Formula 1

Just nu! - keskustelua tv-ohjelmista ja ajankohtaisista asioista
Avatar
Mattan
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3318
Liittynyt: 20 Huhti 2012, 20:09

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Mattan »

Bottaksen viikonloppu:
1) Williamsin väärä rengasstrategia jättää tallin kuskit sijoille 9 ja 10.
2) Viiden lähtöruudun rangaistus.
3) Lähtöruudusta 15 kymmenenneksi ensimmäisen kierroksen aikana ja kovassa vauhdissa senkin jälkeen.
4) Päivän ainoan virheen seurauksena putoaa viimeiseksi, mutta taistelee kuudenneksi (viidenneksi).

Odotan Malesialta paljon. Mene ja tiedä, mihin Bottaksen vauhti olisi seinättä riittänyt, mutta ehkäpä Malesiassa molemmat Williamsit saavat ajaa kilpaa oikein kunnolla. On se Bottas hyvä.

Toro Rossojen jarrut kestivät paremmin kuin luulin. Hehkutan vielä sitä, että veikkasin torstaina toisaalla yhden Red Bullin pääsevän maaliin. :heh:
Melko törkeää toiminta RB:ltä oli tosin se, että FIA peräti varoitti heitä sääntöjen vastaisesta toiminnasta - eikä talli tehnyt asian eteen yhtään mitään.

Daniil Kvjat on nyt nuorin pisteitä kerännyt kuski läpi aikojen.
Lopuksi haluaisin vielä todeta, että tänä vuonna on Euroviisut.

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11923
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja sziget »

Kannattaisi jo uskoa, että Nico Rosberg on suomalainen, koska muita mestarityrkkyjä ei nyt ole. Vieläkin kuulee kommentteja, että se mikään suomalainen ole, kun ei puhu edes kieltä.

Okei, ihan hyvin Bottas ja Räikkönen ovat aloittaneet, vaikkei Bahrain mikään menestystarina ollutkaan. Ehkä nousevat vielä pronssikorokkeellekin. Kilpailu oli värikäs. Ihmettelen silti, miten lajifanit jaksavat, kun kausi on suunnilleen paketissa ja loput 16 kilpailua katsotaan vain, kumpi Mercedes-kuski voittaa. Onhan jännittäviä kausia ollut, mutta tämä(kään) ei näytä kuuluvan niihin.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
Mattan
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3318
Liittynyt: 20 Huhti 2012, 20:09

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Mattan »

Kausi paketissa? Ei kyllä lähimainkaan, vaikka Mercedekset todennäköisesti vetävät suuresta määrästä kisoja 1-2-tuloksen. Tällä tarkoitan sitä, että Rosberg/Hamilton-kaksikko on erittäin tasaväkinen. Eilenkin nähtiin parasta vääntöä ykkössijasta pitkään aikaan. Viime kaudella Vettel kävi voittamassa suunnilleen kaiken, mutta tällä kaudella saa nautiskella kamppailuista kaikilla sijoilla. Ongelma on vain se, että ero kakkosen ja kolmosen välillä on naurettavan suuri.

Valmistajien sarjassa kausi lienee kyllä paketissa. Ei kukaan tuota eroa aerodynamiisilla muutoksilla kiri kiinni.
Lopuksi haluaisin vielä todeta, että tänä vuonna on Euroviisut.

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16189
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

Force India voittaa vielä jonkun kisan ennen Ferraria. :joojoo:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11923
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja sziget »

Historiallinen kaksoisvoitto suomalaiskuskeille Nico Rosbergin kotikisassa Saksassa. Rosberg lisäsi Britanniassa kavennutta johtoaan Hamiltoniin, ja Bottas jatkoi Itävallassa alkanutta palliputkeaan. Kolmessa peräkkäisessä kilpailussa uran kolme parasta tulosta.

Oudolta kuulostaa ensi kauden sääntömuutos, että turva-auton jälkeen kilpailu jatkuu lähtöruuduista. Pidetäänkö katsojia jotenkin tyhminä vai onko tässä jokin salattu viisaus taustalla? Kaikkeen tottuu, ehkä. En tajunnut edes ihmellä, mihin turva-autoja sitten enää tarvitaan. Mainostamaan Mersuja, Mercedes maksaa siitä.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30485
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

sziget kirjoitti:Oudolta kuulostaa ensi kauden sääntömuutos, että turva-auton jälkeen kilpailu jatkuu lähtöruuduista. Pidetäänkö katsojia jotenkin tyhminä vai onko tässä jokin salattu viisaus taustalla?
Seisovassa lähdössä tapahtuu enemmän sijoitusmuutoksia ja muuta draamaa kuin lentävässä lähdössä. Tarkoitus on vain sekoittaa pakkaa enemmän. Urheilullisuus saa väistyä viihteellisyyden tieltä. Ei siinä mitään muuta tavoitetta ole.

Paha sanoa, kehen keinotekoisesti luodun jännityksen uskotaan vetoavan. Lajiin intohimoisesti suhtautuvat fanit ainakin vastustavat sääntöä, esim. Autosportin foorumilla 86 % pitää uudistusta huonona. Kuvitellaanko lajin löytävän uusia ystäviä siksi, että kilpailutilanne voidaan nollata mielivaltaisesti?

Jo nykysäännöt ovat siitä ongelmalliset, että turva-auton radalle lähettäminen tai lähettämättä jättäminen voi vaikuttaa merkittävästikin todennäköisiin loppusijoituksiin. Aina jää vähintäänkin uskottava epäilys, että päätökseen vaikuttavat muutkin kuin turvallisuusnäkökohdat. Välillä turva-autoa käytetään hyvinkin herkästi. Eilen taas turva-autoa ei käytetty, vaikka Adrian Sutil onnistui spinnaamaan autonsa poikittain pääsuoralle sokean mutkan taakse. Auto lojui paikallaan kolmen kierroksen ajan, kunnes kolme toimitsijaa juoksi radan toiselta puolelta ajolinjan yli sitä työntämään (kuva). Näytti vaaralliselta. Ruumiita olisi voinut tulla, jos joku olisi kompastunut.

Kilpailun narratiivia oli mediassa jo etukäteen mehusteltu: ensimmäinen saksalaiskuljettajan voitto saksalaistiimissä Saksan GP:ssä sitten vuoden 1939. Kolmanneksi ajanut Lewis Hamilton odotti turva-autoa ja kisan jälkeisessä haastattelussa vihjasi, että onhan se tiedossa, miksei sitä tullut. Haastattelun loppu on erityisen huvittava. Hamilton kiistää tarkoittaneensa, että Rosbergia suosittiin, muttei tarjoa koherenttia selitystä sille, mitä oikeastaan tarkoitti. :mrgreen:

Ensi vuoden säännöillä kilpailun johdolla on vielä enemmän vaikutusta tuloksiin, joten uskoa päätösten puolueettomuuteen tullaan varmasti koettelemaan.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Axell
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2400
Liittynyt: 13 Kesä 2013, 09:55
Viesti:

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Axell »

Schumin tilasta rohkaisevia tietoja.
http://yle.fi/urheilu/schumacherin_toip ... ja/7513305

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11923
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja sziget »

^ Olipas aika erilainen kommentti kuin mitä ulkopuolisilta asiantuntijoilta on viime aikoina kuultu.

Suzukassa loukkaantuneen Jules Bianchin omaisilta tuli tiedote tänään. Tila edelleen kriittinen mutta vakaa. Törmäyksestä julkaistun katsojavideon perusteella tuntuu ihmeeltä, että hän on hengissä. FIA:lla riittää pohdittavaa. Miksei kilpailua keskeytetty, kun näkyvyys huononi? Miksi traktori päästettiin turva-alueelle, tai miksi siivoukseen käytetään traktoreita eikä nostureita kuten Monacossa? Jacques Villeneuven mielestä turva-auto pitäisi ottaa radalle aina kun onnettomuudesta jää romua radan varteen, samoin kuin Yhdysvalloissa.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
Axell
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2400
Liittynyt: 13 Kesä 2013, 09:55
Viesti:

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Axell »

^Niiden videoiden perusteella en kyllä yhtään ihmettele sitä, miksi onnetomuutta ei näytetty televisiossa. Oli sen verran hurja ja rajun näköinen osuma. Tosiaan ihme, että on yhä elossa.
Ne epätietoisuuden hetket sunnuntaiaamuna olivat jotain aivan sanoinkuvamatonta. Ensimmäisten minuuttien aikana jälkeen onnettomuudesta ei ollut vielä mitään tietoa tapahtuneestaa ja siitä, että siellä on Sutilin lisäksi toinenkin auto. Sitten kun selostamossa huomattiin, ettei Bianci enää kierrä rataa ja kisa liputetaan poikki punaisilla lipuilla, niin alkoi ymmärtää mitä on tapahtunut. Palkintojenjakokin oli hyvin normaalista poikkeava ja erittäin raskas ja ahditavan oloinen tilanne.

Eräs kummallinen asia on myös se, että katsojan kuvaamalla viedolla näkyy vihreä(!) lippu.
Oltaisiinko onnettomuudelta voitu välttyä, mikäli kisa olisi aloitettu vaikka 2 tuntia aiemmin? Ehkä?

Toivotaan, että Bianci alkaa tästä parantua, vaikka F1-auton rattiin hän ei enää kyllä istu. Sääli, sillä hän oli hyvin lupaavan oloinen nuori kuljettaja. Oli myös upea nähdä, kuinka koko formulamaailma oli esim. twitterissä Biancin tukena. #ForsaJules

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11923
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja sziget »

Osakilpailu 4/19 Bahrainissa oli loistava suomalaisittain ja muutenkin. Toista kuin Kiinan GP. Pätevä taktiikka Ferrarilta ja hieno ohitus Räikköseltä lopussa. Rosberg kolmas, Bottas piti Vettelin takanaan ja oli neljäs.

Ehkä tästä vielä tulee kausi. Hamilton karkaa, mutta Ferrarista on sentään jotain vastusta Mercedekselle ja Williamsista Ferrarille. Avauskisan selkävaivan takia missannut Bottas nousi pisteen päähän tallikaveristaan. Kiinnostavista asetelmista jatketaan 10.5. Espanjassa, vai olenko taas liian optimistinen.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11923
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja sziget »

10/19 kisaa ajettu, kesätauko alkoi. Unkarin GP eli Magyar Nagydíj oli kauden värikkäin ja kärki sen mukainen: 1) Vettel 2) Kvyat 3) Ricciardo 4) Verstappen 5) Alonso. - Mercedeksen ylivoima näkyy siinä, että pahoista virheistä huolimatta Hamilton oli kuudes. Rosbergilla tilaisuus kaventaa MM-piste-eroa, mutta hän rikkoi takarenkaansa taistelussa Ricciardon kanssa. Räikkösen autosta hajosi kineettisen energian talteenotto, ja siinä meni luultavasti palkintopallisija. Eipähän ollut kuskin vika. Ferrari kertonee lähipäivinä, kuka on Vettelin tallikaveri 2016, jos Räikkösen sopimusta ei jatketa, kuten italialaismedia on vihjaillut. :/

17.7. menehtynyttä Jules Bianchia muistettiin ennen kilpailua. Onnettomuudesta on opittu, mutta vähän oudolta näytti tekniikka, jolla Hülkenbergin etusiiven jäänteet siivottiin radalta: kaksi luutamiestä.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11923
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja sziget »

Kausi 2015 on paketissa. Hamiltonille maailmanmestaruus, Räikköselle SM-kulta. Bottas johti ennen päätöskisaa pisteellä, mutta heikko lähtö ja kolarointi varikolla ratkaisivat pelin nopeasti. Räikkönen otti kauden kolmannen palkintopallisijansa. Hyvä kauden lopetus myös Rosbergilta, joka voitti ensimmäisen kerran urallaan kolme kisaa peräkkäin. Mercedes keräsi 12/19 kaksoisvoittoa, ja tuskin sitä ensi vuonnakaan muut kuin Ferrari uhkaavat. Vain kolme voittoa lipsahti muille eli Sebastian Vettelille.

Talvitestit helmikuussa, kausi 2016 alkaa 20.3. Australiassa. Osakilpailuja on luvassa 21. Saksan GP palaa, ja uutena kilpailuna on Euroopan GP Bakussa.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
Ihme_Mies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2667
Liittynyt: 29 Helmi 2008, 14:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Ihme_Mies »

Ei mitään tekemistä urheilun kanssa.
"With or without religion, you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion."
Steven Weinberg

Avatar
Erakkorapu
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 298
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Uusi F1-kausi pärähtää käyntiin tulevana viikonloppuna kaukana Australiassa. Luvassa on toivottavasti viime vuotta mielenkiintoisempi kausi. Talvitestien ja oman mututuntuman perusteella arvioisin alkavan kauden voimasuhteita seuraavasti:

MERCEDES

Hallitseva mestaritalli ajoi testeissä todella vakuuttavia kierrosmääriä. Auto vaikuttaa erittäin luotettavalta ja nopealta, ja vaikka Ferrarilla ajettiinkin testien nopeimmat kierrosajat, tulee Mercedes olemaan edelleen se talli jonka muut yrittävät päihittää. Mersu tuskin näytti testeissä vielä täyttä potentiaaliaan, joten voi olla että haastajille on luvassa ikävä yllätys lauantain aika-ajoissa. Mersulla vallataan tänäkin vuonna sekä kuskien että tallien mestaruus, joskaan ei yhtä ylivoimaisesti kuin kahtena edellisenä kautena.

Lewis Hamilton

Kaksi edellistä mestaruutta voittanut Hamilton lähtee tavoittelemaan jo uransa neljättä mestaruutta. Britin nopeus on varmasti edelleen tallella, mutta jotkut ovat kyseenalaistaneet miehen motivaation. Miehen haastatteluissa on paistanut ehkä lievä kyllästyminen esim. jatkuvaan testaamiseen, eikä Hamilton ole muutenkaan koskaan ollut kuljettaja jolle moottoriurheilu olisi kaikki kaikessa. Jos keskittyy edelleen olennaiseen, tulee nappaamaan mestaruuden myös tällä kaudella, mutta yhtään tasoitusta ei ole varaa antaa, muuten nälkäinen tallikaveri korjaa potin.

Nico Rosberg

Rosberg ajoi vahvan loppukauden 2015 voittaen viimeiset kolme kilpailua. Jos Nico saa saman vireen pidettyä myös alkavalla kaudella, tulee mies tosissaan haastamaan Hamiltonin mestaruustaistossa. Nicolla ei ole aivan Hamiltonin nopeutta, mutta henkisellä puolella Rosberg voi hyvinkin ottaa niskalenkin varsinkin jos Hamiltonin motivaatio rakoilee. Paljon riippuu siitä, miten Nico suoriutuu kauden ensimmäisistä kilpailuista, sillä juuri vahvalla alulla Hamilton on mahdollista saada hermoilemaan.

FERRARI

Parin vaisumman kauden jälkeen Ferrari palasi jälleen kärjen tuntumaan viime vuonna Sebastian Vettelin kolmen voiton saattelemana. Ferrarilla ajettiin talvitestien nopeimmat ajat, mutta auton kestävyys on pieni kysymysmerkki. Tulee olemaan myös alkavalla kaudella Mercedeksen pahin haastaja, mutta vielä tänä vuonna ei Maranellon ylpeydestä ole mestaruuden ottajaksi.

Sebastian Vettel

Jäätyään yllättäen uuden tallikaverinsa Daniel Ricciardon varjoon Red Bullilla 2014 Sebastian Vettel palautti jälleen maineensa viime kaudella ohjaamalla Ferrarinsa kolmeen upeaan voittoon ja MM-sarjan 3. sijaan. Tällä kaudella Saksalainen haluaa varmasti ottaa seuraavan askeleen kohti mestaruutta, ja vaikka uskon Vettelin pystyvän ottamaan muutaman voiton viime kautta eteenpäin, jää 5. mestaruus vielä haaveeksi. Joka tapauksessa Vettel tulee todistamaan jälleen alkavalla kaudella, miksi hän on kenties sukupolvensa paras kuljettaja.

Kimi Räikkönen

Kimin kaksi edellistä kautta ovat olleet jopa hieman vaivaannuttavaa seurattavaa. Suomalainen on Ferrarille palattuaan jäänyt todella pahasti ensin Alonson ja sitten Vettelin jalkoihin. Alkava kausi tulee suurella todennäköisyydellä olemaan jäämiehen viimeinen, ja siksi olisi toivottavaa että Kimi saisi kunniakkaan lopetuksen uralleen. Ikävä kyllä mikään ei oikein anna aihetta olettaa, että homma sujuisi paremmin kuin viime vuonna, vaikka suomalaismedia toki yrittää muuta väittää.

WILLIAMS

Williams on monen vaikean vuoden jälkeen vakiinnuttanut jälleen paikkansa 3 parhaan tallin joukossa. Ikävä kyllä se viimeinen, ratkaiseva askel kohti kärkitiimejä on edelleen ottamatta, eikä tallin autoilla häiritä mestaruustaistoa tälläkään kaudella. Todennäköisesti Williams tulee jälleen sijoittumaan kolmanneksi, mutta tänä vuonna takaa tulee varmasti enemmän haastetta kuin viime vuonna.

Valtteri Bottas

Loistavan kauden 2014 Valtteria huhuiltiin moneen kärkitiimiin, mutta viime kausi ei ollut aivan yhtä vakuuttavaa tekemistä. Nyt onkin edessä kenties miehen uran ratkaisevin kausi; Valtterin sopimus Williamsin kanssa päättyy tähän kauteen ja sekä Ferrarilta että mahdollisesti myös Mersulta saattaa vapautua paikka kauden päätteeksi. Tallikaveri Felipe Massa pitää lyödä säännöllisesti ja selvästi, ja podiumilla olisi hyvä vierailla useampaankin otteeseen. Muuten käy väistämättä niin että nuoremmat lahjakkuudet ohittavat Valtterin kärkitallien listoilla ja Suomalainen juuttuu koko uransa ajaksi keskikastiin. Uskon kuitenkin vankasti, että tällä kaudella nähdään jälleen parempi Valtteri.

Felipe Massa

Massa ei ajanut viime kaudella lainkaan hullummin. Brasiliailainen konkari on selvästi vapautuneempi kuin viimeisinä Ferrarivuosinaan, ja se näkyy myös radalla. Silti alkava kausi saattaa jäädä miehen viimeiseksi kuninkuusluokassa, sillä ikää alkaa jo olla ja takaa tulee monia nuoria lahjakkuuksia. Joka tapauksessa Massa on Williamsilla onnistunut palauttamaan osan siitä maineesta, jota hän hieman menetti Ferrarilla Alonson tallikaverina.

RED BULL

Red Bullin viime kausi oli pettymys, ja on vaikea nähdä että suunta kääntyisi tänäkään vuonna. Toisaalta juuri tästä tallista ei koskaan voi olla varma millainen auto radalle saadaan. Resursseja on, mutta onko Renaultin moottorista haastamaan kärkitiimejä? Itse veikkaan Red Bullin alamäen jatkuvan ja talli tuleekin löytymään valmistajien taulukosta sijalta 5.

Daniel Ricciardo

2014 Ricciardo ihastutti koko moottoriurheilumaailmaa nappaamalla kolme voittoa ja suorastaan nöyryyttämällä tallikaveriaan Sebastian Vetteliä. Viime kausi olikin hankalampi. Autolla haastettiin hyvin harvoin paikasta palkintokorokkeella, ja nuori tallikaveri Daniil Kvyat pääsi paikoin hieman niskanpäälle. Ricciardo on hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin Bottaskin; tällä kaudella näyttöjen on syytä olla vakuuttavia, jotta nimi pysyy kärkitallien mielessä.

Daniil Kvyat

Venäläinen nuorukainen aloittaa kolmannen kautensa Formuloissa. Viime kaudella kokemattomuus näkyi otteissa välillä melko räikeälläkin tavalla, mutta kokonaisuutena Kvyat on kehittynyt valtavasti kahden kauden aikana, ja on omasta mielestäni Red Bullin kuskeista se lahjakkaampi. Kuten tallikaverillaan, myös Kvyatilla on edessään kenties uransa tärkein kausi.

FORCE INDIA

Viime kaudella Force India saavutti alkuvaikeuksien jälkeen historiansa parhaan sijoituksen ollen MM-sarjassa 5. Testit menivät tallilta lupauksia herättävästi, ja uskonkin että Force India tulee alkavalla kaudella haastamaan Williamsia tosissaan valmistajien sarjan 3. sijasta, jääden kuitenkin neljänneksi. Tallilla on myös yksi varikon parhaista kuskikaksikoista.

Sergio Perez

Meksikolainen on kehittynyt hurjasti kauden 2013 epäonnistuneen McLaren-pestin jälkeen, ja päihitti viime kaudella melko selkeästi arvostetun tallikaverinsa Nico Hulkenbergin. Perez on aina ollut nopea, mutta nyt ajoon on tullut mukaan myös kypsyyttä. Perez on vielä melko nuori, ja toisella peräkkäisellä onnistuneella kaudella mahdollisuudet huipputiimiin ovat edelleen olemassa. Meksikolainen tullaan näkemään kauden aikana useampaan otteeseen palkintokorokkeella.

Nico Hulkenberg

Hulkenberg oli pari vuotta sitten kenties varikon kuumin tulevaisuuden nimi. Sittemin tähti on hieman laskenut, ja viime kaudella tuli paha imagotappio kun tallikaveri osoittautui paremmaksi. Saksalainen on erinomainen kuski, mistä osoituksena esimerkiksi Le Mansin 24 tunnin ajojen voitto viime vuonna ensiyrittämällä, mutta Hulkenbergin otteisiin on viime aikoina iskenyt lievä epätasaisuus. Omaa silti eväät erinomaiseen kauteen, ja Saksalainen onkin tärkeä osa Force Indiaa.

RENAULT

Renault tekee jälleen kerran paluun omana tehdastiiminään ostettuaan talousvaikeuksissa rypeneen Lotuksen takaisin itselleen. Tavoitteet ovat melko maltilliset, eikä tallilta voida alkavalla kaudella ihmeitä odottaa. Tallin auto on Lotuksen perintönä suunniteltu alun perin Mercedeksen moottorille ja nyt siihen isketäänkin Renaultin mylly. Tehdastiiminä Renault kuitenkin varmistaa sen, että sillä on aina uusin moottori käytössään. Tätä etua ei pidä aliarvioida, sillä moottorilla on todella iso osa nykyajan autoissa.

Jolyon Palmer

Yksi kauden kolmesta tulokkaasta on kauden 2014 GP2-mestari. Mikään superlupaus Palmer ei varsinaisesti ole koskaan ollut, mutta kyllä Britiltä voi ihan kelvollisia suorituksia odottaa. En ole miehen aiempaa uraa niin paljoa seurannut että uskaltaisin tarkemmin lähteä analysoimaan Palmeria kuljettajana.

Kevin Magnussen

Mclarenilta kenkää saanut Magnussen sai yllättäen uuden mahdollisuuden kun Pastor Maldonadon öljyrahat loppuivat ja Venezuelan kolarikuningas lensi pihalle sarjasta. Magnussenin debyyttikausi Mclarenilla 2014 oli muutamaa yksittäistä väläytystä lukuunottamatta melko hankala, ja nyt onkin syytä suoriutua paljon paremmin mikäli Tanskalainen mielii vielä luoda merkittävän F1-uran.

TORO ROSSO

Toro Rosso jatkoi viime vuonna tutulla paikallaan keskikastin huonommalla puolen. Eipä tallilla toisaalta taida muuta tehtävää olla kuin toimia Red Bullin farmitallina, joten sijoitus MM-taulukossa on sinänsä toissijaista. Tallilla on edelleen varikon ylivoimaisesti nuorin kuljettajakokoonpano. Yksittäisiä välähdyksiä lukuunottamatta Toro Rossolta ei tänäkään vuonna tulla näkemään mitään erikoista.

Max Verstappen

Viime vuonna 18-vuotta täyttänyt Verstappen oli viime kauden puhutuimpia kuljettajia. Monen mielestä nuorukaisen debyytti tapahtui aivan liian varhain, ja joissakin kilpailuissa kokemattomuus näkyi kolarien ja virheiden muodossa. Virheet jäivät kuitenkin lukuisten huikeiden ajosuoritusten varjoon, ja Verstappen vastasi kauden ylivoimaisesti hienoimmista ohituksista.. Käsillä on kenties lajin vuosikymmennen suurin lahjakkuus, ja nyt kyse onkin vain siitä, miten lahjakkuus saadaan valjastettua. Nuoresta Hollantilaisesta on helppo ennustaa tulevaisuuden mestaria, ja rohkeita ja mielikuvituksellisia ohitusliikkeitä viljelevä Verstappen on juuri sitä mitä laji on kaivannut. Silti uskoisin, että nyt on edessä viime vuotta haastavampi kausi. Verstappenia tarkkaillaan monessa huipputiimissä, ja paineet ovat sitä myöten todella kovat. Paljon on kiinni henkisestä kantista ja siitä, miten Verstappen käsittelee mahdolliset virheensä. Alkavan kauden mielenkiintoisin kuljettaja.

Carlos Sainz JR.

Sainz oli ennen viime kautta tapahtunutta F1-debyyttiään jo muutaman vuoden yksi kiinnostavimmista lahjakkuuksista pikkuformuloissa. Viime kausi ei täysin vastannut tuohon huutoon, vaan Sainz jäi nuoremman tallikaverinsa varjoon. Espanjalainen kärsi toki tallikaveriaan enemmän teknisistä ongelmista, mutta Sainzin otteissa ei vaan yksinkertaisesti ollut samanlaista hohtoa kuin Verstappenilla. Red Bullin junioriohjelma on ankara ja moni lahjakaskin kuljettaja on saanut lähteä yhden tai viimeistään kahden kauden jälkeen uusien yrittäjien tieltä. Niinpä alkavalla kaudella Sainzin on suoriuduttava todella korkealla tasolla vakuuttaakseen Red Bullin siitä, että hänestä kannattaa pitää kiinni. Helppoa se ei tule olemaan.

SAUBER

Perinteikäs Sveitsiläistalli on ollut pahassa laskussa pari viime kautta. Tämä ei sinänsä ole mitään uutta, sillä tallin koko historia on ollut melkoista vuoristorataa. Oikeasti huolestuttavia ovat uutiset tallin pahoista talousvaikeuksista. Formuloilla ei ole varaa menettää enää yhtäkään tallia, ja täytyykin toivoa, että Sauber saa taloutensa lähiaikoina parempaan kuntoon. Tulevalta kaudelta ei uskalla hirveästi odottaa. Viime kausi oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta melko vaisu, rahaa auton kehittämiseen ei ole ja lisäksi Sauber ehti testaamaan uutta autoaan ainoastaan neljä päivää, koska uusi ajokki ei ehitnyt valmiiksi ensimmäisiin testeihin. En yllättyisi jos Sauber löytyisi valmistajien pistetaulukon jumbosijalta kauden päätteeksi.

Felipe Nasr

Felipe Nasr aloittaa toisen kautensa formuloissa. Viime vuonna ura alkoi todella lupaavasti, kun Brasilialainen toi Australian avauskilpailussa Sauberinsa maaliin peräti viidentenä. Muuten Nasr ei pahemmin väläytellyt, tosin eipä autokaan antanut siihen tilaisuutta. Nasr vaikuttaa ihan kehityskelpoiselta kuljettajalta, mutta onko miehestä vakiinnuttamaan paikkaansa nykyään hyvin julmassa F1-maailmassa? Monen muun tavoin Nasrin pitäisi pystyä antamaan näyttöjä tulevaisuutta varten, mutta Sauberilla vaikutuksen tekeminen tulee olemaan hyvin haastavaa. Tulee kuiteknin päihittämään tallikaverinsa.

Marcus Ericsson

Ruotsin ylpeys Marcus Ericsson aloittaa jostain käsittämättömästä syystä jo kolmannen kautensa formuloissa. Ruotsalainen ei milloinkaan ole ollut mikään huippulahjakkuus, eivätkä otteet F1:ssä ole olleet kummoisia. Ericssonilla on kuitenkin taitavat ja rikkaat taustajoukot, joiden ansiosta ura jatkuu edelleen. Mikään ei anna syytä olettaa, että Ericsson ajaisi aiempaa paremmin tulevalla kaudella. Tästä huolimatta sympaattinen Ruotsalainen kuuluu suosikkikuskeihini, kyseessä kun on varmasti yksi varikon mukavimmista kavereista.

MCLAREN

McLaren oli todella pahasti hukassa kausilla 2013 ja 2014, mutta viime kausi oli todellinen pohjanoteeraus. 9. sija valmistajien taulukossa ei ole sitä mitä perinteikäs brittitalli hakee. Syyt olivat pitkälti Hondan moottorissa, joka oli tehoton ja epäluotettava. Sekä tallin että moottorivalmistajan puolelta on vakuutettu, että kehitystä on tapahtunut, mutta mihin se riittää? Testikilometrejä kertyi huomattavasti viime vuotta enemmän, joten ainakin auton luotettavuutta on onnistuttu kohentamaan. Silti McLarenin paikka tulee tulevallakin kaudella olemaan enintään keskikastissa. Tämä on sääli, sillä sekä talli että sen kuljettajat ansaitsisivat enemmän.

Jenson Button

Varikon kokenein kuljettaja tulee tällä kaudella ohittamaan 300 kilpailun rajapyykin. Aiemmin moiseen ovat pystyneet ainoastaan Michael Schumacher ja Rubens Barrichello, joten Button pääsee kovaan kerhoon. Tuloksellisesti viime vuodet ovat olleet vuoden 2009 maailmanmestarille hankalia, mutta mies tuntuu silti nauttivan ajamisesta, ja jälki on ollut kalustoon nähden hyvää. Nähtäväksi jää tuleeko alkava kausi jäämään Buttonin viimeiseksi. Jos näin käy, niin iso kiitos ja kumarrus yhdelle varikon kohteliaimmista herrasmiehistä näistä vuosista.

Fernando Alonso

Alonso on kiistatta tämän vuosituhannen parhaita kuljettajia. Siihen nähden tuntuu erikoiselta, että mies tulee suurella todennäköisyydellä eläköitymään "vain" kaksinkertaisena mestarina. Alonsolla ei ole ollut onnea tallivalinnoissaan. Vuosia Espanjalainen kamppaili alitehoisella Ferrarillaan nopeampia kilpakumppaneitaan vastaan vaikka hänelle aikoinaan tarjottiin paikkaa Red Bullilta, joka dominoi lajia 2010-2013. Masentavan kauden 2014 jälkeen Alonso vihdoin kyllästyi Ferrariin ja vaihtoi Mclarenille, vain nähdäkseen Maranellon ylpeyden nousevan uuteen kiitoon McLarenin rämpiessä läpi vuosituhannen vaikeimman kautensa. Alonson ajosuorituksissa ei edelleenkään ole mitään vikaa, mutta turhautuminen tilanteeseen alkaa väkisin paistamaan läpi, ja villeimmät spekuloijat veikkaavat Alonson jättävän lajin tämän kauden jälkeen mikäli tulokset eivät parane.

MANOR

Konkurssin partaalta takaisin sirkukseen ponnistanut Manor lähtee kauteen varovaisen positiivisissa merkeissä. Ei autolta edelleenkään ihmeitä odoteta, mutta siinä missä viime kaudella Manor hävisi kierroksella kärjelle 3-4 sekuntia, pitäisi vastaavan luvun olla enää 1-2 sekuntia. Auton takana jyllää Mercedeksen tehokas moottori, ja kaiken osuessa kohdilleen voi talli napata joitakin jämäpisteitä.

Pascal Wehrlein

Mercedeksen moottorien mukana Manor sai kaupanpäällisiksi Mersun suojatin Pascal Wehrleinin toisen auton kuljettajaksi. Nuori Saksalainen on hallitseva DTM-mestari, joten mistään turhasta kaverista ei puhuta. Päinvastoin, monet ovat väläytelleet Pascalia jopa tulevaisuuden Mercedes-kuskina. Manor onkin nuorukaiselle otollinen paikka aloittaa F1-uransa. Tulospaineita ei juuri ole, mutta Mersulla on todennäköisesti oikeus tutkia suojattinsa otteita datatietojen perusteella. Wehrleinilta voi odottaa ihan hyvää tulokaskautta, ja lähtöruudukon kolmesta tulokkaasta Saksalainen on selvästi lupaavin.

Rio Haryanto

Indonesian valtio pinosi Manorin eteen sellaisen pinon puntia, ettei niukan talouden kanssa painivalle tallille jäänyt juuri muita vaihtoehtoja kuin pestata Haryanto toiseksi kisakuskikseen. Monet odottavat Indonesialaisesta kauden vitsiä ja kolarikuningasta, mutta itse asiassa Haryanton pikkuformulatulokset eivät ole aivan onnettomia, jos eivät loistaviakaan. Silti alkavan kauden heikoin kuljettaja.

HAAS

Ensimmäistä kertaa sitten kauden 2010 formulat saavat kokonaan uuden tallin. Amerikkalaisella Haasilla on pitkä kokemus USA:n NASCAR-sarjasta, mutta F1 on kokonaan uusi ympäristö. Talli on kuitenkin valmistautunut kauteen huolella, ja tallin johdon tavoitteet ovat hyvinkin realistisia. Uskon että Haasilla on kaikki edellytykset nousta tulevaisuudessa keskikastiin, mutta tuleva kausi tulee menemään enemmän sarjaan totutellessa, ja talli tuleekin taiselemaan viimeisen sijan välttämisestä yhdessä Sauberin ja Manorin kanssa.

Romain Grosjean

Koko uransa Lotuksella/Renaultilla ajanut Grosjean yllätti ja siirtyi tulokkaan riveihin. Erikoinen ja mahdollisesti uran kannalta kohtalokas siirto, mutta ainakin Haasilla on riveissään kuljettaja, joka on nopea ja jolla on monen vuoden kokemus formuloista. Grosjean alkaa olla siinä iässä, että päästäkseen vielä huipputalliin pitäisi kutsun pikkuhiljaa käydä. Vaikea nähdä miten Haasia ajamalla pystyy edistämään tätä tavoitetta. Grosjeanin siirtyminen Haasille olikin enemmän tallin kuin Grosjeanin voitto.

Esteban Gutierrez

Gutierrez palaa vuoden tauon jälkeen lähtöruudukkoon. Kolmannen kautensa aloittava Meksikolainen ei varsinaisesti säväyttänyt kahden Sauberilla viettämänsä kauden aikana, mutta Ferrarin testikuskina ovi Ferrarin kanssa yhteistyötä tekevälle Haasille aukeni kätevästi. Gutierrez on kuljettajan melko väritön ja näkymätön, ja pidän suurena yllätyksenä mikäli kykenee vastaamaan tallikaverinsa Grosjeanin vauhtiin.


Kiitokset kaikille jotka jaksoivat lukea edes osan. Huomenna onkin ensimmäiset harjoitukset klo 3.30, joten ei muuta kuin kello soimaan ja korkkaamaan F1-kausi 2016 :peukku:

Avatar
Mattan
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3318
Liittynyt: 20 Huhti 2012, 20:09

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Mattan »

En lukenut osaa vaan kaiken. Muuten melkein samaa mieltä kaikesta, mutta suomalaisittain hyvä uutinen on se, että Auto Motor und Sportin pitkien testivetojen analyysissa Räikkönen oli kaikista nopein. :heh: Ounastelisin kuitenkin, että aivan hurjalle optimismille tuskin on syytä - Mercedes ei ole näyttänyt kaikkia korttejaan, ja Ferrarin sisällä vastassa on, no, nelinkertainen maailmanmestari.

Veikkaisin, että kauden lopulla Räikkönen, Massa ja Button jättävät formulat sikseen. Buttonin korvaa todennäköisesti Stoffel Vandoorne (on huutava vääryys, että hän ei päässyt formuloihin jo vuodeksi 2016), mutta mikäli Ferrarilta ja/tai Williamsilta aukeaa paikka, on niihin kyllä tunkua.

Vuoden tulokkaista en odota paljoa. Palmer on GP2-mestari, mutta voitti lähinnä kokemuksella. Haryanto ei ole edes mestari. Wehrlein siirtyi hyvän F3-kauden jälkeen DTM:ään, jossa on toki ollut perushyvä, mutta mestaruus irtosi lähinnä sääntökikkailulla ja siksi, että Mercedes omistaa kutakuinkin puolet sarjan autoista ja halusi Wehrleinin voittavan. Toki hänen alemmissa sarjoissa ajamat tulokset ovat vakuuttavia, mutta kun kolmeen vuoteen ei ole tapahtunut mitään mullistavaa.
Lopuksi haluaisin vielä todeta, että tänä vuonna on Euroviisut.

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16189
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

Haas tulee niin yllättämään kaikki. :joojoo:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
Erakkorapu
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 298
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Mattan kirjoitti: Veikkaisin, että kauden lopulla Räikkönen, Massa ja Button jättävät formulat sikseen. Buttonin korvaa todennäköisesti Stoffel Vandoorne (on huutava vääryys, että hän ei päässyt formuloihin jo vuodeksi 2016), mutta mikäli Ferrarilta ja/tai Williamsilta aukeaa paikka, on niihin kyllä tunkua.
Omasta mielestäni Vandoorne olisi kuulunut ykkösiin jo viime kaudella. Mies on tainnut pikkuformuloissa voittaa jokaisessa sarjassa ensimmäisen kilpailunsa. Tuo kertoo aika paljon kaverin lahjakkuudesta.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30485
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Kautta höystää kaksi merkittävää kilpailullista uudistusta, joihin suhtaudun skeptisesti.

Ensimmäinen uudistus on aiempaa tiukempi tiimin ja kuljettajan välisen radioliikenteen rajoittaminen. FIA on julkaissut listan sallituista puheenaiheista. Mitään muuta tietoa kuljettajille ei saa välittää. Ei-ei-aiheita ovat esimerkiksi kilpailijoiden sektoriajat, rengasvalinnat ja oletetut taktiikat. Ajatus on, että kuljettajien pitäisi tehdä taktiset ratkaisunsa itse. Mutta miten sellaisia voi tehdä sokkona? Sääntö rinnastuu minusta siihen, että jalkapallovalmentajaa kiellettäisiin antamasta pelaajille ohjeita ottelun aikana, mukaan lukien puoliajalla.

Toisena uudistuksena hyvin toiminut aika-ajomalli on päätetty viihteellisyyden nimissä muuttaa sellaiseksi, jossa kuljettajia pudotetaan yksi kerrallaan pois puolentoista minuutin välein (en käy seikkaperäisesti läpi, kiinnostuneet tietävät jo tai löytävät tiedon). En moiti sitä, että tämä lisää tuloksiin satunnaisuutta, koska tämä on ominaisuus eikä bugi. Moitin kuitenkin uudistuksen puutteellista suunnittelua. Koska tiimeillä ei ole renkaita käytössä sen enempää kuin ennenkään, aika-ajoissa ei nähdä enempää kierroksia. Vain niiden ajoitus muuttuu. Mutta niiden ajoitus muuttuu niin, että jos pudotukset menevät sopivasti, aika-ajo-osioiden lopussa kukaan ei ole radalla. Lähetykseen tulee entistä pitempiä joutoaikajaksoja.

Otetaan esimerkki Q3:sta, jonka pitäisi huipentua siihen, kun kärkikaksikko kamppailee paalusta. Tätä ei kuitenkaan tapahdu, jos jompikumpi tai molemmat joutuvat ajamaan Q3:n toisen yrityksensä aikaisemmin ennenaikaisen pudotuksen välttääkseen. Kolmanteen yritykseen ei olekaan uusia renkaita tai niitä ei ehdi käydä vaihtamassa. Vain Mercedeksen ylivoiman jatkuessa Q3 voi saada sellaisen kliimaksin kuin on ajateltu, eikä aina silloinkaan.

Toinen aika-ajon ongelma liittyy punaiseen lippuun, joka ei vaikuta säännön voimassaoloon eikä pudotusten ajankohtiin. Teoriassa voi käydä niinkin, että ensimmäisen pudotuksen tapahtuessa taululla ei ole vielä yhtäkään aikaa (esim. punainen lippu Spassa 3½ minuutin kohdalla).
ESC93 kirjoitti:Haas tulee niin yllättämään kaikki. :joojoo:
Kevyesti lupaavin varsinaisesti uusi talli sitten 1990-luvun. Mihin se sitten riittää? Lajiin ei ole helppoa tulla mukaan ja menestyä. Veikkaan valmistajien sarjassa sijoja 8–10. Mikä tahansa muu yllättää minut, myös sija 11, mutta tuskin tarkoitat sitä. :heh:
Erakkorapu kirjoitti:Omasta mielestäni Vandoorne olisi kuulunut ykkösiin jo viime kaudella. Mies on tainnut pikkuformuloissa voittaa jokaisessa sarjassa ensimmäisen kilpailunsa.
Olisi kuulunut kyllä. Harmillista on, että F1:ssä on tallipaikkoja niin vähän eikä uusia kuljettajia mahdu lajiin kuin pari kolme per vuosi. Sarjaan päästäkseen pitää olla paitsi lahjakas, myös oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Toivottavasti paikka yleensä joskus aukeaa. Pelkään, että nuoremmat lahjakkuudet kiilaavat ohi.

Kahdessa viimeisimmässä ajamassaan sarjassa (GP2 ja Formula Renault 3.5) Vandoorne todella voitti ensimmäisen kisansa. Kaksilitraisissa Formula Relluissa sama ei onnistunut, vaan ensimmäinen kilpailu tuotti nelossijan.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8121
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Jurmuloissa on yksi varjopuoli ja se on se, että huipulle tuntuu mahtuvan vain yksi talli kerrallaan. Tallien väliset voimasuhteet selviävät kauden ekassa kilpailussa ja sen jälkeen vain odotellaan, että huipputallin ykköskuljettaja saa mestaruutensa. Harmi, sillä lajissa olisi potentiaalia hienoonkin kamppailuun voitosta (ehkä tilanne voisi olla toinen jos autojen kehittäminen sallittaisiin kauden aikana?). Syy, miksen lajia juurikaan seuraa, vaikka mulla olis maksutv:kin jolta se näkyisi suorana. Katson lähinnä kisojen startit, jos satun sille tuulelle. Ne on yleensä jännittävimmät hetket ensimmäiseen tai toiseen mutkaan asti...
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30485
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Uusi aika-ajoformaatti oli juuri sellainen farssi kuin oli odotettavissa. Vain Q1:ssä tapahtumia riitti osion koko kestolle. Q2:ssa viimeinen aikakierros päättyi, kun kellossa oli noin kolme ja puoli minuuttia. Q3:ssa vain kärkikaksikolta nähtiin kaksi yritystä, ja kellossa oli vielä neljä minuuttia, kun paalu ratkaistiin. Kun sessiota oli jäljellä kolme minuuttia, katseltiin kuskeja punnituksessa. :mrgreen:

Haasilla ei oltu tajuttu koko sääntöä, ilmeisesti ei Sauberillakaan, vaan kuskit olivat vasta aikakierroksella, kun leikkuri iski. Pari tiimiä (McLaren, Force India, Ferrari) luopui leikistä eri osioissa kesken kaiken. Vaikka aikaa olisi ollut uuteen yritykseen, jäätiin varikolle, koska uusia renkaita ei joko enää ollut tai niitä haluttiin säästää kisaan.

Jos tällä formaatilla halutaan jatkaa, tiimit tarvitsevat lisää renkaita. Jos rengaskiintiöitä ei voida muuttaa, on syytä palata vanhaan aika-ajoformaattiin. Odotan muutoksia viimeistään Euroopan kisoihin mennessä, koska formaatti ei varmasti toiminut niin kuin paperilla oli ajateltu.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Mattan
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3318
Liittynyt: 20 Huhti 2012, 20:09

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Mattan »

Epäilen, että uudesta aika-ajosysteemistä luovutaan melko sutjakkaasti, ei tuollaista jaksa kukaan katsoa.

Miten tämä systeemi muuten toimisi esimerkiksi Spassa sadekelissä? Kierros kestää noin 2:15, ja sanotaan nyt, että varikolta lähtöviivalle kestää noin 2:25 (hyvin optimistisesti). Siinä on sitten kaksikymmentä sekuntia, kunnes ensimmäinen kuski putoaa pois. :sekava:
Lopuksi haluaisin vielä todeta, että tänä vuonna on Euroviisut.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30485
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Q1:ssä on seitsemän ja Q2:ssa kuusi minuuttia ensimmäiseen pudotukseen. Hyvin ehtii. :heh: Q3:ssa viidessä minuutissa kaikki kuljettajat tuskin saisivat aikaa taululle. Silloin aikaa vailla olevista putoaisi se, jonka aika Q2:ssa oli heikoin. "Jee".

Viime vuoden Australian GP:n aika-ajossa ajettiin ulosmeno- ja sisääntulokierrokset mukaan lukien 273 kierrosta, tänä vuonna vain 222. Näin siitä huolimatta, että viime vuonna aika ajoon osallistui vain 18 autoa, tänä vuonna 22.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Mattan
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3318
Liittynyt: 20 Huhti 2012, 20:09

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Mattan »

Haas halusi pisteitä ensimmäisestä kisastaan, ja niitähän tuli. Kauden kannalta lupaavaa, että Ferrari oli voittovauhdissa, mutta menivät sitten pilaamaan kisan rengasvalinnoilla. Verstappen on erittäin nopea, mutta häviämisestä hän ei kyllä pidä.
Lopuksi haluaisin vielä todeta, että tänä vuonna on Euroviisut.

Avatar
Magnum
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3126
Liittynyt: 17 Loka 2005, 16:22
Paikkakunta: Miami

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Magnum »

Timoteus kirjoitti:Kevyesti lupaavin varsinaisesti uusi talli sitten 1990-luvun.
Suurilla satsauksilla mukaan vuonna 2002 mukaan tullut Toyota oli vielä lupaavampi. Ja saivat ensimmäisestä kisastakin paremman sijoituksen kuin Haas tänä vuonna. Mutta kyllähän Haas on sitten Toyotan lupaavin uusi talli.
"Nakuilu on ihan jees"
-Naali

Avatar
Mattan
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3318
Liittynyt: 20 Huhti 2012, 20:09

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Mattan »

Alonso ei pysty ajamaan Bahrainissa (ja Kiinakin on epävarma), mikä on harmillista, mutta kun korvaaja on Stoffel Vandoorne. :uujee: Tietenkään liikoja ei voi odottaa, kun testikilometrejä on takana nolla ja tieto osallistumisesta tuli tänään, mutta silti.
Lopuksi haluaisin vielä todeta, että tänä vuonna on Euroviisut.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30485
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Magnum kirjoitti:Suurilla satsauksilla mukaan vuonna 2002 mukaan tullut Toyota oli vielä lupaavampi. Ja saivat ensimmäisestä kisastakin paremman sijoituksen kuin Haas tänä vuonna.
Täsmälleen saman eli kuudennen sijan, itse asiassa. Haasin kuudetta sijaa pidän hieman parempana saavutuksena, koska maaliin asti pääsi kuusitoista autoa, Toyotan debyyttikilpailussa vain kahdeksan. Tuossa kilpailussa kahdeksan auton matka päättyi lähtökolariin. Tuntuisi silti jotenkin väärältä sanoa, että kolari avitti Toyotaa, koska molemmat Toyotat olivat siinä mukana. McNish keskeytti ja Salo jäi kolmen minuutin varikkopysähdyksensä takia kierroksen kärjestä (turva-auton ansiosta vain yhden).

Mutta joo, myönnetään, unohdin Toyotan. Toyota ei tosin ensimmäisellä kaudella oikein lunastanut lupauksia ja jäi valmistajien sarjan kymmenenneksi eli toiseksi viimeiseksi. Haas voi hyvin panna paremmaksi.
Mattan kirjoitti:Alonso ei pysty ajamaan Bahrainissa (ja Kiinakin on epävarma), mikä on harmillista, mutta kun korvaaja on Stoffel Vandoorne. :uujee: Tietenkään liikoja ei voi odottaa, kun testikilometrejä on takana nolla ja tieto osallistumisesta tuli tänään, mutta silti.
Nykyisten ahtaiden testausrajoitusten huonoin puoli on, että varakuljettajat eivät juurikaan ajomahdollisuuksia saa. Sitten kun varakuskia tarvitaankin tositoimissa, viikonloppu menee harjoitellessa. :sorivaan: Mutta silti, kevyesti lupaavin belgialaistulokas reiluun 30 vuoteen. Kenetköhän nyt unohdin?

McLarenilla selvästi odotettiin, että Alonso läpäisisi lääkärintarkastuksen. Vandoorne oli vielä torstaiaamuna Japanissa sikäläisen Super Formula -sarjan testejä varten.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11923
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja sziget »

Olipa värikäs kisa Bahrainissa. Räikkönen kahdeksannen kerran palkintosijalle siellä, kaiken lisäksi vauhti riitti Mersuille eikä Hamilton onnistunut takaa-ajossa. Vettelin moottoririkko ennen lähtöä huonompi merkki. Haas iski taas, Williamsin varovainen rengastaktiikka ja Bottaksen lähtökolarointi saattoivat vähän auttaa Grosjeania, joka porhaltaa sarjassa viidentenä. Alonson tuuraaja Vandoorne yllätti ottamalla pisteen.

Historia kuulemma osoittaa, että ylivoimaisen ykköstallin etumatka ajetaan aina kiinni. Sitä en tiedä, kuinka monta vuotta siihen menee, mutta nyt näyttää lupaavalta. Vuosina 2000-2015 saman tallin kuskit ovat ihme kyllä ottaneet kaksoisvoiton vain neljä kertaa, ja valmistajien sarjassa kärkikaksikon ero on usein ollut pieni pistelaskun erotkin huomioon ottaen (2000, 2003, 2005, 2006, 2008-2010).
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
Magnum
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3126
Liittynyt: 17 Loka 2005, 16:22
Paikkakunta: Miami

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja Magnum »

Timoteus kirjoitti:Täsmälleen saman eli kuudennen sijan, itse asiassa. Haasin kuudetta sijaa pidän hieman parempana saavutuksena, koska maaliin asti pääsi kuusitoista autoa, Toyotan debyyttikilpailussa vain kahdeksan. Tuossa kilpailussa kahdeksan auton matka päättyi lähtökolariin. Tuntuisi silti jotenkin väärältä sanoa, että kolari avitti Toyotaa, koska molemmat Toyotat olivat siinä mukana. McNish keskeytti ja Salo jäi kolmen minuutin varikkopysähdyksensä takia kierroksen kärjestä (turva-auton ansiosta vain yhden).

Mutta joo, myönnetään, unohdin Toyotan. Toyota ei tosin ensimmäisellä kaudella oikein lunastanut lupauksia ja jäi valmistajien sarjan kymmenenneksi eli toiseksi viimeiseksi. Haas voi hyvin panna paremmaksi.
Ah, muistin väärin Grosjeanin sijoituksen Australiassa. Tällä kertaa kolari avitti Grosjeania aika lailla, kun hän sai hoidettua renkaanvaihtonsa punaisen lipun aikana.

Toyota ei missään tapauksessa saavuttanut odotettua menestystä, mutta satsaukset olivat kyllä kovia. Budjetti oli kärkitasoa ja palkintopallisijoija todella lähdettiin hakemaan. Ensimmäisinä vuosina ei ehkä kuljettajat olleet ihan kärkitasoa, mutta viimeistään kausina 2005-2009 tavoitteena olivat osakilpailuvoitot.

Jos Haas jatkaa samalla tasolla kuin kaksi ensimmäistä kilpailua, ovat tulokset selvästi Toyotaa parempia debyyttikaudella.
"Nakuilu on ihan jees"
-Naali

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16189
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

Max Verstappen :peukku: Eka kisa Red Bullilla ja heti voitto, nuorimpana ikinä. :tapu:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11923
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Formula 1

Viesti Kirjoittaja sziget »

Bakun uusi katurata on hieno ainakin kaupunkinäkymien osalta. GP2-kisan avausmutkassa kolaroitiin kunnolla, nyt vastaavilta vältyttiin. Kilpailu oli tylsä sen jälkeen kun kärkikuskien paikat vakiintuivat.

Räikkösen viivavirhe maksoi yhden sijan ja pallipaikan. Rosberg vahvisti johtoaan Hamiltoniin, joka purnasi kisan jälkeen radioliikenteen rajoituksia vastaan. Talli ei saanut neuvoa auton säädöissä.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Vastaa Viestiin