Viisukuppila

Maa: Iso-Britannia
Vuosi: 1971
Kappale: Jack in the box
Esittäjä: Clodagh Rodgers
Säveltäjä: John Worsley
Sanoittaja: David Myers
Kapellimestari: Johnny Arthey
Sijoitus: 4./18
Pisteet: 98
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1971uk
Karsinnan tulos: http://natfinals.webuda.com/70s_80s/UK1971.html

Clodagh Rodgers (s. 5.3.1947 Ballymena, Irlanti) teki debyyttinsä esiintyvänä taiteilijana jo 13-vuotiaana toimiessaan Michael Hollidayn lämmittelijänä. Clodaghin isä toimi tanssien järjestäjänä, joten tyttö suorastaan kasvoi mukaan viihdebisnekseen. Levytyssopimuksen hän nimittäin solmi jo vuotta myöhemmin ollessaan 14-vuotias. Ihan heti Clodagh ei kuitenkaan noussut suureen suosioon, vaikka singlelevyjä julkaistiin tiheään tahtiin.

Vaikka hittejä ei tullutkaan, oli levytyksistä ja keikkailusta kuitenkin hyötyä, sillä hän kohosi sievän ulkomuotonsa ansiosta BBC:n televisio-ohjelmien vakiokasvoksi. Lisäksi Clodagh näytteli musiikkielokuvissa ja esiintyi eri laulufestivaaleilla ympäri Eurooppaa. Nuoren neidon ura sai merkittävän käänteen vuonna 1968, kun hän meni naimisiin John Morrisin kanssa. Morrisista tuli liiton kautta samalla myös Clodaghin sinnikäs manageri.
Kun lauluntekijä Kenny Young kuuli Clodaghin levytyksiä, alkoi työ viimein kantaa myös näkyvämpiä hedelmiä. Vuonna 1969 Clodagh sai ensimmäistä kertaa singlensä Britannian singlelistan kärkiviisikkoon. ”Come back and shake me” ja ”Goodnight midnight” toivat irlantilaisneitokaiselle vuoden parhaiten myyneen naisartistin tittelin. Kaiken kukkuraksi hehkeä neito palkittiin ”Britannian showbisneksen parhaat sääret”-tittelillä ja hän vakuutti äänensä miljoonasta punnasta.

Lähivuodet toivat lisääkin hittejä, kuten ”Biljo”, ”Everybody go home”, ”Lady love bug” sekä Kenny Youngin kanssa yhdessä levytetty ”Give me just a little more time”, mutta pikkuhiljaa listasijoitukset heikkenivät. Aika oli kypsä siis Eurovision laulukilpailuille. Vuonna 1971 BBC kutsui Clodaghin Ison-Britannian edustajaksi ja tuon ajan brittiläishengen mukaisesti hän sai esittää Britannian karsinnoissa kuusi sävelmää, joista alueraadit valitsivat edustuskappaleen. Valintaa edelsi tosin viikoittaiset vierailut suositussa ”It’s Cliff Richard”-show’ssa, jossa Clodagh esitti ensin yhden kappaleen joka viikko ja lopuksi kaikki kuusi laulua kerralla. Voittajaksi valittiin reipas ralli ”Jack in the box”. Lauluista neljänneksi sijoittunut ”Another time, another place” menestyi myöhemmin Engelbert Humperdinckin versioimana.

Tarinan mukaan britit halusivat edustajakseen irlantilaista alkuperää olevan henkilön, koska kisat olivat Irlannissa ja maiden välit olivat tuohon aikaan pahasti tulehtuneessa tilassa. Toinen tarina kertoo, ettei tämäkään ollut kaikkia osapuolia miellyttävä ratkaisu ja että Clodaghia olisi pidetty Irlannissa lähes maanpetturina, koska edusti heidän pahimpia vihamiehiään. Hurjimmat huhut kielivät jopa IRA:n Clodaghille lähettämistä tappouhkauksista.
Kansainvälisessä loppukilpailussa mitään hämmentävää ei kuitenkaan tapahtunut ellei sellaiseksi voida laskea sitä, että Iso-Britannia sijoittui lopputuloksissa vasta neljänneksi. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1966 kävi siis niin, että Britannia ei ollutkaan kärkikaksikossa. Clodaghin taustakuorossa lauloi hänen sisarensa Lavinia, joka yritti päästä vuonna 1982 Britannian edustajaksi Good Looks –lauluyhtyeen riveissä. Samaan yhtyeeseen kuului myös Clodaghin ja Lavinian veli Lewis Rodgers.

”Jack in the boxista” tuli joka tapauksessa hitti kotimaassaan ja se sijoittui singlelistan sijalle 4 – ollen Clodaghin kolmas ja ainakin toistaiseksi viimeinen top-5-menestys. Sen jälkeen levytysrintamalla hiljeni, mutta ura televisiossa jatkui menestyksekkäänä koko 1970-luvun sekä Britannian että Irlannin televisioissa. Hän voitti mm. Montreuxin kultaisen ruusun ohjelmastaan ”The Clodagh Rodgers show”. Sittemmin parrasvalojen kirkkain loiste on himmentynyt, mutta tällä hetkellä 63-vuotias Clodagh ei edelleenkään ole mikään yllättävä näky televisiossa tai estradeilla.

Karsinnan kakkonen: Clodagh Rodgers - Someone to love me

Eija Merilä - Vieterinukke (Spotify)
http://www.clodaghrodgers.co.uk/

Hauska, kiva ja vahva edustus tuon ajan malliin Iso-Britannialta tuonakin vuonna, kyllä. Annetaan NELJÄ vahvaa tähteä. Aikoinaan kuuntelin tätä ahkerastikin.

Erityismaininta solistin rohkeudesta ja ajan hengessä hengittämisestä: Niin kuin nyt parhaimpiinsa pukeutuneen "bättre folk"-juhlayleisön eteen siihen maailman aikaan pukeudutaan!

Hieno edustus Isolla Britannialla oli tuolloin, neljä tähteä. Kappale kyllä muuttuu aika yllättäen ja suuresti kesken kappaleen ja siitä voisin todeta seuraavaa. Kun kuulin tämän ensimmäistä kertaa hankittuani Congratulations-juhlalevyn, olisin varmaan antanut kolme tähteä, mutta nyt kun olen tätä kuullut tarpeeksi, kappaleen tyylin vaihtumiseen on jo tottunut eikä se enää häiritse.

Mä olen koskaan kovasti ihastunut tähän kappaleeseen. Clodagh on kyllä viehko ja taidokas
Tää on jotenkin näistä tän aikakauden Britti-renksutuksista se kaikkein vähäpätöisin Juuri tuo tyylinvaihdos kesken kappaleen häiritsee mua edelleenkin... Kolme tähteä silti

Ihan mukava ja menevä rallatus.

*** tähteä.

ensi kosketuksen sain tähän rymistelyyn jo räkäisellä -70 luvulla kasetilta johon oli tehty coverversioita lähinnä englannin kappaleista sekä myös voittosävelmistä... ja tämä kuulosti siinä tosi muhkealta ja hyvin tehdyltä, tykästyin kovasti, tietysti etenkin tuohon pelastusarmeijarumpuun... tosi hyviä ovat myös nuo muut mainitut ehdolla olleet kappaleet, hauskannäköinen (lienee turha lisätä tähän että erittäin tyypillisen pyöreäkasvoisen brittittären näköinen) Clodagh saa minulta noin 4.3.-4.4? pist. joku kyllä keksi sanoa tästä että muistuttaa häpeämättömän paljon Sätkynukkea... no joo joo nii varmaan, brittihumppia kun ovat molemmat... jk. niin tuo loppurallatus on ihan suoraa marssia... korvasi aikalaillas Lulun Marssia eli v. -69 tyrkkyä.

Ihan kiva hömppä rallatus.

Pirteä rymistely ja siihen aikaan varmaan ajanhenkinen. Tässä kappaleessa tarttuivat sekä säkeistö että kertosäe. Erityisesti pidin kertosäkeen temponvaihteluista. Clodagh on samanaikaisesti varma, viehko ja veikeä. Tähän olisi sopinut koreografiaa enemmänkin (jotain can can -tyylistä ). Olen tästä aina pitänyt ja nytkin annan yhtä monta tähteä, kuin oli sijoituskin: neljä

Tyypillien brittirallatelma, neljä tähteä.

Kovin tyypillinen 70-luvun brittirallatus oli tämä kappale. Reipasta ja kepeää, mutta ei sytytä minussa mitään suuria tunteita, kuten eivät brittiviisut yleensäkään. Jonkinsortin klassikko tästä on kuitenkin muodostunut. Esiintymisasu oli tosiaan ajanmukainen ja samalla rohkea veto, vrt. esikatseluvideon huomattavasti konservatiivisempi asu.

Kolme kirkkaasti välkkyvää tähteä.

Sätkynukesta vieteriukkoon... vuoden 1967 eväät riittivät siis neljänteen sijaan vuonna 1971. En tiedä tylsempää aihetta, paitsi sirkusklovnit. Pirteä brittiviisu... Pidän harvoista brittiviisuista ja erityisen harvoista pirteistä. Congratulations niille joiden maku on valtavirtaisempi. **

tonywerner kirjoitti:Tarinan mukaan britit halusivat edustajakseen irlantilaista alkuperää olevan henkilön, koska kisat olivat Irlannissa ja maiden välit olivat tuohon aikaan pahasti tulehtuneessa tilassa. Toinen tarina kertoo, ettei tämäkään ollut kaikkia osapuolia miellyttävä ratkaisu ja että Clodaghia olisi pidetty Irlannissa lähes maanpetturina, koska edusti heidän pahimpia vihamiehiään.

Kiinnostavaa ja hassua, että edellisvuoden Irlannin viisuvoittaja Dana (Rosemary Brown) oli puolestaan kotoisin Pohjois-Irlannista. Mikä seikka teki hänestä tavallaan britin.

Iso-Britannialla oli minusta 1960-luvun loppuvuosina ja 1970-luvulla monia hienoja viisuja. Mutta tämä Jaakko Laatikossa on yksi niistä huonoimmista sen ajan brittiviisuista. Vaikka Clodagh laulun vauhdikkaasti ja vakuuttavasti esittääkin. Yllään sen ajan muodin mukaiset mikrohousut / minihousut.

Kolme tähteä

Mr Kite kirjoitti:Kiinnostavaa ja hassua, että edellisvuoden Irlannin viisuvoittaja Dana (Rosemary Brown) oli puolestaan kotoisin Pohjois-Irlannista. Mikä seikka teki hänestä tavallaan britin.

No ei ehkä irlantilaisten mielestä

Lisäksi Irlannin ja Britannian välit olivat tuohon aikaan juuri tulehtumaan päin... vuonna 1970 tilanne ei ollut vielä niin kriittinen ja varsinainen verilöylyhän tuli vasta vuonna 1972... Sunday bloody sunday...

Kyllä tälle oikein iloiselle rallattelulle viisi irtoaa. Tykkäsin.

Miten tämä tekopirteä 'puppet on a string'-plagiaatti voi olla niin suosittu jaksaa ihmetyttää minua loputtomiin!?! Lähestulkoon pahinta britti-roskaa koskaan. Yksi tähti.

Clodaghilla oli kivat mikroshortsit! Aikansa näköinen ja kuuloinen viisu, jota kyllä rallattelee sujuvasti mukana, mutta jonka olemassaoloa ei enää sen jälkeen muista. Annetaan nyt kuitenkin kolme tähteä, vaikka sitten hyvistä sääristä!

Ihan näppärä rallatus oli tämä kappale. Ei todellakaan mitenkään mullistava tekele, mutta kyllä tätä hömppääkin välillä mielellään kuuntelee. Mistäköhän saisi tuollaiset shortsit? Kolme tähteä.

Vaikka Jack taisi tukehtua laatikkoon, niin annan neljä tähteä

Lennokas pop-kappale ja vieläkin parempi kuin Ison-Britannian edellisvuoden viisu. Clodagh esiintyy myös suloisesti, erityisesti ”I’m gonna bounce up and down on my spring” -kohdassa. Neljä tähteä.

Klaus-12 kirjoitti: ↑02 Maalis 2014, 21:11 Vaikka Jack taisi tukehtua laatikkoon, niin annan neljä tähteä

*syvä huokaus*

Tuliko jo ilmi ett tään teki suomeksi Eija "Halleluja" Merilä, tosi outona hömppä sanoituksella


Heh, kuunnelkaapa !