Sivu 1/3

Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 00:17
Kirjoittaja kais(t)a
:turkki:
Kuva
Maa: Turkki
Vuosi: 2003
Kappale: Everyway that I can
Esittäjä: Sertab Erener
Säveltäjät: Demir Demirkan, Sertab Erener
Sanoittaja: Demir Demirkan
Sijoitus: 1./26
Pisteet: 167
Sanat: http://diggiloo.net/?2003tr

Sertab Erener syntyi Istanbulissa joulukuussa 1964. Ennen varsinaista musiikkiuraansa, hän opiskeli alaa kotikaupunkinsa yliopistossa. Jo ennen läpimurtoaan Sertab nähtiin kisaamassa Turkin viisukarsinnoissa. Vuonna 1989 Sertab osallistui Klips-kokoonpanon kanssa Turkin karsintoihin kappaleella "Hasret " sijoittuen kolmanneksi. Vuotta myöhemmin tuloksena oli kuudes sija soolokappaleella "Sen benimlesin". Vuonna 1992 Sertab julkaisi ensimmäisen albuminsa "Sakin Ol!". Sitä seurasi useampi turkinkielinen albumi 1990-luvulla.

Vuonna 2003 Turkin yleisradio TRT valitsi Sertabin maansa viisuedustajaksi ilman karsintoja. Yhteistyössä Demir Demirkanin kanssa syntyi "Every way that I can". Kappaleen kielivalinta aiheutti tuolloin Turkissa jonkinasteisen polemiikin. Kyseessä on Turkin viisuhistorian ensimmäinen kokonaan englanniksi esitetty kilpailukappale. Myös esikatseluvideon rohkeat ja joidenkin mielestä jopa liian eroottiset kohtaukset saivat Turkissa osakseen kritiikkiä.

Riiassa Sertabin rohkeus ja eroottisuus olivat jäädä venäläisen tyttöduon t.A.T.u.:n jalkoihin, ainakin mediakohun määrällä mitattuna. Sen sijaan finaalissa Sertabin esitys jätti taaksensa niin t.A.T.u.:n tytöt kuin mielikuvituskielellä laulaneen Belgian Urban Tradinkin. Huolimatta siitä, että Turkki esiintyi kilpailun alkupäässä neljäntenä, jäi kappale hyvin eurooppalaisten televisiokatsojien mieleen. Sertabin kanssa lavalla nähtiin neljä taustalaulaja-tanssijaa turkkilaiseen tyyliin sopivan itämaisessa tunnelmassa. Kyseistä viisikkoa lienee myös kiittäminen muutaman seuraavan vuoden aikana euroviisuissa nähdyistä nauha- ja huivikoreografeista. Kahden pisteen turvin Sertab toi Turkille maan ensimmäisen viisuvoiton.

Euroviisujen jälkeen "Every way that I can" nousti listoille useissa Euroopan maissa ja kappaleesta julkaistiin myös remix-versioita. Viisumenestyksen myötä Sertab julkaisi seuraavana vuonna ensimmäisen englanninkielisen albuminsa "No Boundaries". "Every way that I can" oli myös yksi neljästätoista viisusta, jotka pääsivät kisaamaan kaikkien aikojen euroviisu -tittelistä Eurovision laulukilpailun 50-vuotissyntymäpäivien kunniaksi järjestetyssä Congratulations-gaalassa Tanskassa lokakuussa 2005. "Every way that I can" sijoittui kyseisessä äänestyksessä yhdeksänneksi.

Euroviisuvoiton jälkeen Sertabin ura on jatkunut menestyksekkäästi. Hän on yksi kotimaansa suositumpia laulajattaria tänäkin päivänä. Hänen uusin, järjestyksessään 12. albumi "Painted on Water" julkaistiin viime vuonna. Sertab on tehnyt yhteistyötä myös monien kuuluisien laulajien kanssa kuten José Carreras, Ricky Martin, Ruslana ja Mando.
Kuva
Kuva
http://www.sertab.com/
http://www.myspace.com/sertaberener[/quote]

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 03:49
Kirjoittaja Tom Tom
Kappale itsessään on nykyviisuissa nähtyä kahden tähden arvoista "turkkiroskaa", mutta yksi tähti miinustetaan siitä, että tämä on liian yliarvostettu.

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 08:18
Kirjoittaja aksim
Aivan ihana. jumalainen Sertab. Kaikkien aikojen viisuvoittaja :ihana: :tuuletus: :tuuletus: paljonko tätä saa hehkuttaa?

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 09:09
Kirjoittaja tonywerner
Turkkikin ansaitsi voittonsa - ja ihan mielellään vielä tällä kappaleella :peukku: Kivaa keskivertoviisuilua... ei paha, mutta en nyt niin innostu hehkuttamaankaan :miettii: Kolme tähteä siis :uujee:

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 09:37
Kirjoittaja akuankka13
Tavallista turkkietnoilua. Vahvat kolme tähteä.

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 09:43
Kirjoittaja PikkuGwyneth
Tää on kyllä hämäävä. Voittajana tuli täysin puun takaa (minulle). Live-esitys oli todella epävireisesti laulettu sekä Sertabin että taustalaulajien osalta, ja jopa rytmissä sekoiltiin väliosassa. Sertab näytti huumeiselta ja pelottavalta, enkä tuolloin pitänyt esityksestä yhtään. Epävireisyyden vuoksi en ole koskaan oikein hahmottanut koko biisiä, kun tulee vain välitön hylkimisreaktio. Nyt kuitenkin esikatseluvideo lumosi minut hyvin, soundit ovat mielenkiintoiset ja biisihän oli hyvä! Sanoituksen istuminen rytmiin ja melodiaan on heikko kohta, ja jotenkin tönkkö englannin lausuminen. Toisaalta tämmöisen biisin pärjääminen luo toivoa: sehän kuulostaa vähän kuin joku meikäläinen olisi tehnyt sanat englanniksi ja laulaisi ne omalla aksentillaan! :heh:

Äsken katsottuani finaaliesityksen liikutuin jostain syystä kyyneliin. No oke, epävireisyydellä oli osansa kyynelistä, mutta yleisö oli mahtavasti mukana, ja Sertab veti ainakin alusta loppuun täysillä. Tuli semmoinen olo, että minäkin haluan vetää tuollaisella lavalla!

Annan itsellenikin yllätykseksi neljä tähteä.

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 09:51
Kirjoittaja Darhen
Lyhyesti: Live-laulaminen meni persiilleen, mutta olihan tämä ennakkosuosikkini aikanaan esikatseluvideon ja studioversion ansiosta. :joojoo: Neljä tähteä!

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 10:35
Kirjoittaja Conductor
Yksi tähti!

Arghh! Minä inhoan tätä "jänkkä-ränkätivänkäti" viisua. Tulen aina pahalle tuulelle kun tämä kajahtaa eetteriin. Sertabin hinkuyskäinen lauluääni on todella karmaisevaa kuunneltavaa. Tällainen roskahumppa meni vielä voittamaan viisut :eiei: Mutta show-kilpailuissahan laulutaito onkin usein toisarvoista, pääasia että koreografia pelaa ja saatiin näyttävä show. Minua vanhaa viisuvetaraania ei tällainen sytytä.

Edit. Siivosin aamupäivän arvostelua hieman kiltimmäksi.

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 13:03
Kirjoittaja Valkealalainen
Periaatteessa oikein mukava etnoilubiisi, mutta tuota 'haahahaahaa'-kohtaa olen aina inhonnut. En edes osaa selittää, miksi se kuulostaa niin vastenmieliseltä, mutta sitä se on! Mutta muuten tosiaan pidän tästä. :peukku:

**** tähteä.

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 13:06
Kirjoittaja Serduchka
aksim kirjoitti:Aivan ihana. jumalainen Sertab. Kaikkien aikojen viisuvoittaja :ihana: :tuuletus: :tuuletus: paljonko tätä saa hehkuttaa?
Mutta kulunut :rofl:

:stara: :stara: :stara: :stara:

Liven musiikit paljon paremmat, kuin cd-versiolla ja esityskin varsin viihdyttävä :peukku:

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 13:21
Kirjoittaja Naali
Huh, olipa liveveto. Kylmät väreet menee, eivätkä ne johdu pelkästään epävireestä. :heh: Muistan pitäneeni Turkista jo ennen viisuja, ja tykkäsin esityksen ja voiton jälkeenkin. Sinänsä harvinaista, sillä normaalisti viisuvoittajat ovat lähinnä ihan kivoja kasiplussia. Biisi on todella hyvä; täynnä hauskoja koukkuja, mutta silti yksinkertainen. Annan viisi tähteä siitä, että tenho oli ja pysyy edelleen.

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 15:23
Kirjoittaja mpappa
<3 <3 <3 <3 <3

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 15:24
Kirjoittaja _kevylimato_
Neljä tähteä. Kiva turkkisoundi ja esityksestä tykkäsin. Kyseisenä vuonna minä olisin antanut voiton Venäjälle, mutta olisin kyllä päästänyt Turkinkin kärkikahinoihin.

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 15:40
Kirjoittaja Piggybank
Oi ihanuutta näin perjantaille. :tapu: Tämä kappale jäi mieleeni heti ensi kuulemalla, mikä tosin tapahtui vasta viime toukokuussa. En ollut vielä tuolloin julistautunut virallisesti Euroviisufaniksi, joten kun kerroin yhdelle ystävälleni mesessä kuuntelevani Euroviisuvoittajaa, sain osakseni pilkkaa. Laitoin hänelle linkin ja käskin kuunnella itse. Pari viikkoa myöhemmin olimme meillä ja tämä kappale sattui soimaan. Silloin tämä samainen kaveri sanoi: "Ai tää on tää mitä oon kuunnellu salaa!". Kyllä se Sertab toimii. :joojoo: Kuuntelin kesällä tätä biisiä ihan luvattoman paljon ja kappale muistuttaakin minua kesästä ja kävelystä ilman kenkiä. :ihana: Kappale yltää sijalle 8. eniten soittetujen kappaleiden listalla iPodissani. Todellisuudessa luku on kuitenkin suurempi, koska minulla on kaksi eri versiota kappaleesta soittimessa. Kappaleessa on upeat rytmit ja saa toivomaan, että olisin tanssija. Esitys oli myös loistava ja erittäin mieleenpainuva. Täysin oikein, että tämä voitti. :peukku: Ei epäilystäkään, viisi tähteä! :rakkaus:

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 15:47
Kirjoittaja Weewa
Tässä kappaleessa ollaan niin ajan hermolla! :ihana: Ja toi esitys on niin loistava! En muistanutkaan, että tää on näin hyvä biisi, nyt kun tän kuunteli pitkästä aikaa. Muutenkin tämä vuosi 2003 on mulle rakas, koska tää on näitä mun ensimmäisiä fanituksen ajan viisuvuosia. :) Annan nyt kuitenkin neljä tähteä. :peukku:

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 18:42
Kirjoittaja Horvath
Tämä on ykkönen mun kaikkien aikojen viisuvoittajapuntarissa. <3

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 19:56
Kirjoittaja jee euroviisut
Neljä tähteä tälle. Kivat turkkisoundit. :joojoo:

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 22 Tammi 2010, 22:19
Kirjoittaja Leonardo
Viisulan toinen viiden tähden viisu tähän mennessä. Kuuluu ehdottomasti kaikkien aikojen viisuvoittajien kärkikymmenikköön. Tässä on kaikki kohdallaan: tarttuva kertosäe, sopivasti etnisyyttä, upea lavaesiintyminen... jos olisi vielä laulettu turkiksi, niin olisi ollut täydellinen. :ihana:

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 23 Tammi 2010, 10:41
Kirjoittaja Roope
Conductor kirjoitti:"jänkkä-ränkätivänkäti" viisua.
:samaamielta:

Kaksi tähteä, ei pääse edes top kymppiin Turkki-puntarissani :sorivaan:

http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/viisu ... ml#p184100

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 23 Tammi 2010, 16:22
Kirjoittaja manic
Tän voitto tuli mulle ihan puuntakaa. Mutta biisissä ei sinänsä vikaa. :peukku:

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 23 Tammi 2010, 18:41
Kirjoittaja --evg
Ihana viisu :ihana: Vaikka moni haukkuukin tätä liian perinteisenä/kuluneena viisuna niin Sertabin äänessä on jotakin maagista ja hauskaa että ei tästä voi olla pitämättä! ***** tähteä!

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 23 Tammi 2010, 19:08
Kirjoittaja romualdo
siis täähän on aivan sairaan upea, varsinki tuo live-esiintyminen ku nuo akat alkavat kontata tuolta kissimirrimäisen vaanivasti i ja sit yhteisrintamasa humputetaan...menemään... noin 3.1pist.

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 23 Tammi 2010, 20:36
Kirjoittaja Soppis
Pidemmittä löpinöittä, tässä on aivan timanttinen viiden tähden viisu. :kups: Tein joululomalla listaa kaikkien aikojen viisuvoittajista (julkaisematta kuppilaan, koska vaatii vielä hiomista), ja tämä on mulla top-3:ssa. <3

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 23 Tammi 2010, 22:45
Kirjoittaja Mr Kite
Tämä Turkin viisubiisi on melko tavanomaista turkkilaista tukkilaisromantiikkamusiikkia eli ei nyt niin huonokaan, jos ei nyt kauheasti voi hehkuttaakaan.......länsimaista dickokomppia ja popmusiikkia sekoitettuna yhteen itämaisten mausteiden ja ainesten kanssa.....tuttu turkkilainen sekoitus viisuista......kyllähän tässä biisissä imua ja vetoa on......ja tyttösten lanteet keinahtelivat ah niin ihan viettelevästi :ihana: ......pistän tälle biisille pari tähtöstä **

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 24 Tammi 2010, 15:30
Kirjoittaja Juurovissön
PikkuGwyneth kirjoitti:Tää on kyllä hämäävä. Voittajana tuli täysin puun takaa (minulle). Live-esitys oli todella epävireisesti laulettu sekä Sertabin että taustalaulajien osalta, ja jopa rytmissä sekoiltiin väliosassa. Sertab näytti huumeiselta ja pelottavalta, enkä tuolloin pitänyt esityksestä yhtään. Epävireisyyden vuoksi en ole koskaan oikein hahmottanut koko biisiä, kun tulee vain välitön hylkimisreaktio.
Juuri tähän tyyliin minäkin ajattelin silloin, kun näin esityksen ensi kertaa. En pääse noista tuntemuksista oikein eroon. Olin ihan puulla päähän lyöty, kun pisteidenlasku eteni ja tämä vahvistui voittajaksi. Kaksi tähtöstä. :sorivaan:

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 24 Tammi 2010, 19:58
Kirjoittaja kwak
Voi hyvä luoja sitä huutoa ja melskettä, kun tuon vuoden pisteittenlasku lähti kunnolla vauhtiin! Livenä seuraamieni vuosien ehdottomasti jännittävin pisteittenlasku! :shock: Turkki oli ennen kisoja toinen omista suosikeistani ja sen kilpailuesityksen aikana olin yhtä aikaa lumoutunut kappaleen mielettömän upeasta esityksestä, mutta samaan aikaan järkyttynyt siitä, kuinka pelottavalta noidalta Sertab näytti kummallisine ilmeineen. Olinkin vakuuttunut, että voittoon asti ei ainakaan Turkki yllä noin maanisen näköisellä solistilla... Mutta onneksi olin erittäin väärässä! Itse asiassa esityshän vasta nostaakin tämän kappaleen kunnolla eloon. Nytkin meni oikein kylmät väreet!

Muistan, että pidin pari vuotta tuon jälkeen lukiossa 45 minuutin esitelmän Euroviisuista, jonka lopetin siihen, että näytin juurikin tämän kyseisen esityksen videolta ja esittelin sen "täydellisenä euroviisuna": Naissolisti laulaa englanniksi kappaleen, jossa on mm. näyttävä esitys, omalaatuinen koreografia, tarttuva kertosäe sekä kansallisia mausteita mukana. :heh: Tuntuu nyt vähän hölmöltä näin jälkeenpäin, mutta ehkä tuon voisi vieläkin pienellä varauksella allekirjoittaa. :miettii:

Long story short: viisi tähteä! <3

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 25 Tammi 2010, 00:43
Kirjoittaja mariah
5 tähtee :tuuletus: ruslanan jälkeen ehkä kaikkien aikojen toisix paras viisuvoittaja. leidiltä löytyy vaikka kuinka monta ihanaa biisiä (gule gule sekerim,ask,satilik kalpler sehri,love bites yms.) :surrur:

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 26 Tammi 2010, 13:02
Kirjoittaja Vompeli
Ensimmäisen vuosikymmenen upein voittoviisu. :ihana: Viisi tähteä! :tuuletus: :ihana:

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 26 Tammi 2010, 14:38
Kirjoittaja barbarossa
Nämä oli ensimmäiset Euroviisut, joita seurasin livenä paikan päällä, joten koko tällä vuodella on erityinen paikka sydämessäni. Mulla oli Riiassa jopa pieni Turkin lippu ja rahaakin olin laittanut likoon tämän voiton puolesta, joten olin aika riemuissani Turkin voitosta ja tanssin penkillä kun Sertab esitti kappaleen uudestaan voittajana. :hiphei:
Erityisen kivaa oli se, että pitkästä aikaa joku oma suosikkini voitti; monena vuonna voittaja oli ollut mulle kamala pettymys...

Live-esitys ei ollut kummoinen, myönnän, mutta esikatseluvideo on mielestäni vieläkin yksi kaikkien aikojen hienoimpia esikatseluita. :ihana:

Kappale ei ole kuitenkaan kestänyt aikaa mun korvissa hirmu hyvin, mutta saa kuitenkin multa neljä tähteä.

Re: Turkki 2003: Sertab Erener – Everyway that I can (22.1.2010)

Lähetetty: 04 Helmi 2010, 11:52
Kirjoittaja RockOn
Minunkin kestosuosikkeja :joojoo: Sertab on sopivasti hullun oloinen, ja tämän vuoksi on helppo uskoa, että joka sana mitä hän laulaa on totta :mrgreen: Esimerkiksi Hadise on ihan muovia tähän verrattuna.