Sivu 1/1

Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 22 Marras 2011, 00:42
Kirjoittaja kais(t)a
:israel:
Kuva
Maa: Israel
Vuosi: 1974
Kappale: Natati la chaiai
Esittäjä: Kaveret (Poogy)
Säveltäjä: Danny Sanderson
Sanoittaja: Alon Oleartchik, Danny Sanderson
Kapellimestari: Yoni Rechter
Sijoitus: 7./17
Pisteet: 11
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1974il

Kauluspaitoja ja slipovereja. Esimerkiksi niistä voidaan muistaa Israelia vuonna 1974 edustanut Kaveret-yhtye, joka kansainvälisillä areenoilla tunnettiin myös nimellä Poogy. Yhtye oli perustettu vuotta aikaisemmin eli vuonna 1973, jolloin monet sen jäsenistä tutustuivat toisiinsa suorittaessaan asepalvelusta Israelin puolustusvoimissa. Vaikka heidän vuoden 1974 edustuskappaleensa "Natati la chaiai" ei ehkä vastaa meidän, tai ainakaan Kuppilan nuoremman sukupolven käsitystämme nykypäivän rockista, Kaveret-kokoonpanoa pidettiin ja pidetään yhä kotimaassaan Israelissa yhtenä nykypäiväisen israelinlaisen rockin ja popin tienraivaajana. Niinpä heidä valittiinkin maanviisuedustajaksi ilman julkisia karsintoja tuona vuonna.

Kilpailukappaleen "Natati la chaiai" oli säveltänyt kokoonpanon päälaulaja Danny Sanderson. Hän oli myös kyhäillyt kappaleen sanat yhdessä laulaja-basisti Alon Olearczykin kanssa. Hepreankielisen kilpailuversion lisäksi kokoonpano levytti kappaleesta myös englanninkielisen version "She looked me in the eye". Katie Boyle juontamassa Brightonin viisuillassa huhtikuussa 1974 kokoonpano nousi lavalle illan kuudentena kilpailijana. Pisteitä se keräsisi kisassa yhteensä yksitoista pistettä, jolla he sijoittuivat kilpailussa sijalle seitsemän.

Kotimaassaan suurta suosiota saavuttanut yhtye jatkoi yhdessä vuoteen 1976 saakka. Tämän jälkeen he ovat tehneet useita reunion-keikkoja, joista viimeisin on tietojemme mukaan vuodelta 2000.

Kaveret - She looked me in the eye
Kuva Kuva
Kuva Kuva
Kuva Kuva
Kuva

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 22 Marras 2011, 08:04
Kirjoittaja Valkealalainen
Tämähän kuulosti suhteellisen kivalta! Tykkäsin melodiasta. Ei huono. :peukku:

*** tähteä.

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 22 Marras 2011, 10:14
Kirjoittaja romualdo
lukemattomia kertoja olen vetäny tätäkin sähköharmoonillani (joissa olikin aika ykstoikkonen ottava ääni), ehkä myöhemmin uruillanikin (jotka taas olivat modernit, erilaisin rytmein ja äänenvärein (tekosoittimin)(ja joka ostettiin aikoinaan Raimo Rexi Puhtaat Purjeet Keron musiikkiliikkeestä, Kokkolasta) varustettu... orientaalisen hienosti soi poikien "Annoin Hänelle Elämäni" tai kuten tuo engl.kiel.nimi kuului "Hää Kahteli Minnuu Silimihin" ... The Poogy- nimellä olen myös aina tuntenut tämän hienon porukan, nyt vasta eka kertaa (!!!) näin tuon Kaveret - nimen...! Ja voi tuota hiusten määrää, israelilaisilla sitä karvaa on riittänyt....!!! Ja koska hebrean viisuilla on aivan oma syvä,tilava,lämmin paikkansa i mina hjärta nii en voi olla antamatta tälle vähempää kuin n. 4.2 pist. hetkonen... joo, -73 alkoi heidän viisutaival, pidän Ilanitin esitystä vieläkin hienompana, samoin Shlomo Artzin vauhdikas Sinä Ja Minä -75, hmm, joo sillehän minä annoin jotain 4.9 pist.

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 22 Marras 2011, 10:23
Kirjoittaja Zera
Tämä on ehdottomasti yksi lempiviisujani, mukavan hyväntuulinen rallatus. Viisi tähteä :ihana:

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 22 Marras 2011, 12:38
Kirjoittaja romualdo
niih, eiks ookki, hyvä esitys löytyy tuolta Youtuben valikosta, jossa on mukana oikein saliyleisökin häiritsevine läpytyksineen. Esitys lienee kappaleen ensiesitys iiisraelin tesvisiossa (?) siis klikkaa oik.puolelta Kaveret : Natati la chaiai, tai kuten meikä on tämän laulun kirjoittanut jo vuosikymmeniä muodossa : Natani la khaiai .... !

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 22 Marras 2011, 12:48
Kirjoittaja Aintsu
Tää on sympaattinen, ihanat slipoveri-sedät! :mrgreen: Biisissäkin on kivasti kansallista väriä. Vahvat kolme tähteä!

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 22 Marras 2011, 14:06
Kirjoittaja AntSa
Oikein leppoisa, mutta harvemmin tulee kuunneltua. Melodia rullaa ja tarina etenee.

Vahva KOLMONEN! :uujee:

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 22 Marras 2011, 16:38
Kirjoittaja Serduchka
:israel: :israel:

Loppujen lopuksi aika turhanpäiväinen renkutus väärinkuulemisista huolimatta. :draamaa:

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 22 Marras 2011, 16:46
Kirjoittaja jee euroviisut
Ihan osuva melodiahan toki tässä ja toimiva yhteenlaulu. Annan kolme tähteä.

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 22 Marras 2011, 18:20
Kirjoittaja ta1ja
Alku on rallatukseksi tylsä, kertosäkeessä enemmän mielenkiintoa, ylipäänsä ensin vaikutti koko viisu heikolle, mutta edetetssään imee mukaansa. Ihan kivaksi saakka. Kolme.

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 22 Marras 2011, 18:50
Kirjoittaja akuankka13
Miellyttävä renkutus, neljä tähteä.

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 22 Marras 2011, 19:24
Kirjoittaja Leonardo
Voihan slipoveri! Tässä tuli todella tiivis paketti 70-lukulaista ajankuvaa: slipoverit, isokauluksiset paidat, leveälahkeiset housut, ruskean eri sävyt ja miesten pitkät/tuuheat tukat. :mrgreen: Toivottavasti mikään niistä ei tule muotiin enää uudestaan... :hiips:

Ai niin, pitäisi varmaankin kappalekin arivioida. Olen aina pitänyt sen mukaansa tempaavasta rytmistä. Sävelkulkuhan on aika yksinkertainen, kappale on tavallaan samaa pötköä alusta loppuun sitä välisoittoa lukuun ottamatta, mutta samalla hyvin tehokas ja toimiva. Tätä alkaa hyräillä ihan huomaamattaan. Heprea sopii aivan erinomaisesti tähän(kin) lauluun. Minulle sopivaa rokkia! :heh:

Neljä tähteä.

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 23 Marras 2011, 21:18
Kirjoittaja Dana123
huono yritys israel pieni 2,3

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 27 Marras 2011, 12:25
Kirjoittaja Mr Kite
'
Suht'koht kivasti rullaava ja mukaansatempaavakin kipale.
Mukavaa melodiaakin löytyi.
Ja yhtyeen esityskin sujui ihan hyvin.

Viisu jää kuitenkin jollain tavoin latteaksi, pliisuksi, vaisuksi. Jotain jäi puuttumaan.....
Vaikutti osittain myös liian jankkaavalta.

Kuitenkin: neljä tähteä.

'

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 28 Marras 2011, 15:59
Kirjoittaja TomppaJr
Tämä oli kyllä harvinaisen kolmen tähden kappale, ihan kiva. :mrgreen:

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 28 Marras 2011, 21:19
Kirjoittaja Leo
Harvinaisen tarrrttuva melodia. Tämä on sellainen takiaispalloviisu: kun kuulet sen se ei lähde mielestäsi pois vaan hyräilet sitä yhä uudestaan ja uudestaan ja uudest..... :uujee: Ehkä toistoa alkoi olla aavistuksen liikaakin loppua kohti, mutta hyvä kappale kaiken kaikkiaan. Siitä vahvahkot neljä tähteä.

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 30 Marras 2011, 17:16
Kirjoittaja MuzaMaza
Ihana humppa. Vahvan kolmosen arvoinen. Tykkään. :joojoo:

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 03 Joulu 2011, 17:48
Kirjoittaja Ihme_Mies
Miellyttävän 70-lukulainen ja israelilaista letkeyttä parhaimmillaan. Pelkkänä bändiversiona ei yltäisi viiteen tähteen, mutta maukkaat puhaltimet tuovat juuri kaivatun lopullisen potkun tähän, eli annan täydet viisi tähteä! :uujee:

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 07 Kesä 2014, 23:27
Kirjoittaja klaus-12
Israelista rockia :heh: Olihan se ihan kolmosen arvoinen

Re: Israel 1974: Kaveret (Poogy) – Natati la chaiai

Lähetetty: 05 Elo 2018, 20:56
Kirjoittaja Samiasd
Mukavan erilainen kappale vuoden kattaukseen nähden, mutta ei tämä mikään erityisen hyvä ole. Jotenkin todella venäläinen kappale. Kaksi tähteä.