Viisukuppila

Maa: Luxemburg
Vuosi: 1981
Kappale: C'est peut-être pas l'Amérique
Esittäjä: Jean-Claude Pascal
Säveltäjä: Sophie Makhno, Jean-Claude Petit, Jean-Claude Pascal
Sanoittaja: Jean-Claude Pascal, Sophie Makhno, Jean-Claude Petit
Kapellimestari: Joël Rocher
Sijoitus: 11./20
Pisteet: 41
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1981lu

Eurovision laulukilpailun vuonna 1961 voittanut Jean-Claude Pascal (oik. Villeminot, s. 24.10.1927 – k. 5.5.1992) palasi viisuestradille tasan 20 vuotta myöhemmin. Ranskalaisnäyttelijä edusti tällä toisellakin yrittämällä jälleen Luxemburgia. Jean-Clauden tarina on kerrottu jo aikaisemmassa Viisula-esittelyssä, jossa käsiteltiin vuoden 1961 voittoisaa Nous les amoureux-viisua.

Tällä kertaa Jean-Claude esitti Dublinissa kappaleen ”C'est peut-être pas l'Amerique”, jonka hän oli itse säveltänyt ja sanoittanut yhdessä kaimansa Jean-Claude Petitin ja Sophie Makhnon kanssa. Esittäjä ja sävelmä oli valittu edustustehtäviin perinteiseen luxemburgilaiseen tyyliin eli sisäisesti. Yksi tekijöistä, Jean-Claude Petit (s. 1943), on tunnettu ranskalainen säveltäjä ja tuottaja, joka on tehnyt musiikkia pääasiassa elokuviin. Niistä kuuluisin lienee kiitelty ”Cyrano de Bergerac” vuodelta 1990, jonka pääosassa nähtiin Gérard Depardieu. Petit johti myös orkesteria vuonna 1971 Monacon voittoisan esityksen aikana. Tahtipuikon varressa hänet nähtiin pari kertaa myöhemminkin Ranskan esityksissä 1980-luvulla, mutta tätä esitystä Petit ei orkestroinut. Myös Sophie Makhno on tuottelias lauluntekijä ja laulaja, johon voi tutustua vaikka hänen omilla internetsivuillaan osoitteessa http://www.sophiemakhno.com.

Sävelmä ”C'est peut-être pas l'Amerique” on traditionaalinen balladi, jonka teksti on ylistys musiikille. Vaikka kertosäkeessä lauletaan ”Tämä ei ehkä ole Amerikka, mutta Amerikka ei olekaan kaikki”, kätkeytyy tärkeämpi sanoma jatkosäkeistöön ”Minulla on musiikki sydämessäni ja musiikki merkitsee minulle paljon”. Jean-Claude ylistää kaikenlaista musiikkia, joka kumpuaa ihmiskunnan juurista ja vakuuttaa, ettei ”koskaan lopeta laulamista”. Tämä yhdistettynä harmaantuneen hurmurin vastustamattomaan charmiin toi Luxemburgille 12. sijan 41:llä pisteellä. Eniten teos oli Itävallan raadin mieleen, joka antoikin Jean-Claudelle 10 pistettä. Myös Suomessa kappaleesta pidettiin ja raatimme antoi tälle 4 pistettä.

Valkoisessa smokissa ja kissanrusetissa esiintynyt Jean-Claude Pascal oli kuin tuulahdus menneiltä vuosilta, mutta hienosti orkestroitu sävelmä oli samaan aikaan ajaton ja ajan hengessä. Introssa on kuultavissa elokuvamusiikkiin viittaavia teemoja, jotka ainoan kapellimestarin keikkansa heittänyt Joël Rocher orkestroi upeasti viuluille. Jean-Clauden tukena lavalla oli vahva viisijäseninen kuoro, jonka tunnetuimmat jäsenet Michel ja Georges Costa ovat laulaneet taustoja lukuisissa eri maiden esityksissä. Miten ”C'est peut-être pas l'Amerique” iskee nykymusiikin kuuntelijaan, jolle Amerikka on usein kaikki kaikessa? Kerro meille.

Viehättävä KOLMEN tähden kokonaisuus. 1981 oli kyllä upea viisuvuosi, eikä tämäkään viisu sen hienoutta suuremmin heikonna. J-C:n voittoisa viisu kahdenkymmenen vuoden takaa on mieleeni kuitenkin rutkasti enemmän.

Minä puolestani rakastan tätä(kin) Jean-Clauden tunnelmapalaa

minä taas jumaloin ranskalaista musiikkia, kuten tätäkin, eli rompsautan tälle satularepustani tietty n. 5.8 pist. ... tästäkin tehtiin suom. versio... Muuttumaan ei lauluja saisi ... esittäjn nimi on painunut jonnekin harm.aivosolujen suohon.... "yksi kädenliike ja katse... " sanoi Matti Paalosmaa juonnossaan ja Mertaranta olisi ehkä lisännyt että "ja se on siinä!" ihania suvantopaikkoja sen vuoden kovin diskanttikaikusien ja peltirumpumaisen hakkaavassa discohakuisessa kisassa...
niin toinen täyskymppi plussineen oli sit se ihana Kreikan esitys, ja Sveitsikin, enää en ole sen 1. sijasta niin kauhian ja törkiän varma.... ja Ranska, voi ei, oliko se noin hurjan hyvä vuosi, yksi parhaista, no varmasti, .... mik tai kukakohan esiintyi ennen Luxeria kun katsomossa joku mies hirnui siinä vas. laidassa... mahtoi olla hauskaa... ymmärtäisin sen jos Suomi olisi esiintynyt ennen tätä scharmanttia ranskalaista Mestaria ....

Luxemburg esiintyi numerolla 4 heti Länsi-Saksan Lena Valaitiksen jälkeen

Hohoijaa, oli tylsää. Kaksi tähteä. Tuskin kohta muistan tuosta enää mitään. Se vuoden 1961 vuottoviisu Nous les amoureux on paljon parempi. Olipa muuten Jean silloin jo vanhan näköinen.

Paikoillaan junnaileva, kaksi tähteä.

Melkein meinasin antaa kolme tähteä, sillä onhan tässä jotain... Ihan kivasti soljuva kertosäe ja vanhaa charmia Mutta hieman tylsä

Aikoinaan olin aivan myyty tästä kauniista balladista, eikä sen hohto ole vieläkään himmennyt. Positiivisella tavalla vanhanaikainen balladi, mutta sopii kokeneelle ja karismaattiselle esittäjälleen. (Tietysti, kun on sen itse säveltänyt.)
Ehkä jotain pientä lisää olisin kaivannut tähän lauluun tänään, koska säkeistöt ja kertosäkeet toistuivat samanlaisina koko laulun ajan. Silti kokonaisuutena mahtavan viisuvuoden top-5:ssä minulla ja tähtiäkin Luxemburgiin ropisee 4.

Hieno tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä - siis jo v. 1981 tämä tuntui sellaiselta. Perustyylikäs balladi, jonka charmanttinen Jean-Claude ammattitaitoisesti tulkitsee. Hän näytti kyllä kieltämättä yllättävänkin vanhalta ollakseen vasta 53-vuotias. Kaunista, kaunista, mutta minustakin Jean-Clauden voittoviisu on selvästi parempi kokonaisuutena, johon kuuluu myös ajanmukaisuus.

Vahvat kolme tähteä.

Unettava viisu... ....johtuu ehkä osin kuunteluajankohdasta. Olihan tämä tällainen ihan chic, pikkunätti balladi. .......Mutta kaiken kaikkiaan tässä esityksessä oli jotain tahattoman koomista. Tuli mieleen Chaplinin elokuva Parrasvalot, jossa entinen menestynyt klovni yrittää tehdä paluuta parrasvaloihin, mutta epäonnistuu. Tavallaan Jean-Claude on tässä samassa asemassa. - Olisikohan hänen kannattanut sittenkin jättää euroviisuesiintymiset siihen vuoden 1961 voittoon (?)

Kaksi **

^ei missään nimessä, top 4 kauraa tämä on minullakin tuona megalomaaninen timanttisen kovana (näköjään....) esc-vuonna, jokseenkin samal logiikalla Katja Epsteiniltä olisi evätty -80 esiintyminen koska hän vei paikan joltain muulta pinnalle nousevalta lupaavalta kyvyltä... esim. ja Anna Vishin kohdalla ssamoiin.... vaikka -06 edustuslaulu oli hänen kohdaltaan sen vuoden makoisinta paksuinta keltaisinta kermaa ...ahhhhhhh !!!!
edit: tieskuinkamones: muistaakseni Jean lauloi että "tämä ei ehkä ole amerikkaa, eikä amerikka ole kaikki...." niin, kun kuuntelee tämän ajan soittolistoja niin vois kysyä samaa... aniharvoin pääsee jonku muun kielinen kappale soittoon ja ne ovatkin sitten miltei poikkeuksetta näitä esc-lauluja, Layla -06, Fra-69 ... ku aattelen näitä Radio Keskipohjanmaankin soittoja, silloin harvoin enää kun haluan ärsyttää oikein itseäni, kääntämällä sen konsertvatiivisen idyllin esille ärsyttävän niukkavalikoimisine soittolistoineen...uhhhhh! :no niin, sun vuoro...jatka tämän ihanan laulun hehkuttamista, kaaikki hehkulamput nyt esille ....!!:

Minusta tämä Jean-Clauden kappale on parempi kuin hänen voittoviisunsa - muttei kuitenkaan suuremman hehkutuksen kuin ** tähden arvoinen.

P.S. Röökikö Jean-Claudella on kädessään tuossa levyn kansikuvassa? Mitenköhän nykypäivänä moiseen suhtauduttaisiin..?

ei olla suht. mitenkään eli on katsottu läpi sormien, mm. Kaija Koon levytyksiä joissa "tyttö istuu tupakalla ..." , samaisel artistil taisi olla sellainen laulu kuin "Savukkeet on loppuneet", siis oikein tuolla nimellä.... törkeetä, ja Neljäs nainen -yhtyekin on "alikunnostautunut" täsä piilo mainonnassa... puhumattakaan alkoholia ihannoivista lauluista... "kaljakori kilisee..maaarrasaskuuuu...." no niin, ny pääsi Rompsunkin kukkaesiliina (on vain lierihattuja ilman kukkia) oikein vauhtiiin .....

Tämä ei oikein vedonnut minuun. Vanhanaikainen tunnelma ei riitä kovin pitkälle. Kaksi tähteä.

Minä tykkäsin tästä Jotenkin sellainen tunnelmallinen palanen joka ansaitsee 4 tähteä.

Neljä täältäkin. Laulun ydinväitteestä olen vahvasti samaa mieltä. Kertosäkeistö on muutenkin varsin viehättävä, sitä kelpaa kyllä toistaa. Kuoro on tärkeä lisuke. Kokonaisuus jää silti loistokkuuden alapuolelle, vähän pieneksi. Tulkintakin on epätäydellinen, liikaa charmin varassa. Siksi vain neljä.

Tyylikäs kappale, tyylikkäällä esiintyjällä. Onhan tää hieman vanhanaikainen, mutta itse tykkään tästä ja lahjoitan sille 4 tähteä!

Olisi herra Pascalin kannattanut jättää viisuareenoilla esiintymisensä Nous les amoureuxin. Tämä on kun suoraan 60-luvulta 80-luvulle revitty viisu, ja kuten nähtiin, ei se toimi enään 80-luvulla. Tylsä. Kaksi tähteä.

Onpa poukkoileva kappale. Tässä on jotain charmia, mutta kokonaisuutena ei ole mitenkään äärimmäisen mielenkiintoinen. Kaksi tähteä.

Mukavaa, että vuonna 1981 oli yksi tällainenkin kappale. Hirveästi sävelmästä ei mieleen jää, mutta tunnelma kantaa pitkälle. Jean-Clauden lavaolemuksessa on jotain harvinaista tähtipölyä ja charmia, jota katselee oikein mielellään. Myös sanoitus vaikuttaa esittelyn perusteella mielenkiintoiselta, musiikkia ei voi koskaan ylistää tarpeeksi! Vahvat kolme!