Sivu 1/1

Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 13 Kesä 2013, 00:04
Kirjoittaja Roope
:espanja:
Kuva
Maa: Espanja
Vuosi: 1993
Kappale: Hombres
Esittäjä: Eva Santamaria
Säveltäjä: Christian de Walden, Ralf Steinman, Carlos Toro
Sanoittaja: Carlos Toro
Kapellimestari: Eduardo Leiva
Sijoitus: 11./25
Pisteet: 58
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1993es

Eva María Delgado Macías syntyi 18. lokakuuta vuonna 1971 Cádizissa. Isän telakkatyö vei perheen Marseillesin lähelle Ranskaan. Perheen palattua Espanjaan Eva alkoi opiskella balettia ja flamencoa. Nilvelsiteiden repeäminen lopetti kuitenkin tanssijahaaveet. Äitinsä laulua kuunnellut Eva päätti 14-vuotiaana osallistua radion kykykilpailuun. Seuraavaksi oli vuorossa televisio ja kilpailut Gente Joven, El Salero ja Las Coplas. Eva sai radioon myös oman ohjelman. Juontamisen ohella taustalaulajan toimet työllistivät Evaa 90-luvun alussa.

Journalisti-säveltäjä Carlos Toro huomasi Evan lahjat ja alkoi vuonna 1992 tehdä debyyttilevyä A buen puerto BMG Ariolan studioilla Los Angelesissa. Gitana pura kappaleen lisäksi levy sisälsi mm. sävelmän Hombres (Miehet). Eva saikin pian madridilaiseen hotellihuoneeseensa puhelun aamulla kello yhdeksän. Hombres oli valittu edustamaan Espanjaa Millstreetin hevosmaneeseilla laulettaviin Euroviisuihin, artisti sai tietää edustustehtävistä tiimin viimeisenä. Tven sisäisessä karsinnassa edustuspaikkaa olivat tavoitelleet Evan lisäksi Yossek ja Julian Contreras.

Hombresin sanoituksessa kerrotaan miesten olevan itsekkäitä, omahyväisiä, epäsiistejä, pilalle hemmoteltuja kakaroita. Mainitaanpa sanoituksessa sana seksi ensimmäistä kertaa ESC-historiassa. Espanjalaisilla oli Millstreetissa suuria vaikeuksia sovittaa kappale orkesterille sopivaksi. Hombres sai eniten pisteitä, peräti kymmenen kappaletta Suomen raadilta. Maltan jurylta Espanjaan matkasi kahdeksan pistettä ja Kroatiassakin miehiä arvostettiin seitsemän äänen edestä. Pisteitä kertyi yhteensä 58 kappaletta, tuloksena yhdestoista sija.

Euroviisujen jälkeen Eva lähti kiertueelle Etelä-Amerikkaan. Kolumbiasta, Ecuadorista, Venezuelasta palattuaan Eva jätti laulamisen vähemmälle riitauduttuaan managerinsa kanssa. Vuosituhannen taitteessa Eva nähtiin televisiossa useissa ohjelmissa. Eva on toiminut kaksi kertaa tuomarina valitsemassa Espanjalle edustajaa Euroviisuihin, 1997 Marcos Llunasia ja 2002 Rosa Lopézia. Multilahjakas Eva on tähdittänyt musikaaleja niin Madridissa kuin Valenciassakin. Näyttelemisen ohella Eva on keskittynyt viime vuosina Copla-musiikin tulkitsemiseen.

Eva Santamaria – Hombres (kappaleen ensiesitys)

Eva Santamaria ja Carlos Toro Hobresista

Radiomafian selostus Sanna Kojo & Outi Popp (Ennen Espanjaa)
Radiomafian selostus Sanna Kojo & Outi Popp (Espanjan jälkeen)
Kuva Kuva
Kuva
http://www.evasantamaria.es/

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 13 Kesä 2013, 00:11
Kirjoittaja Tom Tom
Jonkin asteista camp-henkeä tästä on havaittavissa. Siitä syystä neljä tähteä.

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 13 Kesä 2013, 01:13
Kirjoittaja Serduchka
:espanja: :espanja: :espanja:

Ihan ok biisi. Onkohan tämä genreltään hip hopia, koska vähän kuulostaa siltä? :miettii:

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 13 Kesä 2013, 12:38
Kirjoittaja Valkealalainen
Ahaa, tämähän on tämä kappale. En oikein pidä tästä. Ei vain kolahda.

** tähteä.

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 13 Kesä 2013, 13:15
Kirjoittaja jee euroviisut
Ei kolahda tämä jankutus. Vuotensa huonoimmistoa. Kaksi.

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 13 Kesä 2013, 15:17
Kirjoittaja Mikel
Ihanaa camp-hömppää. <3 Räväytän peräti neljä tähteä tälle sekoilulle.
Serduchka kirjoitti:Onkohan tämä genreltään hip hopia, koska vähän kuulostaa siltä? :miettii:
No on siinä ehkä jotain hyvin vähäisiä vaikutteita havaittavissa, mutta aika perushumppaahan tämä muuten on. :heh: Esitys onkin jo sitten enemmän hiphop.

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 13 Kesä 2013, 16:11
Kirjoittaja romualdo
jaa, no hiphopin ja räpin ja iskelmän sekoitushan tämä on sitte... kylä näisä hispaniolan lauluissa on vain se ihan oma ainutlaatuinen juonensa, säväyksensä, tyylinsä, palonsa... kiihkonsa... hienoutensa, melodisuutensa... villeytensä ... alkuperäinen esitys vain oli taustatanssijoiden takia liian levoton, kauheeta hytkymistä... siinä olivat varmaan joka ikinen luu irrallaan toisistaan ... näppäsin ensi-innostuksissani y vajaa harkinnoissani nelospisteen kohtaa mutta tuos esityksen päästyä kunnolla käyntiin teki sitte mieli antaa jo vitonenkin. Koska sevverran herättelevä oli jo tuo melodiakin... tuon ensiesityksen lopetuksessa olin kuulevinani vähän erilaista sovitusta kuin mitä oli siinä vinaaliversiosa. oli hyvin yhteneväinen levyversion kanssa...? joo 5 pist.

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 13 Kesä 2013, 18:09
Kirjoittaja Leo
Kovaa menoa sekavasti. Monenlaista osaa kuullaan ja laulu alkaa pelkällä puheosuudella. Kertosäkeen melodia on ihan iskevä. Koreografia täydentää sekavuustilaa, kun jokainen vuorollaan käy esittämässä jonkun muuvin Evan lähettyvillä. Evan flamenconomainen laulutyyli ei oikein istu tähän rytkytyksee. Yläkanttiin meni tämän sijoitus ja Suomen raadin huimat pisteet :shock: . Kaksi tähteä riittää minulta.

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 13 Kesä 2013, 18:51
Kirjoittaja MuzaMaza
Hyvä esimerkki biisistä, joka kuulostaa studioversiossa täysin erilaiselta kuin ison viihdeorkesterin soittamana. Oli melkoinen pettymys kun sen Millstreetin livevedon ensimmäistä kertaa kuulin. Siinä ei ollut niin sanotusti munaa.
Hombres soi jonkin verran Radio Mafiassa keväällä 1993 samoin kuin hänen kokopitkänsä raita Mambo Ludo. Ostin tuon kokopitkän muuten Mallorcan lomallani saman vuoden elokuussa. En voi sanoa, että muistaisin sen kaikki biisit... :heh:
Mutta live-esiintyjänä ihan säteilevä mimmihän tuo Santamaria oli. Vahva kolmonen.

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 13 Kesä 2013, 20:48
Kirjoittaja Leonardo
Rasittava ja sekava kappale, ja kokonaisuuden sekavuutta vielä korostaa tuo tanssiryhmän epämääräinen koikkelehtiminen. :jupinaa: En ymmärrä Suomen antamia pisteitä, mutta kiva jos joku tykkää. :draamaa:

Kaksi tähteä.

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 13 Kesä 2013, 21:43
Kirjoittaja gentedimare
MuzaMaza kirjoitti:Hyvä esimerkki biisistä, joka kuulostaa studioversiossa täysin erilaiselta kuin ison viihdeorkesterin soittamana. Oli melkoinen pettymys kun sen Millstreetin livevedon ensimmäistä kertaa kuulin. Siinä ei ollut niin sanotusti munaa.
Mun mielestä asia on just päinvastoin.
Studioversio on laahaava, jossa vähän yritetään saavuttaa Ace of Basen "The Sign" viboja alussa.

Liveorkesteri sai biisin LENTOON ja toi siihen tarvittavaa "munaa" ja vauhtia :tapu:
Loistavat torvet..... :tuuletus:

NELJÄ :espanja: :espanja: :espanja: :espanja:

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 14 Kesä 2013, 07:00
Kirjoittaja MuzaMaza
gentedimare kirjoitti:
Studioversio on laahaava, jossa vähän yritetään saavuttaa Ace of Basen "The Sign" viboja alussa.
Hmmm.... Hombres on julkaistu paljon ennen The Sign-biisiä.
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Sign_%28song%29

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 14 Kesä 2013, 13:37
Kirjoittaja gentedimare
^Varmaan kuitenkin tehty jo paljon aiemmin, sitten.
Ja noi on kuulleet, on on on on :surrur:

No mutta enivei, LIVEversio on paljon parempi. :tuuletus:
Se oli se pääpointti, Muzamaza :surrur:

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 15 Kesä 2013, 09:10
Kirjoittaja tonywerner
Eikös "The Sign" muistuta hieman myös "All that she wants" hittiä? Ehkä ovat tavoitelleet sitä tunnelmaa "Hombresiin" :heh:
Minustakin tää on vähän sekava, mutta idea on kiva ja aikoinaan uudenlainen :uujee: Kolme :joojoo:

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 15 Kesä 2013, 09:14
Kirjoittaja gentedimare
tonywerner kirjoitti:Eikös "The Sign" muistuta hieman myös "All that she wants" hittiä? Ehkä ovat tavoitelleet sitä tunnelmaa "Hombresiin" :heh:
Minustakin tää on vähän sekava, mutta idea on kiva ja aikoinaan uudenlainen :uujee: Kolme :joojoo:
Varmaankin :joojoo:
Menee biisit ja tarkat ilmestymisajat sekasin keskenään tai jotain..... :heh:
Muistan vaan, että The Sign tuli vuonna 1993 :surrur:

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 15 Kesä 2013, 17:08
Kirjoittaja akuankka13
Aika mahtava sekametelisoppa, viisi tähteä.

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 16 Kesä 2013, 00:52
Kirjoittaja Hapa
Ihana laulajatar ja mainio biisi. Tämä pitää tietty ottaa huumorilla, muutenhan sanat menisivät täysin överiksi. Levyversio on kuin eri biisi, mutta tykkään hurjasti molemmista. 5 tähteä tietenkin.

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 04 Heinä 2013, 22:56
Kirjoittaja TomppaJr
Ihanan häiriintynyt. :rofl: Viisi!

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 22 Loka 2016, 05:32
Kirjoittaja kuu-kuu
Gruuvaava potkutausta, laskisin orkesterin kokonaan pois, puhaltimet voisi säästää. Hajalleen ratkeaa koko biisi. Osittain puhelaulua, joka ei kiinnosta ja varsinkin, kun espanjan kieltä puhutaan honottavasti ja kaakattavasti. Mitäpä biisistä sanoisi? Se on kuin liitutaululle piirretty suunnitelma- ja maastokartta, josta ei saa oikein selvää. Pari yskäystä.

Re: Espanja 1993: Eva Santamaria – Hombres

Lähetetty: 03 Helmi 2019, 17:52
Kirjoittaja Samiasd
Sekava kokonaisuus ja vähän levoton meininki. Yksi tähti.