Luxemburg 1981: J-C Pascal - C'est peut-être pas l'Amérique
Lähetetty: 15 Syys 2010, 08:29
Maa: Luxemburg
Vuosi: 1981
Kappale: C'est peut-être pas l'Amérique
Esittäjä: Jean-Claude Pascal
Säveltäjä: Sophie Makhno, Jean-Claude Petit, Jean-Claude Pascal
Sanoittaja: Jean-Claude Pascal, Sophie Makhno, Jean-Claude Petit
Kapellimestari: Joël Rocher
Sijoitus: 11./20
Pisteet: 41
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1981lu
Eurovision laulukilpailun vuonna 1961 voittanut Jean-Claude Pascal (oik. Villeminot, s. 24.10.1927 – k. 5.5.1992) palasi viisuestradille tasan 20 vuotta myöhemmin. Ranskalaisnäyttelijä edusti tällä toisellakin yrittämällä jälleen Luxemburgia. Jean-Clauden tarina on kerrottu jo aikaisemmassa Viisula-esittelyssä, jossa käsiteltiin vuoden 1961 voittoisaa Nous les amoureux-viisua.
Tällä kertaa Jean-Claude esitti Dublinissa kappaleen ”C'est peut-être pas l'Amerique”, jonka hän oli itse säveltänyt ja sanoittanut yhdessä kaimansa Jean-Claude Petitin ja Sophie Makhnon kanssa. Esittäjä ja sävelmä oli valittu edustustehtäviin perinteiseen luxemburgilaiseen tyyliin eli sisäisesti. Yksi tekijöistä, Jean-Claude Petit (s. 1943), on tunnettu ranskalainen säveltäjä ja tuottaja, joka on tehnyt musiikkia pääasiassa elokuviin. Niistä kuuluisin lienee kiitelty ”Cyrano de Bergerac” vuodelta 1990, jonka pääosassa nähtiin Gérard Depardieu. Petit johti myös orkesteria vuonna 1971 Monacon voittoisan esityksen aikana. Tahtipuikon varressa hänet nähtiin pari kertaa myöhemminkin Ranskan esityksissä 1980-luvulla, mutta tätä esitystä Petit ei orkestroinut. Myös Sophie Makhno on tuottelias lauluntekijä ja laulaja, johon voi tutustua vaikka hänen omilla internetsivuillaan osoitteessa http://www.sophiemakhno.com.
Sävelmä ”C'est peut-être pas l'Amerique” on traditionaalinen balladi, jonka teksti on ylistys musiikille. Vaikka kertosäkeessä lauletaan ”Tämä ei ehkä ole Amerikka, mutta Amerikka ei olekaan kaikki”, kätkeytyy tärkeämpi sanoma jatkosäkeistöön ”Minulla on musiikki sydämessäni ja musiikki merkitsee minulle paljon”. Jean-Claude ylistää kaikenlaista musiikkia, joka kumpuaa ihmiskunnan juurista ja vakuuttaa, ettei ”koskaan lopeta laulamista”. Tämä yhdistettynä harmaantuneen hurmurin vastustamattomaan charmiin toi Luxemburgille 12. sijan 41:llä pisteellä. Eniten teos oli Itävallan raadin mieleen, joka antoikin Jean-Claudelle 10 pistettä. Myös Suomessa kappaleesta pidettiin ja raatimme antoi tälle 4 pistettä.
Valkoisessa smokissa ja kissanrusetissa esiintynyt Jean-Claude Pascal oli kuin tuulahdus menneiltä vuosilta, mutta hienosti orkestroitu sävelmä oli samaan aikaan ajaton ja ajan hengessä. Introssa on kuultavissa elokuvamusiikkiin viittaavia teemoja, jotka ainoan kapellimestarin keikkansa heittänyt Joël Rocher orkestroi upeasti viuluille. Jean-Clauden tukena lavalla oli vahva viisijäseninen kuoro, jonka tunnetuimmat jäsenet Michel ja Georges Costa ovat laulaneet taustoja lukuisissa eri maiden esityksissä. Miten ”C'est peut-être pas l'Amerique” iskee nykymusiikin kuuntelijaan, jolle Amerikka on usein kaikki kaikessa? Kerro meille.
Vuosi: 1981
Kappale: C'est peut-être pas l'Amérique
Esittäjä: Jean-Claude Pascal
Säveltäjä: Sophie Makhno, Jean-Claude Petit, Jean-Claude Pascal
Sanoittaja: Jean-Claude Pascal, Sophie Makhno, Jean-Claude Petit
Kapellimestari: Joël Rocher
Sijoitus: 11./20
Pisteet: 41
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1981lu
Eurovision laulukilpailun vuonna 1961 voittanut Jean-Claude Pascal (oik. Villeminot, s. 24.10.1927 – k. 5.5.1992) palasi viisuestradille tasan 20 vuotta myöhemmin. Ranskalaisnäyttelijä edusti tällä toisellakin yrittämällä jälleen Luxemburgia. Jean-Clauden tarina on kerrottu jo aikaisemmassa Viisula-esittelyssä, jossa käsiteltiin vuoden 1961 voittoisaa Nous les amoureux-viisua.
Tällä kertaa Jean-Claude esitti Dublinissa kappaleen ”C'est peut-être pas l'Amerique”, jonka hän oli itse säveltänyt ja sanoittanut yhdessä kaimansa Jean-Claude Petitin ja Sophie Makhnon kanssa. Esittäjä ja sävelmä oli valittu edustustehtäviin perinteiseen luxemburgilaiseen tyyliin eli sisäisesti. Yksi tekijöistä, Jean-Claude Petit (s. 1943), on tunnettu ranskalainen säveltäjä ja tuottaja, joka on tehnyt musiikkia pääasiassa elokuviin. Niistä kuuluisin lienee kiitelty ”Cyrano de Bergerac” vuodelta 1990, jonka pääosassa nähtiin Gérard Depardieu. Petit johti myös orkesteria vuonna 1971 Monacon voittoisan esityksen aikana. Tahtipuikon varressa hänet nähtiin pari kertaa myöhemminkin Ranskan esityksissä 1980-luvulla, mutta tätä esitystä Petit ei orkestroinut. Myös Sophie Makhno on tuottelias lauluntekijä ja laulaja, johon voi tutustua vaikka hänen omilla internetsivuillaan osoitteessa http://www.sophiemakhno.com.
Sävelmä ”C'est peut-être pas l'Amerique” on traditionaalinen balladi, jonka teksti on ylistys musiikille. Vaikka kertosäkeessä lauletaan ”Tämä ei ehkä ole Amerikka, mutta Amerikka ei olekaan kaikki”, kätkeytyy tärkeämpi sanoma jatkosäkeistöön ”Minulla on musiikki sydämessäni ja musiikki merkitsee minulle paljon”. Jean-Claude ylistää kaikenlaista musiikkia, joka kumpuaa ihmiskunnan juurista ja vakuuttaa, ettei ”koskaan lopeta laulamista”. Tämä yhdistettynä harmaantuneen hurmurin vastustamattomaan charmiin toi Luxemburgille 12. sijan 41:llä pisteellä. Eniten teos oli Itävallan raadin mieleen, joka antoikin Jean-Claudelle 10 pistettä. Myös Suomessa kappaleesta pidettiin ja raatimme antoi tälle 4 pistettä.
Valkoisessa smokissa ja kissanrusetissa esiintynyt Jean-Claude Pascal oli kuin tuulahdus menneiltä vuosilta, mutta hienosti orkestroitu sävelmä oli samaan aikaan ajaton ja ajan hengessä. Introssa on kuultavissa elokuvamusiikkiin viittaavia teemoja, jotka ainoan kapellimestarin keikkansa heittänyt Joël Rocher orkestroi upeasti viuluille. Jean-Clauden tukena lavalla oli vahva viisijäseninen kuoro, jonka tunnetuimmat jäsenet Michel ja Georges Costa ovat laulaneet taustoja lukuisissa eri maiden esityksissä. Miten ”C'est peut-être pas l'Amerique” iskee nykymusiikin kuuntelijaan, jolle Amerikka on usein kaikki kaikessa? Kerro meille.