaza!
Itsekin olen laskenut maan yhteenlaskettuja pisteitä aina kun ne ovat viisuvuosien TOP-10:iin päässeet. Tietysti nämä eivät ole ihan vertailukelpoisia, sillä v. 1970 nyt ei ollut kovin vaikeaa päästä pisteille :roll: Ja tietysti ne maat, jotka ovat osallistuneet useammin, ovat listalla erittäin korkealla. Tanskan nyt varsinkin kuuluisi olla listallani vähintään TOP-5:ssä, mutta koska he lomailivat lähes koko 70-luvun, monet maat kiilasivat sen ohi.

Tässä kuitenkin tilanne kärjen osalta kun on laskettu vuodet 1971-1990 ja 2000-2004. Tilanne tulee luonnollisesti muuttumaan kun 90-luvun rankingit saadaan tehtyä.

1) Ruotsi 132p
(12p: Waterloo, Främling, Diggi-loo..., Det gör ont)
2) Suomi 105p
(12p: Katson sineen taivaan ; 10p: Hengaillaan, Lapponia)
3) Israel 98p (menee Suomen ohi kun 90-luku saadaan arvosteltua)
(12p: Light a candle ; 10p: Hora, Hi ; 8p: Ey sham, 'Ahava hi shir..., Hallelujah, Ben-Adam)
4) Iso-Britannia 94p
(12p: Beg steal or borrow ; MYÖHEMMIN TULOSSA 1968, 1970 ja 1994)
5) Saksa 84p
(12p: Johnny blue ; 10p: Ein Lied kann..., Dschingis Khan)
6) Luxemburg 77p
(12p: Tu te reconnaitras, Parlez-vous français)
7) Alankomaat 75p
(12p: Ding-a-dong, Amsterdam, Ik wil alles met je delen)
8.) Tanska 65
(12p: Ka' du se... ; 10p: Vi maler byen rød)

Erikoismainintoina mainittakoon vielä
Monaco 47p
Erittäin hyvä tulos maalta, jolla on vain 10 euroviisuja välillä 1971-2004)
EJT Makedonia 12p
(12p: Sto posto te ljubam) :roll:
Marokko 0
Albania 0
Valko-Venäjä 0
Liettua 0
Romania 0
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
JukkaV
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 15682
Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
Viesti:

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja JukkaV »

Hankalaa. Onhan minulla jossakin tiedostot... Se vaihtelee oman iän ja muunkin takia. Mutta viime vuosina Ranska on ollut kymmenen kärjessä, 1990-luvun puolivälissä eniten pisteitä kahmivat Irlanti ja Norja, myös esim. Espanja on saanut kautta aikain paljon pisteitä.
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin. :)

Avatar
kaivanto
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1623
Liittynyt: 12 Helmi 2004, 03:40
Paikkakunta: Villa Gesell, Argentiina
Viesti:

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja kaivanto »

Kyllä se taitaa olla yleisesti Etelä- ja Itä-Eurooppa. Italia nyt tietysti yksittäisenä maana.
E per un'istante ritorna la voglia di vivere...
≈ Hanki elämä mutsilles!

Avatar
Fjalle
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 73
Liittynyt: 05 Maalis 2005, 19:26

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja Fjalle »

Tässä on mun kymmenen suosikkimaata. :D
1. Ruotsi
2. Venäjä
3. Espanja
4. Kreikka
5. Kypros
6. Israel
7. Viro
8. Saksa
9. Iso-Britannia
10. Irlanti
"Itke en kun loppuu tää"

Avatar
male
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5449
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 12:13
Paikkakunta: Helsinki

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja male »

Ruotsi lähettää lähes aina pisteille pääsevän laulun. Ihan kateeksi käy.

Islanti Kaikki aivan loistavia 1999-2003, 2005. Aiemmista en välitä.

Venäjä Vähän rokimpaa viisuihin tuova maa.

Iso-Britannian 1970-luvun biisit iskee etenkin. Uudemmat ei yleensä.
Viimeksi muokannut male, 04 Huhti 2005, 15:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Well, if you must know, I have written fourteen books and as I am the only one who has read them I can tell you that they have all been very well received."

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33084
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja Pete »

Mulla ei ole suosikkimaata. Jokainen maa valitsee aivan väärin ainakin keskimäärin joka kolmas vuosi. :(

EDIT: Romania on lähettänyt vain yhden huonon biisin koko euroviisu-uransa aikana, joten Romania taitaa olla mun suosikki. :)
Riskinä seniorilaumat

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Ruotsi nyt lienee aika kiistatta tasokkain ja varsinkin tasalaatuisin maa, mutta se onkin Ruotsi eikä oikeastaan enää mikään maa, joten sitä ei lasketa. Näinollen kolme klassista suosikkimaatani ovat Tanska, Portugali ja Sveitsi. Kyseisten maiden parhaiden saavutusten lista näyttää seuraavalta. Vuosisuosikit lihavoitu, maasuosikit alleviivattu.


Tanska
  • Du er fuld af løgn
    Hallo hallo
    Tell Me Who You Are

    Det' lige det
    Vi maler byen rød
    Ka' du se hva' jeg sa'?[/list:u]
    Portugali
    • A cidade até ser dia
      Lusitana paixão
      Conquistador
      Um grande, grande amor
      Amor d'água fresca
      Chamar a música
      Não sejas mau para mim
      Há sempre alguém[/list:u]
      Sveitsi
      • Canzone per te
        Ne partez pas sans moi

        La vita cos'è
        Cool Vibes
        Moi, tout simplement
        Mon cœur l'aime[/list:u]

        Nuo listat tiivistävätkin aika hyvin klassisen musiikkikäsitykseni. Nykyvuosina odotan kansallisista karsinnoista eniten (itsestäänselvän MF:n lisäksi) Sloveniaa, Latviaa ja Maltaa. Näistä kaikissa tosin useimmiten päädytään valitsemaan minua harmittavia vaihtoehtoja, mutta kaikkea nyt ei voi saada. Tänä vuonna kieltämättä kyllä jo Suomikin nousi sellaiselle tasolle, että olisin varmaan erityisen kiinnostunut seuraamaan karsintaa, vaikken maassa asuisikaan.

        Että silleen.

Avatar
ESC-jäppi
Siemailija
Siemailija
Viestit: 130
Liittynyt: 20 Helmi 2004, 00:17

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja ESC-jäppi »

Parhaat:

1. Israel
2. Suomi
3. Turkki
4. Kreikka (Olisi ylempänä ilman onnetonta 80-lukua)

Vähemmän osallistuneista maista ehdottomasti paras on Kroatia, jonka viisut lukuunottamatta vuosia -93, -94, -04 ja -05 ovat kaikki viiden tähden arvoisia.

Avatar
kaivanto
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1623
Liittynyt: 12 Helmi 2004, 03:40
Paikkakunta: Villa Gesell, Argentiina
Viesti:

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja kaivanto »

Itse asiassa kyllähän mä olen useimmiten tykännyt Kreikasta, Kyproksesta ja Venäjästä, mutta viime vuosina kaikkien voitonhinku on kasvanut niin suureksi, että aika laskelmoitua musaa on niistä tullut. Plääh!
E per un'istante ritorna la voglia di vivere...
≈ Hanki elämä mutsilles!

Avatar
Toni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18635
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja Toni »

1.Kypros
2.Kreikka
3.Kroatia
4.Puola

Tuossa ylivoimainen nelikko... Tosin Puola ja Kroatia on aika kovassa laskussa olleet viime vuosina.
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)

Avatar
Huilumies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5347
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 15:20
Paikkakunta: Vantaa

Mistä maasta suosikkiviisusi tulevat?

Viesti Kirjoittaja Huilumies »

Paras viisumaa kautta aikojen, joka lähes aina lähettää jotakin mielenkiintoista: TURKKI :D (poikkeuksia aikamoisen harvoin)

Korkealle arvostan myös KREIKKAA ja vielä toistaiseksi vähäviisuista SLOVAKIAA.

Mutta tilanne vaihtelee hieman kuitenkin vuosikymmenittäin, nimittäin...

1990-luvulla KREIKKA oli laadukkain maa (ja luonnollisesti SLOVAKIA myös koska sen kaikki kolme viisua olivat tuolloin, ja kaikki pääsevät pistesijoille, ainakin yksi voittoon, toinen vähintään hopealle). Myös KYPROS oli hieno maa.

1980-luvulla TURKKI oli paras, ja hyvä oli myös SVEITSI!

1970-luvulla RANSKA ja JUGOSLAVIA kilvoittelivat parhaan tittelistä.

1960-luvulla taitavat ALANKOMAAT ja SAKSA olla korkealla.

Täytyy pistää tänne niitä pisteitteni maratontaulukkoa kun joskus ehdin...
On siinä hiiltyvä ilta, auringon rusko
Parempien päivien sammumaton usko
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa
Sen huiluni soi...

Vastaa Viestiin