Sivu 1/1

Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 26 Maalis 2013, 09:45
Kirjoittaja Toni
:israel:
Kuva
Maa: Israel
Vuosi: 1977
Kappale: Ahava hi shir lishnaim
Esittäjä: Ilanit
Säveltäjä: Eldad Shrem
Sanoittaja: Edna Peleg
Kapellimestari: Eldad Shrem
Sijoitus: 11./18
Pisteet: 49
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1977il

Viisukuppila kertoo Ilanitin uran käännekohdista jo edeltävän edustuskappaleen kohdalla. Uransa huipulla purjehtinut Ilanitiksi kutsuttu Hanna Drezner-Tzakh valittiin sisäisesti edustamaan maataan Lontoossa järjestettävään Eurovision Laulukilpailun finaaliin. Edustussävelmäksi valikoitui "Ahava hi shir lishnayim" (Rakkaus on laulu kahdelle), joka esiteltiin Euroopalle televioruudussa foneettisesti englanninkielisiin suihin sopivasti "Ah-haa-vah hee shir lish-naa-yim". Säveltäjä Eldar Shrem oli toiminut aiemmin orkesterinjohtajana, mutta nyt siis ensi kertaa kynäniekkana. Israelin delegaatio matkusti Lontooseen minimaalisella budjetilla ja Ilanit sai luvan maksaa paitsi oman esiintymisasunsa, myös lentolippunsa. Säästösyistä Ilanitin taustalla lauloi kolme BBC:n tarjoamaa taustalaulajaa, joiden suissa taipui ammattimaisesti myös heprean kieli.

Israel esiintyi esiintymisnumerolla 11, Kreikan ja Sveitsin kappaleiden välissä. Israelin mahtipontinen festivaaliballadi jakoi nähtävästi mielipiteitä tuomaristoissa. Esimerkiksi Suomi ei antanut Israelille pistettäkään. Sen sijaan 10 muuta maata muisti Israelia keskinkertaisilla pisteillä. Vuoden 1973 toistoa Ilanit ei saanut Lontoon myöhäisillassa aikaan, vaan 49 pistettä oikeutti israelilaisittain ehkä pettymyksentäyteiseen 11. sijaan. Israel itse aiheutti kilpailussa hämminkiä, kun pisteidenantaja ei muistanut jännityksissään antaa neljää pistettä aluksi laisinkaan. Kun Israelin pisteet oli kirjattu, myös Suomen pistesaldo oli seitsemää pistettä aiempaa suurempi.

Ilanit – Ahava hi shir lishnaim (1977)

Päivi Paunu - Saat laulun

Ilanit Spotifyssa

Aiemmin Viisulassa: Israel 1973: Ilanit - Ey sham
Kuva
Kuva

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 26 Maalis 2013, 10:52
Kirjoittaja jee euroviisut
Olisi tämä paremman sijan ansainnut. Tämä vakuuttava mahtipontisuus sen kun tempaa mukaansa. Huippuvuotensa parhaimmistoa. Ehdoton nelonen. :kups:

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 26 Maalis 2013, 15:09
Kirjoittaja Serduchka
:israel: :israel: :israel:

Ihan vahvaa tulkintaa.

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 26 Maalis 2013, 16:04
Kirjoittaja Edwina
Tämä on yksi euroviisuhistorian ihanimmista kappaleista! Pidän tästä enemmän kuin tuon vuoden voittajasta.
Olen aina suorastaan rakastanut tätä kappaletta, se vaan on niin hieno. En osaa selittää siihen syytä.
Ihmetyttää, että Suomelta ei irronnut tälle yhtään pistettä. Muutenkin tämän olisi pitänyt sijoittua paremmin.
Päivi Paununkin versio tästä kappaleesta on tosi hyvä.

Erittäin loistavat :israel: :israel: :israel: :israel: :israel: pistettä!

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 26 Maalis 2013, 17:38
Kirjoittaja AntSa
Upean viisuvuoden kärkeä, ehdottomasti. "Israelin Anna Eriksson" omasi myöskin karismaa kosolti. VIISI! :uujee: Rakastan myös suomenkielistä levytystä.

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 26 Maalis 2013, 20:26
Kirjoittaja Leo
Melodialtaan hieno kappale, joka kuuluu mielestäni Israelin viisuparhaimmistoon. Nanso-raitainen esiintymisasu kiinnitti nyt huomiotani visuaalisesti, vaikka Ilanit on muuten mitä miellyttävin esiintyjä ja kaunisääninen laulajatar. Orkesterin puhaltimet olivat upeat. Sen muistan, että tuolloiselle Leolle kappaleen tosi pitkä nimi tuotti päänvaivaa. Yllättävän alas tuloksissa jäi tämä, eikä Suomen raatikaan tätä noteerannut. Minulta irtoaa tänään neljä kirkasta tähteä.

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 26 Maalis 2013, 21:06
Kirjoittaja Leonardo
Tyylikäs balladi, jossa viipyilevät säkeistöt ja mahtipontiset kertosäkeet vuorottelevat. Sitten joukkoon liittyi se yksi osa, joka minusta rikkoi tunnelmaa irrallisuudellaan. Ilman sitä olisin tykännyt enemmän. :joojoo:

Kolme erittäin vahvaa tähteä.

Taas on saatu yksi vuosikerta Viisulassa kokonaan arvioiduksi. Vähiin alkavat 70-luvun viisut käydä: jos laskelmani pitää paikkansa, seitsemän viikon kuluttua kaikki on kuultu eli viisuviikolla kuullaan viimeinen. Omissa arvioinneissani vuosi 1977 näyttää olevan oikein keskivertovuosi, tähtikeskiarvoksi muodostui 3,06. Viiden tähden viisuja oli kaksi: Ranskan voittoviisu ja Suomen upea Lapponia.

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 27 Maalis 2013, 10:57
Kirjoittaja Mikel
Rakastan tätä. :kups: Ehkä jopa parempi kuin L'oiseau et l'enfant... Todella hyvä sävellys - mahtipontinen, kaunis ja jopa dramaattinenkin. Sanoitus on ehkä hitusen korni, mutta hepreaksi laulettuna se ei häiritse, kun en siitä oikein mitään ymmärrä. :heh: Ihanalle Ilanitille ehdottomasti viisi tähteä! :surrur:

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 27 Maalis 2013, 16:27
Kirjoittaja Samza
:israel: :israel:

Ei ollut aivan minun juttu, mutta ei kaukana kolmesta tähdestä. :eeek:

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 27 Maalis 2013, 18:32
Kirjoittaja Ihme_Mies
Olipas hyvä! :uujee: Ihanaa mahtipontisuutta ja erittäin ammattitaitoista musiikkia kaikin puolin. Israel oli kyllä 70-luvulla todella vahva viisumaa. :peukku: Mä taidan olla yleensä täällä Viisulassa kaikkein nuukin antamaan tähtiä, mutta nyt tulee jo toiselle peräkkäin täydet viisi! :uujee:

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 27 Maalis 2013, 21:08
Kirjoittaja TomppaJr
Kas tässä teille malliesimerkki jollotuksesta. :tosion: Kolme. :heh:

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 28 Maalis 2013, 22:13
Kirjoittaja MuzaMaza
Aivan ihana! Vuotensa kakkonen heti voittajabiisin jälkeen. Tässä on voimaa ja sydänverta ämpärikaupalla. Kaunis melodia ja hieno kertosäe. Osaava artisti kirsikkana kakun päällä. Täydet, makeat viisi tähteä!

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 29 Maalis 2013, 12:22
Kirjoittaja Valkealalainen
Yllättävän miellyttävä kappale. Minun ei varmaankaan kuuluisi pitää tästä näin paljon. Tämä flunssa saa minut varmaan kuulemaan ihan omiani. Tai sitten se on tämä pitkäperjantai... Täytynee palata tähän viisuun toistekin.

*** tähteä.

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 02 Huhti 2013, 21:24
Kirjoittaja akuankka13
En saanut tästä oikein mitään irti. Kaksi tähteä.

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 11 Huhti 2013, 00:22
Kirjoittaja kuu-kuu
Rouva Tukanheiluttaja huonommalla kappaleellaan. Omassa huoneessaan haahuileva semmoinen. Tuskinpa kiinnostaa työntää korvaa oviaukkoon, no ehkä hakkaavaa rumpupumputusta voi hieman korvastella. Tyypillinen viisu viisumaailmassa, hiljaisuus, kailotus vuorottelevat. Vain 2 anisviinapulloa, jotka vedetään huikalla.

Re: Israel 1977: Ilanit - Ahava hi shir lishnayim

Lähetetty: 15 Elo 2018, 23:46
Kirjoittaja Samiasd
En ole koskaan ollut näiden israelilaisten balladien ystävä, enemmän pidän heidän uptempo-kappaleistaan. Toki ymmärrän tämän kauneuden, mutta itseeni ei niin iske. Heikot kolme tähteä.