Viisukuppila

Maa: Ranska
Vuosi: 1992
Kappale: Monté la riviè
Esittäjä: Kali
Säveltäjä: Kali
Sanoittaja: Kali
Kapellimestari: Magdi Vasco Novarrez
Sijoitus: 8./23
Pisteet: 73
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1992fr

Kuppilan 750. Viisula-jutussa sukelletaan karibialaisen kulttuurin maailmaan! Ranska lähetti nimittäin ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran kreoliranskaksi lauletun kappaleen viisuihin vuonna 1992.

Kreolikielihän on kieli, jossa useampi kieli on sualutunut toisiinsa niin, että se kuulostaa usein "virheelliseltä" emokieleltään. Matkan varrella esimerkiksi sanasto ja kielioppi ovat yksinkertaistuneet. Siinä vaiheessa kun kreoli on jo seuraavan sukupolven äidinkieli, se tunnustetaan omana kielenään eikä esimerkiksi murteena. Tyypillisiä kreolikielet ovat olleet siirtomaissa, joissa valloittajien kieli on sekoittunut paikallisiin kieliin.

Kali, eli Jean-Marc Monnerville, syntyi Ranskan Martiniquella vuonna 1956. Taiteilijanimi tulee niinkin epämartiniquelaisesta seikasta kuin Calimero-nimisestä mustasta sarjakuvatipusta. Musiikin parissa itsekin toiminut isä lähetti poikansa opiskelemaan Pariisiin, missä tämä varsinaisesti kiinnostuu päälle kaksikymppisenä rastafari-aatteesta ja kasvatti itselleen muhkeat dreadlocksit. Kali otti alusta lähtien reggaen inspiroimalla musiikillaan kantaa kotimaansa, ns. Ranskan merentakaisen departmentin tilanteen ja identiteetin puolesta. Hän luotsasi suosittua 6ème continent (kuudes manner) -nimistä yhtyettään. Pariisin-vuosien jälkeen Kali palasi Martiniquelle, koska koki juuri antillilaisen musiikin omakseen. Suuremman yleisön tietoisuuteen hän nousi tietysti Euroviisuissa esiintyessään vuonna 1992.

Keinuvat Karibian rytmit säestivät Kalia, joka lauloi Malmössa Monté la riviè, eli vapaasti suomennettuna jokea ylös nousemisesta. Myös kapellimestari oli rastapäinen Magdi Vasco Novarrez. Yleisö selvästi piti Malmön lavalla nähdystä rennosta ja melodisesta esityksestä, jossa Kali itse soitti banjoa ja taustalaulajina pyörähtelivät kaunisasuiset naiset. Sijoitus oli kuitenkin Ranskan mittapuulla huono, vasta kahdeksas, ja syyksi arveltiin sitä, että kappale oli ehkä liian "erilainen" tuomareiden makuun. Etnistä makua oli riittänyt Ranskan kahdessa edellisessäkin edustussävelmässä (White and Black Blues sekä Le dernier qui a parlé), mutta ehkä jotenkin euroviisuihin sopivassa sensuellimmassa muodossa, kun niillä oli saavutettu kummallakin toinen sija. Joka tapauksessa Ranskalta kiinnostavia ja ehkä kantaa ottaviakin valintoja nähtiin viisuissa monta peräkkäin.

Kali onnistui aiheuttamaan kisoissa pientä kohua kannabismyönteisillä lausunnoillaan. Ruotsalaisia närästi myös delegaation kiukuttelu esityksen kuvauksen suhteen: se halusi vaikuttaa kuvaukseen paikallista tuottajaa ärsyttäen.

Menestys viisuissa nyt ei kumminkaan ollut missään nimessä huono ja Kali jatkoi musiikillista uraansa aatteen tiellä. Ranskan orjuuden lakkauttamisen muistamista, antillilaisen musiikin ja perinnön kunnioittamista, mutta sanojensa mukaan vuosien varrella myös rauhoittumista. Kali on ollut martiniquealaisissa kouluissa esiintymässä ja puhumassa identiteetistä.

Hän on julkaissut Racines (juuret)-nimistä levysarjaa parikymmentä vuotta. Sen viides osa, Racines caraïbes, karibialaiset juuret, ilmestyi viisi vuotta sitten ja on tiettävästi jäämässä sarjan viimeiseksi. Musiikin tekemistä Kali tuskin koskaan lopettaa. Hänestä on sukeutunut hurmaavasti harmaantunut rastafari, joka jatkaa yhä konsertointejaan. Euroviisubiisikin on yhä konserttiohjelmistossa, kuten alla näette.

Kali – Monté la riviè (2011)

Kali Spotifyssa
http://kali.believeband.com/

Hauska ja erilainen viisu.

Tämä oli yksinkertaisesti liian eksoottinen Euroviisuihin, ja tuskin pärjäisi tänäkään päivänä. Niin se vain on.

Negatiivisesta alkukommentista huolimatta tämä on erinomainen kappale, ja se, että Ranska oikeasti uskaltaa lähettää hieman erikoisia kieliä viisuihin (ranskan kreoli/bretoni/korsika) on enemmän kuin ilahduttavaa.
Jokin tästä vain jää uupumaan ja epäselväksi, mutta silti tämä on oikeasti hyvä kappale, jossa huomaa esittäjän olevan ylpeä karibialaisesta kulttuurista. Tällaista lisää!

Haluaisin sinänsä antaa nelosen, mutta henkinen Gauss-kurva laimentaa arvion vahvahkoon kolmoseen.

Upean erilainen viisu. Ranska oli euroviisuissa 90-luvulla parhaimmillaan. Viisi tähteä.

Aika tylsä kappale. Ei niin ihmeellinen, kuin tästä ketjusta voisi päätellä. Eihän pelkkä eksoottisten soittimien käyttö kappaleesta hienoa tee. Kaksi tähteä.

Upea, täyteläinen, mehukas, maukas, eksoottinen, upeatunnelmainen, kivasti kupliva ja keinahteleva. Yksinkertaisesti aivan loistava biisi. Olen aina rakastanut. Viisi.

Aika puuduttava kappale. Eksoottisuudesta toki hieman plussaa.

*** tähteä.

En lukenut esittelyä ennen kuuntelua (en yleensä lue, kommentteja ainakaan, vasta jälkeenpäin), ensimmäinen mikä tuli mieleen oli, että tämä on vähän vähäverinen, ulkokohtainen, akateeminen tai jotain ja kuinka ollakaan:

Musiikin parissa itsekin toiminut isä lähetti poikansa opiskelemaan Pariisiin, missä tämä varsinaisesti kiinnostuu päälle kaksikymppisenä rastafari-aatteesta ja kasvatti itselleen muhkeat dreadlocksit.

Ihan jees, mutta ei kovin mehevä. Heikosti kolme.

Hyvin erikoinen viisu, jonka tunnelma on suorastaan vangitseva - parhaimmillaan. Heikkoutena on se, että kappaleen vangitsevuus vähän hajoaa puolivälin paikkeilla, mutta onneksi lopussa tunnelma saadaan taas palautettua. Tämä tihkuu positiivista etnisyyttä ja kreoli oli hieno valinta Ranskalta noiden Mattanin mainitsemien muiden kielten ohella. Mutta olen Mattanin kanssa samaa mieltä myös siitä, että Euroviisuissa menestyäkseen eksotiikkaa oli jo liikaakin. Kiva lisä viisuhistoriaan joka tapauksessa.

Kolme vahvaa tähteä.

Onnittelut Viisulalle taas yhdestä merkkipaalusta ja kiitokset kaikille tekijöille ja kommentaattorikollegoille!

mitäpä täsä paljoa toistamaan noita ja näitä samoja määritelmiä ja analysointeja, jotka tälläkin kertaa Muzamasa tiivisti aika oivallisesti... bassokuviot ovat tässä esityksessä myös varsin herkullisen täyteläisen kaakaonmakuiset... luonnonläheinen laulu, joen liplatus eli SEN kaikkein omimman - rakkaimman sielunmaisemani ja vesistömuodon ylistys! ..... kun olen asunut tässä koko ikäni tämän pienen joen varrella... jos se nyt jollekin oli vielä muka epäselvää.....
hyvin helpot 5 pistettä... Elickä Näistä ranskan UusViisuista parhaita -02 (hui, varsinkin!) ja -01 ja -90 ja -91 ... tietty -98 ohella ... (buahaaaa, minne jäivät -00 vuosikymmenen ranskaviisut! perhana, ...! minne menet ESC-kisa!? ja france! noh, tietysti se oopperalaulu 2010 oli ja on myös EHKÄ tähän mukaan luettava! )

Mä aikoinaan rakastin tätä isostikin. Ja kyllähän tämä vieläkin kaikenmaailman jukkapojat voittaa. Kivan letkeä ja kevätpuroinen tunnelma saa tänään minulta NELJÄ kirkasta tähteä!

En voi sietää tätä. Reggae on muutenkin sellainen musiikkityyli, josta en pidä lainkaan. Tuntuu siltä, ettei tämä biisi lopu koskaan... Kaksi tähteä!

Täydeliinen biisi. Etnoiset viisi tähtee!

'
Ei eksoottisuus, erilaisuus (ja vaikkapa eksoottiset soittimet) sinänsä AINA välttämättä tietenkään ole tae siitä, että kappale olisi erityisen hyvä.

Mutta tässä kappaleessa on minusta mukavaa, kuunneltavaa musiikillista eksoottisuutta. Pehmeän keinahtelevaa, rennon letkeää musiikkia, jota on kivan rauhoittavaa kuunnella. Kuin jonkinlainen musiikillinen keidas näiden muiden viisujen keskellä.
Toisaalta voi olla, että kovin pitkään en kuitenkaan jaksaisi kuunnella tälläistä musiikkia. Voisi olla puuduttavaa pitemmän päälle (?) En muutenkaan ole suuremmin reggae-tyylisen muusikin ystävä. Kuitenkin näin pienempänä annoksena ihan chic

Kolme vahvaa tähteä.

'

Olihan tämä ihan letkeä, mutta vähän tylsä. Heikot kolme tähteä kuitenkin, koska ihan pidin.

On sen verran erilainen, että on jäänyt erityisen hyvin mieleen tuolta vuodelta. Olen kyllä tykännyt tästä aina ja edelleenkin kuuntelen mielelläni, joten neljä vahvaa tähteä!

Soliseva, soljuva. pulppuava ja raikas kokonaisuus. Reggaerytmissä hyvä melodinen kappale ja Kali on sille uskottava artisti. Kolmas perättäinen huippukappale Ranskalta, vaikka sijoitus "jonniin verran" tipahti. Pidin ja pidän nelosen edestä.

Oli ihan hyvin jäänyt mieleen. Ei kuulu parhaimmistoon. Parempi oli vasta seuraavana vuonna.

Tää on ihana jollakin kieroutuneella tavalla. Ehdottomasti nelonen, pahana päivänä vitonen!

White and black blues on mielestäni pelkkää kitschiä, suomeksi krääsää, mutta kahta seuraavaa arvostan kovasti. Ranska oli raikas poikkeus tuon ajan hapettomuutta potevissa viisuissa. Leon mainitsema veden soljunta ja solina tavoitetaan tässä mainiosti. Ellei reggae ollut täysin OK 1981, niin nyt oli. Viisi.

Hillitympää afrikkalaismusiikkia, onkohan karibialaisuuttakin keitossa. Jää uneliaaksi, huomaamattomaksi, noin räjäyttämään katsomot. Kyllä tätä jammailee öisessä huoneessa myssy päässä rastoja piilotellen. Kättä ojentaen otan vastaan viisukisoihin kaikenmaailman karolien sekaan.

Tämä on kyllä päräyttävä elämys. Etnisiä rytmejä ja letkeää menoa. Viisi tähteä.

Muodoton löllö, joka tunkeutuu sisään eikä lähde pois. Onneton sävellys, vaikka varmaan tämä genressään ihan laadukas teos onkin. Plussaa hienoista instrumenteista, tätä jopa kuuntelisi mieluummin instrumentaalisena versiona. Yksi tähti.