Viisukuppila

Maa: Italia
Vuosi: 1980
Kappale: Non so che darei
Esittäjä: Alan Sorrenti
Säveltäjä: Alan Sorrenti
Sanoittaja: Alan Sorrenti
Kapellimestari: Del Newman
Sijoitus: 6./19
Pisteet: 87
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1980it


Alan Sorrenti, walesiläis-italialainen laulaja-lauluntekijä, syntyi Napolissa vuonna 1950, mutta vietti suuren osan lapsuudestaan äitinsä synnyinseuduilla Walesissä. Kaksikielinen laulaja onkin tehnyt uraa kummallakin kielellä. Hän aloitteli uraansa 70-luvun alussa etupäässä progen ja kokeellisen rockin parissa. Näistä hän harppasi tanssimusiikin puolelle ja uran suurimpana hittinä pidetään vuonna 1979 julkaistua kappaletta "Tu sei l'unica donna per me", joka on levytetty monessa maassa eri kielillä. Suomeksi se sanoitettiin "Jos sinäkin tahdot" -nimiseksi ja laulun ovat levyttäneet muiden muassa Danny & Armi.

Ehkä juuri tämä euroopanlaajuinen menestys sai Italian lähettämään hänet Euroviisuihinkin. Kauas oli tultu progen maailmasta tässä esityksessä! Italia hyppäsi uudelle vuosikymmenelle aikakauteen passelisti sopineella pastellinsävyisellä esityksellä. Italiaksi lauletun, suht rauhallisen kappaleen juju tuntui olleen kertosäkeessä, joka nousi muuta kappaletta korkeammalle. Sanoma kappaleessa oli aika tyypillinen: laulaja vaikeroi, ettei tiedä, mitä tekisi, mikäli menettäisi rakastettunsa. Ja kuinka antaisi mitä vaan, että pääsisi yöksi tämän viereen.

Menestys oli ihan mukava, Alan Sorrenti sijoittui kuudenneksi 19 kilpailukappaleen joukossa. Erityisesti menestys viisujen jälkeen oli mukava, sillä "Non so che darei" oli viisut voittaneen Johnny Loganin jälkeen suurimpia viisuhittejä tuona vuonna Pohjoismaissa sekä Keski-Euroopassa. Suomeksi sen levytti Päivi Kautto-Niemi.

1980-luku jatkui Sorrentille vähemmän suotuisissa merkeissä: hän päätyi otsikkoihin tapahtumasarajasta, johon liittyi poliisikäynti, kahakkaa huvilalla, huumehia, amerikkalainen mallivaimo ja ruotsalainen mallityttöystävä, jonka kanssa Alan oli yllätetty intiimissä puuhissa. Sorrenti sai syytteen huumeiden myymisestä ja vietti muutaman kuukauden vankilassa. Melkomoista rock'n'rollia siis!

Jonkinlaisen comebackin Alan teki 1988 San Remossa kappaleella Come per miracolo. Hän on jatkanut muusikonuraansa tähän päivään asti. Todettakoon, että myös hänen pikkusiskostaan Jenny Sorrentista tuli muusikko, jonka ura on liikkunut etupäässä folkin ja rockin maastoissa.


Alan Sorrenti - Non so che darei (1980)

Alan Sorrenti - Non so che darei (1980)

Päivi - Kaikki antaisin

Alan Sorrenti Spotifyssa

Alanilla hauska ääni. Ihan kelpo kappalekin.

Kappalehan on melko laimea, mutta laulajan ihana ylärekisteri kompensoi hieman sitä. Kolme tähteä.

joo, aivan liian yläkanttiin sijoittui tämä vingutus... anteeksi, mut Alanin ääni toi mieleen BeeGees-yhtyeen (ja Lauantai-illan huuma-Travolta-Rasva-elokuvan jälkihöyryissä hikoileva) kissanhännänkiskontamaisen kastrointi--eunukkifalsettilaulannan... anteeksi...epäasiallisuuteni... eihän mun ole tapana koskaan lähettää mauttomia eikä navan alla pyöriskelevän tuntuisia viestilöitä ...ai kauheeta, miten se tosiaankin pääsi tuo ote noin lipsahtamaan (Vesku-Loirin myötätuntoa uhkuvan tuntuisella äänellä kappaleessa Saiskos Pluvan joskus vuodelta 1968...)

:eeeh: (:yrittää vielä koota jotenkin itseään:) siis tämä on ehkä vaan liian teennäistä mun makuuni... a-osa on tietysti jälleen se jota kannattaa nostaa täsä ja hehkuttaa ja ne jousisoittimet, tietysti, siellä taustalla... kappaleen finaaliversio sen sijaan loppuu omituisesti, lienee esc-historian epäonnistunein lopetus... : - (Jos sain äänitys-studiossa Milanossa) aha, nyt se kolmeminuuttinen tuli jo täyteen, Franco - mitä tehään!? -Joo joo aina ne valittaa kun meillä on ylipitkiä kappaleita, no hitto, pistä siihen vaan vaan sellanen lasku... joo, just noin... että finito... myös radion Rinnakkaisohjelmaan kisaa selostanut vaki-ärsyttäjä ja entinen kapiainen Matti Paalosmaakin sanoi eli totesi jotenkin siihen mallinnokseen että "laulun lopetus oli kuin (*jonkin ?!* lehmänhännän ?- ) lasku...." ... (!?) n. 2.3 - 2.9 ? - 3.2 pist. jne. tilanteen ja fiiliksen mukaan ...

Kappale on ehtaa hittiainesta ja jonkinlaista hittisuosiota tämä esittelytekstin mukaan nauttikin. Italoslovaria tyypillisimmillään. Melodia on miellyttävä. Alan on lavalla varma ja ryhmän stailaus on kohdallaan. Se mikä valitettavasti kalskahtaa korvaan on tuo koko kertosäkeen kestävä ylärekisterin käyttö, joka kuulostaa kovin kimakalta. Siihen vielä modulaatiolla kierroksia lisää . Olisiko kuitenkin kannattanut laskea laulun sävellajia (vai olisivatko sitten a-osat menneet alarekisteriin?)
Kuutostila oli ihan ok Italialle. Minulla Italia-rima on korkealla todella tasokkaiden sävelmiensä takia. Tämä jää sitä alemmas päästen vain keskitasolle, siksi kolmonen.

Ihan hirveä kappale Vuotensa heikoin.

Tämän a-osasta pidän, mutta kertis jotenkin lässäyttää tenhon. Eikä solistikaan oikein ota koukkuunsa.

Heikohkot KOLME!

Upea kappale ja alkujärkytyksen jälkeen Alanin äänikin alkoi miellyttää. 5/5 tietenkin!

Tämä oli kyllä sellainen viisukokemus, joka koetteli sekä korvia että silmiä: falsettia ja pastellisävyjä. Hittiainesta voi olla, mutta minulle liian laahaavaa ja tuo falsettilaulaminen oli puistattavaa. Vaikka yleisesti italialaisesta musiikista pidänkin, tämän tyyppisestä en ollenkaan.

Kaksi pastellinhaaleaa tähteä.

Vuosi 1980 oli sitten siinä. Tähtikeskiarvojeni perusteella siitä näyttää tulevan koko viisuhistorian heikoin vuosi, keskiarvoksi jäi 2,63. Tosin 2000-luvun alkuvuodet kisaavat samoista sijoista, mutta niiden osalta otos on vielä kovin vajaa. Yhtään viiden tähden viisua ei minulla ollut, neljään tähteenkin ylsi vain kaksi eli Alankomaiden Amsterdam ja Saksan Theater, jonka nostan vuoden parhaaksi.

Leonardo kirjoitti:pastellisävyjä.

Hyi, olen samaa mieltä esityksen värimaailmasta. En todellakaan pitänyt näkemästäni!

Kappaleessa ei oikein ole mitään erityistä, mutta laulajan ääni kiehtoo mieltäni sen verran, etten kehtaa tälle aivan onnettomia pisteitä antaa...

*** tähteä.

Kaunista italoiviisua jälleen parhaalla italian kielellä. Neljä.

Kimakamppoo! Ei nyt uppoa tämä tunnelmointi. Kaksi tähteä Alanille.

No hyi! Ihan kamalaa vinkumista, yksi tähti.

Loistava viisu muuten, ellei alkaisi loppu kohden puuduttamaan. Vahvaan neljään on tyytyminen.

Italiaa ei kyllä voi omalaatuisuudesta syyttää. Jatkuvasti näitä samantyyppisiä italoballadeja vuodesta toiseen. Ei tämäkään erotu muuten kuin kamalalla falsettikertosäkeellään. Kaksi tähteä.