Sivu 1/1

Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 05 Tammi 2012, 22:18
Kirjoittaja barbarossa
:espanja:
Kuva
Maa: Espanja
Vuosi: 1994
Kappale: Ella no es ella
Esittäjä: Alejandro Abad
Säveltäjä: Alejandro Abad
Sanoittaja: Alejandro Abad
Kapellimestari: Josef Llobell
Sijoitus: 18./25
Pisteet: 17
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1994es

Alejandro Abad edusti 1994 Espanjaa itse säveltämällään ja sanoittamallaan kappaleella Ella no es ella (Hän ei ole se, vapaasti suomennettuna). Vahva tulkinta karismaattiselta esiintyjältä ei kuitenkaan poikinut suurta menestystä. Abad sijoittui 25 kilpailukappaleen joukossa kahdeksanneksitoista.

Seitsemän vuotta myöhemmin Abad palasi viisumeininkeihin, tällä kertaa säveltäjänä ja sanoittajana. David Civera esitti Dile que la quiero -kappaleen, joka sijoittui hienosti kuudenneksi. Tätä parempaa sijoitusta Espanja ei sittemmin ole saavuttanutkaan. Tästä alkoi Abadin ja Civeran tiivis yhteistyö, Alejandro Abad tuotti kahdeksan Civeran menestysalbumia.

Lasten eurovision -kisassa sijoitus oli toinen vuonna 2003 (kappale oli Desde el cielo, jonka Abad tuotti ja jonka tekemiseen osallistui), minkä lisäksi kilpailumenestystä on tullut myös iberoamerikkalaisen musiikin omalta OTI-festivaalilta, joka oli iberoamerikkalaisen musiikin oma kilpailu. Alejandro Abad oli mukana säveltämässä voittokappaletta vuosina 1993 ja 1995.

Alejandro Abad oli mukana myös monen kuppilalaisen seuraamassa Operación Triunfossa, jossa kilpailijoille tehdystä kappaleesta Mi música es tu voz tuli varsin meenstynyt espanjalaislevytys. Kertosäe ja tuotanto oli Abadin käsialaa. Hän on toiminut myös tuomarina ohjelmassa ja tuottanut useita osallistujien levyjä.

Alejandro Abad syntyi Chiessä v. 1965, mutta on tehnyt uransa pääasiassa Espanjassa, jossa menestystä tuli jo 80-luvulta lähtien kolmella soololevyllä. Ura jatkuu aktiivisena yhä. Hänen levyjään on myyty kaikkiaan 33 miljoonaa kappaletta ja viisuistakin tuttuja kappaleita hän esittää edelleen. Alejandro Abad toimii siis myös tuottajana sekä tekee muille artisteille musiikkia.


Vicente Seguí & Alejandro Abad – Ella no es ella (2004)

Alejandro Abad – Las canciones que escribí mientras soñaba contigo (Spotify)

Aiemmin Viisulassa: Espanja 2001: David Civera - Dile que la quiero

Alejandro Abad – Dile que la quiero
Kuva Kuva
Kuva
Kuva
http://alejandroabad.com/

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 05 Tammi 2012, 22:44
Kirjoittaja Leo
Euroviisumaisen melodinen kappalehan tämä, mutta minulla tökkii se, että säkeistön ja kertosäkeen kontrasti on niin suuri. Säkeistön Alejandro laulaa kovinkin hiljaa, mutta kertosäkeessä onkin sitten liikaakin volumea. Alejandron ääni ei mielestäni liioin ole kovin kummoinen. Lisäksi hän tuntuu välttelevän kameraa. Ei arvattavasti ole soittolistallani kovinkaan usein. Onneksi hän on kunnostautunut hyvänä säveltäjänä myöhemmin, nyt vain kakkonen.

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 06 Tammi 2012, 08:12
Kirjoittaja jee euroviisut
Ihan perusnätti kolmen tähden balladi. Esittäjäpä muuten seisoi paikallaan turhankin robottimaisesti. :shock:

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 06 Tammi 2012, 08:13
Kirjoittaja AntSa
Minä en ole oikein koskaan uskonut tuota miestä. :heh: Siinähän hehkutat! :rofl:

Kovasti koitetaan olemattomista aineksista kasata kantava menestyjä. Laimeaksi ynnämuuksi jää. KAKSI!

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 06 Tammi 2012, 10:23
Kirjoittaja mpappa
Ihan kiva viisu. Kaikki ainekset koossa, mutta jokin mauste puuttui. Oisko sitä kertsissä ollutta paloa saanut lisää itse säkeisiin? Kolme tähteä.

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 06 Tammi 2012, 13:16
Kirjoittaja ta1ja
Niin kliseinen radiosoittopoprokki kuin vain voi olla. Todella kuultu. Alejandro ilmeisesti pyrkii rennnonletkeään laid back tulkintaan, mikä sopisikin biisiin ja saattaisi saada siihen sympaattista tarttumapintaa, mutta valitettavasti lopputulos on ja kuulostaa huolimattomalta laululta, mikä vesittää vähäisiäkin tehoja ja luo sekavan vaikutelman. Kiva soundi sinänsä. Kaksi pistettä, jotain sympaattista kuitenkin.

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 06 Tammi 2012, 15:45
Kirjoittaja Valkealalainen
Ei mitään kiinnostavaa. Seuraava esiintyjä, kiitos!

** tähteä.

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 06 Tammi 2012, 16:04
Kirjoittaja akuankka13
Tämmöinen perus iskelmäkappale, kolme tähteä.

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 06 Tammi 2012, 17:32
Kirjoittaja Serduchka
:espanja: :espanja:

Äh, on kyllä tylsä viisu.

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 07 Tammi 2012, 19:16
Kirjoittaja TomppaJr
Miten voi olla noin limainen ja epämääräisen lauluäänen omistava laulaja? :mrgreen: No mutta, kappale oli erittäin kiva, paljon kivempi mitä muistin, joten kolmonen se on.

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 08 Tammi 2012, 21:23
Kirjoittaja Leonardo
Leo tuossa jo kertoikin ne oleellisimmat asiat, joihin minäkin kiinnitin huomiota. :hali: Kertosäkeen huutaminen tai oikeastaan rääkyminen ärsytti minua, eikä Alejandron ääni tosiaan ollut kovin kummoinen muutenkaan. Varsin vaatimattomaksi jää itse sävellyskin, peruskauraa.

Kaksi tähteä.

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 09 Tammi 2012, 09:54
Kirjoittaja Zera
No olipas tylsä jollotus, kaksi tähteä.

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 09 Tammi 2012, 20:18
Kirjoittaja MuzaMaza
Tästä puuttuu jotenkin aito tunteenpalo, lämpö ja herkkyys. Vaikkakin yritys on kova, niin kylmäksi jättää. Kaks ja puoli pyöristyy nyt alaspäin. Ei koskettanut.

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 10 Tammi 2012, 10:38
Kirjoittaja Subculture
Tossa kertsissä on joku mua koukuttava juttu. Kun se vielä esitetään voimalla ja hieman "räkäisesti", se antaa hämmentävän vastakohdan muuten ihan sovinnaiselle ballaaditunnelmalle. Kiehtovaa !!!

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 17 Tammi 2012, 08:21
Kirjoittaja towel+1964-
Subculture kirjoitti:Tossa kertsissä on joku mua koukuttava juttu. Kun se vielä esitetään voimalla ja hieman "räkäisesti", se antaa hämmentävän vastakohdan muuten ihan sovinnaiselle ballaaditunnelmalle. Kiehtovaa !!!
Juu, mun mielestä v. 1994 tuo oli suorastaan sexy esitys. Kertsi on hyvä mutt muuten... ei ihan huono kuitenkaan, oisko 3' ?

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 05 Helmi 2017, 05:58
Kirjoittaja kuu-kuu
Haaveillaan paremmasta maailmasta, jossa jokaisella ihmisellä on ruokaa ja palinappulat, jotka kaiikki voitetaan. Tätä lauletaan.
Mutta kuitenkin hinkuillaan ja vinkuillaan ohut kurkku pystyttä ja ohuena. Sitä meille kertoo tukkahavityyppi, joka ei ole koskaan digannut hevistä. Sitä meille tuputtaa hevitukkatyyppi. Hänellä ei ole mitään sanottavaa meille. Hän on vain kuin mainoksen naama, jota ei ole olemassakaan.
Kaksi tähteä.

Re: Espanja 1994: Alejandro Abad – Ella no es ella

Lähetetty: 06 Helmi 2019, 00:30
Kirjoittaja Samiasd
Alejandro kyllä revittelee, mutta kappale ei kovinkaan anna tilaa sille. Tasaista vauhtia etenevä, mutta aikamoisen turha kappale. Kaksi tähteä.