Sivu 1/2

Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 23 Tammi 2014, 22:34
Kirjoittaja barbarossa
:ranska:
Kuva
Maa: Ranska
Vuosi: 1991
Kappale: Le dernier qui a parlé...
Esittäjä: Amina
Säveltäjä: Wasis Diop
Sanoittaja: Amina Annabi
Kapellimestari: Jérôme Pillement
Sijoitus: 2./22
Pisteet: 146
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1991fr

90-luvulla Ranska luotti rohkeasti epäeuroviisumaisiin kappaleisiin. Vuonna 1991 oli etnisten sävyjen vuoro. Maata edusti tunisialais-ranskalainen Amina (synt. 1962), joka oli kasvanut musikaalisessa perheessä Tunisiassa. Hän muutti äitinsä kanssa Ranskaan vuonna 1975 ja osoitti jo tuolloin osoittaa taiteellisia taipumuksia: laulua, tanssia, näyttelemistä. Musiikkiskene Ranskassa alkoi 80-luvun alussa aueta uusille vaikutteille ja sekä arabi- että afrikkalaisvivahteet kuuluivat aikakauden musiikissa. Nämä kuuluivat myös Aminan musiikissa uran alusta lähtien. Myös Japani tuli tutuksi yhden levytyksen ja maassa nousseen suosion myötä.

Amina tutustui sengalilaiseen Wasis Diopiin ja päätyi tekemään tämän kanssa yhteistyötä. Diop oli pioneeri omalla alallaan: hän yhdisteli perinteistä senegalilaista kansanmusiikkia poppiin ja jazziin. Diopin sävellyksestä ja Aminan sanoituksesta syntyi myös Le dernier qui a parlé -kappale.

Aminan euroviisukappale oli arabihenkinen ja hän esitti sen tyylikkään vähäeleisesti, paljain jaloin, mustassa asussa ja oranssissa huivissa. Toiset pitivät sitä ennakkosuosikkina, toiset taas liian erikoisena (tai hyvänä!) viisuihin. On kohtalon ivaa, että Amina taisteli voitosta Ruotsin Carolan kanssa, sillä sekä Carolan kappale että esitys olivat melko lailla täysi vastakohta Aminan esitykselle.

Kappaleet päätyivät tasapisteisiin ja voittaja, Carola, ratkaistiin sillä, että Carola oli saanut viideltä maalta 10 pistettä, kun taas Amina sai vain kahdelta maalta 10 pistettä (12 pistettä Carola ja Amina olivat saaneet yhtä monta kertaa). Todettakoon, että Suomi antoi Ruotsille kahdeksan pistettä ja Ranskalle kymmenen. :mrgreen: (Täydet 12 tietenkin isäntämaa Italialle.)

Amina on jatkanut viisujen jälkeen laulajanuraansa, mutta toiminut myös näyttelijänä. Hänellä on ollut rooleja maineikkaiden ohjaajien elokuvissa, kuten Bernardo Bertoluccin ja Claude Lelouchin.

Mitä sanovat kuppilalaiset, jäikö karvas toinen sija kaivelemaan? Onko Aminan kappale kestänyt aikaa?

Amina – Le dernier qui a parlé... (2011)

Amina - Yalil (vuoden 1991 albumi Spotifyssa)
Kuva
Kuva

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 23 Tammi 2014, 22:39
Kirjoittaja Happy
Pidin taustaäänistä ja eksotiikasta biisissä.. mut tää Aminan lauluääni on vaan niin tylsän ja kuivakan kuullosta.. ei tollasella laulannalla ansaita viisuvoittoa.. onneks oli Aminan epäonneks 90-luvulla eri säännöt . huuh
Carola kuitenkin ansaitsi voittonsa, vaikka voittobiisi onkin hänen kolmesta viisustaan heikoin


Kolme tähtee, kyl tätä etnoilua jaksaa kuunella toisella korvalla mut siihen se jääkin

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 23 Tammi 2014, 22:47
Kirjoittaja kuu-kuu
Kyllä. Tämän piti voittaa, koska oli kumma, eikä sen toisen eli Häggihmisen. Katselin viisuja baarissa, tuoppeja oli kumottu enemmän kuin paljon. Televisio oli kolmen metrin päässä. Amina veti huomion itseensä. Jostakin syystä. Etnoa, kummallisuutta, afrikkalaista kaikua. Biisi ei ole parasta parhaan musiikin kaipaushetkiin, mutta voi sitä joskus kuunnellakin. Siitä kolme. Mutta ranskalaisille kiitos siitä, että lähettivät viisuihin muuta kuin tavan iltapukuun pukeutuneen päätään ravisuttelevan estradiballadilaulajan.
Muistaakseni meitä oli isompikin jätkäseurue pöydän ja kalja-ammeen ympärille ja juuri tämä biisi vetäisi huomion itseensä. Eikä se liittynyt pelkästään laulajan ulkonäköön. Siis nämä jätkäthän olivat autonmoottoriporukkaa ja kaljailijoita.

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 23 Tammi 2014, 22:47
Kirjoittaja Serduchka
:ranska: :ranska: :ranska: :ranska: :ranska:

Oikein nätti etnisyyttäkin ammentava biisi.

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 23 Tammi 2014, 22:47
Kirjoittaja akuankka13
Onneksi en seurannut viisuja vielä tuolloin, niin en päässyt todistamaan viisuhistorian suurinta oikeusmurhaa. Todella ironista, että Carola voitti tyhjällä renkutuksellaan tämän upean eksoottisen taidepaukun. Millaisia viisut mahtaisivatkaan olla nykyään, jos olisi käynyt onnekkaammin. :lohduton:

Vuotensa paras ja maansa paras. Aminalla on vangitseva ääni. Viisi tähteä.

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 23 Tammi 2014, 22:53
Kirjoittaja Happy
Millaisia viisut mahtaisivatkaan olla nykyään, jos olisi käynyt onnekkaammin. :lohduton:

Tuskin viisut olisivat mitenkään muuttuneet Aminan voiton myötä :hihi:
Kummankaan voitolla ei olis ollut mitään merkitystä missä viisut nyt olisivat.. vuonna 1992 olis vaan viisuiltu Ranskassa ja siinä se

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 23 Tammi 2014, 23:16
Kirjoittaja Leonardo
Hieno etnissävytteinen tunnelmaviisu, joka edistyy vangitsevan kehityskulun myötä säilyttäen jännitteen alusta loppuun. Hieman miinusta tulee siitä, että eteneminen jossain kohdin tuntuu pysähtyvän turhan pitkäksi aikaa ja Aminan äänenkäyttöharjoitukset (anteeksi tämä ilmaus näille lauluosuuksille :mrgreen: ) tulevat pääosaan. Mutta kerrassaan upea kokonaisuus. Vaikka Carolan kappaleesta paljon pidänkin, olisin tällekin mielelläni voiton suonut, olisi ollut yksi viisuhistorian erikoisimmista voittoviisuista. <3 Jossitteluahan tämä on, mutta kyllä Aminan voitto olisi saattanut vaikuttaa viisujen kehitykseen enemmän etnisyyttä suosivaksi, mikä olisi voinut kyllä myös marginalisoida viisuja entisestään. Carolan voiton voi nähdä pidemmällä aikavälillä yhtenä askeleena viisujen kehittymiseen kevyen popin suuntaan, mutta tiedä sitten, oliko tällä sittenkään isompaa merkitystä historian kulkuun. :miettii:

Neljä vahvaa tähteä.

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 23 Tammi 2014, 23:46
Kirjoittaja Samiasd
Kamala vinkuminen, jonka voitto olisi ollut todella suuri häpeä. Yksi kaikkien aikojen kamalimmista viisuista ja en kuuntelisi tätä vapaaehtoisesti enää ikinä.

Yksi, todella himmeä tähti.

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 03:03
Kirjoittaja Dublin
Totta tosiaan: oikeusmurha... mutta jouduin henkilökohtaisesti seuraamaan sitä ruudun välityksellä. Miten keskinkertainen tuulikonemuovihumppa päihitti kaikkien aikojen kolmanneksi parhaimman viisun, joka pursuaa mystisyyttä, erilaisuutta, persoonallisuutta sekä korvan- ja silmäniloa?

Eurooppa hoi: missä on musiikkikorvanne? Onneksi arvoisa kotomaamme jakoi kärkikaksikosta korkeammat pisteet Ranskalle. *****

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 10:26
Kirjoittaja jee euroviisut
Tämä haikea etninen kaihoisuus olisi niin saanut voittaa Carolan renkutuksen. :draamaa: Tämä rauhoittaa ja pakottaa kuuntelemaan. Vuotensa parhaimmistoa. Vahvat neljä. :ihana:

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 10:31
Kirjoittaja ta1ja
Leonardo kirjoitti:Jossitteluahan tämä on, mutta kyllä Aminan voitto olisi saattanut vaikuttaa viisujen kehitykseen enemmän etnisyyttä suosivaksi, mikä olisi voinut kyllä myös marginalisoida viisuja entisestään. Carolan voiton voi nähdä pidemmällä aikavälillä yhtenä askeleena viisujen kehittymiseen kevyen popin suuntaan, mutta tiedä sitten, oliko tällä sittenkään isompaa merkitystä historian kulkuun.
:heh: Leonardolla on pointti: viisuille Carola saattoi jolain tavoin tehdä hyvää, modernisoida, mutta Viisulan Carola-ketjun kannassani muutoin pysyn: koko 1990-luku olisi ollut musiikillisesti lämpimämpi jos tämä olisi voittanut, kaikki kammottavimmat iskelmäistetyt ysärikamaluudet olisi ihan varmasti vältetty ilman Carolaa, joka laukaisi sen perhosefektin koko kansan keskuudessa Ruotsista käsin :mrgreen: :heh:

Taide - viihdeakselilla (haasteellinen - sujuvasti omaksuttava) sijoittaisin aika keskimaastoon. Ei tosin ole mitään paukkuja arabialaisuuttaan arvioida, mutta eikö tässä kuitenkin ole kyse länsimaisesta viihdeiskelmästä, johon tuota mahtavaa nau'untaa on yhdistetty. Ja erittäin onnistuneesti! Amina on ihana <3 (ja vielä kerran: maailma olisi ollut lämpimämpi paikka jos .. ). Viisi ilman muuta, koska yksi parhaimpia viisuissa ikinä.

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 10:45
Kirjoittaja UFOPOLI
Vuoden 1991 pisteenlaskun loppuhuipennus oli lapsuuteni kauneimpia hetkiä, sillä vastakkain olivat vuoden toiseksi paras ja huonoin kappale, ja kerrankin meni oikein päin. Aloin sietää tätä vasta toissavuonna nähdessäni viisupikkujoulujen Show Contestissa esityksen, joka oli parempi kuin alkuperäinen. Nykyään pidän Ranskaa enää vuoden toiseksihuonoimpana. Yksi pallo edelleen.
akuankka13 kirjoitti:Millaisia viisut mahtaisivatkaan olla nykyään, jos olisi käynyt onnekkaammin. :lohduton:
Carolan voitto oli joka tapauksessa 80-luvun joutsenlaulu, jota seurasivat taideplösäysten ja formaattiballadien täyttämät pimeät vuodet. Aminan voitto olisi korkeintaan hieman nopeuttanut romahdusta.

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 10:48
Kirjoittaja Aintsu
Minäkin kuulun team Carolaan. :heh: Aminan biisi on hyvä, mutta artistin olemus ärsyttää suunnattomasti. Minä uskon, että Aminan voitto olisi tuonut viisuihin vaan entistä enemmän tekotaiteellista tuubaa. :draamaa: Carolan esitys puolestaan johti parempaan show-meininkiin.

Annetaan Aminalle nyt silti neljä tähteä, ihan sävellyksestä ja sovituksesta.
UFOPOLI kirjoitti:Aloin sietää tätä vasta toissavuonna nähdessäni viisupikkujoulujen Show Contestissa esityksen, joka oli parempi kuin alkuperäinen.
Se oli kyllä mahtavan hieno. :ihana:

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 11:16
Kirjoittaja AntSa
Aivan upea kokonaisuus. Mielenkiinto tähän on säilynyt vuosien jälkeenkin.

1991 olin iloinen Carolan voitosta, vaikka pidin tästäkin. Tänään, tässä ja nyt "Fångad av en stormvind" tuntuu vanhanaikaiselta aikansa kuvalta, kun taas tämä on kestänyt aikaa upeasti. :uujee: VIISI. :uujee:

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 11:42
Kirjoittaja ta1ja
Aintsu kirjoitti:tekotaiteellista
UFOPOLI kirjoitti:taideplösäysten
:heh: tässä yhteydessä täysin ymmärtämättömästi käyttämänne käsitteet lienevät niitä dancepoppiputken päätykansia, jotka estävät kaikki valonhäivähdysten vahikokajot siihen tiukasti suljettuun tuubiin .... :hali:

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 11:44
Kirjoittaja Aintsu
^ En ymmärtänyt tuosta lauseesta juuri mitään. :surrur:

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 12:24
Kirjoittaja ta1ja
^Auttaisiko tämä, klikkaa suuremmaksi :mrgreen:

Kuva

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 12:33
Kirjoittaja Aintsu
Ymmärrän idean, mutta en ole kanssasi samaa mieltä.

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 12:45
Kirjoittaja ta1ja
OK. :heh:

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 13:27
Kirjoittaja UFOPOLI
ta1ja kirjoitti: :heh: tässä yhteydessä täysin ymmärtämättömästi käyttämänne käsitteet lienevät niitä dancepoppiputken päätykansia, jotka estävät kaikki valonhäivähdysten vahikokajot siihen tiukasti suljettuun tuubiin .... :hali:
Tämä lause vastaa niin taidokkaasti itselleen ettei minun tarvitse sanoa tähän mitään.

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 15:21
Kirjoittaja Valkealalainen
Tämähän on kiehtova! Vangitseva. Aivan huikean paljon kiinnostavampaa kuultavaa kuin se voittoturhake. Aion ehdottomasti katsoa ja kuunnella tämän toistekin!

**** tähteä.

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 17:41
Kirjoittaja MuzaMaza
Todella, todella sääli, että tämmöinen helmi jätettiin nolosti aikanaan toiselle sijalle. Muistan miten tämä Aminan biisi jäi vaivaamaan mieltä ensimmäisen esikatseluohjelman viimeisenä numerona. Rooman live-esitys oli myös kerrassaan kiehtova. Artisti piti otteessaan alusta loppuun. Täydellistä. Ja miten ajattomalta tämä edelleen kuulostaa. Viisi.

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 18:22
Kirjoittaja Leo
Niin muuttuu mielipide vuosien saatossa...
v. 1991 en voinut sietää tätä. Minusta oli toisaalta suorastaan uhkarohkea veto Ranskalta lähettää arabivaikutteinen kappale kisaan juuri tuona vuonna, kun alkuvuoden ykkösuutinen oli ollut Persianlahden sota, joten olihan viisuvalinta toisaalta ajankohtainenkin. Ihan sama, en pitänyt, yhden tähden kappale.
Paljon myöhemmin v. 2005 Eurovision 50-v DVD:ltä katselin ja hurmaannuin totaalisesti tästä upeasta kappaleesta ja esityksestä. :ihana: Aminan esitys on minusta euroviisuhistorian vangitsevimpia: täydelliset käsiliikkeet, kamerakontakti, huivi jne. Todella sensuelli esitys. Aminan arabityylinen laulu on ihan korvia hivelevää ja teknisesti taiturimainen. Kappale on hienon keinuva ja vaikka tunnelma pysyy paikallaan, eikä enää kasva lopussa, sekään ei menoa haittaa. Carola-Amina -kilpaan vain sen verran, että Carola oli ja on edelleen kovasti mieleinen voittaja. Tämäkin olisi nyt jälkikäteen siihen tykästyneenä ollut voittajakappale. Kyllä tämä on nykyään viitosviisu.

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 20:57
Kirjoittaja Happy
Todella, todella sääli, että tämmöinen helmi jätettiin nolosti aikanaan toiselle sijalle.
No viimeisiköhän se ois sit pitäny jättää?
Ei toisessa sijassahan mitään noloa oo, huikee sijahan se o, varsinkin vielä kun on voittajan kanssa sama pistemääräkin!

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 21:27
Kirjoittaja Tom Tom
Taidan edustaa täällä vähemmistöä, kun pidän Fångad av en stormvindiä ylivoimaisesti parempana. Tämä Ranskan esitys nyt on vain tällainen kolmen tähden tunnelmakappale.

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 21:51
Kirjoittaja Mattokauppias
Oikeusmurha. Oikeastaan kehujat ovat jo sanoneet kaiken tarpeellisen, joten eipä taida olla lisättävää. Esiintyminen, etnisyys ja biisin hieno rakenne luovat herkullisen kokonaisuuden.

*****

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 21:56
Kirjoittaja barbarossa
UFOPOLI kirjoitti:Vuoden 1991 pisteenlaskun loppuhuipennus oli lapsuuteni kauneimpia hetkiä, sillä vastakkain olivat vuoden toiseksi paras ja huonoin kappale, ja kerrankin meni oikein päin.
Mullekin se oli kaunis hetki, mutta eri syystä: ekaa kertaa todistin sitä, kun pisteet menivät tasan ja käyttöön otettiin tuo täysien pojojen määrä. Tästä en ollut edes kuullut aikaisemmin! Ja kun ne 12 pisteetkin vielä menivät tasan ja siirryttiin kymppien laskuun. Oli jännää!!

Tykkäsin silloin kovasti molemmista biiseistä, mutta olisin hieman enemmän toivonut Aminan voittoa. Nykyään Amina kyllä kolahtaa enemmän. Jälkivoivotteluihin en jaksa lähteä, kun ei se tuloksia muuta. :mrgreen:

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 22:14
Kirjoittaja mariah
nättiä :ihana: oli mun suosikki tuolloin vaikka en aktiivisesti viisuja vielä seurannukkaan. mulle oli voittaja,nelonen :tuuletus:

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 23:49
Kirjoittaja TomppaJr
Minä kellahdan rajusti Amina-leiriin. Täyttä timanttia! Upea tunnelma, joka vain saa minut lentämään jossain savannilla kohti himokkaasti ulisevan Amina-leijonan kitaa. Ja kidasta löydän viisi tähteä. Tietenkin.

Re: Ranska 1991: Amina – Le dernier qui a parlé...

Lähetetty: 24 Tammi 2014, 23:55
Kirjoittaja Samiasd
Tom Tom kirjoitti:Taidan edustaa täällä vähemmistöä, kun pidän Fångad av en stormvindiä ylivoimaisesti parempana.
Fångad av en stormvind on ylivoimasesti parempi. ;)

Tämä on varmaan yliarvostetuin viisu ikinä.