Viisukuppila

Maa: Ranska
Vuosi: 1990
Kappale: White and black blues
Esittäjä: Joëlle Ursull
Säveltäjä: Georges Ougier de Moussac
Sanoittaja: Serge Gainsbourg
Kapellimestari: Régis Dupré
Sijoitus: jaettu 2./22
Pisteet: 132
Sanat: http://diggiloo.net/?1990fr

Joëlle Ursull on syntynyt vuonna 1960 Guadeloupen saarella Point-à-Pitren kaupungissa. Vuonna 1979 Joëlle valittiin Guadeloupen kauneimmaksi ja sen jälkeen hän on toiminut näyttelijättärenä sekä valokuvamallina. 1980-luvulla Joëlle vaikutti erilaisia karibialaisrytmejä yhdistelevässä Zouk Machine-triossa. 1988 Joëlle julkaisi ensimmäisen oman albuminsa "Miyel", joka sai jonkinasteista suosiota myös Euroopassa. Ranskan yleisradioyhtiö valitsikin vuonna 1990 sisäiseti Joëlle Ursullin edustamaan maataan Zagrebiin, silloiseen Jugoslaviaan, mielenkiintoisella eri mantereiden etnisiä sävyjä yhdistelevällä sävelmällä "White and black blues". Ursullin toinen laajempi levyjulkaisu oli euroviisun "White and black blues" sisältänyt "Black French" -albumi. Myöhemmin laulajatar on keskittynyt enemmän blues-musiikkiin. Ursullilta ilmestyi kokoelma urastaan vuonna 2000. Äidiksi tulemisen jälkeen Joëlle on keskittynyt lähinnä perhe-elämään ja yksittäisiin musiikkiprojekteihin.

Ranskan vuoden 1990 euroviisu "White and Black Blues" oli maineikkaan Serge Gainsbourgin sanoittama. Gainsbourg on tehnyt itse mittavan uran niin säveltäjänä, sanoittajana kuin artistina. Mestarin sävellys "Poupée de cire, poupée de son" voitti eurovision laulukilpailun sukulaistyttö France Gallin esittämänä vuonna 1965. Gainsbourgin ura jatkui aina kuolinvuoteensa 1991 saakka. Mies on tehnyt yhteistyötä useiden kuuluisien kansainvälisten artistien kanssa sekä työ- että siviilielämässä. Miehen villi rellestäjän ja naistenmiehen maine, kuten hänen sanoituksensakin, ovat ajan mittaan herättäneet hyvin paljon huomiota puolesta ja vastaan. Myös Ranskan vuoden 1990 euroviisun sanoitus oli kantaaottava, sillä kertoihan se ajan tyylin mukaisesti ihonväristä, mustasta sielusta ja temperamentista.

Zagrebin lavalle Joëlle saapui yllään täysipitkä punainen hame, jonka syväänuurretun kaula-aukon ympäristö oli paljetein somistettu. Lavalle nousi eksoottisen neidon kera joukko valtavia rumpuja ja muita instrumentteja soittavia taustalaulajia. Esityksen visuaalista puolta oli tehostettu vielä voimakkailla valokontrasteilla sekä dramaattisella koreografialla. "White and black blues" hävisi euroviisuvoiton melko selvästi noin 17 pisteellä ja selviytyi toiseksi yhdessä Irlannin edustussävelmän kanssa. Tärkeä fakta on se, että Ranskan laulu sai kilpailussa täydet 12 pistettä peräti kuuden maan tuomaristolta, kun kilpailun voittaja Italia sai täydet pisteet vain kolmelta tuomaristolta. Suomi oli yksi niistä kuudesta maasta, jonka tuomaristo arvosti Ranskan sävelmää 12 pisteen verran. Kakkostilasta huolimatta, "White and black blues" -single nousi valtavaksi hitiksi Ranskassa, jossa se pysyi listoilla 26 viikkoa saavuttaen parhaimmillaan listan toisen sijan.
http://www.myspace.com/joelleursull
http://joelleursull.blogspot.com/

Ei tälle voi antaa kuin viisi tähteä! Toi esitys on niin loistava, siinä on käytetty hyväksi kaikkea mahdollista: valoja, kameraa, kappaleen rytmiä! Ehkä siinä jo vähän kurkattiin tulevaisuuteen miltä tulevaisuuden viisut tulee näyttämään, eli enemmän panostetaan myös kappaleen visuaaliseen puoleen ja hyödynnetään kaikkea hyödynnettävissä olevaa tekniikkaa. Kappale itsessään on neljän tähden arvoinen, mutta esitys nostaa sen viiteen tähteen.

Weewa kirjoitti:vähän kurkattiin tulevaisuuteen

Joëlle oli selvästi 17 vuotta aikaansa edellä



En lämmennyt tälle 20 vuotta sitten lainkaan, mutta nyt on maku kehittynyt ja arvostan jo neljän tähden verran

Esitys on todellakin hieno funky jazz -koreografioineen ja kohottaa tämän tyypillistä Ranskan 90-luvun tasoa edustavan kappaleen kahteen tähteen.

^^Minulle on käynyt toisin päin: Aluksi arvostin ihan viiden tähdenkin verran ja pidin jopa vuotensa parhaanakin, mutta nyt ei jaksa enää innostaa... Jää jotenkin tunkkainen maku tästä. Tasaisen tappavasti jankkaava rumputausta ahdistaa ehkä eniten, haitari toiseksi eniten. Kertosäkeestä ihan tykkään, joten annanpa vaikka kolme tähteä.

Olen aina ihmetellyt, miksi tätä kappaletta pidetään hyvänä. En tajunnut nytkään. Sen sijaan kwakin kommentista huomasin, että tässä on haitari. Ei ihmekään, ettei uppoa. Mua rasittaa tässä biisissä ihan kaikki: laulajan ääni, rummutus, se haitari, sävel, sanat, esiintyjän vaatteet ja tissivako. Ehkä olen jalostanut vihani vähän liiankin hyvin menneiden vuosien aikana. Yks tähteröinen.

Ajaton, ihana, upea! Esitys nostaa viiteen tähteen!

Mulle on tää aina ollut semmonen vähän keskivertoa parempi viisu vuosikerrassaan - eikä mielipiteeni ole vuosien varrella muuttunut Tuttuhan tämä on minulle VAIN esitettynä, sillä kotioloissa ei tätä tule laitettua soimaan ja viisuympyröissäkään ei pahemmin mustavalkobluesit pauhaa... eli silloin kun katsotaan vuosikertaa 1990 katselen kivutta Kolme vai neljä tähteä? No annetaan tänään neljä! ****

Tämä on ajatonta taidetta! Viisi tähteä.

Tää on kauhee viisu. Mä en ole koskaan oikein tästä pitänyt.

Neljä tähteä.

Ajatella että tämän viisun ensiesityksestä tulee kuluneeksi tänä keväänä jo 20 vuotta! Vuosien kuluessa White and black blues on säilyttänyt tuoreutensa eli toimii varsin hyvin vielä tänä päivänäkin. Sävellys koukuttaa edelleen ja jännittävät rytmit valtaavat mielen ja kehon. Joëlle on ihastuttavan hurmaava laulajatar. Hänellä on kaunis ja pehmeä lauluääni joka sopii täydellisesti tähän viisuun. Harmi vain että orkesterin osuus oli aika pieni, suurin osa soitannasta taisi tulla taustanauhalta...

Kamalan vaikea arvostella tätä. Toisina päivinä tykkään mutta välillä huomaan ärsyyntyväni. Sen muistan että silloin lapsena (teininä) kyllä tykkäsin tänään. Erityisesti se rummutuskohtas viehätti jo silloin. Taidan nyt antaa kolme tähteä sitten. Voihan sen muuttaa vielä jos siltä tuntuu.

Miten minusta tuntuu, että kaikki pitää tästä? Nooh, oli miten oli, minä ainakin annan yhden tähden tästä roskasta . Toinen tähti liippaa läheltä kappaleen aatteen vuoksi, mutta tällä kertaa extratähdet saavat jäädä jakamatta.

Olipas tuolla laulajalla pöyheä kampaus! Laulu oli tylsä. Yksi lisätähti tulee kivasta esityksestä. Siis kaksi tähteä.

Eipä minuun iskenyt. Kaksi tähteä.

Pidän tästä, erikoinen kappale ja solisti.. .....viisi tähteä

Karibianrytmejä Ranskasta Oletin antavani tälle 2 tähteä, mutta kannatti kuunnella jälleen kerran, niin nousi 3 tähteen mielipiteeni, tosin 1990 top 3 oli suhteellisen surkea kappaletasoon verrattuna, sillä siltä vuodelta on peräti 5 kestokuuntelubiisiä, joista Islanti olisi saanut voittaa Sijoittui vasta sijalle 4. Irlanti ja Italia top 3:ssa olivat aivan huonoja, en edes muista Irlannin biisiä ja todennäköisesti se minun mielestäni oli huono

Aika kivasti erilainen kappale! Vähän paikoillaan junnaava, mutta muuten ihan tykkään.

*** tähteä.

Suhteeni tähän kappaleeseen on vaihdellut vuosien mittaan melkoisesti. Aikanaan olin tyytyväinen, kun ei voittanut ja kakkossijakin oli minusta turhan korkea. Mutta vähitellen olen alkanut pitää tästä yhä enemmän, ja melkoisen koukuttava se onkin: nähtyäni päivän viisun sävel alkoi heti soida päässäni jo ennen kuuntelua. Energiaa, eksotiikkaa ja etnisyyttä. Vahva esitys ja mahtava hiuspehko. Kokonaisuus on erinomainen, vaikkakin hyvin poikkeava siitä, mitä yleensä ajattelen täydellisellä viisulla. Vahvat neljä pistettä!

Ehkä Serge Gainsbourgin urasta olisi voinut jo nyt mainita senkin, että hänen säveltämänsä kappale Poupée de cire, poupée de son voitti koko kisan vuonna 1965.

Subculture kirjoitti:Ehkä Serge Gainsbourgin urasta olisi voinut jo nyt mainita senkin, että hänen säveltämänsä kappale Poupée de cire, poupée de son voitti koko kisan vuonna 1965.

Totta! Tuo oli minulta jo vähän noloa jättää mainitsematta!

Lisätään esittelyyn!

En viehättynyt tästä kappaleesta, eikä laulajattaren live-esityskään ollut kovin hurrattava.**

eihän näille etnoisille janoisille esityksille voi antaa 5 pistettä vähempää, upea, olen rumpufani... mahtava, afroviisu... miksei enää kuulla tälläisiä...? myös ranskan -92 oli täyskympin laulu.... mahtava lopetus, kaikki on mahtavaa...

romualdo kirjoitti:eihän näille etnoisille janoisille esityksille voi antaa 5 pistettä vähempää, upea, olen rumpufani... mahtava, afroviisu... miksei enää kuulla tälläisiä...? myös ranskan -92 oli täyskympin laulu.... mahtava lopetus, kaikki on mahtavaa...

Samaa mieltä, ja myöskin Ranskan -91-viisu kuuluu klassikkoihin!

Viisi tähteä on laitettava, jo ihan muistojen pohjalta. Muistan, kuinka kymmenenvuotiaana mummun kesämökillä tein itselleni rummut ja huusin pellon reunalla mäiskien kepeillä puolikkaita muovisia rehutynnyreitä matkien tätä erästä suosikkiviisuani vuodelta -90!

Tässä fransmannien muinaisessa edustusbiisissä viidakkorummut kumajasivat ihan mukavan kutsuvan pehmeän svengaavasti........laulujakin oli tumma nätti tyttö.....ja säveltäjänäkin vanha kunnon Serge Gainsbourg.......osaset olivat siis suhtkoht hyvin kohdallaan.......minulta irtoaa tälle viisulle ja esitykselle kaksi ja puoli tähteä....... ei enempää eikä vähempää, ainakaan tällä kertaa.......

Kuulin tämän biisin nyt eka kertaa, ja jäi kyllä soimaan päähän. Kiva pehmeä soundimaailma. Tyttö on ulkoisesti lahjakas, ja keimailee esikatseluvideossa kivasti, livenä jo melkoisen myötähäpeää aiheuttavasti. Minua viehättävät kertsin loppupuolella ne ulvahdukset, joista tulee mieleen Nisa tai Kikka ja se aikakausi yleensäkin.

Kyllä tämä vahvat kolme tähteä ansaitsee.

Tämä on ollut ensitahdeista lähtien yksi kaikkien aikojen Ranska-suosikeistani. Mukavaa, keinuvaa, rytmikästä poljentoa. Esitys sisältää eksotiikkaa, erotiikkaa ja jonkin verran myös elektroniikkaa.

Annan viisi tähteä, vaikka äsken kuunneltuani tämän kappaleen tenhovoima on ehkä hieman hiipunut. Ei tämä ehkä enää niin eksoottiselta kuulosta. Mutta kyllä tuo rumpusoolo on sentään hieeeno.

On hiukan harmillista, kun Ranska esittelee suppeasti maassa verevänä kukoistavaa etnistä musiikkikulttuuriaan Euroviisuissa (apua mikä lause, suppeasti maassa verevänä...). Olisi jo korkea aika saada algerialaiset artistit viisuareenoille. Kuka ties menestystäkin voisi sillä konseptilla saavuttaa.

^ Okei, moneen vuoteen Ranska ei ole enään etnoillut, mutta White and Black Bluesin jälkeen tuntui että Ranskan TV:n viisuvastaavat olivat ottaneet oikein tavoitteekseen esitellä Ranskan etnisiä kulttuureja.
Joellin jälkeen Ranskaa ovat edustaneet tunisialainen Amina, martiniquelainen rasta Kali esitti reggaeta ranskaksi ja creoliksi, Patrick Fiori lauloi Mama Corsicasta, Dan Ar Braz & l'héritage des Celtes esitteli kelttikultturia ja lauloi laulunsa Diwanit Bugale kokonaan bretanian kielellä, tummahipiäisen Marie Linen juuret ovat Karabialta, Sofia Mestari puolestaan on marokkolainen.