Sivu 1/1

Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of night

Lähetetty: 22 Joulu 2011, 16:09
Kirjoittaja Toni
:viro:
Kuva
Maa: Viro
Vuosi: 1999
Kappale: Diamond of night
Esittäjä: Evelin Samuel & Camille
Säveltäjä: Priit Pajusaar, Glen Pilvre
Sanoittaja: Maian-Anna Kärmas
Sijoitus: 6./23
Pisteet: 90
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1999ee
Karsinnan tulos: http://natfinals.webuda.com/90s_00s/Estonia1999.html

Evelin Samuel syntyi Viron Sosialistisessa Neuvostotasavallassa toukokuussa vuonna 1975. Määrätietoisella taiteilijalla on ollut musiikin parissa monta rautaa tulessa jo lapsesta lähtien. Ensimmäinen kansainvälinen esiintyminen tapahtui jo 1980-lopulla, kun Evelin esiintyi lasten musikaaliteatteriryhmän kanssa Roskilden rock-festivaaleilla, Tanskassa. Varsinaisena lähtölaukauksena Evelinin musiikkiuralle voi kuitenkin pitää neljättä sijaa suositussa lasten ja nuorten laulukilpailussa "Kaks takti ette" vuonna 1993. Kilpailukokemusta karttui vuotta myöhemmin "Uus Laul 1994" -kilpailussa, jossa tyttö saavutti voiton. Samana vuonna Evelin osallistui ensimmäistä kertaa Viron euroviisukarsintoihin, "Eurolaul" -kilpailuun. Debyyttivuoden kilpailussa sijoitus oli toisella laululla kuudes, toisella kahdeksas. Samoihin aikoihin Evelin oli aloittanut musiikkimaailman valloitusta diskoyhtyeessä Duubel+, joka osallistui myös vuoden 1994 euroviisukarsintaan ja sijoittui viidenneksi.

Vuonna 1996 Viron euroviisukarsinnat voittaneen ja Euroviisuissakin menestyksekkäästi edustetun "Kaelakee hääl" -sävelmän naisvokalistiksi oli alun perin suunniteltu Eveliniä. Karsinnan aikaan Evelinin oli tarkoitus olla esiintymässä ja luomassa orastavaa uraa Japanissa, joten säveltäjä Priit Pajusaar ottikin yhteyttä Maarja-Liis Ilusiin. Evelinin Japanin-projekti ei kuitenkaan ottanut onnistuakseen ja näin viisukarsinnan kansainvälisestikin menestyksekäs voittolaulu meni neidon suureksi harmiksi toiseen osoitteeseen. Evelin sai kuitenkin samana vuonna viime hetkillä äänensä kuuluviin kahdessa kokoonpanossa ja sijoittui viidenneksi ja kuudenneksi. Vuonna 1997 Evelin osallistui Dublinissa järjestettyyn Eurovision laulukilpailun finaaliin Maarjan taustalaulajana. Vuonna 1998 oli taas aika kokeilla omia siipiä "Eurolaul" -areenoilla. Kokeilu olikin hyvin menestyksekäs, nimittäin Evelin sijoittui laulullaan "Unistus igavesest päevast" niukasti toiseksi. Lehdistön mukaan kyyneliltä ei kuitenkaan vältytty.

Vuonna 1999 oli Evelinillä vihdoin voiton paikka. Kymmenen artistin katraaseen ETV:n studioille oli osallistunut mittava joukko euroviisufanienkin tuntemia muusikoita, kuten vuoteen 2007 saakka edustustaan odottava aloitteleva artisti Gerli Padar ja Inesin hitin "Once in a lifetime" säveltäjä Pearu Paulus sekä tietysti virolaisten tuntemia tulevaisuuden lupauksia, kuten Hedvig Hanson ja Lauri Liiv. Kansainvälisen tuomaristopaneeli sai luvan kuunnella niin oopperareggaeta kuin kansanmusiikkiakin, mutta suosikiksi nousi New Age-teemainen "yön timantti" eli "Diamond of night", josta oli tuleva Viron euroviisuhistorian ensimmäinen englanninkielinen edustussävelmä. Lavalle Evelin oli saanut vielä uhkeaksi apuriksi kokeilevassa punkbändissäkin joustaan aikoinaan vinguttaneen kultakutri Camillen. Tuoreen euroviisun sanoitus tuotti ihmetystä niin ulkomailla kuin kotimaassa. Sanoja oltiin muuteltu erilaisiin muotoihin jo ennen Viron karsintaa - ja vielä kansallisen karsinnan jälkeenkin syyteltiin, ettei sanoitus täytä englannin kielen sisällöllisiä kriteerejä, rakenteellisista puhumattakaan.

Tekijä Priit Pajusaar oli ehtinyt kynäillä jo yhden menestyksekkään euroviisun vuonna 1996 - eli sen tuohon mennessä kaikkien aikojen menestyksekkäimmän virolaissävelmän. Odotukset olivat siis Evelininkin kohdalla kovat. Vedonlyöjät olivat valmiita veikkaamaan Virolle jopa jättipottia, kun kerran laulukielikin oli vihdoin vapautettu ja suurempi osa eurooppalaisista tv-katsojista ainakin periaatteessa ymmärsi, mistä oikein oli kyse. Onnetar oli arponut Virolle myös viimeisen esiintymisnumeron 23 sävelmän joukosta, jolloin laulun toki odotettiin jäävän paremmin myös puhelinäänestäjien mieliin. Näin osin kävikin. Evelinin esitys oli yksinkertaisen tehokas, vaikka jännittäminen näkyikin artistin kasvoilta selvästi. Evelin saavutti kilpailussa menestyksekkäästi kuudennen sijan, mutta täydet pisteet jäivät puuttumaan. Ainoastaan Kroatia, Turkki ja Kypros jättivät Viron täysin pisteittä. Suomalaisten viettäessä välivuotta, virolaisten vastaanottamat korkeimmat pisteet tulivat Ruotsista, 10 pistettä. Lopullinen sijoitus tuloslistassa oli kuudes.

Jerusalemin euroviisuedustuksen jälkeen Evelin on nähty vielä kertaalleen Viron euroviisukarsinnassa eli heti vuonna 2000. Kolmanneksi sijoittunut vuoden 2000 ehdokas "Over the water blue" levytettiin albumille sittemmin vasta vuonna 2002 Evelinin luotsaaman Alternature-yhtyeen toimesta. Samalta levyltä löytyy myös edustussävelmä "Diamond of night". Lisäksi Evelin on toiminut vuonna 2003 "Eurolaul"-kilpailussa taustalaulajana ja jakanut Viron puhelinäänestäjien pisteet kansainvälisessä tv-lähetyksessä vuosina 2000 ja 2006.

Evelinin kaikki musiikillinen osaaminen ei tietenkään ole sidottu Eurovision laulukilpailuun. Vuonna 1994 Evelin esiintyi rock-oopperassa "Jesus Christ Superstar" ja 2000-luvulta ansioluetteloon on listattu vielä menestyksekkäät roolit musikaalissa "Oliver!" vuonna 2003 sekä Helsingissä ohjatussa musikaalissa "Miss Saigon" vuosina 2004-2005. Evelin on myös ehtinyt perustaa perheen Tallinnaan. Poika Samuel syntyi vuonna 2006 ja Torsten vuonna 2008. Tämän kaiken lisäksi Evelin tunnetaan musiikkiuransa ulkopuolella myös toimittajana, viestintäammattilaisena ja lastenkirjailijana. Lastenkirja "Ükskord, kui sadas vihma" ilmestyi vuonna 2008. Euroviisuistakin tuttu säveltäjä Priit Pajusaar on myös levyttänyt Evelinin lastenrunoja. Samainen herra on säveltänyt maalleen vuoden 1999 jälkeen vielä kaksi edustuseuroviisua: vuosina 2004 ja 2008.

Viron karsinta 1999

Gerli Padar - Aeg kord täidab soovid
Erik Meremaa - Day I lived a year
Kate - Vee ja soola saaga
Hedvig Hanson - If you could only hear me
Lauri Liiv - Soolo
Hanna Pruuli & Jakko Maltis - Mu hääl
Maiken - Didn't I know
Pearu Paulus - Say you love me
Joel De Luna, Mati Kõrts, Jassi Zahharov & Mait Trink - Opera on fire
Evelin Samuel & Camille - Diamond of night
Kuva Kuva
Kuva
Kuva

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 22 Joulu 2011, 16:40
Kirjoittaja akuankka13
Kaunis kappale, viisi tähteä.

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 22 Joulu 2011, 17:09
Kirjoittaja Serduchka
:viro: :viro: :viro:

Ihan ok kappale. Kaunis biisin nimi. :mrgreen:

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 22 Joulu 2011, 17:18
Kirjoittaja jee euroviisut
Varsin kaunis neljän tähden balladi tässä. Mystinen yön tunnelma. Viulusoolo on kaunein osa.

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 22 Joulu 2011, 18:45
Kirjoittaja AntSa
Voimakas NELONEN. :uujee:

Joskus olen pitänyt tästä vieläkin enemmän, mutta onhan tämä yhä aivan hieno. <3 Kaunis melodia ja tyyni tulkinta.

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 22 Joulu 2011, 20:02
Kirjoittaja Zera
Tylsä ja mitäänsanomaton, kaksi tähteä.

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 22 Joulu 2011, 20:39
Kirjoittaja Leonardo
Harppu ja viulu. :ihana: Kaunis kappale, jossa eteerinen, unenomainen tunnelma. Tätä kuunnellessa tulee itsellekin kevyt olo ja tuntuu kuin leijailisi aamu-usvassa. Hieman kaipaisin kuitenkin kehitystä ja vahvistumista, nyt tempo pysyy varsin tasaisena loppuun saakka. Evelinin ilmeikäs tulkinta on viehättävä. :rakkaus:

Vahvat neljä tähteä.

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 22 Joulu 2011, 20:48
Kirjoittaja Pete
Olipas esitys parantunut huomattavasti karsintaesityksestä! :shock: Biisi on todella kaunis, jolle suon vahvasti tuikkivat täydet tähdet. <3 Nimimerkki Violette tulee tästä aina mieleen. :joojoo:

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 23 Joulu 2011, 00:11
Kirjoittaja ta1ja
Tätä voisi sanoa eurotrashiksi - sellaista enya, adiemus mitä niitä olikaan kansallismystifioitua ambientia vailla oikeaa persoonallisuutta, aikanaan muodikasta. Universalisoitua lokaalisuutta, kotoisin jostain kiiltokuvista muttei mistään, ihan kuin se Krookin Edea. Laulajan ääntämys häiritsee, äitini sanoisi että puhuu kuin kuumia perunoita suussa. Äänikään ei ole riittävän kuulas biisiin, vaikka kauniisti laulaa ja musikaaliselta kuulostaa. En tykkää, en ostaisi, mutta onhan tässä musiikkia joten kaksi.

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 23 Joulu 2011, 01:16
Kirjoittaja Happy
Vahvat neljä tähteä, kappale on kaunis mutta tarvitsisi jotain, joka koukuttaisi hyvin, joissakin kohtaa kappale oli hyvin lattea ja olisi tarvinnut sitä jotain. Mutta hyvä kappale silti :)

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 23 Joulu 2011, 10:49
Kirjoittaja tonywerner
Seesteisen kaunis, mutta ei elämää suurempi. Annan siis nelosen :peukku:

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 23 Joulu 2011, 12:28
Kirjoittaja romualdo
eihän tälläsist eteerisist, henkevist, newagemaisist, hauraist, islantimaisist, laulelmist voi muuta ku tykätä ja tyrkätä het vähintään 4 pistettä ... solistikin oikein sympaattisen oloinen... sellanen mun ihannenainen ... joo kyllä, yksi kauneimmista tai paremminkin viehättävimmistä viisuilijattarista... (top 30)

karsintojen lauluista pidän kuitenkin enemmän n. 4.9 pisteen edestä hellyttävän nuoren Lauri Liivin esityksestä Soolo, joka on oikein taas perinteisen scandinaavisen euroviisun -70 lukuinen prototyyppi ... mutta koska Viron viisut ovat olleet hyvinkin usein sieltä ei kovin tyypillinen viisu - osastolta ... noin 54 %sti niin ... tämä jäi ehkä ymmärrettävästi sitten rannalle ruikuttamaan ... ja turvallisempi, vieläkin konservatiivisempi valinta lähetettiin sitten sinne vähän onnettomiin ulkokohtaisen ja muovi- että myös teflon-pinnoitteen oloisiksi jääneisiin Iiisraelin kisoihin... "Mozart, Verdi, ... " ym. kuuluisuudet vilahtavat tuon Laurin esityksen sanoissa... ai että, siinä on taas säveltäjällä ollut hyvä seesteinen päivä ja inspiraatiot ja biorytmit kohdillaan ......

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 23 Joulu 2011, 18:26
Kirjoittaja mpappa
Sävellys on tämän viisun heikoin kohta. Siinä ei ole minusta tarpeeksi vaihtelevuutta. Vaikka tykkään yksinkertaisista asioista, niin Yön tähden sävellys on liian köyhä. Laulajatar on viehättävä, mutta minusta tuntui että viisun kaikki krumeluurit on liimattu tähän kiinni. Kuitennii tykkään kolomen tähen eestä.

btw Nyt kun muistan. Ihan kaikille kuppilalaisille toevottelen hyvvää joulua ja viisutäytteistä uutta vuotta.

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 23 Joulu 2011, 22:59
Kirjoittaja MuzaMaza
Vahva nelonen! :ihana:

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 23 Joulu 2011, 23:33
Kirjoittaja Serduchka
mpappa kirjoitti:Yön tähden sävellys
Yön timantin. :supati: Diamond = timantti. :tosion:

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 24 Joulu 2011, 10:08
Kirjoittaja Aintsu
Tämä on vähän sellainen lässynlää-kappale. En erityisemmin tykkää. :eiei: Esitys on kuitenkin ihan ammattitaitoinen ja Evelin laulaa hyvin, joten kyllä tämä juuri ja juuri ansaitsee kolme tähteä.

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 24 Joulu 2011, 14:17
Kirjoittaja Valkealalainen
Ihan kaunis yölaulu, sopii vaikka näin joulunkin tunnelmointiin.

*** tähteä.

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 25 Joulu 2011, 20:14
Kirjoittaja Mr Kite
'
Kiva, herkkä ja rauhallinen, rauhoittava kappale.
Harmoninen, tasapainoinen ja kirkas, kuulas esitys.

Mutta jonkin verran tylsähkö, lattea, tasapaksu.
Viisu sortuu minusta sävellyksen heikkouteen.
Ei ole riittävästi koukkuja.

Kolme vahvaa tähteä.

'

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 25 Joulu 2011, 23:27
Kirjoittaja Mikel
Biisi on ihan eteerisen kaunis, mutta tylsä. Evelin ja muu kööri taas ovat kamalan vaivaantuneen ja tönkkösuolatun oloisia. :heh: Lisäksi Evelin laulaa jotenkin vaikeasti ja heikosti, joten kokonaisvaikutelma on aika vaisu. Ei tämä nyt toisaalta hirveän huonokaan ole, joten annan heikot kolme tähteä. :joojoo:

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 26 Joulu 2011, 14:05
Kirjoittaja TomppaJr
Suoraan sanottuna en oikein saanut tästä kauniista melodiasta melkein mitään irti, joten heikot kolme.

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 27 Joulu 2011, 15:36
Kirjoittaja Leo
:ihana:
Viisujen ulkopuolisen musiikin (mitähän sekin on :heh: ) lempigenreäni. Ja Viro toi viisuihin sitä 1999 :tuuletus:
Kaunis melodia, jännityksestään huolimatta Evelinin levollinen tulkinta, viulu ja harppu :kups:
Belgian jälkeen v.1999 top 2 minulla ja siksikin täydet viisi joulutähteä tälle harmoniselle kokonaisuudelle.

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 31 Joulu 2011, 17:27
Kirjoittaja Ihme_Mies
Vaisun viisuvuoden helmiä -jollei suorastaan timantteja! ;) Hyvä, kaunis kappale, mutta valehtelisin, jos väittäisin, että live-versio vakuutti. Heikommanpuoleiset neljä tähteä.

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 26 Marras 2016, 04:29
Kirjoittaja kuu-kuu
Biisi joka ei menestynyt, vaikka luulisi kaiken olevan kunnossa. Rakenne jotakuinkin tukeva, on herkkää viuluosuutta, on eteeristä kelttilaulua ja ambietia, on aseteltu tarjotin täyteen naposteltavaa. MUtta eräs tavattoman huono piirre sieltä putkahtaa, laulumelosia on aivan surkea. Jos tuon olisivat ossanneet korjata, olisi menestys ollut parempi. Pari halpaa makkaraa.

Jälkikirjoitus. Minä huomasin vasta nyt, että tämä oli tullut kuudenneksi. Huutomerkki. En ollut muistanut koko biisiä tai saati sitä kuinka korkeelle sijoittui.

Re: Viro 1999: Evelin Samuel & Camille - Diamond of Night

Lähetetty: 26 Marras 2016, 09:33
Kirjoittaja klaus-12
(Ehkä) hitusen yliarvostettu kappa. Tykkään kyllä ihan semisti (vahvat kolme tähteä), mutta tuona vuonna oli 14 muuta parempaa biisiä. :roll:

Mutta enköhän minäkin tätä kohta rakasta.