Viisukuppila

Maa: Suomi
Vuosi: 1971
Kappale: Tie uuteen päivään
Esittäjä: Markku Aro & Koivistolaiset
Säveltäjä: Rauno Lehtinen
Sanoittaja: Rauno Lehtinen
Kapellimestari: Ossi Runne
Sijoitus: 8./18
Pisteet: 84
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1971fi
Karsinnan tulos: http://natfinals.webuda.com/70s_80s/Finland1971.html

Markku Aro (oik. Markku Puputti, s. 3. helmikuuta 1950) nousi musiikkibisnekseen 18-vuotiaana. Iskelmälaulukilpailuun osallistumisen seurauksena hän pääsi vierailevaksi solistiksi Suomen saman vuoden euroviisuedustajan Kristina Hautalan kesäkiertueelle. Syksyllä Markku levytti ensimmäisen levytyksensä Käyn uudelleen eiliseen, josta tuli yksi vuoden 1968 suurimpia hittejä Suomessa. Markku Aro edusti Suomen musiikkimarkkinoilla tyyliltään uudenlaista pop-laulajaa, joka oli ottanut menneiden vuosikymmenien iskelmätähtien sijaan vaikutteita Tom Jonesin ja Engelbert Humperdinckin kaltaisilta kovaa ja korkealta laulavilta tähdiltä. Olihan jo ensimmäinen levytys suomenkielinen versio Humperdinckin hitistä Les bicyclettes de Belsize. Markku Aro osallistui Suomen euroviisukarsintoihin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1969, mutta hänen kilpailukappaleensa Sanoin ei ole jäänyt elämään. Paljon suurempi menestys oli seuraavana vuonna levytetty Hyvännäköinen, joka vakiinnutti Markku Aron aseman yhtenä Suomen pop-taivaan kirkkaimmista tähdistä.

Koivistolaiset taas olivat kahden sisaruksen, Anja (s. 1946) ja Anneli Koiviston (s. 1943) muodostama duo. Koivistolaiset olivat 60- ja 70-luvun vaihteessa suomalaisia superjulkkiksia, jotka näkyivät ja kuuluivat niin televisioissa kuin musiikkirintamallakin. Koivistolaisten ura alkoi 60-luvun puolivälissä, kun he toimivat go-go-tyttöinä suomalaisten artistien kesäkiertueilla. 60-luvun lopulla Koivistolaisten show’t olivat suuria yleisömenestyksiä, ja lisäksi he esiintyivät säännöllisesti televisiossa muun muassa Ilkamat-ohjelmassa. Lisäksi Koivistolaiset nauttivat menestystä myös levytyksillään, joista tunnetuimmat ovat Chirpy chirpy cheep cheep sekä Lasse Mårtensonin kanssa levytetty Limon Limonero.

Vuonna 1971 Rauno Lehtinen sävelsi euroviisukarsintoihin laulun Tie uuteen päivään. Laulun esittäjäksi valittiin Markku Aro, jonka sai taustalle tuekseen Koivistolaiset. 30-henkinen asiantuntijaraati valitsi laulun Suomen edustajaksi Dubliniin. Ennen euroviisuja Suomen edustajaryhmä kävi Saimaan rannalla kuvaamassa ensimmäistä euroviisujen esikatseluvideotamme.

Suomen hyvännäköinen joukkue esiintyi Dublinin Euroviisuissa 3.4.1971 toiseksi viimeisenä. Etenkin viehkeät Koivistolaiset olivat herättäneet – varmasti osittain lyhyiden minihameidensa ansiosta – kansainvälisen lehdistön huomion. Suomen laulu pärjäsi pisteidenlaskun alkuvaiheessa keskinkertaisesti, kunnes yhtäkkiä äänestyksen puolivälissä Ison-Britannian ja Belgian tuomarit antoivat molemmat täydet kymmenen pistettä Suomen esitykselle (vuonna 1971 jokainen maa antoi lauluille vähintään 2-10 pistettä, sillä jokaisella maalla oli kaksi tuomaria, jotka arvostelivat laulut skaalalla 1-5 pistettä). Myös äänestyksen loppupuolella Suomi vastaanotti muutamia korkeita pisteitä. Lopputulos oli 84 pistettä, minkä ansioista Suomi sijoittui kilpailussa peräti kahdeksanneksi. Vaikka kyseessä onkin yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimpiä euroviisuja, itse laulu on jäänyt Suomessa sangen tuntemattomaksi, eikä se noussut missään vaiheessa suureksi hitiksi. Vaikka Markku Aro on sanonut, että euroviisuedustaminen on ollut yksi hänen uransa suuria kohokohtia, niin menestys Euroviisuissa ei vaikuttanut hänen suosioonsa tai urakehitykseensä juuri millään tavalla.

Koko 70-luvun ajan Markku Aro nautti suuresta suosiosta. Vuosittain hän levytti uuden pitkäsoiton ja hitit seurasivat toistaan: Vain eteenpäin (1971), Oo – mikä nainen (1972), Jestas sentään (1973), Oma kultasein (1974), Pois sun vien (1975), Etsin kunnes löydän sun (1976), Ollaan lähekkäin (1977) ja Keskiyön aikaan (1977). Markku Aro nähtiin myös vähän väliä Suomen euroviisukarsinnoissa: vuonna 1974 laululla Anna kaikkien kukkien kukkia, 1976 Ruska, 1979 Sano Susanne sekä 1981 laululla Mun suothan tulla vierees sun, jonka hän esitti singaporelaisen Nisa Sorayan kanssa.

80-luvulla Markku Aron suurin suosio hieman hiipui, mutta levytykset ja esiintymiset jatkuivat edelleen säännöllisesti. Aron 80-luvun hittejä olivat mm. Jos Luoja suo (1982) ja Kyyneleet sielun puhdistaa (1989). 90-luvun alussa Aron levytykset nauttivat suosiota paikallisradioissa, vaikka mitään valtakunnallisia hittejä lauluista ei enää muodostunut.

Markku Aro keikkailee edelleen jatkuvasti, parhaimmillaan 15–20 keikan kuukausivauhtia. Markku Aro on rautaisella ammattitaidollaan vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen luotettavimmista keikka-artisteista. Uusia levytyksiä syntyy edelleen säännöllisesti, mutta 70-luvun superhitit ovat niitä, joita nostalgiannälkäiset suomalaiset jaksavat toivoa vuodesta toiseen.

Markku Aro & Koivistolaiset – Tie uuteen päivään (2006)

Markku Aro - 30 suosikkia (Spotify)
http://www.markkuaro.com/

Kauniita ihmisiä, todella. Itse viisu on itselleni kuitenkin hieman hankala tapaus. Introssa ja a-osassa on hienoa imua mutta kertosäe on aina ollut mielestäni hieman alennuslaari-osastoa.

Hankala KOLMONEN!

Mukavan vievä ja mukaansatempaava suomalaisiskelmä, ja on hienoa, että kyllä Suomikin joskus pärjää. Neljä tähteä.

Ymmärrän hyvin, miksi tämä on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi, on sen verran köykäinen sävellys ja sanatkin aika diipadaapaa. Kaksi tähteä.

Miten voi muka arvostella objektiivisesti biisin, joka tuo koko oman lapsuuden mieleen?
Kertsi ja muu biisi ovat kyllä ihan eri paria, kuin tässä olisi kaksi eri kappaletta.
On sitä hassut koreografiat osattu ennenkin!
Neljä tähteä.

Ei ole niitä Suomen suosikkiviisujani.

Kiva ja hyväntuulinen iskelmä, neljä tähteä.

Aina olen tykännyt tästä ja varsinkin koivistolaisista Markku oli niin söpö tuohon aikaan ja ehkä muutkin Suomessa luulivat, että hurmaa myös koko euroopaan hymyllään. Niin ei valitettevasti vaan käynyt. Tää ansaitsee ainakin vahvan nelosen. Erityisesti tykkään koivistolaisten seitkytluvun tanssikoreografiasta (joka kuulemma tehtiin vasta paikan päällä)

Minä taasen tykkään nimenomaan kertosäkeestä. Jotenkin ihanan nostalginen ja kaihoisa. Varsinkin se "Mistä löyty tie" -kohta nostattaa ihan kyyneleitä silmiin. Hieno paketti Suomesta. Olisi ansainnut vieläkin paremman sijoituksen. Markku Aro voisi röyhistellä enemmänkin rintaansa. Koivistolaisetkin ovat ylpeitä edustuksestaan. Neljä tähteä.

'

Kuten Iharju kirjoittikin esittelyssään niin tämä viisu on tainnut tosiaan painua jonkin verran unholaan ja jäädä tuntemattomaksi ns. suurelle yleisölle verrattuna moniin muihin Suomen viisuihin.
Se on sinänsä yllättävää. Jo tämän viisun hyvän sijoituksenkin vuoksi, ja koska tämä on ihan hyvä, mainio kappale.

Itseäni on aina viehättänyt tässä viisussa sen positiivinen, optimistinen perusvire, sekä melodiassa että sanoituksessa.

Sanoituksessa on minusta jonkin verran kuultavissa jopa sen ajan hippihenkeä. Huom: Hair-musikaali ja Aqvuarius.....Kulje valoon, kulje aurinkoon-tyylisesti.
Oltiin mukana ajan hengessä.

Kertosäe on melodialtaan kaunis ja mieleen tarttuva.

Markku selviytyy hyvin laulusuorituksessaan.
Ja Koivistolaiset tietysti ovat ihania

NELJÄ VAHVAA TÄHTEÄ

Ps. Tuo kaikki meidät uuteen päivään johtaa
Nyt onko syytä surra tulevaa?
Kun muita tiellä kulkevia kohtaa
Ja kaikki on niin mukavaa

Ihan kiva iskelmä, mutta jotenkin hajuton loppumaku siitä jäi. Kappaleessa oli sovituksellisesti joitain varsin kivoja kohtia, mutta melodia ja sanoitus puoli olisi voinut olla ovelampaa. Jäin kaipaamaan jotakin, jota kyllä koko biisin ajan jaksoin odottaa. Kaksi. **

Aika pliisu Suomi-iskelmäksi, kaksi tähteä.

Todellakin aliarvostettu ja turhaan hieman unohduksiin vaipunut suomalaisviisu. Minulle tämä on kylläkin ollut aina parhaiten muistamiani Markku Aron kappaleita, ja pidän kovasti sen kaihoisasta tunnelmasta, johon kertosäkeet tuovat väliin reippaampaa menoa. Oikein mainio viisu Suomelta, esitys hyvä ja esittäjät kauniit. Asuissa nyt olisi voinut olla muutakin väriä kuin ruskeaa, mutta se oli toki tuolloin huipputrendikästä.

Neljä tähteä, ilman muuta!

Kaikkien aikojen paras Suomen viisuedustaja, voittaa hiuksenhienosti Kaija Kärkisen. Komppaan Leonardia: aliarvostetuin mittelöitsijämme.

Vaikka Koivistolaisten taustakoreografia täyttää campin kriteerit kaikilla asteikoilla, niin itse kappale on pitänyt hyvin pintansa vuosikymmenien saatossa. Raikas, hyvä yhdistelmä rauhaa ja menevyyttä, hyvin esitetty. Kilpailuesityksessä saa tosin jännätä milloin kolmikko sotkeutuu mikrofonien johtoihin

on joo, yksi suurimmista edustajasuosikeistani... olen aina pitänyt Markkua meijän ykkössolistinamme... loistava ääni, silloinen Intro-lehden toimittaja Markku Veijalainen kertoi esc-jutussaan että joku levymoguli arveli TAI USKOI että Markun levyjä olisi löytynyt jo irlantilaisistakin levykaupoista, niin hyvänä laulajana hän lähettilästämme piti. Apu-lehden jutun mukaan taas Koivistolaisten kaksoisvaikutus näkyi ja huomattiin kaikkialla, jopa eräs bussinkuljettaja pysäytti ajokkinsa ajoväylällä kesken kaiken ihmetellessään näyttäviä sisaruksiamme. Myös minä ihmettelin aikoinaan jo -70 luvulla kun tätä laulua ei tahtonut kuulua radiosta. Käsittämätöntä että tämä jäi todellakin jonkinlaiseksi väliinputoajaksi mm. erinomaisesta säveltäjästä ja sijoituksesta huolimatta.
Wahwa witonen

romualdo kirjoitti:Myös minä ihmettelin aikoinaan jo -70 luvulla kun tätä laulua ei tahtonut kuulua radiosta.

Omituista. Minä nimittäin muistan tämän nimenomaan radiossa soineena biisinä, oikein tunnusomainen 70-luvun alun biisi olikin, enkä tajunnut että tämä on euroviisu. Tosin minulle taisi muodostua käsitys euroviisuista jonain toistuvana tärkeänä tapahtumana vasta muutama vuosi myöhemmin. Ja tuolloinhan oli vain yleisradio ja rinnakkaisohjelma, eli kai me on suunnilleen samoja radiokanavia kuunneltu?

Rousku kirjoitti: Kertsi ja muu biisi ovat kyllä ihan eri paria, kuin tässä olisi kaksi eri kappaletta.

Joo. Ja tuo asia minua eniten ko. kappaleessa häiritsee.
Sanoitus-kritiikistä myös samaa mieltä... mutta ehkä ne on suurta taidetta!?!
Kaiken kaikkiaan kuitenkin keskitasoinen 70-luvun viisu -kyllä sellaisella oltaisiin jo melkoisen korkealla nykyviisuissa!
Vahvat kolme tähteä.

Ihme_Mies kirjoitti:Kaiken kaikkiaan kuitenkin keskitasoinen 70-luvun viisu -kyllä sellaisella oltaisiin jo melkoisen korkealla nykyviisuissa!.

No enpä tiedä. Aika mitäänsanomatonta veisuuta, vaikka MArkku Aro hyvä laulaja onkin. Koivistolaiset tiedän kun liittyivät opiskeluaikoina joidenkin proffien kertomaan mehukkaaseen "silloin ennen&vallankumous 1968" legendaan, mutta enpä ole koskaan oikeastaan kuunnellut. Tämän biisin kuulin ensimmäistä kertaa nyt, vaikka 1970-luvulle lapsuus sijoittuukin - että ilmeisen unohtunut on. Kaksi.

Minulle tämä suomiviisu on jäänyt vähän etäiseksi, vaikka Markku Aro on ihan huikea artisti ja periaatteessa juuri tällaisesta minun pitäisi pitää... Vahva kolmonen nyt kuitenkin, sanoitus on hieno.

Tämä on taas näitä Suomen keskinkertaisempia edustusviisuja. Ei ole koskaan sykähdyttänyt sen kummemmin. Mutta kyllähän tätä kuuntelee...

*** tähteä.

Joo, kovin on aliarvostettu viisumme. Kappale on sävellyksenä kansainvälistä tasoa, Rauno Lehtisellä oli vahva eurooppalainen tuntuma monissa muissakin sävellyksissään (Letkis, Tom tom tom, Vaaleanpunaista shampanjaa jne...). Markku Aro ja Koivistolaiset näyttivät kauniilta ja tyylikkäiltä. Koreografia sopi esitykseen oikein hyvin.
Tämän kappaleen kohdalla on joskus vähätelty sen sijoittumistakin, mutta haloo: 8.tila . Eipä ole kuin kuusi Suomiviisua, jotka ovat paremmin pärjänneet. Oikein mallikas kokonaisuus ja kappalehan soi vieläkin radiossa silloin tällöin. Kirkkaasti neljä tähteä.

Ymmärrän, etteivät kaikki nykyään arvosta tätä kevyttä tuotetta, mutta se on mielestäni aikansa hyvä ja nostalginen edustaja, varma esitys, rikas sovitus muotihidastuksineen ja monimuotoinen sävelmä, laulun sanatkin kelpasivat teini-ikäiselle. Suomen taukovuoden jälkeen olin hyvin innostunut tästä, enkä minä eikä radiokaan ole vielä kuluttanut laulua puhki - ehdottomasti neljä tähteä.

Vuosi kuuluu minulla viisujen kulta-aikaan, useimmat laulut ovat rakkaita klassikoita. Menestys todella oli hyvä, kun kovassa kisassa edelle menivät vain Monaco, Espanja, Saksa, Iso-Britannia, Italia, Ruotsi ja Alankomaat. Näistä vain Italia saisi olla alempana, ja toisaalta taakse jäivät hienot Itävalta ja Portugali.

Lähetin muuten eurovisioncovers-sivuston pitäjälle ylläolevan singlekuvan v. 1999, on kiva olla joskus avuksi. Etiketistä ei oikein erotu, että levyversion kesto on noin 3.20, joten kolmeminuuttisissa esikatselu- ja finaaliversioissa laulua on ennen hidastusta jouduttu typistämään, mikä häiritsee minua joka kerta.

Yksi niistä suomalaisista euroviisuista, joista en niin kovasti pidä. Kolmonen.

Näin menemällä kohti uutta päivää, voisin antaa neljä tähteä

Koivistolaiset ovat tämän paras osa, rakastan miten he vain ilmestyvät paikalle. ”Muukaavaaa” kuulostaa ihan kamalalta ja en pahemmin ole tästä muutenkaan koskaan pitänyt. Kaksi tähteä.