Sivu 1/1

Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 01:04
Kirjoittaja kais(t)a
:venaja:
Kuva
Maa: Venäjä
Vuosi: 1997
Kappale: Primadonna
Esittäjä: Alla Pugacheva
Säveltäjä: Alla Pugacheva
Sanoittaja: Alla Pugacheva
Kapellimestari: Rutger Gunnarsson
Sijoitus: 15./25
Pisteet: 33
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1997ru

Kotimaassaan Venäjällä Alla Borisovna Pugachevaei varmasti tarvitsisi mitään erityistä esittelyä osakseen. Vaikka Alla onkin ehkä enemmän saavuttanut suosiota vanhemman väestön keskuudessa, on kyseessä kuitenkin yksi koko maan suurimmista tähdistä, jonka jokainen tuntee.

Vuonna 1949 Moskovassa syntynyt Alla aloitti laulajan uransa jo nuorena tyttönä. Julkaistuja albumeita löytyy uran varrelta reilusti yli kaksikymmentä, hittisinglejä varmasti sitäkin enemmän. Suomalaisille Allan tunnetuin hitti lienee "Million alyh roz", josta Veera Telenius levytti menestys-coverin "Miljoona ruusua". Ennen Neuvostoliiton hajoamista vuonna 1991 hänelle ehdittiin myöntää korkein Neuvostoliitossa esiintyvälle taiteilijalle myönnettävä palkinto, Neuvostoliiton kansantaiteilijan arvonimi. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Alla on hankkinut menestystä myös business-maailmassa esimerkiksi omaa nimeään kantavien lehden, hajuveden ja kenkämerkin avulla.

Vuonna 1994 kolmesti naimisissa jo ollut Alla kohautti olemalla oman aikansa puuma ja naimalla itseään 18 vuotta nuoremma Filip Kirkorovin Jerusalemissa. Heti seurava vuonna Kirkorov edustikin Venäjää viisuissa kappaleella "Kolybelnaya dlja vulkana" ja Alla edusti ylpeänä miehensä rinnalla Dublinissa. Eräässä lehdistötilaisuudessa Alla jopa lupasi, että mikäli hänen miehensä ei voita, tulee hän seuraavalla kerralla itse kilpailuihin ja opettaa samalla kaikille miten lauletaan. Ja niinhän siinä kävi, että Kirkorov ei tuonut Venäjälle menestystä vaan tuloksena oli 17. sija.

Kaksi vuotta myöhemmin koitti hetki, jolloin Allan olikin sitten aika lunastaa Dublinissa tehdyt lupaukset. Tosin se ei tarinan mukaan ollut ihan alkuperäinen suunnitelma. Villit huhut nimittäin kertovat, että alkujaan tarkoitus oli, että Alla ei olisi itse esittänyt säveltämäänsä ja sanoittamaansa kappaletta vaan hän olisi osallistunut kisoihin ainoastaan "Primadonna" kappaleen lauluntekijänä. Allan kertoman mukaan laulun sanat olikin alunperin tehty mieslaulajalle. Mutta tämä salaperäinen mieslaulaja (kuka ikinä sitten onkaan) olikin sairastuntut ja Alla joutui itse esittämään laulunsa, sillä sopivaa korvaajaa ei ehditty enää siinä vaiheessa etsimään.

Niinpä alla palasi Dubliniin, missä kisat jälleen kerran pidettiin, lunastamaan kaksi vuotta aikasemmin tehtyä lupaustaan. Tämä ei kuitenkaan sujunut ihan Allan odottamalla tavalla. Monet pitivät allan esitystä jopa vaatimattomana ja tylsänä ja itse laulaja koettiin jopa hieman pelottavan näköiseksi. "Primadonna" keräsi kisassa yhteensä 33 pistettä, saaden täydet 12 pistettä Sloveniasta ja sijoittui tällä tuloksella 15. sijalle. Myös Allan ja Filipin yhteinen menestystarina päättyi kun pari erosi reilun kymmenen aviovuoden jälkeen vuonna 2005. Tämän jälkeen Kirkorov on pitänyt itsensä tuttuna kasvona euroviisukuvioissa ja Alla nauttii edelleen kotimaassaan suuren suurta suosiota ja arvostusta.


Alla Pugacheva – Primadonna

Alla Pugacheva – Primadonna (2009)

Alla Pugacheva Youtubessa

Alla Pugacheva Spotifyssa
Kuva Kuva
Kuva

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 08:24
Kirjoittaja Leonardo
Venäjän primadonna esitti oman nimikkokappaleensa vahvasti eläytyen, osin teatraalisen suureellisestikin eli juuri niin kuin kappaleen henkeen kuuluikin. :joojoo: Sävellys on minusta mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava, tietty laahaavuus kuuluu tunnelmaan. Osuva sanoitus ja venäjän kieli ovat myös kappaleen vahvuuksia. Alla kuuluu viisuhistorian nimekkäimpiin artisteihin ilman muuta, todellinen supertähtihän on kyseessä.

Neljä tähteä. :uujee:

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 10:31
Kirjoittaja Unna
Aikamoinen yllätys, että Alla on noinkin nuori. :shock: Luulin, että olisi ollut jo '97 noin 60-vuotias.

Karismaattinen artistihan Alla on, esitys oli ihanan mahtipontinen ja itsevarma. Kappale vaan ei ole vahvimmasta päästä, laiskasti ja väsyttävästi soutaa eteenpäin. Kolme tähteä kuitenkin, joista yksi Allalle. :joojoo:

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 11:00
Kirjoittaja Zera
Kiva kappale, mutta kuitenkin melko helposti unohdettava. Kolme tähteä.

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 11:02
Kirjoittaja Aintsu
Dramaattinen ja hieno kappale! Minulle tuli yllätyksenä, että Alla oli itse tehnyt biisinsä. :peukku: Aikamoisen camp akka taitaa olla kyseessä. :heh: Ei ihan yllä hienon vuosikertansa kärkihaminoihin, mutta kyllä Alla neljä tähteä ansaitsee!

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 11:09
Kirjoittaja inomu
Kyllä on upea esitys! Todella suuri vääryys tämän sijoittuminen vasta 15. sijalle :draamaa: Itse tykkään tästä, 4 tähteä :peukku:

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 13:47
Kirjoittaja Serduchka
:venaja: :venaja: :venaja: :venaja:

Hieno teos. :surrur: Aivan liian alas jäi tuloksissa. :draamaa:

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 14:04
Kirjoittaja TomppaJr
En voi ottaa tätä enää vakavasti tuon 3:55 "Jee, sain tissiliivit!"-väärinkuulemisen takia. :rofl: :rofl: Kaunis ja kiva biisi kuitenkin, neljä.

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 14:14
Kirjoittaja mariah
Aintsu kirjoitti:Dramaattinen ja hieno kappale! Minulle tuli yllätyksenä, että Alla oli itse tehnyt biisinsä.
mulle myös ja enkä tienny et on ollu kirkorovin kanssa naimisissa,nyt olen viisaampi :mrgreen: vuotensa parhaimmistoo ja tosiaan liian alhainen sijotus..kolme ja puol. :surrur:

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 14:54
Kirjoittaja mpappa
Aivvan hirrrvvee, men glad påsk i alla fall kaikille.

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 15:19
Kirjoittaja Valkealalainen
Enpä ole koskaan oikein piitannut tästä primadonnailusta...

** tähteä.

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 16:36
Kirjoittaja AntSa
Elämänmakuinen ja kaihoisanhauska laulu karismaattisen Allan "kynsissä". NELJÄ! :uujee:

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 16:48
Kirjoittaja Leo
Hieno kuvakulma alussa ja loppupuolella: vain valokeila ja la diva Alla Pugacheva. Valtavalla karismallaan Alla täytti lavan. Mielenkiintoinen kappale noin sävellyksenä ja venäjänkielinen tarina tempaisi mukaansa, vaikken juuri mitään ymmärtänytkään. Alla eläytyi vahvasti kappaleeseen ja toi siihen kypsää elämänmakua. On minusta Venäjän parhaimmistoa ja sijoittui liian alhaalle tuloksissa. Nelonen tulee minulta.

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 16:59
Kirjoittaja akuankka13
No olipa paatos. Kolme vahvaa tähteä.

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 18:03
Kirjoittaja jee euroviisut
Tyylikäs sävel ja vaikuttavuutta riittää. Kolme. :peukku:

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 19:32
Kirjoittaja Mizu
Viisi tähteä, yksi tuon vuoden suokkareista. Alla on ihana :ihana:

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 05 Huhti 2012, 22:57
Kirjoittaja romualdo
aivan huikean hyvä ja äärimmäisen VAIKUTTAVA sävelteos, hieno melodian kuljetus, erityisen komia on myös tuo nauru "kohtaus", joka jostain syystä puuttuu levyversiosta... ja liven kuoron pitkään hymisevät äänet. harvinaisen helpot 5 pist. elikkä siis TIETYSTI Venäjän parasta viisuantia Kirkorovin ohella... number ONE siis... TAJUTTOMAN HYVÄ! :ihana: <3 <3 <3 <3 <3 PPISTETTÄ ... mä kuaaalen! Oli myös Petri Laaksosen suosikki.

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 06 Huhti 2012, 19:05
Kirjoittaja ta1ja
Onhan tämä niin överi ja kuitenkin hauska, dramaattisuudestaan ja nimestään huolimatta lämminhenkinen. Tykkään neljän edestä.

En haluaisi nipottaa, mutta eikö Alla ole suomeksi sukunimeltään Pugatšova.

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 06 Huhti 2012, 19:12
Kirjoittaja kais(t)a
Ai etkö? :heh:

Allan sukunimen voi translitteroida suomeksi oikeaoppisesti joko Pugatšova tai Pugatshova, tavasta riippuen. Myös pelkkää Pugatsovaa käytetään. Kuppilan nippelitiedot kaivetaan kuitenkin englanninkielisiltä sivuilta ja lähtökohta on pitää pohjissa ja esittelyissä yhdenmukainen kirjoitusasu, jos vain mahdollista.

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 06 Huhti 2012, 19:33
Kirjoittaja ta1ja
^ :heh: niin siis en siinä mielessä, että tuo mikään sinällään iso asia olisi tai että oikea tapa ei olisi tiedossa, mutta kuitenkin - ja tästä olen ennekin avautunut - oli se vähän surullista, kun Stockan klasarihyllystä tapasin säveltäjän nimeltä Tschaikovsky ja jossain kaupitellaan kirjailijaa Tolstoy. Tarkoitan vaan paitsi että se englantilainen asu vie ääntämyksellisesti harhaan niin se hämärtää venäläisten naapuriutta ja minun mielestäni niitä ei pitäisi levittää.

Siis tiedän että tiedät tämän kaiken ja ymmärrän perustelun, mutta suurempien päämäärien vuoksi tämä mielipiteenilmaus. :heh:

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 08 Huhti 2012, 12:55
Kirjoittaja Hilurimpsis
Lievästi omituinen. Kaksi tähteä

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 12 Huhti 2012, 19:39
Kirjoittaja MuzaMaza
Ihan vahvaa ja väkevää Allan tyyliin. Varmaan on mennyt monelta suomalaiselta ohi tämä Allan kisailu euroviisuissa. Samana iltanahan oli Suomen jääkiekkomatsi kotikisoissa. No mutta joka tapauksessa ihan ponteva kisabiisi. Vahvat kolme ja puoli tähteä. :joojoo:

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 23 Heinä 2012, 23:25
Kirjoittaja WildDance
Ihan yksi parhaista viisuista :ihana: Primadonna on todella upea viisu ja Allalla on upea ääni ja esittää kappaleen tyylikkäästi. Yksi parhaista, ei muuta 5

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 28 Tammi 2013, 15:24
Kirjoittaja kumpare+50
Hyvin tyylikäs neljän tähden viisu vain. Lauluääni oli yllättävä. :ihana:

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 29 Tammi 2013, 02:39
Kirjoittaja kuu-kuu
Alla jäi mieleen noista viisuista, tuskin muu jäikään, paitsi voittaja. Kaikkine kaljapulloäänineen hän heitti itsensä levälleen ja täytti kuvaruudut lavat ja sen hetkisen näkömaailman. Sopisi vaikka Tuulin laulamaksi, jos Tuuli vaan jaksaa aueta yhtä aukeaan muotoon kuin rouva pukama. Musiikki jää kyllä pimentoon allan vaahdotessa ja kauhotessa huulillaan pitkin nuottirivistöä. Tahdon antaa kolme mukillista kiljua.

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 29 Tammi 2013, 06:00
Kirjoittaja romualdo
SIIS järkyttävän vähän tällekin mestariteokselle annetaan täällä pisteitä.. ¨^ ja siis Kuka Tuulia !??? Arja Havakka sopisi tulkisemaan tämän tai Arja Saijonmaa, typerät levymogulimme eivät siis antaneet myöskään tätä kenellekään artisteistamme... varsin pönttö-pää-touhua... ! En muistanutkaan ett tästä on NÄIN upeat kuoro-osuudet, saako antaa 6 pistetä !? Petri Laaksonen kehui tätä aivan erityisesti silloin Jyväskylän ESC-tapaamisessa heinäkuussa 1997... ajatella, että myös mm.. MuzaMasa puuttui sieltä... !?? JÄRKYTTÄVÄN UPEA, menee Mun kaikkien Aikojen ESC-laulut listallani noin top 10 - 28 - 36 : een .... !?? Mmmahtava ! Kuulittteksste Te nihilistisimmätkin pihtarihöpönassut ! ...

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 30 Tammi 2013, 00:16
Kirjoittaja kuu-kuu
^
Etkös Tuulia tunne. "Salaisuudet"-biisin laulaja. Semmoinen 13-vuotias tyttö.
Ei tuota pidä tosissaan ottaa, että antaisin Tuulille laulettavaksi.
Sehän siis ei sopisi hälle ollenkaan ja siinä koko juksu onkin.
Minua ei huvita aina olla vakava klausjärvinen, tahdon joskus olla apuva-mies, kun näitä kirjoittelen.


Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 11 Huhti 2014, 10:33
Kirjoittaja Elvis
:venaja: :venaja: :venaja: :venaja:

Kaunis kappale ja onhan Allalla upea ääni. Karismasta puhumattakaan.

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 22 Heinä 2016, 00:29
Kirjoittaja klaus-12
Tämän suurta fanisuosiota olen mietiskellyt monesti. Tavallaa ymmärrän sen, karismaatinen huutaja-acca laulaa paatoksen tyylillä, mutta silti jaksan ihmetellä. Minusta turhan vanhanaikainen ajalleen. Kolme tähteä.

Re: Venäjä 1997: Alla Pugacheva – Primadonna

Lähetetty: 22 Heinä 2016, 11:49
Kirjoittaja Viiksivallu
Uuvuttava ja vaivalloisesti etenevä kappale. Sanoituksesta tykkään.

:venaja: :venaja: :venaja: